lähetin tälläisen sähköpostin miehelleni. Olisin kiitollinen mitä ajatuksia se teissä herättää?
(voin tässä jo etukäteen selventää, että porno on aiheuttanut meillä ongelmia seksissä aikaisemmin, joten siksi sillä niin suuri merkitys tässä kirjeessä)
mä rakastan sua.
toivottavasti jaksat lukea tän kokonaan ja ajatuksen kanssa. en halua suututtaa tai loukata sua, haluan sun vaan tietävän mitä mun pään sisällä pyörii. Jutellaanko sit jossain välissä, haluaisin tietää mitä ajatuksia tää sussa herättää. Ja muista ettei tää oo mikään syytös kirje sua kohtaan, vaan nimen omaan mun ongelmia, mun pään sisällä.
ihan ensin pyydän anteeks, etten pysty/osaa luottaa niin paljon, etten tutkis koskaan sivuhistoriaa. välillä vaan tulee sellainen olo että on pakko. jotenkin välillä pelottaa, että sä istut täällä aamut katsomassa pornoa ja mä hyväuskoisena nukun. en siis väitä että niin on, vaan mulla itellä tulee välillä sellainen pelko. ja siten mun on tarkistettava oonko oikeessa.
Eilen illalla viimeks kävin tarkistamassa sivuhistorian. Ja valitettavasti näky että oli yks aamu käyty jossain pornosivulla. En tiedä oliko vaan sattumaa, mutta samana päivänä näky ne käynnit, kun sulla ei seisonut. Tuli entisestä enemmän sellanen olo, että mä en todellakaan saa sulla seisomaan, jos sua ei ihan kunnolla paneta. varsinkaan sitten jos vertaa johonkin "täydellisiin" akkoihin.
Mä haluan tietää, että teetkö sä niin, että käyt porno sivuilla ja sitten tyhjennät ne käynnit sivuhistoriasta? Ihan rehellisesti sanottuna?
Mä en haluais miettiä tälläisiä, en itteni, enkä sun takia. uskon ettei sustakaan tunnu kivalta kun tälläistä luet. haluaisin vaan oppia luottamaan 100% ja unohtaa tälläiset ajatukset.
Mä en pysty enää nauttia seksistä, vaikka haluasin. kyllä se siis yleensä ihan hyvältä tuntuu, mutta ei sen enempää. on tässä muutama kerta ollut poikkeuksia. Mutta itseasiassa mulle seksi on enemmän sitä, että haluan pitää sut tyytyväisenä, ettei sulle tulis tarvetta haikailla jonkun tiukemman ja nätimmän perään.
Oon oikeesti niin katkera siitä, että mun vartalo on pilalla. Ja vaikka sä miten vakuuttelisit, että kyllä se siitä palautuu, niin turha toivo, ei se ehdi palautua kun alan jo oottaa seuraavaa vauvaa, ja sitten tuleekin lisää läskiä ja läysää nahkaa ja tissit valuu entistä alemmas. Oikeesti tuntuu ihan järkyttävän pahalta, kun tietää, ettet sä mua katsoessas voi nauttia näkemästäs.
Se tosissaan sattuu, etten mä koskaan, ikinä voi saada vartalollani sua kuumaks.
se sattuu, kun tietää, että ei voi ikinä näyttää hyvältä, ja sen takia seksikin on ja tulee aina olemaan puuttellista.
kyllä mun silti monesti tekee mieli seksiä ja orgasmikin olisi ihanaa, mutta ei sillä väliä, kun haaveeks jää kuitenkin.
en vaan pysty nauttia täysillä, koska musta tuntuu, että jos sä nuolet tai teet muuta kivaa, niin se tehdään vaan sen takia, ettei tarvis liukkaria. Siis enhän mä voi sun ajatuksia tietää, mutta mä pelkään, että jos sä nuolet tai teet muuta, niin se on sulle vaan epämieluisa velvollisuus. enkä mä silloin pysty nauttia kun mun ajatukset on tälläisia. Ja jos on tehty niin, että sä nuolet ja räpläät pitkään, niin silloinkin se kaatuu siihen, että yritän väkisillä nauttia ja saada orgasmin, ettet sä pettyisi. ja sittenhän niin ei käy. Monesti kyllä tuntuu ajoittain älyttömän hyvältä, älä sitä luule, ette sä pystyis saada aikaan nautintoa mulle. Mulla on vaan itellä liikaa paineita.
Ja elämä muutenkin ahdistaa. Vaikka mä ehkä hymyilen ja näytän iloselta niin se on vaan yritystä suurimmaks osaks. Tai monesti saattaa kyllä olla, että oon päivän ihan hyvällä tuulella, ja illalla iskee ihan mieletön ahdistus.
Mä suorastaan vihaan sitä, että kun ollaan molemmat kotona,niin jompikumpi kumpi istuu koneella, ja toinen istuu sitten keittössä tai olkkarissa tekemättä mitään. Se on niin syvältä! Ei se niin haittais jos ois jotain muutakin vastapainoks, mutta kun päivät on suurinpiirtein toistensa kopioita.
Viikonloput on kaikkein pahimpia. Mulla ei oo ollut mukavaa viikonloppua pitkään aikaan. tai no silloin oli kiva ilta kun käytiin siellä banthaissa syömässä.
saan kyllä aika pitkälle syyttää siitä itseäni, kun en oo sanonut mitä oikeasti ajattelen. Mutta en vaan oo jaksanut edes ehdottaa mitään, kun sun on tehnyt mieli kaljaa.
Ei mun mielipide juomisesta ja kuskina olosta oo muuttunut mihinkään, en vaan oo enää jaksanut välittää omista tunteista, on helpompaa vain myönnellä ja tehdä mitä pyydetään.
Ja Lauantai onkin sitten sitä, että nukutaan puolpäivää ja istutaan koneella tai tuijotetaan leffoja. ja koko hemmettin päivä menee hukkaan. En mä nauti sellaisesta, mutta en oo sanonut mitään, koska oon halunnut tehdä niinkuin susta on mukavinta.
tavallaan koen, ettei sillä ole oikasti mitään merkitystä mitä mä haluan, joten turha edes yrittää.
Musta vaan niin usein tuntuu siltä, että oon kui jokin esine, jonka voi heittaa nurkaan silloin kun sitä ei tarvitse. Ja silloin kun haluaa ruokaa, kahvia tai seksiä, niin sit voi ottaa käyttöön hetkeksi. Ja siivotakin pitäis. ja kun mä en noissakaan edes kunnolla onnistu, niin vielä pahemmalta tuntuu.
Edes kerran, ennen kuin vauva syntyy, haluaisin nauttia viikonlopusta. sillä ei loppujen lopuks ole väliä mitä tekisi, vaan pitäisi saada oikenlainen tunne pään sisään. Ei siis mitään väkisillä väännettyä "sano nyt mitä sä haluat tehdä, että voi ees yrittää että sulla on kivaa" jne... vaan haluaisin tuntea, että se on oikeasti tärkeää, että mullakin on hauskaa. niin lapselliselta kuin se kuulostaakin, niin haluaisin edes kerran, olla niinsanotusti huomion keskipiste, tuntea, että oikeasti mullakin on merkitystä, etten oo olemassa vain toisten tarpeita varten.
Ja pelkään ihan hirveästi, että se toisissaan jää vaan haaveeks, ettei se oo mahdollista, koska oikeasti mun tunteilla ei oo merkitystä.
Mulla vaan elämänhalu vähenee kokoajan. välillä mä toivon oikeesti, että tulisin ihan kunnolla hullluks, niin etten tajuais maailmasta yhtään mitään, ei tarttis ajatella eikä tehdä mitään. sais vaan olla, ilman että siitä seurais huono omatunto.
nyt mä en jaksa kirjottaa enempää, vaikka jäikin osa asioista sanomatta.
jutellaanhan näistä asioista, vaikkei se välttämättä niin helppoa olekaan, mutta se olis tosi tärkeää. mieti ihan kunnolla lukemaas, älä ota tätä vaan sellaisen sanapötkönä, minkä sisällön unohtaa samantien.
-vaimosi-
jätin kertomatta miehelleni, että lapsemme joka syntyy mutuaman viikon kuluttua, ei kiinnosta minua. miehelleni se on ensimmäinen ja minulle toinen lapsi. pitkään ja hartaasti odotettu ja yritetty. mutta nyt ajatus vauvasta ei saa minussa aikaan mitään lämpimiä tunteita. se on vain välttämätön paha, jonka kanssa on elettävä.
Tunnen suurta syyllisyyttä siitä, että tunnen näin, ja toivon,että rakkaus lapseen syttyy kun se on syntynyt.
(voin tässä jo etukäteen selventää, että porno on aiheuttanut meillä ongelmia seksissä aikaisemmin, joten siksi sillä niin suuri merkitys tässä kirjeessä)
mä rakastan sua.
toivottavasti jaksat lukea tän kokonaan ja ajatuksen kanssa. en halua suututtaa tai loukata sua, haluan sun vaan tietävän mitä mun pään sisällä pyörii. Jutellaanko sit jossain välissä, haluaisin tietää mitä ajatuksia tää sussa herättää. Ja muista ettei tää oo mikään syytös kirje sua kohtaan, vaan nimen omaan mun ongelmia, mun pään sisällä.
ihan ensin pyydän anteeks, etten pysty/osaa luottaa niin paljon, etten tutkis koskaan sivuhistoriaa. välillä vaan tulee sellainen olo että on pakko. jotenkin välillä pelottaa, että sä istut täällä aamut katsomassa pornoa ja mä hyväuskoisena nukun. en siis väitä että niin on, vaan mulla itellä tulee välillä sellainen pelko. ja siten mun on tarkistettava oonko oikeessa.
Eilen illalla viimeks kävin tarkistamassa sivuhistorian. Ja valitettavasti näky että oli yks aamu käyty jossain pornosivulla. En tiedä oliko vaan sattumaa, mutta samana päivänä näky ne käynnit, kun sulla ei seisonut. Tuli entisestä enemmän sellanen olo, että mä en todellakaan saa sulla seisomaan, jos sua ei ihan kunnolla paneta. varsinkaan sitten jos vertaa johonkin "täydellisiin" akkoihin.
Mä haluan tietää, että teetkö sä niin, että käyt porno sivuilla ja sitten tyhjennät ne käynnit sivuhistoriasta? Ihan rehellisesti sanottuna?
Mä en haluais miettiä tälläisiä, en itteni, enkä sun takia. uskon ettei sustakaan tunnu kivalta kun tälläistä luet. haluaisin vaan oppia luottamaan 100% ja unohtaa tälläiset ajatukset.
Mä en pysty enää nauttia seksistä, vaikka haluasin. kyllä se siis yleensä ihan hyvältä tuntuu, mutta ei sen enempää. on tässä muutama kerta ollut poikkeuksia. Mutta itseasiassa mulle seksi on enemmän sitä, että haluan pitää sut tyytyväisenä, ettei sulle tulis tarvetta haikailla jonkun tiukemman ja nätimmän perään.
Oon oikeesti niin katkera siitä, että mun vartalo on pilalla. Ja vaikka sä miten vakuuttelisit, että kyllä se siitä palautuu, niin turha toivo, ei se ehdi palautua kun alan jo oottaa seuraavaa vauvaa, ja sitten tuleekin lisää läskiä ja läysää nahkaa ja tissit valuu entistä alemmas. Oikeesti tuntuu ihan järkyttävän pahalta, kun tietää, ettet sä mua katsoessas voi nauttia näkemästäs.
Se tosissaan sattuu, etten mä koskaan, ikinä voi saada vartalollani sua kuumaks.
se sattuu, kun tietää, että ei voi ikinä näyttää hyvältä, ja sen takia seksikin on ja tulee aina olemaan puuttellista.
kyllä mun silti monesti tekee mieli seksiä ja orgasmikin olisi ihanaa, mutta ei sillä väliä, kun haaveeks jää kuitenkin.
en vaan pysty nauttia täysillä, koska musta tuntuu, että jos sä nuolet tai teet muuta kivaa, niin se tehdään vaan sen takia, ettei tarvis liukkaria. Siis enhän mä voi sun ajatuksia tietää, mutta mä pelkään, että jos sä nuolet tai teet muuta, niin se on sulle vaan epämieluisa velvollisuus. enkä mä silloin pysty nauttia kun mun ajatukset on tälläisia. Ja jos on tehty niin, että sä nuolet ja räpläät pitkään, niin silloinkin se kaatuu siihen, että yritän väkisillä nauttia ja saada orgasmin, ettet sä pettyisi. ja sittenhän niin ei käy. Monesti kyllä tuntuu ajoittain älyttömän hyvältä, älä sitä luule, ette sä pystyis saada aikaan nautintoa mulle. Mulla on vaan itellä liikaa paineita.
Ja elämä muutenkin ahdistaa. Vaikka mä ehkä hymyilen ja näytän iloselta niin se on vaan yritystä suurimmaks osaks. Tai monesti saattaa kyllä olla, että oon päivän ihan hyvällä tuulella, ja illalla iskee ihan mieletön ahdistus.
Mä suorastaan vihaan sitä, että kun ollaan molemmat kotona,niin jompikumpi kumpi istuu koneella, ja toinen istuu sitten keittössä tai olkkarissa tekemättä mitään. Se on niin syvältä! Ei se niin haittais jos ois jotain muutakin vastapainoks, mutta kun päivät on suurinpiirtein toistensa kopioita.
Viikonloput on kaikkein pahimpia. Mulla ei oo ollut mukavaa viikonloppua pitkään aikaan. tai no silloin oli kiva ilta kun käytiin siellä banthaissa syömässä.
saan kyllä aika pitkälle syyttää siitä itseäni, kun en oo sanonut mitä oikeasti ajattelen. Mutta en vaan oo jaksanut edes ehdottaa mitään, kun sun on tehnyt mieli kaljaa.
Ei mun mielipide juomisesta ja kuskina olosta oo muuttunut mihinkään, en vaan oo enää jaksanut välittää omista tunteista, on helpompaa vain myönnellä ja tehdä mitä pyydetään.
Ja Lauantai onkin sitten sitä, että nukutaan puolpäivää ja istutaan koneella tai tuijotetaan leffoja. ja koko hemmettin päivä menee hukkaan. En mä nauti sellaisesta, mutta en oo sanonut mitään, koska oon halunnut tehdä niinkuin susta on mukavinta.
tavallaan koen, ettei sillä ole oikasti mitään merkitystä mitä mä haluan, joten turha edes yrittää.
Musta vaan niin usein tuntuu siltä, että oon kui jokin esine, jonka voi heittaa nurkaan silloin kun sitä ei tarvitse. Ja silloin kun haluaa ruokaa, kahvia tai seksiä, niin sit voi ottaa käyttöön hetkeksi. Ja siivotakin pitäis. ja kun mä en noissakaan edes kunnolla onnistu, niin vielä pahemmalta tuntuu.
Edes kerran, ennen kuin vauva syntyy, haluaisin nauttia viikonlopusta. sillä ei loppujen lopuks ole väliä mitä tekisi, vaan pitäisi saada oikenlainen tunne pään sisään. Ei siis mitään väkisillä väännettyä "sano nyt mitä sä haluat tehdä, että voi ees yrittää että sulla on kivaa" jne... vaan haluaisin tuntea, että se on oikeasti tärkeää, että mullakin on hauskaa. niin lapselliselta kuin se kuulostaakin, niin haluaisin edes kerran, olla niinsanotusti huomion keskipiste, tuntea, että oikeasti mullakin on merkitystä, etten oo olemassa vain toisten tarpeita varten.
Ja pelkään ihan hirveästi, että se toisissaan jää vaan haaveeks, ettei se oo mahdollista, koska oikeasti mun tunteilla ei oo merkitystä.
Mulla vaan elämänhalu vähenee kokoajan. välillä mä toivon oikeesti, että tulisin ihan kunnolla hullluks, niin etten tajuais maailmasta yhtään mitään, ei tarttis ajatella eikä tehdä mitään. sais vaan olla, ilman että siitä seurais huono omatunto.
nyt mä en jaksa kirjottaa enempää, vaikka jäikin osa asioista sanomatta.
jutellaanhan näistä asioista, vaikkei se välttämättä niin helppoa olekaan, mutta se olis tosi tärkeää. mieti ihan kunnolla lukemaas, älä ota tätä vaan sellaisen sanapötkönä, minkä sisällön unohtaa samantien.
-vaimosi-
jätin kertomatta miehelleni, että lapsemme joka syntyy mutuaman viikon kuluttua, ei kiinnosta minua. miehelleni se on ensimmäinen ja minulle toinen lapsi. pitkään ja hartaasti odotettu ja yritetty. mutta nyt ajatus vauvasta ei saa minussa aikaan mitään lämpimiä tunteita. se on vain välttämätön paha, jonka kanssa on elettävä.
Tunnen suurta syyllisyyttä siitä, että tunnen näin, ja toivon,että rakkaus lapseen syttyy kun se on syntynyt.
Vastaukset 34
Vanhimmat
niskaan, vaan näytäppä neuvolassa kans, jotta osaavat edes ohjata sut avun alkuun. Tohon määrään masennusta ei enää pelkän tavallisen miehen välitys riitä, vaan tuleva lapsi kärsii tilanteesta, ehkä nykyinenkin.
Pitkälti, ja monet aisiat ovat omien aivojesi kepposia, tiedämme sen molemmat, sinä ja minä, (koskapa olen käynyt läpi aivan samoja ajatuksia kuin sinäkin, mm, seksiin liittyen)
Ajatteles tota kehon rapistumisjuttua kuitenkin siltä kannalta että vanhuksetkin vielä haluavat seksiä, ei seksi ole vain nuorten ja kauniiden etuoikeus. Vaarillakin vielä vipattaa, ja ihan oikeesti, se vaarikin kyllä haluu olla mummon kanssa, eikä jonkun kakskymppisen heitukan joka nyrpistelee nenäänsä vaarin rypyille!
Mullakin on pienenpieni lapsi, ja olen melko iäkäs, ja tuntuu ettei keho ole palautunut, vaan kilot jäivät pysyviksi. Tarkkaan kun katson, niin miehenikin on ikääntynyt.
olen tämän syksyn käynyt psykologin juttusilla. ja kai siitä jollain tapaa on ollut hyötyä, kerta kerralta olen avautunut enemmän. ei siis mitään huimia harppauksia, mutta vertaa nyt ja pari kuukautta sitten,niin selkeästi avoimemmin uskallan puhua.
miehelleni lähetin nyt tuon sähköpostin, että hänkin tietäisi missä mennään. tähän asti olen häneltäkin tunteeni peittänyt. Eikä minulla ollut koskaan aikomustakaan kertoa hänelle näistä ajatuksista.
tänä aamuna kuitnkin paha olo ja ahdistus oli niin kovaa, että meinasin soittaa itselleni ambulanssin, kun en oloani meinannut kestää. kun pahin meni ohi, tajusin, etten voi koskaan tästä päästä yli, ellen anna asioille mahdollisuutta muuttua parempaan.
Hyvään suuntaanhan sitä ollan jo menossa. Asenne kohdallaan.
Hyvä sun miehesi on tietää, oletko kertonut hänelle hakeneesi apua myös ulkopuolelta?
Hän nimittäin huolestuu muuten todella, ja kerää stressiä. Kerro hänelle.
Kannattaa varmasti keskustella lääkärinkanssa raskauden sekoittamista hormooneista ehkä enemmänkin.
voi tehdä toista ihimstä kokonaa onnelliseksi. onnellisuus lähtee myös omasta itsestä. Sillä mitä joku muu tekee ei oo niin suurta merkitystä kuin sillä mitä itse tekee itsensä hyväksi takia.
Itse pitäisi löytää ne jutut elämässä mikä tekee itsensä iloiseksi, mistä saa voimaa, jolleki se on liikunta, joilleki hyvä kirja jne. Sitten, kun on tyytyväinen itseensä ja viihtyy itsensä kanssa toinenkin voi enempi tehdä toisen onnelliseksi.
koen tän puhtaasti jotenkin ällöttäväksi. Että laitat teidän välisen erittäin henkilökohtaisen viestin tänne kaikkien luettavaks. Itse en kyllä ikinä tekisi niin.
Me ei tunneta sua, ei tiedetä kuka sä oot ja millanen sun mies on, miksi sä tahdot meidän mielipiteen sille, että millasia ajatuksia meissä herättää sinun hyvin hyvin henkilökohtainen viestisi sinun miehellesi?
että jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin siinä tapauksessa on viisasta olla hiljaa.
Eikä tuoda omaa itsekästä, ymmärätämätöntä mielipidettään, (jolla tuo julki oman tyhmyytensä,) kaikkien ihmeteltäväksi.
Ei sitten harkinta kuulu hyveisiisi?
tässä viestissähän kysyttiin, että mitä ajatuksia se meissä herättää.. Ei kysytty, että mitä hyviä ajatuksia se herättää..
Ei oo tarjotus todellakaan olla ilkeä tai muuta, mutta mun mielestäni tuollainen on oman parisuhteensa pettämistä.
Mutta ihmistä joka on masennuksen kourissa ei paljon hyödytä tulla syyllistetyksi enempää, varsinkin kun hän näkee vaivaa selvittääkseen asioitaan/päätään.
Yksin, vain omin ajatuksin on vaikeata niitä selvittää, saamatta kaikua muilta ihmisiltä. Ja jos ahdistus on paisunut niin suureksi että kupla on jo pinkeä, on todella viisasta purkaa sitä ihan mihin tahansa osaamaansa suuntaan. Tällä kertaa se suunta satuimme olemaan me. Yritetään olla sen arvoisia.
tuo on varmaan totta, vaikken masennuksesta paljoa ymmärräkään. Mulle vaan henk.koht. tuli todella likainen ja "raiskattu" olo, kun ajattelin, että minun mieheni laittaisi jotakin noin henkilökohtaista yleiseen jakoon!
Suhteenne ei ole niin paljoa avuntarpeessa.
Tuskin olet itsellesi ambulanssia tilaamassa?
Ei ole miehesi syyllinen pahaan oloosi. Sinulla on varmaan paljon asioita taustalla, joita et ole käynyt läpi, vaan olet lakaissut ne maton alle. Nyt sitten on roskakori alkanut tulvia yli ja tuntuu, että kaikki syy on miehessäsi. Älä hyvä ihminen siitä välitä, jos miehesi koneelta katselee naisten kuvia. Niin tekevät lähes kaikki miehet. Aivan turhaa haaskaat voimavarojasi moiseen kyttäämiseen. Olet varmasti vartaloltasi aivan tarpeeksi viehättävä ja miehesi pitää sinua haluttavana. Raskaus, masennus ja käsittelemättömät asiat ovat tehneet sinulle nyt tepposet etkä arvosta itseäsi naisena etkä kait liioin äitinäkään.
Sinun tosiaan täytyy saada apua. Kerro neuvolassa avoimesti tuntemuksistasi. Synnytys ja vauvan hoito ovat rankkoja juttuja kelle tahansa. Jos masennus on noinkin pahana kuin sinulla, niin em. asiat ottavat psyykkeen päälle vielä enemmän. Neuvolassa ollaan nykyisin valveutuneita ja taatusti saat asiantuntevaa opastusta sieltä.
Olet kietonut kaiken pahan olosi seksin ympärille. Sitä on nyt hyvä käyttää keppihevosena, senkin ymmärrän. Usko pois, asiat vielä järjestyvät. Älä kuitenkaan miestäsi syyllistä kovin, koska syyt sinun pahaan oloosi ovat muualla. Kunhan saat vauvan maailmaan, kroppasi normalisoituu, saat tarvittavaa ammattiapua, niin varmasti elämäsi kirkastuu. Meillä kaikilla naisilla on välillä tuollaisia kausia, elämä tuntuu välillä melkoiselta takkuamiselta.
että uskalsit kirjoittaa tuon kirjeen miehellesi, sekä laittaa sen tänne!
Itselläni kyyneleet vierivät poskia pitkin tuota lukiessa!
Naisen asema ei ole aina helppo.
Ilmeisestikin sinulle tärkeä asia ilman mitään narsismia on naisena näyttää hyvältä ja miellyttää miestäsi, mikä on 100% sallittua! Luulempa että juuri tuo voisi olla se pääasia minkä takia et oikein osaa iloita tulevasta vaavasta:(
Tietenkin siihen vaikuttavat nuo muutkin puutteet mitä suhteessasi koet!
Voit suoralta kädeltä unohtaa noi "ymmärtämättömät" ihmiset jotka ovat sulle tähän viestiketjuun kommentoineet! Ne eivät ole edes kuulluksi tulemisen arvoisia! Ja luultavasti ovatkin sellaisia ihmisiä mitkä pitävät mölyt mahassaan eivätkö lähde tekemään asioille mitään parantaakseen suhteen laatua!
Sinä olet nyt ottanut sen ensimmäisen askeleen, josta saat olla todella ylpeä!
Tuo kaikki tuollaisena "könttänä" saa asiat vaikuttamaan ehkä pahemmalta kun itseasiassa ovatkaan, en tarkoita vähätellä tunteitasi, vaan tarkoitan sitä että mahdotonta tuosta ei ole päästä eroon! Tarvitset vaan nyt tukea joltain taholta, toivon sen olevan miehesi joka tuon viestisi luettuaan ajattelisi asioita myös sinunkin kannaltasi, mutta lisäksi ehkä voisit ottaa asian puheeksi tosiaan siellä neuvolassa (joku siitä jo mainitsikin).
Tälläkään EN tahdo vähätellä tunteitasi, mutta nyt raskaus aikana ihan tiedostamattomasti raskaus hormonit pistävät naisen käymään hieman eri tavalla kun yleensä.
Nyt kun olet synnyttänyt on erittäin tärkeää saada sinut kuntoon! ennen kaikkea henkisesti, mutta myös fyysisesti, koska luetun perusteella et koe itseäsi ulkoisesti miellyttäväksi. Millä tavalla tarkoitat että olet mennyt pilalle? Jos pelkäät kiloja niin ne saa kyllä karistettua jo imetyksellä.
Jos tuo pornon katseleminen haittaa sinua niin sinulla on täysi oikeus pyytää miestäsi lopettamaan sen katselu!
Toivon että palataan vielä asiaan!!! Jos mitenkään jaksat niin olisi todella hyvä kuulla miten tämä sun asia on lähtenyt etenemään. Ja jos koet miehesi kommenttien jälkeen että kaipaat tukea, tai tahdot muuten vaan tulla niistä kertomaan niin täällä ollaan:)
Koita nyt pärjätä ja voimia sinulle!!
Mun mielestäni sinä vastasi alkuperäiselle kauniisti, ja kannustavasti, mutta pari asiaa luit kait hätäisesti=väärin.
Alkuperäisen lapsi ei ole vielä syntynyt, hän kirjoitti että se syntynee parin viikon sisään.
toinen asia,
Että noita asiattomasti vastanneita oli ainoastaan yksi ja ainoa, sammakkoprinsessa, kaikki muut ovat olleet myötämilisiä.
Jotta jos vielä jatkatte kommunikointia niin on hyvä että olette näin sitten samalla viivalla.
Lämmintä syksyä sinullekkin, sinä lämpimän sydämen omaava ihminen.
on pakko vastata, että mielestäni vastaukseni ei ollut asiaton. Jos luet muut tähän ketjuut kirjoittamani viestit ymmärrät mitä ajan takaa.
Juu kirjoitin ihmeellisesti tuon "kun nyt olet synnyttänyt" tarkoitin joo sitä että KUN olet synnyttänyt, oli tippa niin linssissä että hyvä kun näki lukea!
Ajattelin että noita asiattomia "ei auttavia" kommentteja jotka saattaa lannistaa lisää tulee paljon jatkossakin sammakkoprinsessan lisäksi:(
Sen takia laitoin noin laajasti tuon noteeraamatta jättämisen:)
Voi kiitos, samoin sinulle oikein lämmintä syksyä :)
Sinulla on itsetunto ja itsevamuus täysin kadoksissa etkä elä omaa elämääsi lainkaan. Olet täysin riipuvainen mitä miehesi sinusta tykkää ja urkit hänen asioitaan ja ihmettlet kun hän käy pornosivuilla ja samalla itse myönnät ettei sinua seksi kiinnosta lainkaan. Nyt liiraa aika pahasti. Ala elämään ja nauti täysin rinnoin raikkaasta syysilmasta ja iloitse pienistä asioista mutta älä takerru pikkuseikkoihin. Parin kuukauden kuluttua alkaa taas päivät pitenemään.
Jotta miehestäsi olisi hyötyä paranemis-prosessissa, hänkin tarvitsisi konsultointi apua, jotta ymmärtäisi paremmin sinun tuntojasi ja hormooni myllerryksiäsi. Oletko pyytänyt häntä mukaan psykiatrikäynneille koskaan?
Ei olisi yhtään pahitteeksi hänellekkään. Sinä tarvitset myös hänen apuaan lapsesta huolehtimiseen.
Sen vuoksi haluaisin sinun ottavan miehesi mukaan tuohon paranemis-prosesiin.
Miehesikin oppisi suhtautumaan tarvittavalla tavalla kun saisi tietoa eri tilanteista.
miestäni halua syyllistää, eikä se ollut tarkoitukseni.
mieheni tietää, että käyn psykologilla. En vain ole ennen tätä kertaakaan hänelle kertonut minua vaivaamistani asioista tarkemmin. Olen vain sanonut että on epämääräinen paha olo. Juuri siitä syystä, ettei hän tuntisi syyllisyyttä.
ja tuon seksin suhteen. vaikken siitä itse paljon irti saa, niin miehen halut olen pyrkinyt täysin tyydyttään ja täyttämään miehen toiveet. olen siis silti aktiivinen sängyssä. siitä vain oma nautinto puuttuu.
ja kuten aikaisemmin jo mainitsin, porno on aiheuttanut meidän suhteessamme aikaisemmin ongelmia, joten minulla on oikeasti syy, miksen mieheni sitä halua katsovan.
nyt odottelen, että mieheni pääsisi töistä, ja pääsisi lukemaan tuon sähköpostin.
Ja sinulle sammakkoprinsessa: sen takia laitoin tämän saman tekstin tänne, että haluan myös jonkin täysin ulkopuolisen näkemyksen. siitäkin saattaa olla hyötyä. kukaan täällä ei kuitenkaan minua pysty tämän perusteella tunnistamaan, joten siinä mielessä asiasta en ole julkista tehnyt.
kiitos kaikille vastanneille. en todellakaan osannut odottaakaan, että näin paljon olisin saanut vastauksia!
Hmm. Kuulostaa siltä, että oman elämäsi hallinta on kadoksissa. On normaalia, että raskausaikana vartalo muuttuu ja että nainen ja mies hakevat omaa paikkaansa parisuhteessa. Mutta tässä on jotain muutakin. Kannattaa miettiä mitä vaikutuksia raskaudellasi on ollut mielialaasi. Raskaudenaikainen masennus on täysin mahdollista.
Tiedätkö, että miestäsi saattaa loukata todella kovasti se, että et aja omaa nautintoasi? Hän voi ajatella, että teet sen säälistä. On tärkeää, että miehesi tietää suhtautumisesi seksiin. Oli erittäin hyvä, että kirjoitit miehellesi kirjeen ja sait ajatuksiasi ulos. Miehet eivät ole ajatuksenlukijoita ja hän voi olla aluksi aika hämmentynyt kirjeestäsi. Anna hänen sulatella asiaa hieman.
Kun oma nautintosi puuttuu, niin saatat tulla pikku hiljaa katkeraksi. Kun synnytys nyt lähestyy, saat oivan tilaisuuden opetella seksin uudelleen synnytyksen jälkeen. Opetat miehellesikin samalla, miten sinun olosi saadaan hehkeäksi.
Miehesi 10 - 16 tunnin työpäivät kuulostavat pahoilta. Mitäpä, jos pyytäisit miestä olemaan kotona enemmän? Sanoisit hänelle, että hän on tärkeä, että uusi vauva tarvitsee häntä erityisesti. Käytä hieman oveluutta ja sano hänelle, että lapsesi täytyy saada miehen malli heti alusta pitäen... että miehesi kädet ovat isot ja turvalliset vauvan mielestä. Keksit varmasti lisää hyviä syitä.
Luin itse jostain, että toinen ei voi tuoda onnea itselle. Se on tehtävä itse. Minusta se on viisaasti sanottu. Ja helpottaa myös omaa olotilaa, kun ymmärrettyään sisällön ei vaadi enää toiselta niin paljoa (= itse määriteltyä täydellisyyttä).
en muutakaan paikkaa nyt tiedä mihin voisin purkautua, joten laitetaan tähän jutun jatkoksi.
Ehkä oli todellakin liikaa vaadittu, että olisin todella voinut keskustella mieheni kanssa kirjeen sisällöstä ja kuulla hänen ajatuksiaan, ja ehkä selventää vielä omia ajatuksianikin.
Mutta kaikkia ei oe luotu keskustelijoiksi.
toisin kävi. mieheni kyllä kertoi lukeneensa sähkö postin. sitä seurasi alle 5 minuutin "keskustelu", jonka sisältö oli suurinpiirtein tämä
mies: " en mä enää katso pornoa, ja kyllä sä saat mut syttymään. en mä vaan velvollisuudesta sua pidä hyvänä, tuli vähän sellainen olo että mä oon huono mies"
minä: "et ole huono mies, ei todellakaan ollut tarkoitus saada sulle sellaista oloa, että sä olisit syyllinen mun oloon. Kyllä mä jollain järjellisellä tasolla ymmärrän kai, etten ole sulle vain velvollisuus, mutta siltä yleensä tuntuu. halusin kuitenkin, että tiedät mitä mun pään sisällä liikkuu"
mies:"joo sano vaan jos joku asia vaivaa, vaikka kirjotat... niin joo muuten töissä tänään..."
Ok. miehet ovat erilaisia kuin naiset, ihmisiä on erilaisia. Mutta tuollaisen keskustelun perusteella jäi todellakin sellainen olo, että onkohan ajatus ollut mukana kun on koko tekstin lukenut. vai onko edes lukenut kokonaan.
Nyt ilmeisesti miehen mielestä asia on selvä, eikä enää vaivaa minua. ja elämä jatkuu täysin samalaisena kuin ennenkin.
ei vaan jaksa.
Olisin kaivannut edes halausta, tai jotain merkkiä, että mieheni ymmärtää, että minulla on oikeasti paha olla.
no haaveet on haaveita, ja aina osa niistä särkyy väistämättä.
No miehet nyt ei ole todellakaan mitään ajatustenlukijoita ja muutenkin ajatteleevat/toimivat eri tavoin kuin me naiset.
Miksi et sitten itse jatkanut keskustelua? mä en nyt oikein ymmärrä suakaan...
Rohkeasti vaan puhumaan miehesi kanssa, johan se sanoikin että "joo sano vaan jos joku asia vaivaa, vaikka kirjotat..." eli vaikka se sitten vaihtoikin puheenaihetta, niin tokihan voit sanoa että haluaisit vielä jatkaa siitä sun aiheestasi, vai mitä?
Mites, onko sulla kuitenkin sellasia hetkiä jollonka tuntuu henkisesti voimakkaammalta tai niinku sellasia hetkiä jollonka elämä tuntuu ihan hyvältä....niin sillon voisi olla kanssa hyvä pitää keskustelutuokioita, ainakin mun helpompi purkaa omia kipeitä ajatuksia kuin sillä hetkellä kun on oikein paha olla...pystyy puhuun ilman liiallisia tunteenpurkauksia ja muutenkin jos on liian "herkällä" päällä niin miehenkin sanomiset tai sanomatta jättämiset ( teot) tuntuu pahemmalta eikä ehkä jopa tavallaan "suostu ymmärtämään" ettei mies tahallaan halua sanomisillaan tai tekemisillään pahoittaa naisensa oloa.
Rohkeutta vaan, oli mullakin aikoinaan vaikeata keskustella mieheni kanssa...monet itkut itkin...ajan kanssa sitkeydellä saatiin luotua toimiva keskusteluyhteys miehen kanssa, molemmat ollaan opittu ymmärtämään paremmin toisiamme eikä puolin ja toisin tunneta liikaa syyllisyyttä toistemme tuntemuksista.
voinut keskustelua yrittää jatkaa. Jotenkin olin niin typertynyt siitä, että siinäkö kaikki, mitä vuodatukseni herätti. Jollain tapaa petti rohkeus. tuli jollain tapaa niin voimaton olo, ettei jaksanut välittää puhutaanko vai ei.
Vaikka järkevästi ajatellen ymmärrän, ettei ole viisasta ajatella niin.
Nyt vähän selkärankaa, nainen! JOs et itsesi vuoksi niin edes lapsiesi.
Lisäksi kiinnostaisi se, että mitä sinä siitä miehestä oikein haluat? miten sen pitäsi käyttäytyä? Onhan hän varmasti ihan hämillään sen kirjeen johdosta vielä itsekkin.
Kaikki parannus ja muuttuminen pitää alkaa ihmisestä itsestään, eikä aviopuolisosta.
itselläni oli sama tilanne. raskauden aikana se alkoi. ja jatkui siitä. pyysin lopettamaan pornon katselun. se ei loppunut. loppuen lopuksi hän jopa petti minua. mitäs vielä.. 2 vuotta sinittelin lapsen syntymän jälkeen. viimeisen vuoden ajattelin melkein joka päivä eroa. mies ei kunnioittanut. ei arvostanut. ehkä siksi etten arvostanut itse itseäni. nyt muutin 3kk sitten pois lapsemme kanssa. mies ei ole ikävöinyt vielä kertaakaan, ilmeisesti ratkaisuni oli oikea. päätös oli vaikea, mutta se oli tehtävä! en enää voinut miettiä eläväni miehen kanssa joka ei välitä vaikka kuinka olisin surullinen tai avun tarpeessa. hän ei edes itkiessäni kysynyt mikä minulla on tai miten voisi auttaa. ei halannut. ei ottanut syliin. ja kaikki tämä alkoi raskauden aikana kehittymään. en sano että kaikki on mieheni syytä, mutta loppupeleissä oli otettava itsestään vastuu. en ole onnellinen. en luota mieheeni. hän on aiheuttanut epäluottamuksen. otin vastuun itsestäni ja onnellisuudestani ja lähdin. ehkä en tänään ole onnellinen mutta ehkä minulla on nyt paremmat mahdollisuuden kuin mieheni kanssa ollessa jolloin itkin päivittäin arvottomuuttani.
kyllä se siitä lohkee sitten kulkemaan.
Pahin on jo takana.
vaikeaa kirjoittaa miehelleni tuo kirje. Koska olen halunnut tavallaan suojella häntä minun pahalta ololtani.
näin alkuun olisi riittänyt, että mieheni olisi edes jollain keinoin ymmärtänyt miten paha olo minulla on. jos hän ymmärtääkin sen, minulle hän ei sitä ainakaan näyttänyt.
Keskustelumme oli sävyltään sellainen, että tunsin enämmänkin olevani kuin lapsi, jonka päätä vähän alentuvasti silitellään, ja sanotaan "höpö höpö, älä sure turhia. no niin hymyileppäs nyt"
En koe, että oloani olisi helpottanut miehelle kirjoittaminen. enemmänkin on sellainen olo, että nyt minulla pitäisi taas olla kaikki kunnossa, enkä saa enää olla surullinen. olenhan kerta saanut kerrottua murheistani, joten ne voi nyt lakaista maton alle.
Tiedän, että masennus ja huono itse tunto vääristää ajatus maailmaani ja tekojanikin. Mutta kuitenkin yritän päästä pois tästä suosta, mutta tarvitsisin siihen tukea ja ymmärrystä.
En oletakaan, että mieheni pystyisi täysin samaistumaan minun ajatus maailmaani. En vain koe, että hän ymmärtää minua juuri lainkaan. toivottavasti saan huomata olevani väärässä. en vain jaksa uskoa siihen.
kun ei mitään toivo, niin ei pety.
"mutta nyt ajatus vauvasta ei saa minussa aikaan mitään lämpimiä tunteita. se on vain välttämätön paha, jonka kanssa on elettävä.
Tunnen suurta syyllisyyttä siitä, että tunnen näin, ja toivon,että rakkaus lapseen syttyy kun se on syntynyt." tuohon voin sanoa että itellä oli sama ongelma tuon vauvan kanssa ennen sen syntymää. mutta kun tyttö syntyi niin siitä alkoi suuri rakkaus häntä kohtaan.
muuta en viestiisi osaa kommentoida, paitsi: toivottavasti suhteenne selviää ja on aina hyvä kertoa tunteistaan, ihan sama tekeekö sen sähköpostilla, kirjeellä vai puhelimessa vai sanooko kasvotusten. pääasia että kerrot miehellesi mitä ajattelet ja mikä painaa mieltä.
Ajatuksia... Miehesi on ehkä vaikea suhtautua asiaan, miehillä on monesti asenne että heidän pitää ratkaista naisen esiintuomat ongelmat, ja jolleivat pysty, niin turhautuvat. Kirjeesi perusteella ei pysty oikein sanomaan, mikä "ongelma" on. Hienoa että et syyttänyt miestä vaan kerroit asiat omien tuntemustesi mukaan. Se on hyvä alku. Ja hyvä että puhut miehellesi, niin hän ymmärtää että jokin sinua vaivaa. Mutta ettei se ole hänen vikansa. Kuten sanoit, ongelmasi on oman pääsi sisällä, ja sinun itse tulisi se selvittää. Itselläni on ollut samantapaisia ongelmia, ajatuksia, varmasti monella muullakin. Tuollaiset ajatukset johtavat jostain syvemmältä. Ehkä lapsuudesta, suhteesta omiin vanhempiin, vaikka kliseiseltä kuulostaakin. Elämänilon katoaminen on vakava ongelma ja sinun tulisi tehdä työtä sisimpäsi kanssa löytääksesi ja vapauttaaksesi elämänilosi estoista. Se oikeasti kannattaa.
Seurustelin neljä vuotta miehen kanssa, joka katseli pornoa salaa ja luki pornolehtiä minulta piilossa. Asia ahdisti minua, koska hän piilotteli ja kielsi katsovansa. Minua ei haitannut se porno itsessään, olen katsonut sitä myös itse, vaan ennemminkin se kieltäminen ja piilottelu. Siitä tuli samanlainen tunne kuin sinulle. Ymmärsin tunteesi kirjeestäsi ihan muutamista lauseista.
Ex mieheni kanssa suhde kaatui, ei pornoon vaan ylipäänsä puhumattomuuteen, ahdistukseen ja masennukseen. Jossain vaiheessa jälkeenpäin löysin mieheni laittamia ilmoituksia pornolehdistä joissa hän etsi aivan eri-ikäisiä naisia, kuin mitä minä olen. Ilmoitukset oli laitettu seurusteluaikanamme, eikä ex osannut antaa selitystä, miksi hän ne sinne laittoi.
Tuohon puhumiseen/puhumattomuuteen haluaisin antaa vinkin, joka auttoi minua nykyisessä suhteessani puhumaan vaikeasta asiasta.
Asia vaivasi minua kuukausia,. Ensin en ymmärtänyt, että jokin painoi. Asian tajutessani ahdistus kasvoi todella suureksi.
Lopulta sain kerrottua miehelleni, että jokin vaivaa minua. Kerroin jo aikaisemmin päivällä, että haluan jutella. Keräsin rohkeutta koko päivän ja kertasin asiaa mielessä. Lopulta kun hetki tuli: olimme saunassa hämärässä valossa. Minä istuin toisessa nurkassa saunaa, mies toisessa. Valaistus oli niukka, eikä kasvoja kunnolla nähnyt. Minulle oli helpompi puhua asiasta hämärässä, piilossa, mutta silti näkyvissä. Sänky ja ilta ei ole hyvä yhdistelmä, vaan halusin jutella jossain, missä miestä ei ala väsyttämään tai muuten ahdistamaan ja paikassa joka on molemmille "turvallinen".
Ensin sanat takeltelivat ja juuttuivat kurkkuun. Asia ei meinannut tulla ulos suusta millään. Lopulta kuitenkin sain asian kerrottua ja onnistuin vielä kertomaan sen miehelleni niin, että hän ymmärsi sen oikein.
Sovimme, mitä teemme asialle, jotta minulle tulisi parempi mieli. Pelkästään asian ääneen sanominen helpotti. Vielä enemmän helpotti, kun sain asian selitettyä miehelle ilman, että hän suuttui tai tunsi syyllisyyttä. Kerroin hänelle tunteistani ja siitä, miksi itse kuvittelin sellaisia tunteita olevan.
Olin harjoitellut puhetta, mutta lopulta asia tuli ulos täysin erilailla, mutta kuitenkin aivan oikein.
Minun ehdotukseni siis on, että nyt kun miehesi tietää sinua vaivaavasta asiasta, niin ota aika ja juttele asiasta hänelle.
Ja rakentavan palautteen antamisen "kaava" on positiivinen-negatiivinen-positiivinen. Aloita jollain hyvällä asialla, kerro huolesi syyttämättä ja lopeta johonkin hyvään asiaan miehessäsi.
Toivottavasti saatte asian selvitettyä ja voimia sinulle kamppailuun masennuksen kanssa. "Asioilla on tapana järjestyä", sanoo isäni ja tähän asti hän on ollut oikeassa.
vauva on nyt parin viikon ikäinen, ja raskaus ajan tuntemuksista huolimatta erittäin rakas.
muuta muutosta ei ole tapahtunut. mies nykyään kuvittelee masennuksen kadonneen, koska sain kirjoitettua hänelle tunteistani. mutta jo samana päivänä kun kotiuduin sairaalasta, itkin piilossa selittämätöntä pahaa oloani.
en vain raaski särkeä hänen kuvitelmaansa, että vaimo on kunnossa, vaikka mieli on on kuin yhtä repaleista vuoristorataa.
nyt mies on viihteellä ja tekisi mieli karata johonkin. ottaa vain ja lähteä. palata parin päiän päästä...
Jos olisin sun luona nyt olit kuka vaan auttaisin sinua ja kuuntelisin ja en välittäisin miltä näytät tai muutakaan haluaisin vain olla ystäväsi jonka olkapäälle voisit itkeä jos siltä tuntuu.. toi sun kirjeesi osui minua suoraan sydämmeen se jotenkin sulki kaikki muut äänet pois talostamma ja jotenkin näin tilanteen sinut kirjoittamassa kirjettä kyyneleitä vuodattaen:(
Koita jaksaa olet tärkeä ihminen vauvallesi ja lapsellesi..
Paljon voimia sinulle=)