Lääkärit sai lisää liksaa, hoitajat eivät näytä saavan. Hoitajat valittaa työtaakkaa ja veemäisiä potilaita, potilaat taas huonoa hoitoa ja epäinhimillistä kohtelua.
Mikä on oma kokemuksesi? Jokainen on varmaan ollut lääkärissä tai sairaalassa? Hyvä tai huono? Iloinen tai surullinen? Hassu tai outo?
Kerron yhden itse.
Olin parikymppinen ja työskentelin teatterissa näyttämömiehenä... (tai -henkilönä.) Yhtäkkiä lihaksia alkoi särkeä pirusti, kainaloihin ilmaantui kipeät patit ja olo tuntui kuumeiselta.
Menin lääkäriin ja ilmeni että on korkea kuume ja valkosolujen taso alhainen. Jouduin syöpäosastolle viikon ajaksi. Sitten kuume laski ja olo hiukan helpotti, kokeet kertoivat ettei minulla ainakaan leukemiaa ollut. Epäiltiin jotakin viirusta.
Päästessäni kotiin olo oli melkoisen hutera. Erehdyin ihmettelemään lyhyttä sairaslomaa ja epäilin mitenkähän kykenisin työhöni joka oli todella raskasta. (Aina ei riskit miehetkään jaksaneet siirrellä painavia kulisseja.)
Muistan vieläkin kun kuivakkaan oloinen naislääkäri mulkaisi rilliensä takaa ja tokaisi: "Et sinä tällä sairaudella pysty tämän enempää ratsastamaan."
Olin nuori ja arka ja nielin kommentin hämmentyneenä, olin vielä vähän shokissa siitäkin että minulla olisi voinut olla syöpä.
Olin tuolloin vielä ylitunnollinen ja itkua nieleskelleen hiihtelin sitten töihin, vaikka niskoja särki niin että pää ei kääntynyt kumpaankaan suuntaan. Lisäksi huimasi aina jos tein jonkun äkkinäisen liikkeen.
Onneksi pomo huomasi heti etten ollut kunnossa ja vei minut omalla autollaan työterveyslääkärille. Lääkäri antoi kolmiolääkettä niskoihin, pidemmän sairasloman ja suositteli vielä että tekisin kevyempää työtä siihen asti kunnes olen varmasti terve. Erityisesti lääkäri ihmetteli ettei minulle oltu annettu mitään kontrolliaikaa, vaikka ei ollut edes varmuutta mikä viirus oli kyseessä. "Mitä ne sinulle sanoivat kun lähdit sieltä", tämä lääkäri tiukkasi minulta. En kehdannut toistaa naislääkärin sanoja, koin ne jotenkin niin nöyryyttävinä.
Toisella sairaslomallani sentään ruokahalu palasi, jalat alkoi kantaa paremmin ja huimaus hellitti. Pystyin hoitamaan hommani sen jälkeen. Vaikkakin mystinen niskasärky katosi kokonaisuudessaan vasta puolen vuoden päästä, kun aloin harrastaa astangajoogaa, jossa on paljon venyttävää liikettä.
Tässä oli siis sekä ruusuja että risuja. Ilmeisesti nuorta potilasta voi kohdella ihan miten tahansa, jos ei ole vanhempia valvomassa?! Toisaalta pisteet työterveyslääkärille, joka vaikutti ihan aidosti huolestuneelta. Olen kuullut urbaaneja huhuja sellasistakin työpaikkalääkäreistä joilla on diili työnantajan kanssa ettei sairaslomia myönnetä jos ei ole ketään hoitamassa hommaa ilman ylimääräisiä kuluja.
Mikä on oma kokemuksesi? Jokainen on varmaan ollut lääkärissä tai sairaalassa? Hyvä tai huono? Iloinen tai surullinen? Hassu tai outo?
Kerron yhden itse.
Olin parikymppinen ja työskentelin teatterissa näyttämömiehenä... (tai -henkilönä.) Yhtäkkiä lihaksia alkoi särkeä pirusti, kainaloihin ilmaantui kipeät patit ja olo tuntui kuumeiselta.
Menin lääkäriin ja ilmeni että on korkea kuume ja valkosolujen taso alhainen. Jouduin syöpäosastolle viikon ajaksi. Sitten kuume laski ja olo hiukan helpotti, kokeet kertoivat ettei minulla ainakaan leukemiaa ollut. Epäiltiin jotakin viirusta.
Päästessäni kotiin olo oli melkoisen hutera. Erehdyin ihmettelemään lyhyttä sairaslomaa ja epäilin mitenkähän kykenisin työhöni joka oli todella raskasta. (Aina ei riskit miehetkään jaksaneet siirrellä painavia kulisseja.)
Muistan vieläkin kun kuivakkaan oloinen naislääkäri mulkaisi rilliensä takaa ja tokaisi: "Et sinä tällä sairaudella pysty tämän enempää ratsastamaan."
Olin nuori ja arka ja nielin kommentin hämmentyneenä, olin vielä vähän shokissa siitäkin että minulla olisi voinut olla syöpä.
Olin tuolloin vielä ylitunnollinen ja itkua nieleskelleen hiihtelin sitten töihin, vaikka niskoja särki niin että pää ei kääntynyt kumpaankaan suuntaan. Lisäksi huimasi aina jos tein jonkun äkkinäisen liikkeen.
Onneksi pomo huomasi heti etten ollut kunnossa ja vei minut omalla autollaan työterveyslääkärille. Lääkäri antoi kolmiolääkettä niskoihin, pidemmän sairasloman ja suositteli vielä että tekisin kevyempää työtä siihen asti kunnes olen varmasti terve. Erityisesti lääkäri ihmetteli ettei minulle oltu annettu mitään kontrolliaikaa, vaikka ei ollut edes varmuutta mikä viirus oli kyseessä. "Mitä ne sinulle sanoivat kun lähdit sieltä", tämä lääkäri tiukkasi minulta. En kehdannut toistaa naislääkärin sanoja, koin ne jotenkin niin nöyryyttävinä.
Toisella sairaslomallani sentään ruokahalu palasi, jalat alkoi kantaa paremmin ja huimaus hellitti. Pystyin hoitamaan hommani sen jälkeen. Vaikkakin mystinen niskasärky katosi kokonaisuudessaan vasta puolen vuoden päästä, kun aloin harrastaa astangajoogaa, jossa on paljon venyttävää liikettä.
Tässä oli siis sekä ruusuja että risuja. Ilmeisesti nuorta potilasta voi kohdella ihan miten tahansa, jos ei ole vanhempia valvomassa?! Toisaalta pisteet työterveyslääkärille, joka vaikutti ihan aidosti huolestuneelta. Olen kuullut urbaaneja huhuja sellasistakin työpaikkalääkäreistä joilla on diili työnantajan kanssa ettei sairaslomia myönnetä jos ei ole ketään hoitamassa hommaa ilman ylimääräisiä kuluja.
Vastaukset 18
Vanhimmat
minusta toi 400-600.euron korotus vaatimus on ihan älytön ja lapsellista kaikenlisäks ruveta joukkoirtisanomisiin.toivottavasti en tarvii lakon aikana sairaala hoitoo...
luvattu?
tyhmä ja lapsellinen? Onko ihmishenki sinusta niin halpa, ettei sen hoidosta kuulu maksaa kunnon palkkaa? Toivottavasti mahdollisimman kauan pysyy hoitajat työstään poissa, niin johan huomataan, mitä tapahtuu!
kiukuttelemaan, pois aikuisten välisistä keskusteluista.
Lääkäreillä ollu jotain diagnooseja jotka nyt ovat olleet vähän pielessä. Kyseessä oli tosin urheilusta aiheutunut rasitusvaiva ja kun ne nyt eivät koskaan ole niin helppoja tutkittavia. (Ei haittaa normielämää, mutta suoritusta ei vain pysty tekemään kunnolla)
En sitten tiedä. En kyllä lääkäreiltä koskaan kaipaa mitään sympatiaa tai mitään muitakaan tunteisiin liittyvää. Kuhan nyt hoitavat ja antavat tarvittavat napit. Uskon sokeasti enkä kyseenalaista.
Hoitajista ei ole yhtään huonoa kokemusta. Ja viimeksi kun olin pari vuorokautta sairaalassa tulin siihen tulokseen että kyllä hoitajat ovat palkankorotuksensa ansainneet. Tosin tuo 24% nyt on pieni ylilyönti.
Siellä ne hoitajat ajelee munakarvoja ja auttaa kuseskelussa ku ei itse saa niin tehdä. Iso kasa kärttysiä valittavia potilaita joilla lähes kaikilla on jotain kipuja (ihan oikeastikin). Siinä sitten välissä yrittää kuunnella ja ymmärtää sekä lääkäriä että potilasta. Ei ole helppoa ei.
Mutta on siinä työssä varmasti se hyvä puoli että tietää tekevänsä jotain tärkeää. Kaikesta huolimatta.
Tästä tuli mun pisin vastaus ikinä =D
pitkästä vastauksesta! :)
Yritän pitää asiat yksinkertaisena niin ymmärän itsekin =P
En ehdi meinaa oikolukea
Mitä pienistä! Tekstisi on erittäin helppolukuista, suotta kainostelet! Sitä paitsi pieni lukihäirä ja panovihreet tekee elämästä hauskempaa... :)
toisenkin oudon kokemuksen...
Olin vielä nuorempi kuin edellisessä.
Menin lääkärille alhaisen hemoglobiinin takia. Ensin lääkäri (keski-ikäinen mies) alkoi hermota mulle:
"Olet näitä jotka syö pelkkää karkkia ja pullaa!"
"Milloin olet viimeksi syönyt tomaattia? Milloin?!"
Tuijotin ihan epäuskoisena, koska olin tuolloin vielä kasvissyöjä. Ja söin tomaatteja sekä muita kasviksia enemmän kuin ikinä. Lopulta sain sen kerrotuksi.
Sitten se mutisi jotain ja pisti labralähetteen.
Myöhemmin kun soittelin tuloksista, se kysyi miten sänkyhommat sujuu poikaystävän kanssa. En vielä tähän päivään mennessä ole keksinyt miten se liittyy asiaan. Olisin ymmärtänyt jos olisi kysynyt kuukautisista... typeränä vastasin että ihan hyvin.
En kaipaa mitään päänsilityksiä tai ylimääräistä hoivaa, mutta olisiko jonkinlainen asiallisuus paikallaan? Esim. ukko olisi voinut kysyä mitä syön, tai olisiko liian yksipuolinen ruokavalio syynä alhaiseen hemoglobiiniin, eikä heittää tuollaista settiä.
Tuota sänkyhomma- osuutta en tajua ollenkaan. Ehkä joku viisas nyt osaa valaista miten seksin sujuminen liittyy alhaiseen hemoglobiiniin nuorella tytöllä?!
Kerron niistä hyvistä kokemuksistani myöhemmin, täytyy lähteä reissuun. Katson illalla sitten mikä täällä on meininki.
kerroin olevani niin kova tyttö etten päänsilityksiä kaipaa... mutta muistuipa mieleeni:
Tuon hemoglobiinihässäkän takia jouduin mahantähystykseen. Luulin että se on joku pieni letku joka sinne maaruun ujutetaan, mutta perhana mikä kaapeli se olikaan!
Mulle tulee helposti yökkäysrefleksi ja sen letkun ujuttaminen oli yhtä tuskaa. Vesi tuli silmistä ja vaahto suusta. Useampi hoitaja siinä piteli kiinni ja oikeassa asennossa. Yksi niistä sitten yllättäen silitti mua tukasta ja ällistyin moista inhimillistä elettä niin suuresti että nielaisin sen putken!
Niin että kyllä se päänsilityskin joskus on paikallaan ja vieläkin olen siitä kiitollinen, oisin voinut saada melkoisen paniikkikohtauksen, oksentaa tai paskoa housuihini ilman sitä.
Onneksi ei ole tarvinnut siinä operaatiossa käydä sen erän perään. Joillekin kuulemma helppo nakki, mutta äidin yksi tuttu kuoli siihen. Sai sydänkohtauksen.
Kokemuksia meikäläisellä.
Ekalla kertaa yhdessä sairaalassa sain kyllä erinomaista kohtelua ja lähtiessä kävin henk.kohtaisesti kiittämässä hoitureita.
Toisessa sairaalassa myöhemmin kohtelu oli ihan perseestä. Käsittely oli vähän tyyliin mitä helvettiä sää täällä teet kuluttamassa meidän aikaa.
Oli niin pitkä teksti niin en jaksanut ollenkaan lukea, mutta vastaan kuitenkin tuohon otsikon kyselyyn. Henkisesti sairaita hoitoja on sattunut useita, fyysisesti kaikki on olleet ainakin silmämääräisesti terveitä.
tai no, parista HUS:n reumalääkäristä voisin sanoa jotain ei-niin-mairittelevaakin ihmissuhdetaitojen osalta, mutta se on vain pieni pisara isossa kokemuksen meressä, ja kyllähän he oman varsinaisen hommansa hoitivat.
Mulla on sellainen pieni moraalinen ongelma, että käytän julkista puolta, vaikka mulla on a) sairaskuluvakuutus, joka maksaa kaikki yksityislääkärikäynnit sataprosenttisesti; b) hyvä työterveyshuolto ja c) vieläpä YTHS:n palvelut käytettavissäni. Kuormitan siis omalta osaltani jonoja, mutta mä saan niin hyvää palvelua omalääkäriltäni ja -hoitajaltani etten mene muualle kuin erityistapauksessa.
Mä kuittaan sut!:) Olen nimittäin helvetin köyhä, mutta mieluummin otan vaikka lainaa ja menen yksityiselle kuin omalääkärini "tohtoroitavaksi".
Tasan ei käy onnenlahjat, mutta mikäpä siinä kunhan henki pihisee. :)
Olin niin pieni etten itse tätä muista, mutta suunnilleen näin se on minulle kerrottu.
Mahani oli usein sekaisin ja piereskelin kovasti.
Mentiin siis lääkärisedän juttusille. Setä oli kysynyt ilmavaivoista ja olin vastannut että "jos piereskelyä tarkoitat, niin iskä kyllä pieree paljon enemmän". Lääkärisetä oli nauranut niin rankasta että itseltäänkin pääsi äänekäs paukku. Kaikille nauru maittoi ja kun tultiin ulos, ihmiset katselivat kummissaan käytävällä että miten voi olla sairaalassa noin hauskaa kellään.
määräsi miulle jotai estrogeenivalmistetta. Ihmettelin vähän että eikö ole vanhempien naisten tuotteita. Mutta vakuutti ettei ole haittaa ja auttaa virtsatiekipuihini hoidetun tulehduksen jälkeen.
Kissinvitut. Tuli niin karmea olo että huh! Hirveät menkkakivut, hikoilua kaikkea paskamaista.
Soitin lääkärille, joka tuli suunnilleen linjoja pitkin silmille, ei kuulemma oireeni mitenkään liittyneet lääkkeeseen ja että kuuri pitäisi vetää loppuun.
Heitin paketin samantien roskiin ja menin yksityiselle. Yllätys. Lääkäri siellä oli ihan kauhuissaan että ikäiselleni oli määrätty vaihdevuosilääkkeitä. Ja kertoi että kyllä oireeni johtui lääkkeestä.
Yksityisellä käynti on kallista, mutta ainaki miun tapauksessa se on säästänyt hermoja, aikaa, loppujen lopuksi rahaakin ja kärsimykset ovat jääneet pienemmiksi.
mutta huvittava kokemus.
Menin yliopiston lääkärille, en muista hommasinko e-pillereitä vai oliko se joku perustarkastus... gynejuttuja.
Lekuri oli vaan vähän itseäni vanhempi ja kauhean vaivautuneen oloinen. Ei kätellyt, ei katsonut minuun päinkään. Tuijotti vain papereitaan keskittynyt ilme naamalla.
Sitten käski ottaa paidan pois ja pitkäkseen siihen pöydälle. Edelleen se A4 siinä naaman edessä käski tunnustella ITSE rintojani, et löytyykö mitään kyhmyä tai epämäärästä.
Siinä minä sitten käpälöin omia tissejäni ja olin et: "Öööö, eikai? enminävaantiedä?!"
Sitten paita päälle ja alaosa pois. Nyt lekuri parka joutui irrottamaan siitä paperiarkista ja alkoi naama punottaen ronkkia mua jollain metallikapistuksilla. Se näytti koko ajan siltä että olis toivonut välineitten varsien olevan noin kilometrin pidemmät.
Kun olin saanut rytkyt päälle ja poistuin, kuulin ovella ollessani hätääntyneen rääkäisyn: "Ensikerralla voit sitten käydä terveydenhoitajalla!"
Kun pääsin nurkan taakse nauroin aivan hysteerisesti! En tiedä miksi poikaparka oli niin kauhean nolona, olikohan oikealla alalla jos intiimiasiat oli noin hirvittäviä?! En mielestäni haissut pahalle tai ollut muutenkaan niin karsean pelottava. Toisaalta eihän sitä tiedä, jos olin vaikka ensimmäinen potilas gynepuolelta?!
Aina kun pitää varata aika gynekologille, mulle tulee mieleen tuo tyyppi ja alkaa naurattaa! :)