Mitä tehdä? Minun 5-vuotiaani on jo pidemmän aikaa murehtinut "lihavuuttaan". Hän ei suinkaan ole lihava, vähän lapsenpyöreä vain, normaali lapsi. (Ihan siis neuvolan käyrienkin mukaan normaali :) Tänäkin aamuna hän esitteli yön aikana kutistunutta mahaansa ja kyseli, että onko hän laihtunut.
Äidin laihdutus ja jatkuva höpötys terveellisistä elämäntavoista ovat niin iskostuneet lapsen ajatuksiin, että hän miettii niitä asioita aivan liian usein. Toisinaan kieltäytyy syömästä tai syö hyvin vähän.
Hän miettii onko ruoka terveellistä vai ei, kyselee onko syönyt liikaa herkkuja, että lihoo.. Katselee peilistä näyttääkö lihavalta. Puhuu kuntoilusta ja hyvän kunnon tärkeydestä sekä kauhistelee lihavia ihmisiä, että mikseivät laihduta. Tähän liittyen olen kyllä opettanut, ettei ole sopivaa puhua sellaisia, että se on epäkohteliasta, mutta kuitenkin lapsi murehtii ylipainoisten läheisten terveyttä :(
Liian hyvin on siis uponnut kaikki opit ja vahinko on jo tapahtunut. Miten sen voisi korjata? Olen lakannut puhumasta mistään laihdutukseen/ lihavuuteen liittyvästä hänen kuullen, ainoastaan terveellisestä ruoasta ja elämäntavoista puhun edelleen.
Noin pienen lapsen ei kuitenkaan tarvitse murehtia linjojaan. Olenko aiheuttanut hänelle ikuisen trauman? Kyseessä on siis 5-vuotias poika.
Äidin laihdutus ja jatkuva höpötys terveellisistä elämäntavoista ovat niin iskostuneet lapsen ajatuksiin, että hän miettii niitä asioita aivan liian usein. Toisinaan kieltäytyy syömästä tai syö hyvin vähän.
Hän miettii onko ruoka terveellistä vai ei, kyselee onko syönyt liikaa herkkuja, että lihoo.. Katselee peilistä näyttääkö lihavalta. Puhuu kuntoilusta ja hyvän kunnon tärkeydestä sekä kauhistelee lihavia ihmisiä, että mikseivät laihduta. Tähän liittyen olen kyllä opettanut, ettei ole sopivaa puhua sellaisia, että se on epäkohteliasta, mutta kuitenkin lapsi murehtii ylipainoisten läheisten terveyttä :(
Liian hyvin on siis uponnut kaikki opit ja vahinko on jo tapahtunut. Miten sen voisi korjata? Olen lakannut puhumasta mistään laihdutukseen/ lihavuuteen liittyvästä hänen kuullen, ainoastaan terveellisestä ruoasta ja elämäntavoista puhun edelleen.
Noin pienen lapsen ei kuitenkaan tarvitse murehtia linjojaan. Olenko aiheuttanut hänelle ikuisen trauman? Kyseessä on siis 5-vuotias poika.
Vastaukset 5
Vanhimmat
enpä osaa sanoa mutta,tuntuu että voi hyvinkin olla että on tiukasti iskostunu takaraivoon ettei saa lihoa ja siitä voi olla ikävät seuraukset.Puhun nimittäinki kokemuksesta,meillä tyttö oli saman ikäinen ehkä vähän vanhempi kun kuuli minun,äitinsä siis,höpöttävän laihduttamisesta niin meillä tyttö itki peilin edessä että on varmaan lihonu eikä ole ketään muita yhtä lihavia,eikä tyttö todellakaan ollut ylipainoinen.Onneksemme hän ei huomautellut muiden painosta.Puhe ei auttanut vaan joka päivä kävi vaaassa ja mittaili painoaan.
Tyttäremme kävi sitten neuvolassa juttelemassa ja siellä asiat saatiin loksahtamaan kohdalleen mutta,äidin piti lopettaa laihiksesta puhuminen ja hävittää vaakaa ettei tyttö muista koko paino hommaa.Sen opin etten hirveesti vieläkään höpötä paino asioista vaikka tyttö on jo 12v. ja vaakakaan ei ole piilossa.Eiköhän asia teilläkin mene vielä parhainpäin.
mutta viisas aikuinen, joka laihduttaa, ei paljon puhu siitä laihduttamisestaan lapsetn kuullen. Lapsethan matkii ihan kaiken, ilmeesi, eleesi, puhetyylisi, miksei myös siis laihdutuksesta puhumisen. Asiat kannattaa kääntää siihen malliin, että puhuu positiivisesti terveellisestä ruoasta, liikunnasta jne. Eikä siihen negatiiviseen sävyyn, niin kuin meillä usein on tapana. Vertaa kahta ilmaisua:
- onpa rasvaista ruokaa, ei tätä voi ottaa, kun paino kasvaa jo katselemisestakin, syön vain pelkkää salaattia.
- onpa kerrankin raikasta salaattia, otankin sitä reilut puoli lautasellista ja vain lusikallisen tuota kiusausta.
Onpas ikävä homma. Uskon kuitenkin, että selviät! Itselläni ei ole lapsia vielä, mutta oletko muistanutanut kertoa pojallesi kuinka hän on sopivan laihuinen? Sano, että rakastatte häntä juuri sellaisenaan ja että hän on oikein ihana ja täydellinen.
..hyvä,että huomaat ja reagoit lapsesi käytökseen heti. Tuo voi olla todellinen ongelma kun pieni ihminen "imuroi" kaiken pieneen mieleensä. Onko poikasi muutenkin pikkuvanha?kuulostaa hieman sellaiselta tyypiltä, joka liiottelee ja omii aikuisten juttuja omaan kielenkäyttöönsä. Tämä oli vain minun arvioni:)ehkä hän on myös vähän mustis kun äidin huomio kiinnittyy omaan itseen ja poikasi siksi keksii näitä temppuja..
kyllä laihsutuksesta pitäisi olla hiljaa lapsen edessä, eikä peilistä kannata kauhistella itseään. lapsi samastuu äitiin, samoin äidin ruumiinkuvaan.