Arvoisat anopit

Mitä voisin?
Auttaisiko muka, jos ottaisin heihin yhteyttä ja pyytäisin, että he minun takiani yrittäisivät vielä, koska MINULLA on nyt paha olla?

Kyllä se murhe ensi sijaisesti koskee niitä kahta.
Jos Jalustalle nostettu osapuoli ei enää olekaan jalustlla, vaan ryöpytyksen kohteena, ei ole helppoa hänelläkään.

Uskoisin että esittämäsi asia ei ole mitenkään harvinainen nykypäivän Suomessa.

Pahinta on, jos perheessä on lapsia, isovanhemmille rakkaita. Tai jos perhe on uusioperhe, jossa on lapsia parista edellisestäkin avioliitosta. Hekin isovanhempien sydäntä lähellä.
Nämä eivät voi mitään, perhe hajoaa, lapset menettävät isovanhemmat, kuten hekin menettävät lapset, eikä mitään yhteyttä enää ole.

Se on varmasti tuhansissa perheissä tavaton ahdistus ja suru.

poikaani, mutta paljon muuta tuskin voisin tehdä.
Itseni tuntien, varmasti sairastuisin erilaisista psykosomaattisista oireista, joten olisin aika avuton koko tilanteessa.

Tietysti voisin yrittää keskustella miniäni kanssa, mutta hänet tuntien, en usko että hän tekisi mitään tällaista, ellei olisi tosi kysymyksessä. (Ainakaan tällä hetkellä en voi sellaista edes kuvitella).

Jos näin kuitenkin kävisi, ottaisin kyllä selvää mitä poikani on tehnyt, että tallaista yleensä on tapahtunut.

Vaikea on etukäteen sanoa mitä todellisessa tilanteessa tekisi, koska siihen vaikuttaisivat niin monet asiat.

Sen kuitenkin tiedän, että mikäli poikani olisi jättämässä perheensä ihan vaan toiseen rakastumisensa tähden, tekisin kaikkeni saadakseni hänet järkiinsä.

Tällaiset asiat ovat kuitenkin niin monimutkaisia juttuja ja monesta asiasta kiinni, että tuskin monikaan anoppi etukäteen pystyy sanomaan, miten tulisi reagoimaan.

Tosiasia on myös se, että ainakin minun miniäni ja poikani ovat niin itsenäisiä ihmisiä, etten uskoisi voivani heidän päätöksiään muuttaa.
Lisäksi voisi saada ikuiset syytökset niskoilleen, mikäli kovin paljon asioihin sekaantuisi.

tavoin. Sehän on täysin heidän asiansa. Tottakai tukisin poikaani jos hän sitä haluaisi. Sehän on selvää että jos kerran pettää pettää toisenkin kerran.

mutta en puurruisi heidän päätöksiinsä.
Jos heillä olisi lapsia, pyrkisin olemaan heidän kanssaan entistä enemmän ja antamaan heille aikaa ja rakkautta.

Se on heidän välinen asia, ja olisin vain lasten tukena jos sellaisia olisi.
Voisin hienotunteisesti kysyä mikä tuli
teidän välille.

Minulla on ent.miniä ei lapsia vielä ollut
olemme hyvissä väleissä.Soittelemme ja
tapaamme silloin tällöin.Mitä sitä vihaamaan
elämä on tälläistä.Jos jäämme aina suremaan
asioita,saamme aina surra,mikään ei mene
niin kuin on ajatellut.Aina on mentävä eteenpäin elämässä,ne vahvistaa vain
vastoinkäymiset.
Minä kun erosin miehestäni(perheväkivalta)
anoppi oli heti että mikä vika hänen
pojassaan on kun lähdit,vaikka tiesi
millainen on perhettään kohtaan. Kyllä
se hyväksi silloin muuttuu.

Minä olen elämässä käynyt läpikaiken
mahdollisen ,osaan nauttia siitä nyt.
Antakaamme lapsemme tehdä omat päätökset,
ja autetaaan jos pyydetään ja ollaan
tukena lapsille varsinkin.Ei lapsiin
kannata vihaansa purkaa jos vanhemmilla
menee huonosti.Ei se ole lasten syy.

Minä olen pojalleni ja miniälle sanonut
saatte elää omaa elämää ja ratkaisunnne
tehdä itse.Olen vain tukena ja viemässä
elämää ettenpäin,kävi miten kävi.

En syyllistä ketään.Kovan elämän koulun
käyneenä tiedän mitä se on.

enää kastelisi sellaisen akan kukkia! En vaikka pyydettäis.