En tiedä, miten muut yksinjääneet äidit selviytyvät eron jälkeen. En miestäni enää kaipaa, mutta yksin on kovin raskasta olla. On todella vaikeaa olla näyttämättä ajoittain surua lapselle, vaikka ei saisi. En ole ihmisistä tasapainoisin, tiedän senkin. Tiedän myös, että olen suruni vuoksi energiattomampi kuin muuten olisin, enkä jaksa leikkiäkään niin paljon kuin pitäisi. Kaipaisin hellyyttä ja rakkautta, yhdessä tekemistä jne. Minulla on kyllä miesystävä, mutta hän on kaukana, enkä tiedä yhteisestä tulevaisuudesta, ja sekin vie psyykkisiä voimia paljon. Kun katson pikkuistani hänen nukahdettuaan, kärsin todella, koska en ole voinut antaa hänelle niin onnellista kotia kuin olisin halunnut...Olen sitä mieltä, että tässä ei nyt terapiat sun muut auta...en kaipaa terapeuttia...vaan kaipaan toista ihmistä rinnalleni, kosketusta, hellyyttä, arjen jakamista, ystävyyttä jne.
yksin lapsen kanssa
surullinen:(
1813
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
mutta sitten oivalsin pelin "säännöt".
Loin itselleni uran. Yrityksen, bisneksen. Enpä kaipaa enää miestä määräilemään elämääni.
No, vähän toki, mutten koko lehmää ota, vain "tölkkejä samalta toimittajalta"
Täytyypä sanoa että olen oikein onnellinen järjestelyyn.