Minä haluaisin, että mieheni lähtisi johonkin ystäviensä kanssa, menisi vaikka baariin. Hän nyhjää joka ilta kotona eikä lähtisi minnekään ilman minua. Koska suhteemme on laimentunut ajat sitten yhteiseloksi, haluaisin hänen näkevän muutakin kuin minut, jotta voisi taas huomata minut uudelleen ja tajuta taas, että minä olen nainen, enkä kämppis.
Miten olette saaneet puoliskonne lähtemään "maailmalle" harrastuksiin ja illanviettoihin? Suora puhuminen ei tähän tyyppiin auta, olen kokeillut.
Hän on vähän masentunut elämänsä käänteistä ja kierteistä, joten en haluaisi kovistella, mutta kotona nyhjääminen saisi mielellään loppua.
Ennen hän oli menevä mies, jolla oli paljon ystäviä, mutta tuntuu kuin olisin tappanut hänet sisältä. Enkä edes tahallani. Hän vain on aina olettanut, että minä kiellän häntä tekemästä tai että hän ei halua loukata minua menemällä johonkin, vaikka tosiasiassa olen yrittänyt antaa hänelle tilaa päättää itse omista menemisistään ja kannustanut harrastuksiin ja lähtemään ilman minua.
Kun minä lähden, hän istuu sohvannurkassa ja tuijottaa televisiota, käy viemässä kavereiden luo ja hakee vaikka aamuyöllä pois, ihan kuin pelkäisi, että en tule takaisin.
Tämä ei tosiaan ole sitä liimautumisvaihetta enää: Yhdessä ollaan oltu melkein kahdeksan vuotta. En missään nimessä haluaisi muuttaa pois hänen luotaan, vaikka tässä tilanteessa tuntuisi ero parhaalta ratkaisulta: jotta hän voisi löytää itsensä uudelleen - ja ehkä minutkin samalla.
Tai sitten hän potee typerää syyllisyyttä siitä, että petti minua pari vuotta sitten, kun meillä meni huonosti - ja yrittää korvata sen olemalla lähtemättä mihinkään.. Miten voisin sanoa, että ei se haittaa, että hän kuitenkin valitsi minut silloin ja asia on jo takanapäin? Auttaisiko se?
Toivoisin asiallisia vastauksia etenkin miehiltä, miten teidät saa vakuuttuneeksi siitä, että on okeilähteä omille menoilleen?
Miten olette saaneet puoliskonne lähtemään "maailmalle" harrastuksiin ja illanviettoihin? Suora puhuminen ei tähän tyyppiin auta, olen kokeillut.
Hän on vähän masentunut elämänsä käänteistä ja kierteistä, joten en haluaisi kovistella, mutta kotona nyhjääminen saisi mielellään loppua.
Ennen hän oli menevä mies, jolla oli paljon ystäviä, mutta tuntuu kuin olisin tappanut hänet sisältä. Enkä edes tahallani. Hän vain on aina olettanut, että minä kiellän häntä tekemästä tai että hän ei halua loukata minua menemällä johonkin, vaikka tosiasiassa olen yrittänyt antaa hänelle tilaa päättää itse omista menemisistään ja kannustanut harrastuksiin ja lähtemään ilman minua.
Kun minä lähden, hän istuu sohvannurkassa ja tuijottaa televisiota, käy viemässä kavereiden luo ja hakee vaikka aamuyöllä pois, ihan kuin pelkäisi, että en tule takaisin.
Tämä ei tosiaan ole sitä liimautumisvaihetta enää: Yhdessä ollaan oltu melkein kahdeksan vuotta. En missään nimessä haluaisi muuttaa pois hänen luotaan, vaikka tässä tilanteessa tuntuisi ero parhaalta ratkaisulta: jotta hän voisi löytää itsensä uudelleen - ja ehkä minutkin samalla.
Tai sitten hän potee typerää syyllisyyttä siitä, että petti minua pari vuotta sitten, kun meillä meni huonosti - ja yrittää korvata sen olemalla lähtemättä mihinkään.. Miten voisin sanoa, että ei se haittaa, että hän kuitenkin valitsi minut silloin ja asia on jo takanapäin? Auttaisiko se?
Toivoisin asiallisia vastauksia etenkin miehiltä, miten teidät saa vakuuttuneeksi siitä, että on okeilähteä omille menoilleen?
Vastaukset 16
Vanhimmat
että onko teillä lapsia?
Ei ole lapsia..
Kirjoittaisit kirjeen..aivan samalla tapaa toisit julki sen ettei se pettäminen enää sinua vaivaa,että olet sen asian puinut jo.Rakastat häntä ja miehesi teki silloin valinnan että se rakastaa sinua-se riittää.
Sanot siinä,että miehesi selvästi kaipaa jotain tekemistä ja että sinäkin kaipaat sitä että miehesi tekee jotain kavereiden kanssa..
ja sanot että tuntuu ettei hän tarvitsisi sinua enää muuta kuin kämppiksenä..haluat puolison,joka on iloinen ja onnellinen,osaa olla sinun kanssasi ja ilman sen hetken.Kerrot ettet ole lähdössä minnekään,vaikka käytkin baarissa tms kaveriesi kanssa,tulet kotiin koska sinulla on ihana mies.Kerrot ettet jaksa ainaista "nyhjäämistä" kaksin vaan sitä hauskaa voi pitää kaverien kanssa.
tämä kirjoituksesi on jo miehellesikin avaava..voisit kopsia siitä asiaa myös paperille/meiliin..
Joskus miehen saa tajuamaan asiat,kuuntelemaan jne kun ne tulee kirjeenä-ajatuksia oikeasti-se lukee ne ja ehkä ymmärtääkin paremmin,eikä ota "nalkutuksena".
Kirjoitin ja väitti ottavansa asian "haltuun", mutta mitään ei ole tapahtunut, aikaa on puoli vuotta ja vähän päälle :(
Ystäväpariskunnan tai miehen ystävien kanssa.
Kun ilta alkaa sujua, lähdet tyttöporukalla toisaalle tai sinä aijemmin kotiin (lupaat vaikka sitten hakea kotiin.
Meillä näin,
koska myös minun mieheni meinaa erakoitua. Viikonloput kun eivät enää ole automaattisesti ryyppäysluonteisia.
Sopiva harrastus ystäväporukassa voisi myös käydä! Jos siitä innostuu, jakaudutte omiin porukoihin harrastamaan tai jatkoille.
Tuotakin ollaan kokeiltu, että ollaan hänen kavereiden kanssa lähdetty. Ei mitään vaikutusta, minä vaan viihdyn huonommin, kun on miehiset jutut. Väittää vaan, että ei kehtaa lähteä niiden kanssa. Vaikka ovat olleet kavereita yläasteelta lähtien!
jos miehesi on kasvanut aikuiseksi, ystävät voivat tuntua hänestä lapsellisilta eikä enää viihdy heidän seurassa.
Onko teillä ystävä pariskuntia, joiden seurassa viihdytte molemmat. Lähtekää heidän kanssa illanviettoon elokuviin, syömään, keilaamaan, luistelemaan, ruskalomalle ihan minne tahansa pois kotoa.
Tuota en osannutkaan ajatella, sitä, että ystävät ehkä olisivat lapsellisia.. Mutta ei hädintuskin kolmekymppisen pidä kotona istua koko aikaa.
Nyt olen saanut mieheni kotoa ulos ja pelaamaan yhden ystävän kanssa sulkapalloa. Hän - tietysti - pyysi minua mukaansa, vetosin vanhaan vammaan - ja menihän se! On nyt käynyt jo kahdesti ja melkein uskallan toivoa ettei hän ensi viikolla pyydä minua mukaansa..
Pariskuntien kanssa voidaan kyllä harrastaa, mutta tässä oli enemmänkin kyse siitä, miten voidaan viettää iltaa erikseen.
Kiitos asiallisesta vastauksesta.
että miehesi kantaa vielä syyllisyyttä tekemästään virheestä.
Kunhan miehesi huomaa että luotat ja uskot häneen, varmaan uskaltautuu ulos.
Voihan olla että hän kokee tällä hetkellä sinut ystäväkseen, ehkäpä ainoaksi ystäväksi. Jos koulu aikaiset ystävät tuntuvat lapsellisilta.
Eli sinun täytyy ohjata häntä ystävystymään paremmin, johonkin pariskuntana tuntemaanne mieheen. Kuljet mukana ja jossain vaiheessa miehesi huomaa että hänellähän on muitakin ystäviä.
Varmaan mies miettii siellä sohvan nurkassa että onko tuo nainen, joka vastaa täällä kaikesta ja tietää kaiken, mun nainen vai mun äiti.
Mies luultavasti koki pettämisen jälkeen ettei täytä sun odotuksia/vaatimuksia. Syyllisyyttä.
Eikä nytkään täytä sun odotuksia kun tekee mitä tahtoo, tai mitä luulee että sinä tahdot = istuu kotona eikä luuhaa baarissa.
Oletko kokeillut jotain muutakin kuin suoraa puhetta - ehkä kuuntelua? Mieshän ei ole sellainen kuin sinä haluaisit - siitä kait tässä on kysymys?
Mies on juuri sellainen, kun tahdon. Lukuunottamatta sitä pientä osaa hänestä, joka tappaa kaikki muut ystävyyssuhteet, paitsi suhteensa minuun.
Se ei ole tervettä..
Ja on vaikea kuunnella, jos toinen ei puhu. Sellaisiakin miehiä näemmä on.
kaipaa ystäviä ja baari-elämää, mä saatan istuu kotona monta viikkoo. Käymättä missää muualla ku duunis. Meen sillon ku huvittaa ja aina ei huvita.
Enkä mä jaksa jotain ylä-aste kamuja, mulla on töissä tarpeeksi hälinää mä haluun vaa istuu ja nollata päätä.
Miks pitäs mennä jos ei haluu
Vaatimalla ja painostamalla et varmaan saa mitään muutosta aikaan. Mieti miksi miehesi pitäisi muuttua. Mikä sun motiivi on tässä?
Kannattaa kertoa että tilanne pettämisen jälkeen on nollattu ja olet antanut anteeksi ja ehkä jopa unohtanut, jos näin on OIKEASTI.
Sääliminen, holhoaminen ja patistaminen vaan passivoi miestä. Osoita kiinnostusta miehen OMIA ajatuksia ja mielipiteitä kohtaan. Ilmeisesti olet tällä hetkellä vahvempi kuin miehesi, älä siis jyrää omilla mielipiteilläsi. Ehkä miehesi käytös on sairasta, ehkä ei. Jokatapauksessa tuo on aika vahva mielipide ja voimakas asenne, jonka miehesi varmaan vaistoaa ja sulkeutuu entistä enemmän kuoreensa ja puolustusasemiin. Anna vaikka miehesi voittaa, saada oma tahtonsa läpi, älä aina pyri ottamaan viimeistä sanaa.
Hienoa analysointia, mutta hiukan metsään. Kiitos siitäkin.
Ymmärsin että et tiedä mitä miehesi päässä liikkuu, ja siksi kysyt mielipiteitä 'varsinkin miehiltä'? Kerron vain mitä minä ajattelisin miehenä.
Sinä olet ainoa joka pystyy toimimaan teidän suhteesssa, miehellä ei varmaankaa ole voimia mihinkään. Ratkaisu on sinun vastuulla! Jos sulla ei ole hajuakaan mitä miehesi ajattelee, ja haluat silti tehdä jotain, silloinhan toimit pelkästään omien tarpeittesi pohjalta, etkä huomioi miehesi tarpeita. Mikä sinun pohjimmainen tarve on?
ole holhoamista ja lähellä äiti-poikamaista suhdetta jos ei voi suoraan puhua ja sanoa että tuntuu että olet erakoitunut. Niinhän ystävätkin (ainakin minulle) saavat sanoa suoraan.