miestäni ahdistaa kun olen niin kiintynyt tähän.hänellä on harrastuksia ja menoja.minulla ei ole kuin työ mille tunnun vaan eläväni tällä hetkellä.mies haluaisi vähä "etääntyä" ja saada enemmän omaa tilaa.mut minuahan tietenkin pelottaa että tämä menis siihen pisteeseen et etäännytään niin paljon et toinen unohtuu lopulta kokonaan.ja tuntuu välillä vähän siltä että mies on epävarma siitä mitä haluaa.oonko minä se oikea vai en.ja hän haluais ite kokea sen tunteen minkä se musta näkee.sen,että joku on niin tärkee ja rakas jota ilman ei pärjää.tiedän sen itsekkin että mä oon tässä suhteessa ehkä vähä vakammin kuin hän.ei olla kuin vuosi vasta talsittu yhteistä säveltä.mitä mun pitäis tehdä?en mä voi ketään pakottaa musta tykkäämään enenpää kuin muista,jos ei siltä tunnu.mies kohtelee mua välillä tosi huonosti,tuntuu etten olis tärkeempi kun esim ystävä.mut välillä taas on ihan eri sävelet.mut se et mitä mä nyt teen.otetaanko etäisyyttä siinä toivossa et miehen tulee niin kova ikävä ja tajuaa että voi menettää mut jos asiat ei muutu vai?
en kestä jos tulee ero.tekisin mitä vaan et asiat muuttuis varmemmiksi.
en kestä jos tulee ero.tekisin mitä vaan et asiat muuttuis varmemmiksi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ja oman tilan haluaminen ovat kaksi eri asiaa. Minulle ei ihan selvinnyt mitä tarkalleen ottaen kumppanisi haluaa.
Itselleni oma aika ja oma tila ovat välttämättömiä, niihin sisältyvät niin työ, harrastukset kuin matkatkin. Eikä se todellakaan tarkoita että toinen unohtuisi kokonaan. Jos suhteemme on tarkoitettu kestämään, niin meillä on koko loppuelämä aikaa, kyllä siihen mahtuu yhdessä nyhjäämistä enemmän kuin tarpeeksi vaikka välillä oltaisiin erillään useita päiviäkin (jopa pari viikkoakin, kun ei edes asuta samassa kaupungissa).
Mitä enemmän ahdistat miestä, sitä enemmän hän todennäköisesti etääntyy. Anna tilaa ja ota tilaa; hanki uusia harrastuksia, lähde reissuun yksin tai kavereiden kanssa, anna miehen kokea miltä tuntuu ikävöidä toista.
Sitten sun on kai pakko alkaa antamaan miehelle tilaa. Anna sen vähän etääntyä ja miettiä asioita rauhassa. Tolla menolla se varmasti lähtee karkuun. Voihan se sen mietintänsä jälkeenkin sen tietty tehdä. Aika näyttää. Ala sinäkin vaikka käymään kuntosalilla ja aerobikissa ja sen sellaista.
Hei,
Minullakin mies otti ja lähti. Olemme olleet yli 30 v yhdessä ja nyt hän tarvitsee omaa aikaa ja tilaa. No olen kapinoinnin jälkeen jotenkin hyväksynyt asian. Ja en tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan eli haluanko hänet takaisin ehkäpä en, koska on aika itsekästä, että viidenkympin kriisissä alkaa kapinoida kuin murkkuikäinen pikkupoika. No kertokaa jos muillakin on vastaavanlaisia kokemuksia.
itse oon sitä mieltä että sun pitäis aloittaa omia harrastuksia, niinkuin itekkin sanoit että tulee ikävä. Kun ei näe toista jatkuvasti ja oo toisen seuras, ehtii sen luokse kaivata ja ikävöidä sitä toista joka taas tekee hyvää siksi että me huomataan kuinka paljon kumpikin tunnepuolella toista tarvitsee. Ette te etäänny kun muistatte ajoittaa yhdessäolonne sopivan mittaiseen määrään. Esimerkiksi jos molemmat hoitaisi niin että kotiin tullaan kahdeksaksi, niin molemmille jää hyvin aikaa viettää sitä yhteistäkin aikaa. lisäksi tosi tärkeä asia on syödä päivällinen yhdessä. Siihen pitää pyrkiä jo silloin kun ei ole lapsia, että siitä tulisi tapa ja sitä jatkettaisiin sitten lasten kanssa.
Noista jutuista siis tuli ilmi.
-Et pärjää ilman miestäsi
-Tekisit mitä tahansa jotta asiat olisi paremmin.
Tossa on jo kaksi asiaa liikaa mitä on ikäänkuin pielessä. Mä rakastan sitä äijää kenen kanssa seurustelen. Uskon meidän suhteeseen ja pidän sitä ihan ainutlaatuisena. Minä kuitenkin tiedän pärjääväni ilman häntä, enkä alistuisi ihan mihin tahansa vain saadakseni pitää hänet. Hänkin tietää sen. Ja tiedän hänenkin pärjäävän ilman minua eikä alistu mun kaikille metkuille. Suhteemme on kahden kypsän, toisistaan oikeasti välittävän ihmisen välinen perskeleen hieno juttu.
Tiedetään että ei olla yhdessä vain koska ei osata olla yksin, vaan siksi, että halutaan olla toistemme kanssa.
Sä vaikutat kyllä takertuvalta ihmiseltä. Semmonen ahdistaa. Ehdotan että hankit itsetunnon ja rohkeutta sekä oman elämän(esim. harrastuksen, jonkin mielenkiinnon kohteen), ennenkun rupeat seurustelemaan, koska muuten yrität imeä niitä asioita muilta.
Hyvin paljon ymmärrän sinua. Ajatuksesi oli kuin ajatuksia oman nykyiseni suhteen alusta. Tosin minä harrastin ja tapasin omia ystäviäni... Mutta tunne siitä,että itse panostaa enemmän kuin toinen on tuttu. Miesystäväni ei esimerkiksi pysty tekemään pitkäntähtäimen suunnitelmia,ahdistus siitä tulee hänelle liian lujana. Ajan kanssa olen jokseenkin oppinut sen hyväksymään ja ajoittain hän tarvitsee omaa aikaa,joka hänen on pakko saada suhteen jatkuvuuden vuoksi. Tälläkin hetkellä hän on itseksensä. Hän antoi muutama päivä sitten avaimet asuntooni takaisin ja sanoi,että ollaan näin jonkin aikaa. Minulla ei tietenkään ole varmuutta jatkuvuudesta,mikä puolestaan on minulle ahdistavaa. Mutta rakkautta kun on liikaa... tällä hetkellä mietin juuri,milloin on yritetty tarpeeksi ja kuinka paljon toisen vuoksi pitää uhrautua,vai pitääkö edes.
Elämä ja ihmissuhteet ovat niin vaikeita. Mutta vaikeaa on myös luopuminen,itsekään en siihen uskaltaudu.