Mitä ihmettä teen itseni kanssa.. Tämä on nyt sitä mistä minua on varoitettu..elikkä , aloin ihan pentuna seurustelemaan mieheni kanssa..nyt ikää 26, kaksi lasta, omakotitalot yms..ja aivan hukassa. Haluaisin maistaa vapautta, kokea rakastumisen,seksiä jonkun muun kanssa jne. Miehessä ei ole mitään vars. vikaa, tää on nyt vaan mun kriisi..mieskin vaistoaa sen. Mutta enhän voi hajottaa "onnellista" perhettä, enkä edes halua.mutta kaikkea en voi saada. Pelkään katkeroitumista..
12 vuoden suhde kriisissä..
susa
181592
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Niinhän kaikki nuoruutensa menettäneet ovat tehneet. Tunnenpa yhden 35-vuotiaan kolmen lapsen äidin, jolle nuoruus iski nyt (kaikki lapset tehty alle 30-vuotiaana); nyt nainen juopottelee, naipottelee hoitonsa kanssa, otti "uuden elämänsä merkiksi" tatskan, ajaa moottoripyöräkorttia.. Samapa tuo sille ukolle, se kyllä aikuisena ihmisenä pärjää, mutta niille lapsille sois jotain enemmän.. Vanhin taitaa olla 7... LUOJA! Oisitte ajatelleet sillon ajat sitte, lapset kärsii vaan suotta vanhempien villityksistä. Itte en aio tehä penskoja tähän maailmaan, vaan elän onnellisena elämäni loppuun asti ja biletän kun haluan. Sanokaa itsekkääksi ja egoistiseksi, oottepahan vaan kateellisia, kun nyt kaihoatte takaisin menneisyyteenne.....
Virheitä on ehkä tehty, mutta asia ei ole noin yksinkertainen.. Silloin kun lapset ovat syntyneet, ei tällaisia tunteita ole ollut.. Kuinka helppoa sinun on sanoa että olisitte ajatelleet silloin.. Me todella halusimme lapsia, lapseni ovat ehdottomasti parasta mitä on olemassa..Tämä oma "kriisini" on tullut nyt, kun lasten syntymästä on kulunut vuosia.Tuskin kukaan voisi ikinä tehdä lapsia jos ajattelisi noin kuin sinä, erotaanhan 25avioliittovuodenkin jälkeen!
Kiitos vastauksestasi , pääsitpähän vittuilemaan
Sinun, jolle yhteiselo puolisosi kanssa ei enää maistu vaiko miehesi ?
***
Tiedän ongelman. Olen itse nimittäin se dumpattu osapuoli vastaavassa tilanteessa. Tosin ikää huomattavasti enemmän eikä vaimon kyllästyminen johtunut halusta kokea muita miehiä. Pikemminkin halusta kokea sitä tyypillistä naistenlehtien mainostamaan itsensä löytäneen keski-ikäisen naisen itsenäistä elämää.
Oma maailmani vain romahti tässä prosessissa. Menin naimisiin loppuiäkseni ja niin varmasti vaimonikin, mutta tässä sitä vain ollaan. Markkinoilla. Myyjänä ja ostajana. Halusitpa sitä itse tai et.
Dumppasitko itse itsesi vai tehtiinkö se todella ex-vaimosi puolesta?
Asiahan on niin, että parisuhteessa ei kovin pitkälle pysty elämään, ellei hyväksy toisen muutosta. Se on taitolaji ja vaatii oman tekniikkansa.
Usein keski-ikäisille miehille on täysin mahdoton ajatus, että vaimo ajattelee omilla aivoillaan, harrastaa ja tekee asioita, joita hän itse haluaa. Vaimo on siis ennenkaikkea Nainen eikä kotiapulainen, joka tekee aina kuten aviomies ehdottaa/määrää/odottaa.
Jos parisuhteessa on alusta asti kaksi itsenäistä ihmistä, ei kertomasi mukaista "itsensä löytäneen keski-ikäisen naisen itsenäistä elämää." tarvitse lähteä tavoittelemaankaan.
Neuvojia riittää aina, joten unohda mitä varoittavat. Tosi on silti, että monet lähtevät erilleen sitoutuessaan nuorina, mutta kannattaa ekaksi miettiä voitko lisätä vapauden tunnetta matkustamalla yksin, ottamalla aikaa vain itsellesi ja maistella vapautta pienin askelin.Pystytkö kertomaan asiasta suoraan miehellesi (älä nyt siitä rakastajasta ekaksi mainitse)? Auttaisi taatusti, jos katsot miten hän reagoi. Fiksu kaveri ymmärtää löysyttää liekaa ja tyhmä kaveri heittäytyy hankalaksi.
Mutta huonosti teet, jos haudutat ajatusta vain mielessäsi. Joku päivä räjähdät ja teet jotakin, jota saatat jopa katua.
Rohkeutta vaatii tuoda tarpeesi päivänvaloon ja ryhtyä käytännön toimiin.
Elämää kannattaa kokea ja tarpeesi on tosi luonnollinen, terve, mutta vastuu perheesi hyvinvoinnista on suuri ja se valitettavasti painaa joka päätöksesi kohdalla vaakakupeissa aika lailla.Mutta elämää ei eletä peläten.
Sinä todella ymmärrät mitä haen takaa.. En ole jättämässä perhettäni jotta voisin viilettää sinkkuteininä ympäriinsä, ei sitä en haluaisikaan.. Olen hyvin perhekeskeinen ihminen muutenkin, pidän koti ja pihatöistä ja rauhallisista illoista kotona. Mieheni antaa minulle omaa aikaakin ihan kivasti.Ongelma on enemmänkin semmoinen henkimaailman juttu.. Kun on ikänsä elänyt "toisen suojeluksessa", alkaa pohtia että kuinhahan olisin selvinnyt itse, kuka minä olisin ilman tätä toista, olisinko sama ihminen ollenkaan. Tuo edellinen vastaaja puhui prätkistä ja tatuoinneista..hmm..no, hän ymmärsi vähän väärin.. Noh, päivä kerralaan..onneksi on kesä ja saan nauttia auringosta poikieni kanssa!
Hanki itsellesi harrastuksia. Keksi itsellesi jotain omaa. Seksi on aivan liian yliarvostettua (heh..minäkö sen sanoin). Opettele nauttimaan joistakin asioista yksiksesi, hemmottele itseäsi!
Ehdotan että teet harkitun syrjähypyn,pitäen sen visusti omana tietonasi. Mene jollekin risteilylle tms pois kotokulmilta ja peuhaa yö jonkun kanssa. Koet sen mitä olet vailla, saat kyllä morkkikset tms, mutta eipähän enää pakota.
Siinä vaiheessa kun alkaa miettiä, tätäkö elämä on, mitä olen saanut aikaan ja mitä aion saada aikaan, on aika muuttaa suuntaa. Enää ei rutiinit riitä, pitää keksiä jotain uutta. Parisuhde muuttuu kumppanuudeksi. Vaarana on että toinen alkaa puuhaamaan selän takana muutosta yksin ja tiet erkanevat.. Tulee klassinen "kasvoimme erilleen" -ilmiö. Ei erilleen kasveta, siihen hakeudutaan. Miksi sitä muutosta ei voisi hakea yhdessä, keskustella siitä miltä tuntuu - yhdessä. Oman ikäkriisin jälkeen me juttelemme paljon enemmän kotona kuin ennen. Ja suunnitellaan kaikennäköistä joko yhdessä tai erikseen tehtäväksi. Ammatin vaihtoa, uutta työtä, paikkakunnalta muuttoa, opiskelua...
Kumppanuus on todella hienoa parisuhteen aikaa. Valitettavasti monet eivät pääse sinne asti vaan heidän parisuhteensa jää raakileeksi. Kuten myös seuraavasta jää raakile...
Tuossa vaiheessa jossa olet, monet sortuu rakastajiin. Pitää kokeilla kelpaako vielä muille. Uskolliselle pettäminen on liian raskas salata elämän loppuun asti, säpinää voi hankkia muutenkin. Joku on sanonut "Lisää ruokahalua muualla, mutta syö kotona"
minustakin. Juuri tuo oma aika, siis vaikka vaan parin päivän viikonloppumatka jonnekin Euroopan kaupungeista, jossa itse päättäisit kaikesta (mitä tekisit, milloin tekisit, mitä ostat, missä asut, milloin heräät jne) voisi saada aikaan tunteen, että millainen olen ilman miestäni ja perhettäni. Siis positiivisessa mielessä. Eli näkisit itsesi.
Minulla on yksi tuttavapariskunta, jotka ovat eläneet elämänsä samassa järjestyksessä kuin tekin. Heillä vaimo otti tavakseen tuon matkailun jo vuosia sitten. Hän tekee aina kerran tai pari vuodessa yksinäisiä vkonloppumatkoja, jotta saisi olla itsensä kanssa. Joskus ne suuntautuvat myös yksin mökille jne. Pääasia ettei ole ns. normaaleja rutiineja mukana.
Tsemppiä!
omaa miestä kohtaan ei ole koskaan tuntenut intohimoa? Yhteen on vaan ajauduttu muista syistä, elämä on kyllä leppoisaa mutta nyt yli kolmekymppisenä, yli 10 v yhteiseloa takana, 2 lasta jne olen huomannut ton aíka ikävän asian. Kyllähän joku pieni ääni jo varoitteli sillon 10 v sitten mutta olin liian heikko lopettaakseni suhdetta. Intohimoa, jota ei koskaan ole ollutkaan on aika mahdoton herätellä henkiin tässä vaiheessa.
Jäädäkö vai lähteä, tää on aika kamalaa. Pitäis vaan saada suunsa auki ja puhua ukolle, mutta voiko mikään loukata 12 v yhteiselon jälkeen enemmän kuin että kerron päin naamaa etten ole ollut rakastunut sinuun koskaan, rakastanut ehkä kuitenkin. Sulla "Aviossa" tuntui olevan viisaita ajatuksia.
parisuhde ole täydellinen. Sitä täydellisyyttä voidaan hakea vaihtamalla jopa kumppania, ja aina mennään vain kauemmaksi täydellisyydestä. Jokainen ihminen määrittää itse mihin on tyytyväinen, mitä haluaa ja pyrkii niiden tavoitteiden saamiseksi. Vertailu kun on kateuden ja mielipahan juuri. Ja mikä petollisinta, vertaillessa ei näe todellisuutta vaan ajatellaan tuon ja tuon puuttuvan minulta tiedostamatta että noilta puuttuukin nämä asiat mitkä meillä on hyvin.
Minusta parisuhteita voi verrata työelämässä oleviin, rikastuneisiin jne. Joku saa optioita (aiheetta) ja rikastuu kyynärpäätaktiikalla. Joku elää köyhemmin, mutta on edellistä onnellisempi. Miten se on mahdollista? Joku hakee itselleen työtä jossa viihtyy, joku hakee työn vain rahankiilto silmissä. Jälkimmäinen rikastuu, mutta ensimmäinen on onnellinen.
Tavoitteet asetamme itse. Kun haemme sitä mitä itse haluamme, voimme saavuttaa onnen.
Jos parisuhde luodaan esim. sen vuoksi kun sattuu tulemaan lapsi, lähtökohdat on toiset verrattuna sellaiseen joka luo sen perustaakseen perheen ja ollakseen lopun elämää yhdessä. Jälkimmäinen ei siis edes anna mahdollisutta joutua naimisiin ennenaikaisen lapsen vuoksi. Kuitenkin molemmissa parisuhteissa on ongelmansa, vain niiden ratkaisukykyä kysytään.
Ei varmaankaan kaikissa parisuhteissa ole tunnettu koskaan intohimoa. Toisaalta intohimoiset suhteet ovat jo saattaneet kariutua ajat sitten. Arkirealismia. Intohimo kestää vain aikansa, kuten ihastuminenkin. Rakkaus on pysyvää, erilaista, koska silloin tiedetään myös huonot puolet.
Käsittääkseni suurin osa ihmisistä toteuttaa nämä villien vuosien tarpeet. Harvempihan meistä jää ensirakkauden kanssa elämään.
Itse olen tavannut ja jopa seurustellut naisen kanssa jolla tuli tarve kokea menemisen vapaus.
Ihmeellisintä oli että exälläni mielipide heitti täysin kuperkeikkaa kun tämä menemisen tarve iski.
Suhteemme aikana hän oli aina moralisoinut yhdenyön juttuja varattujen miesten iskijöitä jne.
Taisin 2viikkoa taivutella ennen kuin ensimmäisen kerran harrastimme seksiä.
Jokatapauksessa hän oli 28 vuotias erottuamme takana 3 pitkää suhdetta 15 vuotiaasta lähtien.
Hän alkoi harrastamaan irtosuhteita ja taisi olla 2 ns vakipanoa samanaikaisesti. Sekaantui myös varattuihin miehiin, seksi vain mielessä (uskomatonta).
Keskustelimme joskus taannoin hänen kanssaan moraalin muuttumisesta ja hän kertoi että on erittäin tyytyväinen että otti itseään niskasta kiinni ja uskaltui kokeilemaan erinlaista elämää.
Kysyin että eikö moraali kolkuttanut, niin hän vastasi että tottakai välillä mutta kokonaisuudessa jäi paljon plussan puolelle, mukavaa oli.
tämän tälläisen yhteenvedon hän teki 1v jälkeen siitä kun 2 vuoden menokausi oli päättynyt.
Olen tavannut myös joskus sinkkuaikoinani naisia jolla oli samanlainen kausi menossa ja myöskin varattuja jotka ovat halunneet vierasta.
Taitaa olla hyvin yleistä.
Miehistä en osaa sitten sanoa kuin itsestäni
että onneksi olen mennyt ja kokeillut.
Oletan että nämä matkaneuvotkaan ei ihan auta, sillä olettaakseni tämmöiset tuntemukset ovat loppujen lopuksi niin seksuaalisuudesta lähteviä.
vaan, että jos suhteessanne olisi ollut intohimoa niin se olisi suurella todennäköisyydellä loppunut jo aikoja sitten... Kyllä parisuhteessa "pelkkä" rakastaminen riittää vallan mainiosti, ei siihen rakastumista tarvita.
en oo kokenut sitä rakastumisen ihanaa tunnetta oikeestaan koskaan, paitsi jotain teini-ihastuksia. Ja aattelin että parit jotka joskus on olleet kiihkeinä rakastuneita, voivat esim kahdenkeskisillä lomilla ehkä vähän herätellä henkiin sitä tunnettä, toisin ku mä. Kaipaan niitä perhosia vatsaan, ees vähäks aikaa, olis sit vanhana jotain mitä muistella :)
ole, ne täytyy lainata :D.
Itse olen niin hillitön rakastuja, että elämäni olisi lievästi sanottuna sekaisin, ellei järki yhtään painaisi näissä asioissa...