Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

E-pillerit ja lihominen

Pallomaha

Ootteko tullu naiset aatelleeks, että e-pillerit voi olla syynä lihomiseen??!! Mä ainakin alan ymmärtää aika selvästi, että pillereistä mun lihominen taitaa johtua. Siis kun en ole muuttanut syömis- enkä liikuntatapojani suhteen alettua, en siis harrasta sipsimässyä eikä muuta semmosta ja paino yht'äkkiä nousee eikä siihen enää auta terveet elämäntavat.

Mä oon nyt tarpeeks monta kertaa 10 vuoden aikana kokeillu elämää pillereillä ja ilman, mut mikään pillerimerkki ei tunnu mulle soveltuvan. Oon huomannu, että melko pian pillerien alottamisen jälkeen alan lihoa nopealla tahilla, vaikken muuten muuta elintapoja. Kerran mulle jo tuli raskausarpia jenkkakahvoihin (ja ne kahvat tuli sillon myös) kun pullistuin niin yht'äkkiä. Sit ei enää oikein mitkään housut mahtunu jalkaan, eikä paljoo innosta ostaa uusia housuja kokoa xxl.

Mikään syöminen ei oikein käy pillereitä syödessä, närästää ja maha turvoksissa aina. Nälän jälkeen tulee paha olo, vaikka koittaa syödä miten kevyesti. Sit toisaalta se olotila vituttaa niin paljon, että tulee mässäiltyä suklaata vitutukseen. Yks pilleri (ja myös e-laastari) aiheutti mulla myös masennusta, se alkoi jo ensimmäisen viikon sisällä kuurin alottamisesta!

Tuossa pari vuotta olin ilman pillereitä. Kävin painonvartijoissa ja laihdutin kertyneet makkarat pois. Sen jälkeen paino pysyi kohillaan ihan itekseen vaikken noudattanu mitään erityisempää ruokavalioo. Olo oli aina höyhenenkevyt ja vatsa pysyi litteänä ilman mitään tsemppaamista ja hullua syömisten vahtaamista. MUT MYÖS SÖIN VAIN NÄLKÄÄN, EN AJANKULUKS ENKÄ VITUTUKSEEN! Ilman pillereitä EI VAAN OLE mässäilyhimoa!!

Nyt sit on kokeilussa taas uusi pillerimerkki ja vanhat tutut ongelmat palas 3 kuukaudessa. =(( Pierettää, maha on kaasupallo, syömisestä tulee paha olo ja vitutukseen vetelen suklaata. Ja taas vain parit vaatekaapin isoimmat housut menee jalkaan. Että miettikää naiset, oisko syynä e-pillerit!! Minä oon täysin sitä mieltä että pilsut on syynä lihomiseen ja varmasti monella myös masennukseen ym. mielialahäiriöihin.

Akat vaan lihoo ja syö masennuslääkkeitä, eivätkä tuu aatelleeks, että syynä vois olla e-pillerit!!

94

19240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nimn

      Kyllä, olen tullut ajatelleeksi asiaa. Siksi en vedäkään hormoneja. En ole koskaan syönyt e-pillereitä enkä näe syytä niiden aloittamiselle. Vaikka kärsinkin kovista kuukautiskivuista, epäsäännöllisistä menkoista ja elän parisuhteessa en silti pidä ajatusta hormonien päivittäisestä kiskomisesta varteenotettavana.

      Miksi itse vedät niitä jos kerran noin ilmiselvästi niistä koituu haittaa? Ilmeisesti niistä kuitenkin on sinulle enemmän hyötyä kuin haittaa?

    • mieltä_

      Ei ne pillerit itsessään lihota, vaan voivat herättää haluja ruokiin (kuten itsekkin totesit) joten tulee syötyä enemmän.

      • kokemusta on

        Kyllä hormonit lihottavat välittömästi, mutta se "lihominen" on nesteen kertymisen aiheuttamaa turvotusta, mikä näkyy erityisesti rinnoissa ja vatsanseudulla. Luulisin, että tästä johtuu myös se huono ja "ähkyinen" olo, mitä pillereistä helposti seuraa. En suosittele kenellekään!

      • vittuuntunut!!!!
        kokemusta on kirjoitti:

        Kyllä hormonit lihottavat välittömästi, mutta se "lihominen" on nesteen kertymisen aiheuttamaa turvotusta, mikä näkyy erityisesti rinnoissa ja vatsanseudulla. Luulisin, että tästä johtuu myös se huono ja "ähkyinen" olo, mitä pillereistä helposti seuraa. En suosittele kenellekään!

        "kyllä hormonit lihottavat välittömästi"... HÖPÖHÖPÖHÖPÖHÖPÖ sanon minä... toi on pelkkää yleistä SPEKULOINTIA!!!!!

        pillerit itessään EI TODELLAKAAN lihota.. niin pieni pilleri... HUHHUHHUHUHUUHUHHUH!!!!

        tai se että hormonit lihottaa... joopa joo.... ei se ihan nyt niinkäään ole!!!!

      • hormonit lihottavat
        vittuuntunut!!!! kirjoitti:

        "kyllä hormonit lihottavat välittömästi"... HÖPÖHÖPÖHÖPÖHÖPÖ sanon minä... toi on pelkkää yleistä SPEKULOINTIA!!!!!

        pillerit itessään EI TODELLAKAAN lihota.. niin pieni pilleri... HUHHUHHUHUHUUHUHHUH!!!!

        tai se että hormonit lihottaa... joopa joo.... ei se ihan nyt niinkäään ole!!!!

        koska ne aiheuttavat sen, että syöt enemmän ja aineenvaihdunta muuttuu. Hormoneilla elimistö normaalistikin noita säätelee, ja jos menet niitä popsimaan, niin tottakai elimistön oma toiminta sekoittuu..

    • Pallomaha

      Ai että miksikö syön niitä? No mulla on ihan silmitön raskauden pelko! Nukun yöni tosi huonosti jos pitää miettiä, et valskaskohan kumi tai pettiköhän ehkäsykapseli.. Mun menkat on aina ollu helpot ja olo on vain ihana ja kevyt ilman pillereitä. Mutta kertokaa ihmeessä, jos on luonnollisempi tapa raskauden ehkäisyyn. Taitaapa vaan ne vaihtoehot olla jo tosi vähissä.

      Mutta mä en todellakaan usko, että minusta ois hoitamaan pientä ihmistä, josta mulla on vastuu vähintään 18? vuotta. Liian moni lähtee soitellen sotaan ja hankkii niitä tenavia, vaikka jättää ne hoitamatta..=(

      • nimn

        Ymmärrän kyllä raskaudenpelkosi. En minäkään äidiksi halua, vaikken pillereitä popsikaan.

        Mielestäni kondomi on huolella käytettynä oikein käypä ehkäisyväline. Ei ole omassa parisuhteessani kertaakaan pettänyt (mennyt rikki, lähtenyt paikaltaan, valskannut). Onhan siinä tietty miinuspuolensa kun sen käyttö tavallaan "keskeyttää" puuhat toviksi ja välillä täytyy muistaa kokeilla vieläkö on paikallaan. Mutta nämä eivät meillä ainakaan ole mitään ylitsepääsemättömiä ikävyyksiä. Mieskin on ymmärtäväinen ja sanoo, että mieluummin kondomi kuin hormonizombi. Kondomi ei mene kovin äkkiä rikkikään mikäli se ei ole liian pieni, nainen on kostea ja kärjestä on puristettu ilmat pois. Ja jos kondomi menee rikki tai pois paikoiltaan sen kyllä huomaa ja ehtii hyvin hakea apteekista katumuspillerin.

        En nyt yritä mitenkään väkisin todistaa, että kondomi on pillereitä parempi kaikille naisille. Tuleehan se aika kalliiksikin. Mutta tässä tapauksessa se on kahdesta pahasta minun mielestäni se pienempi.

        Luonnollista tapaa raskauden ehkäisyyn ei taida olla... raskaus kun on niin perinjuurin luonnollinen asia. Itse olen päättänyt mennä steriloitavaksi heti kun se on mahdollista, mutta siihen on vielä useampi vuosi aikaa. Tiedä vaikka joskus haluaisi vielä äidiksikin.
        Kuparikierukka on hormoniton ehkäisykeino, mutta sitä harvemmin asennetaan nuorille synnyttämättömille naisille. Ja sillä on myös haittapuolensa.

        Tämä taitaa nyt vain olla valintakysymys. Valitsetko hormonimyllerryksen kaikkine hyvine ja huonoine puolineen vai mekaanisen ehkäisyn niin ikään hyvine ja huonoine puolineen?
        Kysyisin kuitenkin onko (kondomiton) seksi varmasti sen arvoista, että kannattaa syödä päivittäin hormoneja, jotka tekevät olosi sellaiseksi kuten kuvailit?

        Kaikkea hyvää sinulle! Toivottavasti jotakin tasapainoa löytyy tilanteeseesi tavalla tai toisella...

      • Pallomaha
        nimn kirjoitti:

        Kiitti sulle neuvoista ja kannustuksesta!! Juuh, tiedänhän kyllä nuo vaihtoehot jo aikas hyvin itekin. Herra tohtorin kanssa on vaihtoehot kerrattu monesti. Kyllä se kierukankin sanoi mahollisen olevan, viimesenä vaihtoehtona. Vaik tosiaan, silläkin myös haittoja.

        Mikähän mahtaa olla ikä, jossa sterilisoinnin saa? Vaik en nyt kyllä siihenkään ihan vielä lähtis.=) Onhan mulla kyllä tuo kortsu ja/tai ehkäsykapseli jo muutaman vuoden toiminu, vaan hiukka enempi "sähläystä" rakastelun aikana ja se hirmunen pelko persiissä. Mutta ehkä pitäis lakata murentimasta sillon kun siihen ei ole oikeesti aihetta. Elämä kuitenkin on aina jollain tavalla hankalaa, jos kaikista asioista päättää murehtia.

        Sekin kyllä mietityttää, et on niin paljon nykyään niitä jotka ei voi saada lapsia. Aika turhauttavaa, jos taistelee vuosikaudet etsien sopivaa ehkäsykeinoa ja joku päivä saa kuulla ettei voi saada lapsia.. Tulis kai aika typerä olo siinä vaiheessa. =O

      • Kyseenalaistaja
        Pallomaha kirjoitti:

        Niin.. melko moni laittaa lihomisensa pillereiden piikkiin. Kun oikein järjellä ajattele, niin voiko teistä pienen pieni nuppineulan pään kokoinen pilleri lihottaa niin paljon, että pitää ostaa xxl kokoisia housuja?! Ei voi. Toki ne muuttavat kehon hormonitasapainoa, mutta jos syöt saman verran kun kulutat tai vähemmän niin edes pillerit eivät voi niin paljoa lihottaa. Mutta jos sinulle taas tulee mielihaluja ja syöt suklaata paljon, se voi toki lihottaa. Kyse kuitenkin aina on lopulta siitä, mitä ITSE suuhusi pistät ja kuinka paljon liikut.

      • nainen-

        Meille ei kondomi sovellu ehkäisyvälineeksi lainkaan, johtuen pääosin siitä että minä olen kumille "yliherkkä. Kondomin kanssa en kostu lainkaan ja seksi tekee kipeää.

        Toinen varteenotettava pointti oman kullan kannalta ajatellen on se, että kondomin kanssa miehen tuntoherkkyys vähenee -seksi ei tunnu niin hyvältä kuin se minusta aina tuntuu. Kokeiltu on. Haluan että miehelläni on mahdollisuus nauttia seksistä samalla tavoin kuin itse siitä nautin.

        Meille pillerit olivat selvä valinta ehkäisyvarmuutensa ja helppokäyttöisyytensä takia. Minusta ei ole tullut "hormonizombia" pillereitä syömällä. Ainoa mihin ovat vaikuttaneet, on kuukautisten säännöllistyminen ja helpottaneet kivut näpytön iho. Pillereitä olen syönyt pian jo 5vuotta ja viimeisen vuoden aikana olen saanut painon tippumaan liki 20kg.

        Alkuperäisen ongelma ei ole pillereissä, vaan aivan muualla. Kannattaa opetella purkamaan omaa ahdistustaan muuhun kuin sulkaaseen. Mässäily ei ole hyväksi käytitpä pillereitä tai et.

      • nuppineulanpään
        Kyseenalaistaja kirjoitti:

        Niin.. melko moni laittaa lihomisensa pillereiden piikkiin. Kun oikein järjellä ajattele, niin voiko teistä pienen pieni nuppineulan pään kokoinen pilleri lihottaa niin paljon, että pitää ostaa xxl kokoisia housuja?! Ei voi. Toki ne muuttavat kehon hormonitasapainoa, mutta jos syöt saman verran kun kulutat tai vähemmän niin edes pillerit eivät voi niin paljoa lihottaa. Mutta jos sinulle taas tulee mielihaluja ja syöt suklaata paljon, se voi toki lihottaa. Kyse kuitenkin aina on lopulta siitä, mitä ITSE suuhusi pistät ja kuinka paljon liikut.

        kokoisen solun piikkiin...Olen siis raskaana. Ei se koko vaan ne seurannaisvaikutukset.

        Totta toinen puoli tossa, mitä sanot. Noi lihomisjutut on silti aika yksilöllisiä ja ihminen monimutkainen kokonaisuus. Pikkuruisin pillerein kehon hormonitasapainoa muuttamalla kehonrakentajistakin voi tulla lihaspalleroita ja pulleroita raivopäitä. Kyllä tässä puhutaan aika isoista ja monilonkeroisista asioista. Pilleriteollisuus vain pyrkii vaimentamaan moiset puheet huuhaana. Mieheni, joka on lääkäri, sanoi minulle, kun odotin esikoistani, että raskaus voi aiheuttaa mielialavaihteluita. Ja lisäsi: "Nyt kun tiedät tämän, osaat ehkäistä ne."

      • Niinuli

        Oletko kokeillut sellasta e-pillerimerkkiä kuin Yasmin??? Olen käyttänyt tätä merkkiä vuosia enkä millään haluaisi luopua, sillä niin positiivisesti se on vaikuttanut minuun.

        Minulla oli tosiaan lihomisen pelko, kun pillereiden hankinta tuli ajankohtaiseksi, joten eri vaihtoehtoja tutkaillessani päädyin Yasminiin, joka on matalahormoninen ehkäisypilleri.

        Olin tosiaan yllättyny, että en paisunu. Ainut mikä kasvoi, niin rinnat, mistä olen erittäin iloinen. Muita positiivisia asioita ovat niukemmat menkat ja se, että finnit katosivat pillereiden myötä.

        Pillereitä tulen käyttämään aina siihen asti, kun tulee perheen perustaminen ajankohtaiseksi. Sen jälkeen, jos ja kun oon saanu lapsia, niin siirryn luultavasti kirrukkaan. Kierrukkaa en nyt käytä siks, että siinä voi olla se riski (jos oikein ymmärsin), että se voi tulehtua ja sitten ei saakaan lapsia.

        Mutta suosittelen ehdottamasti kokeilemaan YASMINIA!

      • Niinuli
        nimn kirjoitti:

        Ymmärrän kyllä raskaudenpelkosi. En minäkään äidiksi halua, vaikken pillereitä popsikaan.

        Mielestäni kondomi on huolella käytettynä oikein käypä ehkäisyväline. Ei ole omassa parisuhteessani kertaakaan pettänyt (mennyt rikki, lähtenyt paikaltaan, valskannut). Onhan siinä tietty miinuspuolensa kun sen käyttö tavallaan "keskeyttää" puuhat toviksi ja välillä täytyy muistaa kokeilla vieläkö on paikallaan. Mutta nämä eivät meillä ainakaan ole mitään ylitsepääsemättömiä ikävyyksiä. Mieskin on ymmärtäväinen ja sanoo, että mieluummin kondomi kuin hormonizombi. Kondomi ei mene kovin äkkiä rikkikään mikäli se ei ole liian pieni, nainen on kostea ja kärjestä on puristettu ilmat pois. Ja jos kondomi menee rikki tai pois paikoiltaan sen kyllä huomaa ja ehtii hyvin hakea apteekista katumuspillerin.

        En nyt yritä mitenkään väkisin todistaa, että kondomi on pillereitä parempi kaikille naisille. Tuleehan se aika kalliiksikin. Mutta tässä tapauksessa se on kahdesta pahasta minun mielestäni se pienempi.

        Luonnollista tapaa raskauden ehkäisyyn ei taida olla... raskaus kun on niin perinjuurin luonnollinen asia. Itse olen päättänyt mennä steriloitavaksi heti kun se on mahdollista, mutta siihen on vielä useampi vuosi aikaa. Tiedä vaikka joskus haluaisi vielä äidiksikin.
        Kuparikierukka on hormoniton ehkäisykeino, mutta sitä harvemmin asennetaan nuorille synnyttämättömille naisille. Ja sillä on myös haittapuolensa.

        Tämä taitaa nyt vain olla valintakysymys. Valitsetko hormonimyllerryksen kaikkine hyvine ja huonoine puolineen vai mekaanisen ehkäisyn niin ikään hyvine ja huonoine puolineen?
        Kysyisin kuitenkin onko (kondomiton) seksi varmasti sen arvoista, että kannattaa syödä päivittäin hormoneja, jotka tekevät olosi sellaiseksi kuten kuvailit?

        Kaikkea hyvää sinulle! Toivottavasti jotakin tasapainoa löytyy tilanteeseesi tavalla tai toisella...

        Nappasin terkkarilta esitteen näistä ehkäisyjutuista ja siinä suositeltiin tuplaehkäisyä (eli kondomi ja pillerit), jos ei todellakaan halua lasta missään nimessä. Kondomia suositeltiin ainoaksi ehkäisyvälineeksi siinä tapauksessa, että jos vahinko käy, niin lapsi todella olisi tervetullut. Tätä en tosiaan päästäni ole keksinyt, vaan jostain terkkarin esitteestä lukenut.

      • poison girl
        Pallomaha kirjoitti:

        Kiitti sulle neuvoista ja kannustuksesta!! Juuh, tiedänhän kyllä nuo vaihtoehot jo aikas hyvin itekin. Herra tohtorin kanssa on vaihtoehot kerrattu monesti. Kyllä se kierukankin sanoi mahollisen olevan, viimesenä vaihtoehtona. Vaik tosiaan, silläkin myös haittoja.

        Mikähän mahtaa olla ikä, jossa sterilisoinnin saa? Vaik en nyt kyllä siihenkään ihan vielä lähtis.=) Onhan mulla kyllä tuo kortsu ja/tai ehkäsykapseli jo muutaman vuoden toiminu, vaan hiukka enempi "sähläystä" rakastelun aikana ja se hirmunen pelko persiissä. Mutta ehkä pitäis lakata murentimasta sillon kun siihen ei ole oikeesti aihetta. Elämä kuitenkin on aina jollain tavalla hankalaa, jos kaikista asioista päättää murehtia.

        Sekin kyllä mietityttää, et on niin paljon nykyään niitä jotka ei voi saada lapsia. Aika turhauttavaa, jos taistelee vuosikaudet etsien sopivaa ehkäsykeinoa ja joku päivä saa kuulla ettei voi saada lapsia.. Tulis kai aika typerä olo siinä vaiheessa. =O

        niitä ehtoja sterilisointiin oli 30 vuotta tai jos sulla on kolme lasta , en ihan muista oliko sille muitakin ehtoja mutta ainakin noi kaksi.

        Kupari kierukasta tuli mulle ainakin kamalan runsaat kuukautiset ja emätintulehdukset en suosittele tai mistä sen tietää vaikka sulle käy paremmin vaikka ei niitä mielellään vissiin synnyttämättömille naisille ekana suositella

      • Ei koskaan
        Niinuli kirjoitti:

        Oletko kokeillut sellasta e-pillerimerkkiä kuin Yasmin??? Olen käyttänyt tätä merkkiä vuosia enkä millään haluaisi luopua, sillä niin positiivisesti se on vaikuttanut minuun.

        Minulla oli tosiaan lihomisen pelko, kun pillereiden hankinta tuli ajankohtaiseksi, joten eri vaihtoehtoja tutkaillessani päädyin Yasminiin, joka on matalahormoninen ehkäisypilleri.

        Olin tosiaan yllättyny, että en paisunu. Ainut mikä kasvoi, niin rinnat, mistä olen erittäin iloinen. Muita positiivisia asioita ovat niukemmat menkat ja se, että finnit katosivat pillereiden myötä.

        Pillereitä tulen käyttämään aina siihen asti, kun tulee perheen perustaminen ajankohtaiseksi. Sen jälkeen, jos ja kun oon saanu lapsia, niin siirryn luultavasti kirrukkaan. Kierrukkaa en nyt käytä siks, että siinä voi olla se riski (jos oikein ymmärsin), että se voi tulehtua ja sitten ei saakaan lapsia.

        Mutta suosittelen ehdottamasti kokeilemaan YASMINIA!

        Itselläni oli Yasmin melkein vuoden. Vuoden päivittäisten (ja todellakin päivittäisten) itkukohtausten jälkeen sain tarpeekseni ja pyysin jotain muuta. Lisähankaluutena luvattua finnien poistumista ei tapahtunut, kuukautiset saattoivat jatkua kaksikin viikkoa, olin kipeä ja seksi sattui.

        Jos kokemuspohjalta pitää ruveta suosittelemaan, Yasmin on se viimeinen merkki, jollei sitten ehdoin tahdoin halua tasapainottomaksi, kipeäksi mielipuoleksi.

      • hkj
        Kyseenalaistaja kirjoitti:

        Niin.. melko moni laittaa lihomisensa pillereiden piikkiin. Kun oikein järjellä ajattele, niin voiko teistä pienen pieni nuppineulan pään kokoinen pilleri lihottaa niin paljon, että pitää ostaa xxl kokoisia housuja?! Ei voi. Toki ne muuttavat kehon hormonitasapainoa, mutta jos syöt saman verran kun kulutat tai vähemmän niin edes pillerit eivät voi niin paljoa lihottaa. Mutta jos sinulle taas tulee mielihaluja ja syöt suklaata paljon, se voi toki lihottaa. Kyse kuitenkin aina on lopulta siitä, mitä ITSE suuhusi pistät ja kuinka paljon liikut.

        Sä et ole kauhean fiksu..
        Ei sen pillerin koolla ole väliä että lihottaako se.
        Itse lihoin pillereillä 15kg ja kun lopetin pillerit laihduin 15kg.

      • EI lapsia ikinä!

        on... menet lääkäriin ja vaadit piuhat poikki!! niin helppoa ehkäistä raskaus!! :)

      • ...

        Joillekin pillerit eivät aina sovi, eikä niitä kannata väkisin käyttää. Tai voithan koittaa vaihtaa eri merkkisiin pillereihin, niin kuin taisit olla jo tehnytkin? Pillerit eivät ole se ainoa ehkäisyvaihtoehto, kannattaa jutella asiasta pillerit määränneen lääkärin kanssa!

      • ökdihgdhgd

        Tapauksessa kannattaa unohtaa seksijutut ja ryhtyä nunnaksi sillä 100% ehkäisyä ei ole.

    • ei mässäile siis?

      Eli olitko välillä mässäilemättä vaikka söit pillereitä ja paino nousi siltikin?

      Kerroit, että et harrasta mässäilyä ja sulla on terveet elintavat ja toisaalla kerroit mässäileväsi suklaata ja, että pillerit aiheuttaa määsäilyhimoa?

      Siis mua vaan kiinnostaa, että nostaako pillerit myös itsessään painoa VAI se, että se aiheuttaa mässäilyhimoa ja mässäilyn johdosta sitten lihoo?

      • äölkjh

        Pillerit voivat itsessään lihottaa, koska kehon estrogeenimäärä lisääntyy ja tästä syystä joillekin rasvaa kertyy helpommin. Usein pillerit myös keräävät nestettä, joten ei se painon nousu aina johdu syömisistä.

      • on tuo kyllä
        äölkjh kirjoitti:

        Jos syö ruokaa sen verran kuin elimistö tarvitsee eli kulutuksensa mukaisesti, mikä siitä varastoituu, jos se kaikki energia pitää käyttää päivittäisiin elintoimintoihin ja liikkumiseen? Vai muuttaako pillerit siis jotenkin peruskulutusta? Miten?!

        Painonnousu nesteen vuoksi on eri asia kuin lihominen. Nesteen kertyminen ei ole lihomista. Ja tässä kai puhuttiin lihomisesta...?

      • e-pillerinpyörittäjä
        on tuo kyllä kirjoitti:

        Täysin tyypillistä monelta pistää lihoamisensa jonkin muun asian piikkiin kun sen, että on laiska miettimään elämäntapojansa. Mäkin olen käyttänyt e-pillereitä ties kuinka kauan ja parin viime vuoden aikana olen tiputtanut painoa n. 15 kiloa. Harrastan painoluokkalajia ja joskus tarttee pudottaa n.1-1.5 kiloa kisoja varten. Se käy täysin simppelisti. Syön vähän kevyemmin ja hikoilen lenkillä tai saunassa. e-pillereillä en ole katsonut olevan elämääni mitään muuta vaikutusta, kun helpommat kuukautiset ja spontaani seksi kultani kanssa. Ei tarvii räpeltää minkään kortsun kanssa. Ennen tätä harrastustani, myöskin lihosin jossain vaiheessa monta kiloa, koska ruokien annoskoot oli tähän päivään nähden järkkyjä ja herkkuhetkiä oli useammin ja herkkuja oli enemmän. Liikuin mutta en tarpeeksi enkä etenkään kulutukseen nähden. Ei sillonkaan tullut mieleenkään syyttää mitään tai ketään muuta kun itseäni.

      • tohtoritäti
        äölkjh kirjoitti:

        Pillerit voivat itsessään lihottaa, koska kehon estrogeenimäärä lisääntyy ja tästä syystä joillekin rasvaa kertyy helpommin. Usein pillerit myös keräävät nestettä, joten ei se painon nousu aina johdu syömisistä.

        No ei sitä rasvaa voi kertyä ellei sitä tule suusta sisälle enemmän kuin kuluttaa! Ei siinä napissa ole rasvaa eikä kaloreita. Eli jos "pillerit lihottavat" niin se johtuu vain siitä että hormonit heiluttelevat mielialoja ja "tulee syötyä" suklaata "vitutukseen", kuten aloittajakin kertoo tekevänsä. Joten söipä pillereitä tai ei, kannattaa hakea muita tapoja käsitellä vitutusta kuin syöminen, jos ei halua lihoa.

        Toinen juttu on sitten se nesteen kertyminen eli turvotus, ja ilmavaivat. Normaalisti ylijäämäneste poistuu virtsaamalla ja hormonit voivat sekoittaa tätä nesteaineenvaihduntaa. (No toki nestettäkään ei kerry ellei juo, mutta juomatta ei kannata olla, se on hengenvaarallista.)

        Eri ihmiset reagoivat eri lailla eri pillerimerkkeihin, joten merkin vaihto saattaa auttaa.

    • näin...

      Huomaan kyllä että painoa saa seurata tarkemmin kun syö pillereitä, mutta en ole varsinaisesti lihonut. Ehkäisyn lisäksi syön pillereitä kuukautiskipujen ja pahan aknen takia. Olo olisi varmasti parempi ilman pillereitä, mutta toisaalta jos naama kukkii pahasti, niin ei sekään oloa paranna. Lisäksi pillereiden syönti on halpa hoito akneen. Eikä edes ikä näytä tuovan helpotusta (35 v.) :( Kaikki muut hoidot, antiobiootit ja Roaccutanit jne on kokeiltu ja pysyvää tulosta ei niillä saada. Jos elämässä kaikki asiat ovat kunnossa, niin pillereiden kanssa jaksaa, mutta jos jotain ikävää tapahtuu, niin sitten kyllä saattaa vetää liian alavireiseksi.

    • Pallomaha

      No ei ehkä ihan tän palstan aiheeseen enää sovi, mut kun pointtina oli se, et lihottaako se seurustelu...

      Niin, siis en nyt tarkota tässä välttämättä lihomisella pelkkää läskin kertymistä. Sitähän ei tietenkään kerry noin yht'äkkiä, vaikka kyllä sitä varmasti pitkällä ajalla kertyy myös (osittain tai kokonaan mässäilyn avustuksella). Kyllä mun mielestä lihomisella voi tarkottaa myös nesteen kertymistä, koska ei sitä kaikki välttämättä omasta kropastaan ees tiedä, et onko ne makkarat läskiä vai nestettä kropassa.

      Siis mullahan meni tällä kertaa ekat 2 kuukautta pillerien kanssa ihan loistavasti, olo oli koko ajan mukava ja aattelin että tällä kertaa oon löytäny itelleni sopivan merkin (Yasminelle). Nää ekat 2 kk oli lievää verenvuotoa koko ajan. Kun vuoto loppu, alko tuo turvotus. Siis rinnat turpos ja maha turvoksissa joka päivä ainakin osan päivästä. Ilmavaivat tuli ja sitähän se mahan turvotus mulla nyt on. Kaasu kertyy mahaan ja maha nipistelee ja on ihan pömpöllään.

      Nesteitäkin pillerit kerää kroppaan, vaikkakin Yasminellen pitäis olla joku nesteenpoistolääkkeen sukulainen, tiiä häntä sit. Diane Nova turvotti samalla lailla, vaikkakin lisäks mun maha alko töröttää sillon "pystyssä". Ei mun maha todellakaan kasva semmoseks niinku ois raskaana, jos pelkkä läskistyminen ois syynä!! Ja kun lopetin Diane Novan, lähti myös pystymaha.

      En mä saa tämmöstä oloa syömällä jotain rasvaruokia, niistä tulee tosiaan vain rasvanen, äklö ja väsynyt olo liikaa mässättynä. Nyt on vaan turvonnut olo ja mahaa vääntää niinku se haluis räjähtää paineesta.

      • Pallomaha taas

        Ehkä jotkut tytöt ei ees tiedä millasta on neste kertyneenä kroppaan. Ymmärtääkseni neste voi kerääntyä nopeastikin, joten paksuuntuminen voi tapahtua aika nopeesti verrattuna läskin kertymiseen. Ainakin sen tiedän Painonvartijoista, että yks tyttö pudotti eka viikollaan painoa 6 kiloa!!! Läskihän EI TODELLAKAAN häviä kehosta noin nopeesti, vaan eka viikolla lähtee just ne nesteet pois ja siks tommonen -6 kg on mahollinen just eka viikolla. Sen jälkeen ei sit lähe kun n. 1kg per viikko, eli sitä normaalia läskin sulamisvauhtia.

        Joo, ja en tosiaan täällä nyt herkuttele semmosella vauhilla et paisuttelisin itteeni. Eipä nykyään taas hirveesti maistu mikään, nälkääni syön ja hampurilaiset ja pitsat on aika oksettavia. Ja kun joku sano, et nyt "yht'äkkiä" pitää ostaa xxl-housuja, ni varmaan siel kuvitellaan et oisin pullahtanu ruipelosta ihramonsteriks parissa päivässä. No ei. Housut ollu kokoa 40 viime aikoina. Nyt alkaa mennä tuo 42 paremmin. Eikös se ole toisin sanoen XL? Mul on aina ollu aika räystäsperä (seuraa melk. puol metriä mun peräs..no ei ny ihan=)) ni ei siihen mahu kovin pienet housut vaik kuin tunkis.

      • boltsii
        Pallomaha taas kirjoitti:

        Mut entäs se pessaari???? Miks sitä ei saa Suomesta??!! Tietääks joku faktoja? Ehkäisykapselin tai muun siittiöitä tappavan kans se vois olla ihan kätevä, kun tuo kapselikin jo yksinään toimii, mut en uskalla silti siihen 100% luottaa.

        Tosi on, että kortsun kans menee monesti niin sählingiks, että homma veltostuu ja sit on molemmat puutteessa. Ja riippuu se miehen SEN mallistakin, eräiltä kimpoo kumi pois päältä helposti ja sit aina paniikki!

      • tohtoritäti
        boltsii kirjoitti:

        Lukaisepa täältä:
        http://www.tohtori.fi/?page=3669292&id=6043027

        Sen ehkäisyteho on huono ja käyttö hankalahkoa. Makuasia ehkä, onko hankalampi kuin kondomi. Pessaari pitää näprätä ennen seksihommia kohdunsuun ympärille tiiviisti -- jos jää huonoon asentoon, siittiöt voivat livahtaa ohi. Sitten pitää laittaa se sottaava ehkäisygeeli, -vaahto tai -puikko (EI siis -kapseli, sehän laitetaan ihon alle eikä se tapa siittiöitä). Sitten vasta voi keskittyä kiihottumaan ja nauttimaan. Suuseksin voinee unohtaa, tuskin ne spermisidit kovin hyvältä maistuvat. Ja seksin jälkeen sitten pitää muutaman tunnin kuluttua onkia se pessaari pois, jolloin jos joku siittiö onkin pysynyt hengissä myrkkyvaahdosta niin voi taas päästä livahtamaan kohdun puolelle.

        Amerikassa pessaaria käytetään paljon, mutta siellä on sitten niitä vahinkoraskauksiakin enemmän.
        Ruotsista niitä saa myös, jos haluaa kokeilla.

    • yksilöllistä

      Oma painoni laski pillereiden syönnin aikana, mutta rinnat kasvoivat puoli kuppikokoa.

      Jos syöt paljon suolaista, niin nestettä kertyy ruumiiseen. Jos sinulle tulee pillereistä syömisenhimo, jota et pysty hallitsemaan, niin pillerit eivät taida sopia sinulle.

      Muitakin ehkäisykeinoja on olemassa. Lisäksi e-pillereissä on aina veritulpan ja rintasyövän vaara, joten ei niitä kannata syödä kymmeniä vuosia, varsinkin jos suvussa on rintasyöpää. Pessaareja saa esimerkiksi Ruotsin apteekeista ja suomalainen lääkäri osaa antaa tässä asiassa neuvoa, mikä olisi oikea koko pessaarille. Apteekista saa myös ehkäisypuikkoja, joita voi käyttää pessaarin kanssa.

      Luonnollisia ehkäisymenetelmiä on myös olemassa ja en tarkoita rytmimenetelmää, joka on epävarma. Yhdessä tavassa yhdistetään kohdun liman ja napukan tarkkailu sekä ruumiinlämmön mittaaminen. Monet ovat onnistuneet tällä menetelmällä loistavasti ilman mitään vahinkoraskauksia.
      http://metku.net/~pesu/ehkaisy/luonnolliset.php
      Suosittelen.

      Keskeytetty yhdyntä on myös 100 % varma ehkäisykeino. Seksielämä on joustamista myös miehen puolelta eli mies ei voi vaatia naista syömään pillereitä, jos siitä tulee naiselle terveydellisiä haittoja.

      • Korjaaja*

        Ettei kenellekään tule väärinkäsityksiä keskeytetyn yhdynnän ehkäisytehosta, korjaisin hiukan tuota tietoa. On epävarmaa onko keskeytys ihan 100% varma. Ainakin sitä pitää osata käyttää oikein. Eli vaatii mieheltä "pidätyskykyä" ja varovaisuutta. Pitää todella tietää, milloin on aika keskeyttää, ja mieluummin enemmin kuin myöhemmin ;) Siitäkin ollaan eri mieltä, sisältävätkö ns. touhutipat jo siittiöitä. Jotkut tutkimukset väittää ettei. Joka tapauksessa, tätä tapaa ei voi suositella kaikille, esim. nuorille ja kokemattomille.

      • ..........
        Korjaaja* kirjoitti:

        Uusimpien tutkimusten mukaan touhutipat eivät sisällä spermaa, aikoinaan luultiin toisin. Olen itse harrastanut keskeytettyä yhdyntää puoli vuotta ja raskaaksi ei olla tultu. Tietenkään tämä ei sovi sellaiselle miehelle, joka ei tiedä, milloin siemensyöksy tulee ja jolla ei ole kestoa. Kestoakin kyllä saa kun masturboi vaan tarpeeksi ja harjoittelee, mikä on se oikea aika lopettaa.

      • Jännän Äärellä
        .......... kirjoitti:

        No nyt ollaan kyllä jännän äärellä. Tuommoiseen ei kauheasti välttämättä kannattaisi luottaa. Puoli vuotta on lyhyt aika tulla raskaaksi jos on aiemmin syönyt pillereitä (joo, riippuu paljon kehosta). Saattaa myös olla sattumankauppaa, tai sitten olet maho tai kaverisi ampuu tyhjiä. Älkää ainakaan muut ruvetko kokeilemaan, jos ette sitten ole valmiita huolehtimaan siitä vahingosta.

      • bghd
        Jännän Äärellä kirjoitti:

        Yeah, minä harrastin keskeytettyä yhdyntää kaksi vuotta ja sitten tulin raskaaksi.

    • vuodesta -99

      Söin pillereitä vuodesta 1999 tämän vuoden elokuuhun asti.

      Tuona aikana "lihoin" pari-kolme kiloa, joka tavallaan selittyy sillä, että pillereitä aloittaessa olin vasta 16 joten ymmärrettävää että sitä painoa vielä vähän tulee.

      Mutta tänä syksynä kun lopetin pillerit, olen ollut ENERGISEMPI, tarmokkaampi, tehokkaampi, rennompi, ja mukavampi muita ihmisiä kohtaan.

      Ikinä en enää pillereihin palaa.

    • että lihoo e-pillereillä

      Avovaimoni söi e-pillereitä varmaan 10-vuotta ja nyt päätettiin lihomisen ja verenpaineen takia lopettaa moinen. Vaginapuikot ja kondomi antavat myös hyvin suojaa. Ihmettelen vaan miksi meille miehille e-pillerin kehitys on niin vaikeaa?

      • ansku88

        "Ihmettelen vaan miksi meille miehille e-pillerin kehitys on niin vaikeaa? "

        Ei se ole vaikeaa, tulee vaan todella kalliiksi.

    • pillereitä?

      Jos pillerit ovat niin vaarattomia kuin väitetään ja miehet vähintään yhtä vauhkoja raskaudenpelosta, niin on todella ihme, etteivät miehet kisko pillereitä kourakaupalla selustansa turvatakseen...

    • sinähän sen sanoit.

      "Sit toisaalta se olotila vituttaa niin paljon, että tulee mässäiltyä suklaata vitutukseen. "

      " Ilman pillereitä EI VAAN OLE mässäilyhimoa!! "

      "syömisestä tulee paha olo ja vitutukseen vetelen suklaata"

      Eli... hormonit vaikuttaa ruokahaluun...se on selvä, mutta pillereissä ei ole kaloreita niin paljon, että ne lihottaisivat. Tuossa suklaassa on sitten noita kaloreita enemmän kuin tarvitset. Keksi muuta tekemistä, äläkä anna periksi kaikille mielihaluille. Joku on joskus nimennyt tuon kaltaisen käyttäytymisen tunnesyöpöttelyksi. Olo on niin kamala, että vain suklaa auttaa.

      Terkuin,

      pillereitä syövä normaalipainoinen nainen

      • Kyseenalaistaja

        Itse yhä sitä mieltä, että pelkkä pillereiden syönti ei lihota siinä määrin, että vaatekokoja tarvitsee alkaa vaihtamaan, jos todellakin liikuntaa on riittävästi ja ruokapuoli kunnossa. Itse kerroit, kuinka mässäilet suklaalla vitutukseen, joten minusta se kertoo, että ruokapuoli ei voi olla kunnossa. Suklaassa on yllättävän paljon kaloreita. Se ei sovi mässäilyyn ja vitutukseen syömiseen, vain harvinaisiin herkutteluhetkiin.

        Uskon, että pillerit voivat kerätä nestettä hieman kehoon, mutta itse mainitsemiasi xxl-housuja en kyllä usko joutuvan pelkällä pillereitä syömällä ostamaan.

        Itsekin olen lihonut muutaman kilon sen aikana kuin pillereitä olen syönyt, mutta uskon, että kyllä se vaan on kiinni ihan siitä, mitä olen syönyt - ei pillereistä. Pillerit tosin ovat mahtava selitys, kun ei haluta myöntää tosi asioita.

      • Ball belly

        Niin siis, kuten tarkensin tuolla aikasemmin, housukokoni on muuttunut vain yhdellä numerolla. Ehkä alunperin vähän liiottelin sillä xxl-housulla, taitaa olla vain xl-housut kyseessä, jos siis koko 42 on xl. Mutta eikös naisille ole liiottelu puheessa luonnollista asioiden painottamiseks ja korostamiseks?!

        Mutta ainahan löytyy sit niitä pilkunnussijoita jotka takertuu tommosiin juttuihin. No, mä nussin mieluummin vaan tuota ukkoa..=)))

        Ja ehkä nuo on just semmosia hormonihirviöitä, jotka noi pahastuu, kun moitin pillereitä. Juu, kyllä mä voisin mielelläni seuraavaks kysellä kuparikierukkaa tai sit sitä pessaaria ehkäsyvaahtoo. Kyllä on vaan elämä niin ihanaa ja kevyttä ja vauhikasta ilman pilsuja!!

      • Kyseenalaistaja
        Ball belly kirjoitti:

        Heh, suorastaan surkuhupaisaa. Alkuperäisen kirjoittajan vaan kannattaisi katsoa peiliin ja myöntää, että kyllä se oma läskistyminen on vaan oma vika. Kaikillahan meillä on mielitekoja - johtuvat ja sitten pillereistä tai ei, mutta niitä vaan pitää pystyä vastustamaan. Ja itsehän ne pilleritkin kurkusta alas vedetään.. Mutta niin kuin kirjoituksista huomaa, tapanasi on laittaa kaikki aina muiden piikkiin - muut ovat heti hormonihirviöitä ja pilkunnussijoita kun kehtaavat olla eri mieltä kanssasi.

        Toivottavasti maailma opettaa ottamaan vastuun itsestään.. :)

    • luomu

      Pillerit todellakin voivat lihottaa - oli kyseessä sitten pillerin itsensä lihottava vaikutus tai se, että pillerin aiheuttama luonnoton hormonitila saa ihmisen mässäilemään. Jälkimmäinen vaihtoehto ei suinkaan tarkoita, että lihomista olisi yhtään sen helpompi estää pelkällä tahdonvoimalla! Hormonit ja tunteet eivät alistu tahdonvoimaan noin vain, varsinkaan kun syynä on ulkopuolelta tuleva myrkky. Raskaus on puhtaasti biologisessa mielessä maailman luonnollisin ja tarkoituksenmukaisin asia, eikä mielestäni ole kovin ihmeellistä että sen estävä "lääke" aiheuttaa monille rajuja sivuoireita. Tilahan on äärimmäisen luonnoton.

      Jokaisen keho on yksilöllinen, joten löytyyhän niitäkin onnekkaita joiden elimistö vastaanottaa pillerit ilomielin, ja jopa suotuisin sivuvaikutuksin. Kuitenkin fakta on se että todella monelle naiselle tulee niistä yhtä jos toista harmia. Yleistä on juuri lihominen, masennus, seksihalujen loppuminen. Huomattavasti pahempiakin reaktioita on - migreeniä, sairauksia, syöpää, lapsettomuutta, jne jne. Itse en todellakaan lähtisi leikkimään terveydelläni pelkän helpon seksin takia.

      Kumppani on onneksi kanssani yhtä mieltä hormoneista (hän ei itselleen suostuisi ottamaan riskiä, miksi siis minullekaan!), ja meillä harrastetaan ehkäisynä kondomin, varmojen päivien ja keskeytetyn yhdynnän yhdistelmää. Joskus "turvallisina" päivinä saatamme käyttää ehkäisynä pelkkää keskeyttyä yhdyntää, koska ilman kondomia seksi todellakin tuntuu paljon paremmalta.

      Toisaalta, tiedostamme hyvin että tällä menetelmällä riski tulla raskaaksi on olemassa, ja meillä on yhtäläiset asenteet tähän mahdollisuuteen, eli lapsenkaan saaminen ei olisi välttämättä totaalinen maailmanloppu. Ajatus on että mielummin riski saada lapsi joitain vuosia liian aikaisin, kuin nuo samat vuodet elämistä hormoniehkäisyn haittavaikutusten kanssa. Ymmärrettävästi tilanne on pahempi, jos toinen osapuolista on 100% varma ettei lapsia kyseiseen suhteeseen halua.

      ...Sitä paitsi, raskaus on myös mahdollista pillerien kanssa, näin on käynyt eräille läheisilleni.

      • pigsy

        HAH! "pillerin aiheuttama luonnoton hormonitila" --> öö, luonnoton hormonitila? ITSEASIASSA pillerien aiheuttama hormonitila on paljon luonnollisempi kuin pilleritön.

        KOSKA parikymppisen kehonhan pitäisi olla melkeinpä kokoajan raskaana, biologisesti katsottuna. On luonnotonta, jos kuukautiset tulevat jatkuvasti runsaina ja tämän aiheuttaa esim. munasarjasyöpää yms.

        Eli ei ole todellakaan kyseessä luonnoton hormonitila, oma tilasi on paljon luonnottomampi!

      • Ilonpilaajan paluu
        pigsy kirjoitti:

        Tuleeko sillä "luonnollisesti" koko ajan raskaana olevalla kaksikymppisellä myös tyhjennysvuoto kerran kuussa?

        Jos oikeasti tuntisit biologiaa, tietäisit ettei naista totisesti ole tarkoitettu olemaan raskaana jatkuvasti. Ihmisen luonnolliseksi imetysajaksi on arvioitu ainakin 3-5 vuotta, ja seuraavan raskauden käynnistyminen vaatii naiselta hyvän ravitsemustilan. Ihminen toimii eri strategialla kuin kani.

        Pillerien syömistä verrataan usein raskauteen, mutta vertaus on todella karkea ja huono. Ensinnäkin pillerien hormonit ovat synteettisiä ja siten molekyylirakenteeltaan erilaisia kuin elimistön omat hormonit. Toiseksi raskaus on vähän monimutkaisempi asia kuin annos paria hormonia päivässä.

        Pillereissä ei ole mitään luonnollista.

    • Estelle80

      Onkohan ne e-pillerit syy miehenki lihomiseen x)

    • että ajatellaan

      että pillerit ovat riskittömiä ja sivuvaikutuksettomia vain siksi, että niitä niin moni syö. Tiesittekö esimerkiksi sen, että on ihan tutkittu juttu, että monissa särkylääkkeissä vaikuttavana ainesosana oleva ibuprofeeni ehkäisee ovulaation ja näin pienentää ovulaation tienoilla kiskottuna huomattavasti raskaaksitulon vaikutusta??? Ette tietenkään tienneet, koska ei ole lääkefirmojen etujen mukaista, että tällaisesta huudellaan. Lapsettomuushoitoklinikalla ensimmäinen asia, joka tehdään, on se, että kehotetaan raskaaksi haluavaa naista välttämään ibuprofeenien syömistä...

      Hormonipillereillä on yksilöllisiä sivuvaikutuksia vielä isompi liuta. Siinä sivuvaikutusten ehkäisyssä pelkästään mikään tieto auta. Toiset lihovat muutenkin toisia ihmisiä helpommin. Kääntäen, toisilta ihmisiltä vaaditaan enemmän itsekuria, kuin toisilta, jotta pysyy hoikkana (jos niin haluaa). On turhaa pistää kaikkia samaan muottiin. Osa pyöristymisistä saattaa olla ihan normaalia ao. yksilön kehitykseen kuuluvaa. Koko BMI-ajattelu on täysin epätieteellinen. Eiväthän kaikki ole luustoltaan ja rakenteeltaan samanlaisia = yhtä painavia vain siksi, että ovat yhtä pitkiä ja suunnilleen samanikäisiä. Sopusuhtaisuus tarkoittaa eri ihmisillä eri painoa. Toiset ihmiset näyttävät paremmilta aavistuksen pyöreämpinä, kuin toiset.

      Ei se, että pyöristyy helposti, tarkoita automaattisesti, että on jotenkin lepsumpi, kuin toinen ihminen. Ihmisiä on aineenvaihdunnaltaan ja muutenkin tempoltaan erilaisia. Toiset liikkuvat hitaasti, toiset nopeasti, toiset enemmän ja mielellään, toiset välttävät liikkumista. Temperamentilla on osuutta asiaan. Ja oppimisella. Eläköön yksilöllisyys!

    • plaa plaa plaa

      E-pillerit ei lihota. Se ylimääräenergia, mitä mätät naamariisi, lihottaa. Pillerit voivat toki hieman lisätä ruokahalua sekä vaikuttaa mielialaan niin että tunnesyöminen lisääntyy, mutta kyllä se rasva kehoosi tulee ihan oman käden kautta. Voit tehdä valinnan. Okei, se on joskus vaikeaa jos tuntuu joltain, mutta sinä sen valinnan teet eikä pilleri.

      Jos hormonaalinen ehkäisy ei sovi, pitää kokeilla muuta. Mutta on turha yrittää selittää että lihominen olisi jonkin muun kuin itsesi syy. Sinun käsi laittaa ruokaa sinun suuhun.

      Vasta tämän tajuamisen jälkeen onnistuu painonhallinta.

    • Pallomaha

      "Jos syö ruokaa sen verran kuin elimistö tarvitsee eli kulutuksensa mukaisesti, mikä siitä varastoituu, jos se kaikki energia pitää käyttää päivittäisiin elintoimintoihin ja liikkumiseen? Vai muuttaako pillerit siis jotenkin peruskulutusta? Miten??"

      Siis aineenvaihdunta voi hidastua, pillereiden takia tai muustakin syystä. Sitten elimistö ei kuluta juurikaan mitään. Tämä hidas aineenvaihdunta oli aika tärkeä elinehto silloin, kun ruokaa oli niukasti tarjolla. Elimistö alkoi polttaa energiaa säästöliekillä. Nykyään tuommoinen säästöliekki on tietysti vain haitta, kun ruokaa saa tarpeeksi. Mutta siis pillerit voivat hidastaa joillain naisilla aineenvaihduntaa.

      Ja ajatelkaapa ihmisiä, jotka yrittävää laihduttaa itteensä nälkäkuurilla. Riippuu ihmisestä, mutta voi olla tosi vaikeaa laihtua sillä tavalla, kun elimistö alkaa säästämään, ei kuluta juurikaan mitään. Kyllä mäki elelen pitkiä aikoja sillai, et syön ehkä kerran päivässä ja kun siihen kroppa tottuu, ei muuta tarvii. Tuskin se terveellistä on, mutta kun ei jaksa perehtyä mihkään ruuanhankintaan.

      Parempi tapa laihtumiseen on syödä monta kertaa päivässä, kevyttä ruokaa, niin ettei missään vaiheessa ehdi tulla hirveä nälkä. Sitten elimistö alkaa kuluttamaan, kun ruokaa on tarpeeksi saatavilla. Myös runsas veden juominen (n.2 litraa/päivä) on aika tärkeää aineenvaihdunnan nopeuttamiseksi ja kuona-aineiden poistamiseksi kehosta.

      """"Painonnousu nesteen vuoksi on eri asia kuin lihominen. Nesteen kertyminen ei ole lihomista. Ja tässä kai puhuttiin lihomisesta...?""""

      TAJUATTEKO, että tynnyrin näköisen ihmisen on aika vaikea sanoa, onko se ihon alla oleva ylimääräinen tavara läskiä vai nestettä!! Eli jos mä puhun lihomisesta, niin tarkotan lihavan näkösiä ihmisiä, joilla on hyllyvää, jotka näyttävät tynnyreiltä tms. Ja sellasen ihmisen olo on hankala ja raskas ihan taatusti! Eli kun kerran alotin tän keskustelun siitä syystä, että tällä avopuolisopalstalla valitetaan avopuolisoiden lihomisesta, niin kyllä se on ihan yhtä harmillinen asia, johtui se sit läskistä tai nesteestä. Samalta se kuitenkin näyttää, tankki, huonostivoiva ihminen.

      Niin ja tiedoksi noille jotka vihaa punkeroita ja haukkuu niiden syömistapoja, mä (viestiketjun alottaja) en ole punkero, persjalkanen suomalainen kylläkin. Mut ihan vyötärö multa löytyy, eikä tissit roiku navan korkeudella, ei sinne päinkään. Joo, turvotusta on välillä rankasti mut sekin meni ohi pieremällä ja nyt on taas aikas kevyt olo. =D

    • aikoinaan

      mercilon-merkkisiä e-pillereitä, joiden käytön aikana lihoin 10kiloa. tämän painonnousun takia marssin neuvolaan ja vaihdoin merkkiä.. meliane nykyään ja painoa reilusti yli kymmenen kiloa vähemmän! --että kyllä niillä pillereilläkin on vaikutusta.

      siskoni syö samoja pillereitä kuin minä aiemmin ja paisuminen vaan jatkuu ja jatkuu........... olen maininnut hänelle että vaihtaisi merkkiä, vaan eipä ole ottanut kuuleviin korviinsa ehdotustani :(

    • Pelimies?

      kannatta lopettaa heti paikalla eihän siitä mene kuin pää sekaisin jos viinaa juo vielä
      toiset tulee hirveen aggresiiviseksi alkaa nyrkit heilumaan ravintolassa se on nähty ja lihoo niin paljon että alkaa xxl kilpalu..

    • Pelimies?

      yleensä ne ketkä käyttää on päästään vähän pipejä
      alkaa vaikuttamaan hermoihinkin hermot lyhenee
      ääni menee miehen tasolle ..

    • e-pillerinpyörittäjä

      Aika ristiriitaista.
      Ensin sanot että lihoat pillereiden käytön aikana vaikka et muuttaisi liikkumis- ja syömistottumuksiasi, sitten kerrot jälkeenpäin kuinka mässytät suklaata vitutukseen.

      ja: "MUT MYÖS SÖIN VAIN NÄLKÄÄN, EN AJANKULUKS ENKÄ VITUTUKSEEN! Ilman pillereitä EI VAAN OLE mässäilyhimoa!! "

      Tuokin kertoisi että siis mässäilynhimoa on.
      Ihmiset monesti tykkää valehdella itselleen ja tosi sujuvastikkin. "Lihoan vaikka en päivän aikana syö mitään" Tosiasiassa tämä ihminen voi napostella vähän väliä jotain "pientä" ja energiamäärältään suurta miettimättä, että jokainen suupala lasketaan yhdeksi ateriaksi.

      Ja vastaus mietteisiisi.
      Ei. En huomaa että painon kanssa olisi ongelmia e-pillereiden kanssa. Nestettä kertyy elimistöön n.viikko ennen kuukautisia. Samoihin aikoihin usein vituttaa myös moni asia joka ei normaalisti vituta. Nämä on niitä PMS oireita joilla ei ole tekemistä muun kun normaalin kuukautiskierron kanssa.

      En usko että e-pillerillä on ominaisuutta, joka kerää tai muodostaa täysin tyhjästä liikaa energiaa; huonoja rasvoja ja hiilihydraatteja jotka varastoituu läskiksi.

      Jos huomaa, että se koko housuja, mitä on viimeeksi ostanut, ei sovituskopissa mahdukaan päälle, kyse voi jossain tapauksessa ole siitä että materiaali ja valmistaja on täysin eri. Tai sitten voi yksinkertaisesti miettiä pari kertaa, miten on tullut eleltyä sitten viimeshoppailusta.

    • jos

      Vetää sitä suklaata vitutukseen. Muistaakseni oli yhtä kalorikasta ja lihottavaa sulkaamässäily ku sipsimässy. Mut saahan sitä syyttää aina pilsuja. Mut mielialat kyl vaihtelee reippaasti pilsujen kanssa, se myönnettäköön. Mut miulle tulee ainakin pahempi mieli jos mässään aina ku pahalta tuntuu.

      • Kirella

        tai ainakin turvottaa tai kerää nestettä. Itse olen aina ollut hoikka,mutta nyt yhtäkkiä olen paisunut. Liikun enemmän kuin ikinä,käyn erilaisissa treeneissä 4-6 kertaa viikossa.Katson mitä syön ja silti ,mikään ei muutu. Etenkin se ihmetyttää,että vaikka treenaan paljon niin rintani ovat kasvaneet(vaikka yleensä niistä kyllä lähtee ekana pois) ja farkkukoko muuttunut kokoa isommaksi.Totta kai paino nousee kun lihasta tulee,mutta tämä on kyllä jotakin muuta sen lihaksen päällä.. Turvotuksen huomaa selvimmin kun vertaa aamua ja iltaa, aamulla maha on litteä ja päivän mittaan "turpoaa" tai jotaki.
        Pillereiden vaihto edessä siis,jos vaikka tehoais.Turhauttaa treenata kun tulokset ei näy,paitsi kunnon kohenemisena.

    • Juliett09

      Itse popsin aikani pillereitä, huomasin kyllä kaikki ah niin ihanat sivuvaikutukset ja sitten vaihdoinkin ehkäisylaastariin (pidetään viikko, vaihdetaan uuteen, kolme viikkoa siis kaiken kaikkiaan käytetään jonka jälkeen tauko viikon jolloin tulee menkat). Hyvin toiminut ja ei tule sellaisena "yhtäkkisenä humauksena" hormonit tai mitä lie kun imeytyy hitaasti ihon läpi.

      Tällä hetkellä odotan esikoista ja kaksi lisää on haaveissa, heti menen sterilisaatioon kun sen vain saa. . .

    • nyt käyttänyt

      ehkäisyrengasta kolme vuotta. Aluksi se tuntui todella loistavalta, ei tarvinnut kumien kanssa pelleillä jne. Kuukautisetkin (tai no tyhjennysvuoto) tuli aina prikulleen samaan aikaan. Kuitenkin olen huomannut viimeisen parin vuoden aikana uusia renkaan sivuvaikutuksia, joista en pidä. Nyt minulla on viimeinen rengas käytössä ja näiden kanssa pelleily loppuu ensi kuussa. Itsekin pelkään raskaaksia tuloa, mutta luotan ehdottomasti myös kondomiin ehkäisyvälineenä. Jos tulee raskaaksi, eikä käytä hormonikorvaushoitoa, niin raskauden ensimmäisenä merkkinä on kuukautisten poisjääminen. Jos kuitenkin tulee raskaaksi hormonaalista ehkäisyä käyttäessä, saattaa vuoto tulla normaalisti ja raskaus voi päästä etenemään niinkin pitkälle, ettei ole enää mitään tehtävissä. Itse pelkään tätä jälkimmäistä vaihtoehtoa todella paljon. Sekin on yksi syy siihen miksi vaihdan takaisin kumiin. Sinuna lopettaisin pillerit, kun niistä tuntuu sinullekin olevan enemmän haittaa kuin hyötyä.

    • lähti

      " Siis kun en ole muuttanut syömis- enkä liikuntatapojani suhteen alettua, en siis harrasta sipsimässyä eikä muuta semmosta ja paino yht'äkkiä nousee eikä siihen enää auta terveet elämäntavat. "

      "Ilman pillereitä EI VAAN OLE mässäilyhimoa!!"
      "vitutukseen vetelen suklaata"

      Oisko mässäilylläkin kuitenkin osuutta asiaan? Vai nytkö mässäily on vasta alkanut ja paino nousi sitä ennenkin?

      Itsellä putosi paino 4-5 kg pillereiden lopettamisen jälkeen (rinnatkin tosin pieneni, plääh!). En ole lisännyt liikuntaa enkä muuttanut mielestäni ruokavaliotakaan. Suklaata syön varsinkin tiettynä aikana kuukaudesta edelleen. Sen huomasin ainakin, että turvotus on vähentynyt.

    • _tyytyväinen_

      Mä alotin pillereiden syömisen reilu kuukausi sitten ja mä olen äärimmäisen tyytyväinen. Käytössä on siis Yasmin-pillerit. Ekat menkat kesti pillereiden takia n. 2 vkoo, loppuaika tosin oli vaan ruskeeta tuhrua. Toiset menkat tulikin sitten ajallaan ja kesto lyheni 4 päivään. Kuukautiskivut hävis. Naama on paljon silosempi kun ennen. Mielialat ei oo vaihdellu sen enempää kun normaalistikaan, ei oo ilmenny masennusta eikä mitään raivo- tai itkukohtauksia. Paino ei oo noussu, josta olin huolissani kun alotin pillerit, mutta ihan turhaan. Ainiin ja seksikin on mukavmpaa ilman kondomia, ei tuu keskeytyksiä ja tuntuukin paremmalta, sekä minun että miehen mielestä.

      Pillereihin tuntuu jokainen reagoivan eri tavalla, toisille sopii, toisille ei.

    • nainen1985

      Minä käytin muutama vuosi sitten parin vuoden ajan eri merkkisiä e-pillereitä ja laihduin sinä aikana. Minua eivät siis pillerit lihottaneet, mutta masensivat kylläkin. Kun lopetin niiden käytön, eron huomasi lähes heti, elämä hymyili jälleen ja miesystäväkin sanoi jälkeenpäin, että jos käyttäisit yhä e-pillereitä, niin olisimme varmaan jo eronneet...
      Käytämme kondomeja, kuukautiset ovat epäsäännölliset ja kivuliaat, mutta mitä noista, kun mieli on iloinen ja oma rakas pysyy vierellä :)

      • FeliFel

        Gynekologini sanoi, että pillerit eivät lihota, mutta ne voivat kerryttää nestettä elimistöön, mikä tietysti saattaa näyttää siltä, että olet lihonut, ja painokin nousee. Yleensä tuollaisen turvotuksen ja muun pitäisi mennä ohi muutamassa kuukaudessa pillerien aloittamisesta, mutta jos ei mene, kannattaa mennä gynelle ja vaihtaa merkkiä.

        Itselläni ei onneksi ole ollut mitään tuommoisia oireita, mielialaan liittyviä kylläkin...

    • *******

      http://yle.fi/vintti/yle.fi/genreportaalit/portaali-1072.html?genre=terveys&osannimi=hyvaolo_laihdutus&jutunid=6510

      Ehkäisypilleri ei lihota

      24.1.2006 Radion tiedeuutiset, The Cochrane Library

      Usein luullaan, että ehkäisypillerit aiheuttavat painon nousua. Uudessa tutkimuksessa tälle väitteelle ei kuitenkaan löytynyt todisteita.

      hdistelmä e-pilleri on tehokas ehkäisymuoto, mutta huoli pillerin aiheuttamasta lihomisesta saattaa estää naisia käyttämästä e-pilleriä. Tutkijat arvioivat uudelleen olemassa olevia tutkimusaineistoja, eikä tieteellisiä perusteluja naisten huolelle löytynyt.

      Tutkijoiden mukaan asian varmistamiseksi tarvitaan lisää tarkasti kontrolloituja kokeita, mutta vaikuttaa siltä, että ehkäisypilleriin liitetty lihomisen myytti on liioiteltu.

      Estrogeenia ja progesteronia sisältävät yhdistelmäpillerit ovat tunnetuimpia ehkäisyhormoneja.
      Tuoreessa julkaisussa analysoitiin 44 kontrolloitua tutkimusaineistoa, joissa verrattiin hormoniyhdistelmää ehkäisymenetelmänä toiseen hormonivalmisteeseen tai lumelääkkeeseen. Kaikissa tutkimuksissa otettiin huomioon mahdolliset painonmuutokset.

    • M.H.

      Itse en lihonut kun aloitin e-pillerit, mutta lääkäri kyllä kertoi, että sellaista SAATTAA tapahtua, mutta se ei johdu tosiaan sitten pelkästään niistä pillereistä. Mutta kehoonhan ne vaikuttaa, esimerkiksi saattavat vaikuttaa siihen kuinka helposti rasva imeytyy yms. Samoin e-pillerit vaikuttaa mielialaan ja ruokahaluun, joten ihminen voi joko syödä enemmän tai sitten vaan tuntea lihoneensa ihan ilman syytä.

      • Turpee

        Mielestäni e-pillerit voi ainakin turvottaa. Tai en tiedä mistä sitten oma turvotukseni johtui, mutta pillereiden lopettamisen jälkeen se vähentyi selvästi. Ja rinnat ovat hiukan pienentyneet. Kiloja on nyt pari vuotta lopettamisen jälkeen 3-4 kg vähemmän. Ja ihan samanlailla syön ja liikun kun ennenkin. Selluliittiä on vieläkin, en tiedä mistä se johtuu. Aloin kuukausi sitten käymään salilla, jos se auttaisi.

      • Voi elämän kevät..
        Turpee kirjoitti:

        .. Hieman repesin kun luin tämän. No uskokaa jos haluatte, mutta ei sitten itketä kun ollaan paksuna. Kerran ollaan "kokeiltu" ja ei tosiaan miehen pidätyskyvystä ollut kiinni. Oltiin yhdynnässä vaan pieni hetki ja sen jälkeen harrastettiin vielä kauan aikaa kaikkea muuta ennen miehen laukeamista. Lopputulos: Raskaus, abortti. Tästä on nyt 10v aikaa, mutta enää en lähde pelleilemään..

    • Wipsu Wimpula

      Pillerit ei ole mua ainakaan grammaakaan lihottaneet 170cm./50kg.

      Olen kyllä kuullut väitteen jonka mukaan e-pillerit kuivaisi elimistöä ja siten lisäsi ruokahalua. Todellisuudessa puute onkin nesteestä eikä ruuasta. Kokeile juoda vettä enemmän.

      • ...........

        Turvotus voi taas liittyä suola (kivennäisaineiden) tasapainoon.
        Jos on turvotusta niin syötte joko liian vähän tai liian paljon suolaa. Tietty sokeritasapainoikin vaikuttaa.
        Jos turvotusta haluatte niin kokeilkaa ostaa apteekista nesteytyslääkettä (suolaa, glukoosia, vettä) pari litraa päivässä.

        Mulla taas on näiden yasmin pillereiden aikana esiintynyt elimistön kuivumista. Iho on ihan kuiva jne.. Turvotusta vähä ehkä rinnoissa, mutta ei juurikaan.

    • lkhgjhg

      on usein paljon laktoosia, mulle se aiheutti sen turvotuksen ja kuvotuksen tunteen.

      Sen lisäksi hormonit aiheutti mulla voimakkaan masennuksen, joten en syö niitä enää. Mutta tämä on kai harvinaisempaa.

    • -

      ...mutta ei ne pillerit sitä ruokaa sun suuhun ahda, vaan sinä itse :)

      • Mäppi

        Minulla pillerit aiheuttivat järkyttävää nälkää. On mahdotonta olla syömättä jos ruumis karjuu ruokaa. Olin idiootti kun söin pillereitä kolme vuotta ja lihoinkin huimasti. Nykyään olen hormoni vapaa ja olen taas normaalipainoinen. Pilleri aiheuttaa ruokahalun kasvua ja niille marisijoille jotka valittavat että älä syö, suosittelen päivän paastoa vastaavaa nälkää ja sitten voitte kokeilla että onko tahdonvoimaa olla syömättä?

    • Sunshine82-2

      Tekosyitä ja lihomisen syitä on naisten mielestä aina monia ja aina syytetään jotain muuta kuin itseä. Naurettavaa sinänsä.

      Tässäpä sinulle kysymys: Kehosi kuluttaa "tyhjäkäynnillä" n. 1700 kcal vuorokaudessa. Syöt pillerin. Syöt 1700ckal. Mistä se rasva tuli massuun?

      Aineenvaihdunta alkaa hidastua päälle 20 vuotiaana ja SE aiheuttaa painonnousua vaikka ruokatottumukset eivät muutukkaan. SE lihotaa, söit sitten pillereitä tai et.

      Meilläkin käytettiin kumia tapailuaikana, noin joka toinen kumi meni rikki syystä tai toisesta ( Todennäköisesti normikumit oli liian pieniä). Ostettiin kondomikuninkaasta isompia kumeja, nämä kestivät paremmin, mutta pari meni niistäkin rikki. Tämän takia siirryttiin e-pillereihin, ne kun ovat huomattavasti luotettavampia. Ei ole ollut ongelmia.

    • e-pilleripimu

      En usko, että e-pillerit lihottaisivat. Sen sijaan se, että ne voivat aiheuttaa masennusta ja mielialanmuutoksia, on totta. Tämä taasen voi johtaa mässäilyyn, eli syömiseen vitutukseen ja ja lohdun saamiseen...
      Jos olisi keksitty lihottavat pillerit, niin eikö silloin niitä jaettaisi kehitysmaihinkin jne? Ja luulisi, että silloin keksittäisiin helposti myös laihduttavat pillerit.
      Itse olen syönyt kuuden vuoden ajan eri merkkisiä e-pillereitä enkä ole lihonut kiloakaan. Helppo se on laittaa omat mässäilyt pillereiden syyksi ;)

      • ehkä aiheuttaa

        En mäkään usko, että pillerit varsinaisesti lihottaisivat. Mutta turvottavat ehkä. Itsellä ainakin turvotus selkeästi väheni kun lipetin pillerit. Harmi vaan, että rinnatkin pieneni...

        Kannattaa tarkkailla kuinka paljon oikeasti syö ja mitä ja liikkuuko tarpeeksi. Sieltä se vika yllensä löytyy.

      • pömppisssssssss
        ehkä aiheuttaa kirjoitti:

        En mäkään usko, että pillerit varsinaisesti lihottaisivat. Mutta turvottavat ehkä. Itsellä ainakin turvotus selkeästi väheni kun lipetin pillerit. Harmi vaan, että rinnatkin pieneni...

        Kannattaa tarkkailla kuinka paljon oikeasti syö ja mitä ja liikkuuko tarpeeksi. Sieltä se vika yllensä löytyy.

        Mulla turpos maha heti kun pillerit aloitin. Ärsyttäähän se, mutta ei mun maailma ainakaan siihen kaadu. Ite en kuitenkaan loppupeleissä vaihtais pillereitä mihinkään. Vaikka onkin pieni pömppömaha :-)

      • -Maikku-
        pömppisssssssss kirjoitti:

        Mulla turpos maha heti kun pillerit aloitin. Ärsyttäähän se, mutta ei mun maailma ainakaan siihen kaadu. Ite en kuitenkaan loppupeleissä vaihtais pillereitä mihinkään. Vaikka onkin pieni pömppömaha :-)

        Mulla on nyt 1kk Yasmin e-pillereiden popsimisen jälkeen ilmennyt seuraavaa...

        - turvotus (huomaa etenkin jaloista ja sormista)
        - selluliitti
        - ilmavaivat (aivan älyttömiä, eivätkä voi johtua mistään muusta, koska ruokavaliotani en ole muuttanut)
        - närästys
        - rinnat hieman kipeät ja turvonneet
        - pahoinvointi, etenkin iltaisin, menee ohi vain oksentamalla

        Olen erittäin tarkka mitoistani ja kuitenkin nyt olen huomannut, että esim lantion ympärykseni on kasvanut tämän 4 viikon aikana 4cm!!!
        Ottaen huomioon, että jumppaan 3-4 kertaa viikossa n.60min.
        Muuten mittani eivät ole muuttuneet yli vuoteen ja mercilon pillereillä tätä ongelmaa ei tullut (ainoa ongelma Merciloneilla oli ikävät tiputteluvuodot kokoajan). Joten kyllä mielestäni pilerit voivat turvottaa joka näyttää varmasti itsestä siltä että olisi lihonnut.

        Olen kuullut muiltakin että Yasmin e-pillerit ovat aiheuttaneet jos minkämoista ongelmaa. Nämä pillerit lähtevät vaihtoon, enkä tosissaan suosittele syömään pillereitä, mikäli ne aiheuttavat tällaisia oireita.
        Pillereiden kuuluisi helpottaa elämää. Ettei tarvitse elää raskauden pelossa / auttavat joihinkin sairauksiin, joten ei niiden pitäisi elämänlaatua heikentää,

    • Niinpä niin

      Ihan oikeesti, voiko ihmiset todella olla näin sokeita omille selityksillee?!

      "melko pian pillerien alottamisen jälkeen alan lihoa nopealla tahilla, vaikken muuten muuta elintapoja"
      "Sit toisaalta se olotila vituttaa niin paljon, että tulee mässäiltyä suklaata vitutukseen."

      Sitä en kiellä, että pillerit eivät välttämättä sovi sulle, ja voivat vaikuttaa mielitekoihin. Mutta ei ne sinua lihota, vaan se mitä syöt tai miten et liiku.

    • B-hilleri

      ...

    • liikaa hiilaria

      on se suklaa jota syöt vitutkseen sun lihomisesi syy .......

    • Lääketutkija

      Eri e-pillereissä on eri määrä vaikuttavia aineita ja vaikuttavat aineetkin vaihtelevat. Se, miten e-pillerit vaikuttavat mielialaan, elimistön taipumukseen kerätä nestettä tai varastoida rasvaa on hyvin yksilökohtaista. Mitään 100 % pitäviä yleistyksiä ei siis voi tehdä. Olen kuitenkin omien kokemuksieni ja ammattitaustani (olen biologisen kemian tutkija) perusteella vakuuttunut siitä, että hormonit vaikuttavat monien eri välivaiheiden kautta lähes kaikkeen aineenvaihduntaan. Tästä lääkefirmat ja usein myös lääkärit vaikenevat. (Firmoille bisnes tärkein, lääkärit taas eivät saa asiasta koulutus tarpeeksi, sillä riippumattomia tutkimuksia ei juurikaan tehdä, koska eniten rahaa tutkimuksiin saadaan lääkeyhtiöiltä.)

      Olen kokeillut ainakin 5 eri pillerimerkkiä pidemmän aikaa. Muiden merkkien aikana lihoin, mutta Yasminin aikana en (on ainakin joillekin nestettä poistava, kuten joku aiemminkin totesi). Kun taas lopetin Yasminet, lihoin kuukaudessa 6 kg, mikä on erittäin paljon ottaen huomioon, että olin ennen lopettamista vain 48 kg (157 cm). Siis yli 10 % painonnousu! Elämäntapani eivät olleet muuttuneet. Sen sijaan luonteeni muuttui täysin. Olin aina luullut että perusluonteeni on vähän melankolinen. Lisäksi pillitin jopa kauniiden ja rohkeiden huonosti näytellyissä herkkiskohtauksissa. Vähintään 5 kertaa viikossa sain herkistelykohtauksia. Pillereiden lopettamisen jälkeen itkin ainoastaan n. 3 päivää ennen kuukautisten alkua ja muutenkin olen ollut erittäin elämänmyönteinen ja iloinen. Heti en asianyhteyttä tajunnut, mutta muutaman kuukauden kuluttua tajusin, että pillerit ovat ainoa keksimäni tekijä joka selittäisi nämä muutokset. Miinuksena minulle puhkesi (taas) vaikea akne, mutta paikallishoidot ja vuoden antibioottikuurit olen kärsinyt hymyssäsuin, vaikkeivat ne olekaan auttaneet kuin osittain. Pillereihin en silti enää takaisin siirry!

    • Elämän helppous

      - Raskaaksi ei tule kun ei harrasta seksiä.

      - Kilot eivät lisäänny kun jättää herkut kauppaan.

    • KOKEMUSTA ON

      PILLERIT TURVOTTAA!!

      ITSELLENI KASVOI JÄTTITISSIT KUN ALOITIN PILLERIT :D

      Maha vain tuli kipeäksi kun turposi myös 1kk käytön jälkeen, kun lopetin, oireet katos saman tien.

      EN TODELLAKAAN sYÖNY ENEMPÄÄ VAAN KYLLÄ VIT USSA NE PILLERIT TURVOTTAA AIHEUTTAA MASENNUSTA,ITKUISUTTA, HALUTTOMUUTTA. YHDET PILLERIT AIHEUTTI MYÖS SEN ET TEKI KOKO AJAN MIELI SEKSIÄ!!!!

      Joten turha yrittää väittää, että pillerit ei moista aiheuttas. Muuten olen hoikka ihminen, ainoo kiva puoli pillereissä oli se että tissit oli isot!!!

    • lkjhgdsa

      Jos pillerit ei lihota, niin miksi tuoteselosteessa sitten lukee, että ne saattavat aiheuttaa lihomista? En usko, että kukaan meistä tietää oikeasti ihmisruumiin mekanismeista niin paljoa, että voisi luotettavasti väittää oikeastaan yhtään mitään muuta kuin kertoa omista kokemuksistaan.
      E-pillerit on yksi maailman käytetyimmistä lääkkeistä, eli suurta bisnestä.En tiedä, mikä taho pillereiden tutkimusta rahoittaa, mutta voisin luulla, että itse lääkefirmat. Ja koska e-pillereitä hyödykkeinä tuotetaan vaan rahan takia, mikä olisikaan huonoin keino markkinoida naisille pillereitä kuin lihoamisen pelko?
      En siis osaa sanoa juuta ja jaata onko se läski sitten nestettä vai sitä itteensä, mutta itsellä kasvoi kuppikoko B:stä D:hen 2kk aikana..
      Syön Diane Novan halvempaa verrokkia (en muista nimeä). Tuoteselosteessa sanotaan, että sillä on mieshormonien vaikutuksia kumoavia ominaisuuksia. Käsitykseni mukaan lihasmassan kasvattamiseen tarvitaan juuri testosteronia, joten mikä on vaikutus treenaamisen tuloksiin?

    • <3bestproductever<3

      itse käytän hormoonikierrukkaa, se on lähes yhtä tehokas kuin sterilointi ja nyt minun ei tarvitse huolehtia ehkäisystä seuraavaan 5-7 vuoteen!!

      -painoni on pudonnut (en enää menkkojen aikoihin tarvitse suklaalevyä)
      -mielialani ei heittele enempää kuin ennenkään (laite tuottaa tasaisesti hyvin pienen määrän hormooneja, toisin kuin pilleri, kerralla suuri annos)
      -menkkani ovat vähentyneet yli puolella ja kuukautiskivut vähentyneet (aiemmin tuli välillä niin pahoja kramppeja etten pystynyt seistä ja oksentelin)

      kaiken lisäksi laite oli ilmainen. ekat 3 kk minulla oli pientä mielialanvaihtelua ja silloin menkka "tiputtelua" tuli lähes joka päivä. jos alkukuukaudet jaksaa niin tuo laite on ihan mahtava

    • Itse en käytä e-pillereita,vaikka lihava olenkin..

    • mies vastaa

      Ei e-pilleissa ole kaloreita. Eivätkä pillerit hidasta aineenvaihduntaasi. Kyllä se on niin että syömällä enemmän saat enemmän energiaa mikä muuttuu läskiksi. Jos kerran et muuta liikuntatapojasi.

      Jos pillerit eivät sovi ja rupeaa viduttamaan, niin ei silloin ole mitään järkeä syödä niitä. On niitä monia muitakin ehkäisytapoja.

      • Sinisilmäistä syönti

        Mikäköhän lääkäri olet? Tottakai e-pillerit hidastaa aineenvaihduntaa!!

        Moni nuori nainen ei tosiasiassa tunne oman kroppansa toimintaa koska ovat syöneet pillereitä jo 15-vuotiaasta. Minä aloitin pillerit 30-vuotiaana, sitä ennen kokeillut kahdesti 24-vuotiaana ja 27-vuotiaana, ja voin sanoa että joillekin pillerit aiheuttavat paljon haitallisia sivuvaikutuksia.

        Itse lihoin takamuksen ja reisien kohdalta, mies huomautti asiasta koska oli niin nopeasti tullut muutos. Minusta ihmiset ovat sokeita kun syyttävät lihovia naisia herkuttelusta. Aika hyvällä mielihalulla olen 30-vuotiaaksi asti voinut silloin tällöin herkutella ilman extrakiloja, kun liikkuminen on kunnossa. Mutta asia muuttui täysin kun pillerit tuli mukaan. Huomasin ensin hikoamisen vähenemistä, vessassa käynti harveni ja kiloja tuli vaikka söin entiseen tapaan. Ja kyllä, tämä ei johdu siitä että elimistö kuin yllättäen 30-vuotiaana hidastaa äkkiä aineenvaihduntaa, todella naurettava väite.

        Lisäkiloja on tullut 8 kg, olen vähentänyt syömistä ja lisännyt liikuntaa, aineenvaihdunta on hidastunut ja rasva muodostuu todella helposti lantion alueelle. Tämä on ihan vain kiitos e-pillereiden.

        Joku vertasi raskautta ja pillereitä, no, kyllähän se naisen elimistö alkaa raskaudenkin aikana keräämään rasvaa vauvaa varten, joten miten se on niin utopistinen asia että pillerit eivät tätä tekisi?

        Onneksi mies lopulta pyysi jättämään pillerit pois. Ensiviikolla katson miten paljon alkaa paino laskemaan kun treenaan samoin ja syön samoin kuin ennen. Tulen kuukauden päästä myös raportoimaan tänne miten on kilot lähteneet karisemaan.

        Olen myös tehnyt tutkielmia lääketeollisuudesta ja tutustunut useaan firmaan, ja voin sanoa että on lapsenuskoista sanoa etteivätkö lääkefirmat ole tietoisia näistä haittavaikutuksista. E-pilleri-teollisuus on yksi tuottavimpia bisneksiä, ja teollisuuden tuottavuuden on arvioitu jatkavan nousuaan tulevina vuosina. Merkittävää on ettei uusia lääkeaineita ja parannuksia ole keksitty, vaan on pelattu muuttamalla vanhoja lääkkeitä uuteen pakettiin sekä brändiin.

        Joitakin naisia e-pillerit lihottavat, piste. Älkää viitsikö nimitellä kaikkia näitä naisia laiskoiksi ja herkuttelijoiksi, varsinkin ne jotka ovat syöneet pillereitä jo vuosia eivätkä todellisuudessa enää edes tunnista haittoja itsestään.

    • Järki käteen

      E-pillerit eivät lihota. Onko sitä niin vaikea ymmärtää? Tosin onhan se helppoa syyttää omasta syömisestään pienenpientö pilleriä... Itse olen käyttänyt eri merkkisiä e-pillereitä vuosia ja paino on pysynyt samana. Jos e-pillerit tosiaan lihottaisivat, niin niillähän saataisiin kehitysmaiden nälkää näkevät lihomaan ilmaa ruokaa. Helppoa eikö.

    • Tekosyitä tekosyitä

      Siis häh?! Ei e-pillerit lihota.
      Itse olen syönyt viitisen vuotta e-pillereitä ja en ole lihonut.

    • n -89

      Otetaan nyt sitten kuitenkin huomioon, että JOKAISEN keho reagoi eritavalla. Kukaan ei ole samanlainen, joten turha yleistää ja huudella, että mässyn mässyn.

      Itse olen syönyt Cypretyl merkkisiä yhdistelmäpillereitä maidontulon loppumisen jälkeen nyt melkein 5 kk ja olen huomannut, että MINULLA ne ovat lisänneet ruokahalua ja napostelu alttiutta, joten myös kiloja on tullut lisää vielä raskausaikana tulleiden lisäksi (ei, en päässyt niistä imetyksen aikana eroon).

      Mielialanvaihtelut ovat nyt kuukautisten aikana ja muutenkin kuitenkin lievemmät kuin ennen raskautta, jolloin en ole käyttänyt minkäänlaista hormonaalistaehkäisyä. Kivut kuitenkin edellisissä kuukautisissa oli pahemmat, kuin aikaisemmin. Katsotaan nyt seuraavat että miten ne menee.

      Tsemppiä kaikille pillereiden kanssa "taisteleville". :)

    • N.T.

      Itsekin monta vuotta käytin pillereitä.. Kunnes sitten koitin olla ilman, lähinnä seksuaalisten halujen häviämisen takia. Hidas painonnousu loppui kuin seinään. Mulla oli ruokailutavat suht ok, mutta tasaisesti vuosien varrella kerrytin ylipainoa. Sitten jouduin popsimaan masennuslääkkeitä ja pamahti 25 kiloa 9 kuukauden aikana, enkä siis muuttanut syömisiäni enkä lisännyt herkutteluja.

      Pari vuotta napsin eri kuuppalääkkeitä, kunnes lopetin nekin. Nyt olen karppaamalla laihduttanut 40 kiloa enkä enää IKINÄ syö e-pillereitä tai masennuslääkkeitä!

      Uskon että e-pillerit sotkevat hormonitoimintani ja siksi muutamien kilojen lihoaminen vuodessa tapahtuu. Uskon myös, että masennuslääkkeet sotkevat aineenvaihduntani (siis ssri-lääkkeet) ja lihottavat siksi. Olen syönyt muitakin kuin ssri-lääkkeitä masennukseen eivätkä ne lihottaneet.

      Mutta kuten tässä ketjussa on sanottu, ihmiset ovat yksilöitä, eivätkä kaikki toimi samoin. Minä tunnen kroppani ja tiedän kuinka kyseiset lääkkeet vaikuttavat. Samoin voin sanoa, että e-pillerit vievät seksuaalisuuteni horrokseen ja se jos mikä on ikävää. Ennen riitti kerran puoleenvuoteen, nyt tarvitsen muutaman kerran viikossa. Siinä on ero!

      • Vajis1

        Tuli tällainen asia mieleen kertoa tästä puheenaiheesta. Olen jo keski-ikäinen ja aikoinaan käytin pillereitä. Ne eivät sopineet siinä mielessä, että lihottivat. Nyt kun muutama vuosi sitten kävin kilpparilääkärillä ja kerroin myös tästä asiasta, niin lääkäri totesi siihen, että olisi pitänyt saada pillereihin sopiva annos thyroksiinia. Eli me jotka lihomme pillereistä, sairastamme kilpirauhasvaivoja. On se vaan jännää ettei nämä gynet ymmärrä tällaista asiaa vaikka "homooni"lääkäreitä ovatkin. Kyllä minulla oli jo silloin nuorena kilpparivaivoja joita sitten pillerit pahensivat. Eli menkääpäs hyvät ihmiset ottamaan kilppaarikokeet. TSH arvo tulee olla alle 2,5, T4V 16-19 ja T3V 5-6 jotta voisitte hyvin ja ehkä se lihominenkin loppuu. Kannnaattaa ainakin kokeilla !

    • Onko muita?

      Huvittaa kun lukee näitä kommentteja. Ne kenellä ei ole enää e pillereitä käytössä ovat positiivisia ja laittavat asiallisia viestejä. Ne joilla on käytössä niin ottavat itseensä ja tulevat syyttelemään toista laiskaksi ja lihavaksi sunmuuta (taitaa olla niin ihanaa se elämä selvästi e-pillereiden kanssa) Aika jopa vihaisia kommentteja :D huomaan hormoneiden vaikutuksen... :) Ja sehän on niin, että ehkäisypillereissä on naishormoonia ja naishormooni keräännyttää RASVAA JA NESTETTÄ vartaloon. Tietenkin on yksilöllistä miten jokaisen kroppa reagoi niihin. Myös aluksi hyvältä vaikuttaneet pillerit saattavat tuoda esiin huonot puolensa esimerkiksi vasta 10 vuoden käytön jälkeen. Itse olen juuri lopettanut pillerit n.4 vuoden käytön jälkeen. Ennen pillereitä söin kirjaimellisesti JOKA PÄIVÄ herkkuja (paljon ja kaikki kerralla) enkä koskaan ole liikkunut säännöllisesti ja/tai paljoa. (lähes ollenkaan) Olen 155 cm pitkä ja ennen pillereitä painoin vähintään 47kg ja korkeimillaan 52kg. Elämäntapoja en muuttanut ja painoni oli aina 52 kun pillerit aloitin. Vuosi sitten samassa rytäkässä kun kaikki muut sivuoireet tulivat rupesin lihomaan (ensin vain parilla kilolla mutta nopeasti) Sitten hieman säikähdin sitä painon nousua ja aloin dietille kun en halunnut lihoa. Ensimmäistä kertaa jätin joka päiväisen herkuttelun kertaheitolla pois ja rupesin syömään vähä rasvaisia yms ruokia ja pienempiä annoksia ja myös jopa rupesin liikkumaan. Siis lenkkeilin joka päivä ja 2 kertaa viikossa tein tosi koville ottavaa treeniä ja hikoilin aivan älyttömästi. Mutta en laihtunut kuin ehkä 300g aina silloin tällöin. ja n puolessa vuodessa painoni nousi yhteensä laihdutuksesta huolimatta 8 kg. Reidet lyllyvät kävellessä ja mahaa ei koskaan ollut ennen niin että siitä kiinni olisi saanut ja nyt on. Lopetin sitten pillerit 6 päivää sitten kuten lopetin silloin Laihdutuksenkin ja olen laihtunut JO 2kg :D Mäkkärissäkin on tullut käytyä :) ja täytin vasta 18 joten tuskin aineenvaihdunta on tässä reilussa 3 vuodessa hidastunut niin merkittävästi :D Hormoonitoiminta on tietysti tasaantunut mutta ei nyt sentään vielä niin paljoa vaikuta.

      Minun tapauksessa siis e pillerit aluksi vain tasasivat painoni kunnes myöhemmin parin vuoden jälkeen aloittamisesta lihoin paljon ja kun lopetin laihduin jo sen verran mitä en pillereiden syönnin aikana saanut millään pudotettua. Ja yritystä silloin todellakin oli!

    • kylläneturvottaa

      Aloitin pillerit 16-vuotiaana. Noin pari viikkoa aloituksen jälkeen tissit rupesi kasvamaan, vaikka en muuten lihonut. No tissien kasvu oli positiivista :D Ne kasvo vissii loppupeleissä b:stä d:hen, eli ihan selvä muutos.

      Myös muutenkin naisellistuin pillereiden käytön aikana, mutta en vieläkään tiedä, johtuiko se vaan iästä vai niistä pillereistä. Koska kehityin hirveen aikasin, 12-vuotiaana ja pituuskasvukin loppu jo aikasin ja menkat alko kans nuorena. Tissien kasvu lopahti joskus 14-vuotiaana.

      Mutta kun pillerit alotti, jotenki peppu pyöristy ja sain kyl aikamoiset selluliitit ne tissitkin sain :D Parin vuoden päästä olin kyl ihan selvästi lihonut, paino oli noussu vissii 7 kiloa sen parin vuoden aikana. Vaikka olin kyl hoikka, mut yleensä paino ei noussut muutenkaan millään.

      Pillereiden lopetuksen jälkeen huomasin, että ruokahalu on vähentynyt ja en syönyt läheskään yhtä paljon kuin pillereissä. Sen huomaa heti. Pillereiden aikaan tuntu olevan koko ajan nälkä ja kyllähän sitä tuli syötyäkkin varmasti reilummin, koska tuntui, että aina maha oli tyhjä. Saatoin illallakin töitten jälkeen vetästä lihiksen kahella nakilla ja munalla, leipää, jugurttia, 3 leipää.... Ja aamulla oikeesti vetää lihakastiketta ja perunaa puol 6 aikaa aamulla???

      Pillereiden jälkeen oon hoikistunut ja on siitä joku sanonukkin, että oompas hoikistunut. Ja nyt ei oo enää nälkä, pikemminkin ruokahalu on kadoksissa :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2102
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1798
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      24
      1715
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1490
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      65
      1451
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1358
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1354
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1302
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1251
    Aihe