Saimme kuulla viime perjantaina, että rakkaallani on syöpä.
Olemme taistelleet läpi koko tuntemisajan, molempien avioero, 7 lapsen hoito molempien liitoista. Kun vihdoin nyt helmikuussa muutimme yhteen, hänellä onkin vain ehkä muutama kuukausi elinaikaa.
Tämä parisuhteen ei varmaan ollut tarkoituskaan kestää.
Mitä voin tehdä? En tiedä jaksanko olla ilman rakastani, olla äiti hänen lapsilleen ja äiti omille lapsilleni. Ottaa vastuun siitä kaikesta, jos hänelle jotain tapahtuu.
Olen aivan paniikissa.
Tuntuu kuin syy olisi meidän.
Olemme taistelleet läpi koko tuntemisajan, molempien avioero, 7 lapsen hoito molempien liitoista. Kun vihdoin nyt helmikuussa muutimme yhteen, hänellä onkin vain ehkä muutama kuukausi elinaikaa.
Tämä parisuhteen ei varmaan ollut tarkoituskaan kestää.
Mitä voin tehdä? En tiedä jaksanko olla ilman rakastani, olla äiti hänen lapsilleen ja äiti omille lapsilleni. Ottaa vastuun siitä kaikesta, jos hänelle jotain tapahtuu.
Olen aivan paniikissa.
Tuntuu kuin syy olisi meidän.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Nautitte nyt jokaisesta hetkestä.Ette anna periksi ollenkaan,koska ei voi tietää kuitenkaan miten syöpä käyttäytyy,leikkaukset ja hoidot.. ja elinvuosia voi tulla lisää paljon.Kysyn mikä syöpä on kyseessä-pakko ei ole vastata-?Itse olen menettänyt paljon läheisiä monenmoisiin sairauksiin,äitini ja isäni,mummoni,tätini miehen jne..
Etsit jaksamista itselle ja toisillenne ihan niistä pienistä asioista:)
Kannattaa tutustua immuniteetista kertovaan kirjallisuuteen ennen kuin luovuttaa ja antaa syövän voittaa. Syövässä ns. soluvälitteinen immuunipuolustus on liian voimakas sytotoksiseen nähden (sama kuin AIDS:ssa). Asiasta löytyy kirjallisuutta...ihmisen immuniteetti on rakennettu niin, että se kykenee voittamaan syövän yms., jos sitä ohjataan oikein.
Miehelläni (45v) todettiin erittäin vakava ja harvinainen syöpä noin kaksi vuotta sitten. Toiveita paranemisesta tai leikkauksen onnistumisesta ei juurikaan annettu, mutta pysyimme lujina, otimme itse selvää eri hoitomuodoista.4kk diagnoosin jälkeen saimme mieheni hoitoon ulkomaille. Leikkauksen / hoitojen jälkeen alkoi vaikea ja raskas toipuminen, eikä syövän pitänyt enää uusiutua. Toisin kävi ja vuoden kuluttua 1. leikkauksesta läpikäytiin taas rankat leikkaukset ja hoidot. Nyt vihdoin hän on saanut (taas) "puhtaat" paperit, mutta vielä on mutkia ja mäkiä edessä.
Tästä huolimatta olen jaksanut uskoa tulevaan, vaikka välillä tuntuikin, että millään ei ole enää mitään väliä. Välillä tuntui jopa, että otanpa eron, kun en enää jaksa.
Kyllä ne voimat aina jostain kummasta kätköstä löytyy. Ystävät ovat tällaisessa tilanteessa korvaamattomia, käytä heidän tarjoamaansa apua, tulet sitä tarvitsemaan ja mielelläänhän he sitä antavat.
Itselleni ole yrittänyt todistaa, että tälläkin on kuitenkin jonkinlainen tarkoitus. Onhan tämä aika raju tapa kasvaa ihmisenä, mutta jos tämä siihen tarvitaan, niin läpihän se on käytävä.
Mieheni on myös usein kysellyt, että miksi näin? Onko hän tehnyt jotain pahaa tämän ansaitaakseen?
Joskus meitä vaan ravistellaan, että huomaisimme itse elämän ja sen tarkoituksen.
Minun täytyy kyllä myöntää, että loppujen lopuksi tämän kahden vuoden aikana olemme kehittyneet ihmisinä huimasti ja liittommekin (20v naimisissa) on vahvistunut entisestään.
Tsemppiä sinulle ja perheellesi, kyllä ne voimat taisteluun ja eteenpäin menemiseen aina löytyy, luotat vaan siihen!!!!!!!
Itselläkin kyyneleet silmissä...tiedän ihan varmasti, mitä koet juuri nyt.