Voiko taitoluistelun aloittaa vasta 14 vuotiaana?

Nanna.--

Voiko taitoluistelun aloittaa 14 vuotiaana. Olen harrastanut sitä 6 vuotiaana vaivaiset puoli vuotta ja nyt haluaisin aloittaa harrastuksen uudestaan. Voisko joku kertoa minulle enemmän harrastuksesta, paljon maksaa ym. Ja voiko näin "vanha" oppia enään mitään?

46

8897

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kehitysryhmässä

      Muut siinä ryhmässä oli about 5-v kaikki. Seuraavana vuonna pääsin jo ekoihin kisoihin silmuissa ja nyt oon aluenoviisi. Eli kyllä musta sitten tuli ihan kilpaluistelija vaikka oon alottanu näin myöhään.

      Mihkään SM-kisoihin on turha haaveilla, mutta kyllä tästä hyvän harrastuksen saa. Osaan kaikki kaksoishypyt ja harjoittelen kaksoisaxelia. Harkkoja on 5-6 jäätä viikossa.

      Vanha voi oppia, mutta yksäreissä pitää alottaa 3-5 vuotiaana jos meinaa päästä ihan huipulle ja harva pääsee siltikään.

      Alota ihmeessä, luistelu on ihanaa. Harrasta omaksi iloksi tai mee myöhemmin vaikka taitajatryhmään tai muodostelmaan mukaan.

    • löllöää

      kyllä voi aloittaa. itsekin harrastin seitsemän vuotiaana n. vuoden taitoluistelua ja lopetin sen. nyt tänä syksynä alotin uudestaa ja kyllä siinä hyvin oppii =)niin ja olen 16.

    • --Luistelija--

      Moido! Kyllähän sen luistlen voi aloittaa.. Itse olen harrastanut sitä jo melkei seitsemän vuotta..
      Siitä en osaa sanoa että pääseekö enää huipulle, tai kilpailijaks, se riippuu itsestään.. jaksaako sinnitellä..Mutta sillo tarvii kovaa treeniä, luuletavasti 5 - 10 kertaa vk:ssa..
      Lusitelu on melko kallista hinta haarukka n. 60-180 e/ kk.. riippuu harjoitus kerroista.

      • hupsis

        Kun olin 9-vuotias, harrastin taitoluistelua pari vuotta, mutta lopetin harrastuksen=( Nyt olen 15-vuotias ja haluaisin taas harrastaa taitoluistelua, kaduttaa kun lopetin sen. Voisinko päästä enää mukaan mihinkään luisteluryhmään (esim. taitajat)? Osaan tehdä tulpin, lutzin, sekä kiihdytys- ja ristipiruetin ja osaan myös kaarenvaihdot, yms. Eli pystynkö pääsemään enää mukaan luisteluseuraan ja jos pääsen, niin onko taitajat ryhmissä minun ikäisiä vai ovatko kaikki ala-aste- tai alle kouluikäisiä? En haluaisi välttämättä kilpailla vaan haluaisin vain oppia tekemään kaksoishyppyjä ja erilaisia piruetteja. Toivottavasti vastaatte tähän=)


      • I <3 in-line skating
        hupsis kirjoitti:

        Kun olin 9-vuotias, harrastin taitoluistelua pari vuotta, mutta lopetin harrastuksen=( Nyt olen 15-vuotias ja haluaisin taas harrastaa taitoluistelua, kaduttaa kun lopetin sen. Voisinko päästä enää mukaan mihinkään luisteluryhmään (esim. taitajat)? Osaan tehdä tulpin, lutzin, sekä kiihdytys- ja ristipiruetin ja osaan myös kaarenvaihdot, yms. Eli pystynkö pääsemään enää mukaan luisteluseuraan ja jos pääsen, niin onko taitajat ryhmissä minun ikäisiä vai ovatko kaikki ala-aste- tai alle kouluikäisiä? En haluaisi välttämättä kilpailla vaan haluaisin vain oppia tekemään kaksoishyppyjä ja erilaisia piruetteja. Toivottavasti vastaatte tähän=)

        En tiedä voiko koska minä olen 12 ja olen/harrastanut Muodostelmaluistelusta 2-4 vuotta kunnes sairauteni pakotti minut lopettamaan ja nyt se kaduttaa koska iskä sanoo että enään 12 vuotiaana ei voi alottaa enään mutta en tiedä enempää siitä :(((


    • marjji

      Mä oon 12 ja mä haluisin todellakin aloittaa taitoluistelun. Mutta jos aloittaisin näin myöhään niin tarkoittaisko se sitä et en pääsis sit isompana mihinkään sm kisoihin ym? Oisko pitäny alottaa aikasemmin? Toivottavasti auttaisitte!

      • ...

        Vaikka se sm-kisoihin pääsy on epätodennäköistä (ellet sitten ole piilevä huippulahjakkuus), on se epätodennäköistä myös niille jotka ovat aloittaneet 4-vuotiainakin, kaikki eivät sm-tasolle yllä vaikka kuinka harjoittelisivat. Niille luistelijoille on kansalliset sarjat, aluesarjat ja taitajat. Tosi paljon on apua siitä, jos on harrastanut aiemmin jotain muuta urheilua, erityisesti telinevoimistelu, tanssi yms. lajit antavat hyvän pohjan.


      • jjjjj9

        Johnny Weir aloitti taitoluistelun 12 vuotiaana ja on päässyt mm. MM pronssille!!


      • jjjjj9 kirjoitti:

        Johnny Weir aloitti taitoluistelun 12 vuotiaana ja on päässyt mm. MM pronssille!!

        Johnny Weir onkin maailman lutuisin persoona! T: Johnny G. Weirin fani!


      • VARO

        Kyllä ehkä voi mutta mutta mää en ainakaan saanu enään alottaa ja se suututtaa mua ja me riidellään siitä iskän kaa koko ajan että varaudu siihen :(


      • Anonyymi

        mulla on sama juttu, täytän pian 12 ja haluaisin aloittaa taitoluistelun mutta ei ole aikaa ;( pelaan jalkapalloa eikä vanhemmat anna lopettaa, soitan myös huilua ja ratsastan mutta luistelu eniten kiinnostaisi! en tiedä miten pystyisin toteuttaa unelmaani :((( auttakaa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mulla on sama juttu, täytän pian 12 ja haluaisin aloittaa taitoluistelun mutta ei ole aikaa ;( pelaan jalkapalloa eikä vanhemmat anna lopettaa, soitan myös huilua ja ratsastan mutta luistelu eniten kiinnostaisi! en tiedä miten pystyisin toteuttaa unelmaani :((( auttakaa!

        Kannattaa jutella vaan äitille tai iskälle asiasta vaikka jännittäis et mitä ne vastaisi


    • ....Jennasi.....

      moi! voiko alottaa vast 13v. ihan vaa harrastamaa ja silleens???? vastatkaa :) no en oo harrastano sitä koskaa mot jalkapallo ei enää kiinnosta....mol on hyvä konto ja tasapaino onks tääl kokaa alottano 13v.????????????

      • --

        Missä päin asut? Kannattaa kattoo lähiseurojen sivuilta löytyykö sinulle sopivaa ryhmää. Ainakin meillä täällä Helsingissä on hyviä ryhmiä niillekin jotka haluavat vain harrastaa sitä muutaman kerran viikossa, huipulle on kuitenkin melko vaikeaa enää päästä.


      • mooooooip
        -- kirjoitti:

        Missä päin asut? Kannattaa kattoo lähiseurojen sivuilta löytyykö sinulle sopivaa ryhmää. Ainakin meillä täällä Helsingissä on hyviä ryhmiä niillekin jotka haluavat vain harrastaa sitä muutaman kerran viikossa, huipulle on kuitenkin melko vaikeaa enää päästä.

        kannattaakko alottaa? mä oon ihan sairaan notkee, en oo kyl koskaan harrastanu mitään missä sitä tarvittais, mut joskus oon kotona venytelly ja oon huomannu et taivun vaikka miten. mut en oo semmonen langanlaiha(hoikka oon) hyvä kunto on. ja oon harrastanu 2 vuotta streettiä.
        Niin paljon maksais jyväskyläs?


      • vierailija;)
        mooooooip kirjoitti:

        kannattaakko alottaa? mä oon ihan sairaan notkee, en oo kyl koskaan harrastanu mitään missä sitä tarvittais, mut joskus oon kotona venytelly ja oon huomannu et taivun vaikka miten. mut en oo semmonen langanlaiha(hoikka oon) hyvä kunto on. ja oon harrastanu 2 vuotta streettiä.
        Niin paljon maksais jyväskyläs?

        Moi:))) Mä oon 11 v tyttö ja haluisin aloittaa taitoluistelun , mutta en uskalla kysyä vanhemmiltani että saisinko harrastaa... tänää kävin äitin kaa luistelee ja olin onneni kukkuloilla!!! En uskalla kysyä saisinko aloittaa... olen notkea saan spagaatit ja tollasta olen katellut jo seuraa... MITEN USKALTAISIN KYSYÄ!!!
        AUTTAKAA!!!


      • nooo siis
        vierailija;) kirjoitti:

        Moi:))) Mä oon 11 v tyttö ja haluisin aloittaa taitoluistelun , mutta en uskalla kysyä vanhemmiltani että saisinko harrastaa... tänää kävin äitin kaa luistelee ja olin onneni kukkuloilla!!! En uskalla kysyä saisinko aloittaa... olen notkea saan spagaatit ja tollasta olen katellut jo seuraa... MITEN USKALTAISIN KYSYÄ!!!
        AUTTAKAA!!!

        notkeudella ei nyt niinkään oo välii ainakaan kun aloitat eli sitä ei kannata niin kauheasti miettiä, toki siitä on etua. Taitoluistelu vaatii enemmän hyvää kuntoa, tasapainoa ja motivaatiota. Seurojen hinnat vaihtelee keskenään, mun seurassa jäät 160€/kk ja luistelen kansallisella tasolla. Useissa seuroissa on luistelukouluja joista on helppo aloittaa ja vaihtaa ryhmää sitten kun taidot ovat nousseet :)


      • ISO onkelma

        En mutta mulla on sama onkelma ja vanhemmat ei usko sitä että rakastan luistelua joten kato vaikka netistä


      • Sama ongelma
        ISO onkelma kirjoitti:

        En mutta mulla on sama onkelma ja vanhemmat ei usko sitä että rakastan luistelua joten kato vaikka netistä

        Se on erittäin ärsyttävää ku mulla on sama ongelma :(:(


      • Anonyymi

        juuh oon vähän myöhässä mutta mä oon 13- vuotias ja aloitin just taitoluistelun!☺️


      • Anonyymi

        taidan olla myöhässä mutta minä juuri aloitin 13- vuotiaana


      • Anonyymi

        hei moi! mulki kiinnostus jalkapalloon on loppunu ja haluisin alottaa muodostelma luistelu ja oon 12 :(( auttakaa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        juuh oon vähän myöhässä mutta mä oon 13- vuotias ja aloitin just taitoluistelun!☺️

        vinkkejä miten kantsis sanoo äitille ja iskälle et alottaisin kun siis haluisin harrastaa mut oon jo 11 vuotias kuitenkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vinkkejä miten kantsis sanoo äitille ja iskälle et alottaisin kun siis haluisin harrastaa mut oon jo 11 vuotias kuitenkin.

        Mä oo 11v ja haluisin aloittaa taitoluistelun ja kysyin äidiltä ja isilt ja ne sano että opettele luistelee paremmin nii katotaan ja oon näköjään pari vuotta myöhässä


    • --Möykky--

      Siis sen voin sanoo kaikille, et alottakaa vaa, ite alotin puoltoista vuotta sitten, eli 11-vuotiaana. Huipulle ei voi enää päästä, mutta ihan harrastuksena saattaa päästä pieniin sarjoihin kilpailemaan, ei siis kuitenkaan 6-vuotiaiden kanssa, en tarkoittanut sitä ;D mutta kannattaa ainakin helsingissä katsoa monien seurojen sivut ja huomioikaa, että kaikissa seuroissa ei ole aloittelija-ryhmiä kouluikäisille, mutta ainakin MTK:n ja OTK:n sivuilta pitäisi löytyä. En itse asu enää Hesassa, mutta kavereilta on kuultu monenlaisia hyviä asioita molemmista seuroista.

    • hokcey...

      mutta voiko huipulle päässä taitoluistelussa, jos on pelannu lätkää 8-vuotiaasta (luistellu muuten 4-vuotiaasta) ja oon nyt 13 ??? Hyvä oon luisteleen, ongelmana on et oon kerran luistellu kaunoilla koko elämäni aikana.... Jos sitte pääsee sen verran pitkälle, et voittais vaikka lääninmestaruuden, nii mitäs sitte? ja jos ei ite oo halua/taitoa niitä koreografioita suunnitella, niin mistä löytäis joitaki jotka vois suunnitella ne? en siis meinaa mitään pari/muodostelmaluistelua, vaan jotain tämmöstä: http://www.youtube.com/watch?v=KPg8EPIBlx4
      WoW.... ei oo varmaan teidän "ammattilaisten" mielestä mikään maailman paras (mistä sitä tietää...) mutta mun silmissä aivan mahtavaa!!! Aihe, koreografia, musiikki

    • Skatemom
    • Julkisuustemppuja

      Osaisipa kisoissa ja taitoluistimilla kans.

    • ens-ka

      Olipa hienot pätkät. Enpä ollut nähnyt aiemmin. Hyvää julkisuutta todella, lahjakkaalta luistelijalta. Osaispa nää meidän junnutkin

    • nutturamammat

      Taisi mennä joiltakin tukka sekaisin kun toit julki youtube linkin Skatemom

    • elle1

      Olen itse aloittanut taitoluistelun 4 vuotiaana ja olen nyt 12 ja harrastan vielä. kilpailen aluenooviisit sarjassa, mutta hinta kohta teillä on aivan väärä. Huippuluistelialle joka mahdollisesti harjoittelee 3-4 hyppyjä ja miksei vaikka kaksois. Luistimet maksavat esim merrkinä EDEA noin 200-300 euroa plus tavarat eli yhteensä kun on jo kilpuri hinta o noin 700 euroa! Vielä päälle jään hinnat eli 800!

    • luisteluvalkku

      Aina voi aloittaa luistelun! koskaan ei ole liian vanha aloittamaan jotain uutta tai jatkamaan siitä mihin on joskus jäänyt :)

      tämä on minun mielipiteeni ;D en tiedä muista :D

      • Anonyymi

        Jos terveyttä riittää, mikään ikä ei ole este.


    • jejejeee

      Itse aloitin 16-vuotiaana luistelekoulusta, ja nyt olen muodostelma junnujoukkueessa, enkä edes ole mikään luonnonlahjakkuus :D todellakaan :D

    • Tsemppiä sulle

      Aloitin yli 40v ja yksöiset osaan että kyllä opit!

    • Luistelijaaa

      Olen 13 v ja harrastanut luistelua miltei 9 vuotta. Voin sanoa että jos 13 vuotiaana aikoo alottaa luistelun niin todella epätodennäköistä on että pääsee kilpailemaan muualle kuin taitajiin.
      Ja harrastajille tiedoksi: pikkusen ku viikon treenimäärä nousee nii alkaa nousta hinnat kans. Itte treenaan 7 krt viikossa ja kuukaudessa maksaa 390€ kilpailumaksut. Uuet luistimet joka kausi eli kenkä maksaa n. 400€ ja terä n. 400€ . Olen sm-noviisi joten kaks ohjelmaa, niihin koreografit yht. noin 700€ ja kaks kisapukuu yht. noin 500-600€ .

      Eli ei todellakaan mikään halpa laji, jos kilpatasolle ryhtyy.

      Tietenkin hinnat hyppii riippuen siitä missä seurassa olet mutta suurin piirtein tuommoset.

    • Taitoluistelu <3

      Kyllähän voit, mutta itse en menisi. Aloitin silloin joskus 3 vuotiaana ja nyt olen sitten 12 vuotta

    • !!!

      haluaisin todella aloittaa taitoluistelun mutta laji on niin kallis ja vie niin paljon aikaa olin joskus pienenä taitoluistelia nyt kaduttaa hirveesti kun lopetin!!!

    • Taitoluistelu

      Ite aloitin noin pari viikkoo sit käymään taitoluistelu harkoissa aikuisryhmässä (olen 16) harkat on kerran viikossa ja se on mahtavaa! :) en ole vielä hirveen hyvä, mut tossa aikuisryhmässä on hyvä et mennään rauhassa eteenpäin ja ryhmässä on eritasoisia luistelijoita. Ei oo kauheen kallis mun mielestä, 35e/kk mut en tii sit jos haluaa ihan kilpailemaan niin tietysti luistimet ja kaikki maksaa paljon enemmän kuin tälleen harrastuksena. Kannattaa ainakin kokeilla, tosi hyvä laji :D

    • taitoluistelu

      kyllä mun mielestä ainakin voi! Oon 11v. ja alotin joulun jälkeen oon oppinu ainakin tosi paljon kaikkee!!!!

    • Anonyymi

      Olisiko mitenkään mahdollista että 10 vuotiaana voisi aloittaa taitoluistelun vaikka ei ole koskaan enne harrastanut taitoluistelua:(

    • Anonyymi

      Tietenkin mutta sulla voi menne kauvemmin kuin niillä kun ne ketkä on esim aloittanut 4vuotijaana

    • Anonyymi

      Kyllä voi harrastaa :) iällä ei ole väliä minkä ikäisenä aloittaa! Esim, pystyt mennä nuortenluistelukouluihin, muodostelmakouluihin jää tanssijkouluihin yms..♡︎

    • Anonyymi

      Sitten pääsee sierailemaan ja nuuskimaan asioita kun hoitajien lakko päåttyy

    • Anonyymi

      Moi! Oon ihan hemskutin myöhässä tästä keskustelusta mut laitan tänne nyt silti. Oon 11v ja osaan maalla kaikki kaksoishypyt ja melkein 2A. Jäällä osaan 2salcowin ja melkein -tulpin, Kysymykseni siis on, että miten saisin kaksoishyppyjä menemään jäällä? tai et niinku miten saisin ne pyörimään nopeempaa jne. Ja vielä se että oonko ns myöhässä hyppyjen suhteen? (pirueteista osaan kyllä kamelin ja kaikkee) joten jos tiiät et minkä ikäsenä pitäis osata 2A, tai että miten sais muitakin kaksoishyppyjä menemään, niin kerro ihmeessä! Moikkaa:))

    • Anonyymi

      Aloitin luistelun 5 vuotiaana ja harrastin sitä yhdeksän vuotiaaksi lopetin ja nyt kaduttaa. Harrastan telinevoimistelua. Kerkeääkö 11v enään aloittaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2102
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      171
      1630
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1557
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1358
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1312
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      287
      1172
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      134
      1058
    8. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1032
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1013
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      54
      882
    Aihe