Ensimmaiset 24 tuntia aupparina

Muistan aina ekan yöni perheessä. Tulin vielä sellasella myöhäsellä lennolla, että oli vain suoraan mentävä nukkumaan, kun saavuin perheen luo. Nukuin tuskin silmäystäkään sinä yönä ja aamulla olin tosi väsynyt. Onneksi perheen äiti oli keittänyt vahvaa kahvia :) Ekana päivänä mun ei tarvinnut onneksi tehdä mitään sen kummosempia töitä, tutustuin lähinnä lapsiin ja vanhempiin, sekä talon tapoihin. Näyttivät mulle ympäristöäkin, lähimmän kaupan, postin ja pubin. Muistan puhuneeni kauhean vähän muutaman ekan päivän aikana, enkun puhuminen jännitti niin paljon. Sitten vaan totuin siihen... Rentoutumaan auttoi se, että perheen äiti kertoi mulle, että ymmärtää kyllä että mua saattaa jännittää ja pelottaakkin ehkä vähän. Näytti mulle valokuvia omasta au pair- vuodestaan Ranskassa ja kertoi, että oli ollut ihan tuppisuu kaksi ekaa viikkoa.

Näin meillä... (täällä olen edelleen, siis Lontoossa)

Heippa!

Olen Itävallassa au pairina. Ekana iltana en puhunut paljoakaan muuta kuin: kyllä, kyllä. Jännittävintä oli lasten kanssa, neljävuotias poika juoksi lentokentällä mua karkuun (no, tietysti häntäkin ujostutti) mikä oli vähän hämmentävää, sillä mulla ei ollut ennestään kokemusta lapsista.
Eniten auttoi, kun perheen äiti oli ystävällinen. Ehkä olisi hyvä, että vanhemmat juttelisivat au pairille. Keroisivat jotain ihan tavallisia asioita, esittelevät talon yms. Silloin tuntee itsensä tervetulleeksi, eikä tarvitse itse niin paljoa puhua. Puhuminen on meinaan yllättävän vaikeaa, kun on juuri tullut vieraaseen paikkaan.

Ekana varsinaisena päivänä olin äidin ja lasten kanssa kotona ja pystyin seuraamaan, miten minun tulee tulevaisuudessa toimia. Perheen isän tapasin kolmannen päiväni aamuna, mikä oli myös jännittävää, sillä juuri kun olin jotenkin ehtinyt tottua muihin perheenjäseniin, tupsahti taas uusi ihminen elämääni.
Ekasta yöstä muistan, kun 1,5 vuotias itki ja ajattelin, että voi jee, tälläistäkö tämä tulee olemaan?! No, onneksi se oli vain se yksi yö (hän oli nukkunut päivällä liikaa).

Pidän tärkeänä, että jos toinen vanhempi on paljon poissa kotoa, häneltä liikenisi lasten ja puolison lisäksi myös huomiota au pairille.

Miun eka vuorokausi taalla irlannissa oli aivan unelma. Koko perhe (paitsi vauva) oli lentokentalla vastassa ja perheen pojat (isa ja 10v poika) ottivat miun laukut ja sit mentii autolle. Vanhemmat kyseli kokoajan kaikkee ja oli tosi rento olo sen takia. Lapset oli aika hiljasia, tottakai, uus ihminen ja nain.. Sit tultii kotiin, soitin suomeen perheelle, et oon perilla ja kunnossa. Sit tilattii kiinalaista (kello oli tosiaan jotai 10 illalla. Vanhemmat naytti miulle taloa ja jutteli kokoajan ja oli oikein mukava ilta. Nukkumaan tuli sit mentya joskus puolen yon kieppeilla ja aamulla herasin myohaan (olin matkustanu koko edellisen paivan). Oli aika noloa kompia ylakerrasta 11 maissa alas, noloa kunnes huomasin, etta kaikki on viela pyjamissaan ja vanhemmat lapsetkin vasta heranneet. Siita se lahti. Hiljasta hetkea ei varmaan tullu koko paivana, ku tuo vauva tajus miun lasnaolon. Tultiin kaikki heti juttuun tosi hyvin.