Jungilaista psykologiaa mukaillen on karkeasti ottaen olemassa neljää eri luonnetyyppiä: 1) järjestelmällinen hoivaava, 2) taiteellinen hoivaava, 3)järjestelmällinen itsevarma, 4) taiteellinen itsevarma. Näistä eri tyypeistä parhaiten sopivat yhteen 1) ja 4); 2) ja 3).
Itse olen yhdistelmä 3):sta ja 2):sta (painotus 3):lla), jotka ovat toistensa vastakohdat. Siksipä onkin suht vaikeaa löytää sopiva mies itselleen. Sillä miehelläkin pitäis olla kaksinainen luonne ja sen pitäis olla taiteellinen ja hoivaava silloin, kun mä olen järjestelmällinen ja itsevarma ja toisinpäin. =)
Mites teillä onnellisesti pariutuneilla (jos täällä semmoisia joskus edes käy?). Oletteko samaa mieltä tuosta, että vastakkainen tai täydentävä luonne toimii parhaiten parisuhteessa?
Itse olen yhdistelmä 3):sta ja 2):sta (painotus 3):lla), jotka ovat toistensa vastakohdat. Siksipä onkin suht vaikeaa löytää sopiva mies itselleen. Sillä miehelläkin pitäis olla kaksinainen luonne ja sen pitäis olla taiteellinen ja hoivaava silloin, kun mä olen järjestelmällinen ja itsevarma ja toisinpäin. =)
Mites teillä onnellisesti pariutuneilla (jos täällä semmoisia joskus edes käy?). Oletteko samaa mieltä tuosta, että vastakkainen tai täydentävä luonne toimii parhaiten parisuhteessa?
Vastaukset 18
Vanhimmat
ja täydentävää en ole vielä tavannut.
se toimimattomuus mielestäsi juuri liian vastakkaisista luonteista? Vai oliko teillä liian vähän yhteisiä arvoja, tavoitteita tai mielenkiinnonkohteita? Nehän ei välttämättä ole luonnesidonnaisia juttuja.
nyt sanoisi? Onko hevosella ja aasilla mahdollista kokea hyvä suhde? Tai kenties suhde, missä on enemmän konflikteja kuin täydentämistä?
sen hevosen ja aasin unelmista ja tavoitteista. Sä olit varmaankin se hevonen.
arvioimaan. Se on loppujen lopuksi aivan sama kumpi olin. Hevonen, aasi. Aasi, hevonen...
Joo. Voihan se olla mahdollista. Se hyvä suhde hevosen ja aasin välillä. Kunhan hevonen hyväksyy olevan hevonen ja aasi hyväksyy olevan aasi.
Minä suhtaudun tällaisiin luokitteluihin kovin skeptisesti. Tosin minä sitten varmaankin olisin tuon luokittelun kolmonen ja Rouva Ratikka kakkonen. Eli meidän pitäisikin sopia hyvin yhteen.
Edellisessä elämässäni olimme avovaimoni kanssa varmaan liiankin samanlaisia. Olimme mielestämme sielunsukulaisia, parhaita ystäviä jne. Niinpä meistä tuli kuin sisko ja sen veli, koska sukupuolinen jännite hävisi vuosien saatossa.
Nyt sitten olemme kovin kaukana toisistamme luonteeltamme. Toki meillä on yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat ja sekä arki, että juhla toimii kuin rasvattu. En kuitenkaan usko tämän johtuvan lunnekuvauksistamme vaan siitä, että kunnioitamme toistemme erilaisuutta. Toisekseen olemme hyviä sietämään arkea, mikä on mielestäni paljon tärkeämpää kuin listassasi mainitut yksittäiset luonteenpiirteet.
kyllä jotakin perää, että jos on liian samanlaiset, niin suhde jotenkin kuivuu kokoon pidemmällä tähtäyksellä. Mulla on kans samanlaisia kokemuksia.
Arvostan skeptisyyttä. Siitä huolimatta teoria näyttäisi teidänkin kohdalla kuitenkin toimivan, vaikka vetoatkin arjensietokykyyn. Itse asiassa mä en tunne montakaan ihmistä, jotka ei sietäis arkea suht hyvin. Eri asia sitten, että sietääkö sen toisen naamaa ja mielipiteitä siinä arjessa, sehän on jo eri asia. Jos on vääräluonteisen ihmisen kanssa, niin johan alkaa naama ärsyttämään, eikä se välttämättä arjesta johdu.
Tarkoitin yhteisellä arjella myös mainitsemiasi naaman ja eriävien mielipiteiden sietämistä. En pelkkää kitkatonta kotitöiden tekemistä. Ne hoituvat siinä sivussa.
Tosin olen mpw:n kanssa yhtä mieltä, että jos nainen luulee olevansa vähän tätä ja tuota (tietysti positiivisessa mielessä) ja etsivänsä samanlaista miestä, niin rima saattaa asettua epärealistisen korkealle. Eikä sillä, etteikö sinkkuus huonoa parisuhdetta voittaisi.
Eniten tosin säälittää ihmiset, jotka kuvittelevat onnen löytyvän kumppanista eikä omasta elämästä. He tulevat kuolemaan onnettomina ja katkerina.
Tarkoitit siis sitä, että molemmat ovat tarpeeksi itsenäisiä vaikka ovatkin parisuhteessa. Silloin sietää eriäviä mielipiteitä naamasta puhumattakaan.
Entäpä jos nainen todellakin on sitä ja tätä? Mites sit suu pannaan? Mihin skeptisyytesi luonnetyyppejä kohtaan hävisi? =)
Samaa mieltä olen tuosta, että jokainen on oman onnensa seppä.
Mekin olemme mieheni kanssa 2 ja 3, mies siis järjestelmällinen ja itsevarma. Arvot eivät ole sidoksissa luonteeseen, mutta jotenkin rohkenen olla eri mieltä. Ainakin omassa elämässä kohdatut ihmiset, jotka muistuttavat luonteeltaan miestäni, ovat olleet poikkeuksetta enemmän tai vähemmän ehdottomia luonteeltaan. Heillä on vahva visio, mitä hyvään elämään kuuluu sisältyä. He ovat olleet enemmän tai vähemmän materialisteja, eivät missään nimessä uskonnollisia, työ on heille tärkeää, ja perheen ulkoinen hyvinvointi. Sisäinenkin, mutta he eivät juuri kuluta aikaansa pohtimalla ihmismielen mysteereitä.
Ja minähän taas pohdin liikaakin. Sosio-ekoniminen status ei ole minulle tärkeää, enkä tarvitse hienoja autoja ja luksusta elämääni. Pidän monista perinteistä (kotiäitiys esim.), mutta kaikki on mielestäni voitava kyseenalaistaa, avoimuus elämässä on säilytettävä. Miehen ehdottomuus saa minut usein ahdistumaan, se säntillisyys ja pedanttisuus. Se, että hän ei hyväksy muita tapoja elää kuin omansa. Vastakohdat kieltämättä vetivät alkuvaiheessa puoleensa.
Meillä on siis ongelmana joko liian erilaiset luonteet, tai liian erilaiset arvomaailmat. Ovatko ne täysin kaksi eri asiaa?
mulle ei vastakohdat sopinukkaa, parhaillaan oon ollu lähes samankaltasen puoliskon kanssa. =)
Kaks timanttia pyörii eri suuntiin niin se on pikkaisen raskasta ja kitkaista.
..ajatella sitä noin simppelisti. Siis kun itse olen taiteellinen eikä nuo hoivaava ja itsevarma mun mielestä mitenkään sulje toisiaan pois. Eikö voi olla molempia samassa paketissa?
Ehkä kuitenkin oon noista kakkonen ja nelonen,pääasiassa kait kakkonen. Kolmonen on sitten sellanen mikä vetää puoleensa kunhan se itsevarmuus ei ole mitenkään ylitsevuotavaa egon pullistelua.
hoivaavuus ja itsevarmuus sulje toisiaan pois. Ehkä se hoivaava ja taiteellinen ei ole yhtä ulospäin suuntautunut ja rohkea kuin itsevarma ja taiteellinen. 4) tyyppi on semmoinen esiintyjä luonteeltaan. Aika usein sen tyyppiset eivät ole kovin hoivaavia.
Niin tietysti,en taas osannu ajatella ihan noin.
No mä olen sitten varmaankin se kakkonen..eiku mikä se hoivaava ja taiteellinen oli mutta varustettuna tarpeellisella määrällä itsevarmuutta ilman esiintymisvimmaa.Heh.Ota siitä sitten selvää.
Niin ja tuohon alotukseen piti sen verran vielä vastata,että kyllä mulla ainakin on niin..että vastakohdat vetää puoleensa ja kun puoliso tietyillä tavoin on täysin erilainen niin homma on toiminut paremmin kuin suhteessa missä ollaan liian samanlaisia. Samantapaiset ajatusmaailmat,periaatteet ja tulevaisuuden suunnitelmat on tietysti hyvä olla.
Tai siis oman piirini perusteella olen havaitsevinani niin, että vastakohdat todella täydentävät toisiaan ja siinä on se onnellisen yhteiselämän salaisuus.
Yleensä näiltä onnellisilta pareilta löytyy yksi yhteinen asia (arvomaailma, harrastukset tms.), ja kaikki muu on erilaista, jota sopeutetaan suhteen edetessä.
Mun näkemykseni on se, että toisenlaisen kannan HYVÄKSYMINEN, on avainasia, ei siis sen oppiminen.
Mullahan tämä teoria itselläni EI ole toiminut - vielä, mutta yritän koko ajan todistaa sitä oikeaksi myös omassa elämässäni. Ja ainakin nyt näyttää hyvältä.
Tosta sun teoriasta sen verran, että eiköhän kaikista löydy noita puolia, mutta missä tilanteissa ne pulpahtavat esiin, siitä ne erot löytyvät.
kannan hyväksyminen on avartavaa; saa vähän perspektiiviä omaan kapeaan näkökulmaansa. Silti voi säilyttää oman identiteettinsä. Ehkä tossa vastakohtaisuuksien yhdistymisessä on hyvää just se, että toinen tuo suhteeseen jotakin semmoista, mitä itsessä ei ole. Tavallaan voimat tuplaantuu.
Voi olla ihan hyvinkin totta.
Jotenkin tuntuu hassulta, mutta omasta mielestäni olen kaikkea tuota. :D
Sen takia siis sovin kaikille enkä kenellekään. :P
mä olen selkeesti tuo ykkönen, jostain täytys nyt löytyä sit itselle tuollainen, joka täyttää tuon nelosen tunnusmerkit...