Jos palstaan on uskomista, niin miehet ja naiset eivät ole edes samassa haarassa nisäkkäiden sukupuussa. Mut paluu todellisuuteen. Kuinka paljon oikeasti uskotte et miehen ja naisen eroista on synnynnäistä ja missä yhteiskunta yms mallit astuvat kehiin. Itsestäänselvyydet jätettäköön biologia palstalle. Kyse ei siis ole yksilöeroista vaan et missä eroamme edes keskimäärin. Kuinka paljon jakautuminen tytöiksi ja pojiksi vahvistaa lähdössä olleita pieniä eroja eli mitä olisimme jos ympäristö olisi sukupuolineutraali? Mikä osuus on mielestäsi televisiolla?
Mää aloitan. Musta jo pienissä lapsissa näkee, et pojat on jonkin verran vilkkaampia ja tyttöjen hoivavietti on vahvempi. Tytöt näyttäisivät olevan enempi kiinnostuneita ulkonäköjutuista/vaatteista, mut tuosta voisin paljon laittaa mallien piikkiin.
Eli stereotypiat kehiin.
Mää aloitan. Musta jo pienissä lapsissa näkee, et pojat on jonkin verran vilkkaampia ja tyttöjen hoivavietti on vahvempi. Tytöt näyttäisivät olevan enempi kiinnostuneita ulkonäköjutuista/vaatteista, mut tuosta voisin paljon laittaa mallien piikkiin.
Eli stereotypiat kehiin.
Vastaukset 72
Vanhimmat
naiset naisia niin kauan, kunnes mies alkaa ymmärtämään naisen logiikkaa ja nainen alkaa ymmärtämän miehen logiikkaa. Siihen asti miehet ja naiset on eri planeetalla. Lähellä toisiaan mutta silti ikuisuuksien päässä toisista...
niin ympäripyöreetä et mie en ymmärrä. Onko sulla joku selkeä logiikkaesimerkki, jossa koet miehen ja naisen keskimäärin ajattelevan eri tavalla?
kirjoittaakseen aiheesta enemmän.
Silloin kun mies oppii ymmärtämään miksi nainen/naiset käyttäytyy ja toimii, miten ne käyttäytyy ja toimiikin ja sama päinvastoin. Silloin alkaa miesten ja naisten ero hämärtyä ja lopulta poistuu kokonaan. Eli ensiksi havannoi miten miehet ja naiset käyttäytyy sekä reagoi eri tilantaisiin ja sen jälkeen yrittää ymmärtää miksi se on niin. Vastaamalla kysymyksiin MITEN ja MIKSI. Parhaiten ne vastaukset saa itsensä kautta. Ainoa, mitä siihen tarvitaan on halu ymmärtää. Halu ymmärtää ilman mitään muita takaa-ajatuksia. Hmm.. Taitaa olla ympäripyöreää edelleen. Toisin en osaa asiaa selittää. Miehiä ja naisia on maailmassa aika paljon...
Ihmisiä ei opi tuntemaan koulun penkillä. Ihmiset oppii tuntemaan olemaan ihmisten joukossa. Ihmiset oppii tuntemaan oppimalla tuntemaan itsensä. Se on aika pitkä prosessi.
ei lähtökohtaisesti edes ole noit eroja niin paljon. Siin sit opettelee sellasta mitä ei edes tarvittis. Et mitä ne havainnot on? Missä olet selkeästi nähnyt erot? Mikä on tyylipillisempää naisille ja mikä miehille? ja edelleen - onko se ympäristöstä opittua eli onko muissa kulttuureissa tilanne sama?
kahdesta eri kulttuurista. Ei ne miehet ja naiset niissä kummassakaan niin erilaisia ole. Eri näköisiä kyllä mutta erilaisia...
Noh. Seksin kieltä ymmärtää jokainen. Milloin nainen on halukas ja valmis seksiin? Miten saa naisen haluamaan seksiä? Miksi nainen haluaa silloin seksiä kun naisen saa haluamaan seksiä?
Miten nainen taas saa miehen haluamaan seksiä? Tässä ei todennäköisesti enempää kysymyksiä tarvita.
Miesten ja naisten fyysiset ominaisuudet on erilaisia. Miesten ja naisten kroppa toimii käytännässä eri tavalla. Ihan rakenteesta johtuen. Mikä taas ohjaa kummankin sukupuolen fyysisiä toimintoja? Se mikä ohjaa fyysisiä toimintoja, toimii myöskin eri tavalla kuin kroppa. Se muuttaa ajatusmaailman ja tunnemaailman sukupuolten välillä erilaiseksi.
Edelleenkin olen sitä mieltä kun alkaa löytyä ymmärrystä miesten ja naisten välillä, alkaa rajat poistua. Alkaa löytyä enemmän kaltaisuuksia kuin eroavaisuuksia. Ymmäryyden löydyttyä poistuu paljon kysymyksiä, mitä täälläkin voi lukea. Silloin oikeat kysymykset ja vastaukset alkaa löytää toisensa. Ne ei ole aina välttämättä verbaalisessa tai jossain muussa muillekin selitettävässä muodossa. Eli edelleenkin, tunne itsesi ja tunnet myös muut. Ymmärrä itseäsi ja muidenkin ymmärtäminen helpottuu huomattavasti.
En ole eroja kieltämässä, mut on paljon sellaista mitä ulkopuolinen paine ajaa kuuluvan mieheyteen tai naiseuteen - esim. mainostamisella. Ja myös keskenään ihmiset "pakottavat" toiset ajattelemaan tietyllä tavalla.
Siin olen samaa mieltä, et oikeasti pitäs hakea niit samankaltaisuuksia, mut mua kiinnostaa, et mistä ihmiset ammentavat käsityksensä noihin mies ja naisjuttuihin. Mä tosin olen yleisesti sitä mieltä et hedelmällisempää olis pyrkiä hakemaan yhtäläisyyksiä yleisesti - ei pelkästään sukupuolten välillä. Me ollaan niin kauhian samankaltaisia.
helpompi osoittaa sormella toista kun katsoa itseensä. Huomattavasti vaikeampaa on kohdata oma haavoittuvaisuus, vajavaisuus, omat puutteensa. Huomattavasti vaikeampaa on tarkastella oman käytöksensä syitä ja seurauksia. Sekin on valintakysymys. Haluaako ymmärtää tai ei.
Joo. Medialla on kenties tänäpäivänä suurin vaikutus asiaan. Kun katsoo minkälaista käytöstä ja minkälaisia ihmisiä ihannoidaan. Jokainen kai haluaa jollain tavalla tulla huomatuksi ja mikä sen parempi tapa kun ottaa mallia niistä, kenet huomaa isot joukot ympäri maailmaa? Pukeutua kuin ne ihmiset, muokata ulkonäköään niiden kaltaiseksi, käyttäytymällä kuin idolinsa, puhumalla samalla tavalla. Siinäkin on jokaisella oma valinta, että ottako mallia niistä tai ei. Antaako median vaikuttaa tai ei? Siinäkin on seuraukset selkeästi nähtävissä. Mihin tietynlainen elämäntapa loppujen lopuksi johtaa.
vaan hetkeksi kaavakirja sivuun.
Ihminen ei toimi niin, että a toiseen plus b toiseen olisi c toiseen.
hyvä vai huono asia, jos miehet ja naiset rupeaa ymmärtämään toisensa logiikkaa.
Jihuu vähentyneet väärinkäsitykset, vai plääh sinne meni vetovoima?
siinä vaiheessa kun siittiö kohtaa munasolun. Eli musta sikiö on sukupuolinen olento melkein alusta asti. Eli sukupuolten eroilta ei voi välttyä kehityksessä pitkään.
sitä voisi luulla. Se on jotain, mikä on ansaittava. Kantapään kautta. Tai mistä minä tiedän? Kantapään kautta osittain olen itse alkanut ymmärtämään(?) jotain. Tiedän ainoastaan sen, etten ilman tiettyjä tai oikeastaan kaikkia kokemuksia elämässäni olisi tullut siihen, missä olen nyt.
Ei se ainakaan minun silmissä ole naisten vetovoimaa poistanut. Rajanut kyllä sitä huomattavasti entisestään. Se antaa vastauksen ainakin yhteen kysymykseen, että mitä ei enää halua, minkälaista ei enää halua...
kyllä omia valintoja, mut loppujen lopuksi ei. Meihin jokaiseen pystyy ulkopuoliset vaikuttamaan tavalla tai toisella - jotkut ovat erityisen herkkiä. Se ei kuitenkaan tee heistä huonompia. Näkisin ennemmin sen niin et ne ketkä enemmän kestävät ovat jopa velvoitettuja muita auttamaan. Eli kyl sormellakin saa osoittaa - ainaskin mua.
ei. Osa esim. keskittyy kommentoimaan toisia henkilöitä enemmän kuin aihetta. Ja sillä ymmärrys lisääntyy ja jokainen oppii jotain uutta - eiks nii?
rakastat kaikkia teorioita. Niinpä mä kerron sulle muutaman esimerkin kokeiden tuloksista, joita on saatu lapsista tehdyillä tutkimuksilla.
Menneillä vuosikymmenillä löydettiin viidakossa eläinten kanssa varttunut ihmislapsi. Taisi olla alle 10-vuotias nassikka. Se ei osannut puhua. Miksi? Koska ihmisellä on alle kolmivuotiaana 2 herkkyyskautta, jolloin hän opettelee kieleen liittyviä asioita. Jos herkkyyskausina ja ei muulloinkaan kuule ihmisten puhetta, niin puhe ei kehity. Susilapsi (joksi sitä viidakon lasta kutsutaan) äänteli vähän eläimien tapaan. Hän oli kasvanut eläinten kanssa, niin siksi todennäköisesti hänen ulosantinsa oli tuo.
Ihmisellä ei ole valmiina ohjelmoituna jotain tiettyä "kielisyyttä" vaan kieli opitaan ympäristöstä. Siksi vaikka kiinalaisten lapsi oppii äidinkielekseen Suomen, jos hän asuu suomalaisten kanssa ja kuulee suomea. Jos se kuulee kiinaa niin siitä tulee kiinankielinen. Jos kumpaakin, niin jonkin sortin kaksikielinen muksu on luvassa.
Sukupuoliroolit opitaan ympäristöstä kanssa. Mutta luulen, että jotain voi olla istutettu jo ihan siihen perimäänkin. Esim. naisilla ehkä äitiyteen liittyviä asioita, miehellä isyyteen. Näitä sitten kasvatus sun muut voi veivata suuntaan ja toiseen. Mutta jotkut asiat tulee ihan luonnostaan, vaikka äidin vaisto jos sitä ei ole tuhottu jollain tapaa. Äidin vaisto saattaa olla ihmisellä, mutta hän tietää että vaistossa on jotain mätää.
nyt sitten. Sulla on vaan niin systemaattinen ote asioihin, musta. No mut kukin tyylillään.
sormella? Se ei ole hyvä tapa. Se herättää usein jokaisessa puolustusreaktion. Silloin lähtee usein vahinko kiertämään ja se ei johda mihinkään. Parempi tapa on kenties puhua yleisesti inhimillisistä heikkouksista. Nekin on heikkouksia jokaisella niin kauan kunnes lakkaa kieltämästä niitä, muuttamasta niiden asua joksikin muuksi kuin ne on. Ainoastaan hyväksyy niiden olemassolon. Silloin taitaa valtaa siirtyä heikkouksilta yksilölle. Silloin ei heikkoudet enää hallitse yksilöä vaan yksilö hallitsee heikkoutensa ja heikkoudetkaan ei ole enää sellaisia kuin ne oli sitä ennen. Ne oikeastaan lakkaa olemasta heikkouksia. Ne ei välttämättä muutu vahvuuksiksikaan, vaan joksikin, mikä vaan on osa itseä. Joksikin, mitkä voi tarvittaessa olla heikkouksia ja tarvittaessa vahvuuksia. Vailla minkäänlaisia kaavoja.
on äidillinen tyyli, mut saat pitää. Samaan lopputulokseen voi päästä monia eri teitä. Eikä toisen tapa välttämättä sovi itselle.
kokenut tyyliäni kovin äidilliseksi ennen. Olen jopa vähän pelännyt, olisinko tulevaisuudessa tarpeeksi äidillinen ihminen. Joo, mut hiusten halkominen sikseen, olen ollut kiinnostunut ihmisistä aina.
Juu. Samaa mieltä. Ei syyllistäminen mihinkään johda. Kait se on ihan oppimisjutuissakin todettu, et asiat menee päähän vain jos mieliala on oikea - juoksuhaudoissa harvoin on.
Ja olen siitäkin samaa mieltä et varsinaisesti ei ole olemassa mitään heikkouksia tai vahvuuksia. Eri tilanteessa eri asiat osoittautuvat eri "arvoisiksi". Eturintamalla tarvittaneen eri asioita kuin koti-isänä. Näin ei kuulemma saa vastata työpaikkahaastattelussa - olis pitänyt olla eksaktimpi.
kirjaa jossa myös viitataan samaiseen tapaukseen.
Mistäs sä mun rakkaudet tiiät? Voit tosin olla oikeasssakin.
sen verran palstalla, että tunnen sun tyyliä.
kiinnostuksen jaamme. Äidillisyys liittyi vain tuohon ojentamiseen. Mut jätetään hiukset rauhaan.
antamaan piiskaa ensin kaikille, jotka ei omaa mun käsitystä asioista. Sitten sen jälkeen alan keskustella kahnaavista asioista. Tyylikysymys.
on huonot puolensa - osa vetäytyy nopeasti poteroon ko. tilanteessa. Mut saa sillä ainakin reaktion aikaiseksi. Ja siinä laskee paljon muiden varaan.
muiden varaan paljon? Ei se mun mielipide siitä muutu, jos toinen on eri mieltä tai samaa mieltä. Paitsi jos itse päätän muuttaa mielipidettäni. Ja muutankin jos huomaan mielipiteeni olleen ketullaan.
Ihmiset on erilaisia. Toiset huutaa heti au ja kovaa jos neula pistää sormeen. Jotkut käpertyy kivusta kasaan ja paikkaa sormensa hiljaisuudessa.
joutuu laskemaan muiden sietokyvyn varaan. Eli hellemmällä kädellä voi saada sellaisetkin ihmiset keskustelemaan, jotka eivät piiskaa siedä.
Olemme toki erilaisia ja jokainen joutuu oman itsensä kanssa elämään. Jotkut tykkää parisuhteessakin räyhätä ja huutaa päivittäin ja ovat silti onnellisia. Useimmiten kait hakeudumme samakaltaisten seuraan - tai siis ainakin niiden, jotka meitä sietävät.
uskon samaan asiaan. Eli mitään palaa ei voi historiastani muuttaa, muuttamatta myös lopputulosta.
Ja samaa mieltä myös rajauksista. Tiedän 1000 tapaa kuinka parisuhdetta ei tule tehdä.
"joutuu laskemaan muiden sietokyvyn varaan. Eli hellemmällä kädellä voi saada sellaisetkin ihmiset keskustelemaan, jotka eivät piiskaa siedä."
teoriassa.
vähän...Koita pitää kunnon tauko kaikesta suhdesäätämisistä. Mieti mitä rakkaus ja suhde oikeasti ovat. Pidä kiinni johtopäätöksistäsi, ja sitten vasta sotaan uudelleen.
Pitää olla päämäärä selkeä, ennenkuin voi tehdä jotain :)
mä myös opin et kuinka sen asian tulee olla. Ja mistä sä tiiät et miten pitkän tauon olen pitänyt. Mut kiitoksia vaan neuvoista.
Ja oikeesti. Se on jännä miten tyhmältä monet omat tekemiset näyttävät, kun on keksinyt et miten se pitäis tehdä. Mut silti ilman niit aiempia kokemuksia sitä tietä ei olis löytänyt. Musta tuossa on aika hyvä analogia myös keksimiseen. Ratkaisun löydettyä kaikki on aikas kirkasta.
tämmösenä tanttana, joka aina läpyttänyt, ettei sukupuolirooleja lapsilla ole ja lapset on samanlaisia oli kyse tytöstä tai pojasta. Ainut ero siel haarojen välissä ja muuta läpyti...läpyti...jutskaa...kunnes..
Niin kunnes minulle syntyi tämä nuorimmaiseni, joka syntymästä saakka ollut ulkonäöltään ja käytökseltään pikku-äijä minikoossa ja ei pelkästään oma näkemykseni asiasta vaan ihan ulkopuolisten ihmistenkin suusta kuultuina. Sälli meinaa näyttää nii pojalta punaisessa paidassakin, ettei kukaan voi erehtyä ja mikä auto/prätkäfanittaja ollut syntymästä saakka, eikä ole mallia saanut mistään (ei kerinnyt) syntymästä saakka valvonut automatkat ja heti kohta pärissy autossa sylkilentäen. Kaikki tavarat menee pitkin lattioita pärinällä ja niipoispäin. Täysin erilailla käyttäytyy naiste/tyttöjen läsnä, kuin miesten/poikien. Naisten/tyttöjen kanssa on rauhallisempi ja totisempi ja hymyileväisempi...jne...lukuisia pikkumiesmäisiä piirteitä löytyy ja nää ei ole omia äidin näkemyksiä pelkästään.
Niin nuorimmaisen pojan kohdalla tämä miesmäisyys on synnynnäistä ei mallin mukaan syntymistä, että jouduin ´kumoo vanhat uskomukseni romukoppaan kertaslaakista ja joka päivä uudestaan, kun pojan kanssa touhuun, jopa mun ratkifanaattinen feministi ystävättäreni on luopunut toivosta poikani kohdalla löytääkseen hänestä tyttömäisiä piirteitä, niitä ei ole vaik kuin nukkeja on ympärillä, niin pojalla on siskonsa leluja kanssa käytössä ja mitä tekee itkevälle Annabell nukelle:laittaa kädet korvilleen ja murisee kähinä äänellään nukelle :))
tapaus ei tee keskiarvoa. Miekin olen taipuvaisempi uskomaan, et pojissa on enempi menijää ja pyörillä liikkuvat kiinnostavat luonnostaan - tosin ympäristöä on pirun vaikea erottaa syntymäeroista. Meinaan et oma kasvatus on aikas pientä verratuna miljuunaan muuhun ärsykkeeseen. No mun omat lapset on sit just poikkeuksia toiseen suuntaan - hoivavietti taitaa olla enempi pojan heiniä ja tytär on vauhdikkaampi. Isän feminiinisillä geeneillä lienee osuutensa.
Musta tarhavaiheessa alkaa nopeasti erot näkyä ja sen vois enempi kuvitella johtuvan ympäristöstä.
Mut hei. Tolla sun nuorimmaisella on jo muita malleja. Mitäs sukupuolta noi vanhemmat sisaret on?
kyllähän minä kasvatustieteet/muut hömpät lukeneena tiedän ;D
mutta se vaa toiset on kyllä enempi jo valmiiksi poika ja joku taas tyttö, noin enempi, kuin on taas vauvoi joista vaikeempi erotella ja vielä tarhassakaan tai koulussakaan.
(tuohon poikaa vielä sen kaikki liikkeet ja muu olemus on jo luonnostaan semmoista massiivista ja voimallista, vähä sotilaallista,eikä muute koskaan ole suostunut jäämään naisten kuntosalin lapsiparkkiin, mutta miesten/naisten kuntosalinparkkiin jää ;D)
On joo pojalla on 14-ja 16-vuotiaat isoveljet, jotka boxaajia/salil kävijöitä, mutta he ovat olleet näitä enempi ei erota kumpaa sukupuolta olevia pikkupoikalapsia ja taas tää nykyään jo 12-vuotias likka poikamaisempi nykyään hyvinkin tyttömäinen.
Se vaan etten nyt tammikuussa voi töihin palatessani ajatella, niin kovin mustavalkoisesti, kuten ennen vaikkakin aina auki uusille asioille...jne.. :))
on harvoin hyväksi - jos koskaan. Lapsista oppii kummasti - myös itsestään.
Mut samaa mieltä - toiset on enempi poikia tai tyttöjä. Kuten sanoin mä uskon, et on tosiaankin olemassa tiettyjä sukupuolisia piirteitä jotka näkyy jo lapsessa. Jonkun sokkotestin mukaan ihmiset erottivat lapsista sukupuolen varsin hyvin vaikkeivat värkkejä nähneetkään.
osa on kasvatuksen / ympäristön tulosta. Onhan vähän tähän liipaten tullu monta dokkariakin töllöstä, siis sellaisista lapsista joista ei pystytä sanomaan kumpaa sukupuolta he ovat ja sit lääkäri on vain päättänyt kummanlainen värkki väsätään ja kumpana vanhemmat alkavat lastansa kasvattamaan. Tosin se ei kait oo ihan sama asia koska heiltä on kait puuttuneet myös luontainen hormonitoiminta, tosin en nyt sit junttina moukkana tiiä onko lapsilla sukuhormonitoimintaa vai alkaako se vasta murrosiässä.
homma taitaa mennä just päinvastoin. Eli kaksostutkimukset (identtiset) joissa toisella on sukupuolielinten kanssa ollut häikkää ovat puoltaneet sitä et sukupuoli säilyy riippumatta värkeistä. Eli kasvatus ei tee sukupuolta. Sil ylimääräiselle kromosomilla lienee enempi merkitystä kuin uskois.
Mä luulen, et ympäristö enemmänkin vain vahvistaa olemassolevia rooleja. Eli pojat alkavat keskenään kasvaa poikamaisemmiksi ja tytöt tyttömäisemmiksi.
se pelkästään teekkään mut vaikuttaa aikalailla kuitenkin. Tosiaankin tosta kromosomijutustahan sen sukupuolen saa selville, en sit muista oliko nää vauvat myös tältä osin vähän epäselviä tapauksia.
Tätäkin ois mukava tutkii silleen et panis erinäisen määrän lapsia eristykseen saarelle erilaisiin ryhmiin. Ai niin joo perkele, eiks eräs viiksiniekka jo tehny jotain sen suuntaista.
viiksetkäät kaverit on vielä 70-luvullakin tehnyt aika mielenkiintoisia kokeita lapsilla (ja myös aikuisilla). No mä ole tosin sitä mieltä, et nyt on menty toiseen äärilaitaan.
John Money ja Anke Ehrhardt ovat aikas paljon ko. aihetta koluneet. Noin äkkipikaseltaan näyttäis et seksuaalista identiteettiä ei ympäristö voi tehdä - esim. homojen adoptoimista lapsista ei tule homoja muita useammin. Mut onko hoivavietti tai autojen kanssa pelleily seksuaalista identiteettiä - musta ei. Mut eroja miesten ja naisten välillä näyttäis olevan kaikissa kulttuureissa. Jokainen vain vahvistaa niit omalla tavallaan.
varmaankaan oo ihan noin yksiselitteisiä kuin joku auton rassaaminen tai nukeilla leikkiminen, perkele oli mullakkin killinä oikeasti pissivä nukkevauva eikä musta tullu kovinkaan feminiinistä siitä huolimatta (tosin herää kysymys et miks vitussa sellainen on mulle hankitty ylipäänsä).
Onks sit muka jotku esim. 4-7v lapset kovinkaan erilaisia jos ajatellaan heitä miehinä ja naisina, kyllä se poika todennäköisesti leikkii ja hoivaa sitä nukkea siinä missä tyttökin jos hänelle sellainen vaan vanhempien puolesta annetaan ja kerrotaan miten sillä kuuluu leikkiä. Mä oon vähän sitä mieltä että vasta murrosikä eriyttää miehet ja naiset lopullisesti toisistaan.
Jo sikiöllä on hormonituotantoa eli poikasikiö tuottaa testosteronia mikä on välttämätöntä sille että sikiölle alkaa muodostua miehelliset sukuelimet. Tyttösikiö ei taas tuota testosteronia lainkaan. Muista hormoneista en muista...
Suhtautukaa tähän varauksella, en oo mikään hormonituotannon asiantuntija mutta noin muistan lukeneeni jostain. Korjailkaa vapaasti jos mulla on väärä käsitys.
mutta mä mietin tätä samaa kysymystä työkaverin kanssa juuri taannoin. Hänellä on kolme lasta, ja hänen mielestään tyttömäisyys ja poikamaisuus tulee ihan kromosomien mukana.
Mulla on vähän samanlainen käsitys, ja miksi joistakin pojista tulee tyttömäisempiä kuin toisista ja sama toisinpäin naisten suhteen, on varmasti geeneissä/kromosomeissa sekin.
Mä olen itse kasvanut poikien ympäröimänä ja perheessä, jossa isä oli usein kotona imuroimassa. Vaikka leikinkin lähes pelkästään poikien kanssa neppiksillä tai poliisia ja rosvoa, tein sen nätissä hameessa ja tykkäsin laittaa itseäni ja nukkejani. Neppisautoilut, pyörärallit ja sen sellaiset olivat ookoo paremman puutteessa, mutta lähinnä käytännön sanelema pakko. Eikä minusta ihan poikaa tullutkaan, vaan olen "erittäin naisellinen poikatyttö", kuten äitini asian ilmaisee.
Serkkuni yritti (ehkä jopa korostetusti) kasvattaa lapsensa sukupuolirooleista vapaiksi, ja niin siinä kävi, että tyttö on ihan mahoton pikkuprinsessa, joka on jostain itse keksinyt tykkäävänsä pinkistä ja liilasta, rakastavansa hameita ja kuvioituja sukkahousuja, samalla kun poika päristelee autoilla. Ja heille on todellakin tarjottu ihan kaikkia leluja, mutta niin se vain on mennyt, että tyttö on super-tyttömäinen ja poika täysin poikamainen vesseli.
Mä en oikeasti tiedä missä se totuus piilee, mutta uskon kokemani perusteella, että jossakin määrin se riippuu siitä onko XY vai XX. Toisin sanoen, uskon, että olisimme miehiä ja naisia (ja jotain siltä väliltä), vaikka yhteiskunta olisikin sukupuolineutraali, jota se ei tietenkään voi olla niin kauan kuin biologisia sukupuolia on enemmän kuin yksi.
niin luoja paratkoon, mihin ihmiset tukeutuisivat mallin kaipuussaan.
Mä luulen et tuossakin asiassa on pirun vaikea erottaa geenejä ja vanhempien mallia toisistaan. Kaksostutkimukset puhuvat enempi sen puolta et olisit ollut samankaltainen toisessakin perheessä kasvaneena. Ja toisaalta samassa perheessä kaksi lasta voi kasvaa kovin erilaisiksi vaikka kasvuympäristö on sama.
Ei meita ihan samankaltaisina voi nähdä, mut musta eroja myös korostetaan liikaa. Vaik katottaisiin vain keskiarvoja - yksilöt on sit ihan toinen juttu. Silti mä luulen, et ympäristö pystyy lisäämän sukupuolten välistä eroavuutta - tai vastaavasti sitä vähentämään. Se et missä määrin se on tarpeen on sit toinen juttu.
ja jos nykyisestä mallista yht'äkkiä siirryttäisiin siihen toiseen, niin tokihan se on pelottava skenaario.
Sen sijaan ainakaan minun ymmärrykseni ei riitä tajuamaan sitä, mitä se olisi, jos aina olisi ollut sukupuolineutraali ympäristö, vaikka sukupuolet olisivatkin olemassa.
lapset voivat kasvaa ihan erilaisiksi kuin vanhempansa eli lähimmät mallinsa.
Mä en ole koskaan ymmärtänyt erojen korostamista, en hyvässä enkä varsinkaan pahassa. Mutta joo, tämäkin johtuu ehkä omasta kasvuympäristössäni, jossa ei ole ollut varsinaisia rooleja, tai ainakaan minä en niitä ole - lapsuusaikaa kun ajatellaan - tiedostanut niitä miehen tai naisen rooleiksi. En mä ole koskaan edes inhonnut poikia, vaikka sellainenkin vaihe kuulemma pitäisi olla joskus.
Ympäristö pystyy varmasti lisäämään eroja, siitä ollaan varmasti samaa mieltä lähes kaikki, vähentämisen suhteen en välttämättä ole samaa mieltä, ainakaan yhtä yksinkertaisella tavalla, vrt. serkkuni perhe. Em. tapauksessa ei siis ole ole kyse _vain_ kasvatuksesta, vaan myös siitä, minkälaisen mallin vanhemmat antavat.
...stereotypioista. Miesten kanssa varttuneesta naisesta tulee poikamainen. Naisten kanssa kasvaneesta miehestä tulee pehmompi mutta naisia ymmärtäväisempi mies. No joo, nuo oli stereotypioita. Mut niissä on perää, koska lapsi imee vaikutteita ympäristöstään.
Musta sukupuolien psyykkistä kehitystä tapahtuu läpi elämän. Eli musta aikuiset naiset ja miehet tarvitsevat ikäänkuin peiliä omalle miehuudelle ja naiseudelle. Naiseus ja mieheys kehittyvät läpi elämän. Esim. isäksi tai äidiksi tuleminen lisää uuden palikan sukupuolirooliin. Musta ei ole koskaan liian myöhäistä oivaltaa jotain uutta omasta sukupuolestaan tai sukupuolisuudestaan, ja kehittyä ihmisenä. Ja musta tuota kehittymistä, kypsymistä, tapahtuu vääjäämättä. Joku voi uskaltaa olla oma itsensä, naisellisempi tai miehekkäämpi, kasvettuaan ihmisenä.
hmmm... Jonkun verran perää jutussasi. Olen itse naisten keskellä kasvanut mutta olenko nyt yhtään naisellisempi? Tuskin. Olenko sitten miehekäs? Perkele, kun en tiedä sitäkään. Ehkä kumpaakin tai sitten en kumpaakaan.
Mutta, mutta. Se on kyllä kieltämättä ollut suureksi avuksi naisten ymmärtämisessä.
Mut sit täytyis olla kaverit ja kaik naisia. Siskot ja äitee ei riitä (tai isä ja veljet). Et imee toki vaikutteita, mut todella laajalta alueelta. Mut ei noikaan tietenkään sukupuolista identiteettiä.
Ja siin samaa mieltä et roolit muuttuu kilometrien varrella. Teininä näkee itsensä aikas eri paikassa mies/nais-akselilla kuin nyt.
mieltä: "Mut sit täytyis olla kaverit ja kaik naisia. Siskot ja äitee ei riitä (tai isä ja veljet). Et imee toki vaikutteita, mut todella laajalta alueelta. Mut ei noikaan tietenkään sukupuolista identiteettiä."
Väitätkö, että laadullisesti ja kestollisesti kaverit ajaa saman asian persoonan kehittymisessä kuin vanhemmat ja muu perhe. Must a se ei mene niin.
Musta ne henkilöt, joilla on auktoriteetti- tai muu tärkeä asema lapsen elämässä, muokkaa personaa eniten. Ne, keillä on oikeus sanoa sinusta jotain mielipiteitään.
Jos kaverit ei miellytä, niin voi haistattaa pitkät ja vaihtaa kavereita. Ei sillä, etteikö kavereilla olisi merkitystä. Teini-ikäisenä varsinkin kamuilla on merkitystä. Teininä tosin ihminen on jo ehtinyt kehittyä hyvän matkaa ja persoona alkaa olla jo jonkin verran kiinteä.
perheen roolia on menneenä vuosisatana ylistetty ja yritetty tieteellisesti todistaa, mut näyttää siltä et todisteet on enempi kavereiden, naapureiden yms. puolella.
Vanhempien luona toki noudatetaan vanhempien antamia sääntöjä, mut IRL:ssä on toinen meno. Kotona rauhallinen kaveri voipi olla huomattavan aktiivinen kaveripiirissä. Vanhemmat vain haluavat uskoa vahvasti omaan rooliinsa - ja yhteiskunta pyrkinyt sitä uskoa ylläpitämään. Esim. toiseen maahan siirtyneet lapset omaksuvat hyvin nopeasti paikalliset säännöt ja kulttuurin - paitsi Chinatownissa ym. missä koko ympäristö edustaa samaa kulttuuria kuin vanhempienkin.
naapureiden sun muiden tuttujen kanssa olla yht paljon yhdessä kuin vanhempien. Lapset on riippuvaisia vanhemmistaan, ja siksi lapset sopeutuvat enemmän tai vähemmän perheensä jäseniksi. Lisäksi lapset oppii vasta tietyssä suht korkeassa iässä ymmärtämään asioita sellaisina kuin ne ovat. Lapset kantavat vanhempiensa huolia, ja luulevat omalla tuhmuudellaan saaneen aikaan mitä mielikuvituksellisimpia aikuisten välisiä asioita :) Musta aikuistuminen on juuri sitä, että eriytyy pois vanhempien vaikutuspiiristä ja oppii katsomaan vanhempiaan objektiivisemman linssin läpi.
Varhaislapsuuden kokemukset vaikutavat siksi paljon lapsiin, koska lapsi ei muista niitä jotta hän voisi käsitellä niitä mielessään jotenkin, ja koska aivojen kehitys ei ole sitä luokkaa että joku kovin objektiivinen ja järjellinen käsittely onnistuisi. Jo parinpäivän ikäiset lapset ovat solmineet yhteyden hoitajaansa. Yleensä silloin kun lapsi näkee toisen ihmisen, ja hoksaa sen hoitavan häntä.
et aika olis niinku merkittävin parametri asiassa. Ja on eri asia mitä ja miten lapset kokevat ja miten se ohjaa heitä aikuisena. Mä ymmärrän kyllä sun näkemyksen - se on hyvin linjassa liki 100 vuotta vallassa olleeseen käsitykseen. Kannattaa katsoa asiaa myös toisesta vinkkelistä. Siin äkkiä huomaa, et asiat ei ole aivan niin simppeleitä. Et jos unohtaa geenien vaikutuksen ja alkaa katsomaan, et mikä sitä lasta eniten kiinnostaa/liikuttaa niin voi olla et vanhempana jää kakkoseksi - vaik vituttaakin. Mä toisessa yhteydessä jo mainitsin tuon uuteen maahan muuttaneiden jutun, joka on yksi aika selekä merkki siitä et lapset seuraavatki enemmän ympäristöään kuin vanhempiaan.
Musta hyvä alku ko. asiaan perehtymiselle toiselta kantilta on Judith Harrisin kirja "kasvatuksen myytti". Sen lähdeteosten avulla voi sit luotailla aihetta lisää.
nimenä on itsessään jo arveluttavan kantaa ottava.
No siis toki aikuiset jää kakkoseksi ihmisen vaikutuspiirissä. Aikuisen ihmisen pitäisi olla itseellinen olento. Ihminen sopeutuu elinpiiriinsä, kuten maan vaihduttua ulkomaaille, kivikkoisessa saaristomaisemassa ei viljellä avomaakurkkua vaikka vanhemmat sitä kotiseudulla tekivät ja blaa blaa, blaa blaa blaa. Ihan itsestään selvää ainesta meikäläiselle.
Ulkomaan elävät alkaa havitella takaisin kotimaahansa vanhemmaksi tullessaan. Jotain sekin viittaa ihmisen haluun kuulua osana johonkin. Okei, mut tästä aiheesta en kirjoita enää enempää.
koska työni puolesta olen monta tuntia toisten lasten kanssa tekemisissä, niin lapset tosissaan pohtivat kotona tapahtuvia asioita kodin ulkopuolen. Lapset syyttävät itseään hyvin herkästi vanhempien huolista/riidoista...jne...En uskalla kirjoittaa tähän esimerkkejä, koska palaan muiden lasten kanssa työskentelemään, mutta oli lapsi kenen kanssa tahansa, niin kodin asiat ja malli pyörivät loppu peleissä toiminnassa. Ok lapsi joka käyttäytyy kotona hyvin, mutta koulussa huonosti kertoo tietynlaisesta kuvioista kodin ilmapiiristä, kuten sekin kotona huonosti, mutta koulussa hyvin ja välimaastoja on.
Se miksi toiset lapset on kaveriporukoissa helpommin johdateltavissa, niin roikkuu vain ja ainoastaan lähimmistä kasvattajista eli kotijoukkojen mallista ja ne aikuinen/aikuiset jotka siellä kotona ovat he ovat avainasemassa kuinka lapsi toimii kodin ulkopuolen.
Toki saman perheen lapsissa on eroja, mutta kyllä se on koti kasvattajien paikka katsoa ensimmäisenä peiliin miksi näin tapahtui.
Toki lapset imevät ympäristöstään vaikutteita, mutta pohjan luo vanhemmat/lähikasvattajat, että siitä lähdetään. Se on vaa helpompi syyttää ympäristöään/kavereita ja esim.opeja kun lapsi käyttäytyy ei toivotulla tavalla.
siinä myös, jos perhe muuttaa ulkomaille. Koko perhe alkaa sopeutua uuteen maahansa. Ja jokainen yksilö erikseen alkaa sopeutumaan uuteen maahansa.
Jos on vaikka alaikäisenä 13v:nä karannut onnistuneesti ulkomaille, niin tottakai se sun uusi elinpiiri määrää sun tulevan elämän kuvoita. Mut paljon on kerinnyt jo tapahtua sinä 13v:nä, minkä oot ollut suomessa. Kansallisuus rooli on vielä melko helppo muuttaa, mutta kansallisuusidentiteetin muuttamisessa ei olekaan kyse mistään kovin persoonallisuuden syvälle meneviin asioihin. Ujo saattaa avautua Espanjaan muutettua huomaamattaan, koska mallina on omaan itseen nähden avoimempi ilmaisukulttuuri. Jos se ei olisi muuttanut Espanjaan, niin joko se olisi yhä hiljaisempi tai sitten olisi vaikka joku iloinen kaverisakki löytynyt jossa se taito olisi hioutunut.
Olen ihan samaa mieltä! Tuli nimittäin vastaan sellainen stereotyyppi, joka keskustelussa sanoi, ettei vois ikuna tuntea olevansa sellaisen kersan isä, jota ei ole ite (postimyynnistä) tilannut.
Mun on vaikea kuvitella, että jonkun kersan äiti (poikkeuksena surrogaattiäititapaukset, jossa hautomona toimii muu, kuin biologinen äiti) voisi sanoa, että ei tunne olevansa kersan äiti, jos on sitä kersaa mahassaan kantanut. Oli se sinne melkein millä tavalla tahansa joutunut. Se on vissiin sitä hoivaviettiä se!
[Tai voisin kuvitella äidin vierastavan kersaansa, jos hänen aivonsa on äidiksi tulon prosessin jossain vaiheessa tai elämässä jo sitä ennen saaneet pahan kolauksen.]
Pojat taas on niin vilkkaita, että kiiruhtavat kiireen vilkkahan matkoihinsa, jos alkaa jollain lailla ahistaa. Ei tule minkäännäkösiä raskausarpiakaan sillä tavalla!
Tällainen stereotypiatapaus tässä tuli mieleen! Ehkä tässäkin on yksilötasolla eroja. Kovin paljon aiemmin historiassa ei ole juurikaan ollut mahdollisuuksia välttyä tällaisilta ei-suunnitelluilta perheenlisäyksiltä - joita tänä aikana pidetään suorastaan luonnottomina, paitsi jos piti tiukasti kiinni luostarilupauksestaan.
Mites on tytöt, jotka eivät voi "ottaa omakseen" lasta, jota eivät ole itse maailmaan puskeneet.
Eli kiilaa löisin hoivavietti-stereotypiaan siinä, että mies ei ikinä voi olla varma siitä onko lapsi oma. Tästä johtuen olettaisin myös sen ilmiön laajemmaksi, jonka olen jo itse kokenut, että mies kykenee helpommin ottamaan myös vieraan, adoptoidun tai uusperheen mukanaan tuoman lapsen omakseen ilman vertailuja omaan lapseen.
menetelmä, joka liittyy johonkin puhelinliittymään...niin joo...dna-tutkimus, jolla isyys voidaan varmistaa. Mutta joo, tämä menetelmä ei ole ollut hirveän kauan olemassa.
Muuten en tiedä, pitääkö tuo helppous miehellä tähän vieraan lapsen omaksumiseen paikkaansa. Riippuu myös varmaan siitä, minkälaisia vaatimuksia tällaiselle ei-biologiselle vanhempi-lapsi -suhteelle asettaa. Olisiko muka naisilla rima ja samalla kynnys korkeampi? Ainakin olen kuullut, että jotkut tuoreet äidit ovat pettyneet siihen, että lapsenhoito on hirmu tylsää. Tulee mieleen, että tällaisessa tilanteessa koko juttu oli liian valmiiksi, ruusunpunaisten lasien läpi mietitty ja kontrasti arkitodellisuuteen tuntuu tylyltä.
Itsessäni en tunnista tuollaista piirrettä. En uskalla sanoa, että olisin aivan immuuni vierastamiselle, mutta uskon kovasti avoimen asenteen ja itsensä suhteelle altistamisen voimaan. Ei nainen tai mies välttämättä kaikkien omien biolapsiensakaan kanssa tule (aina) yhtä hyvin juttuun.
vapaata miestä tai naista! Tyttönä ja poikana kohtelu sukupolvien ajan vaikuttaa meissä geenitasolla saakka ja siirtyy perimässä eteenpäin. Siihen vielä päälle ympäristön vaikutus, joka sekin on sukupuolittunutta, vaikka kuinka valistuneet, asiaan huomiota kiinnittävät ja sukupuolia tietoisen samankaltaisesti kohtelevat yksilöt saisivat uuden ihmisyksilön kasvattaa.
En usko, että tähän kysymykseen on olemassa mitään oikeaa vastausta, koska ei ole mahdollista kuvitella sukupuolineutraalia ympäristöä! En tiedä, kuinka monta sellaista sukupolvea, jota kasvatettaisiin niin, etteivät kasvattajat ole lainkaan tietoisia kasvatettavien sukupolvesta tarvittaisiin puhdistamaan vuosituhansien kasvatustulos perimästä tai onko tämä edes mahdollista.
Televisiossa näkee enemmän poikia/miehiä. Kaikki sankarit ovat viime aikoihin saakka olleet lähes yksinomaan poikia/miehiä. Suomalaisessa televisiossa sukupuolittuminen ei ole niin räikeää, kuin esim. Etelä-Euroopan maissa, jossa show-ohjelmia vetää järjestään puku päällä hiihtävä köriläs kangastilkkuun puetun blondatun bimbon kanssa. Ja kuitenkin muka miehillä on paksumpi iho, jonka luulisi kestävän kylmää paremmin. Olen joskus miettinyt, kehittyykö alati vähäpukeisina esiintyville naisille verrokkeja enemmän ruskeaa rasvakudosta.
Suomen kieli on ilahduttavan sukupuolineutraali siinä, että yksikön kolmas persoona on simppelisti vain 'hän', sukupuolesta riippumatta!
Vanhemmat tutkitusti puhuvat tyttärilleen ja pojilleen tai heistä IHAN alusta saakka eri tavalla. Mulla nousee niskakarvat pystyyn, jos kuulen jonkun sanovan, että vauva potkii mahassa niin paljon, että se on varmaankin poika. Eiks tytöillä ole vahvemmat jalkalihakset?
Kuka/kuinka todistaa aukottomasti, että miehet ja naiset on edes veistetty SAMASTA puusta?!
Mulla oli onni kasvaa perheessä, jossa lapsille sukupuolesta riippumatta asetettiin aika samanlaiset tavoitteet, rajat ja vapaudet. Mun äiti jakoi ihmiset kahteen lokeroon: toiset tekee ja toiset enimmäkseen vaan puhuu...
Mitä sä niinku haet tällä stereotypioiden keruulla?
hae - tai sii muuta kuin mielipiteitä. Ja siin mielessä sun vastaus oli mitä parhain eli kiitoksia vaan. Tilanne on sama kuin, et miksi yleensä kysyä ihmisiltä mitään.
Mä myös yhdyn pitkälti tuohon mahdottomuuteen.
Mä uskon et on kohtuu vaikea lähteä aukottomasti todistamaan et missä miehet ja naiset on samanlaisia tai erilaisia - enkä tiedä onko se edes kovin tähdellistä. Silti luulen, et on mahdollista edes saada käsitystä siitä, et mitä suuruusluokkaa nuo erot mahdollisesti ovat - ja mitkä arkipäivän miesten ja naisten ominaisuuksiin ovat puhtaasti meidän itsemme luomaa. Vaikka kyse onkin vain keskiarvoista, niin silti vois olla hyväksi ampua alas joitakin "enemmän" vääriä stereotypiota - jos tarkoituksena on mennä kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. Musta tällä hetkellä keskitytään ko. asiassa käsittämättömiin asioihin kuten palkkaukseen. Se on tietysti helpoin tie. Sen toki jokainen osaa laskea ja sil voi saada ääniä. Mut vaikea tie ei aina ole mahdoton tie - ja useimmiten minusta tavoiteltava tie.
asia. Nostan itse käden ylös, jos kysytään, kuka ei ymmärrä paljoakaan siihen liittyvistä asioista. Silti olen varma, että jäljet johtavat sylttytehtaalle melko nopeasti, jos nykyistä palkkausjärjestelmää - tai globaalisti palkkausjärjestelmiä yhtään aletaan tarkastella.
Ennenhän Suomessakin on maksettu miehille palkkaa puhtaasti jo sillä perusteella, että miehen oletetaan olevan perheensä ainoa elättäjä. Pitkältihän miehet ovat olleet niitä, joiden odotetaan "käyvän" töissä. Naisten hommat olivat lähempänä ja vain onnettomassa asemassa olevat naiset joutuivat palkkatöihin. Ei tarvitse mennä juuri merta edemmäs kalaan kun näkee, että tämä ajattelu pätee vielä suuressa osassa maailmaa.
Alue on vaikea ja sen uutisoinnissa ja muussa käsittelyssä esitetään hirveästi tilastoja, jotka tarkemmin tarkasteltuina eivät kestä tarkastelua, koska ne eivät oikeastaan kerro juuri yhtään mitään todellista tilanteesta. Aina on mahdollista vääntää itselle edullinen tilastokäppyrä - asiasta kuin asiasta.
Miehen ja naisen erilaisuuden aukoton todistaminen lienee mahdotonta, joo. Eräs viime vuosituhannella kohtaamani italialainen nuorimies oli sitä mieltä, että sukupuolten kiinnostus toisiaan kohtaan perustuu nimenomaan näihin aukkoihin...tulkitse, miten haluat...
Millä aseella niitä stereotypioita saa parhaiten ammutuksi alas? Tarvitaanko siihen aseenkantolupa?
Naapurin Neiti 4v työnsi onnellisena nukenrattaita pihalla. Lähistöltä kuului "mopon" pärinää ja Neiti nosti katseensa oitis nukenrattaista ja hihkui "Wautsi, vähä äkänen mopo!
Samainen Neiti osaa leperrellä yhtä kauniisti sekä kissanpennuille että sammakoille... Hevoset on ihania ja traktorit mahtavia... Veikkaan, että isoveljellä on osuutta Neidin mielenkiinnonkohteisiin :)
ja poikamaisia piirteitä. Ovat tyttö ja poika. Yhteiskunnasta tulee esim. se, että kaupassa myytävät vaatteet on aika sukupuolitettuja melko alusta saakka. Tytöille on paljon vaaleampia, ohuempia, tiukempia, niukkalinjaisempia, epämukavemmasta materiaalista tehtyjä vaatteita, joissa liikkuminen ei onnistu lainkaan niin vapaasti, kuin pojilla. Käyks nää stereotyyppisistä, luontaisista sukupuolieroista?
Ai niin, hups, unohdin, mulla onkin 3 eikä 2 lasta...Isointa on vaikea mieltää lapseksi kun se on jo teini. Tämä poika halusi 4-vuotiaana kiihkeästi ostaa vaaleanpunaisen röyhelösateenvarjon, joka oli äidinkin makuun niin äklö, että meinasi sen takia jäädä kauppaan. Ostettiin silti ja isä sai slaakin...pojalla pitäisi olla kuulemma musta sateenvarjo...Eli sukupuolineutraaliuteen on meilläkin aina pyritty kummankin vanhemman toimesta!
tiedä kannattaako pyrkiä - siis et saavuttaako sillä mitään. Tai siis et ehkä kannattaa ajaa ko. asiaa yhteiskunnassa, piirretyissä, naapurustossa, mutta voiko pelkästään omalla kasvatuksella tehdä tasa-arvoisempia yksilöitä - mä epäilen. Tarhassa ja koulussa roolit on kuiteskin vielä voimakkaat ja musta sieltä saatu malli peittoaa kasvatuksen. Voi olla että sukupuolettomaksi pakottamalla saa jopa enempi huonoa kuin hyvää aikaiseksi esim. se vois johtaa joukosta poistamiseen ja siten ainakin aikaansaa hetkittäistä pahaoloa/yksinäisyyttä. En senkään usko kantavan aikuisikään, mut ei kait kukaan halua lapsensa voivan pahoin edes hetkittäin.
kriittisyyteen kasvattamisessa jossain määrin teinini osalta. Se on minusta välttämätöntä. Joskaan ei ympäristön, sis. ihan meidät kaikki, tapoihin erotella meitä mm. sukupuolen mukaan ei voikaan rajattomasti vaikuttaa, voi omaa herkkyyttään (toiv muk ei yliherkkyyttään) ja kriittisyyttään tässäkin asiassa kehittää melkein rajattomasti. Siis ettei ainakaan elä sellaisessa illuusiossa, että joku neutraalius olisi jo saavutettu.
Mielestäni voi myös huoletta korostaa, että joissain kohdissa erottelu on räikeän väärin. On tavoiteltavaa, että kehitys kuitenkin kehittyisi. Tietysti fiksu ihminen pyrkii kehittämään jälkeläisessään myös diplomatian tajua. Tällä en tarkoita mielistelyn taitoa. Vaan sitä, että ottaa ja uskaltaa ottaa kantaa asioihin, vaikka olisi ainoa, mutta miten sen (kannan) nyt ottaa - siihen on lukuisia vaihtoehtoja, joista ne diplomaattiselle puolelle kallistuvat lienevät rakentavampia ja tuloksekkaampia.
Mun mielestä on ok, että lapset voivat pahoin hetkittäin, jos tunnistavat ympäristössään sairaita piirteitä! Siis jos tämä pahoinvointi indikoi sitä, että tämä lapsi on terveillä, yhdenvertaisen ihmisyyden linjoilla ja kärsii siitä, että ympäristö ei ole. Olisin järkyttynyt, jos teinini ei voisi pahoin siitä, että näkee jotakuta kiusattavan...
suurimmat erot miesten ja naisten välillä ovat lähtöisin juuri biologiasta ja yhteiskunnalla on tapana vahvistaa näitä eroja ja liioitella niitä. Joissakin yhteiskunnissa on menty ns. tasa-arvoisempaan suuntaan, mikä on saattanut vaikeuttaa ihmisten käsitystä omasta roolistaan naisena tai miehenä.
Miehet ajattelevat, tuntevat ja toimivat eri tavalla kuin naiset. Se ei tarkoita sitä, etteikö miehellä olisi samanlaisia tunteita kuin naisella, mutta ne eivät ilmene samanlailla erilaisissa tilanteissa. Miehen ajattelu on enemmän tunteista vapaa kuin naisen ja siksi naiset pitävätkin joskus miehiä kylminä ja tunteettomina. Myös seksi merkitsee eri asiaa miehille kuin naisille. Tottakai se on molemmille nautinnon lähde, mutta merkitys on erilainen. Miehet haluavat ja tavoittelevat eri asioita elämältä kuin naiset tai ainakin painotus on erilainen.
stereoita. Ajatteleeko miehet seksin eri tavalla vai näinkö olemme itsellemme uskotelleet? Mikä on todellisuus ja mikä "faktaa" jota kukaan ei oiekasti ole todistanut? On toki totta, et fysiikkamme on siin määrin erilaista et se auttamattomasti tuo tietyt erot seksissäkin, mut mä en oikesti osaa nähdä mitään selvää eroa miehen ja naisen välillä. Luulen myös et pornon, mainonnan ym. luoma kuva vaikuttaa sekä miehiin et naisiin eli alamme helposti näkemään ja toimiaan niiden mukaan vaikka sisimmässämme emme aivan niin ajattelisikaan.
Halut ja tavoitteetkin on niin vahvasti kulttuurin sidottuja et en mä aivan tuotakaan allekirjoita - esim. et mies elättää perheen. Siin paineessa alkaa äkkiä haluamaan myös eri asioita.
erityisesti seksin suhteen miehet ja naiset ajattelevat ja tuntevat eri tavoin. Joissakin kulttuureissa tästä on seurauksena esim. se, että naisten täytyy pitää kaapua yllään peittääkseen itsensä miesten katseilta.
Kaikki tämä johtuu biologiasta. Se alue aivoissa, mikä prosessoi seksuaalisia asioita on miehillä huomattavasti suurempi kuin naisilla. Eipä ihmekään, että miehet ajattelevat seksiä paljon paljon enemmän kuin naiset. Miehet ovat seksuaalisviritteisiä ihmisiä, naiset tunneviritteisiä. Ei niin, etteikö nainenkin varsinkin ihastuessaan ajattelisi seksiä paljonkin. Muina aikoina seksi saattaa jopa unohtua kokonaan. Miehillä seksin puute aiheuttaa painetta palleissa ja ilmeisesti päässäkin. :)
Se, että poikalapset ovat vilkkaampia kuin tytöt johtuu testosteronin määrästä, mikä on pojilla korkeampi kuin tytöillä. Testosteroni on seksihormooni ja aggressiohormooni. Aggressiivisyys on ihmisille luonnollista ja mitään tässä maailmassa ei syntyisi ilman aggressiovoimaa. Oletko huomannut, että kun nainen vanhenee ja tulee keski-ikään, hänestäkin tulee aiempaa voimakastahtoisempi, päättäväisempi ja voisi sanoa että aggressiivisempi. Vaikka ulkonäkö rupsahtaa, itsetunto ei, vaan päin vastoin kasvaa. Samoin seksihalut ja nainen lähestyykin keski-iässä miestä tässä asiassa. Seksin merkitys ei ole enää yhtälailla sidoksissa tunteisiin kuin aiemmin. Tähän joku voisi sanoa, että keski-iässä nainen jo tietää mitä haluaa ja on itsevarmempi kuin nuorena naisena. Joo, näin on, mutta suurempi vaikutus lienee kuitenkin sillä, että testosteronin määrä veressä suhteessa estrogeeniin on kasvanut huomattavasti.
kaikki hienoudet perustuu sukupuolen välisiin eroihin. ja alkaa samantien vituttaa, väärän puolen ihminen alkaa analysoimaan toista puolta...koska se ei voi tajuta mitään, ellei ole kyseistä sukupuolta.
mallit muokkaa aika lailla. ollaan suht itsenäisiä, mutta toisten mielipiteille niin saatanan altis. mielestäni miehet tekevät vastaavaa myös. jo muodin mukaan pukeutuminen on persoonatonta touhua. molemmilla sukupuolilla on aikomoisia vaikeuksia hyväksiä toisiaan...sitä sanotaan kontrolloimiseksi. miehillä mallien noudattaminen loppuu kuitenkin suht aikaisessa vaiheessa, kun ymmärretään että se on aivan perseestä...naisilla tämä noudatus jatkuu ainakin siihen vaiheeseen asti kun kysymys peilin edestä "miltä mä kultsi näytän" loppuu.
loppupeleissä tämä tuulipukujengi on sitä vahvinta osastoa.
ps.en tajua naisista mitään, mutta veikkaan suht hyvin
Musta pystyy ymmärtämään ja käsittämään asioita vaikka ne eivät suoraan koskisi itseä - pätee myös minusta sukupuoliasioissa. Siin samaa mieltä et täydellistä ymmärrystä ei voi kenenkään toisen tunteista saada, mut kyl mä luulen et ihmisellä on aikas hyvä kyky empatiaan. Esim. et en voi täysin mennä lapsensa menettäneen ajatusmaailmaan - vaikka olisin se itse kokenut - mut mä luulen et aikas hyvän kuvan asiasta voi saada. Siinkin on varmasti yksilöeroja.
Sammaa mieltä. Mallit muokkaa. Sitä toki itsestään ajattelee, et on kaiken vaikutuksen yläpuolella, mut enemmän kuin kerran päivässä sitä tajuaa kuinka vietävissä loppujen lopuksi on. Eri ihmiset ovat vain herkkiä eri tyyppiselle vaikuttamiselle.
Mut mä luulen, et kaikessa ymmärtämisessä auttaa itsensä ymmärtäminen. Musta meissä kaikissa on niin pirusti samoja piirteitä. On esim. milenkiintoista lukea kuinka ihmiset kokevat samankaltaiset kriisit kuten avioero - yhteys on huima. Eli musta meissä jokaisessa on pala Hitleriä, äiti Teresaa tai inkvisitiota.
se vaan on sellaista toisiin pöytiin huutelua positiivisessa mielessä, jos olettaa ymmärtävänsä vastakkaisen sukupuolen asioita. tajuta on sitten ihan eri asia.
on huvittaa, kun ihmiset hehkuttavat sitä että on erilaisia ihmisiä, mutta ne ei tajua/käsitä/hyväksy sitä.