Miten on teillä muilla seurustelevilla pareilla, riitelettekö koskaan. Jos riitelette niin miten?
Mulla on omassa suhteessani vähän turhan tasapaksua, yhdessä olemme asuneet vasta kaksi kuukautta. Jotenkin tuntuu siltä, että haluaisin vähän tuulettaa ilmapiiriä ja nostaa helvetinmoisen rähäkän, vaikka tunnen rakastavani miestäni todella paljon. Toisinaan taas tuntuu siltä, että tämä tyyppi on ärsyttävin hyyppä, mitä maa päällään kantaa.
Eikös se ole niin, että parisuhteessa riiteleminen antaa aika puhtaan tunteen ja sitten voi jatkaa taas uudelta pohjalta?
Mulla on omassa suhteessani vähän turhan tasapaksua, yhdessä olemme asuneet vasta kaksi kuukautta. Jotenkin tuntuu siltä, että haluaisin vähän tuulettaa ilmapiiriä ja nostaa helvetinmoisen rähäkän, vaikka tunnen rakastavani miestäni todella paljon. Toisinaan taas tuntuu siltä, että tämä tyyppi on ärsyttävin hyyppä, mitä maa päällään kantaa.
Eikös se ole niin, että parisuhteessa riiteleminen antaa aika puhtaan tunteen ja sitten voi jatkaa taas uudelta pohjalta?
Vastaukset 11
Vanhimmat
En muista, koska olisimme viimeksi riidelleet. Yhteisiä vuosia on takana n. 7, joista samankaton alla 6. Pikkukinoja on ehkä 2-3 vuodessa, oikeita tappeluita/riitoja on ehkä kerran parissa vuodessa. Niin harvoin, ettei ole mitään vakiintunutta tapaa :)
Mielestäni kuulostaa hullulta yrittää saada suhteeseen säpinää riitelemällä. Sillä mitä hyvää turha tappelu voi tehdä? Eiköhän se säpinä löydy muullakin tapaa.
Jos meillä joskus joku asia painaa mieltä, tai tuntuu, että ilma pitää puhdistaa teemme sen tappelematta. Sillä keskustelemallakin voi jättää vanhat asiat taakseen ja jatkaa uudelta pohjalta. Meidän tappeluiden jälkeen mulle on lähinnä tullut ikävä olo, olen satuttanut raikkaimman ihmisen, eikä olo ole yhtään puhdas. Jos sua joku asia miehessäsi ahdistaa, miksi et vain sano siitä hänelle? Tosin jos ei ole keskustelevaa tyyppiä, vaikeaahan se on.
Ex oli ihan samaa mieltä. No minä sitten aloinkin aina välillä "vähän" tuulettelemaan sen ärsyttävistä tavoista. Ei ollut kuulemma hyvä juttu sekään.
Katsos kun sinä kaipaat sellaista riitaa, jossa sinä oikeutetusti sanot miehellesi jotain ja mies on suunnilleen hiljaa ja luimistelee. Jos se sanookin takaisin niistä asioista mikä saa miehesi suuttumaan, eipä se olekaan enää kivaa ja puhdistavaa riitelyä.
Mieti mitä haluat.
palstalla että olet syytön !! Semmosia te nykynaiset olette, JÄTÄ MIES RAUHAAN..turpiis saat kumminkin.
Minun mieheni on ainakin kuin tulivuori tulisen riidan jälkeen....
Ihanan kiihkeää.....työnnöt rajumpia ja syvempiä kuin normaalisti.
Suhteen alussa tunteet heittelehtivät usein: välillä rakastetaan ja välillä taas vihataan toista. Kun suhde ns.kypsyy, niin usein tunteet toista kohtaan katoavat täysin ja toisesta tulee yhdentekevä. Tällöin ei suinkaan kannata erota vaan nauttia kypsän parisuhteen rauhasta.
tai tekemättä jättämiset, tai se että mies antaa muiden ihmisten ohjailla suhdettamme, ei ole omaa tahtoa ja tästä kun kerran mainitsin niin nyt on mökötetty ja pidetty mykkäkoulua monta päivää
MUISTAKAA ! Kun riita alkaa, tarkistakaa heiteltävien astioiden pohjasta leima, saattaa olla arvokastakin Arabiaa (tms.) Isoisäidin(
Parit jotka kertovat, että heidän suhteessaan ei ole koskaan riidelty eivät ole koskaan rakastaneetkaan oikeesti!
Miksi ihmeessä ihmiset tuntuvat yhdistävän rakkauden ja riitelyn? Välissä tuntuu, että pitäisi riidellä ja harrastaa sovintoseksiä, jotta suhde olisi kunnossa. Mutta mitä jos ei ole asioita joista riidellä? En ole mustasukkainen eikä mieheni anna sellaiselle aihetta, ja sama toisin päin. Mieheni hoitaa oman kotityöosuutensa, ei karkaa viikon ryyppyreissulle ilmoittamatta ja on kaikin puolin "kunnon mies". Miksi ihmeessä meidän olisi siis riideltävä kiihkeästi?
Kyllähän sitä kiihkoa, himoa ja rakkautta voi olla ilman riitojakin. Meillä kiihkoa ja himoa pitää yllä satunnaiset viikonloput erossa, työreissut eri paikkakunnille ja syvä keskustelusuhde. Rakkauttaan ja kiihkoaan voi ilmaista myös ilman riitoja. Väität varmasti myös, että mustasukkaisuuskin on rakkaudenosoitus.
En koe, että minun olisi tapeltava rakkaani kanssa vain jotta tuntisin itseni himoituksi tai suhteemme kiihkeäksi. En edes pidä riitelemisestä , joten miksi ihmeessä haastaisin rakkaintani riitaan? Enkä todellakaan koe, että vain riitelemällä ja olemalla mustasukkainen (mistä ne kiihkeät riidat muuten syntyisi?) voi osoittaa rakkauttaan.
Riidellään viikottain ties mistä. Tai kinataan, nykyisin liian usein paisuu riidaksi. Helposti menee toisen tietoiseksi loukkaamiseksi riidan aikana, ärsyttävien piirteiden mustamaalaaminen vielä ärsyttävimmiksi, ylidramaattisuus ja vänkkääminen. Tavaroita ei olla (vielä) heitelty, mies kyllä pitää nyrkin hakkaamisesta pöytään ja minä ovien paiskomisesta.
Kyllä voin sanoa, että riiteleminen on ainakin minun puoleltani verrannollinen rakkauden ja kunnioituksen määrään. Olen pitkään miettinyt eroa, ja tämän epävarmuuden aikana riidat ovat lisääntyneet mielettömästi. Kun perusta ei ole vakaalla pohjalla, pienetkin asiat paisuvat helposti megariidoiksi lumipalloefektin tavoin. Mies on ennen ollut "hyssyttelijä", ja kärsivällisesti odottanut riidan laantumista jotta voidaan puhua asia selväksi. Mies on aina ennen säilyttänyt jonkinlaisen maltin riidan aikana, toisin kuin minä. Nykyisin hänkin on hyvin temperamenttinen, huutaa mitä sylki suuhun tuo jne. Tämä repii suhdetta todella paljon. Toivon hartaasti, että tämä viimeinen vuosi on ollut vain kriisiä, kahden ihmisen reagointia muutokseen. Eikös ne riidat yleensä silloin lisäänny, kun toinen on tiedostanut elämässään jotain, kasvanut henkisesti ja muuttunut...ja toinen pistää vastaan, ei ole valmis itse kasvamaan suhteen mukana. Kovasti tiet ovat menossa eri suuntiin, mutta silti elää toivo kestävästä sitoutumisesta ja rakkaudesta. Eron jälkeen ei ole välttämättä yhtään sen helpompaa.
Nuoruudenrakkauden kanssa ei riidelty juuri koskaan, elämä ja arki oli helppoa ja mutkatonta. Kai se oli myös sitä, että kasvoimme yhteen teineistä lähtien. Erilaisuutta oli helpompi sietää, ei myöskään ollut oikeastaan sinun ja minun tapoja, vaan meidän yhdessä muodostuneet tavat. Nuorena yksikkö oli enemmän me, nykyään sinä ja minä erillisinä ihmisinä. Karvaasti sai pettyä, kun toinen vain kyllästyi, oli liian nuori sitoutumaan. Eli siinäkin oli kyse toisen muutoksenkaipuusta. Toinen tarvitsi muutosta yksin, kun minä olisin halunnut sitä yhdessä. Oliko ex-suhde siis jollain lailla parempi, kun siinä oli minun puolesta todella hyvä olla? kuitenkin se päättyi eroon, siihen että jätettiin vain luu kouraan. Vai onko tällainen suhde hedelmällisempi, jossa riidellään aivan jumalattomasti, mutta jossa myös osataan sopia ja jossa ollaan yritetty todella juoksematta heti pakoon ensimmäisten vaikeuksien jälkeen? Jaa-a.. Usein on niin, että paljon riitelevien ikuista liittoa ihmettelevät ulkopuoliset, kun taas naapurien "täydellinen suhde" ajatuukin usein eroon. Kukaan ei voi tietää mitä neljän seinän sisällä tapahtuu muut kuin suhteen osapuolet itse.
Riita ei puhdista ilmaa, kun ei pysty unohtamaan, sopimaan eikä antamaan anteeksi.
Parempi välttää riitelyä ja selvittää erimielisyydet aikuisten tavalla...