On tämä elämä joskus raskasta... henkisesti. Kukaan läheisistäni ei ole kuollut, mutta tarinani siis:
Olen seurustellut tyttöystäväni kanssa (samaa ikäluokkaa) vajaa kolme vuotta, asumme naapurikaupungeissa, eli siis kunpikin omassa asunnossaan. Hänellä kolme lasta, joista kaksi kouluikäistä, yksi nuorempi. Minulla yksi kouluikäinen. Molemmilla yhteishuoltajuus lapsiin, eli näemme heitä silloin tällöin tietyin aikavälein säännöllisesti. Järjestelyt sujuvat.
Ensinnäkin; me tulemme kaikki toistemme kanssa erittäin hyvin toimeen, sekä me aikuiset että lapset yksin ja yhdessä. Kaikki siis hyväksymme toisemme. Yhdessä on hauskaa, koen näin, ja havainnoin sen muistakin. Olemme kokeneet paljon; matkustelleet kumppanini kanssa kaksin jo varmaan yhtä paljon, kuin jotkut parit kymmenessä vuodessa. Myös yhdessä olemme liikkuneet, ja aina on kivaa ollut, onnistuneet reissut. Olemme saaneet kaksinkin aikaa, yhteisiä harrastuksia, sekä nauttineet siis koko "perheen" yhdessäolosta. Yhdessäolon "perusaikaa" olemme viettäneet pääosin kumppanini luona.
Naiseni/ morsioni (en ole kosinut)/ tyttöystäväni on aivan hurmaava olento, ja olen ihastunut & rakastunut, ja tuo tunne on molemminpuolista. Suhteemme kukoistaa, ja yhdessäolomme on harmoniaa parhaimmillaan. Kehumme & kunnioitamme molemmat toisiamme. Kinastelemme, mutta se on hienotunteista (liian?)
Kuitenkin aika, joka on mennyt, on kestänyt useamman "kriisin", joka on johtunut hänen sanomisestaan: "Lopetan suhteen", eli muuta. Ei selitystä, ei perusteluja, ei syitä. Tyypillistä on ollut se, että hän syyttää minua jostain (mielestäni) olemattomasta asiasta. Tai sitten olemme jutelleet suhteemme vakavista & hankalista asioista (esim. yhteenmuuttaminen, joku ongelma), jotka olen ottanut esille. Olen todennut hänen kykenemättömyytensä niistä keskustelemaan, ja saanut siis tylyttävän vastaanoton muutaman päivän päästä siitä, jotta: "lopetetaan tämä".
Samoin kävi hänen stressaavaan & raskaan opiskelunsa aikana, että yleensä tenttien aikana hän oikein tulistui, ja sanoi lopettavansa suhteen.
Olen "mittaillut" itseäni, kohtelenko häntä huonosti, mutta uskonpa, että hän olisi sanonut sen. En ole vätys, vaan hoidan esim. kotihommia hänekin puolestaan, ja olen tehnyt hänen kotonaan remppaakin. Olen omasta mielestäni siis herrasmies (lie liian kiltti?), ja yleensä alistun tähän hänen tyyliinsä kohdella minua, ja samalla lamaannun. Osaan terveesti riidellä loukkaamatta, silti raja tulee minullakin vastaan, enkä ala esim. karjua hänelle, saati käydä käsiksi tai uhkailla, niin en toimi. Joten luovutan siinä vaiheessa, kun se oikea raja koittaa. Hän jatkaa lyttäämistäni...
Meidän elämässä ei siis vallitse, eikä hallitse alkoholi, henkinen väkivalta, fyysinen väkivalta tai uskottomuus. Ne kaikki luen pois.
On turvatonta ja ahdistavaa kokea tämä miehenä, ja tälläkin hetkellä suhde on "katkolla" juuri noiden edellisten käyttäytymisten vuoksi.
Yleensä olen "myrskyn" jälkeen mennyt setvimään asiat ja sopimaan hänen luokseen, ja se on "onnistunut". Hän on katunut käytöstään, ja halunnut jatkaa kanssani. Kehunut vuolaasti hyväksi isäksi & mieheksi. Viimeksi tein jo niin, että ajattelin itse lopettaa koko touhuilun, mutta yht´äkin hän lähestyikin minua, ja halusi jatkaa.
Kerroin tämän omasta näkökulmastani ja siis subjektisti, mutta toivon raikkaita & asiallisia mileipiteitä, perusteluja, ja kannustuksiakin johonkin suuntaan.
Olin jo muuten siinä vaiheessa, että tykästyin jo enemmän hänen lapsiinsa kuin omaani, sitä en osaa selittää. Sokaistuinko, kun olin valmis melkeinpä naimisiin...
Mitäpä teen?
Olen seurustellut tyttöystäväni kanssa (samaa ikäluokkaa) vajaa kolme vuotta, asumme naapurikaupungeissa, eli siis kunpikin omassa asunnossaan. Hänellä kolme lasta, joista kaksi kouluikäistä, yksi nuorempi. Minulla yksi kouluikäinen. Molemmilla yhteishuoltajuus lapsiin, eli näemme heitä silloin tällöin tietyin aikavälein säännöllisesti. Järjestelyt sujuvat.
Ensinnäkin; me tulemme kaikki toistemme kanssa erittäin hyvin toimeen, sekä me aikuiset että lapset yksin ja yhdessä. Kaikki siis hyväksymme toisemme. Yhdessä on hauskaa, koen näin, ja havainnoin sen muistakin. Olemme kokeneet paljon; matkustelleet kumppanini kanssa kaksin jo varmaan yhtä paljon, kuin jotkut parit kymmenessä vuodessa. Myös yhdessä olemme liikkuneet, ja aina on kivaa ollut, onnistuneet reissut. Olemme saaneet kaksinkin aikaa, yhteisiä harrastuksia, sekä nauttineet siis koko "perheen" yhdessäolosta. Yhdessäolon "perusaikaa" olemme viettäneet pääosin kumppanini luona.
Naiseni/ morsioni (en ole kosinut)/ tyttöystäväni on aivan hurmaava olento, ja olen ihastunut & rakastunut, ja tuo tunne on molemminpuolista. Suhteemme kukoistaa, ja yhdessäolomme on harmoniaa parhaimmillaan. Kehumme & kunnioitamme molemmat toisiamme. Kinastelemme, mutta se on hienotunteista (liian?)
Kuitenkin aika, joka on mennyt, on kestänyt useamman "kriisin", joka on johtunut hänen sanomisestaan: "Lopetan suhteen", eli muuta. Ei selitystä, ei perusteluja, ei syitä. Tyypillistä on ollut se, että hän syyttää minua jostain (mielestäni) olemattomasta asiasta. Tai sitten olemme jutelleet suhteemme vakavista & hankalista asioista (esim. yhteenmuuttaminen, joku ongelma), jotka olen ottanut esille. Olen todennut hänen kykenemättömyytensä niistä keskustelemaan, ja saanut siis tylyttävän vastaanoton muutaman päivän päästä siitä, jotta: "lopetetaan tämä".
Samoin kävi hänen stressaavaan & raskaan opiskelunsa aikana, että yleensä tenttien aikana hän oikein tulistui, ja sanoi lopettavansa suhteen.
Olen "mittaillut" itseäni, kohtelenko häntä huonosti, mutta uskonpa, että hän olisi sanonut sen. En ole vätys, vaan hoidan esim. kotihommia hänekin puolestaan, ja olen tehnyt hänen kotonaan remppaakin. Olen omasta mielestäni siis herrasmies (lie liian kiltti?), ja yleensä alistun tähän hänen tyyliinsä kohdella minua, ja samalla lamaannun. Osaan terveesti riidellä loukkaamatta, silti raja tulee minullakin vastaan, enkä ala esim. karjua hänelle, saati käydä käsiksi tai uhkailla, niin en toimi. Joten luovutan siinä vaiheessa, kun se oikea raja koittaa. Hän jatkaa lyttäämistäni...
Meidän elämässä ei siis vallitse, eikä hallitse alkoholi, henkinen väkivalta, fyysinen väkivalta tai uskottomuus. Ne kaikki luen pois.
On turvatonta ja ahdistavaa kokea tämä miehenä, ja tälläkin hetkellä suhde on "katkolla" juuri noiden edellisten käyttäytymisten vuoksi.
Yleensä olen "myrskyn" jälkeen mennyt setvimään asiat ja sopimaan hänen luokseen, ja se on "onnistunut". Hän on katunut käytöstään, ja halunnut jatkaa kanssani. Kehunut vuolaasti hyväksi isäksi & mieheksi. Viimeksi tein jo niin, että ajattelin itse lopettaa koko touhuilun, mutta yht´äkin hän lähestyikin minua, ja halusi jatkaa.
Kerroin tämän omasta näkökulmastani ja siis subjektisti, mutta toivon raikkaita & asiallisia mileipiteitä, perusteluja, ja kannustuksiakin johonkin suuntaan.
Olin jo muuten siinä vaiheessa, että tykästyin jo enemmän hänen lapsiinsa kuin omaani, sitä en osaa selittää. Sokaistuinko, kun olin valmis melkeinpä naimisiin...
Mitäpä teen?
Vastaukset 75
Vanhimmat
Naisena olen saanut mieheltä samantyyppistä kohtelua. Ja olen kiltin oloinen ihminen aikalailla.
Ehkä olet liian kiltti, liian aulis? Voisiko olla sellainen ettei liikaa palvontaa näytä? Mutta parempi kiltti kuin "tuhma". :)
Parisuhdeneuvoja olisi niin hyvä, jos se saisi komminikoinnin paranemaan. Tuo naisen kiukkuilu ei hyödytä yhtään mitään, kun ei kerrokaan mitään.
Onkohan se naisen mitätön asia jotain pikkujuttuja. Ja kuinka merkityksellisiä ja miksi niin jos hän osaisi edes selventää. Vai onko kyse ärtymisetä ja popottelusta.
Hyvä, kun kyseenalaistat. Itse en näe noita pointteja...
Kirjoituksesi pysäytti, tällä palstalla on niin paljon moskaa, mutta sun kirjoituksesi oli asiaa.
En osaa sanoa sinulle oikeaa vastausta kysymykseesi tai kysymyksiisi. Sinun on ne itse löydettävä, siis ne vastaukset.
Uskon, että olet hyvä mies ja puhut täällä nyt saadaksesi vastauksen ahdinkoosi. En tiedä enkä tunne sinua enkä naispuolista ystävävääsi, mutta kirjoituksestasi tulee eittämättä mielikuva, että vain toinen teistä on asissa tosissaan.
Hyviä miehiä on harvassa, meidän naisten tulisi heitä enemmän arvostaa.
Ainoa neuvoni on se vanha neuvo, että puhukaa, ja puhukaa ja sen jälkeen puhukaa, rehellisesti ja kiihkoutumatta, ilman teeskentelyä (=hienotunteisuutta?).
Aiallista tekstiä. Olen otettu. Postisi laitaa miettimään. Arvostan tietty itseäni, elämäntapani & arvoni ovat ok & kohdallaan, ja rakastan siis avoimesti & vilpittömästi häntä & hänen lapsiaan.
Vahinko vain, mutta puhumaan en ehkä enää pääse, koska hän on sulkeutunut entisestään...
Seuraan tilannetta.
ja juuri se, että hän ottaakin yhteyttä, katuu taas, ja anelee jotain. Siinä tilanteessa en tiedä, mitä teen, vaikka olen jo kokenut itsekin kaikenlaista.
Palasin tänne viestisi pariin....
Tuli vielä mieleen, kun kirjoitustasi uudelleen luin, että jollakin tavalla naisystäväsi käyttää eroa/erolla uhkailua vallankäytön välineenä...ehkä? Ja se on hyvin voimakas väline käyttää valtaa parisuhteessa. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että se on moraalisesti epäkunnioitettavaa, mutta se on vain minun mielipiteeni. Jos kerta toisensa jälkeen palaat hänen luokseen hänen haluttuaan erota, se vain vahvistaa hänen valtaansa.
Mutta en toki neuvo enkä tarkoita, ettei sinun pitäisi palata, jos hän ottaa yhteyttä ja anelee taas jotain. Sinun vain täytyy tehdä niinkuin itsestäsi parhaalta tuntuu. Olet fiksu ja hyvä mies ja ansaitset myös hyvän naisen.
Olen tuntenut tuon vallankäytön jotenkin. Mutta osaan kyllä pitää puoleni suhteessa, annan ilmi mielipiteeni suoraan ja pian, en liian kiltti tietääkseni ole. Ja kun lausun painavan mielipiteeni, tai otan kantaa siihen, mitä haluan, sen jälkeenkin on näitä myrskyjä juuri tullut. Tuolla perustekstin "mittailulla" taidan juuri meinata, jotta pyrin olemaan oma itseni suhteessa, pidän puoleni, mutta joustan tarvittaessa, ja autankin, jos pyydetään. Hänen ongelmiaan olen kuunnellut, ja paljon. Kun esim. siihen sanoin, jotta en pysty enää auttamaan jossain, tai kuuntelemaan, hän suuttuu...
läheisriippuvainen? Tahtoisi erota mutta haluaisi että silti on joku? Toisen tunteista kannattaisi olla varma...
Muuten, ne pikkujutut mitä ap ei näe, voivat olla taas naiselle isoja juttuja.
Tämäkin on käynyt mielessäni.
Hän kertoo mulle aivan avoimesti, että olen hänen elämänsä rakkaus, ja "oma mies", kyllä ne sanat ovat melko vahvoja merkkejä tunteista.
Ja sun viimoinen virke on asiaa, näin on.
Ulkopuolisena saa kirjoituksestasi käsityksen että kumppanisi voi olla välillä väsynyt, ei sen ihmeempää. Kun otat puheeksi ns. hankalat asiat, hän ei ehkä jaksa niistä keskustella?
Hänellä on monta lasta ja se voi vaikuttaa taustalla, kuormaa on elämässä jo aivan tarpeeksi, lisää hän ei halua?
Jep, tätäkin olen miettinyt, että en "mahdu" enää kuvioon. Sitä vaan ei ole suoraan sanottu, ymmärtäisin sen sitten... Hyvä pointti.
olen itse sellainen nainen joka on helposti meinannut lopettaa suhteen. Taustalla on pelkoja jotka heijastuvat vanhoista suhteista ja olen lisaksi liian nopeasti mennyt miehen kimppaan edellisen suhteen loputtua.En ole itse kasitellyt kaikkia asioita. Lisaksi alussa jatkamiseen vaikutti myos miehen kaytos.Joskus on nimittain todella rasittavaa olla sellaisen ihmisen kanssa joka pelkaa kaikkea sanomista ja ei myoskaan anna palautetta minulle.Han lukee erinomaisesti mielialojani ja valilla joudun sanomaan etta ala koko ajan tarkkaile.En valttamatta halua puhua kaikista asioista koska se ei toistaiseksi ole toiminut.Han on ehka jo vanhat suhteensa kasitellyt mutta jos minulla tulee mieleen jotain ja kerron hanelle han saattaa saada pahan mustis kohtauksen, enka halua sita hanelle aiheuttaa.Joissain tilanteissa vaikka han on pohjimmiltaan kiltti, han on saanut raivokohtauksia ja kaynyt paalle. Tama lisasi edelleen suhteen jatkumisen epavarmuutta koska en halua tyttareni nakevan vakivaltaa.En osaa tarkalleen sanoa mista naisesi mielialat voivat johtua mutta voi olla etta han myos katsoo, jos olet hanen mielestaan tarpeeksi kiltti, etta han ei ansaitse sinua. Voi siis myos olla itsetunto ongelma.Monesti voi olla hyva ettei kumpikaan kokoajan yrita miellyttaa vaan toista vaan osaa olla terveesti itsekas.Mina toivoisin enemman suhteeseemme sarmaa, joka purkautuisi rakentavalla tavalla.Itse inhoan tasaisen tappavaa tylsaa elamaa.
Kiitos sullekin. Viisas mielipide.
Edellinen suhde hänellä on heijastunut, sen myönnän, olen havainnut sen, siitä on jopa keskusteltu.
Itse en pelkää esittää mielipidettäni, mutta yleensä olen sanonut asiasta, en mitättömistä (esim. hammastahnan puristelu & leivänmurut & haukottelu tms. joka ärsyttäisi). Sanon kyllä, jos jokin mättää & ärsyttää, ihan tosi.
Minulla on kyllä tapana ilahduttaa, koska haluan jakaa iloni. Hänellä on sama tyyli. Mutta annan ilmi myös pahan tuuleni, en halua mitään näytelmää, sitä tämä suhde ei ole.
Tuo itsetunto- ongelma pistää miettimään, sitä olen "tutkinut", ja siinä on totuuttakin...
Ja muuten, siitäkin olemme jutelleet.
eroa ja ymmärrän jos et sitä tahdo.Huomaan et rakastat häntä.Pelkäätkö et hän kerran tekee lopullisen päätöksen lopettaa suhteenne?Kuinka paljon oot miettinyt jos ihan kunnolla ottaisit hänen kanssaan keskustelun yhteen muuuttamisesta jos sitä tahdot ja uskot et voit hänen kanssaan elää yhdessä.Se ois kyllä suuri muutos teille molemmille.Ehkä hän ei tahdo muuttaa yhteen tai epäilee kuinka kaikki sitte menisi.Voit tietenkin olla hänen kanssaan jos kestät sen et hän jatkuvasti sanoo lopettavansa tai sama ajatus käy sullakin mielessä.
Tuohon viimeiseen virkkeeseen tartun, jotta sitähän tämä elämä on ollut, miltei koko suhteen ajan. Jos en jotenkin miellytä, hän sanoo hylkäävänsä.
Havainnoin tuota pelkoa yhteenmuuttamisesta myös, siitä keskustelimmekin viimeksi, koska kerroin haluavani yhä tiiviimpää yhdessäoloa, ja silloin rysähti taas...
jälleen et tahtoo lopettaa?Tahdotko elää tuossa suhteessa vai kaipaatko joskus jotakin muuta?Mietitkö koskaan et voisit löytää toisen jonka kanssa ois helpompaa?Häntä selvästi pelottaa muuttaa yhteen ja siks ehkä vältteleekin koko asiaa.Jos sä tahdot tiiviimpää yhdessäoloa niin jotenkin tuntuu siltä ettei siitä hänen kanssaan tule mitään.
Ymmärsin pointin, kiitti. Olet jäljillä, ja pistät mutkin miettimään.
Hän haukkui minut puolitoista viikkoa sitten puhelimessa parin päivän jälkeen siitä, kun olimme keskustelleet tosi mukavia, viettäneet lämminhenkisen illan kahden. Otin silloin esille kiintymykseni häneen & hänen lapsiinsa. Ja kerroin, että rakastan...
Viime torstaina puhelimessa totesi, että: "ei tästä tule mitään, hyvää syksyä," jne.
Haluanko elää sitä? No en tietenkään kestä tuollaista, mutta kun hän osaa olla muuten hyvä minulle.
Mutta mikä siinä on, kun olemme olleet viikonkin yhdessä, ja tosi kivaa on ollut?
ootte vielä yhdessä vai ette?Hän ei tahtonut kuulla sitä et rakastat ja jokin siinä on.Hän ei ehkä tahdo olla kanssasi enää tai ei enää rakasta sua.Minkä päätöksen teet?Tahdotko olla hänen kanssaaan ja rakastatko häntä kaikesta huolimatta?
Kylläpä tenttaat. Se on hyvä, jotta saan omat ajatukset selviksi, tai siis lähes...
Kyllä hän pitää siitä, kun sanon sen, koska hän toistelee sitä usein, no melkein päivittäin. Nyt ei siis aikoihin, kun "riita" yllä...
En tiedä, olemmeko "yhdessä". Koska aiemmin hän palasi, katui, pyysi anteeksi, jatkettiin eteenpäin. En välttämättä antanut anteeksi, se jäi-... tavallaan-... kesken. Tai sitten vain hyväksyin anteeksipyynnön, sitä ei käsitelty.
Tällä hetkellä tunteeni ovat tottavie vahvat häntä kohtaa, ei niistä pääse.
Rakastan häntä, mutta en kauan, jos asia ei ratkea.
Minullakin on ylpeyteni ja päättäväisyyteni...
Uskon, että hän katuu, muttei uskalla sitä sanoa.
oot keskustellut hänen kanssaan viimeks ja mitä hän sanoi?Kuuntelen kyllä ja yritän auttaa jos mahdollista.Tuo on teillä et jatketaan ei jatketa mutta kumpi on mielestäsi oikein?Tällaista tilannetta ei moni jaksaisi ja olisi luovuttanut jo kauan sitte.Sulla se rakkaus sammuu jos tilanne ei muutu parempaan suuntaan?Oisko aika kysyä häneltä ootteko yhdessä vai ette ja sun on hyvä tietää miten ite tahdot asioiden muuttuvan.
Puhelimessa ennen viikonloppua, ja hän sanoi juuri ne edellä mainitsemani sanat itku kurkussa...
"Hyvää syksyä, ei tämä onnistu... Älä ota yhteyttä enää."
Hyvä, kun autat, tarvitsen sitä, ja meenkin kohta puhumaan asiasta ulkopuolisen kanssa.
Nyt en osaa sanoa, kumpi mielestäni oikein, koska nyt muuta menoa, mut myöhemmin kerron lisää.
En ole halunnut luovuttaa, koska tunnen minulle tärkeä-arvoisesta ihmisestä olevan kyseen. Hän on aivan mahtava ihminen, kun ollaan kahden esim.
Ei mun rakkaus noin vain sammu, koska tunteeni ovat syvät & vahvat.
Ja suoraan sanoen: itse tahdon asioiden muuttuvan ainakin niin, etten siedä tuollaista kohtelua koskaan.
ja varmaan se vähän auttaa.Ootko silti miettinyt jos luovuttaisit et jos sun ois helpompaa niin vaikka joutuisit luopumaan sulle tärkeästä ihmisestä?Kukaan muu ei voi auttaa sua muuta kuin kuuntelemalla koska sun ite on tehtävä omat päätökset.Tavallaan jos tahdot hänen kanssaan jatkaa niin sun täytyy kestää häntä siis tuskin hän muuttuu.
pitää muuttaa yhteen? Painostamisella et voita mitään. Kolme vuotta on lyhyt aika.
Helpompi ois jutella privaatisti, mut palaan myöhemmin. Nyt töihin opiskelemaan...
... sisäinen ääneni vaan niin sanoo, ja keskusteluhetkellä hän on mukana siinä, mutta jälkeenpäin se myrsky tulee... Epävarmuutta häneltä, taidan kohta hoksata hänen juttunsa. Kiitos.
varmaan mennä juttelemaan johonkin tästä ja helpommin joku muu voi sua auttaa.Kyllä mä kuuntelen mutta en voi auttaa kuin kirjoittamalla enkä tiedä paljonko musta on hyötyä.
Niin, eilen kävin, koska tiedän kanavat. Aion huolehtia itsestäni tässä tilanteessa, toivottavasti... siis, etten ala mennä alaspäin, ja riipu asiassa... hitto, ku olen tunneihminen.
Mut ootas, mä siis vastaan sun aiempaan myöhemmin...
... tekstillä sekä puhuminen auttaa paljon, ainakin minun kohdallani. En aio patouttaa näitä tunteitani ja ajatuksiani, ja onneksi niin. Olen nyt havahtunut tiettyihin asioihin, että miksi teen niin jne. Joten tästä täällä olemisesta on ollut mulle hyötyä tässä mulle niin kipeässä tilanteessa.
Mulla ois kai helpompaa elää, jos luopuisin hänestä kokonaan, mutta yksinäisempää. Tavallaan saan meidän yhdessä olosta niin paljon energiaa, että voin jakaa hyvää oloa muillekin ihmisille, sitä se rakkaus teettää. Riippuvainen en ole, mutta nyt, kun tää ahdinko on suhteessa, energiani on tipotiessään.
Tiedän, ettei hän muutu, jos emme todella tarraudu tuohon nimenomaiseen ongelmaan, ja hoida sitä pois.
Itse olen jo miettinyt tiettyjä päätöksiä jatkon suhteen, mutta nyt aion ottaa häneen & tilanteeseen etäisyyttä, enkä pureksi sitä koko ajan mielesssäni...
Kiitos sinulle tähänastisesta.
ja yritän antaa neuvoja vaikka sun tilanteessa kannattais mennä puhumaan johonkin jossa sua kuunnellaan koko ajan mutta kyllä todellakin ois helpompaa jos yrittäisit vaan unohtaa hänet koska en usko et tuo tilanne muuttuu mihinkään ehkä koskaan.
En tiedä kuinka teillä asiat on, mutta itse naisena samankaltaisessa suhteessa, voin kertoa "kiukutteluni syyt".
Eron haluaminen ei ainakaan minulla oikeastaan ole eron halua, vaan väsymystä siitä että suhde ei syvene haluamaani tasolle. Koen että mieheni ei kuuntele minua, eikä meille synny henkistä yhteenkuuluvuuden tunnetta.( hän kyllä kertoo itse aina kuinka väsynyt on, mutta ei ymmärrä että minäkin olen väsynyt opiskelusta, lapsista,kodinhoidosta, raha-asioista, siitä että kaikki isot päätökset joudun aina itse tekemään jne.)
Tuntuu siltä että vaikka asiat onkin päällisin puolin hyvin, niin jotain puuttuu.
Kuunteletko häntä? Keskusteletteko ja suunnitteletteko yhdessä asioita? Tiedätkö mitä naisesi OIKEASTI haluaa?
Itse ainakin haluaisin enemmän huomiota naisena, haluasin miehen jonka kanssa oikeasti jakaa elämän ( ja kaikki mitä siihen kuuluu).
Kahden asunnon välissä pomppiminen on rankkaa!
että, naisesi kenties kaipaa jotain selvyyttä yhteiseen tulevaisuuteen - häntä raastaa ns. "epäselvä" tilanne, kaksi kotia jne..Tunnistan itseni hänessä. Kun olen epävarma suhteesta (en saa siihen varmuutta mieheltä )niin toimisin samoin, luovuttaisin helposti - jolloin oikeastaan haluaisin kuulla mieheltä ratkaisuehdotuksen ja sen kuinka paljon hän oikeasti välittää.
Voi, kun löytäisin minäkin sinunkaltaisen miehen. Osaat hienosti käsitellä asioita - naisen sielunelämästä kun on niin vaikea saada selkoa :). Kaikkea hyvää teille.
Väsynyt hän on, tiedän. Koetan ymmärtää silloinkin. Pyrin tekemään asioita hänen puolestaan.
Kuuntelen häntä, oikeasti. Hän sanoo minua miehekseen, elämänsä rakkaudekseen. Kertoo olevansa onnellinen kanssani, sanoo rakastavansa minua yhä enemmän. Saan hänet tuntemaan itsensä naiseksi, niin kuulen hänen kertovan. Niin mitä ihme peliä se on, kertokaa, jotka tiedätte? Kun sitten seuraavana päivänä asiat ovat päälaellaan. Suurta pettymystä en ole hänelle aiheuttanut, sen analyysin olen jo suorittanut. Kun ei tiedä, miten pitäs käyttäytyä. Viimeksi jo ajattelin, että lopetan siis, mutta hän anoi...
Suunnittelemme yhdessä asioita, mutta oma talous hoidetaan molemmat itse.
Hän pääsi nyt töihin, itse opiskelen.
Olen kysynyt häneltä, mitä hän haluaa minulta & elämältä, ei ole suoraa vastausta antanut.
Huomion hänet aina, kun olemme kahden tai kaikki kesknään. Kunnioitan häntä, ja se huomioiminen tulee itsestään minusta. Suukottelen & jutustelen & kiusaan vähän & halin & silittelen, ja tosi hellästi. Pidän häntä hyvänä. Yllätän joskus jne...
siis tuohon aiempaan jo.
Pitäisikö minun kosia, vai? Ja jännittää sitä, josko hän avioliitossa tekee samoin?
Viimeksi puhuin hänelle, jotta olisko hyvä, jos muuttaisin heille? Ylihuominen siitä, ja räjähti...
Kiitos sanoistasi, kohta voin hyvinkin olla vapaa. Tavoitteenani on kyllä pitää yllä hyvää fiilistä, ja viettää mukavaa elämää, vaikka se toisinaan kolhii, ja verottaa.
Joku sanoi naisen sielunelämän ja mopon sytytysjärjestelmän olevan lähellä toisiaan. Hän päätyi siihen, että se jäljempi on helpompi käsitellä, ja pitää kunnossa. Lie Huovinen ollut?
Luin mielenkiinnolla repliikin kiukuttelun syistä:aivan kuin omasta suustani ja tilanteestani!
Minulla myös tahtomattani tilanne, jossa olen tehnyt hallaa ihanalle suhteellemme tuiskimalla turhista ja vaatimalla miestä sitoutumaan tai ottamaan kantaa siihen milloin voidaan muuttaa yhteen.
Ymmärsin vasta itseänikin paremmin, kun luin nuo syyt toisen sanomina! Minulla myös raskas yh-tilanne: kaksi lasta, talolaina, pitkä työmatka eikä toista aikuista arkea jakamassa. Kaikki harrastuksiin kuljetukset yksin ym. Lasten isä tapaa lapsia satunnaisesti, mutta ei koskaan ota viikonlopuksi.
Minulla on /oli ihana suhde elämäni mieheen 1,5 vuotta. Molemmat nautimme yhteisestä ajasta ja teimme matkoja ym. mutta minun "kiukkukohtaukseni"
saivat miehen lopulta perääntymään kuoreensa. Nyt olemme vain viestittelyvaiheessa -saa nähdä kuinka tilanne selviää.
Rakastan häntä koko sydämestäni, mutta kahden asunnon ja viiden lapsen ja eksien, harrastusten
jne. ehdoilla seurustelu on ainaista kompromissia.
Yritin kai alitajuisesti ratkaista asiaa kärjistämällä keskustelun yhteenmuuttoon. Mies ahdistui siitä ja lopulta loukkaantui ja ilmoitti ettei enää rakasta minua yhtä palavasti kuin aiemmin. Hän halusi siirtyä vain viestittelyyn toistaiseksi; hänellä muutakin työstressiä ym. nyt.
Itse taas ahdistuin suunnattomasti tästä, kun mies
ei tapansa mukaan leppynytkään minulle heti. pelästyin, koska en missään nimessä halua erota.
Nyt tilanne on hakauksessa; kumpi nielee ylpeytensä ja tulee vastaan? -surullista, että syy ei ole rakkauden puute vaan stressaavat olosuhteet ja entiset pettymykset ainakin minulla.
Läheltä liippaa, melkeinpä identtiset tilanteet.
Kiitos, palataan asiaan, pitäähän sitä nukkua välillä.
etta onko niin etta pystyt osallistumaan joihinkin hanen ruokamenoihinsa ja huomioit taman puolen jos hanella syot tai teet ruokaa heillekin.Onko mahdollista vaikka tarjoutua hoitamaan hanen lapsiaan silla aikaa kun han saisi olla rauhassa vaikka shoppailemassa tai kayda jonkun vaikka naiskaverinsa kanssa yhtena iltana vastapainoksi bailaamassa.
... ovat mulle itsestään selviä asioita, että näissä autan ja näistä myös juteltiin. Olen ollut näille myötämielinen. Taitaa äkkipikaisuus nyt tehneen tehtävänsä, ja VARMASTI katuu hän tekosiaan...
Minulle tuli sellainen tunne lukemani perusteella, että nainen kyllä rakastaa sinua, mutta ei uskalla sitoutua, pelkää ehkä että suhteenne ei kestäkään yhdessäasumista ja todellista parisuhteen arkea. Joskus on helpompaa pitää toinen etäämmällä, niin ei menettäminenkään ole silloin niin raskasta.
Tuo mene pois-tule takas-asetelma kertonee siitä, että hän haluaa nähdä että et lähde pois niin helposti. Hän ei ehkä usko, että todella rakastat häntä ja siksi koettelee sinua. Itsetunto-ongelmiin viittaa tuo..
Ihmiseen jää niin syvälle jäljet pettymyksistä entisissä parisuhteissa ja valitettavasti niitä kipeitä muistoja vedetään mukana, kunnes aika saa ne helpottamaan ja unohtumaan. Ja toisinaan jotkut tapahtumat/hetket tms. saattavat muistuttaa tapahtumia entisestä suhteesta, jotka sitten laukaisevat tilanteen ja johtavat tuohon naisesi käytökseen ja haluun lopettaa suhde... Hän ehkä käy ristiriitoja edellisestä parisuhteestaan läpi teidän suhteessanne.. Vaikka hänen edellisestä suhteestaan olisi paljonkin aikaa. Jos jotain on jäänyt kesken, ei sitä vain voi unohtaa.
Ihmiset ottavat elämänsä aikana mukaansa kannettavaa ja se tekee meistä sellaisia kun olemme. Toiset ottavat ilon ja onnen, liian monet ottavat surun ja pettymykset. Toivon, että sinä jaksat olla hänelle se ilo ja onni, vaikka tuo tilanne ei varmasti ole helppo.
Voimia sinulle.
Kiitoksia asiallisesta kommentista. Olen tuntenut olevani hänelle se ilo ja onni, koska hän on niin asian esittänyt, ehkä juuri noilla sanoilla.
Itsetunto- ongelmia havainnoin itsekin.
Ja pettymyksiä hänellä todella on aiemmasta liitosta, niitä on verrattu minun elämäntapaani.
Asiasta on juteltu avoimesti.
Jotenkin en vain haluaisi menettää häntä, koska hyviä piirteitä hänessä on paljon...
Miten käyttäydyt kun hän räjähtää? Ainakin itseäni kun vituttaa niin haen tappelukaveria. Ja jos toinen hissuttelee kuin vätys niin vitutus vaan kasvaa. Kunnon riita on kunnon riita, siinä saa ääni nousta falsettiin molemmilla. Mikään ei ole niin ahdistavaa kuin riidellä yksin parisuhteessa
... nyt kiireinen, vastaan myöhemmin... illalla.
Hyvä mies, sinua testataan.
Ei nainen halua sinua jättää vaan hän hakee varmistusta sille, että sinä olet sitoutumisen arvoinen. Klassinen kuvio. Hän rakastaa sinua nyt, mutta ei välttämättä kovin kauaa ellet toimi ja osoita arvoasi. Tämä on nyt se "olet hyvä mies, mutta oletko löperö luuseri vai voinko luottaa vahvuuteesi" -tyyppinen tilanne.
Mitä sinulta halutaan: Selkärankaa, päättäväisyyttä, jämerää miehekkyyttä.
Mitä sinun tulee tehdä: Asettaa rajat pelleilylle. Älä hyväksy perusteetonta kettuilua. Ristiriitatilanteessa (jonka hän tahallisesti aiheuttaa, koska se on testin kannalta välttämätöntä) sinä et saa hyvitellä, vetäytyä, passivoitua. Älä pyytele anteeksi sellaista mihin et ole syyllistynyt. Vaadi kunnioitusta. Sanot että riitatilanteessa alistut, lamaannut. Se on virhe. Sinulta edellytetään nyt vahvuutta. Pane hänet selkä seinää vasten; joko turha nillitys loppuu ja hän alkaa kunnioittaa sinua tai suhdetta on turha jatkaa. Ole vahva mutta ystävällinen. Hän on aikuinen ihminen ja vastuussa teoistaan eikä hän voi kohdella sinua kiukutellen kuin pikkulapsi.
Haluat välittää hänelle tämän viestin: Jos hän jatkaa sinun huonoa kohteluasi, hänellä on todellinen vaara menettää sinut, koska arvostat itseäsi etkä suostu nielemään mitä tahansa sontaa. Nainen haluaa ettei mies heittäydy koiraksi ja kynnysmatoksi kun vähän ääntänsä korottaa.
Hän tulee kyllä tolkkuunsa jos haluaa pitää sinut (ja jos ei halua, miksi sinäkään haluaisit jatkaa?).
Kun nainen huomaa muutoksesi, hän ei tule sitä heti uskomaan, joten hän testaa vielä jonkin aikaa. Sinun on tärkeää olla johdonmukainen eikä antaa periksi eikä osoittaa heikkoutta.
Ennen koitosta psyykkaa itseäsi. jotta menettämisen pelkosi ei pilaa kaikkea. Sinun itsesi täytyy olla vakuuttunut, että ihmisarvoinen elämä ilman häntä on parempi vaihtoehto kuin vuosien piina ja epävarmuus arvaamattoman naisen kanssa. Kuten onkin.
Käy vaikka lenkillä tai tee jotain mistä saat hyvät vibat, jos tiedät että yhteenotto on tulossa.
Ole mies, älä koira.
Terv.
(N)- missiolla vahvojen miesten puolesta
... miesnäkökulmaa, joka tukee meitä, hyvä!
OLENHAN MIES! Voihan tuo ns. testiäkin olla.
Aluksi kerron, että kyllä miesten kesken ristiriidassa osaan käyttäytyä juuri noin, mutta tässä tapauksessa, kun sitä herkistyy olemaan mahdollisimman hyvä toiselle, joka on niin lutunen "oikeasti" sillähyvällä ajalla, niin sitä tavallaan sokaistuu, kuten tuon alkutekstin lopussa olen todennut.
Ja kun olen aikoinaan sotilaanakin ollut, esimiehenä jne. ammateissa, joissa tarvitaan selkärankaa, niin kyllähän siellä juuri noin puolensa pitää. "Kaunista oikkuilevaa & äksyä prinsessaa" kun rakastaa, niin tuntuu, että se (hän) särkyy, jos mies röyhistää rintaansa, ja korottaa äänensä, sekä karjaisee: HILJAA, jne.
Olen tehnyt myös näin, ja silloin säikähtää naapurikin. Se ei taida parantaa tilannetta. Oikeasti, olen sen verran miehen näköinen, että en halua hänelle pelkotilojakaan minusta. Ja kohta lie appikin (suku) mukana.
Siinä em. puhelussa kerroin ystävällisesti, päättäväisellä äänensävyllä, että arvostan & kunnioitan itseäni sen verran, etten siedä tuollaista kohtelua, ja vahvasti painotin myös häntä selvittämään tuo ongelmansa.
Itsetuntoni uskon olevan kohdillaan, ja tuo jämerä miehekkyys kyllä tulee esille eri tilanteissa hänen kanssaan. Olen vain herkkä juuri yllättävälle "suhteen lopettamiselle". Uskonpa, että se lamauttaa monen muunkin.
Kiitti ohjeistuksesta. Muistan pitää itseni miehenä, tee säkin niin.
Ärjäisy ei ehkä ole se paras keino kuitenkaan, vaikka saattaa joskus tehota. Pitäisi osoittaa myös rakkautta samalla.
Suomessa on pitkä vahvojen naisten historia. Naisen ei odoteta heittäytyvän avuttomaksi vastoinkäymisten edellä, mikä miehille sallitaan. Kun mies potee ahdistustaan kännipäissään liiterin takana, jonkun on kuitenkin hoidettava käytännön asiat ja se joku on Suomessa ollut nainen. En sano että teillä välttämättä on näin, mutta väitän että jokainen suomalainen tunnistaa kuvion vahva nainen/avuton mies. Sen verran yleistä se on.
Toimivassa parisuhteessa kuitenkin vahvan ja heikon roolit vaihtuvat. Kukaan ei voi aina olla vahva vaan joskus tarvitaan apuja. Nainen haluaa tietää että kun hänellä on heikko hetkensä, mies pystyy ottamaan asiat haltuunsa ja kannattelemaan häntäkin. Joskus sen selvittämiseen tarvitaan testiä. Ei hän tee sitä ilkeyttään tai koska on ikävä ihminen vaan koska sillä oikeasti on väliä. Miksi ylipäätään olla parisuhteessa jos siitä ei saa mitään lisäarvoa? Heikko mies on vain yksi punnus lisää repussa.
Äitiensä hemmottelemat miehet eivät halua luopua lapsen roolistaan aikuisenakaan. Jotkut miehet pitävät mammanpoikuutta saavutettuna etuna mistä ei luovuta.
En sano että sinä välttämättä olet tällainen heikko mies, vaikutat ihan pätevältä. Naisesi täytyy vain saada ymmärtämään se. Tuo mitä kerroit naisesi temppuilusta oli aivan klassinen esimerkki testaavasta naisesta.
Terv.
(N) – oikeasti nainen
Että oletkin nainen? No huhuh.
Pistät kyllä miettimään, ERITTÄIN fiksuja asioita pyörittelet. Olet lie ihmisuhdeasiantuntija.
Jep, karjaisun jälkeen olen pyytänyt anteeksi. Tein sen kerran lapsienkin läsnäolleesa, kun omaa ääntään ei kuullut, niin jopas melkein hypähtivät seinille. Olen myös kaikille perheessä ilmoittanut, että en ole hiiri, vaan mies. Rantaleijonaksihan nuo sen jälkeen ovat sanoneet.
Olen ollut melko itsenäinen jo 7- vuotiaasta lähtien, lämmitin itselleni ruoat, kun vanhemmat olivat töissään. Kuudennella luokalla jo protestoin, ja aloin itsenäistyä.
Hänen (avovaimoni, jos näin sallitaan) ei ole tarvinnut koskaan silittää paitojani, pestä pyykkejäni saati huolehtia ruoastani. Olen hänen luonaan tehnyt ruokaa kaikille, leiponut, pyykännyt, siivonnut, rempassa apuna ollut, ja ollut tukeva muuri hänelle hänen henkisissä & fyysisissä & sosiaalisissa ongelmissaan ja tarpeissaan. Ja noissa ärtsy- tilanteissa, joskus hän murtuu, ja kääntyy siäänpäin, ja taas alkaa tulla kovaa & teilaavaa tekstiä, kuin edesmenneen Adolfin suusta, no ei nyt sentään, mutta: ihan kuin hän muutuis virkaintoiseksi poliisiksi, ja määräisi minulle jonkun tuomion. En osaaoikein kuvailla...
Usein myös antanut paljon tukea lapsille, silitellyt & halinut heitä, kehunut & kannustanut.
Jep, muuten tuota kannustusta olen myös viljellyt rakkaalleni, väsymättä.
Ehkäpä koen pahoin, ikäänkuin hän hylkäisi minut, ja lamaannun. Tai sitten hän pelkää hylkäämistä, en tiedä.
Otan nyt etäisyyttä asiaan & häneen, käyköön miten tahansa. Olen antanut hänelle PALJON, enää en, mikäli käytös ei muutu.
Kiitos sulle tähänastisesta.
Hänen (avovaimoni, jos näin sallitaan) ei ole tarvinnut koskaan silittää paitojani, pestä pyykkejäni saati huolehtia ruoastani. Olen hänen luonaan tehnyt ruokaa kaikille, leiponut, pyykännyt, siivonnut......miksi et anna hänelle tilaisuutta olla nainen???
Apua on kiva saada, mutta tuntuu että olet ottanut hänen paikkansa. Jospa hän tuntee itsensä tarpeettomaksi, tai teidän suhteessa jopa mieheksi sinun hoitaessa perinteisiä naisten juttuja? Tasa-arvoa minäkin kannatan, mutta joku tolkku pitää olla. Näyttää siltä että yrität niin helvetisti olla hänelle mieliksi. Ei pahalla, mutta mulla tulisi jo oksennus.....
Parisuhteessa toista voi arvostaa muillakin tavoin......
... sen vuoksi olen ne tehnyt, koska hänellä ei ole riittänyt siihen aikaa, ja en halua olla lapsen asemassa perheessä, vaan olla myös itsenäisesti & OMA- ALOITTEISESTI TOIMIVA & tukeva & auttava "perheenisä" & "mies".
En ole ottanut hänen paikkaansakaan, vaan keittiö on "hänen". Olen aina kysynyt luvan, saanko tehdä näin...
Tottavie olen ollut todella mieliksi, koska suoranainen syy on se, että hän on aiemmin kohdellut minua hyvin, ja niin "hyvinä" aikoina myös. Kiitos kommentista.
Onhan hän huolehtinut ruoastani, ja tenytkin ruokaa, se on päivänselvää kyllä. On muuten kyökin puolellakin osaava.
Kaikista näistä ajatuksista koostuu kyllä mulle joku paketti, joka auttaa jatkossa. Rakkaus ei nimittäin ole vieläkään viilennyt.
Tunteet kuitenkin vievät laidasta laitaan...
hänestä. Olin aikoinaan samanlaisessa suhteessa, ja mies halusi olla jatkuvasti yhdessä. Minua ahdisti jokaviikkoinen näkeminen, koska minulla oli muutakin tekemistä, kuten rakkaat ystävät, sairas isä, ja jne.
Toki parisuhteellekkin oli aikaa, siitä ei ollut kyse. Mutta se jatkuva "millon nähdään" - kitinä alkoi ottamaan hermoon. Tuntui niinkuin oma tilani olisi jatkuvasti pienentynyt. No, lopulta oli pakko heivata koko äijä.....
Jos kumppanisi on kyvytön keskustelemaan asioista nyt, ei hän siihen pysty myöhemminkään. Joten harkitse. Hyväksyt asian tai uutta pykälään.
Mutta että omat lapsesi jäävät kakkoseksi....melko kipeetä.
Asiallista. Välillä tuntuu, kuin oma muksu ois jääny jyrän alle. Pistit miettimään, oikein. Tsemppiä eloon!
Niin, ehkä se nyt vaan on niin että hän on ahdistunut siitä että olet liian kiinnostunut hänestä. Kukaan ei tykkää siitä jos toinen alkaa olla liian riippuvainen vaikkapa sitten olisi miten kiltti ja ihana mies. Ota pari askeletta taaksepäin. Sinun täytyy elää oma elämäsi myöskin ja tietysti lapsesi kanssa. En missään nimessä menisi naimisiin miehen kanssa joka painostaa minut siihen tai joka on niin kiinni minussa ette hänellä on omia harrastuksia tai ystäviä. Ja jos asetat hänet ha hänen lapsesi etusijalla omien lapsesi haitaksi niin hän varmaan huomaa sen, eikä taatusti ilahtuu siitä. se kuulostaa oikeasti hiukkasen pelottavalta. Hän tekee kuitenkin väärin kun ei puhu kanssasi tästä, mutta ehkä hän ei itse tiedosta edes mikä on vikana. Eli ota askel taaksepäin, kerro hänelle että hän on edelleen tärkeä sinulle mutta ettäolet huomannut että haluat myöskin aikaa lapsillesi ja että oli menettämässä omaa itseäsi suhteessa. Kerro myöskin ettet pidä hänen tavastaan riidellä ja mököttää pineistä asioista. Teillä on kommunikaatioongelma! Puhukaa siitä!
Kiitos.
Kirjoittelin eilen illalla "komppaan saraa" puheenvuorossa siitä, että olen ollut naisena samassa tilanteessa siinä vastapuolella.
Jos mietit,mitä naisesi haluaa ja mitä hän kiukuttelee ja uhkailee erolla niin annan vielä yhden ratkaisuehdotuksen. Voit itse pohtia sopisiko se teille.
Eli itse myös erosta lyötynä, arjen paineissa, eri asunnoissa asuen, ainoana leiväntuojana perheessä kiukuttelin miesystävälleni, joka on
elämäni mies. Tinkasin sitoutumisesta ja jopa uhkasin erolla, josta suhteemme sitten meni kriisiin. Selvittelyvaihe on menossa hiljalleen.
Mutta; yksinkertaisesti se mitä kiukuttelullani olisin halunnut oli sormus tai kosinta! Olisin halunnut varmistuksen kaikkien pettymysten jälkeen, että uskaltaisin heittäytyä suhteeseen, että uskaltaisin luottaa. Se on niin äärimmäisen pelottavaa ja vaikeaa, kun on niin paljon pelissä,lapset,exät,menneet pettymykset,jätetyksi ja petetyksi tuleminen...
Ja miksi näin perinteinen ratkaisu: koska löysin kaiken eron kauheuden jälkeen elämäni rakkauden,paljon paremman suhteen kuin aiempi liitto,kaikista ihanimman miehen -siksi! Ja koska tunne on niin vahva, se pelottaa ja ei haluaisi riskeerata kaikkeaan, jos ei ole täysin varma toisesta! Hupsua ehkä ja typerää, mutta ollaan molemmat 46-vuotiaita ja silti kuin neitsytmorsian käyttäydyn Suuren Tunteen edessä!
Usko tai älä -näin se naisilla menee!
... paljon kiitoksia.
Aivan saman koemme mekin juuri siitä, että meidän molempien aiempi suhde on ollut sen vastapuolen (exän) alkoholilla vahvasti maustettua elämää, ja olemme molemmat pettyneet osaltamme juuri siihen.
Nyt on onni siis kukoistanut, ja myös hänestä voin sanoa hyvää sen, jotta on kunnollinen & huolehtiva & vastuuntuntoinen & kaunis & sydämellinen äitinä sekä kumppanina.
Ajattelin juuri tuota, että ehkä hän toivoo vahvempaa "esiintulemistani", aloitettani, suhteen virallistamista & vahvistamista, ja niinpä kovasti olen miettinyt kosimista.
Naimisiinmenosta & -olosta on keskusteltu, muttei siis niin vakavasti, että aloitetta olisimme tehneet.
Olisin ylpeä, jos pääsisin siihen sukuun. Ja olisin (kai) onnellinen, jos olisin siinä perheessä tavallaan lasten huoltaja. Säännöthän olisi sovittava tottavie.
Tottakai myös ylpeä "tulevasta" vaimostani. Mutta tuon käytöksen PITÄÄ muuttua, jos esim. tällaista tapahtuu.
Mutta siis nyt tähän tilanteeseen:
Pyrin nyt juuri ottamaan etäisyyttä, koska mahoton ikävä häntä & lapsia. Ja omanikin on exän luona,joten olen ihan yksin. Pärjään kyllä. Toivon rakkaanikin pärjäävän.
En halua masentua tuosta vyyhdistä, joten huilaan siitä hieman. Jos hän "karkaa", en mahda sille mitään...
Kiitos sulle tähänastisesta.
... et muuten maininnut tai vihjannut hänelle, että jospa hän tekisi aloiteen siitä esim. kihlauksesta & kosinnasta? Onhan se romanttista...
Olisiko hän taas mennyt lukkoon, ja paennut?
pitää vihjaista niin ei se ole enää siloin oma-aloitteista. Ymmärrän naisen kannan erittäin hyvin. Naiset ja miehet ovat erilaisia, onneksi. Vähän sama kuin pyytää toista viemään roskat ulos. Sillä samalla pyytämisen vaivalla ne voi viedä itse, ellei toinen tajua oma-aloitteisesti niitä viedä.....
Parisuhde vaatii helvetillistä pelisilmää, hoksottimia, tilanneälyä. Jos ne puuttuu toiselta niin suhde menee perseelleen.....
... kaikkia viimemainuttuja ominaisuuksia uskon omaavani. Kiitti kommentista.
No, mitäs nyt loppujen lopuksi teen, kun olette useat lukeneet neuvoja, vastauksia jne.
Onko hänelleä oikeus kohdella minua noin, vaikka suurin osa ajasta yleensä sovimme jutut ja elämä kulkee samaan suuntaan?
Olen aivan puhki tätä jumi- tilannetta. Meenkö hänen luokseen suoraan setvimään asioista? Soittelenko tietyin väliajoin, ja koetan sopia?
Mielistelenkö?
Jätänkö nyt hänet oman onnensa nojaan?
Pidänkö yhteyttä enää ollenkaan?
Haukunko hänet, ja jätän?
Kyllähän se niin on että rakkaus voittaa jos niin on tarkoitus. Jos rakastat häntä sanot sen hänelle, mutta kerrot myös että hänen kiukuttelunsa ja ailahtelunsa tekevän sinut epävarmarmaksi hänen tunteistaan sinua kohtaan. Jos haluat hänen kanssaan yhteisen tulevaisuuden, kerrot sen hänelle, mutta kerrot myös ettet aio kuunnella tulevaisuudessa kiukutteluja, vaan pyydät että tästä eteenpäin opettelette puhumaan asiat jotka painaa kerralla selviksi.
Olen sitä mieltä että jos oikeasti rakastaa toista ihmistä ei kannata periksi antaa. Harvoinhan sellaisia ihmisiä elämään tulee. Ja jos siltä tuntuu et "kiitti mulle riitti", niin sittenhän se tunne on ohi, eikö? Kuunteleppas sydäntäsi ja toimi sen mukaan.
yrittää unohtaa hänet vaikka rakastaisit mutta tuo tilanne ei muutu mihinkään suuntaan ja sen varmaan ymmärrät sanomattakin?Sillä et voita itellesi mitään jos haukut hänet ja jätät koska niin saat itellesikin huonon mielen.Voisit mennä hänen luokseen ja selvittää asiat ja sitte antaa olla mutta kertomatta ei kannata lopettaa yhteydenpitoa.Eihän hänellä ole oikeutta kohdetta sua noin mutta jotkut ei ehkä ymmärrä.Jos jatkat hänen kanssaan ystävänä tms.niin tilanne on ihan sama ettei sulla paljon ole vaihtoehtoja tämän tilanteen kanssa.
... ajattelen, tunteella. Ja samaa mieltä itse olen. Rakastan edelleenkin häntä, vilpittömästi. Eikä esim joku "kosto" tulis mieleenkään...
Kyselin vaihtoehtoisesti.
... ajattelen järjellä. Olen samaa mieltä, siis teknisesti ajateltuna. Sitten vaan eteenpäin...
Hän on ollutkin samalla paras ystäväni. Kyseessä kun on ainutlaatuinen olento minun näkökulmasta. Joten ei sitä oikeaa rakkautta pysty noin vain off- tilaan laittamaan, tiedät sen varmaan...
kyllä mutta joskus on pakko muuttaa ite elämänsä suuntaa koska et sä voi tuohon tilanteeseen jäädä.Jos pelkästään ajattelet et kun rakastat niin et koskaan pääse eteenpäin.Jos sun rakkaus pakottaa sut jäämään tuohon ja jatkamaan hänen kanssaan niin asia on silloin ihan eri mutta tuskin rakkaus voittaa sitä kaikkea mitä joudut kestämään?
Kertaan vielä, että hän ei ole pettänyt minua, kohdellut väkivalloin, tai pelleilyt viinan kanssa, vaan ollut aiemmin mitä inhimillisin minua kohtaan, pl. nuo hirmumyrskyt...
Ne myrskyt mittakaavassa noihin edellisiin eivät mielestäni loukkaa minua yhtä paljon (eivät ylitä tiettyä rajaani), kuin esim., jos hän olisi käynyt vieraissa, tai aloittanut uuden suhteen tämän päälle. Silloin antaisin ihmisen mennä, tai siis siinä tapauksessa jättäisin itse hänet, täysin.
Olen aiemmassa elämässä tehnyt itse sellaisen ratkaisun, ja sekin tuntui kipeälle, mutta mulla oli selkeä peruste antaa periksi, ja lopettaa syhde yksipuolisesti.
Ja asiat eivät ole toisin päinkään. Olen ollut itse uskollinen, en ole loukannaut, saati vahingoittanut häntä & hänen lapsiaan. Enkä ole töppällyt viinan kanssa. Joten olen vain ymmällä tilanteesta, väsynyt, rasittunutkin, koska tiedän, että molemmat rakastavat toisiaan, kun se on ilmineerattu molemmin puolin.
Jos taas tämä kyseinen jumi- tilanne jatkuu liian pitkään, annan tottakai periksi, en kai toista pakottamaan ala. Mutta... jos hän ottaakin yhteyttä viikkojen-kuukausien päästä esim., niin olen uudestaan heikoilla...
Minulle hän on ollut & on sen verran tärkeä ihminen, että olen halunnut pitää hänestä huolta & halunnut pitää hyvänä & kohdella hyvin, koska hänkin on tehnyt niin. Siinä noille aiemmin ihmetelleille, jotka äimistelitte sitä, että pidän naista kuin kukkaa kämmenellä...
Miehen tehtävä on se, jos kerran haluaa pitää parisuhteetsa huolta...
Palataan, pvänjatkoa.
Kuten kirjoitin aikaisemmin: ota askel taaksepäin, kerro hänelle että hän on erittäin tärkeä sinulle mutta että ehkä olet menetellyt hiukkasen väärin. Olet huomannut että haluat myöskin aikaa lapsillesi ja ettet halua menettää omaa itseäsi suhteessa. Ymmärrät että ehkä olet liian paljon painostanut häntä suhdeasioissa. Lupaat antaa hänelle enemmän tilaa. Kerro kuitenkin myöskin ettet pidä hänen tavastaan riidellä ja että toivot että te voisitte puhua siitä, että hän voisi miettiä miksi hän ärsyntyy niin paljon. Kaikki rauhallisesti, lempeästi ja ymmärryksellä!!!
joskus myöhemmin hän ottaisi yhteyttä niin tilanne on ihan toinen mutta ootko nyt päättänyt tästä tilanteesta jotain et jatkatko samalla tavalla kuin nyt vai tahdotko muutoksen?Keskusteletko hänen kanssaan mutta se ois nyt tällä hetkellä ainoa ratkaisu niin ehkä saat tilanteeseen selvyyttä.Ei tilanne muutu jos sille ei ite tee jotain koska muuten kaikki jatkuu näin loputtomiin.
Tällä hetkellä hän ei vastaa soittoihin.
En tiedä, mikä on... Olen huolissani.
Kertomallasi tavalla lähestyn häntä piankin, ja sitten nähdään, miten "meidän" käy.
Olen tullut vähintään kolmeen johtopäätökseen:
- hänellä voi olla joku miestuttavuus, joka kiinnostaa, ja hän vertaa minua sekä miettii vaihtoehtoa toisen kanssa. Jospa pettynyt minuun?
- hän on väsynyt kaikkeen, enkä saa oikeanlaista kontaktia. Reagoi noin.
- pelkää hylätyksi tulemista, ja tekee sen itse.
eikä sitte keskustella et mitähän siitä voisi ajatella.Ehkä ei enää koskaan vastaa mutta uskon ettei teillä voi olla enää mitään vaikka sulla ois häntä kohtaan tunteita.Oisko hänellä aihetta olla pettynyt suhun?
... hän on juuri käyttäytynyt aiemminkin.
Oletko lukenut aiempia kirjailujani?
Hän on kertonut, että olen elämänsä mies, hänen oma, ja että kohtelen häntä niin, että hän todella tuntee itsensä naiseksi. ja omistautuu kyllä mulle kaksin ollessamme.
Minun tunteeni ovat "suhteellisen" ennallaan. Mutta tottavie järki sanoo, että asiat pitää setviä, jospa hän ei siihen kykene.
Ja jos/ kun hän ei vastaa jatkossa, se on hänen häpeänsä, menettää tosi hyvän miehen niin tehdessään.
Pettynyt minuun? Jospa en olekaan täydellinen, ja teen virheitä, siltä välillä on tuntunut, jos hän odottaa minulta enemmän, mitä kykenen antamaan. Jospa hän näkee sitä jossain muualla enemmän?
Viime myrskyn alkaessa puhelimessa, kun siis sain kunnon haukut, niin enpä "uskaltanut" hänen luokseen mennä. Eli ajattelin, että jospa hän hylkää ovella minut. Niinpä annoin ajan kulua, ja hänen "rauhoittua", sen jälkeen olemme tässä tilanteessa...
Palataan asiaan, kiitos tähänastisesta.
mutta eihän kaikkia voi antaa anteeks.Jos hänen mielestään oot tehnyt virheitä ja tää tilanne johtuisi siitä niin hänen täytyisi kertoa se sulle mutta tää oli vain ajatus joka ei ole varmaa.Kaikki oon lukenut mitä oot kirjoittanut.Jos hän ei vastaa puhelimeen niin entä jos menisit käymään hänen luonaan?
hyvä mies40
sinulla on klassinen narssu nainen.. ihan itsetunto ongelmista lähtien..
suuri tunne ja taas pudotus kaivoon on narssun tyypillistä
vallankäyttöä..
kannattaa käydä noilla googlen sivuilla .. Moni ihmeellinen käytös ja huomaat että muillakin on ollut juuri samaa..
Jos olisi vain testeistä kyse ,,niin johan sinä saisit sen testi kuukauden ..
Mutta tuo edes takais sahaus ja olet mieheni..jne.
Kumpa ymmärrät mitä on vielä edessä..
Loputon keitto jos et tee siitä loppua. Mikä on sinulle ja omille lapsillesi.. olisi aika jo selvittää..
... minustakin on pikkuhiljaa alkanut tuntumaan. Hänelle ei taida rittää mikään. Tuossa jokuhan puhui koirastakin...
vallankäyttöä joo, mietityttää kovasti tapaukset, kun muistelen, liippaa kyllä läheltä.
Luin tuossa eilen hänen kesäisen viestinsä, joka oli mulla muistissa, jotta:
Onneksi tulit, ja "pakotit" minut sopimaan ja kohtaamaan ristiriidat. Olen tällainen.
Jep, testi olis mennyt jo... läpi.
Paljon kiitoksia.
... vielä, ja kerron, mitä on tapahtunut tässä viikonlopun aikana. Saatte odottaa jännityksellä. Kuten itsekin odotan...
et meet käymään hänen luona mutta jos meet niin kannattaa valikoida sanansa tarkkaan ettei tuu mitään mitä et tahdo.
Olin sit viime viikonloppuna neuvottelemassa asioista hänen luonaan, ja paljon sain selville, missä mennään. Väärinkäsityksiä on rutosti, ja lie ne oikeavatkaan jatkossa.
Jokatapauksessa tein helvetinmoisen & raskaan työn taas, kun aloitteentekijänä olin. Se vei energiaa. Hän oli myös katuva & allapäin...
Hän on todella pahoillaan käytöksestään, ja tiesi, että tulen selvittämään asioita.
Oli lukkiutunut, ja halusi sulkeutua minulta. ???
Hän haluaisi meidän asuvan yhdessä. Mutta mitäs, jos hän saa silloin taas raivarin, hylkää, ja heivaa minut ulos? Säännöt ne olla pitäisi, ja jos rikkoo, suhde loppuu. Lähdenkö "kokeilemaan"?
Ja jatkossa myös olisin lasten "isä", jos vaan haluaisin. Huoltajuus kun muuttuu, siinäkin syytä hänen stressiinsä. Minun lapseni jäisi tänne kaupunkiin... En jotenkin siedä ajatusta.
Mutta hän kun on yleensäkin niin lutunen, kuin olla voi. Arvot, sosiaalisuus, ystäväliisyys, elämäntavat ovat hänellä ihailtavia.
Mitä ihmettä teen? En vieläkään oikein tiedä.
häntä todella ja voit kuvitella eläväsi hänen kanssaan ja kestät häntä ja hänen virheet ym niin ehkä silloin sun kannattaa kokeilla ja jos mikään ei mee niin kuin tahtoisit niin voithan sä aina lähteä suhteesta pois.Jokin ratkaisu tuohon on tehtävä koska muutosta muuten ei tuu koskaan!