kuin putkien kanssa, niin sinne se tulee missä ei ole ihmisiä!
0Äänestä
putki siellä
sama logiikka kirjoitti:
kuin putkien kanssa, niin sinne se tulee missä ei ole ihmisiä!
rikollinen. Olen sitä mieltä.
0Äänestä
shaatser

Ai niin kuin miten niin? Ei ole ihmisiä?!?! Hollannissa on 16 miljoonaa ihmistä 5 kertaa pienemmässä pinta-alassa kuin Suomessa. JA harrastajamäärät on 1000 kertaiset kuin täällä härmässä jossa lätkähalleihin laitetaan joka centti jotta velttoilevat mukulat saavat nojata mailoihinsa.
Pikaluistelu on Hollannissa kansallisurheilua ja huonojen talvien takia on jouduttu turvautumaan tällaisiin keinojäädytettyihin "kanaaleihin". Kanaalit, joiden ansiosta Hollannin pikaluistelun taso on maailman kovinta. Pakkasten puute on laittanut keksimään uusia innovaatioita, jotain tällaista voidaan keksiä vain maassa jossa tätä lajia arvostetaan aivan toisella tasolla.
Ja Suomessako joku käyttäisi miljoonien pikaluisteluhallia? ketä siellä luulet luistelevan, vaikka Helsingin keskusta on muutaman kilometrin päässä Oulunkylän radasta niin radalla kiertää muutama pappaikään ehtinyt luistelija, kyllä menee raha hyvään tarkoitukseen.
0Äänestä
käytössä
shaatser kirjoitti:

Ensinnäkin sinne tulisivat pitämään leirejä esim. maajoukkueet. Tuuleton, myrskytön, lumeton sää ja lämpimämpi sisäilma toisi halliin harjoittelijoita selvästi enemmän. Jos halli olisi monitoimihalli, siellä olisi kenttiä myös muille luistelijoille (taitoluistelijat, jääkiekkoilijat) ja jääurheilijoille. Päivisin koulut, muut oppilaitokset ym. käyttäisivät hallia. Saattaisi jopa käydä niin, että kaikille harrastajille ei edes löytyisi vuoroja tai tilaa tuollaisesta hyvin suunnitellusta hallista, koska ruuhkaa tulisi olemaan. Mille vuosikymmenelle oikeastaan sijoitat nyky-Suomen?
Vaiko muutama "pappaikään ehtinyt luistelija" luistelisi hallissa. Ovatko pappaikäiset jotenkin alempiarvoisia olentoja Suomessa. Muuten tässä on oikeinkirjoitusopas hollanniksi: http://www.babylon.com/definition/skater/Dutch
0Äänestä
shaatser
käytössä kirjoitti:

hehehe, aina jostain näitä pilkunnu*sija-kielipoliiseja löytyy..
Menehän oulunkylään katsomaan kun pappaikäiset siellä pyörivät rinkiä samalla kun naapurihallissa nuoriso sylkee nuuskaa kaukalossa, ja katso luisteluliiton sivuilta pikaluisteluvuorot oulunkylässä. Pikaluistelijoille on varatu pari tuntia myöhäisillassa, loppu ajasta käytetään kumipallon tai lätkän perässä pyuörijöille. Sanoitkin osuvasti, että luultavasti käy niin että kaikille ei riitä vuoroja, älä ihmeessä, menee ehkä pari kuukautta kun halli on kokonaan lätkäpelien ja rusettiluistelun vallassa ja pikaluistelijat nuolevat taas näppejään.
Pappaikäisissä "olennoissa" ei ole lajin tulevaisuus, se löytyy nuorisosta jota taas viettelee tämä iänikuinen kumilätkäpelleily parempine harrastusmahdollisuuksineen.
0Äänestä
onpas kovat jutut

Etkö hyväksy kuin huippu-urheilun? Puhut lajin tulevaisuudesta ja pikaluistelun autuudesta, mutta lopuksi tunnut kieltävän kehittyneet olosuhteet. Eikö halli ole sitä tulevaisuutta. Niin niin, nuoriso menee sinne naapurihalliin - halli vetää puoleensa. Sanot, että "pappaikäiset" pyörivät rinkiä ja "pikaluistelijoille" on varattu pari tuntia. Eikö pappaikäiset enää ole pikaluistelijoita. Mikään ei tunnu kelpaavan, ei edes halli. Kapeealaista on ajattelusi, et hyväksy hallia, et ikäkausiluistelua tai veteraaniurheilua, et nuorisourheilua, et rusettiluistelua... Rakenna nyt tälle perustalle huippu-urheilua...
0Äänestä
ilkeästi ristiin

Sanot aikaisemmassa viestissä - "Ja Suomessako joku käyttäisi miljoonien pikaluisteluhallia? ketä siellä luulet luistelevan" ja kuitenkin toteat tätä ajatustasi vastaan edellisessä viestissä seuraavasti - halli olisi niin kovassa käytössä, että "pikaluistelijat nuolevat taas näppejään". En ymmärrä, mutta ei minun tarvitsekaan.
0Äänestä
shaatser
ilkeästi ristiin kirjoitti:

NO sanoitpa kätevästi ja osuvasti, juuri noin se on. "Ketä siellä luulet luistelevan (=pikaluistelu), kun halli olisi niin kovassa käytössä (=muut lajit), että pikaluistelijat nuolisivat näppejään".'
Eikö täällä juuri puhuttukin pikaluisteluhallista?!?!?!? joka JO TÄSSÄ keskustelussa muuttui "monitoimihalliksi" ja sen kyllä tietää mitä se tarkoittaisi pikaluistelijan näkövinkkelistä.
Tällähetkellä juuri Oulunkylä näyttää suunnan mitä "monitoimihallilla" tarkoitettaisiin, eli jääpalloa, lätkää, jääpalloa, lätkää, jääpalloa lätkää, kesät talvet... Ei, tänne ei todellakaan tarvita enää yhtäkään "monitoimilätkähallia".
0Äänestä
shaatser
onpas kovat jutut kirjoitti:
Etkö hyväksy kuin huippu-urheilun? Puhut lajin tulevaisuudesta ja pikaluistelun autuudesta, mutta lopuksi tunnut kieltävän kehittyneet olosuhteet. Eikö halli ole sitä tulevaisuutta. Niin niin, nuoriso menee sinne naapurihalliin - halli vetää puoleensa. Sanot, että "pappaikäiset" pyörivät rinkiä ja "pikaluistelijoille" on varattu pari tuntia. Eikö pappaikäiset enää ole pikaluistelijoita. Mikään ei tunnu kelpaavan, ei edes halli. Kapeealaista on ajattelusi, et hyväksy hallia, et ikäkausiluistelua tai veteraaniurheilua, et nuorisourheilua, et rusettiluistelua... Rakenna nyt tälle perustalle huippu-urheilua...
Sanomattomia sanoja, älä edes yritä vängätä ajatuksiani eri muotoon.
Tarkennetaan tätä että "näköjään, pappaikäisille pikaluistelijoille on varattu pari tuntia illassa". "Näköjään", siksi että pappaikäisiä tämäntyyppinen kestävyyslaji kiinnostaa enemmän kuin nuuskaavaa kumilätkänuorisoa, sen näkee jo nyt Oulunkylän jäällä ja sen näkee missä tahansa muussakin paikassa jossa on jäätä, myös ulkokentillä ja sen näkisi myös (tulevassa?) hallissa.
Enkä missään ole kieltänyt etteikö halli olisi mainio juttu jää kuin myös rullapuolella. Halli pitää EHDOTTOMASTI rakentaa pika/rullaluisteluun eikä miksikään monitoimihalliksi kumilätkäilyyn, rusettiluisteluun tai jääpallopojille. Vaikkakin väistämättä Suomentapaisessa paikassa hallin käyttö tulee olemaan juuri tätä ns. "muuta toimintaa".
0Äänestä
herra
Radan käyttäjät pitäisi tilata ulkomailta. Espoon Leppävaarassa on erittäin hyväpintainen 975m rata. Siellä olen luistellut pari kautta, ja yleensä siellä ei näy ketään muita, vaikka lähialueella asuu 20% kansasta
0Äänestä
rullaluistelua
Kansa ei ole kiinnostunut radoista vaan ulkoilupaikoista lenkkeilyyn, pyöräilyyn ja rullaluisteluun, kuten pyöräteistä. Täälläkin joku taisi kutsua radan kiertämistä rusettiluisteluksi. Väärin, väärin, väärin! Mutta tommosella radalla luistelun pitäisi olla ohjattua. Harva lähtee yksikseen kiertämään juoksurataakaan. Toisaalta ei kukaan sitä kutsukaan rusettijuoksuksi. Tarvittaisiin urheiluseurojen ohjausta rataluisteluun. Missä sitä on? Parilla paikkakunnalla. Nytkin luisteluliitto kutsuu rullaluistelijoita jääpikaluisteluleirille!!! Joko unohtui rullaluistelu? Samoilla tietämillä Suomeen on tulossa rullaluistelun huippuvalmentaja valmentamaan ja ohjaamaan rullaluistelijoita. Mutta tuntuu, että meillä Suomen rullaluistelijaraukoilla pitäisi olla toisessa jalassa rullaluistin, toisessa pikaluistin ja kädessä jonkin sortin (hiihto-, kävely- tai ainakin rullaluistelu-) sauvat.
0Äänestä
täytyypäs testata
kiitos vinkistä! olisinpas tiennyt tästä aikaisemmin, niin olisi säästynyt monta ajoreissua Tuusulaan
Olen viikonloput Helsingissä ja hakenut hyvää treenipaikkaa jossa voi mennä huoletta lujaa pelkäämättä muita kulkijoita ja risteävää liikennettä...radan pituus on ok, muutenkin luistelen melko lyhyitä pätkiä edestakaisin, koska hyvän asfaltin pitkää reittiä ilman risteyksiä on kerta kaikkiaan vaikea löytää ja kun keskittyy tekniikkaan ja luisteluun, niin en hirveesti kaipaa vaihtuvia maisemia
Tytyy mennä sunnuntaina kokeilemaan ellei sada, toivottavasti tiellä ei ole paljoa lehtiä tai muuta roskaa… tarkoitus on rullaluistella vielä vaikka jouluun asti, jos kelejä piisaa, niin kauan kuin ollaan lämpötiloissa vähänkin plussan puolella, eikä tuuli ole myrskylukemissa niin oikealla pukeutumisella pärjää hyvin …
0Äänestä
shaatser
hahaha.. unohdit mikä ero on "Leppävaaralla" tai ylipäätään Suomella ja Hollannilla tässä luisteluukulttuurissa.... lue edellinen viestini mitä kirjoitin.
0Äänestä
shaatser
rullaluistelua kirjoitti:

ja mikä ero on rullaluistelijalla ja pikaluistelijalla kun ulkona pyryttää lunta? ei mikään, se on sama asia. Jokainen itseään rullaluistelijaksi kuvitteleva harrastaa myös pikaluistellua jäällä. Eikä lajit sulje pois toisiaan vaan täydentävät näitä. Hanki jääluistimet ja osallistu jääleireille niin voit lopettaa kitisemisen.
0Äänestä
herra
täytyypäs testata kirjoitti:

Rata oli koko syksyn aika roskainen. Nyt se on eilen pyynnöstäni vedetty harjakoneella, muutama kivi on jäänyt vielä. Rata saadaan pidettyä puhtaana jos ne harvat käyttäjät kävisivät Leppävaaran urheilukentän huoltomiesten puheilla tarvittaessa. Ja kun niille kun vuodattaa ongelmiaan, on parempi tehdä tehdä se mahdollisimman ystävällisesti.
0Äänestä
on?
herra kirjoitti:

hetkonen... siis onko urheilupuistossa?kiinnostava uutinen!
0Äänestä
skeeler
shaatser kirjoitti:
ja mikä ero on rullaluistelijalla ja pikaluistelijalla kun ulkona pyryttää lunta? ei mikään, se on sama asia. Jokainen itseään rullaluistelijaksi kuvitteleva harrastaa myös pikaluistellua jäällä. Eikä lajit sulje pois toisiaan vaan täydentävät näitä. Hanki jääluistimet ja osallistu jääleireille niin voit lopettaa kitisemisen.
jos kuuluu rutinaa ja kitinää. Tai vaihda korvat, heheheh. Kunnollinen harjoittelu vaatisi keskittymistä siihen ykköslajiin. Varsinkin lajiinsa kokonaan keskittyvät rullaluistelijat tai pikaluistelijat näyttävät usein ottavan kakkoslajikseen pyöräilyn, joka sopii ohjelmaan vaikkapa viikottain ainakin harjoitteluvälineenä ellei peräti kilpailuvälineenä välikaudella.
Rullaluistelija voi tietysti laittaa jalkaansa pikaluistimet siinä missä kengätkin (tai mitä vaan). Rullaluistelija (ja kuka tahansa kuntoilijakin)voi ylläpitää kuntoaan juoksemallakin, ei siihen tarvita pikaluistelua. Kellä tahansa liikuntahenkisellä voi olla jalassa vaikka lumikengät, ei rullaluistelijan kunnon ylläpitäminen ole lajien puutteesta kiinni! Puhe nyt vaan oli rullaluistelusta ja vain siitä. Pointti oli seuraava edellisessä kirjoituksessani:
"Tarvittaisiin urheiluseurojen ohjausta rataluisteluun. Missä sitä on? Parilla paikkakunnalla. Nytkin luisteluliitto kutsuu rullaluistelijoita jääpikaluisteluleirille!!! Joko unohtui rullaluistelu?"
Eihän tämä ole kitinää vaan todellinen fakta. Eli mitä rullaluistelija tekee talvella. Tai rullaluistelusta kiinnostunut lapsi? Kerrotko heille, että "lopettakaa kitinät ja hankkikaa pikaluistimet (ja odottakaa jäätä helmipakkasille saakka)". Moni lopettaa rullaluistelun seuratoiminnan piirissä siihen paikkaan. Loppujen lopuksi siinä kärsii sekä rullaluistelu että pikaluistelu.
0Äänestä
shaatser
skeeler kirjoitti:

Mikä laji on lähimpänä rullaluistelua kuin pikaluistelu?, pyöräily, juoksu, lumikenkäily tai sauvakävely tai hiihto? ei mikään noista. rullaluistelua lähinnä oleva harrastus on pikaluistelu.piste.
Rullaluistelua käytetään osana pikaluisteulharjoittelua pyöräilyn ohella, vaikkakin kiinnostus lajiin merkitsee enemmmän haluaako ylipäätään rullaluistella, kiinnostus on jokaisen oma asia.
Tuo "..vaatisi keskittymistä päälajiin" on täyttä potaskaa verratessa rullaluistelua pikaluisteluun. Enemmän pitää paikkansa se keskittyykö lyhyille vai maratonmatkoille kuin se keskittyykö rullaan vai jäälle. Monet näytävät yrittävän pärjätä joka matkalla heikoin tuloksin, toiset taas luistelevat jäällä ja rullilla hyvin tuloksin.
Juoksemalla tai lumirämpimällä ei tehdä rulla -tai pikaluistelijaa, tyhmä väite. Nämä soveltuvat vain kunnonkohotukseen joka on vain osa kokonaisuutta. Kansallisen tason hiihtäjä tai suunnistaja, vaikka omaa kovan kunnon ei ikinä pärjäisi edes keskinkertaiselle rulla-tai jääluistelijalle.
Mitä rullaluistelija tekee talvella? Erikoinen kysymys henkilöltä joka alussa toitottaa sen puoleen että "lajia treenataan keskittymällä ykköslajiin". No missä ajattelit rullaluistella helmikuussa? sekin on vain faktaa että et missään. No mitä teet silloin? harjoitteletko ykköslajia lenkkipolulla vai lumihangessa? niin varmasti.
Sekin on faktaa mikä on Suomen tilanne, hyväksy se, luuletko että jokin taho tulee rakentamaan radan kotipihallesi tai rakentamaan rullaluisteluhallin talvikäyttöön?, hah. Minä ainakin harjoittelen talvella pikaluistelua kun kerran hangessa ei rullaluistelua voi harrastaa. Enkä kitise sitä kun ei voi ja miksi ei sitä ja tätä ja voi voi. Teen voitavani olosuhteiden sanelemalla tahdilla, muuten pitäisi asua Välimeren rannalla.
"Ohjausta rataluiteluun", mainitsit myös sen että "eihän sitä rataa jaksa yksin kiertää jne.." Monikohan yksilölajin harrastaja on laumasielu?, moni, vaikka tätä lajia joutuu monasti harrastamaan yksin, ei sitäkään voi valittaa, se on mikä on. Muuten kannattaa alkaa pelaamaan lätkään ja nojailemaan mailaan porukalla. Yksilölajin harrastaminen kysyy luonnetta harrastaa tätä myös yksin, jos ei siihen kykene niin onkohan lajivalinta osunut ihan nappiin?
0Äänestä
innokas luistelija
herra kirjoitti:
Rata oli koko syksyn aika roskainen. Nyt se on eilen pyynnöstäni vedetty harjakoneella, muutama kivi on jäänyt vielä. Rata saadaan pidettyä puhtaana jos ne harvat käyttäjät kävisivät Leppävaaran urheilukentän huoltomiesten puheilla tarvittaessa. Ja kun niille kun vuodattaa ongelmiaan, on parempi tehdä tehdä se mahdollisimman ystävällisesti.
Kiitos lisätiedoista! Ei muutamasta kivestä haittaa suurta haitta ole, syksyisin on valitettavasti pakko tottua tällaiseen, ainakin niin kauan kuin tosi aktiiviharrastajien määrä pysyy nykylukemissa, eikä kaupungit/kunnat näe tarpeelliseksi panostaa näin pienen porukan harrastusmahdollisuuksien vaalimiseen. Luulen, että Leppävaarassa olisi enemmänkin kävijöitä, jos paikasta tiedettäisiin ja jos asfaltti on sileää ja baana muuten hyvä.
Paikka löytyi pienen googlauksen jälkeen, osoite on Veräjäpellonkatu, sateliittikuvan perusteella näyttää ihan hyvältä, jos vaan sää on vähänkin kelvollinen niin menen sunnuntaina rataa kiertämään ja maanantaina kerron kokemuksistani
Huoltomiehiä ei tosiaan ole mitään järkeä suututtaa… hyvillä puheilla saa monesti aikaan paljon parempia tuloksia kuin turhalla äksyilyllä.

Olen samaa mieltä, lajit ovat sen verran lähellä toisiaan, että jos jompaakumpaa lajia harrastaa vakavissaan, niin luulisi rullaluistelijan hyötyvän jäätreenistä ja toisin päin..
Mun harrastuksen pääpaino on ollut rullilla, mutta olen treenannut kohtuullisesti myös pikaluistelua ja ensitalvena tarkoitus on lisätä jääkiitoa entisestään… mielestäni pointti on siinä, että pitää hallita tekniikkaa edes jossain määrin, ennen kuin hommasta nauttii ja kun alussa ei tekniikkaa osaa, niin on hankalaa ja jotta todella homma toimisi ja lajissa kehittyisi niin välineet pitäsi olla kunnossa… kehittyminen on myös hyvä motivaattori… nytkin kylmistä keleistä huolimatta olen innoissani luistellut pitkiä treenejä, alle puolentoista tunnin ei malta lopettaa millään, kun DB-tuntuu koko ajan menevän paremmin ja paremmin, en kuitenkaan pelkää, että se sekoaisi jääluistelusta, päinvastoin uskon että ensi talvena tukijalan alkuliuku terän ulkoreunalla onnistuu paremmin kuin ennen DB-taitojen kehittymistä…testieni perusteella pääsen samaa vauhtia samalla syketasolla sekä DB:llä että jäätekniikalla, mutta tuntuu, että DB:llä jaksaisi pidempään (isometrinen rasitus pienempi)… pitkän matkan testiä en ole vielä tehnyt, luistelut ovat olleet toistaiseksi sellaisia 10min rutistuksia, useita toistoja ja eri vauhdeilla ja tietyillä syketasoilla

Eikö tämänkin sivun yläreunassa ole otsikkona "Rullaluistelu". Pitäisikö se siis muuttaa Suomen olosuhteissa "Pikaluisteluksi". Onneksi ei kuitenkaan eletä pakkovallassa vaan rullaluistelija saa olla edelleenkin rullaluistelija. Hollannin olosuhteissa kaikkien pitäisi olla rullaluistelijoita. Mutta ei sielläkään kukaan pakota ketään vaihtamaan lajiaan. He voivat rakentaa pikaluisteluhalleja ja tekojääratoja niin paljon kuin haluavat ja pystyvät. Vaikka luonnonolosuhteet eivät puolla talviurheilua. Onneksi on vapaus. Yrität väkisin vängätä rullaluistelijaa pikaluistelijaksi. Itse halusin puhua vain ja ainoastaan rullaluisteluolosuhteiden kehittämisestä enkä pikaluistelun kehittämisestä. Pikaluisteluteema ei oikeastaan edes kuulu otsikkomme alle. Suomessa on saleja ja halleja kun ne vaan osataan ottaa käyttöön talveksi tai ympäri vuodenkin. Mutta erotuksena asfaltilla luistelusta sali- ja rataluistelu vaatisi seurojen tai vähintään ohjaajien opastusta. Saliluistelu on tekniikaltaan hieman erilaista kuin asfaltilla luistelu. Juuri tätä tarkoitin, että rullaluistelu radalla (sisä- ja ulkoradalla) vaatisi ohjausta. Ei ole hauskaa kiertää rataa yksin pitkän päälle. Joko menee jakeluun. Tähän ei auta pikaluistimet sitten millään. Menikö jakeluun. Vai vieläkö kuuluu kitinää? On yks lysti harrastaako lisäksi pikaluistelua, lumikengillä menoa tai vaikka kuorsausta, koska en niistä ollut kiinnostunut varsinaisesti tällä kertaa vaan vain ja ainoastaan rullaluistelusta ja rullaluisteluolosuhteista.
Sotket kyllä harrastajat ja kilpailijat. Sanot jopa, että "rullaluistelua lähinnä oleva harrastus on pikaluistelu.piste". Kuvitella voi tuollakin tavalla. Lentäminen on lähellä mäkihyppyä ja sitä rataa. Harrastaja voi harrastaa mitä vaan, esim. talvella pikaluistelua, kesällä rullaluistelua tai mitä vaan. Kilpatasolla keskittyminen on välttämättömyys. Siis peruskuntoahan voi hankkia monellakin tavalla. Keskittyminen lajiin, siis lajinomaisuus on elinehto, jos halutaan ottaa ohuista marginaaleista kaikki irti. Mutta koska haluat kieltää kaiken tämän tarkoitatko, että rullaluistelu ei ole sallittua kilpailulajina? Chad Hedrick, Derek Parra ja KC Boutiette ovat kaikki olympiavoittajia tai maailmanmestareita pikaluistelussa. Kukin heistä joutui lopettamaan aktiivin rullaluistelun ja keskittymään tiukasti pikaluisteluun kehittyäkseen mestariksi. Siis keskittymään! Onko maailmantason luistelijaa, joka olisi voittanut jotain suurta molemmissa lajeissa samana vuonna? Ei tule mieleen yhtäkkiä mutta kertokaa...
0Äänestä
rullakoutsi

Suosittelen lukemaan kirjoitukseni rullaluistelijan talviharjoittelusta. Mielestäni rullilla ei tarvitse luistella ympärivuotisesti, kausittainen luistelu riittää, eli pari kuukautta rullilla riittää ennen kilpailukautta. Sitä ennen pikaluistelu on loistava harjoittelumuoto rullaluistelijalle. Pikaluistelu on rullaluistelua paljon vaativampi laji.

Sinä näytät puhuvan ikäänkuin olisi pakkomielle luistella rullilla ympäri vuoden. Erikoista. Pikaluistelijat enimmäkseen käyttävät kesällä pyörää eikä sekään näytä hidastavan heidän menoaan vaikka on kaukana pikaluistelusta. Eli miten kuvittelet pikaluistelun haittaavan rullaluistelussa kehittymistä?
Hollannin olosuhteet?, kyseessä ole mikään olosuhde vaan kansallisurheilu, kyse on Hollannin urheilukulttuurin perinteistä ja niitten jatkamisesta, pikaluistelulla jolla ehkä on 200 vuotta pidemmät perinteet kuin rullaluistelussa. Hollanti on tehnyt jotain mitä ei luonto enää suo,jäätä. Suomi taas joka värjöttää kylmässä puolet vuodesta ja jolla olisi luonnolliset edellytykset jääradoille ei ole saanut aikaiseksi kuin pari hassua huippua, nykypäivän pikamenijää, sekin ulkomaitten keinojäitten ansiosta. Mitä luulet saavutettavan Suomen olosuhteissa rullispuolella missä ei lajiharjoittelu ole edes mahdollista ympäri vuoden? Kyse tosiaan on vapaudesta, laittaa kaikki talviurheiluun käytettävät rahat lätkähalleihin ja hiihtolatuihin ja vapaudesta vaalia Suomen saman lajin urheiluperinteitä. Suomi ei ole luistelumaa! turha odottaa samanlaista menestystä mitä on mm Hollanissa ollut. Suomenkin menestys nojaa vahvasti oleskelun niissä maissa joissa jotain luistelusta ymmärretään ja joissa jo kulttuurisesti arvostetaan lajia toisella tasolla.
Itsekö yrität väkisin tehdä itsestäsi rullaluistelijaa vaikkei edellytyksiä talviharjoitteluun ole lähimainkaan? tuohan on silkkaa typeryyttä ja jänkkäämistä: "minä en ainakaan mitään pikaluistelua harrasta kun ei voi rullistellakaan". Ja et ole kiinnostunut pikaluistelusta? tähän voisin sanoa että voi harmi. Yksi kehittymisen edellytys on että on kiinnostusta, ja kun et liikuntasaleissa voi ympyrää pyöriä rullilla etkä pikaluistelua halua harrastaa niin sulla on vaihtoehdot aika vähissä. Suomessa on opittava elämään ikäänkuin niillä ehdoilla mitä täällä on tarjota ja yritettävä niillä pärjätä. Toki olisi hienoa jos saisimme tänne hallit rulla ja pikaluisteluun, se väistämättä nostaisi tasoamme ja harrastajamääriämme muttei näin tapahdu ihan heti. Kulttuuripuoli on se jossa tarvitaan muutosta.
"lentäminen on lähinnä mäkihyppyä", upea vertaus, kuin itsensä Matin suusta. Hyppäsitkin sitten kertaheitolla tasosta toiseen. Vertaat Chadia, Parraa ym. täysin epäkelvossa vertailutilanteessa. Unohdit täysin sen että lajia voi harrastaa vain jos on edellytykset, ja vieläpä erinomaiset edellytykset harjoittelupaikkojen suhteen. em herrat tuskin ovat kärsineet harjoitteluaikojen puutteesta saati motivaatiosta tai rahallisen avun pienuudesta. Unohdat tärkeän pointin koko kehittymisessä, on se miten luot itsellesi tilanteen jolla voit todistaa olevasi muitten ihmisten vaivan ja rahallisen panostuksen arvoinen.
Kuten em herratkin, he ovat hankkineet meriitit jo lapsena olemalla kansallisen tason huippuja, ja näyttämällä että heissä on potentiaalia, tähän tarttuu talenttien hakuprosessi jossa haravoidaan jyvät akanoista ja vain niistäkin parhaista parhaimmat kelpaavat. Kun nyt mainitsit Chadin, niin hän taisi olla jo alle 10 vuotiaana kansallisen tason, oman ikäluokkansa mestari. vasta noin 25 vuotiaana siirtyi pikaluisteluun jossa parin vuoden treenillä päätyi olympiavoittoon. 20 vuotta rullauistelua ei tainnut olla haitaksi eihän? vaikkei se pikaluistelua ollutkaan.
0Äänestä
näitä väitteitä
rullakoutsi kirjoitti:

Periodisoit aika perinteisesti harjoittelun. Onhan rullaluistelukilpailuja talvellakin Suomessa. Millä perusteella pikaluistelu on *loistava* harjoittelumuoto rullaluistelijalle? Mitä harjoittelua pikaluistimilla oikeastaan tarkoitat? Onko olemassa mittatikku jolla voit mitata pikaluistelun ja rullaluistelun vaativuutta?
0Äänestä
innokas luistelija edelleen
herra kirjoitti:
Rata oli koko syksyn aika roskainen. Nyt se on eilen pyynnöstäni vedetty harjakoneella, muutama kivi on jäänyt vielä. Rata saadaan pidettyä puhtaana jos ne harvat käyttäjät kävisivät Leppävaaran urheilukentän huoltomiesten puheilla tarvittaessa. Ja kun niille kun vuodattaa ongelmiaan, on parempi tehdä tehdä se mahdollisimman ystävällisesti.
Kävin testaamassa Leppävaaran radana, ei paha, kapeahan se vähän on, luistelemaa n. 2m levyisellä radalla kyllä mahtuu hyvin, mutta jos porukkaa on enemmän liikkeellä, voi ohittelusta tulla ongelma, varsinkin jos kunnon vauhtivetoja haluaa tehdä…
Olin siellä eilen sunnuntaina puolen päivän aikoihin n. 1h20min ja kosteasta kelistä huolimatta sinä aikana näin 4 muuta luistelijaa ja pari sauvallista menijää, sekä yksi 4-henkinen perhe rullasuksilla (vaikka rata näytti suhteellisen puhtaalta, mutaa ja hiekka kertyi kummasti luistimiin, eivätkä housutkaan kovin siisteiltä luistelun jälkeen näyttäneet)... radan vieressä kiersi 1m:n levyinen sorapohjainen juoksubaana, silti jotkin sauvakävelijät kepittelivät asfaltin päällä ja joku työnteli radalla lasten kärryjäkin… onneksi kuitenkin kiltisti tiukasti radan reunassa, ilmeisesti luistelijoiden puutteessa muut käyttäjät ovat ottaneet radan käyttöönsä, isompia konflikteja ei syntynyt, kun pyytelin kohteliaasti tietä, toiset ystävällisesti sitä antoivat... (pyöräily on radalla kielletty, eikä sitä kieltoa ainakaan nyt rikottu)
Asfaltti oli hyvää uudehkoa pyörätielaatua, kurvit oli hyvin luisteltavia, nyt tietenkin kostea keli hillitsi vauhtia ja muutenkin viikon treenit painoi jaloissa jonkin verran…mun mielestä, rata soveltuu hyvin ainakin pk-treeniin ja jossain määrin myös vauhdikkaampaankin menoon, koska näkyvyys on esteetön joka suuntaan, niin varoitella ja väistellä ehtii hyvin kunhan on sopuisalla mielin liikkeellä….GPS:n mukaan radan pituus oli 975m ja korkeusero 6 -7m..
Hyvää talvea kaikille sekä rulla- että jääluistelun ystäville -jaska
0Äänestä
rullakoutsi
näitä väitteitä kirjoitti:
Periodisoit aika perinteisesti harjoittelun. Onhan rullaluistelukilpailuja talvellakin Suomessa. Millä perusteella pikaluistelu on *loistava* harjoittelumuoto rullaluistelijalle? Mitä harjoittelua pikaluistimilla oikeastaan tarkoitat? Onko olemassa mittatikku jolla voit mitata pikaluistelun ja rullaluistelun vaativuutta?
Suomessa ei talvella tietääkseni ole yhtään rullakisoja, ainakaan liiton sivuilla näistä ei ole ollut mainintaa. Miksi talvella pitäisi kisata? Pikaluistelu on seuraavaksi lähinnä oleva laji rullaluistelua. Pikaluistelu ja rullaluistelutekniikat ovat lähellä toisiaan ja molemmat täydentävät toisiaan. Pikaluistelu on lähestulkoon ainoa keino saavuttaa rullaluistelussa tarvittava fysiikka, jolla pystytään olemaan luisteluasenossa n. 1 tunti mitä rullaluistelija vaatii.(näin siis suomen talvessa) Helpoiten tämä on saavutettavissa pikaluistimilla, puhumattakaan pikaluistelun antamaa etulyöntiasemaa tekniikan osalta. Rullaluistelijalle suosittelen erityisesti pikaluistelua, koska pikaluistelun teränhallinta(n.1,2mm terä) tekee rullaluistimille siirtymisen helpoksi. Rullilla hyvä pikaluistelun teränkäyttäjä on elementissään. Huipputasolla pikaluistelu on paljon vaativampi laji. Kun mennään 500m pyrähdys 34 sekuntiin vaaditaan erittäin hyvää tekniikkaa, fysiikkaa, kestävyyttä, voimaa ym. Rullilla näin äärimmäisyyksiin ei päästä, johtuen juuri hiljaisemmasta vauhdista. Rulllla pysyy maailmalla mukana jos on vähän tekniikkaa ja kestävyyttä. Pikaluistelussa kärki on aikonen perusteella erittäin tasaista esim. mm-kisoissa taisi kaikki luistella 34-35 sekunnin 500m. Kun taas rullilla mm-kisoissa haitari(kärki-peräpää) 500 metrillä on paljon suurempi. Tämä kertoo lajin kovuudesta.

Turhaa jutustelua on kirjoituksesi. Todettakoon kuitenkin seuraavaa, vaikka en näihin asioihin alunperin edes ottanut kantaa:
***Enhän ole sanonut, että minun olisi pakko luistella rullilla ympäri vuoden. Mistä tämän keksit? Mielestäni rullaluistelusta pitä pitää välillä taukoa. ***En ole sanonut sanallakaan, että pikaluistelu haittaa rullaluistelussa kehittymistä. Mistä tämä vilahti mieleesi? ***En edes ole sanonut, että itse harrastan rullaluistelua. Keksit tämänkin. ***En ole sanonut, että en ole kiinnostunut pikaluistelusta. Mistä oikein olet saanut päähäsi nämä ajatukset ja jaarittelet niistä pitkät tovit?
Ajatukseni koski yksinkertaisesti rullaluisteluolosuhteiden parantamista ja rullaluistelijoiden ohjaustarvetta. Mutta tämä yksinkertainen asia ei tunnu menevän jakeluun. Tottakai saan toivoa vapaasti edistystä tuossa asiassa. Kaiken muun, mitä olen tässäkin todennut, olet veistellyt omasta päästäsi minun sanomakseni tai sitten et osaa pitää pitää ajatuksiasi kurissa.
Rullaluisteluolosuhteista kannattaa tosiaan olla kiinnostunut, sillä Suomessa rullaluistelua harrastaa jo 200 000 kuntoilijaa. Todella ajankohtainen asia.
Lisäksi sanoin, kun pursersit pikaluistelua väen vängällä keskusteluun, että on yks lysti, harrastaako kuntopuolella rullaluistelun lisäksi vaikkapa pikaluistelua tai lumikengillä menoa (sehän on jokaisen oma asia). Peruskuntoa voi hankkia monella eri tavalla. Itse halusin jutussani kirjoittaa vain rullaluistelusta enkä muista lajeista kuten pikaluistelusta. Tämä asia vaan ei mene jakeluun sitten millään.
Kuntopuolella kesällä ja talvella voi harrastaa mitä haluaa. Joten turhaa tuputat, että talvella Suomessa ei voisi rullaluistella. Saleja ja halleja on satoja ja tuhansia. Ja rullaluistelun harrastajia riittäisi, kun vain on opastustusta.
Kilpatasolla asia on erilainen: varsinkin huiput eivät voi ottaa lajivalikoimaan yhtäaikaa sekä pika- että rullaluistelua. Toistan jälleen: Chad Hedrick, Derek Parra ja KC Boutiette ovat kaikki olympiavoittajia tai maailmanmestareita pikaluistelussa. Kukin heistä joutui lopettamaan aktiivin rullaluistelun ja keskittymään tiukasti pikaluisteluun kehittyäkseen huipputasolle. Ne ovat kaksi eri lajia ja siksi selvästi erilaisia. Nyt myös Jarmo Valtonen jätti WIC-kiertueen, kesken koska harjoittelussa pitää keskittyä pikaluisteluun. Jos näin on, emme häntä enää näe tositoimissa tai ainakaan huippukunnossa rullaluistelussa.
0Äänestä
rullilla

ja jäällä eivät arvokisojen tulosten perusteella ole vertailukelpoisia. Jäällä 500m on aina kelloa vastaan kun taas rullilla 500m on yhteislähtö (erä-ajo). 200m:n ja 300m:n tulokset rullilla taas ovat yhtä tasaisia kuin jäällä 500m:n tulokset. Pikaluistelu on rullaluistelun lähisukulainen (sanoisin jopa että vielä läheisempi kuin täällä yleisesti arvaillaan). Sekä rulla- että jääluistelu ovat huipputasolla vaativia. Juuri noissa äärimmäisissä nopeuksissa lajien ero korostuu, mutta en kyllä väheksyisi rullasprintinkään vaativuutta.
0Äänestä
shaatser
skeeler kirjoitti:
Turhaa jutustelua on kirjoituksesi. Todettakoon kuitenkin seuraavaa, vaikka en näihin asioihin alunperin edes ottanut kantaa:
***Enhän ole sanonut, että minun olisi pakko luistella rullilla ympäri vuoden. Mistä tämän keksit? Mielestäni rullaluistelusta pitä pitää välillä taukoa. ***En ole sanonut sanallakaan, että pikaluistelu haittaa rullaluistelussa kehittymistä. Mistä tämä vilahti mieleesi? ***En edes ole sanonut, että itse harrastan rullaluistelua. Keksit tämänkin. ***En ole sanonut, että en ole kiinnostunut pikaluistelusta. Mistä oikein olet saanut päähäsi nämä ajatukset ja jaarittelet niistä pitkät tovit?
Ajatukseni koski yksinkertaisesti rullaluisteluolosuhteiden parantamista ja rullaluistelijoiden ohjaustarvetta. Mutta tämä yksinkertainen asia ei tunnu menevän jakeluun. Tottakai saan toivoa vapaasti edistystä tuossa asiassa. Kaiken muun, mitä olen tässäkin todennut, olet veistellyt omasta päästäsi minun sanomakseni tai sitten et osaa pitää pitää ajatuksiasi kurissa.
Rullaluisteluolosuhteista kannattaa tosiaan olla kiinnostunut, sillä Suomessa rullaluistelua harrastaa jo 200 000 kuntoilijaa. Todella ajankohtainen asia.
Lisäksi sanoin, kun pursersit pikaluistelua väen vängällä keskusteluun, että on yks lysti, harrastaako kuntopuolella rullaluistelun lisäksi vaikkapa pikaluistelua tai lumikengillä menoa (sehän on jokaisen oma asia). Peruskuntoa voi hankkia monella eri tavalla. Itse halusin jutussani kirjoittaa vain rullaluistelusta enkä muista lajeista kuten pikaluistelusta. Tämä asia vaan ei mene jakeluun sitten millään.
Kuntopuolella kesällä ja talvella voi harrastaa mitä haluaa. Joten turhaa tuputat, että talvella Suomessa ei voisi rullaluistella. Saleja ja halleja on satoja ja tuhansia. Ja rullaluistelun harrastajia riittäisi, kun vain on opastustusta.
Kilpatasolla asia on erilainen: varsinkin huiput eivät voi ottaa lajivalikoimaan yhtäaikaa sekä pika- että rullaluistelua. Toistan jälleen: Chad Hedrick, Derek Parra ja KC Boutiette ovat kaikki olympiavoittajia tai maailmanmestareita pikaluistelussa. Kukin heistä joutui lopettamaan aktiivin rullaluistelun ja keskittymään tiukasti pikaluisteluun kehittyäkseen huipputasolle. Ne ovat kaksi eri lajia ja siksi selvästi erilaisia. Nyt myös Jarmo Valtonen jätti WIC-kiertueen, kesken koska harjoittelussa pitää keskittyä pikaluisteluun. Jos näin on, emme häntä enää näe tositoimissa tai ainakaan huippukunnossa rullaluistelussa.
Voi ihmisen yksinkertaisuus. Luulitko että minä nyt sinulle täällä yksistään vastaisin, yleisellä palstalla. En todellakaan luule että harrastat luistelemista missään muodossa saati tietäisit miten lajiin kuuluu harjoitella. Luulet että jatkuva rullien päällä pakertaminen vie johonkin tai jonkun ohjaajan läsnäolo tekee jostain jotain.
Sulle ei taas mene jakeluun se miksi jotain pitäisi ylipäätään ohjata, kuka käyttäisi aikaansa jonkun opettamiseen?, siinä täytyy olla jokin pointti ja tarkoitus. Se että joku on niin velttoilija ettei saa tehdyksi mitään ilman jonkun valvontaa on täysi turha urheilija.
Jos harrastuksen ylläpito on niin tuskaista kun kukaan ei ohjaa, niin silläkö luulet että kehittyy mestariksi? Ehei, jos kehittyä haluaa huipuksi pitää olla palikat kohdallaan niikuin sanoin jo aikaisemmn Chadin ja Parran kohdalla. Valtava voitonnälkä ja tahto olla paras on sitten ohjaajaa tai ei, siinä on voittajan siemen, loput on lahjakkuutta ja mahdollisuutta sekä rutkasti myös onnea.
Ainakaan minä en tajua miksi Suomen harvat hallit pitäisi kansoittaa keskinkertaisilla tanttaroilla ja papparaisilla kun pulaa harjoituspaikoista on muutenkin rullapuolella. Ohjaaja paikalle ja sali täyteen porukkaa, tosi hyödyllistä. Sekö on sinun näkemyksesi lajitreenistä talvella? Kuka sitten haluaa vetää treenejä jollekin porukalle ilmaiseksi, maksa rahaa niin kyllä joku sinne tulee paapomaan rullailuasi. Vai luulitko että lajivalmentaminen on ilmaista ja pelkkää hyväntekeväisyyttä ja hallit ovat ilmaisia käyttää.
0Äänestä
ei jaksa kukaan

lukea loppuun kirjoittamaasi puuroa. Ei päätä eikä häntää. Ja mihin oikein pyrit. Jutussasi ei ole punaista lankaa. Ajatuksesi ovat kyllä jossain muualla... että hallit kansoitetaan papparaisilla. Meni kyllä nyt ulalle!
0Äänestä
se on Suomessa?
shaatser kirjoitti:
Sinä näytät puhuvan ikäänkuin olisi pakkomielle luistella rullilla ympäri vuoden. Erikoista. Pikaluistelijat enimmäkseen käyttävät kesällä pyörää eikä sekään näytä hidastavan heidän menoaan vaikka on kaukana pikaluistelusta. Eli miten kuvittelet pikaluistelun haittaavan rullaluistelussa kehittymistä?
Hollannin olosuhteet?, kyseessä ole mikään olosuhde vaan kansallisurheilu, kyse on Hollannin urheilukulttuurin perinteistä ja niitten jatkamisesta, pikaluistelulla jolla ehkä on 200 vuotta pidemmät perinteet kuin rullaluistelussa. Hollanti on tehnyt jotain mitä ei luonto enää suo,jäätä. Suomi taas joka värjöttää kylmässä puolet vuodesta ja jolla olisi luonnolliset edellytykset jääradoille ei ole saanut aikaiseksi kuin pari hassua huippua, nykypäivän pikamenijää, sekin ulkomaitten keinojäitten ansiosta. Mitä luulet saavutettavan Suomen olosuhteissa rullispuolella missä ei lajiharjoittelu ole edes mahdollista ympäri vuoden? Kyse tosiaan on vapaudesta, laittaa kaikki talviurheiluun käytettävät rahat lätkähalleihin ja hiihtolatuihin ja vapaudesta vaalia Suomen saman lajin urheiluperinteitä. Suomi ei ole luistelumaa! turha odottaa samanlaista menestystä mitä on mm Hollanissa ollut. Suomenkin menestys nojaa vahvasti oleskelun niissä maissa joissa jotain luistelusta ymmärretään ja joissa jo kulttuurisesti arvostetaan lajia toisella tasolla.
Itsekö yrität väkisin tehdä itsestäsi rullaluistelijaa vaikkei edellytyksiä talviharjoitteluun ole lähimainkaan? tuohan on silkkaa typeryyttä ja jänkkäämistä: "minä en ainakaan mitään pikaluistelua harrasta kun ei voi rullistellakaan". Ja et ole kiinnostunut pikaluistelusta? tähän voisin sanoa että voi harmi. Yksi kehittymisen edellytys on että on kiinnostusta, ja kun et liikuntasaleissa voi ympyrää pyöriä rullilla etkä pikaluistelua halua harrastaa niin sulla on vaihtoehdot aika vähissä. Suomessa on opittava elämään ikäänkuin niillä ehdoilla mitä täällä on tarjota ja yritettävä niillä pärjätä. Toki olisi hienoa jos saisimme tänne hallit rulla ja pikaluisteluun, se väistämättä nostaisi tasoamme ja harrastajamääriämme muttei näin tapahdu ihan heti. Kulttuuripuoli on se jossa tarvitaan muutosta.
"lentäminen on lähinnä mäkihyppyä", upea vertaus, kuin itsensä Matin suusta. Hyppäsitkin sitten kertaheitolla tasosta toiseen. Vertaat Chadia, Parraa ym. täysin epäkelvossa vertailutilanteessa. Unohdit täysin sen että lajia voi harrastaa vain jos on edellytykset, ja vieläpä erinomaiset edellytykset harjoittelupaikkojen suhteen. em herrat tuskin ovat kärsineet harjoitteluaikojen puutteesta saati motivaatiosta tai rahallisen avun pienuudesta. Unohdat tärkeän pointin koko kehittymisessä, on se miten luot itsellesi tilanteen jolla voit todistaa olevasi muitten ihmisten vaivan ja rahallisen panostuksen arvoinen.
Kuten em herratkin, he ovat hankkineet meriitit jo lapsena olemalla kansallisen tason huippuja, ja näyttämällä että heissä on potentiaalia, tähän tarttuu talenttien hakuprosessi jossa haravoidaan jyvät akanoista ja vain niistäkin parhaista parhaimmat kelpaavat. Kun nyt mainitsit Chadin, niin hän taisi olla jo alle 10 vuotiaana kansallisen tason, oman ikäluokkansa mestari. vasta noin 25 vuotiaana siirtyi pikaluisteluun jossa parin vuoden treenillä päätyi olympiavoittoon. 20 vuotta rullauistelua ei tainnut olla haitaksi eihän? vaikkei se pikaluistelua ollutkaan.
Katsokaas, mistä ostat pikaluistimet; en ole koskaan nähnyt kaupoissa pikaluistimia. Joo, en koskaan. Tämä on todella outo tilanne. Mitäs tää merkkaa pikaluistelulle? Halukas ei varmasti saa pelivehkeitä, ei ainakaan helposti. Ratojakin pitäisi saada enemmän kuin nykyiset pari kolme virallisen kokoista. Sen jälkeen, kun saadaan harrastajia ja valmentajia seuroihin, niin sitten alkaa pelittää lajiharjoittelu. Sen jälkeen voidaan puhua talvi- tai lajiharjoittelusta.
Rullapuolella ongelma ei ole kaupassa, sillä välistä hyllyt suorastaan pursuavat rullaluistimia. Alan harrastajia taitaa olla vaikka tuhansittain. Sekään ei ole ongelma, että halleja ja saleja on Suomessa pilvin pimein, siis useita satoja ellei TUHANSIA, jos ne JOKU vuokraa ja ottaa käyttöön. Yksityinen harrastaja ei voi sitä tehdä. Mistä ihmeestä sitten homma on kiinni? Tämä olisi organisaatiopuolen tehtävä. Seurat olisi luonnollinen salien vuokraaja. Liittokin "voisi" liikahtaa jollakin tavalla mukaan.
Tilanne on jotenkin tragikoominen; pikaluistelupohjan laajentamisen esteenä on välineiden, luistimien, ratojen (varsinkin tekojään) puute ja harrastajien puuttuminen. Rullaluistelussa taas jokainen, joka vain haluaa saa helposti luistimet. Asfalttitietä riittää ja halleja ja saleja on huru mycket. Harrastajia vilisee teillä jopa hämmästyttävän paljon (ainakin Etelä-Suomessa). Mutta missä mättää?
0Äänestä
shaatser
ei jaksa kukaan kirjoitti:
lukea loppuun kirjoittamaasi puuroa. Ei päätä eikä häntää. Ja mihin oikein pyrit. Jutussasi ei ole punaista lankaa. Ajatuksesi ovat kyllä jossain muualla... että hallit kansoitetaan papparaisilla. Meni kyllä nyt ulalle!
..tai sitten sulla vaan loppui kirjoitustaito, että kun itse en osaa tai viitsi, niin muittenkin kirjoittelut ja tekeminen on ihan per*eestä.
0Äänestä
UBG
se on Suomessa? kirjoitti:

hyvä teksti edellinen. Seurojen johto on avainsana "organisaatiossa". PAIKALLISESSA liikuntahankkeessa tai esim. salivuoron varaamisessa se on nimenomaan paikallisen lajiseuran asia. VALTAKUNNALLISESSA tai valtakunnallisesti merkittävässä (esim. pikaluisteluhalli)lajiliitto toimii veturina. Rullaluistelussa lajiseurojen perinteitä ei ole, mutta niihin täytynee opetella, sillä suomalainen liikuntahallinto kuuntelee aina ensimmäisenä PAIKALLISTA URHEILUSEURAA ja sen jäseniensä määrää/ laatua ja lajiharjoittelun tarpeita. SIIS SEUROIHIN TOIMIVAT 2-4 hlön JOHTORYHMÄT ja apuja seuran tiedolliseen kehittämiseen saa sekä liitosta että liikuntatoimesta. Pikaluistelussa on vähän sama juttu. SEURAT..IHMISET.. yhdistykäämme aamen.
0Äänestä
shaatser
se on Suomessa? kirjoitti:
Katsokaas, mistä ostat pikaluistimet; en ole koskaan nähnyt kaupoissa pikaluistimia. Joo, en koskaan. Tämä on todella outo tilanne. Mitäs tää merkkaa pikaluistelulle? Halukas ei varmasti saa pelivehkeitä, ei ainakaan helposti. Ratojakin pitäisi saada enemmän kuin nykyiset pari kolme virallisen kokoista. Sen jälkeen, kun saadaan harrastajia ja valmentajia seuroihin, niin sitten alkaa pelittää lajiharjoittelu. Sen jälkeen voidaan puhua talvi- tai lajiharjoittelusta.
Rullapuolella ongelma ei ole kaupassa, sillä välistä hyllyt suorastaan pursuavat rullaluistimia. Alan harrastajia taitaa olla vaikka tuhansittain. Sekään ei ole ongelma, että halleja ja saleja on Suomessa pilvin pimein, siis useita satoja ellei TUHANSIA, jos ne JOKU vuokraa ja ottaa käyttöön. Yksityinen harrastaja ei voi sitä tehdä. Mistä ihmeestä sitten homma on kiinni? Tämä olisi organisaatiopuolen tehtävä. Seurat olisi luonnollinen salien vuokraaja. Liittokin "voisi" liikahtaa jollakin tavalla mukaan.
Tilanne on jotenkin tragikoominen; pikaluistelupohjan laajentamisen esteenä on välineiden, luistimien, ratojen (varsinkin tekojään) puute ja harrastajien puuttuminen. Rullaluistelussa taas jokainen, joka vain haluaa saa helposti luistimet. Asfalttitietä riittää ja halleja ja saleja on huru mycket. Harrastajia vilisee teillä jopa hämmästyttävän paljon (ainakin Etelä-Suomessa). Mutta missä mättää?
Pikaluisteluvälineiten saantiongelma on se että kukaan ei pidä niitä hyllyssä koska kukaan niitä tuskin ostaa ja mallit vaihtuu vuosittain joten ne vanhenee hyllyyn, samasta syystä rulliskaupat eivät pidä hyllyssä juurikaan tavaraa, ei ole laakereita, rullia, kisa-asuja, eri kokoja, varastointi maksaa ja tulee tappiota, kaikki pitää tilata ja odotella. Lajiin sisällepääsy vaatii jonkinmoista aktiivisuutta ja etsintää, pitää hakeutua "porukoihin" joissa sitten kyllä on tietoa kuka myy ja mistä saa ja mitä kannattaa ostaa. Ummikkona tulee ostettua kaikenlaista tavaraa millä ei oikeasti tee mitään, syystä että näitten tavallisten urheiluliikkeitten ammattitaito on mitä on. Samoin ongelma on se että Suomen tavaramyyjät eivät pidä itsestään juuri mitään ääntä, ei kukaan eksy vahingossa heidän esim nettisivuilleen, vai montako paikkaa Suomesta tiedät mistä SAA pikaluisteluvälineitä?
Nuorella jota laji kiinnostaisi ei paljoa ole mahdollisuutta tulla lajiin mukaan, syy on monasti vanhemmissa, "ei nyt tuommoista pikaluistelua ketään harrasta, aloita lätkänpeluu tai jalkapallo", onhan se helpompi harrastus aloittaa. Kyllä tässä lajissa pitää olla nuorella taustajoukot kunnossa ja lajissa jonkinlainen historia takana että nuorella olisi mahdollisuus aloittaa, samoin se että paikka jossa helposti voisi lajin aloittaa pitää löytyä läheltä, näitä ei suomessa montaa paikkaa ole, eikä yleisluistelupaikoilla pikaluistimilla ole mitään asiaa. Näkeehän sen jo Suomen tilanteesta mikä merkitys on jäällä, Helsinki, Turku, Kuopio, Oulu, Seinäjoki ovat paikkoja missä pikaluistelijoita on, myös nuoria. Entäs muut suomen kaupungit? Ei jäätä ei luistelijoita. Se on fakta.
Rullapuolella on harrastajia mutta rullapuolen ongelma on sen "epäseksikkyys" lajina, sitä pidetään enmmänkin liikuntana kuin urheiluna, katsellaan maisemia ja mennään hiljalleen eteenpäin, harvaa kiinnostaa kilpaileminen myöskään sen takia että laji on niin marginaalinen tunnettavuudessaan ja arvostuksessa. Ei rullaluistelun osaajana tai huippuna tee oikeastaan yhtään mitään verrattuna muihin lajeihin. Samasta syystä halleihin ei ole pääsyä, muut lajit ovat tärkeämpiä ja menevät rullailun edelle. "Rullat ovat ulkoliikkumisvälineitä, mitä te niillä hallissa teette", on kysymys ja ihmetys. Rullaluistelu mielletään kesälajiksi eikä innokkaita talviharjoittelijoita ole, siirrytään hiihtoon ja lätkään kun on talvi, eikä rullalu enää kiinnosta, kesälajin innokkuus menee ohi kun talvi alkaa, harva sitä pyöräileekään talvella tai hiihtää rullilla kesällä, lajivalinta menee kausiluonteisesti. Suomi ei ole rullauistelun luvattu maa olosuhteiden takia verrattuna esim eteläeuroopan maihin jossa kausi on pitkä, Samoin pikaluistelu, jäitten puute tekee täysipainoisen harjoittelun vaikeaksi. Monasti Suomessa "mahdottomien" lajien ammattilaiset asuvat ulkomailla kesät talvet tai sitten heille on luotu tarvittavat olosuhteet kotimaassa, tämä ei ole mahdollista kaikille.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
?;)
kuin putkien kanssa, niin sinne se tulee missä ei ole ihmisiä!
rikollinen. Olen sitä mieltä.
Ai niin kuin miten niin? Ei ole ihmisiä?!?! Hollannissa on 16 miljoonaa ihmistä 5 kertaa pienemmässä pinta-alassa kuin Suomessa. JA harrastajamäärät on 1000 kertaiset kuin täällä härmässä jossa lätkähalleihin laitetaan joka centti jotta velttoilevat mukulat saavat nojata mailoihinsa.
Pikaluistelu on Hollannissa kansallisurheilua ja huonojen talvien takia on jouduttu turvautumaan tällaisiin keinojäädytettyihin "kanaaleihin". Kanaalit, joiden ansiosta Hollannin pikaluistelun taso on maailman kovinta. Pakkasten puute on laittanut keksimään uusia innovaatioita, jotain tällaista voidaan keksiä vain maassa jossa tätä lajia arvostetaan aivan toisella tasolla.
Ja Suomessako joku käyttäisi miljoonien pikaluisteluhallia? ketä siellä luulet luistelevan, vaikka Helsingin keskusta on muutaman kilometrin päässä Oulunkylän radasta niin radalla kiertää muutama pappaikään ehtinyt luistelija, kyllä menee raha hyvään tarkoitukseen.
Ensinnäkin sinne tulisivat pitämään leirejä esim. maajoukkueet. Tuuleton, myrskytön, lumeton sää ja lämpimämpi sisäilma toisi halliin harjoittelijoita selvästi enemmän. Jos halli olisi monitoimihalli, siellä olisi kenttiä myös muille luistelijoille (taitoluistelijat, jääkiekkoilijat) ja jääurheilijoille. Päivisin koulut, muut oppilaitokset ym. käyttäisivät hallia. Saattaisi jopa käydä niin, että kaikille harrastajille ei edes löytyisi vuoroja tai tilaa tuollaisesta hyvin suunnitellusta hallista, koska ruuhkaa tulisi olemaan. Mille vuosikymmenelle oikeastaan sijoitat nyky-Suomen?
Vaiko muutama "pappaikään ehtinyt luistelija" luistelisi hallissa. Ovatko pappaikäiset jotenkin alempiarvoisia olentoja Suomessa. Muuten tässä on oikeinkirjoitusopas hollanniksi:
http://www.babylon.com/definition/skater/Dutch
hehehe, aina jostain näitä pilkunnu*sija-kielipoliiseja löytyy..
Menehän oulunkylään katsomaan kun pappaikäiset siellä pyörivät rinkiä samalla kun naapurihallissa nuoriso sylkee nuuskaa kaukalossa, ja katso luisteluliiton sivuilta pikaluisteluvuorot oulunkylässä. Pikaluistelijoille on varatu pari tuntia myöhäisillassa, loppu ajasta käytetään kumipallon tai lätkän perässä pyuörijöille. Sanoitkin osuvasti, että luultavasti käy niin että kaikille ei riitä vuoroja, älä ihmeessä, menee ehkä pari kuukautta kun halli on kokonaan lätkäpelien ja rusettiluistelun vallassa ja pikaluistelijat nuolevat taas näppejään.
Pappaikäisissä "olennoissa" ei ole lajin tulevaisuus, se löytyy nuorisosta jota taas viettelee tämä iänikuinen kumilätkäpelleily parempine harrastusmahdollisuuksineen.
Etkö hyväksy kuin huippu-urheilun? Puhut lajin tulevaisuudesta ja pikaluistelun autuudesta, mutta lopuksi tunnut kieltävän kehittyneet olosuhteet. Eikö halli ole sitä tulevaisuutta. Niin niin, nuoriso menee sinne naapurihalliin - halli vetää puoleensa. Sanot, että "pappaikäiset" pyörivät rinkiä ja "pikaluistelijoille" on varattu pari tuntia. Eikö pappaikäiset enää ole pikaluistelijoita. Mikään ei tunnu kelpaavan, ei edes halli. Kapeealaista on ajattelusi, et hyväksy hallia, et ikäkausiluistelua tai veteraaniurheilua, et nuorisourheilua, et rusettiluistelua... Rakenna nyt tälle perustalle huippu-urheilua...
Sanot aikaisemmassa viestissä
- "Ja Suomessako joku käyttäisi miljoonien pikaluisteluhallia? ketä siellä luulet luistelevan"
ja kuitenkin toteat tätä ajatustasi vastaan edellisessä viestissä seuraavasti
- halli olisi niin kovassa käytössä, että "pikaluistelijat nuolevat taas näppejään".
En ymmärrä, mutta ei minun tarvitsekaan.
NO sanoitpa kätevästi ja osuvasti, juuri noin se on.
"Ketä siellä luulet luistelevan (=pikaluistelu), kun halli olisi niin kovassa käytössä (=muut lajit), että pikaluistelijat nuolisivat näppejään".'
Eikö täällä juuri puhuttukin pikaluisteluhallista?!?!?!? joka JO TÄSSÄ keskustelussa muuttui "monitoimihalliksi" ja sen kyllä tietää mitä se tarkoittaisi pikaluistelijan näkövinkkelistä.
Tällähetkellä juuri Oulunkylä näyttää suunnan mitä "monitoimihallilla" tarkoitettaisiin, eli jääpalloa, lätkää, jääpalloa, lätkää, jääpalloa lätkää, kesät talvet... Ei, tänne ei todellakaan tarvita enää yhtäkään "monitoimilätkähallia".
Sanomattomia sanoja, älä edes yritä vängätä ajatuksiani eri muotoon.
Tarkennetaan tätä että "näköjään, pappaikäisille pikaluistelijoille on varattu pari tuntia illassa".
"Näköjään", siksi että pappaikäisiä tämäntyyppinen kestävyyslaji kiinnostaa enemmän kuin nuuskaavaa kumilätkänuorisoa, sen näkee jo nyt Oulunkylän jäällä ja sen näkee missä tahansa muussakin paikassa jossa on jäätä, myös ulkokentillä ja sen näkisi myös (tulevassa?) hallissa.
Enkä missään ole kieltänyt etteikö halli olisi mainio juttu jää kuin myös rullapuolella. Halli pitää EHDOTTOMASTI rakentaa pika/rullaluisteluun eikä miksikään monitoimihalliksi kumilätkäilyyn, rusettiluisteluun tai jääpallopojille. Vaikkakin väistämättä Suomentapaisessa paikassa hallin käyttö tulee olemaan juuri tätä ns. "muuta toimintaa".
Radan käyttäjät pitäisi tilata ulkomailta. Espoon Leppävaarassa on erittäin hyväpintainen 975m rata. Siellä olen luistellut pari kautta, ja yleensä siellä ei näy ketään muita, vaikka lähialueella asuu 20% kansasta
Kansa ei ole kiinnostunut radoista vaan ulkoilupaikoista lenkkeilyyn, pyöräilyyn ja rullaluisteluun, kuten pyöräteistä. Täälläkin joku taisi kutsua radan kiertämistä rusettiluisteluksi. Väärin, väärin, väärin! Mutta tommosella radalla luistelun pitäisi olla ohjattua. Harva lähtee yksikseen kiertämään juoksurataakaan. Toisaalta ei kukaan sitä kutsukaan rusettijuoksuksi. Tarvittaisiin urheiluseurojen ohjausta rataluisteluun. Missä sitä on? Parilla paikkakunnalla.
Nytkin luisteluliitto kutsuu rullaluistelijoita jääpikaluisteluleirille!!! Joko unohtui rullaluistelu? Samoilla tietämillä Suomeen on tulossa rullaluistelun huippuvalmentaja valmentamaan ja ohjaamaan rullaluistelijoita. Mutta tuntuu, että meillä Suomen rullaluistelijaraukoilla pitäisi olla toisessa jalassa rullaluistin, toisessa pikaluistin ja kädessä jonkin sortin (hiihto-, kävely- tai ainakin rullaluistelu-) sauvat.
kiitos vinkistä! olisinpas tiennyt tästä aikaisemmin, niin olisi säästynyt monta ajoreissua Tuusulaan
Olen viikonloput Helsingissä ja hakenut hyvää treenipaikkaa jossa voi mennä huoletta lujaa pelkäämättä muita kulkijoita ja risteävää liikennettä...radan pituus on ok, muutenkin luistelen melko lyhyitä pätkiä edestakaisin, koska hyvän asfaltin pitkää reittiä ilman risteyksiä on kerta kaikkiaan vaikea löytää ja kun keskittyy tekniikkaan ja luisteluun, niin en hirveesti kaipaa vaihtuvia maisemia
Tytyy mennä sunnuntaina kokeilemaan ellei sada, toivottavasti tiellä ei ole paljoa lehtiä tai muuta roskaa… tarkoitus on rullaluistella vielä vaikka jouluun asti, jos kelejä piisaa, niin kauan kuin ollaan lämpötiloissa vähänkin plussan puolella, eikä tuuli ole myrskylukemissa niin oikealla pukeutumisella pärjää hyvin …
hahaha.. unohdit mikä ero on "Leppävaaralla" tai ylipäätään Suomella ja Hollannilla tässä luisteluukulttuurissa.... lue edellinen viestini mitä kirjoitin.
ja mikä ero on rullaluistelijalla ja pikaluistelijalla kun ulkona pyryttää lunta? ei mikään, se on sama asia. Jokainen itseään rullaluistelijaksi kuvitteleva harrastaa myös pikaluistellua jäällä. Eikä lajit sulje pois toisiaan vaan täydentävät näitä. Hanki jääluistimet ja osallistu jääleireille niin voit lopettaa kitisemisen.
Rata oli koko syksyn aika roskainen. Nyt se on eilen pyynnöstäni vedetty harjakoneella, muutama kivi on jäänyt vielä. Rata saadaan pidettyä puhtaana jos ne harvat käyttäjät kävisivät Leppävaaran urheilukentän huoltomiesten puheilla tarvittaessa. Ja kun niille kun vuodattaa ongelmiaan, on parempi tehdä tehdä se mahdollisimman ystävällisesti.
hetkonen... siis onko urheilupuistossa?kiinnostava uutinen!
jos kuuluu rutinaa ja kitinää. Tai vaihda korvat, heheheh. Kunnollinen harjoittelu vaatisi keskittymistä siihen ykköslajiin. Varsinkin lajiinsa kokonaan keskittyvät rullaluistelijat tai pikaluistelijat näyttävät usein ottavan kakkoslajikseen pyöräilyn, joka sopii ohjelmaan vaikkapa viikottain ainakin harjoitteluvälineenä ellei peräti kilpailuvälineenä välikaudella.
Rullaluistelija voi tietysti laittaa jalkaansa pikaluistimet siinä missä kengätkin (tai mitä vaan). Rullaluistelija (ja kuka tahansa kuntoilijakin)voi ylläpitää kuntoaan juoksemallakin, ei siihen tarvita pikaluistelua. Kellä tahansa liikuntahenkisellä voi olla jalassa vaikka lumikengät, ei rullaluistelijan kunnon ylläpitäminen ole lajien puutteesta kiinni! Puhe nyt vaan oli rullaluistelusta ja vain siitä. Pointti oli seuraava edellisessä kirjoituksessani:
"Tarvittaisiin urheiluseurojen ohjausta rataluisteluun. Missä sitä on? Parilla paikkakunnalla.
Nytkin luisteluliitto kutsuu rullaluistelijoita jääpikaluisteluleirille!!! Joko unohtui rullaluistelu?"
Eihän tämä ole kitinää vaan todellinen fakta. Eli mitä rullaluistelija tekee talvella. Tai rullaluistelusta kiinnostunut lapsi? Kerrotko heille, että "lopettakaa kitinät ja hankkikaa pikaluistimet (ja odottakaa jäätä helmipakkasille saakka)". Moni lopettaa rullaluistelun seuratoiminnan piirissä siihen paikkaan. Loppujen lopuksi siinä kärsii sekä rullaluistelu että pikaluistelu.
"hankipa kunnon rullaluistimet"?!?! "tai vaihda korvat"?!?!? ...no olkoon..
Mikä laji on lähimpänä rullaluistelua kuin pikaluistelu?, pyöräily, juoksu, lumikenkäily tai sauvakävely tai hiihto? ei mikään noista. rullaluistelua lähinnä oleva harrastus on pikaluistelu.piste.
Rullaluistelua käytetään osana pikaluisteulharjoittelua pyöräilyn ohella, vaikkakin kiinnostus lajiin merkitsee enemmmän haluaako ylipäätään rullaluistella, kiinnostus on jokaisen oma asia.
Tuo "..vaatisi keskittymistä päälajiin" on täyttä potaskaa verratessa rullaluistelua pikaluisteluun.
Enemmän pitää paikkansa se keskittyykö lyhyille vai maratonmatkoille kuin se keskittyykö rullaan vai jäälle. Monet näytävät yrittävän pärjätä joka matkalla heikoin tuloksin, toiset taas luistelevat jäällä ja rullilla hyvin tuloksin.
Juoksemalla tai lumirämpimällä ei tehdä rulla -tai pikaluistelijaa, tyhmä väite. Nämä soveltuvat vain kunnonkohotukseen joka on vain osa kokonaisuutta.
Kansallisen tason hiihtäjä tai suunnistaja, vaikka omaa kovan kunnon ei ikinä pärjäisi edes keskinkertaiselle rulla-tai jääluistelijalle.
Mitä rullaluistelija tekee talvella? Erikoinen kysymys henkilöltä joka alussa toitottaa sen puoleen että "lajia treenataan keskittymällä ykköslajiin". No missä ajattelit rullaluistella helmikuussa? sekin on vain faktaa että et missään. No mitä teet silloin? harjoitteletko ykköslajia lenkkipolulla vai lumihangessa? niin varmasti.
Sekin on faktaa mikä on Suomen tilanne, hyväksy se, luuletko että jokin taho tulee rakentamaan radan kotipihallesi tai rakentamaan rullaluisteluhallin talvikäyttöön?, hah.
Minä ainakin harjoittelen talvella pikaluistelua kun kerran hangessa ei rullaluistelua voi harrastaa. Enkä kitise sitä kun ei voi ja miksi ei sitä ja tätä ja voi voi. Teen voitavani olosuhteiden sanelemalla tahdilla, muuten pitäisi asua Välimeren rannalla.
"Ohjausta rataluiteluun", mainitsit myös sen että "eihän sitä rataa jaksa yksin kiertää jne.."
Monikohan yksilölajin harrastaja on laumasielu?, moni, vaikka tätä lajia joutuu monasti harrastamaan yksin, ei sitäkään voi valittaa, se on mikä on. Muuten kannattaa alkaa pelaamaan lätkään ja nojailemaan mailaan porukalla. Yksilölajin harrastaminen kysyy luonnetta harrastaa tätä myös yksin, jos ei siihen kykene niin onkohan lajivalinta osunut ihan nappiin?
Kiitos lisätiedoista! Ei muutamasta kivestä haittaa suurta haitta ole, syksyisin on valitettavasti pakko tottua tällaiseen, ainakin niin kauan kuin tosi aktiiviharrastajien määrä pysyy nykylukemissa, eikä kaupungit/kunnat näe tarpeelliseksi panostaa näin pienen porukan harrastusmahdollisuuksien vaalimiseen. Luulen, että Leppävaarassa olisi enemmänkin kävijöitä, jos paikasta tiedettäisiin ja jos asfaltti on sileää ja baana muuten hyvä.
Paikka löytyi pienen googlauksen jälkeen, osoite on Veräjäpellonkatu, sateliittikuvan perusteella näyttää ihan hyvältä, jos vaan sää on vähänkin kelvollinen niin menen sunnuntaina rataa kiertämään ja maanantaina kerron kokemuksistani
Huoltomiehiä ei tosiaan ole mitään järkeä suututtaa… hyvillä puheilla saa monesti aikaan paljon parempia tuloksia kuin turhalla äksyilyllä.
Olen samaa mieltä, lajit ovat sen verran lähellä toisiaan, että jos jompaakumpaa lajia harrastaa vakavissaan, niin luulisi rullaluistelijan hyötyvän jäätreenistä ja toisin päin..
Mun harrastuksen pääpaino on ollut rullilla, mutta olen treenannut kohtuullisesti myös pikaluistelua ja ensitalvena tarkoitus on lisätä jääkiitoa entisestään… mielestäni pointti on siinä, että pitää hallita tekniikkaa edes jossain määrin, ennen kuin hommasta nauttii ja kun alussa ei tekniikkaa osaa, niin on hankalaa ja jotta todella homma toimisi ja lajissa kehittyisi niin välineet pitäsi olla kunnossa… kehittyminen on myös hyvä motivaattori… nytkin kylmistä keleistä huolimatta olen innoissani luistellut pitkiä treenejä, alle puolentoista tunnin ei malta lopettaa millään, kun DB-tuntuu koko ajan menevän paremmin ja paremmin, en kuitenkaan pelkää, että se sekoaisi jääluistelusta, päinvastoin uskon että ensi talvena tukijalan alkuliuku terän ulkoreunalla onnistuu paremmin kuin ennen DB-taitojen kehittymistä…testieni perusteella pääsen samaa vauhtia samalla syketasolla sekä DB:llä että jäätekniikalla, mutta tuntuu, että DB:llä jaksaisi pidempään (isometrinen rasitus pienempi)… pitkän matkan testiä en ole vielä tehnyt, luistelut ovat olleet toistaiseksi sellaisia 10min rutistuksia, useita toistoja ja eri vauhdeilla ja tietyillä syketasoilla
Eikö tämänkin sivun yläreunassa ole otsikkona "Rullaluistelu". Pitäisikö se siis muuttaa Suomen olosuhteissa "Pikaluisteluksi". Onneksi ei kuitenkaan eletä pakkovallassa vaan rullaluistelija saa olla edelleenkin rullaluistelija. Hollannin olosuhteissa kaikkien pitäisi olla rullaluistelijoita. Mutta ei sielläkään kukaan pakota ketään vaihtamaan lajiaan. He voivat rakentaa pikaluisteluhalleja ja tekojääratoja niin paljon kuin haluavat ja pystyvät. Vaikka luonnonolosuhteet eivät puolla talviurheilua. Onneksi on vapaus. Yrität väkisin vängätä rullaluistelijaa pikaluistelijaksi. Itse halusin puhua vain ja ainoastaan rullaluisteluolosuhteiden kehittämisestä enkä pikaluistelun kehittämisestä. Pikaluisteluteema ei oikeastaan edes kuulu otsikkomme alle. Suomessa on saleja ja halleja kun ne vaan osataan ottaa käyttöön talveksi tai ympäri vuodenkin. Mutta erotuksena asfaltilla luistelusta sali- ja rataluistelu vaatisi seurojen tai vähintään ohjaajien opastusta. Saliluistelu on tekniikaltaan hieman erilaista kuin asfaltilla luistelu. Juuri tätä tarkoitin, että rullaluistelu radalla (sisä- ja ulkoradalla) vaatisi ohjausta. Ei ole hauskaa kiertää rataa yksin pitkän päälle. Joko menee jakeluun. Tähän ei auta pikaluistimet sitten millään. Menikö jakeluun. Vai vieläkö kuuluu kitinää? On yks lysti harrastaako lisäksi pikaluistelua, lumikengillä menoa tai vaikka kuorsausta, koska en niistä ollut kiinnostunut varsinaisesti tällä kertaa vaan vain ja ainoastaan rullaluistelusta ja rullaluisteluolosuhteista.
Sotket kyllä harrastajat ja kilpailijat. Sanot jopa, että "rullaluistelua lähinnä oleva harrastus on pikaluistelu.piste". Kuvitella voi tuollakin tavalla. Lentäminen on lähellä mäkihyppyä ja sitä rataa. Harrastaja voi harrastaa mitä vaan, esim. talvella pikaluistelua, kesällä rullaluistelua tai mitä vaan. Kilpatasolla keskittyminen on välttämättömyys. Siis peruskuntoahan voi hankkia monellakin tavalla. Keskittyminen lajiin, siis lajinomaisuus on elinehto, jos halutaan ottaa ohuista marginaaleista kaikki irti. Mutta koska haluat kieltää kaiken tämän tarkoitatko, että rullaluistelu ei ole sallittua kilpailulajina? Chad Hedrick, Derek Parra ja KC Boutiette ovat kaikki olympiavoittajia tai maailmanmestareita pikaluistelussa. Kukin heistä joutui lopettamaan aktiivin rullaluistelun ja keskittymään tiukasti pikaluisteluun kehittyäkseen mestariksi. Siis keskittymään! Onko maailmantason luistelijaa, joka olisi voittanut jotain suurta molemmissa lajeissa samana vuonna? Ei tule mieleen yhtäkkiä mutta kertokaa...
Suosittelen lukemaan kirjoitukseni rullaluistelijan talviharjoittelusta. Mielestäni rullilla ei tarvitse luistella ympärivuotisesti, kausittainen luistelu riittää, eli pari kuukautta rullilla riittää ennen kilpailukautta. Sitä ennen pikaluistelu on loistava harjoittelumuoto rullaluistelijalle. Pikaluistelu on rullaluistelua paljon vaativampi laji.
Sinä näytät puhuvan ikäänkuin olisi pakkomielle luistella rullilla ympäri vuoden. Erikoista. Pikaluistelijat enimmäkseen käyttävät kesällä pyörää eikä sekään näytä hidastavan heidän menoaan vaikka on kaukana pikaluistelusta. Eli miten kuvittelet pikaluistelun haittaavan rullaluistelussa kehittymistä?
Hollannin olosuhteet?, kyseessä ole mikään olosuhde vaan kansallisurheilu, kyse on Hollannin urheilukulttuurin perinteistä ja niitten jatkamisesta, pikaluistelulla jolla ehkä on 200 vuotta pidemmät perinteet kuin rullaluistelussa.
Hollanti on tehnyt jotain mitä ei luonto enää suo,jäätä. Suomi taas joka värjöttää kylmässä puolet vuodesta ja jolla olisi luonnolliset edellytykset jääradoille ei ole saanut aikaiseksi kuin pari hassua huippua, nykypäivän pikamenijää, sekin ulkomaitten keinojäitten ansiosta. Mitä luulet saavutettavan Suomen olosuhteissa rullispuolella missä ei lajiharjoittelu ole edes mahdollista ympäri vuoden?
Kyse tosiaan on vapaudesta, laittaa kaikki talviurheiluun käytettävät rahat lätkähalleihin ja hiihtolatuihin ja vapaudesta vaalia Suomen saman lajin urheiluperinteitä. Suomi ei ole luistelumaa! turha odottaa samanlaista menestystä mitä on mm Hollanissa ollut. Suomenkin menestys nojaa vahvasti oleskelun niissä maissa joissa jotain luistelusta ymmärretään ja joissa jo kulttuurisesti arvostetaan lajia toisella tasolla.
Itsekö yrität väkisin tehdä itsestäsi rullaluistelijaa vaikkei edellytyksiä talviharjoitteluun ole lähimainkaan? tuohan on silkkaa typeryyttä ja jänkkäämistä: "minä en ainakaan mitään pikaluistelua harrasta kun ei voi rullistellakaan". Ja et ole kiinnostunut pikaluistelusta? tähän voisin sanoa että voi harmi. Yksi kehittymisen edellytys on että on kiinnostusta, ja kun et liikuntasaleissa voi ympyrää pyöriä rullilla etkä pikaluistelua halua harrastaa niin sulla on vaihtoehdot aika vähissä. Suomessa on opittava elämään ikäänkuin niillä ehdoilla mitä täällä on tarjota ja yritettävä niillä pärjätä. Toki olisi hienoa jos saisimme tänne hallit rulla ja pikaluisteluun, se väistämättä nostaisi tasoamme ja harrastajamääriämme muttei näin tapahdu ihan heti.
Kulttuuripuoli on se jossa tarvitaan muutosta.
"lentäminen on lähinnä mäkihyppyä", upea vertaus, kuin itsensä Matin suusta.
Hyppäsitkin sitten kertaheitolla tasosta toiseen. Vertaat Chadia, Parraa ym. täysin epäkelvossa vertailutilanteessa. Unohdit täysin sen että lajia voi harrastaa vain jos on edellytykset, ja vieläpä erinomaiset edellytykset harjoittelupaikkojen suhteen. em herrat tuskin ovat kärsineet harjoitteluaikojen puutteesta saati motivaatiosta tai rahallisen avun pienuudesta. Unohdat tärkeän pointin koko kehittymisessä, on se miten luot itsellesi tilanteen jolla voit todistaa olevasi muitten ihmisten vaivan ja rahallisen panostuksen arvoinen.
Kuten em herratkin, he ovat hankkineet meriitit jo lapsena olemalla kansallisen tason huippuja, ja näyttämällä että heissä on potentiaalia, tähän tarttuu talenttien hakuprosessi jossa haravoidaan jyvät akanoista ja vain niistäkin parhaista parhaimmat kelpaavat.
Kun nyt mainitsit Chadin, niin hän taisi olla jo alle 10 vuotiaana kansallisen tason, oman ikäluokkansa mestari. vasta noin 25 vuotiaana siirtyi pikaluisteluun jossa parin vuoden treenillä päätyi olympiavoittoon. 20 vuotta rullauistelua ei tainnut olla haitaksi eihän? vaikkei se pikaluistelua ollutkaan.
Periodisoit aika perinteisesti harjoittelun. Onhan rullaluistelukilpailuja talvellakin Suomessa. Millä perusteella pikaluistelu on *loistava* harjoittelumuoto rullaluistelijalle? Mitä harjoittelua pikaluistimilla oikeastaan tarkoitat? Onko olemassa mittatikku jolla voit mitata pikaluistelun ja rullaluistelun vaativuutta?
Kävin testaamassa Leppävaaran radana, ei paha, kapeahan se vähän on, luistelemaa n. 2m levyisellä radalla kyllä mahtuu hyvin, mutta jos porukkaa on enemmän liikkeellä, voi ohittelusta tulla ongelma, varsinkin jos kunnon vauhtivetoja haluaa tehdä…
Olin siellä eilen sunnuntaina puolen päivän aikoihin n. 1h20min ja kosteasta kelistä huolimatta sinä aikana näin 4 muuta luistelijaa ja pari sauvallista menijää, sekä yksi 4-henkinen perhe rullasuksilla (vaikka rata näytti suhteellisen puhtaalta, mutaa ja hiekka kertyi kummasti luistimiin, eivätkä housutkaan kovin siisteiltä luistelun jälkeen näyttäneet)... radan vieressä kiersi 1m:n levyinen sorapohjainen juoksubaana, silti jotkin sauvakävelijät kepittelivät asfaltin päällä ja joku työnteli radalla lasten kärryjäkin… onneksi kuitenkin kiltisti tiukasti radan reunassa, ilmeisesti luistelijoiden puutteessa muut käyttäjät ovat ottaneet radan käyttöönsä, isompia konflikteja ei syntynyt, kun pyytelin kohteliaasti tietä, toiset ystävällisesti sitä antoivat... (pyöräily on radalla kielletty, eikä sitä kieltoa ainakaan nyt rikottu)
Asfaltti oli hyvää uudehkoa pyörätielaatua, kurvit oli hyvin luisteltavia, nyt tietenkin kostea keli hillitsi vauhtia ja muutenkin viikon treenit painoi jaloissa jonkin verran…mun mielestä, rata soveltuu hyvin ainakin pk-treeniin ja jossain määrin myös vauhdikkaampaankin menoon, koska näkyvyys on esteetön joka suuntaan, niin varoitella ja väistellä ehtii hyvin kunhan on sopuisalla mielin liikkeellä….GPS:n mukaan radan pituus oli 975m ja korkeusero 6 -7m..
Hyvää talvea kaikille sekä rulla- että jääluistelun ystäville
-jaska
Suomessa ei talvella tietääkseni ole yhtään rullakisoja, ainakaan liiton sivuilla näistä ei ole ollut mainintaa. Miksi talvella pitäisi kisata? Pikaluistelu on seuraavaksi lähinnä oleva laji rullaluistelua. Pikaluistelu ja rullaluistelutekniikat ovat lähellä toisiaan ja molemmat täydentävät toisiaan. Pikaluistelu on lähestulkoon ainoa keino saavuttaa rullaluistelussa tarvittava fysiikka, jolla pystytään olemaan luisteluasenossa n. 1 tunti mitä rullaluistelija vaatii.(näin siis suomen talvessa) Helpoiten tämä on saavutettavissa pikaluistimilla, puhumattakaan pikaluistelun antamaa etulyöntiasemaa tekniikan osalta. Rullaluistelijalle suosittelen erityisesti pikaluistelua, koska pikaluistelun teränhallinta(n.1,2mm terä) tekee rullaluistimille siirtymisen helpoksi. Rullilla hyvä pikaluistelun teränkäyttäjä on elementissään. Huipputasolla pikaluistelu on paljon vaativampi laji. Kun mennään 500m pyrähdys 34 sekuntiin vaaditaan erittäin hyvää tekniikkaa, fysiikkaa, kestävyyttä, voimaa ym. Rullilla näin äärimmäisyyksiin ei päästä, johtuen juuri hiljaisemmasta vauhdista. Rulllla pysyy maailmalla mukana jos on vähän tekniikkaa ja kestävyyttä. Pikaluistelussa kärki on aikonen perusteella erittäin tasaista esim. mm-kisoissa taisi kaikki luistella 34-35 sekunnin 500m. Kun taas rullilla mm-kisoissa haitari(kärki-peräpää) 500 metrillä on paljon suurempi. Tämä kertoo lajin kovuudesta.
Turhaa jutustelua on kirjoituksesi. Todettakoon kuitenkin seuraavaa, vaikka en näihin asioihin alunperin edes ottanut kantaa:
***Enhän ole sanonut, että minun olisi pakko luistella rullilla ympäri vuoden. Mistä tämän keksit? Mielestäni rullaluistelusta pitä pitää välillä taukoa.
***En ole sanonut sanallakaan, että pikaluistelu haittaa rullaluistelussa kehittymistä. Mistä tämä vilahti mieleesi?
***En edes ole sanonut, että itse harrastan rullaluistelua. Keksit tämänkin.
***En ole sanonut, että en ole kiinnostunut pikaluistelusta. Mistä oikein olet saanut päähäsi nämä ajatukset ja jaarittelet niistä pitkät tovit?
Ajatukseni koski yksinkertaisesti rullaluisteluolosuhteiden parantamista ja rullaluistelijoiden ohjaustarvetta. Mutta tämä yksinkertainen asia ei tunnu menevän jakeluun. Tottakai saan toivoa vapaasti edistystä tuossa asiassa. Kaiken muun, mitä olen tässäkin todennut, olet veistellyt omasta päästäsi minun sanomakseni tai sitten et osaa pitää pitää ajatuksiasi kurissa.
Rullaluisteluolosuhteista kannattaa tosiaan olla kiinnostunut, sillä Suomessa rullaluistelua harrastaa jo 200 000 kuntoilijaa. Todella ajankohtainen asia.
Lisäksi sanoin, kun pursersit pikaluistelua väen vängällä keskusteluun, että on yks lysti, harrastaako kuntopuolella rullaluistelun lisäksi vaikkapa pikaluistelua tai lumikengillä menoa (sehän on jokaisen oma asia). Peruskuntoa voi hankkia monella eri tavalla. Itse halusin jutussani kirjoittaa vain rullaluistelusta enkä muista lajeista kuten pikaluistelusta. Tämä asia vaan ei mene jakeluun sitten millään.
Kuntopuolella kesällä ja talvella voi harrastaa mitä haluaa. Joten turhaa tuputat, että talvella Suomessa ei voisi rullaluistella. Saleja ja halleja on satoja ja tuhansia. Ja rullaluistelun harrastajia riittäisi, kun vain on opastustusta.
Kilpatasolla asia on erilainen: varsinkin huiput eivät voi ottaa lajivalikoimaan yhtäaikaa sekä pika- että rullaluistelua. Toistan jälleen: Chad Hedrick, Derek Parra ja KC Boutiette ovat kaikki olympiavoittajia tai maailmanmestareita pikaluistelussa. Kukin heistä joutui lopettamaan aktiivin rullaluistelun ja keskittymään tiukasti pikaluisteluun kehittyäkseen huipputasolle. Ne ovat kaksi eri lajia ja siksi selvästi erilaisia. Nyt myös Jarmo Valtonen jätti WIC-kiertueen, kesken koska harjoittelussa pitää keskittyä pikaluisteluun. Jos näin on, emme häntä enää näe tositoimissa tai ainakaan huippukunnossa rullaluistelussa.
ja jäällä eivät arvokisojen tulosten perusteella ole vertailukelpoisia. Jäällä 500m on aina kelloa vastaan kun taas rullilla 500m on yhteislähtö (erä-ajo).
200m:n ja 300m:n tulokset rullilla taas ovat yhtä tasaisia kuin jäällä 500m:n tulokset.
Pikaluistelu on rullaluistelun lähisukulainen (sanoisin jopa että vielä läheisempi kuin täällä yleisesti arvaillaan).
Sekä rulla- että jääluistelu ovat huipputasolla vaativia. Juuri noissa äärimmäisissä nopeuksissa lajien ero korostuu, mutta en kyllä väheksyisi rullasprintinkään vaativuutta.
Voi ihmisen yksinkertaisuus. Luulitko että minä nyt sinulle täällä yksistään vastaisin, yleisellä palstalla.
En todellakaan luule että harrastat luistelemista missään muodossa saati tietäisit miten lajiin kuuluu harjoitella.
Luulet että jatkuva rullien päällä pakertaminen vie johonkin tai jonkun ohjaajan läsnäolo tekee jostain jotain.
Sulle ei taas mene jakeluun se miksi jotain pitäisi ylipäätään ohjata, kuka käyttäisi aikaansa jonkun opettamiseen?, siinä täytyy olla jokin pointti ja tarkoitus. Se että joku on niin velttoilija ettei saa tehdyksi mitään ilman jonkun valvontaa on täysi turha urheilija.
Jos harrastuksen ylläpito on niin tuskaista kun kukaan ei ohjaa, niin silläkö luulet että kehittyy mestariksi?
Ehei, jos kehittyä haluaa huipuksi pitää olla palikat kohdallaan niikuin sanoin jo aikaisemmn Chadin ja Parran kohdalla.
Valtava voitonnälkä ja tahto olla paras on sitten ohjaajaa tai ei, siinä on voittajan siemen, loput on lahjakkuutta ja mahdollisuutta sekä rutkasti myös onnea.
Ainakaan minä en tajua miksi Suomen harvat hallit pitäisi kansoittaa keskinkertaisilla tanttaroilla ja papparaisilla kun pulaa harjoituspaikoista on muutenkin rullapuolella.
Ohjaaja paikalle ja sali täyteen porukkaa, tosi hyödyllistä. Sekö on sinun näkemyksesi lajitreenistä talvella?
Kuka sitten haluaa vetää treenejä jollekin porukalle ilmaiseksi, maksa rahaa niin kyllä joku sinne tulee paapomaan rullailuasi.
Vai luulitko että lajivalmentaminen on ilmaista ja pelkkää hyväntekeväisyyttä ja hallit ovat ilmaisia käyttää.
lukea loppuun kirjoittamaasi puuroa. Ei päätä eikä häntää. Ja mihin oikein pyrit. Jutussasi ei ole punaista lankaa. Ajatuksesi ovat kyllä jossain muualla... että hallit kansoitetaan papparaisilla. Meni kyllä nyt ulalle!
Katsokaas, mistä ostat pikaluistimet; en ole koskaan nähnyt kaupoissa pikaluistimia. Joo, en koskaan. Tämä on todella outo tilanne. Mitäs tää merkkaa pikaluistelulle? Halukas ei varmasti saa pelivehkeitä, ei ainakaan helposti. Ratojakin pitäisi saada enemmän kuin nykyiset pari kolme virallisen kokoista. Sen jälkeen, kun saadaan harrastajia ja valmentajia seuroihin, niin sitten alkaa pelittää lajiharjoittelu. Sen jälkeen voidaan puhua talvi- tai lajiharjoittelusta.
Rullapuolella ongelma ei ole kaupassa, sillä välistä hyllyt suorastaan pursuavat rullaluistimia. Alan harrastajia taitaa olla vaikka tuhansittain. Sekään ei ole ongelma, että halleja ja saleja on Suomessa pilvin pimein, siis useita satoja ellei TUHANSIA, jos ne JOKU vuokraa ja ottaa käyttöön. Yksityinen harrastaja ei voi sitä tehdä. Mistä ihmeestä sitten homma on kiinni? Tämä olisi organisaatiopuolen tehtävä. Seurat olisi luonnollinen salien vuokraaja. Liittokin "voisi" liikahtaa jollakin tavalla mukaan.
Tilanne on jotenkin tragikoominen; pikaluistelupohjan laajentamisen esteenä on välineiden, luistimien, ratojen (varsinkin tekojään) puute ja harrastajien puuttuminen. Rullaluistelussa taas jokainen, joka vain haluaa saa helposti luistimet. Asfalttitietä riittää ja halleja ja saleja on huru mycket. Harrastajia vilisee teillä jopa hämmästyttävän paljon (ainakin Etelä-Suomessa). Mutta missä mättää?
..tai sitten sulla vaan loppui kirjoitustaito, että kun itse en osaa tai viitsi, niin muittenkin kirjoittelut ja tekeminen on ihan per*eestä.
hyvä teksti edellinen. Seurojen johto on avainsana "organisaatiossa". PAIKALLISESSA liikuntahankkeessa tai esim. salivuoron varaamisessa se on nimenomaan paikallisen lajiseuran asia. VALTAKUNNALLISESSA tai valtakunnallisesti merkittävässä (esim. pikaluisteluhalli)lajiliitto toimii veturina.
Rullaluistelussa lajiseurojen perinteitä ei ole, mutta niihin täytynee opetella, sillä suomalainen liikuntahallinto kuuntelee aina ensimmäisenä PAIKALLISTA URHEILUSEURAA ja sen jäseniensä määrää/ laatua ja lajiharjoittelun tarpeita. SIIS SEUROIHIN TOIMIVAT 2-4 hlön JOHTORYHMÄT ja apuja seuran tiedolliseen kehittämiseen saa sekä liitosta että liikuntatoimesta. Pikaluistelussa on vähän sama juttu. SEURAT..IHMISET.. yhdistykäämme aamen.
Pikaluisteluvälineiten saantiongelma on se että kukaan ei pidä niitä hyllyssä koska kukaan niitä tuskin ostaa ja mallit vaihtuu vuosittain joten ne vanhenee hyllyyn, samasta syystä rulliskaupat eivät pidä hyllyssä juurikaan tavaraa, ei ole laakereita, rullia, kisa-asuja, eri kokoja, varastointi maksaa ja tulee tappiota, kaikki pitää tilata ja odotella.
Lajiin sisällepääsy vaatii jonkinmoista aktiivisuutta ja etsintää, pitää hakeutua "porukoihin" joissa sitten kyllä on tietoa kuka myy ja mistä saa ja mitä kannattaa ostaa. Ummikkona tulee ostettua kaikenlaista tavaraa millä ei oikeasti tee mitään, syystä että näitten tavallisten urheiluliikkeitten ammattitaito on mitä on. Samoin ongelma on se että Suomen tavaramyyjät eivät pidä itsestään juuri mitään ääntä, ei kukaan eksy vahingossa heidän esim nettisivuilleen, vai montako paikkaa Suomesta tiedät mistä SAA pikaluisteluvälineitä?
Nuorella jota laji kiinnostaisi ei paljoa ole mahdollisuutta tulla lajiin mukaan, syy on monasti vanhemmissa, "ei nyt tuommoista pikaluistelua ketään harrasta, aloita lätkänpeluu tai jalkapallo", onhan se helpompi harrastus aloittaa.
Kyllä tässä lajissa pitää olla nuorella taustajoukot kunnossa ja lajissa jonkinlainen historia takana että nuorella olisi mahdollisuus aloittaa, samoin se että paikka jossa helposti voisi lajin aloittaa pitää löytyä läheltä, näitä ei suomessa montaa paikkaa ole, eikä yleisluistelupaikoilla pikaluistimilla ole mitään asiaa. Näkeehän sen jo Suomen tilanteesta mikä merkitys on jäällä, Helsinki, Turku, Kuopio, Oulu, Seinäjoki ovat paikkoja missä pikaluistelijoita on, myös nuoria. Entäs muut suomen kaupungit? Ei jäätä ei luistelijoita. Se on fakta.
Rullapuolella on harrastajia mutta rullapuolen ongelma on sen "epäseksikkyys" lajina, sitä pidetään enmmänkin liikuntana kuin urheiluna, katsellaan maisemia ja mennään hiljalleen eteenpäin, harvaa kiinnostaa kilpaileminen myöskään sen takia että laji on niin marginaalinen tunnettavuudessaan ja arvostuksessa. Ei rullaluistelun osaajana tai huippuna tee oikeastaan yhtään mitään verrattuna muihin lajeihin.
Samasta syystä halleihin ei ole pääsyä, muut lajit ovat tärkeämpiä ja menevät rullailun edelle. "Rullat ovat ulkoliikkumisvälineitä, mitä te niillä hallissa teette", on kysymys ja ihmetys.
Rullaluistelu mielletään kesälajiksi eikä innokkaita talviharjoittelijoita ole, siirrytään hiihtoon ja lätkään kun on talvi, eikä rullalu enää kiinnosta, kesälajin innokkuus menee ohi kun talvi alkaa, harva sitä pyöräileekään talvella tai hiihtää rullilla kesällä, lajivalinta menee kausiluonteisesti. Suomi ei ole rullauistelun luvattu maa olosuhteiden takia verrattuna esim eteläeuroopan maihin jossa kausi on pitkä, Samoin pikaluistelu, jäitten puute tekee täysipainoisen harjoittelun vaikeaksi. Monasti Suomessa "mahdottomien" lajien ammattilaiset asuvat ulkomailla kesät talvet tai sitten heille on luotu tarvittavat olosuhteet kotimaassa, tämä ei ole mahdollista kaikille.