TEHY

Onkohan tehyläiset ajatelleet seurauksia palkkavaatimuksiinsa. leveesti ollaan kyllä lehtien palstoilla mutta onko ajateltu verotuksen nousua etenkin eläkeläisillä ja työttömillä! KUKA heidän etuja valvoo? Mielestäni hoitajat, kun ovat valinneet ammatinsa aikoinaan, niin pysykööt myös Palkkakuopassaan! Turha teidän on hakea tukea veronmaksajilta!
191004
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Vai eläkeläiset ja työttömät ne verot maksavatkin.

Äänestä
  • olen minäkin sinun tietämättömyydestäsi.
    Voin sinulle tässä kertoa, että eläkeläisten veroprosentit ovat, -varsinkin pientä eläkettä saavilla, -huomattavasti korkeammat, kuin palkansaajilla.
    Sitä paitsi suurin osa eläkeläisistä on maksanut veroja ennen eläkkeelle joutumistaan/pääsyään jo keskimäärin 40:n vuoden ajan.
    Kuinka lienee sinunlaisesi tietämättömän räksyttäjän verojen maksun laita?
    Häpeä pöljä!

    Äänestä

  • Kuuleppas nyt lievästi huvittunut.ELÄKELÄINEN ON MAKSANUT IKÄNSÄ VEROJA TYÖSTÄÄN JA MAKSAA NIITÄ VIELÄ ELÄKKEESTÄKIN TOOPE.ELI TUPLATEN VEROJA HIEMAN KUNNIOITUSTA ELÄKELÄISIÄ KOHTAAN.

    Äänestä

mitä aikaan saavat mutta alkuperäinen syy kaikkeen tuommoseen on sillä räkänokkakokkareella puolueensa kera. SE se laittoin tämän pilkin veteen ja nyt saattoi tärpätä niin iso ahne kala että mennee uudistuspoliitiikat täysin vituksi.

Äänestä

kohtaan alkaa olla vähissä.Joku tolkku se täytyy olla kerjätessäkin.Onko pakko vaatia kerralla näin suurta korotusta kun kunnat ja kaupungit ovat muutenkin ahtaalla?Mistä ne rahat näihin korotuksiin otetaan?Veroäyrin korotukset ovat ainoa vaihtoehto ja siitä kärsii sitten myöskin ne kaikkein heikompi tuloiset eli työttömät ja eläkeläiset.Eikä se tehyläisten käteen jäävä osuuskaan niin suuri sen jälkeen ole mitä kuvitellaan.Ja nyt sitten suunnitellaan vielä joukkoitse.. ei kun joukkoirtisanomisia!Voi herran jestas, missäs on se kutsumus tehyläiset?

Äänestä
  • Ei missään. Ei mitään työtä tehdä kutsumuksesta, ei hoitaalallakaan sitten Krimin sodan aikojen. Hoitotyö on palkkatyötä ja perheen elättämistä varten, niin kuin mikä tahansa työ. Vapaaehtoistyötä tekevät ovat niitä kutsumustyötätekeviä. Eri asia on jos työssään viihtyy ja on motivoitunut, se pelkkaa bonusta. ja ei mikään muukaan ammattikunta ajattele kunnan taloutta, tai valtiontaloutta oman palkkansa kustannuksella, vai oletko kuullut, kerro ihmeessä. ja ei kenellekään muulle sanota, että jos palkat nousee, niin uusia työntekijöitä ei sitten tule. ne on kaksi eri asiaa ja taistelut käydään aivan eri kentillä. Nyt vain yritetään kaikilla foorumeilla vedota hoitajien omaan tuntoon ja hellään sydämeen. Haloo, ne ajat ovat ohi.

    Äänestä

  • Seppo-Sairaanhoitaja kirjoitti:

    Ei missään. Ei mitään työtä tehdä kutsumuksesta, ei hoitaalallakaan sitten Krimin sodan aikojen. Hoitotyö on palkkatyötä ja perheen elättämistä varten, niin kuin mikä tahansa työ. Vapaaehtoistyötä tekevät ovat niitä kutsumustyötätekeviä. Eri asia on jos työssään viihtyy ja on motivoitunut, se pelkkaa bonusta. ja ei mikään muukaan ammattikunta ajattele kunnan taloutta, tai valtiontaloutta oman palkkansa kustannuksella, vai oletko kuullut, kerro ihmeessä. ja ei kenellekään muulle sanota, että jos palkat nousee, niin uusia työntekijöitä ei sitten tule. ne on kaksi eri asiaa ja taistelut käydään aivan eri kentillä. Nyt vain yritetään kaikilla foorumeilla vedota hoitajien omaan tuntoon ja hellään sydämeen. Haloo, ne ajat ovat ohi.

    jostain se raha pitää saada jotta voi maksaa

    Äänestä

  • Seppo-Sairaanhoitaja kirjoitti:

    Ei missään. Ei mitään työtä tehdä kutsumuksesta, ei hoitaalallakaan sitten Krimin sodan aikojen. Hoitotyö on palkkatyötä ja perheen elättämistä varten, niin kuin mikä tahansa työ. Vapaaehtoistyötä tekevät ovat niitä kutsumustyötätekeviä. Eri asia on jos työssään viihtyy ja on motivoitunut, se pelkkaa bonusta. ja ei mikään muukaan ammattikunta ajattele kunnan taloutta, tai valtiontaloutta oman palkkansa kustannuksella, vai oletko kuullut, kerro ihmeessä. ja ei kenellekään muulle sanota, että jos palkat nousee, niin uusia työntekijöitä ei sitten tule. ne on kaksi eri asiaa ja taistelut käydään aivan eri kentillä. Nyt vain yritetään kaikilla foorumeilla vedota hoitajien omaan tuntoon ja hellään sydämeen. Haloo, ne ajat ovat ohi.

    Täällä kehtaavat pitää ääntä kokoomuslaiset opettajat ja lääkärit, jotka istuvat jo valmiiksi ison rahakasan päällä.

    Ahneelle ei ole mikään tarpeeksi!!!!

    Äänestä

  • Komppaan kyllä!!! kirjoitti:

    Täällä kehtaavat pitää ääntä kokoomuslaiset opettajat ja lääkärit, jotka istuvat jo valmiiksi ison rahakasan päällä.

    Ahneelle ei ole mikään tarpeeksi!!!!

    Kyllä kannustan tätä naisvaltaista työporukkaa taistelemaan oikeuksiensa puolesta. Ja eikös tämä Tehyn puheenjohtaja ole myös itse kokoomuslaisia aatteeltaan, joten täytyyhän jonkun sielläkin puolueessa ottaa vastuu puheistaan ja lupauksistaan. Todellakin hänellä on munaa, mitä ei voi sanoa noista tyhjän lupaajista!
    Periksi ei missään nimessä!

    Äänestä

Tuota näkökulmaa käyttäen, jokainen saisi pysyä omassa palkkakuopassaaan, minne vuosikymmenten saatossa joutunut, niin paperimiehet, metallimiehet, lääkärit ja ennen kaikkea kansanedustajat. Jokainen ammattiliitto ajaa omien työntekijöidesnä etua, niin myös Tehy. Ja sanonpa vain, että viestin aloittaja ei taida tietää hevon vertaa, millainen koulutus terveydenhuollon ammattilaisilla tänäpäivänä on, saati millaista työtä joka päivä erilaisisa hoitoyksiköissä tehdään. mutta tietysti aikanaan tulee tietämään, ninkuin meistä kaikki. Silloin taitaisi hänkin toivoa, että hoitamasas oli koulutettu, ammattitaitoinen ja motivoitunut hoitaja. Eikä kieltä taitamaton filippiiniläinen pikakoulutettu insuliininpistäjä. Näin kärjistäen sanottu. Ja ihmettelen näitä, olettaisin että meitä miespuolisia, kommentaattoreita, kun heittävät tällaista tekstiä, etteivät ajattele ne hoitajat pääsääntöi´sesti ovat jonkun vaimoja ja tyttäriä, joiden palkka kartuttaa koko perheen kassaa. Eikö olisi parempi, että se palkka olisi mahdollisimman suuri? Vai onko niin, että puntti alkaa tutista ja surkeaa itsetuntoa järsiä, jos vaimon palkka alkaa hipoa koulutettunakin putkimiehen plkaa... Joillain mieheillä on sentään itsetunto kohdallaan ja sitä ei vaimon palkan suuruus heilauta. Siis muillakin kuin allekirjoittaneella.

Äänestä
  • itse olen ymmärtänyt, että siellä työpaikalla on huutava pula niistä käsipareista? Ei kai s ongelma sillä poistu, että tehyn palkat nostetaan.Huutakaa että tarvitsette lisää hoitajia!

    Äänestä

Kokeilkoot irtisanoutumista. Sittenhän pitää mennä työvoimatoimistoon työnhakijaksi ja työtä on vastaanotettava, eikä siinä vaiheessa enää auta palkkavaatimukset mitään. Muutoin ei saa työttömyyskorvausta, tulee vain pitkä karenssi.

Kohtuutta odottaisi, matalapalkkaisia naisia on paljon, selkeästi matalapalkkaisempiakin ja yhtä paljon ja enemmänkin koulutettuja. Ei yksi ryhmä voi viedä kaikilta muilta mahdollisuuksia.

Sairaanhoitajan työ on tärkeää, mutta niin on moni muukin työ. Itse asiassa tänä päivänä kaikki työ lienee sellaista, että työntekijä on tarpeeseen, yksi osa kokonaisuutta, jota ilman työyhteisö tai yhteiskunta onnahtelee. Sen verran olen sairaalassa ollut ja huomioinut, että siellä raskaimman työn tekevät muut kuin sairaanhoitajat. Mitä tulee henkiseen rasittavuuteen; onhan näitä stressejä joka alalla, jotenkin hölmöä kuvitella, että muiden työt olisivat vähemmän vaativampia tai vastuullisempia. Varsinkin, kun työn kuva aika harvoin on ulkopuoliselle selvillä. Niin lienee tässäkin asiassa, puolin ja toisin.

Äänestä
  • tehyläiset yrittävät nostaa vain omaa arvoaan polkemalla toisten työn arvostusta.

    Jollakin tehyläisellä ihan lipsahti, että "me sentään pelastamme elämiä, toiset vaan vaihtaa öljyjä..." tosi viisaasti sanottu. Kyllä kaikkiin töihin tarvitaan tekijöitä.

    Sairaanhoitajat ovat jo vuosia paenneet kiireen, resurssipulan tms taakse kun ovat halunneet tehdä huonoa työtä.

    Nyt kun tehyläiset irtisanoutuvat niin ei muuta kuin tuomaan sairaanhoitajia esimerkiksi Filippiineiltä. Sikäläinen koulutus on hyvä ja sairaanhoito on universaalia puuhaa.

    Suomalaisilla tehyläisillä on unohtunut, että hoidetaan niitä sairaita muissakin maissa ja sielläkin koulutetaan hoitajia, jopa parempia ja tehokkaampia hoitajia.

    Äänestä

...eniten kärsii. taitaa pytinkien hinnat kohota...vai miten se homma etenee, kun inflaatio lähtee nousuun? Vai voiko se eu-aikana nousta pilviin...kuka näitä tietää. Verot ja maksut kait nousee ja sitä rattaa...

Niin että ei mullakhan ole niitä sympatioita Tehylle. Miksi olis, on niitä kurjempiaki nähty.

kova juttu pistää lakko pystyyn tuollaisella alalla, vaikka korotuksia tuli jo.

Äänestä
  • Eli vähän on villoja sinunkin todellisessa halussasi kohentaa vanhusten asemaa ja terveydenhuoltoa. Kaikki muut keinot ulkoistuksia myöten on sallittuja terveydenhoidon kehittämisessä, mutta naapurin eukolle ei saa antaa lisää liksaa. Mitä siitäkin tulisi. mielummin firmoille rahaa tai erilaisia poliittisia komiteoita pystyyn - rahalla - kohentamaan kurjuutta. Totuus että ainoa aito keino osoittaa arvostusta on palkka. Hoitohlökunnan palkkakorjaus -> ala houkuttelevammaksi -> lisää käsipareja. Sairaanhoitaja pula on totta. Vääryyttä on tulkuttaa tuota "jos hoitajille maksetaan lisää niin eihän se työntekijöitä lisää". Mutta jos ei makseta niin työntekijät vähenevät...Mutta sinähän olitkin menossa vapaaehtoiseksi, kutsumustyöhön?

    Äänestä

  • Ai että millaisella alalla? Paperi- metalli- kemianteollisuus??? Niin, hoitoala...eihän sillä alalla tarvitse saada palkkaa, kutsumuksesta elää vaikka pyhällä hengellä!Sekö oli pointtisi?

    Äänestä

  • talous kirjoitti:

    Eli vähän on villoja sinunkin todellisessa halussasi kohentaa vanhusten asemaa ja terveydenhuoltoa. Kaikki muut keinot ulkoistuksia myöten on sallittuja terveydenhoidon kehittämisessä, mutta naapurin eukolle ei saa antaa lisää liksaa. Mitä siitäkin tulisi. mielummin firmoille rahaa tai erilaisia poliittisia komiteoita pystyyn - rahalla - kohentamaan kurjuutta. Totuus että ainoa aito keino osoittaa arvostusta on palkka. Hoitohlökunnan palkkakorjaus -> ala houkuttelevammaksi -> lisää käsipareja. Sairaanhoitaja pula on totta. Vääryyttä on tulkuttaa tuota "jos hoitajille maksetaan lisää niin eihän se työntekijöitä lisää". Mutta jos ei makseta niin työntekijät vähenevät...Mutta sinähän olitkin menossa vapaaehtoiseksi, kutsumustyöhön?

    Tähän kommenttiin taputuksia!! Äskeinen kommenttini oli tarkoitettu tuolle Pohjan_akka-viestittäjälle. Mutta juuri kuten Talous-nimimerkki sanoi, vapaaehtoiset on asia erikseen, ne ovat kutsumustyössä. Me muut olemme ansiotyössä, jolla elätämme itsemme, lapsemme, joskus myös työttömät miehemme. Pyöritämme tätä kansantaloutta kaikkinensa.

    Äänestä

  • Sipuli kirjoitti:

    Ai että millaisella alalla? Paperi- metalli- kemianteollisuus??? Niin, hoitoala...eihän sillä alalla tarvitse saada palkkaa, kutsumuksesta elää vaikka pyhällä hengellä!Sekö oli pointtisi?

    Turhaa täällä on ottaa esimerkkejä muista aloista ei paperista ja metallistakaan, sillä jokainen työtätekevä on palkkansa ansainnut. Ja kyllä naisvaltaiset alat ovat aina jääneet alakynteen, joten on aivan oikein perkele, että joku näyttää kerrankin komuutin paikan hoitoalallakin. Kyllä lääkäreille maksetaan , niin miksei myös hoitajille, sillä ilman hoitohenkilökuntaa ei kukaan koskaan sairaaloissa tervehtyisi, näin uskallan väittää, vai mitä luulette, että kun potilas leikataan, niin kukapa sitä sitten hoitaa, jos ei juuri nämä hoitajat.Lääkäritkään kun eivät voi tehdä ympäripyöreitä päiviä, eikä sitä voisi vaatiakkaan heiltä, joten katsottakoon nyt tämä taisto pohjamutia myöden loppuun saakka. Tsemppiä jatkossakin!

    Äänestä

Kuka TEHYläinen oikeasti muka suostuu eroamaan; ne vanhat pierut, jotka muutenkin jo haaveilee eläkkeestä! Ei järkevä ja köyhä nuori tehyläinen eroa tuosta vaan, kun asuntolainat jne. pitää maksaa.

Itse olin tuossa vaativassa ammatissa aikanaan ja lähdin nimenomaisesta eli palkkasyystä eri ammattiin, mutta enpä voi kehua, että onnen olisin sieltä löytänyt!

Nyt varmaan TEHYläiset ja SUPERlaiset alkaa keskenään tappelemaan aiemman palomieslakon tyyliin; superilaiset joutuu tekemään suojatyön jne....

Tosi mukavia työvuosia teille hoitajille: Kyllä se palkka korvaa kaiken, riitely ei paljon tunnu, kun tappeluhan tehdään lähinnä tulevia hoitajia varten (muuten ei kannata, koska palkkatappioiden korvaamiseen lakossakin menee se pari vuotta).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mc Aatu kirjoitti:

Onkohan tehyläiset ajatelleet seurauksia palkkavaatimuksiinsa. leveesti ollaan kyllä lehtien palstoilla mutta onko ajateltu verotuksen nousua etenkin eläkeläisillä ja työttömillä! KUKA heidän etuja valvoo? Mielestäni hoitajat, kun ovat valinneet ammatinsa aikoinaan, niin pysykööt myös Palkkakuopassaan! Turha teidän on hakea tukea veronmaksajilta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu