Hei kaikki! Olisi helpottavaa kuulla muiden kokemuksia. Eli rikkoutuneista väleistä. Tämä todella vie voimia joka päiväisessä elämässä, joka päivä asia mielessä. "syynä"asiaan on veljeni vaimo, eli ovat aikuinen pariskunta joilla 5 lasta. Olen tämän yhden lapsen kummitäti, jota en ole nähnyt vuoteen..He asuvat n.200 km päästä minusta. Vanhampani asuvat heistä n. saman matkan päässä, ja heillä on kielto tavata lapsia. Isäni ei saa tavata heitä olllenkaan. Pahoittelen jo nyt jos teksti sekavaa, on todella vaikeaa pukea sanoiksi tätä asiaa, joka kestänyt jo yli 2 vuotta tämä tilanne. Onko muilla samaa tilannetta? Eli että perheeseen tullut miniä/vävy estää puolisoaan pitämästä yhteyttä perheeseensä ja käymästä. Aina vedotaan vain pitkään matkaan, ei soitella, ei muisteta vanhempien pyöreitä syntymäpäiviä, ei kutsuta lasten ristiäisiin. Tuntuu että oma luottamus perheeseen horjuu todella, en tiedä haluanko ikinä saada lapsia, kun en saa tavata näitä veljen lapsia ja mikä pahinta, rakasta kummilastani. Onko isovanhemmilla tai tädeillä mitään oikeuksia? Mitä kautta asiaa voisi alkaa purkamaan? Osaako joku sanoa, olen jo vähän epätoivoinen koska en voi kavereille tästä aina valittaa, he eivät ymmärrä, ja tuntuu että tätä asiaa jo vähän väistelläänkin preheen kesken, eli kokeillaan "lakaista maton alle". kuitenkin näen, kuinka äitiini ja isääni sattuu kun he näkevät muita mummoja ja pappoja lasten kanssa, he ovat todella lapsirakkaita, eivätkä ole tehneet mitään väärää. Veljen vaimo kuitenkin syytää turhasta, ja veljeni uskoo..uskokaa tai älkää..vaimoaan. Tämä on kamalaa. Joka kerta kun äitini kertoo kaipuustaan lapsiin, sydämeni särkyy. Toivottavasti joku auttaa mua tän asian kanssa, jos jollakin samoja kokemuksia. En jaksaisi enää.
elämänhalut koetuksella
yhden ihmisen takia
4937
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei vielä...tästä asiasta voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkään..mutta mainitsen vielä sellaisen asian, että ystäväni sai juuri lapsen, noin pari kuukautta sitten, enkä ole vielä tavannut lasta. En voi tätä hänelle sanoa, mutta tuntuu että kierrän asiaa jottei mun tarvitsisi tavata lasta. Sama pätee jos tvssä lapsia tai lehdissä...en mielelläni näe..vaan suljen silmäni tältä asialta. Kaipuu näihin veljen lapsiin on niin uskomattoman suuri, etten kestä sitä. Ehkäpä olen katkerakin ystävälleni, koska hänen perheellään ei tällaisia sotkuja..tää varmasti kuulostaa julmalta, mutta se joka kokenut samaa, ymmärtää. Näitä tapauksia kuulemma melko paljon että suvun kesken kiistaa lasten tapaamisista.
minkäännäkösiä OIKEUKSIA veljen lapsiin...oikeuksia vain ja ainoastaan vanhemmilla!
Teetköhän asiasta liian dramaattisen? Jos sula on elämänhalut koetuksella tollasen asian kans, ja se vaikuttaa koko sun elämään noin syvästi, niin minusta kyllä tuntuis että sullakaan ei oo kaikki kunnossa. Jos ei saa tavata, pitää yrittää tehdä parhaansa, että sais. Mutta jos ei saa, niin elämä jatkuu.
Kyllä mulla muut asiat suhtkoht ok on, on koulu jne kunnossa. Tottakai tällaiset selvittämättömät asiat vaikuttaa. siis syytä tapaamisen estämiselle ei ole, en ole tai vanhempani eivät ole tehneet väärää. mutta kaikesta syytetään, ei osata hoitaa lapsia jne oikein, vaikka varmalla kaikkeemme tehty. Ehkä tämä on erityisen vaikeeta koska olen hyvin lapsirakas, ja tiedän että lapset kaipaavat meitä, mutta heidän ei anneta esim kesälomalla tai viikonlopuuisin tulla meille....