Olen hieman päälle 30 vuotias terve nainen jolla kaikki kunnossa, on lapset, mies, talot ja kulkupelit että voisi kulkea töissä yms. Ammatti löytyy ja paperit joissa arvosanat kohdallaan. Työtä on vain ihan mahdoton saada! En tiedä mikä mättää? Olen hakenut moneen paikkaan, myös sellaiseen johon ei olla tarvittu koulutusta. Ei ei ja ei. Nyt viimeisenä keinona ammatin vaihto eli työvoimakoulutusta ja oppisopimusta yritetty. Haastatteluun asti on voinut päästä, ei edemmäs. Joku kirjoitti jossain mielipide palstalla että jos on hakenut vaikkapa kymmeneenkin paikkaan töihin eikä saa töitä niin vika löytyy itsestä. Sitä sitten mietin että onko tuossa perää. Ei ole rikosrekistereitä eikä maksuhäirömerkintöjä, ei mitään negatiivisia taustoja. Kertokaa minkä luulette vaikuttavan työnhaussa ym. eniten siihen että paikkaa ei saa? Ulkonäkö on myös hyvä, olen sporttinen, nätti, ulospäin suuntautunut, iloinen ihminen. Rahan takia en töitä etsi vaan sisältöä ja sosiaalisia suhteita elämään. Mielessä vain on että kyllä minussa joku vika täytyy olla kun mihinkään en näköjään kelpaa.
Mikä mättää työn saannissa?
Mitä teen väärin?
263071
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Täällä on yksi kohtalotoveri. Ikää vähän yli 30 v., kaksi amk-tutkintoa (hyvin arvosanoin suoritettu). Työkokemusta todella vähän, mutta sitä kuitenkin on. Ei lapsia, ei päihde- tai mielenterveysongelmia, ei terveydellisiä rajoitteita, ei rikosrekisteriä, ei maksuhäiriöitä, en tupakoi. Asun keskikokoisessa kaupungissa, jossa on hyvät kulkuyhteydet. Ulkonäöltäni olen siisti ja nätti. Luonteeltani olen fiksu, kohtelias, ulospäinsuuntautunut, energinen, tunnollinen, ahkera ... Eikä töitä löydy.
Työhaluttomuudesta tai yrittämisen puutteesta EI taatusti ole kysymys: olen lähettänyt hakemuksen tai muutoin ottanut yhteyttä niin moneen työnantajaan, etten enää jaksa edes laskea. En myöskään ole mielestäni liian valikoiva. Niin kuin sinäkin, minäkin olen hakenut myös niitä töitä, joihin ei vaadita koulutusta, mutta niihin olen kuulemma liian ylikoulutettu. Oman alani töitä taas en saa ilmeisesti työkokemuksen puutteen vuoksi - ja sitä työkokemusta on vähän vaikea saada, jos ei pääse töihin ...
Toivottomaltahan tämä tuntuu, mutta ei auta kuin yrittää, vaikka välillä uskon että lottovoittokin tulee helpommin kuin työpaikka. Huvittaa suunnattomasti aina kun kuulen sanan "työvoimapula".
Olen sitä mieltä, että olemme vääräsä paikassa väärään aikaan. Ei itsessänikään ole mitään sellaista vikaa, mikä estäisi työnteon. Päinvastoin, saisin vakituisen paikan paikkakunnalta johon työmatkaa tulee n. 70 km, mutta kun työtunteja vain 30h/vko, niin ei oikein kannata. Omaan kaupunkiin ja lähipaikkakuntiin ja -kaupunkeihin olen laittanut hakemuksia pilvin pimein. Vastauksena on vain kiitos kiinnostuksesta ja piste. ..voihan siinä olla ettei pärstäkerroin sillä hetkellä kiinnosta, haastattelijalla huono päivä tms. Ottaa vain päästä, kun sellaiset menevät ohi joilla on työkokemusta 0...
Olen kohtalokaveri. Uskon että syy on siinä että sattuu olemaan lapsi(a). Saatat joutua olemaan poissa lapsesi sairauden takia.
Tai sitten olet paljon fiksumpi kuin haastattelija itse ja hän pelkää oman työpaikkansa olevan vaarassa!!!
Mutta on väärin puhua työvoimapulasta kun ei kunnon työntekijät kelpaa hommii. Laitetaan kaikki suomalaiset ahkerat, reippaat työntekijät työttömäksi ja otetaan ulkomailta laiskiaisia töihin. Johan yhteiskunta voi hyvin!!! Vai mitä??
Moi kaikille! Olipa ihana lukea, että minunlaisia on muitakin! Olen yli vuoden etsinyt töitä todella aktiivisesti omalta alaltani, eikä vieläkään ole tärpännyt. Kaikki adjektiivit mitä luettelitte yllä sopivat myös minuun. En todella ole ymmärtänyt miksi en ole kelvannut!? Alkaa syödä itsetuntoa pikkuhiljaa...
Motivaationi on mieletön. Tiedän oman alani omakseni ja olen siinä jopa jatkokouluttanut itseäni viime vuodet. En saa haastattelukutsua suoritustason tehtäviin aiempien työkokemuksieni vuoksi ja karsiudun haastatteluissa haastavimmista hommista liian vähäisen esimieskokemuksen myötä. Olen alkanut pitää itseäni väliinputoajana ja kärsin, koska minusta löytyy potentiaalia, tehokkuutta, intoa ja kunnianhimoa menestyä työssäni!
Alaa en vielä suostu vaihtamaan ja työmatkaakin olen valmis ajamaan 100km suuntaansa.
En ikipäivänä kuvitellut että työn saanti on näin vaikeaa! Ei se ole koskaan aiemminkaan kohdallani ollut.
Minulla myös koulutusta ja aina liian vähän työkokemusta tai ylikoulutettu. Tukitöitä ja harjoittelua vain löytyi. Ratkaisin alan vaihtamalla raskaan tekniikan pariin miesvaltaiselle alalle, enkä kadu. Ikääkin on jo vähän enemmän kuin teillä ja lapset sen ikäisiä, etten enää voisi hoitamaan jäädä. Sekin on tullut vastaan, että ikää on liikaa, ei sanottu suoraan, mutta rivien välissä.
Oletko työllistynyt tuolla uudella alallasi? miten kouluttauduit siihen, työvoimakoulutuksellako? Anteeksi että utelen, mutta samanlainen ratkaisu on itsellänikin ollut mielessä jo jonkin aikaa. Omalla, naisvaltaisella alallani en tule nähtävästi työllistymään, joten jotain muuta on nyt yritettävä.
En ole työllistynyt omalla alallani ja kouluttauduin kolmella vuodella ammattiopistosta. Olen päättänyt hankkia toisen ammatin eli tuo kolme vuotta minun elämässäni kyllä valui hukkaan. Onko tässäkään mitään järkeä? Opiskelu homma on niin että perheellisenä en lähde enää tavallista tietä opiskelemaan vaan joko työvoima tai oppisopimuskoulutus. Eikä sen opiskelupaikan saaminen helpolta näytä.
Tuo edellistä edellinen viesti oli varmaan minulle. Kouluni on vielä kesken, mutta hyvältä näyttää. Kovasti ollaan kiinnostuneita naisista alalla, eikä tunnu ikäkään niin haittaavan, vaan päinvastoin, ovat hyvillään, että lapset ovat jo isoja (minulla nyt teinejä). 80 km päässä on yksi alan osaajia lisäävä työpaikka, josta puolileikillään sanoivat, että tule tänne kun valmistut, kun kävin siellä ihan muissa asioissa. Ainakin kysyn :). Asenne on kyllä hyvä, mutta nähdään sitten pian kuinka käy.
Olen lapseton, parisuhteessa elävä reilut 30-vuotias nainen. Joku aikaisemmin arveli syyksi kohdallasi lapset, mutta minä en saa töitä edes lapsettomana.
On useamman alan ammatteja, sillä inhoan työttömyyttä. Mieluummin keskeyttäisin opinnot, jos työ löytyisi kuin istuisin työttömänä kotona.
Samoin olen etsinyt sekä koulutuksetonta työtä että vapaaehtoistyötä, mutta aina on kielteinen vastaus ilman perusteluja. Olen kasvatussosiologian opintojeni aikana tutkinut ammatillisen koulutuksen ja työelämän vastaavuutta, ja tullut siihen tulokseen, että mieluummin otetaan ulkomaista halpatyövoimaa joka alalle tai vaihtoehtoisesti tuttavuuden kautta epäpäteviä. Sitten Työhallinto ihmettelee työttömyystilastoja ja käskee hakea joko työvoimapoliittiseen koulutukseen tai eri ammattialalle.
Lehti-ilmoituksista olen havainnut vaatimuksissa "alle 30-vuotias, 10 vuoden työkokemuksen omaava, ylemmän korkea-asteen (maisteri) koulutuksen suorittanut", mikä todennäköisesti estää meitä sijoittumasta työelämään. Rasismi on kyllä perustuslain ja rikoslain vastaista, mutta siitä ei välitetä työnantaja-sektorilla, oli kyse sitten julkishallinnoista tai yrityksistä!
Niin, olo on minulla tosiaan että minua ei ketään tarvitse mihinkään, hyödytön kapistus. Ennen olen puhkunut intoa ja itseluottamusta että kyllä jotain joskus löytyy. Mutta kuten joku jo sanoi niin kyllä tämä aikaa myöten ihmistä syö.
Haluaisin vielä kommentoida tuohon aloittajan lukemaan väitteeseen, että jos on hakenut jo kymmeneen työpaikkaan eikä päässyt, niin vika löytyy itsestä.
Arvatkaapa olenko sitä vikaa yrittänyt miettiä? Kuka sen minulle kertoo tai mistä sitä osaisi etsiä? Tähän ikään, 30 , olen jo oppinut itsestänikin jonkin verran. Tiedostan omat heikkouteni ja vahvuuteni, niin luonteessani kuin ammattitaidossani. Enkä silti vieläkään tajua miksi en kelpaa työmarkkinoille?
Lun näitä mielenkiinnolla, sillä itse suunnittelen vaihtavani työpaikkaa. Nykyisessä työssäni olen siinä asemassa, että olen ollut mukana rekrytoimassa porukkaa, ihan oman tasoisia, ja sitten "rividuunareita". Te kaikki kirjoittajat vaikutatte ihan fiksuilta ja tervepäisiltä ihmisiltä, joten ei osaa muuta sanoa, kuin, että älkää lannistuko. Tuolla asenteella saatte varmasti töitä.
Mutta, tuo, kun puhutte lapsista, on kyllä valitettavasti ihan totta. Niin kamalalta kun se kuulostaakin, kyllä pienet lapset vaikeuttavat työnsaantia. Ihan siitä syystä, että pienten lasten vanhemmilla (erityisesti äideillä) on vain helpommin töistä poissaoloja kuin muilla. Jokaisella työnantajalla jolla ko ihmisiä on töissä, on siitä kokemusta, ja jos vaihtoehtona on valita joku toinen, sellainen helpommin valitaan. Alle kolmikymppisistä lapsettomista taas ajatellaan, että kohta se jää kuitenkin äitiyslomalle.
Sinä, joka olisit päässyt 70km päähän tekemään 30h viikko, sanoisin kyllä, että olisi kannattanut ottaa (vaikka menisi vähän tappiollekin). Pääsääntöisesti kun avoimet työpaikat menevät niille, joilla on jo töitä. Olisihan sitten koko ajan ollut mahdollisuus hakea kokoaikasita lyhyemmän matkan päästä.
haittaa, koska en suostu ottamaan alaan kuulumattomia töitä vastaan enkä menemään orjatyöhön eli työharjoitteluun.
Miksi tulisi ottaa vastaan mitä-tahansa-työtä oman alan ulkopuolelta? Miksi lähteä aikuisena ihmisenä palkattomaan työharjoitteluun jos työkokemusta on jo 10 vuotta ja tutkinnot päälle? Miksi ei kelpaa työmarkkinoille näillä vahvuuksilla?
ainakaan mun mielestä, jos ei suostu tekemään työtä ilman palkkaa. Minä menen orjatyöhön vasta jos karenssin uhalla pakotetaan.
Noita omaan alaani kuulumattomia töitä mä sen sijaan olen hakenut, mutta kun en saa niitä. Olen kuulemma ylikoulutettu.
Täällä myös 30v. työtön nainen. Kaksi tutkintoa, AMK- ja maisterin tutkinnot. Luulen, että AMK-paikkoihin ei oteta, kun katsovat, etten kuitenkaan kauaa olisi kun on tuo maisterin tutkinto ja maisterin tutkinnon töihin ei oteta, kun ei ole työkokemusta (en ole edes päässyt työhaastatteluihin). Näin ole itselleni sen järkeillyt. Terve ja täysipäinen, ahkera ja tunnollinen olen.
Sitten yksi suuri syy saattaa olla sukupuoli. JOs olisin mies, minut olisi varmasti jo palkattu! Kun ole nainen ja minulla on lapsi, niin tietenkin ajatellaan, että se lapsi sairastelee tai että kohta ole uudestaan raskaana. Mies ei voi tulla raskaaksi, mutta mies voi olla ihan yhtä hyvin pois töistä lapsen sairastuttua (mies minusta löytyy, joten se on ihan mahdollista), ei se aina tarvitse olla äiti! Eli valitettavasti olen seksistinen näissä päätelmissäni.
Useampia ammatteja en lähde näillä näkymin opiskelemaan. Ilmaistyötä (työharjoittelu) olen jo epätoivoissani miettinyt. Aika erikoistahan se olisi kylläkin, jos tekisin asiantuntijuutta vaativaa työtä (lausuntoja, konsultointia, tutkimuksia) työharjoittelijana, jonka mielleän yleensä enemmän ns. suorittavaa työhön.
ei edes näe kunnolla :)
Haastattelussa sanottiin että olen jo vanha,kyseiseen työhön. Ikä rasimmia jo tässä iässä.No, täytyy ruveta täyttämään eläkepapereita, jos sais vaikka saia varhennetun vanhuus eläkkeen.
Alan kokemusta on yli kymmenen vuotta, parit tutkinnot takana, ikää vähän päälle 40 v, lapseton, mutta ei vaan ketään kiinnosta, vaikka tiedotusvälineissä ko. alan rekrytoijat sanovat, että "valmiita alan osaajia ei saa"?
Ihmettelen miten, siis kaikesta yrityksestä huolimatta väkisin tulee olo että väliinputoajia tässä ollaan. Syystä tai toisesta, mutta tämä lapsi homma on kyllä todella hirveä syy joutua väliinputoajaksi työmarkkinoilla! Siis ettei työllisty koska on lapsia.
Kävipä muuten vielä niin mukavasti että kun hain tässä hiljakkoin ITSE työvoimkoulutukseen, niin huolimattomuuttani hommasin itselleni vielä 2kk karenssin.
Hain heti perään samaan koulutukseen, enne kuin olin päätöstä karenssista saanutkaan (koska siitä kiinnostunut olin) uudestaan, mutta karenssin suhteen sillä ei ollut mitään merkitystä.
... millä perusteella sulle laitettiin karenssi? Jos vain haluat kertoa. Niitä jaellaan niin järjettömin perustein nykyisin.
Tyhmyyttäni sekoitin kaksi eri koulutusta joista toiseen oisi pitänyt varata haastattelu aika itse. Samainen koulutus alkoi heti perään uudelleen ja hain ja tällä kertaa myös varasin haastattelu ajan. Inhimillisiä virheitä ei työkkärissä todellakaan katsota läpi sormien että silleen...
Uskonpa, että olet niin väsynyt hakemusten kirjoittamiseen, että se näkyy kankeutena ilmaisussa ja oikeiden asioiden korostamisen puutteessa.
Voisiko joku vaikkapa lukea ne ja kertoa sinulle millainen vaikutelma niistä tulee.
Voi kun tutulta kuulostaa!
Itse olen ollut kaupanalalla. Kokemusta löytyy yhdestä kaupasta esimiestehtävistä. Plus myyjän tehtäviä muualla erikoiskaupassa. Kun jäin työttömäksi hain myyjän töitä vaikka mistä kaupasta. Mihinkään en päässyt edes haastatteluun. En todellakaan usko että hakemuksissa olisi ollut mitään vikaa, eikä liioin motivaatiossa. Päinvastoin. Itselläni on kaksi päivähoitoikäistä-lasta. Koulutukseltani olen hoitaja, 10 vuoden takaa. Kokemusta ei löydy yhtään ja kyseiseltä alalta alkoi heti löytyä töitä vaikkei kokemusta löydy yhtään? Mulle tuli ainakin sellainen fiilis että ne lapset painaa niissä kaupanalan töissä, ehkä hoitoalan hommissa ei niinkään nyrpistetä äitiydelle koska pääsääntöisesti varmaan kaikki työhönottajatkin ovat äitejä? Mutta kyllä ärsyttää, siltikin. Koko ajan kuitenkin tunsin tekeväni ominta työtäni ollessani kaupassa töissä.
Miten voi olla näin monta samasta ongelmasta kärsivää? Sitten vielä viime viikolla sanottiin uutisissa nyt olevan työnhakijan markkinat. Mulle tuli paha mieli, koska mäkin oon yrittänyt todella saada töitä jo jonkin aikaa. Hakemuksia on hiottu oikein asiantuntijan kanssa eikä vaan ole toistaiseksi onnistanut. Joo, sen olen huomannut, että sellaisia valitaan pääsääntöisesti, joilla jo on työpaikka. Työkokemustakin mulla on, mutta on sanottu, että on otettu niitä, joilla sitä on enemmän. Ja joku työ meni ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelle, kun mä olen amk, vaikka jo tosiaan olisi sitä työkokemusta melko vastaavasta tehtävästä ollut. Olen tässä vähän laskenut nyt rimaa enkä hae ihan ykköstoiveitani. Katsotaan, jos sieltä sitten olisin kytiksellä niihin paikkoihin, joita toivoisin enemmän. Tylsä tilanne monilla meillä työhaluisilla. Olen ollut kyllä kanssa välillä aivan ihmeissäni, että mitä oikein vaaditaan, jotta työtä saa. Työpaikkoihin ollut yllättävän paljon hakijoita, jopa yhteen n. 4 kk sijaisuuteen, jossa tosin saattoi olla jatkoa. Tällaista täällä. Voimia meille kaikille! Toivon, että ollaan pian jo töissä!
Näyttää tämän keskustelun osallistujista suurin osa olevan naisia parhaassa lisääntymisiässä ja osa jo lisääntynyt. En siihen ota kantaa työhönoton esteenä/haittana, pohtikoon kukin itse, mutta näyttää olevan yksi asia, jota kukaan ei maininnut.
Yksinkertaisesti siis se, että olette työttömiä. Se on suurin miinuspuoli työnhaussa. Lisäksi jos koette olevanne osaavia, koulutettuja sekä elämäntavoiltaan ja -tilanteeltaan muutenkin kunnollisia, olette ikävä kyllä hieman liian epäilyttäviä pärjätäksenne työnhaussa.
Valitettavasti tilanne on se, että yhteiskunnassa on muitten kuin työttömien päihin niin lujasti iskostunut, että työttömyys on oma syy ja kertoo henkilön huonoudesta, te ette siis VOI olla kunnollisia työntekijöitä, JOTAIN vikaa on oltava. Oli tai ei, epäilys riittää. Rekrytointipäätökset kun tehdään pääosin tunteella. Valitettavasti.
En tiedä auttaako tämä ketään tuntemaan oloansa sen kummemmin helpommaksi, mutta tiedän itsekin paljon rekrytoineena tuon erääksi isoksi tekijäksi yhtälössä. Tärkeätä se on tiedostaa siksikin, ettei ala etsiä syytä itsestään väkisin, jos sitä ei sieltä löydy. Ikävä kyllä työnhaussa tulee paljon oikeusmurhia, eikä niistä voi valittaa minnekään.