ja siitä syntyi tämä ajatus palstan tason nostamiseksi.
Meistähän taso on kinni, jotka kirjoittelemme tänne. Sinusta ja minusta, siitä kaiketi ollaan samaa mieltä?
meitä "Raamatullisia" väitetään milloin miksikin. Ollaan tuomareita, kovia ja rakkaudettomia, omahyväisiä teeskentelijöitä, tekopyhiä valehtelijoita, huoruutta harrastavia uksovaisia. Milloin mitäkin!
Meitä nimitellään kaikella mahdollisella mitä vain ikinään keksitäänkin.
Me sitten, Raamatullisia kun ollaan, vastataan tuohon yllä mainittuun, yleensä Raamatulla, ja ankarastikkin. Ja taas saadaan "vainoojat" asialle.
Tähän "hullunmyllyyn" voitaisiin saada jonkinlainen sopuaikaan.
Ehdotan, viittaan otsikkoon, että te, arvoisat uskovien syynääjät, ja arvostelijat, jotka ette tahdo meitä sietää, ja kuitenkaan ette malta meitä hylätäkkään. Vaan viikosta toiseen, kuukaudesta -vuodesta vuoteen, olette mielipiteitänne meille esittämässä Raamattua siteeraten, aivan kuin jotakin sieltä ymmätäisitte, Raamatun lauseilla lyöden, siis meidän Raamatullisten omilla aseilla.
Tämän kaiken voisi lopettaa.
Alkaisitte esittämään asiallisia , HYVIÄ kysymyksiä , tiukkojakin, mutta ehdottomasti asiallisia, vinoilut ja ivailut ei rakenna tässäkään tapauksessa.
Esittäkää suora rehellinen kyssäri mistä asiata tahansa, joka liittyy uskoon tai Raamattuun tai yleensä hengellisiin ja taivaallisiin, ja helluntailaisuuteen.
Nyt on ollut kysymykset lähinnä osoitettu "MELLUNTAILAISESTA" uskovasta tai uskovvan elämästä, siis yksityisestä sektorista, joka ei ole varsinaisesti helluntailaisuudesta esitetty kysysymys.
Hellunatialainen uskova ei ole seurakunta järjestyksen toimintaa kuvaavaa, yksityis henkilönä. Uskovat helluntailaiset elää samaa tavallista arkipäivää kuin kuka tahansa.
Työmies2 esitti hyvän kysymyksen,
11
500
Vastaukset
- ...on niin
"Alkaisitte esittämään asiallisia , HYVIÄ kysymyksiä , tiukkojakin, mutta ehdottomasti asiallisia, vinoilut ja ivailut ei rakenna tässäkään tapauksessa."
Kyllä näitäkin kysymyksiä palstalla silloin tällöiin on. valitettavasti on vain niin, ettei niihin kysyjä juurikaan vastauksia saa. Ei ainakaan sellaisia, joissa vastaaja pohtisi kysymystä syvällisesti. Rimpsu Raamatun jakeita in vastaus, jota kysyjä tuskin hakee.- Josuli
"Kyllä näitäkin kysymyksiä palstalla silloin tällöiin on. valitettavasti on vain niin, ettei niihin kysyjä juurikaan vastauksia saa. Ei ainakaan sellaisia, joissa vastaaja pohtisi kysymystä syvällisesti."
-Tuo on totta välillä. Mutta asia on niin, ettei me ihmiset millään tiedetä kaikkia asioita. Kyllä mäkin mietin ja kyselen vaiketakin asioita Raamatusta ja Jumalasta muilta, mutta emme tiedä vastauksia kaikkiin asioihin. Ja siihen on vain tyydyttävä. Toivottavasti myös ei-uskovaiset tyytyy siihen etteivät saa kaikkia haluamiaan vastauksia uskovilta kysymyksiinsä. Minä en ainakaan häpeä myöntää jos en tiedä jotain asiaa. - Nipa.
Josuli kirjoitti:
"Kyllä näitäkin kysymyksiä palstalla silloin tällöiin on. valitettavasti on vain niin, ettei niihin kysyjä juurikaan vastauksia saa. Ei ainakaan sellaisia, joissa vastaaja pohtisi kysymystä syvällisesti."
-Tuo on totta välillä. Mutta asia on niin, ettei me ihmiset millään tiedetä kaikkia asioita. Kyllä mäkin mietin ja kyselen vaiketakin asioita Raamatusta ja Jumalasta muilta, mutta emme tiedä vastauksia kaikkiin asioihin. Ja siihen on vain tyydyttävä. Toivottavasti myös ei-uskovaiset tyytyy siihen etteivät saa kaikkia haluamiaan vastauksia uskovilta kysymyksiinsä. Minä en ainakaan häpeä myöntää jos en tiedä jotain asiaa.Palstan uskovat ei KOSKAAN sano "En tiedä". He luulevat menettävänsä kasvonsa, jos vastaavat etteivät tiedä. Mutta eihän se ole totta. Parhaiten uskovat tulevat naurunalaisiksi, kun ovat tietävinään ja antavat hätäisiä vastauksia yrittäessään puolustaa raamattua ja teeskennellessään ettei ristiriitaisuuksia ole. Olisi paljon rehellisempää sanoa, ettei tiedä mutta uskoo silti koska se vain tuntuu oikealta.
- \,,/
JFK Jukka Fariseus Kyllä "tietää":(....mistä puhuu, paskan puhumista on harrastettu jo ennen JEESUSTA,mutta siihen ei puututtu muuten kuin laitamalla naru kaulaan,nykyään annetaan anteeksi kaikki kohtuuttomuus ja katsotaan sormien läpi.viiittaan siihen ,että voisimme KAIKKI olla YSTÄVIÄ keskenämme ja unohtaa menneet.ALOITTAA alusta RAAMATUN TULKITSEMINEN (emmehän me tarvitse mitään tai ketään opettajia,onhan meillä RAAMATTU mikä käskee ja mitä TOTELLA).En ole feministisyyden kannalla,Mutta on vastakkaisella sukupuolellakin oikeus kirjoittaa ja ilmaista mielipiteensä vaikka kylkiluusta ovat tulleet.LOPETETAAN TÄÄ TYPERÄ RIITELY.(enkelitkin nauraa meille!!!)
kauniimpi sukupuoli ei saisi kirjoitella? Voin ainakin omastapuolestani sanoa, että en milloinkaan ole tuollaista asiaa esittänyt. Mistä siis sait moisen käsityksen?
- Peku `
jatkuvasti esittänyt sulle henkilökohtaisestikin raamattuun liittyviä kysymyksiä vaan en ole ainuttakaan asiallista vastausta saanut.
Kaksi kertaa olen kysynyt perusteluja mielipiteeseesi ylöstempauksesta.
Kun sanoit että ylöstempaus tapahtuu juuri sinun elinaikanasi niin et perustellut näkemystäsi vaikka kyselin.
Kaksi kertaa kysyin myös perusteluja teoriassa mahdottomalle väitteellesi jonka mukaan opetat asioita joita Paavali on itse sulle opettanut.Vastasin, mutta et sitten varmaan lukenut?
""
Olet itse väsännnyt tuon, että ylöstempaus tapahtuisi juuri minun aikanani.
Sanoin vain, että Kristuksessa kuoleet nousevat ensin, ja sitten meidät, jotka olemme elossa.
Ja sanon edelleenkin asian tuolla tavalla.
Koska jos Jeesus tulisi vaikka ensiyönä, silloin todennäköisesti olisin elossa. Vai mitä. Ja sanaon , jos Kristuksen tulo viipyy, edellenkin samalla tavalla, kuolemaani asit. ja jos kuolen ennen Jeesuksen tuloa, silloin pääsen vielä nopeammin tästä vanhasta ruumiistani.
Sama siis mulle, elänkö vaiko olen kuollut, tärkeintä on se, että pääsen mukaan ensimmäiseen ylösnousemukseen, Jumala armahtakoon, että pääsen!
Lupaus on:
"Pnkaa täysi toivonne siihen armoon, jonka saatte Hänen ilmestyessään."
Jos nyt tämä "vanha armo", onkin kokenut puoleltani monen moista, niin luotan täysin siihen UUTEEN armoon, joka annetaan niille, jotka odottavat Herraansa tulevaksi, hetkenä minä hyvänsä!
Pääasia on, että odottaa ja uskoo Jeesukseen, ja Hänessä synnit anteeksi saaduiksi!Mohikaani_27 kirjoitti:
Vastasin, mutta et sitten varmaan lukenut?
""
Olet itse väsännnyt tuon, että ylöstempaus tapahtuisi juuri minun aikanani.
Sanoin vain, että Kristuksessa kuoleet nousevat ensin, ja sitten meidät, jotka olemme elossa.
Ja sanon edelleenkin asian tuolla tavalla.
Koska jos Jeesus tulisi vaikka ensiyönä, silloin todennäköisesti olisin elossa. Vai mitä. Ja sanaon , jos Kristuksen tulo viipyy, edellenkin samalla tavalla, kuolemaani asit. ja jos kuolen ennen Jeesuksen tuloa, silloin pääsen vielä nopeammin tästä vanhasta ruumiistani.
Sama siis mulle, elänkö vaiko olen kuollut, tärkeintä on se, että pääsen mukaan ensimmäiseen ylösnousemukseen, Jumala armahtakoon, että pääsen!
Lupaus on:
"Pnkaa täysi toivonne siihen armoon, jonka saatte Hänen ilmestyessään."
Jos nyt tämä "vanha armo", onkin kokenut puoleltani monen moista, niin luotan täysin siihen UUTEEN armoon, joka annetaan niille, jotka odottavat Herraansa tulevaksi, hetkenä minä hyvänsä!
Pääasia on, että odottaa ja uskoo Jeesukseen, ja Hänessä synnit anteeksi saaduiksi!Ja taas olet sitä mieltä että ylöstempaus tapahtuu juuri sinun aikanasi.
Millä sinä perustelet että ylöstempaus tulee juuri sinun aikanasi?- of the game?
Pe.ku kirjoitti:
Ja taas olet sitä mieltä että ylöstempaus tapahtuu juuri sinun aikanasi.
Millä sinä perustelet että ylöstempaus tulee juuri sinun aikanasi?Mitä haluat esittää, älykääpiötäko, sorry..?
Juurihan Mohis selitti molemmat vaihtoehdot:
1. ylöstempaus hänen elinaikanaan, tai sitten
2. ylöstempaus hänen kuolemansa jälkeen.
Lukeminen tai luetun ymmärtäminen ei liene sinun vahvuuksiasi?
Vai ihan huviksesiko vain tyhjiä pelleilet? Pe.ku kirjoitti:
Ja taas olet sitä mieltä että ylöstempaus tapahtuu juuri sinun aikanasi.
Millä sinä perustelet että ylöstempaus tulee juuri sinun aikanasi?Olen sanonut, että VOI tulla, ja sanon edeleenkin, me, jotka olemme elossa, koska olemme elossa tänään!
Mohikaani_27 kirjoitti:
Olen sanonut, että VOI tulla, ja sanon edeleenkin, me, jotka olemme elossa, koska olemme elossa tänään!
Sinä siis kirjoitat erillä tavalla kuin tarkoitat vai.
Eikä niissä lauseissa mitään "voi" sanaa ollut.
Oletko enemmän ruotsinkielinen vai mistä johtuu.
Ehkäpä juuri samoista kieliopillisista syistä raamatun ymmärtämisesikin on sitä ja tätä.
Miten se toinen juttu sitten kun sanoit että Paavali on itse sinua opettanut?
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1671414
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä401005Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38725- 14640
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28632- 36626
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20612Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17563