Mä en siis jaksa yksinkertaisesti. Koko raskausaika oli tuskaa tapeltiin ja huudettiin ton miehen kanssa kilpaa. Se meni silloin paljon ja aina kun oli riita se lähti. Olin äärettömän masentunut ja koitin jopa tappaa itseni ja sisälläni olevan pienen. Erottiin 21viikolla mä sanoin etten kestä ja jaksa ku se lähtee ja tekee mitä huvittaa. sit hän meni töihin toiseen kauunkiin kauas kavereistaan ja yritti muuttua. Palattiin takasin yhteen vähän ennen kun meille syntyi mailman suloisin ja ihanin poika.
Nyt poika on 1kk2vkoa tappelut jatkuu samaan malliin. ollaan ehkä korkeintaan tunti sovinnossa kun taas tapellaan. Aina mies saa lähteä kaljalle ja jättää mut ja vauvan yksin. Mä olen kokoajan yksin ja niin masentunut mä en jaksais enään ja siitä tulee tappelu, kun mä olen niin masentunut, tylsä ja kokoajan surullinen. Sit jos joskus olen onnellinen tai vähän iloisempi tulee tappelu siitä kun ei voida juoda paria kaljaa tai lähteä mihinkään ja viedä pientä lasta hoitoon. Mä tiedän, et kaikki vastaa tähän et erotkaa... no joo mutta kun se ei ole niin helppoa. En haluais erota en jaksais tapella siitä. Jos sanon et olis parempi kun ei olla yhes ni mies vastaa et hän on aina tiennyt et mä haluan siitä eroon ja mulla on joku toinen yms. ja sit se vasta lähteekin menemään. nyt hän on taas lähtenyt.
Pääsin itse hetki sit viihteelle ja hän jäi pojan kanssa kotiin. no meni sit mullakin vähän yli kun ei aikoihin ollut juonut mitään. ja koska en ollut kotona silloin ku hän olis tahtonut enkä kuullut barissa puhelinta hän soitti vanhempas tänne hakemaan vauvaa. Sit kun mä kuulin siit menin paniikkiin tietty ja koitin tulla pian kotiin. No joo elikkä tämä on nyt sit tänään verukkeena ku sanoin äsken et jos et ole vartin sisällä kotona mennään pojan kanssa perhetukikeskukseen hänhän sit sanoi et mites viimeks ku hän pyys mua kotiin....aaaaaaaaaaaaaaaaaarrrrrrg!!!!mä en kestä mä en kestä mä en kestä mä en jaksa!!!!!!!!!
Nyt poika on 1kk2vkoa tappelut jatkuu samaan malliin. ollaan ehkä korkeintaan tunti sovinnossa kun taas tapellaan. Aina mies saa lähteä kaljalle ja jättää mut ja vauvan yksin. Mä olen kokoajan yksin ja niin masentunut mä en jaksais enään ja siitä tulee tappelu, kun mä olen niin masentunut, tylsä ja kokoajan surullinen. Sit jos joskus olen onnellinen tai vähän iloisempi tulee tappelu siitä kun ei voida juoda paria kaljaa tai lähteä mihinkään ja viedä pientä lasta hoitoon. Mä tiedän, et kaikki vastaa tähän et erotkaa... no joo mutta kun se ei ole niin helppoa. En haluais erota en jaksais tapella siitä. Jos sanon et olis parempi kun ei olla yhes ni mies vastaa et hän on aina tiennyt et mä haluan siitä eroon ja mulla on joku toinen yms. ja sit se vasta lähteekin menemään. nyt hän on taas lähtenyt.
Pääsin itse hetki sit viihteelle ja hän jäi pojan kanssa kotiin. no meni sit mullakin vähän yli kun ei aikoihin ollut juonut mitään. ja koska en ollut kotona silloin ku hän olis tahtonut enkä kuullut barissa puhelinta hän soitti vanhempas tänne hakemaan vauvaa. Sit kun mä kuulin siit menin paniikkiin tietty ja koitin tulla pian kotiin. No joo elikkä tämä on nyt sit tänään verukkeena ku sanoin äsken et jos et ole vartin sisällä kotona mennään pojan kanssa perhetukikeskukseen hänhän sit sanoi et mites viimeks ku hän pyys mua kotiin....aaaaaaaaaaaaaaaaaarrrrrrg!!!!mä en kestä mä en kestä mä en kestä mä en jaksa!!!!!!!!!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Apua voit saada esim. perheneuvolasta, tavallisesta neuvolasta, seurakunnalta jne.
Ihan jo pelkästään lapsen vuoksi, minkä mallin annatte hänelle jatkuvalla riitelyllä. Hirveän mallin.
Hae apua suhteeseenne, ei näin voi jatkua. Avun hakeminen on suuri askel, mutta kirjoitit jo tännekin, haluat siis muutosta tilanteeseen.
Voimia ja tsemppiä!
kuulostaa pahalta...
jatkuva riitely on huono kasvukoti/paikka pienelle lapsellenne. Koittakaa se ymmärtää. Muista, että jos itse et hae muutosta tuohon, sitä todentotta tuskin tapahtuukaan! Kannatte jostain ikäänkuin jatkuvaa kaunaa toisillenne; mistä? Minusta vaikuttaisi hieman samalta kun mun suhde eksäni kanssa jonka kaa meilläkin oli lapsi, joka syntyi 5 v sitten. Ero tuli 3v takaperin... kohtalotoverisi siis taidan olla. Nyt asiat paremmin, uusi mies löytyy ja meille syntyi lapsi 2kk sitten...
Tsemppiä! Mikä on ongelmana oikeasti suhteessanne, mieti vaihtoehtoja mistä se johtuu miksi koko ajan riitelette? Olisiko kyse siitä että suhteenne ei ollut tarpeeksi kehittynyt vauvalle/ tai ette enää rakasta toisianne? vai??
Vaikka neuvolasta käsin näin aluksi.
Toinen mitä suosittelisin, niin täältä netistä löytyy oikein asiallisia ja hyviä neuvoja parisuhdeongelmiin.
Sun mies toimii väärin lähtemällä pois kun haluat "jutella" ja luulisin että jos vaan tutustuisit ihan tän netinkin kautta parisuhteen kommunikointiongelmiin yms., niin huomaisit missä itsekin toimit väärällä tavalla.
On meilläkin ollut tilanne niin pahassa jamassa, että ihme ettei ero tullut....ja vaikeata se oli uskoa/hyväksyä molempien, että kommunikointi se on mikä suhteen pitää kasassa. Puhukaa, puhukaa ja vielä kerran puhukaa...opetelkaa oikealla tavalla keskustelu, te molemmat.
Toivon teille, pienen vauvan perheelle voimaa, halua, TAHTOA jaksaa selvittää asiat paremmalle tasolle...jatkuipa se yhteiselo sitten taikka ei.
Hei, Täällä ollaan melkeinpä samassa tilanteessa, ainoa asia on vaan että vauva on vielä masussa. Istun kotona yksin ja uni ei tuu silmään. Mies on mua 2 viikkoa haukkunut ja huutanut milloin mistäkin, olen yrittänyt ymmärtää mutta jossain menee oman sietokyvynkin rajat. Tänään taas päivän aloitti huutamalla ja selkeä tavoite tälle oli se että pääsee juomaan.
Luulin jo että ne tappelut on takanapäin, niitä oli aiemmin enemmän, mutta näköjään se taas alkoi.
Ymmärrän siis sua paremmin kuin hyvin, mies tietää että itse en voi oikein lähteä mihinkään ainakaan baareihin, enkä nyt kyllä edes haluais. Ero on ollut monesti mielessä ja kadun että en sitä aiemmin ole tehnyt, nyt se ei enää ole niin helppoa. Mieheni osaa pyytää anteeksi ja katua tekojaan, mutta kuinka monesti voi antaa saman asian anteeksi? Eikö luulisi kerrasta oppivan. Nyt varsinkin kun olen raskaana, tuntuu entistä pahemmalta. Pelkään myös tulevan lapsen puolesta, kun en itse voi hyvin,ei voi varmasti lapsikaan.
En tiedä helpottaako sinua tieto, itseäni se helpottaa että en ole ainoa, etkä siis sinäkään jotka tässä tilanteessa ovat. Itse asiassa uskoisin että se on aika monen parisuhteen suurin ongelma.
Me ollaan kyllä keskusteltu, puhuttu mikä tuntuu pahalta mikä ei ole oikein missä menee väärin jne jne. Mutta se ei tilannetta helpota jos ne aina tälläiseksi ajautuu. Oma päätökseni on nyt hetken tilannetta katsoa, olen vielä nuori ja minulla on paljon edessä, olen tästä tulevasta lapsesta erittäin onnellinen,ja tiedän myös sen että pärjään omillanikin lapsen kanssa, kunhan minulla on siihen mahdollisuus. Mutta se hetki ei ole nyt, uuden asunnon yhdessä juuri ostaneena mieheni kanssa sekä raskaana ollessa. tarkoittaa siis sitä että kaksi vuotta aion kiduttaa tässä katsoa oppiiko mieheni vai ei jos ei niin lähden sen jälkeen. En usko että olen huono äiti sen vuoksi, enkä usko että lapseni kärsii hän tulee varmasti saamaan rakkautta ihan meidän molempien puolelta, myös mieheni. Enkä aio häntä riitoihin sekoittaa. Äitiysloma minulla on sitten aikaa tehdä uudet suunnitelmat elämääni. Ja sen aion tehdä ellei mies osaa elämänkulkua muuttaa.
Yksi neuvo olisi sulle pääsetkö vaikka hetkeksi jonkun perheen tai ystäväsi luokse olemaan. ota lapsi kainaloon ja menkää. Miehelle voit jättää viestiä että pärjäilee. Olet siellä muutaman päivän, helpottaa kummasti sinua ja jospa mieskin ehtis sinä aikana huomata ne hyvät asiat suhteessa ja kaivata niitä, siis sinua ja poikaanne. :)
Itselläni se on vaikeaa töiden vuoksi ja läheisimmät ystäväni ja perhe asuvat kauempana. Mutta näin itse tänään tekisin jos voisin. On minullakin oikeus mennä, eikä kaikkea tarvitse sietää.
Voimia sulle!
laittaa sähköpostia ja jutella...tilanne kuulostaa niin samalta...
[email protected]
Et taida olla yksin ongelmasi kanssa! Tälle palstalle tupsahtelee usein tällaisia viestejä, surullista kyllä. Tuossa hiukan alempana on ihan samantyylinen tapaus.
Sitä aina ihmettelen näissä jutuissa, että miksi ihmeessä perustatte perheen tuollaisten miesten kanssa? Miksi valita kumppaniksi ja isäksi sellainen, jolle viina maistuu ja joka viihtyy baareissa ja tietokoneen/TV:n ääressä? Luuletteko ihan oikeasti, että mies muuttuu tuosta vain ihanneisäksi, kun vauva tulee taloon?
Jos yhteiselo on pelkkää tappelua ja tuskaa, niin sellaista suhdetta ei kannata ylläpitää! Sellaiseen parisuhteeseen ei edes kannata hankkia lapsia! Ei vauva tuo mukanaan pelkkää pumpulia ja purppuraa, vaan myös paljon vastuuta, huolta ja suoranaista työtä. Siihen on MOLEMPIEN sitouduttava jo suunnitteluvaiheessa! Turha elätellä toiveita, että kyllä mies muuttuu, kun näkee lapsen. Ei elämässä asiat mene aina niin kuin itse toivoo!
Tilanteeseesi sanon vain, että olet oman polkusi, lapsesi isän ja puolisosi valinnut. Joko kestät tai sitten lähdet. Muut eivät voi ratkaista ongelmaasi, vaan vastuu on sinulla.
Lapsi parka.. syntynyt täysin epäkypsille ja epävakaille vanhemmille karmeaan elämäntilanteeseen. Kannattaisi tosiaan hakea ulkopuolista apua ja nopsaan. Neuvolassa osaavat neuvoa ja auttaa, ensi-ja turvakoti voisi olla hyvä ratkaisu.