rasvoista

Personal trainerini suositteli vaihtamaan kaikki rasvat öljyyn. Jopa leivän päälle tulisi hänen mielestään laittaa öljyä. Tutkiskelin tuoteselosteita ja huomasin, että ölyssä on melkein tuplasti enemmän kaloreita (öliiviöljy ja rypsiöljy) kuin esimerkiksi 60% voimariinissa. Eikä siinä näyttänyt muitakaan terveellisiä aineita sen enempää olevan. Voisinko joku vähän valottaa mua mihin perustuu öljyn terveellisyys?

Lisäksi mietin, että onko järkevää, jos laittaa leivän päälle (syön 1-3kpl päivässä) kaksi kinkkuviipaletta? Syön muuten lihaa aivan liian vähän. Juuston olen jättänyt kokonaan pois.
1220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tästä leivänpäällis-rasva-asiasta näyttää olevan monenlaista 'koulukuntaa' ihan ammattilaistenkin keskuudessa. Itse suosin mielummin voita (joka tosin kovaa eli huonoa rasvaa) kuin teollisia levitteitä. Ja öljy on minunkin mielestäni huomattavasti parempi vaihtoehto, kuin teollisesti valmistetut levitteet.

Esim. oliiviöljy on turvallinen ja hyvä vaihtoehto, etenkin jos vaarana on ettet muuten saa hyviä rasvoja. Tästäkin sitten löytyy montaa koulukuntaa ja näkemystä, että tulisiko suosia enemmän monityydyttymättömiä sisältäviä (=rypsiöljy http://www.fineli.fi/food.php?foodid=535&lang=fi) vaiko pääosin kertatyydyttymättömiä sisältäviä öljyjä(=oliiviöljy http://www.fineli.fi/food.php?foodid=536&lang=fi). Ymmärtääkseni em. hyvien rasvojen saannin turvaamiseen perustuu pt:si suositus käyttää öljyä leivän päällä. Vrt. Oivariini http://www.fineli.fi/food.php?foodid=30644&lang=fi .

Proteiinin riittävään saantiin on hyvä kiinnittää huomiota, etenkin jos arvelet saavasi sitä liian vähän. Ehdottomasti useampi kinkkuviipale leivän päälle! Miksi et käytä juustoa? Sekin hyvä proteiinin lähde ja vähärasvaisena esim. raejuustolevite on oiva protskulähde.

Kun sinulla on kerran ammattilainen palkattuna avuksesi, ota ihmeessä kaikki hyöty hänestä irti! Myös ruokavalion koostamiseen!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


eksynyt kuutti kirjoitti:

Personal trainerini suositteli vaihtamaan kaikki rasvat öljyyn. Jopa leivän päälle tulisi hänen mielestään laittaa öljyä. Tutkiskelin tuoteselosteita ja huomasin, että ölyssä on melkein tuplasti enemmän kaloreita (öliiviöljy ja rypsiöljy) kuin esimerkiksi 60% voimariinissa. Eikä siinä näyttänyt muitakaan terveellisiä aineita sen enempää olevan. Voisinko joku vähän valottaa mua mihin perustuu öljyn terveellisyys?

Lisäksi mietin, että onko järkevää, jos laittaa leivän päälle (syön 1-3kpl päivässä) kaksi kinkkuviipaletta? Syön muuten lihaa aivan liian vähän. Juuston olen jättänyt kokonaan pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu