Ollaan oltu yhdessä 8vuotta, 1 yhteinen lapsi, oma talo, vakaa suhde jne. jne..
Ystävä pariskunnan vauvan ristiäiset ovat sunnuntaina, mieheni on pyydetty lapselle sylikummiksi. Pariskunnan miesosapuoli on mieheni paras ystävä ja minäkin olen hänet kauan tuntenut, siis kavereita ollaan, naisen olen tuntenut vuoden päivät ja tullaan hyvin juttuun, molemmat tiedämme toisistamme kaiken.
Loukkaannuin asiasta todella, jäi tunne ettei ystävämme koe minun kuuluvan mieheni elämään, niinkuin emme olisi ns. "yhtä". Kerroin miehelleni vihantunteista ja siitä kuinka suututtaa ja toisaalta myös surettaa tämä asia. Sitten sanoin etten lähde ristiäisiin lainkaan, mitäpä minä siellä "kuokkimassa" teen. Nyt ollaan mykkäkoulua kolmatta päivää tämän asian tiimoilta. Yritin selittää miehelleni ettei kyse ole kummiudesta vaan siitä että MINÄ olen hänen naisensa ja osa hänen elämäänsä ja haluan olla sitä kaikin tavoin. Kumppaniani en ole syyttänyt millään tapaa tästä ja sen olen tehnyt hänellekin selväksi.
Itse olen sitä mieltä, että jos mieheni haluaa todella minut mukaan niin tekee asian selväksi eikä vain ole puhumatta, silloin en ainakaan lähde.
Ja lopuksi, tämä ystäväpariskunnan miesosapuoli on meidän lapsen kummi, nainen ei ole koska he eivät seurustelleet kun meidän lapsi syntyi emmekä edes vielä edes tunteneet koko ihmistä.
Kuka tässä on väärässä ja kenellä "oikeus" loukkaantua?!
Ystävä pariskunnan vauvan ristiäiset ovat sunnuntaina, mieheni on pyydetty lapselle sylikummiksi. Pariskunnan miesosapuoli on mieheni paras ystävä ja minäkin olen hänet kauan tuntenut, siis kavereita ollaan, naisen olen tuntenut vuoden päivät ja tullaan hyvin juttuun, molemmat tiedämme toisistamme kaiken.
Loukkaannuin asiasta todella, jäi tunne ettei ystävämme koe minun kuuluvan mieheni elämään, niinkuin emme olisi ns. "yhtä". Kerroin miehelleni vihantunteista ja siitä kuinka suututtaa ja toisaalta myös surettaa tämä asia. Sitten sanoin etten lähde ristiäisiin lainkaan, mitäpä minä siellä "kuokkimassa" teen. Nyt ollaan mykkäkoulua kolmatta päivää tämän asian tiimoilta. Yritin selittää miehelleni ettei kyse ole kummiudesta vaan siitä että MINÄ olen hänen naisensa ja osa hänen elämäänsä ja haluan olla sitä kaikin tavoin. Kumppaniani en ole syyttänyt millään tapaa tästä ja sen olen tehnyt hänellekin selväksi.
Itse olen sitä mieltä, että jos mieheni haluaa todella minut mukaan niin tekee asian selväksi eikä vain ole puhumatta, silloin en ainakaan lähde.
Ja lopuksi, tämä ystäväpariskunnan miesosapuoli on meidän lapsen kummi, nainen ei ole koska he eivät seurustelleet kun meidän lapsi syntyi emmekä edes vielä edes tunteneet koko ihmistä.
Kuka tässä on väärässä ja kenellä "oikeus" loukkaantua?!
Vastaukset 30
Vanhimmat
Minulla oli aivan vastaava tilanne, mieheni lapsuudenaikainen ystävä sai ensimmäisen lapsen ja häntä pyydettiin kummiksi, aluksi kysyttiin "salaa" etten minä saisi tietää asiasta mutta mieheni lojaalina kertoi sitten minulle että hänet on pyydetty kummiksi lapselle. Olen tuntenut tämän mieheni ystävän nyt 20 vuotta, lapsen syntymän aikaan 15 vuotta. Mieheni ilmeisesti kertoi eteenpäin että loukkaannuin asiasta ja sitten myöhemmin sain kuulla että minäkin voin sitten tulla kummiksi. Ai ihan voin... Minusta sinulla on täysi syy loukkaantua mutta toisaalta kummiksi saa pyytää kenet haluaa eikä ole sääntöä että pariskunnasta pitää ottaa molemmat. Vähän kaksipiippuinen juttu. Mutta jos sinua ei pyydetä kummiksi voit ihan huoletta olla menemättä ristiäisiin, siitä ei voi kukaan loukkaantua. Seuraile hieman tilannetta ja yritä puhua miehesi kanssa. Älä nyt kuitenkaan järjestä mitään ydinräjähdystä asiasta, ehkä he ottavat muitakin kummeja samalla idealla (vain toinen pariskunnasta). Kyllähän se sattuu kun kokee olevansa epäkelpo kummin tehtäviin mutta päätös on aina kuitenkin lapsen vanhemmilla. Ja ehkä he eivät koe loukkaavansa sinua... Minun tilanteessa silloin aikanaan piti jopa salata raskaus alussa, miehelleni kuitenkin kerrottiin mutta painotettiin ettei minulle saa kertoa, lapsen äiti on "hieman" kiero mieleltään, vieläkin...
Se ei se kummius ole minulle tärkein tässä, vaan se että minä kuulun mieheni elämään. Miesäni kysyttiin samoin minun selkäni takana. No onneksi se on hyvä syy olla menemättä kun meidän poika tarvii vielä päiväunet niin minä jään pojan kanssa kotiin "kun ei saatu ammaa"....
Ymmärtänet, että sylikummeja voi olla vain yksi ja koska miehesi on tuntenut heidät kauemmin ja kyseessä on hänen paras ystävänsä, on selvää että miestäsi pyydettiin sylikummiksi eikä sinua. Siis molempia ei VOI pyytää. Tavallisiksi kummeiksi voi pyytää useampia, mutta sylikummius on "kunniatehtävä vain yhdelle". Varmasti kaikki osapuolet ovat pitäneet itsestäänselvänä asiana, että sinä lähdet tilaisuuteen mukaan vaikket kummi olekaan! Ehkä miehellesi ei ole nämä kirkolliset tavat kovin tuttuja entuudestaan ja hän on ehkä vähän hämmentynyt siitä, miten tilanteessa tulee menetellä. Mielestäni olet tehnyt kärpäsestä härkäsen. Ota rennosti, kyllä sinut varmasti koetaan osaksi miehesi elämää. Mene mukaan ja unohda turhat murheet. Terveisin kolmen äiti ja kolmen kummi.
ole naimisissa? Näin ymmärsin.
Voi olla konservatiivista, mutta niinhän ristiäisetkin ovat, ajatus että koska maallisesta yhteisestä mammonastanne huolimatta ette ole aviossa, ette myöskään ole "yhtä". Jospa teistä jokin viestii heille, että eronnekin on mahdollinen, voin ymmärtää että jos halutaan välttää tulevia ristiriitoja valitsemalla vain toinen.
En täysin ymmärrä mistä olet niin loukkaantunut. Selvähän se, ettet ole lapsen vanhemmille yhtä läheinen kuin miehesi. Haluaisit nyt vaan päästä julkisesti näyttämään, kuinka tärkeä olet miehellesi, vaikka tämä kysymys ei edes ole hänen päätettävissään. Toisaalta, jos vaadit häneltä tuollaista todistetta, teillä ei ehkä kaikki täysin kunnossa muutenkaan... Et sentään kieltänyt suostumasta kummiksi? Teet nyt itsestäsi keskipistettä vaikka kyse ei ole lainkaan sinusta.
Sanoisin, että miehesi on täysin syytön tapahtuneeseen, joten älä nyt ainakaan hänen päälleen vihaasi kaada. Ei se ollut hänen valintasa, vaan muiden.
Tämä siis ihan ulkopuolisena kommenttina.
En minäkään miestäni syytä siitä, että anoppini, hänen äitinsä, ei pidä minusta. Ei mieheni sille mitään voi, että akka on mustasukkainen pojastaan.
Edelleenkin aika moni pappi ei hyväksy kummeiksi avoparia, vaikka olisi kuinka monta yhteistä lasta. Tämä on varmasti se syy miksi ovat ehkä lopulta päätyneet siihen että kummankin parhaat ystävät on sylikummeja.
Olet itsekin pienen lapsen äiti ja tiedät, että tuossa vaiheessa ei tule aina mieleen miten mikäkin asia tulisi ilmaista, jottei loukkaa toista. Jos vauvan vanhemmat ovat naimisissa, he ovat voineet kokea myös hankalaksi kertoa, ettei vauvan kummipappi hyväksy avoparia.
Kummiksi riittää, että on rippikoulun käynyt. Ei tarvi olla naimisissa, ei tarvi edes seurustella. Riittää että on rippikoulun käynyt. Sillä ei ole väliä, onko lapsia, onko naimisissa tai onko leski. Silti voi olla kummi, kunhan on sen rippikoulun suorittanut. Ei se pappi muuta tietoa tarvi.
Miehesi kaveri on pyytänyt hänet lapsensa sylikummiksi. Mitä ihmeellistä siinä on?
Tuliko teille kirjallinen kutsukortti, jossa oli vain miehesi nimi, ristiäisiin? Yleensähän ristiäiset ovat ns. perhetapahtuma, johon tulee koko perhe. Jos miestäsi on kummiksi pyydetty, ei se tarkoita, ettet sinä voisi juhliin mennä. Sinne vaan mukaan. Minulle ei olisi tullut mieleenkään kiukutella miehelleni ko. asiasta. Oman lapseni kummin on miehen ystävä. Hänen vaimonsa ei kuulunut kirkkoon, mutta oli päivänselvää kaikille, että myös vaimo tulee ristiäisiin. Asiaa ei edes mietitty meillä, tuskin heilläkään.
Kenellä on oikeus loukkaantua tai suuttua? Miehelläsi. Hän varmaan nyt ymmärtää, miten yksinkertainen ja riidanhakuinen vaimo hänellä on.
Kana, muuta en nyt osaa sanoa. Miehesi ystävä on pyytänyt ystävänsä lapsensa kummiksi ja piste. Miks vidussa pitää kehittää draamaa asiasta missä sitä ei ole?? Et ole hylätty, et hyljeksitty, sinussa ei ole mitään vikaa. Käyttäydy niin kuin normaali aikuinen ihminen äläkä kuin mustasukkainen kakara "mä en leiki teidän kaa"
Onnea ja menestystä vaan jos marttyyriksi haluat, hyvin olet jo sillä tiellä...
Täytyyhän ihmisen saada purkaa pahaa mieltään.
Kautta historian naiset on aina vaiennettu sillä, että heitä haukutaan mustasukkaiseksi, kateelliseksi tai katkeraksi jos nainen tuo esiin jonkun epäkohdan elämässään.
Itse erosin ja kerroin syyt eroon vasta jälkeenpäin. Mies oli hämmästynyt.
Tyyppi kohteli minua kuin lattiarättiä, oli eron syy. En minä lähde mieheltä kerjäämään mitään, se on selvää.
Nyt kun on kiva miesystävä, tiedän mitä suhteestani puuttui.
Jos sun on paha olla suhteessa, lähde pois.
Joillakin ihmisillä on tapana valita pariskuntia kummeiksi jotkut taas haluavat kummeiksi vain yhden ihmisen. Et voi millään muotoa loukkaantua siitä että sinua ei pyydetty kummiksi...
Tottakait sinä kuulut miehesi elämään jokainen sen käsittää, muttta nyt taidat olla hiukan lapsellinen.
Molemmilla lapsillani on kaksi kummia, eikä olisi tullut mieleenikään pyytää heidän puolisoitaan kummeiksi vaikka aivan ihania ihmisiä ovatkin ja todella hyvin tullaan juttuun.
Meillä kummit valittiin kummallakin kerralla siten että kumpikin sai omalta puoleltaan valita kummiksi itselle yhden tärkeän ihmisen ja tottakait se silloin on se paras kaveri.
Miehelläni ja minulla on molemmilla "omia" kummilapsia ja tottkait muistutan miestäni kummipoikansa synttäreistä ja joululahjoista ym.
Eräs tuttavapariskuntamme valitsi molemmat kummeksi kaksi hyvää kaveria, kun nämä pyydettiin kummeiksi puolisoineen, tuli lapselle kahdeksan kummia...
Siinä vaiheesa mielestäni kummiuden periajatus on jo kaukana...
Uskon että tälllä tuttavapariskunnallasi ei ole tullut mieenkään että saattaisit loukkaantua asiasta, mene ihmeessä ristiäisiin tai saat katua sitä myöhemmin...
Eihän sitä tiedä vaikka heillä olisi sitten tarkoitus pyytää sinua seuraavan lapsensa kummiksi...
Avaapa silmäsi ja mieti asiaa esimerkiksi lapsen kannalta, hänenhän on kummit. Aika moni liitto päättyy nykyään eroon, eikä teidänkään liittonne ole siltä suojassa. Ainakin pikkumainen suhtautumisesi tähän asiaan siitä antaa viitteitä.
Ihan käytännön tasolta, jos pariskunta, joka on yhdessä jonkun kummeja,koska on tuossa tilanteessa olleet yhdessä, eroaa, jää yleensä kummius siltä etäisemmältä osapuolelta nimelliseksi.
Ainakin omalla kohdallani ex-miehen serkun lapsi, joka on myös minun kummilapseni on itseltäni jäänyt eron jälkeen täysin huomioimatta. Samoin oman siskoni lapsi, jonka kummi exä on, ei ole häneltä saanut yhtään mitään eromme jälkeen.
Paljon siistimpää olisi, jos vain hän, jolla on todellisuudessa jo yhteys lapsen vanhempiin/ vanhempaan, on kummi, eikä periaatteessa kuka tahansa, joka nyt vaan sattuu tämän kyseisen ihmisen kanssa elämään.
Vähän hölmö tilanne, kun on muuten häipynyt koko exän elämästä, ja sitten joku kummius muka velvoittaa. Hölmöä sekin, kun esimerkiksi rippijuhlissa on toki kummipariskunta paikalla, mutta kenties uusine puolisoineen.
Jotta, olisiko vähän lapsellinen aihe taistella ?
Minä taas sanoisin että ystäviä ei pitäisi ollenkaan valita kummiksi. He kun yleensä jossain vaiheessa elämää kuitenkin jäävät etäisemmiksi ja unohtavat kummilapsensa.
Näin on käynyt meille; poikamme kummipariskunta muistaa kummilastaan todella harvoin. Nainen, joka on ollut vaimoni paras lapsuudenystävä, muistaa joskus kummilastaan. Hänen miehensä, joka on myös kummi, ei ole vaivautunut tulemaan edes kummilapsensa rippujuhlaan eikä yo-juhlaan.
Mielestäni kummeiksi pitäisi pyytää vain henkilöitä jokta ovat sukulaisia, sillä heihin pidetään yleensä muutenkin yhteyttä. Tämä vaimoni ystävä oli nuoruudessaan arvostellut kovasti omaa kummiaan, joka ei ollut muistanut häntä ja nyt hän itse toimii samalla tavalla...
Meille kävi samoin. Tosin syynä oli varmaan ero ex-miehestäni. Olimme ystäväni, opiskelukaverini lapsen kummeja molemmat. Yritin itse pitää yhteyttä ja käydä synttäreillä mutta tämä ystäväni joka oli myös kummi meidän lapsellemme ei pitänyt mitään yhteyttä.
Kun parin vuoden päästä kummipoika pääsee ripille en aio mennä sinne ellei kutsuta. Miksi menisin jos toinen on laittanut välit poikki (ilman riitaa ja syytä!) vuosia sitten.
Onneksi pian on toisen kummipojan synttärit ja hän on serkkuni lapsi. Siinä mielessä kannatan sukulaisten ottamista kummeiksi. Meillä niitä vaan on ollut niin vähän.
Kerronpa oman juttuni.
Olen kolmen lapsen kummi, eikä yhdenkään lapsen kummiks ole pyydetty miestäni, ekan kummilapsen aikana seurustelin eksäni kanssa -> erottiin, hyvä ettei oo mun bestiksen lapsen kummi. Toisen kummilapsen kun sain, olin juuri tavannut nykyisen mieheni, kaverini oli kerran tavannut hänet -> pyysi vain minua kummiks, ymmärrän hyvin.
Kolmas kummilapsi kun syntyi vuosi sitten, sain taas kutsun ja vain minä, koska olemme mieheni kanssa olleet yhdessä nyt neljä vuotta ja en kyllä itsekään pyytäisi (enää) kummiksi henkilöä jota en tunne.
Omalla lapsellani on kummeja useampia.
Miehen serkku vaimoineen (eronneet nyt), olen tavannut tämän naisen vain kerran - ristiäisissä. Miehen serkun olen tavannut kaksi kertaa - lähetän toki valokuvia kerran vuodessa ja joulukortin hänelle ja hän on pari viimeistä vuotta muistanut kummityttöään synttärinä ja jouluna.
Ystäväni on yksi kummi. Yksin, en pyytänyt hänen miestään, koska ei vaan tuntunut siltä -> hekin ovat eronneet, eli hyvä näin.
Paras ystäväni ja hänen mies (nyk eks mies) ovat myös kummeja. Parasta ystävääni tapaan paljon, mutta hänen eksää harvemmin. Muistellaan siis silloin tällöin. Tämä on ainoa pariskunta ketä en harmittele vaikka ovat kummeja molemmat ja eronneet. Tämän miehen kanssa oltiin noin 10v kun paita ja perse, siis me kaikki kolme, eli side oli niin vahva.
En pyytäisi lapsuuden ystäväni miestä lapseni kummiksi, jos en häntä tunne ja tiedä että tulen olemaan hänen kanssaan yhteydessä vaikka mitä tapahtuisi.
Älä ole marttyyri vaan mene ristiäisiin lapsenne kanssa, se on tärkeä asia miehellesi!!!
(ajatteleppa asiaa toisin päin, sinua pyydetään kummiksi ja miestä ei, miltä tuntus kun mies ei tulis ristiäisiin vaan jäis mököttämään kotiin...)
Mikä oli ongelma?
Et päässyt sylikummiksi?
Ei kai lapsella voi olla kuin yksi sylikummi? Vai pitäisikö sitä pallotella kummilta toiselle kasteen ajan? Sylikummiksi valittiin lapsen isän paras ystävä eli sinun miehesi. Ja se on sinulle ongelma? Eikö sinun pitäisi olla iloinen??
Nyt menee yli hilseen ja korkealta...
...että harrastat liian vähän seksiä miehesi kanssa. Ja halaatte ja pusuttelette liian vähän ja harvoin.
Ja keskustelette liian harvoin parisuhteestanne ja sen kunnosta.
Näiden laiminlyöntien seurauksena olette etääntyneet toisistanne henkisesti niin paljon, että melkeinpä mikä tahansa mitätön pikkuasia voi laukaista kolmen päivän mykkäkoulun. Eli suhteenne on kriisissä, ja se ilmenee mykkäkouluna.
>Nyt ollaan mykkäkoulua kolmatta päivää tämän asian tiimoilta.
Olet avovaimo miehellesi, eli kohteliaisuuden nimissä myös sinua olisi pitänyt pyytää kummiksi.
Mutta
Lapsen vanhemmilla on arviointi-oikeus tässä asiassa ja mielestäni sinun tulee se hyväksyä.
Itse pyysin serkkuani kummiksi ja samalla hänen vaimoaan. Vaimo suostui, serkku itse ei. Vähän kummallinen tilanne meidän kannaltamme, mutta tietenkin hyväksyimme tämän, sillä todellakin vaimo oli enemmän meidän kanssamme ollut tekemisissä.
Joten ei liene syytä hermostua asiasta sen enempää. Käyttäydy kuin aikuinen ja mene ristiäisiin. Ja sinulla ei ole oikeutta loukkaantua, vanhemmilla on oikeus valita kummit.
Meillä pyydettiin kummanikin puolison parhaat ystävät kummeiksi lapsellemme.
Heidän avopuolisoitaan ei pyydetty. Miksiköhän?
Koskapa he olivat avopuolisoita, eivät aviopuolisoita. Aateltiin, että eroavat kuitenkin jossain vaiheessa, ja niin kävikin!
Kummallakin lapsellamme on kaksi kummia ja ne kummit pysyvät aina. Ei tarvitse muistella sitä ja sitä setää taikka tätiä, joka joskus kävi ja nyt ei tiedä yhtään missä mahtaa olla.
Tuo on hyvin mahdollinen tilanne tuokin ero..meillä taas kävi niin että tämä henkilö jota ensin pyydettiin kummiksi aviopuoliso (joka suostui kummiksi) tappoi aviopuolisonsa.
Eli lapsemme jäi ilman kummia ennen pitkää. Kaikkea voi tapahtua tässä elämässä kauheampaakin. Silti kummiksi pyytäminen ei ole niin kauheaa vaikka olisikin avopuoliso kyseessä, vaikka suhteet päättyykin voi olla kummi siitä huolimatta.
Meillä tosin traagisesti, ja hieman ollut vaikeaa selittää lapselle mihin kummi katosi..
Mistä tarkalleen ottaen sitä mieltä?
Sylikummeja on ollut vuosikymmeniä? Ketä ei ole kutsuttu? Mikä saa tuntemaan vihaa?
Ensinnäkin syytät tai pidät mykkäkoulua ihan väärään osoitteeseen. Eihän miehesi ole päättänyt, et susta ei tulisi kummi, vai onko ? Eikä tällä asialla ole mitään tekemistä sinun ja sinun miehesi välisiin suhteisiin, eihän ? Eiks tämä pitäisi olla sun ja lapsen vanhempien välinen asia.Toisekseen, kummius on yliarvostettu toimi. Menee pari vuotta, kun kukaan ei enää muista kuka oli kummi ja kuka kummilapsi. No, ehkei teillä.
Lapsen vanhemmat valitsevat eli pyytävät ystäviään kummiksi. Se on kunniatehtävä, ja siitä ei voi kieltäytyä.
Jos sinua ei ole kummiksi pydetty, niin voidaan ehkä ajatella, että siinä perheessä ei ajatellakaan kuin 2 kummia lapselle, joista toinen on isän hyvä ystävä, toinen äidin.
Joissakin perheissä pyydetään kummiksi puoli sukua, mikä sekin on vähän outoa.
Itse olen kummi lapselle, joka syntyi kun olimme menneet naimisiin äskettäin. Miestäni eivät pyytäneet kummiksi, minut vain.
Se tuntui oudolta, mutta emme siitä sentään loukkaantuneet, koska lapselle ei tullut tosiaan kuin kaksi kummia.
Se tapa oli siinä huushollissa.
Joka tapauksessa sinun on turha pillastua miehellesi tästä asiasta, hän ei ole osallinen kummin valintoihin. Mikään ei estä sinua osallistumasta kummiuteen miehesi kanssa yhdessä myöhemmin. Voihan olla, että lapsen vanhemmat eivät asiaa ole ajatelleetkaan sen kummemmin.
tulemasta kummiksi. Olen tehnyt sen kahdesti (molemmat kaverit tosin ottivat itseensä). Nyttemmin ei tule kummipyyntöjä, kun osaan sanoa tietäessäni jonkun raskaudesta, että en lähde kenenkään kummiksi ja olen kieltäytynyt ennenkin kummiudesta.
Ai miksikö?
Syyt ovat itselleni ihan selvät. Pariskuntien eroamistodennäköisyys on sen verran suurta ja pidän mieluiten välit kavereihini kuin heidän tyttöystäviinsä (jotka pääsääntöisesti yrittävät saada yökylään minua eron jälkeen... sori tytöt, ei onnistu). Jos olisin kummi, niin joutuisin osallistumaan pahimmissa tapauksissa molempien elämään ja mahdolliseksi välikappaleeksi.
Toisekseen joudun nyt jo ostamaan noin 8-10 kakaralle lahjoja jouluna (syntymäpäivät skippaan menoilla...) ja niistä tulee kuluja noin 150-200 euroa vuodessa. Jokainen kummilapsi toisi vähintään sen syntymäpäivälahjan lisää ja opiskelijana noin 350€:n kk tuloilla ei huvita oikeasti laittaa enempää kuin 5% vuosiansioista penskojen lahjoihin; osaat varmaan laskea veroprosentin, jolla verotusta pitäisi pienentää. Nämä ovat kaikki pois esim. tyttöystävän joululahjasta, joka joutuu tyytymään tällä hetkellä samaan summaan joululahjan arvossa kuin kakarat, joita en edes nimeltä tunne.
Huh huh! Jopas uskonto tuottaa mielenkiintoisia ongelmia ihmisille ja suhteisiin!
Onneksi uskonnottoman ei tarvitse moista hölynpölyä pohdiskella!
Ei voi ymmärtää ollenkaan...
Yleensä kummiksi on tapana tosiaan pyytää vain yhtä tärkeää ihmistä. Todellisuudessa vielä kukin meistä on yksilö, eli kun halutaan yksi kummi, se tarkoittaa yhtä.
Se että miestäsi pyydettiin kummiksi ei todellakaan ole sinulta pois, tai vähennä sinun arvoasi. Tosissaan, mistäs sitä tietää vaikka olisivat laskeneet niin että koska hyviä ystäviä on harvassa ja eivät halua lapsilleen samoja kummeja, ovat ajatelleet että SINÄ olet seuraavan lapsen kummi YKSIN? Näin minä ja miehenikin olemme miehen siskon lasten kummeja, kummatkin eri lapsen, yksin. Eipä se vähennä meidän merkitystä lasten silmissä,
ja lapsilla on kummit läheisissä ihmisissä.
Sinulla ei ole kuitenkaan oikeutta loukkaantua. Kummiksi saa pyytää ketä tahansa,
se ei ole keneltäkään tosissaan pois.
Jos miehesi paras ystävä haluaa miehesi lapsensa kummiksi, se sallittakoon hänelle!!!
Törkeää käytöstä sinulta, vaatia että miehesi rupeaa näin tärkeässä asiassa nipottamaan sinun takiasi, koska SINÄ olet loukkaantunut. Etkä yhtään ajattele asiaa niin että sinun pitäisi tukea miestäsi tässä tärkeässä asiassa ja kummiuden tehtävässä.
Eikö miehelläsi saa olla mitään omaa?
Häpeä!!!
Tämä asia on kyllä vähän kaksipiippuinen. Täällä halotaan nyt hiuksia aika roimasti. ajatelkaa vähän tarkemmin.
Joku väitti, että papit ei hyväksy kummeiksi avoparia. Ei pidä paikkaansa. Mistä ne papit kenenkään suhteita tietää. Aviopari on tietenkin aina pariskunta, mutta muiden siviilisääty on naimaton ja sillä siisti. Ei se pappi ala kyselemään, kuka teistä kummeista asuu kenenkin kanssa. Naurettavia uskomuksia teillä.
Olen ap:n puolella tässä asiassa siinä mielessä, että ei minusta ole mitenkään tärkeätä ajatella kummien lukumäärää. Voihan se avioparikin erota, ja kummin tehtäviä jää hoitamaan yleensä se, joka läheisemmäksi tälle perheelle ajan mittaan on muodostunut. Mitä väliä sillä on, jos vaikka joku kummiksi kirjattu ei sitten joskus aikanaan anää lapsen elämään kuuluisikaan. Jompi kumpi kuuluu kuitenkin.
Kohteliaisuussyistä minusta kummiksi kutsu olisi pitänyt esittää molemmille. Kun kyseessä on selvästi vakiintunut pariskunta kuitenkin. Sylikummina voi toimia vain yksi, mutta muita kummeja voi lapsella olla vaikka kuinka paljon. Mikä estää pyytämästä kummiksi myös puolisoa?
Kyllä minäkin olisin loukkaantunut tällaisesta. Ei tunnu kauhean kivalta, että vain toinen pyydetään. Tekisin aivan kuten ap suunnitteleekin, en minäkään menisi sinne ristiäisiin ollenkaan. Ja onko tätä ap:ta yleensä kutsuttukaan, ei kai sinne ilman kutsua voi mennä?
Lohdutukseksi voin sanoa, että eipä sitten tarvitse miettiä kummilahjojakaan.
Minusta olis omituista, jos minä olisin jonkun tuttavaperheen lapsen kummi, ja mieheni saman perheen toisen lapsen kummi. Mitä järkeä?
Siinä sitä sitten oltaisiin kuitenkin kumpikin tavallaan kahden lapsen kummi, molemmat sinne synttäreille ja nimppareille kuitenkin kutsuttaisiin ja minä naisena kuitenkin joutuisen sen miehenkin kummilapsen lahjat miettimään ja hankkimaan.
Kyllä minusta selkeämpää on, että kun on pariskunta, niin molemmat on yhden ja saman lapsen kummeja. Ja onko tuota nyt mietittävä, että entä jos ne eroaa? Voi ne erota ne kummilapsen vanhemmatkin ja siitäkin voi seurata hankaluuksia ystäville.
Meillä on käynyt just niin, että miehestäni leivottiin kummi "yksinään" eli vähän ennen kuin minä tulin hänen kuvioihinsa mukaan. Käytännössä minä hoitelen niitä kummin tehtäviä. Mieheni ei ikinä muista lapsen syntymäpäiviä ja joulun alla tuskailee aina lahjaongelmien kanssa. Joskus tekisi mieli antaa olla vaan, mutta lopulta minä se kuitenkin järjestän asian. Yhtään synttärikorttiakaan ei mies ole omatoimisesti lapselle laittanut, minä sen aina joudun hommaamaan. Lapsi oli kolmen vanha, ennen kuin tämä kummiasia minulle edes kunnolla selvisi, sitä ennen ei mies ollut juuri mitenkään kummiuttaan hoitanut Koska itsekin tutustuin tuohon perheeseen, niin jotenkin se vain luiskahti siihen, että minä aloin sitä kummiutta sitten "hoitaa" miehen puolesta. Lapsella on toinenkin kummi, mutta tämä ei ole perheen kanssa enää missään tekemisissä. Joten aika heikoissa kantimissa olisi lapsen kummisuhde, jos se pelkästään minun mieheni harteilla olisi.
Minä ja avomieheni olemme asuneet yhdessä vuosikausia, no eräs ystävämme pyysi kummiksi lapselleen avomiestäni ja hänen entistä naisystäväänsä (joka on jonkunlainen tuttava tälle kysyjä-ystävällemme), arvatkaa oliko kiva seurata sivusta?! Mietin vain miksi hän ei halunnut meidän avoparina kuuluvan lapsen elämään yhdessä, vaikka aiomme olla loppuelämän yhdessä ja hän tietää sen)..mitä ajattelette? onko oikeus loukkaantua tästä?
Nyt tuntuu niin tärkeältä tämä kummius.
Kun oikein ajatellaan, mikä on kummin tehtävä? Osallistua lapsen henkiseen kasvatukseen ja johdattaa häntä kristilliseen elämään. Jotain sellaista.
Moniko meistä kummeista opettaa lapselle rukouksia tai vie kirkkoon kummiutensa velvoittamana?
Ei varmaan monikaan.
Haluamme vain kummilapsia. Hienoa olla kummi!
Se on ikään kuin ystävyyden sinetti.
Kuitenkin, kun elämä on pitkä, ja mitä tahansa saattaa tapahtua, niin lapsi ehkä menettää kumminsa muutamassa vuodessa. Jos kummit eroavat tai muuttavat muualle, niin yhteys katkeaa, jollei olla sukulaisia.
Sen vuoksi aina kannattaa kutsua kummiksi joku sukuun kuuluva. Jos hänellä on seurustelukumppani, niin mistä vanhemmat tietävät, jatkuuko seurustelu edelleen. Jos ei, kumppani katoaa lapselta ikiajoiksi.
Välit ystäviin voivat myös katketa jonkun riidan tms. vuoksi. Silloin kummius on kuin poispyyhitty. Kun aikuisten välit eivät ole kunnossa, on vaikea ylläpitää yhteyttä kummilapseenkaan. Lapsi siinä aina häviää.
Kummiutta pitää ajatella lapsen kannalta. Ei se ole vain vanhempien toisilleen osoittamaa arvostusta, vaan lapsen parasta on ajateltava. Se on monikymmenvuotinen velvollisuus.
Maailma on täynnä lapsia, jotka tuntevat itsensä kummiensa hylkäämiksi. Ei ole muistettu rippijuhlassa eikä yo-kirjoituksissa, lapsenakin tuli joululahja muutaman kerran ja siinä kaikki.
Ennen kuin nostatte nokkanne ja loukkaannutte kummiudesta ja kieltäydytte ristiäisistä, niin muistakaa, että itse asiassa loukkaatte jo siinä vaiheessa vauvaa, jonka kummius on aiheuttanut ristiriitoja aikuisten keskuudessa.