...meille 50:sille sitä vaan ei haluta antaa joten!!! Nyt on alettava miettiä uusia tapoja saada jotenkin poistettua tämä ikääntyvien pudotusautomaatti, joka ajaa meidät sossun luukulle - pois kohtuullisten eläkkeiden ääreltä. Siis jos ei työtä, niin ainakin kohtuueläke. Emme halua johtaa tätä kansaa Filippiinien kaltaiseksi kaatopaikkojen tonkijoiden armeijaksi. Ihmiset tekevät kansan, eivät työnantajat ja osakkeilla pelaajat. Toimikaamme esimerkkinä muille kansoille, myös Filippiineille.
Hyviä ehdotuksia ja hyviä vetäjiä hyvän asian puolesta tarvitaan - meitä on runsaasti ja olemme oikeasti hyviä, emme laiskoja, kuten meitä niin hanakasti halutaan syyllistää. Me olemme aikamme kasvatteja eli emme läheskään kaikki yrittäjiä tai yrittämiseen riittävän varakkaita oman alamme suhteen. Muut eivät meitä huomioi, ellemme siihen pakota ja sen eteen toimi. Tehostakaamme siis sitä. Laittakaahan mietintähattuun keinoja miettien... Toivoisin näkeväni hyviä tai vaikka vähän vähemmänkin hyviä ajatuksia asian puolesta toimimiseen vaikka vain mahdollisina työkaluina jatkoa ajatellen...
P.S. Ja noista perässä tulevista rakkikoirista ei sitten vain pidä välittää, sitäkin tehdään näillä palstoilla ihan työkseen ja sitä paitsi... jos työ herkkua olisi, herrat sen tekisi. Meille riittää ihmisarvoinen elämä.
Työ... AIKA ihanaa Mutta...
vaana
0
490
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661097- 501090
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731009Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153922Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89857
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182810Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105739Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713