Taaspa tuli huomattua, että anopin törkeästä käytöksestä ei saa sanoa tämän pojalle..
Kyläilemässä oltiin anoppilassa ja anoppi siinä kahvipöydässä haukkui lapsenlapsensa ulkonäköä kummalliseksi ja epänormaaliksi. Kyseisen lapsen perhe ei ollut törkeyksiä kuulemassa, mutta minä siinä vaivautuneena yritin puolustella lapsen ulkonäön olevan mielestäni normaali. Anoppi vaan vänkäsi vastaan ja päätin yrittää vaihtaa puheenaihetta ettei vallan äityisi homma tappeluksi.
Kotona sanoin miehelleni anopin eli äitinsä käytöksen olleen minun mielestäni epäsopivaa, johon mieheni vihaisesti vastasi, että näin meidän suvussa aina toimitaan, että sinulla vain on sellainen kulttuurishokki ja olet suvaitsematon, kun et hyväksy erilaisuutta!
Justiin joo..
Onko kenelläkään puolisoa, joka olisi kumppaninsa kanssa samaa mieltä, jos oma vanhempi/vanhemmat käytäytyvät ilkeästi, ja jopa puolustaisivat kumppaniaan ja lapsiaan hankalissa tilanteissa?
Kyläilemässä oltiin anoppilassa ja anoppi siinä kahvipöydässä haukkui lapsenlapsensa ulkonäköä kummalliseksi ja epänormaaliksi. Kyseisen lapsen perhe ei ollut törkeyksiä kuulemassa, mutta minä siinä vaivautuneena yritin puolustella lapsen ulkonäön olevan mielestäni normaali. Anoppi vaan vänkäsi vastaan ja päätin yrittää vaihtaa puheenaihetta ettei vallan äityisi homma tappeluksi.
Kotona sanoin miehelleni anopin eli äitinsä käytöksen olleen minun mielestäni epäsopivaa, johon mieheni vihaisesti vastasi, että näin meidän suvussa aina toimitaan, että sinulla vain on sellainen kulttuurishokki ja olet suvaitsematon, kun et hyväksy erilaisuutta!
Justiin joo..
Onko kenelläkään puolisoa, joka olisi kumppaninsa kanssa samaa mieltä, jos oma vanhempi/vanhemmat käytäytyvät ilkeästi, ja jopa puolustaisivat kumppaniaan ja lapsiaan hankalissa tilanteissa?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Olen neljän lapsen mummi, eikä mieleeni ole edes tullut ajatus, että lapsen ulkonäköä pitäisi arvostella.
Miehesi äiti on törkimys ja uskomattoman sivistymätön.
Tuollainen käytös on anteeksiantamatonta, varsinkin jos lapsi on ollut kuulemassa. Minkä elinikäisen trauman mummi aiheuttaakaan omalla tyhmyydellään!
Mummi ansaitsee kunnon kurinpalautuksen. Vinkkinä: voisit antaa hänelle joululahjaksi käytösoppaan.
Ja mikä vastaus tuo mieheltäsi oli, että heidän suvussaan muka erilaisuuden sietäminen on tapa? Naurettava oli miehesi vastaus, sillä arvostellessaan lapsen ulkonäköä mummi itse toimi suvun "periaatteita" vastaan.
Kun miehesi kehui suvun ajavan monikulttuurista ja suvaitsevaista linjaa, niin eipä näytä heillä käytännössä se toteutuvan: lapsen ulkonäköön puututaan.
Siellä suvussa näyttää pikemmin toimivan sananlasku: omat koirat purevat.
Meillä on ihan vastaava tilanne. Anoppi on ilkeä ja pahansuopa, mutta mieheni on aina hänen puolellaan. Jopa silloin, kun tyttäremme joutui äkilliseen sairaalahoitoon, mies ilmoitti, ettei tänään ehdi sairaalaan katsomaan tytärtään, koska äiteellä on hänelle kauheasti hommia.
Mieheni mielestä anoppi saa esimerkiksi nimitellä ja haukkua minua tyttäremme edessä. Mm. huonoksi äidiksi, lutkaksi ja hulluksi. Mies ei puutu mitenkään asiaan ja minä en viitsi lapsen läsnäollessa ajaa itseäni tilanteeseen, jossa mies ja anoppi vaan yltyvät entuudestaan nimittelemään. Mieheni ei juurikaan ole lapsen kanssa aikaa viettänyt ja minä olen tyttärelle huomattavasti läheisempi ja hän aina saadessaan valita on mielummin äidin kuin isän tai mummin seurassa. Itse olen sitä mieltä, että anopilla ei ihan ole kaikki langat hyvin käsissä, mutta vaikenen ja katson, kuinka kauan tätä jaksan. Ja pohdin mielessäni, mikä on lapsen etu....
Totta kyllä, että mummo toimi tahdittomasti. Mutta paras tapa ehkä olisi ollut sinun taholtasi jättää moinen kokonaan omaan arvoonsa. Nythän mummon mielipide tuli kuulluksi moneen kertaan, kun hän sai tilaisuuden väittää sinulle vastaan. Sen sijaan jos olisit heti vaihtanut puheenaihetta ja sivuuttamalla hänen hölmöytensä olisit osoittanut käytöksen juuri siksi, mitä se olikin, hän olisi saattanut huomata itse oman tyhmyytensä.
Mutta mitä ajattelit voittaa sanomalla asiasta miehellesi, jos olet aiemminkin todennut, että mies puolustaa äitiään? Eihän hänkään äitinsä huonolle käytökselle mitään jälkikäteen mahtanut eikä toisaalta pysty aikuiselle ihmiselle mitään opettamaan. Muttei ehkä halua osallistua puolestaan äitinsä haukkumiseen sinun kanssasi.
Kyllä minun puolisoni ainakin osaa todeta rehellisesti, jos anoppini on toiminut jotenkin hullusti. Mutta kuka meistä ei ajoittain tekisi jotain tyhmää? Ei sinun tilanteessasi kai ollut alunperin tilannetta, jossa miehen olisi pitänyt "puolustaa" sinua, kumppaniaan, anoppia vastaan? Anoppi-miniä-ristiriidat ovat niin yleisiä ja sävystäsi päätellen eivät tuntemattomia teilläkään, joten ehkä hän halusi pysyä enemmästä katkeruudenlietsonnasta erillään.
Olen kokeillut myös "hiljaa hyvä tulee", mutta rajansa kaikella! Minähän sanon oman mielipiteeni jos siltä tuntuu ja olen sanomatta jos se on sillä hekellä hyvä, mutta anoppi kun tekee pahaa puolustuskyvyttömille lapsille, ja vielä jatkuvasti, niin varmasti puolustan heikompia. Minä en todellakaan seuraa vierestä hiljaa jos lapsille tehdään henkistä tai fyysistä väkivaltaa vaan minulla on jopa velvollisuus puuttua siihen!
Ei ole tarkoitus voittaa mitään, mutta odotan myös mieheltäni, että suojelee lapsiamme henkiseltä pahoinpitelyltä. Kyllä hän on itsekin sitä mieltä, että hänen äidillään on tökerö tapa puhua ihmisille, mutta miehen omista mielialoista riippuen. Kaikkien muiden paitsi mieheni itse tulee sietää kyseistä naista.
Minä en hauku anoppia vaan totean hänen käytöksensä olevan tökeröä mitä se onkin. Hauikkuminen on ihan eri asia.
Taidat itse olla melkoinen alistuja ja päähän potkittava ja seuraat kiltisti vieressä kun anoppi ilkeilee kaikille?
Kyllähän, jos mies olisi tahdikas ja selkärankainen, hän puolustaisi vaimoaan äitinsä haukkumisia vastaan. Keskustelisi asiasta vielä äitinsä kanssa myöhemminkin. Myös vanha ihminen voi oppia jotain uutta.
Itse katkaisisin välit kokonaan tuollaiseen anoppiin, enkä antaisia lapsia hänen hoidettavakseen tai nähtäväkseen.
Parisuhde on sellainen, että siinä pitää pystyä puhumaan asioista, ikävistäkin, joten puhuminen on ihan normaali tapa, kun tällaisia asioita tapahtuu. Tyhmempää olisi vaikeneminen.
"Kyllähän, jos mies olisi tahdikas ja selkärankainen, hän puolustaisi vaimoaan äitinsä haukkumisia vastaan. Keskustelisi asiasta vielä äitinsä kanssa myöhemminkin. Myös vanha ihminen voi oppia jotain uutta.
Itse katkaisisin välit kokonaan tuollaiseen anoppiin, enkä antaisia lapsia hänen hoidettavakseen tai nähtäväkseen.
Parisuhde on sellainen, että siinä pitää pystyä puhumaan asioista, ikävistäkin, joten puhuminen on ihan normaali tapa, kun tällaisia asioita tapahtuu. Tyhmempää olisi vaikeneminen."
Jep, ihan samanlailla ajattelen!
Anoppi on jo yli kymmenen vuotta runtannut lastenlastensa itsetuntoa vaikka millaisilla kommenteillaan. Jopa ihan hengenvaaraan on saattanut meidänkin lapsemme eräällä hoitokerralla ja tämä ei ollut edes vahinko vaan ihan tahallaan aiheutettu vaaratilanne. Tapauksen jälkeen en ole enää suostunut appivanhemmille lapsiani antamaan hoitoon. Pakolliset synttäri- ja joulutapaamiset hoidetaan perheen kanssa yhdessä.
Kyllä siinä olisi vanhemmissa jo vikaa jos antaisi lapsensa luonnehäiriöisen alistettavaksi, vaikka kuinka olisikin isovanhempi kyseessä.
Mutta anopin lapsenlapset, eli tavata voi, mutta suhteen tiiviys riippuu anopin käytöksestä.
Ennen lapsia anoppi oli sitä mieltä, että poikansa jää liian vähälle huomiolle kun mulla on ne kaksi lemmikkikissaa... siis oikeesti, äiti oli niin huolissaan että mamman poika varmasti saa arvoisensa kohtelun. Kun ei niistä miniöistä aina tiedä.
ÄRSYTTÄVÄÄ! Mies ei tietenkään ota mitään kantaa.
No mutta, taasko sama juttu kuin aina ennenkin tällä palstalla: jos ei hymistele miniöiden olevan aina ja kaikessa oikeassa, niin lokaa tulee niskaan heti ja täyslaidallista? Siitähän oli kysymys, kun totesit oletuksesi päähänpotkittavuudestani ja alistumisestani? Mikä ihme meitä miniöitä vaivaa, että itsetunto on niin heikossa, ettei eriävää mielipidettä hyväksytä sitten millään?
Luen vain omia viestejäsi, ja aloituksessasi et mitenkään viitannut lapsiin kohdistuvaan henkiseen tai fyysiseen väkivaltaan. Päinvastoin sanoit, että "... Kyseisen lapsen perhe ei ollut törkeyksiä kuulemassa..." Jos paikalla oli muita lapsia törkeyksiä kuulemassa, niin siitä et puhunut mitään ja silloinkin olisit saanut ehkä paremman tuloksen vaikka toteamalla, että voisiko mamma jättää mielipiteensä nyt sikseen, kun on lapsia paikalla. Mutta kyseinen lapsi tai hänen perheensä ei asiasta saa ilmeisesti tietää, ellet sinä ystävällisesti toimi viestinviejänä? Eikä siis tule henkisesti pahoinpidellyksi?
Toinen asia on, että tunnut melkoiselta tulevalta anopinalulta itsekin, jos sinulla lapsia on "...Minähän sanon oman mielipiteeni jos siltä tuntuu...". Niin varmasti. Samaa oikeuttaan käytti anoppisikin, vaikkei siis kovin asiallisella tavalla.
Jälkikäteen ei miehesi kuitenkaan voinut suojella lapsianne henkiseltä pahoinpitelyltä, koska sehän alkuperäisen juttusi pointti oli, ettei äiskää saa miehelle morkata. Mutta kun tilanne oli ohi, niin mitä hän enää lapsianne olisi pystynyt suojelemaan? Eli puhtaasti sinun halustasi saada tukea anopinhaukkumiseen taisi olla kyse?
Niin, palaan itseeni. En ole alistuja enkä päähänpotkittava. Osaan antaa anopilleni oman tilansa ja tiedän, että hän suo saman minulle. En aina tykkää hänen tekemisistään, ja saatan niitä jopa joskus aikani kuluksi irvistellä hänen pojalleen, siis miehelleni. Mutta tiedän, että en pysty mammalle mitään opettamaan enkä edes yritä. Itse kylläkin yritän oppia maailmasta ympärilläni - se on oikeasti aika kehittävää! Kokeile!
Ei kiitos, päätän itse elämästäni..
Onnea vain sinulle, kun olet saanut "terveen" anopin ja itse olet täydellinen miniä! Muiden ihmisten elämä ei vain mene sinun ihanteidesi ja odotustesi mukaan eli turha tulla neuvomaan, kun en edes siitä ollut kysymys. Olisi ollut vain kiva tietää onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia anopin ja poikansa tai tyttärensä symbioottisesta suhteesta, josta muu perhe saa kärsiä.
Voi voi, että ollaan herkkähipiäisiä! Minä en ole puhunut mitään terveestä tai epäterveestä anopista, sanoinpahan vain, että me kumpikin osaamme antaa toisillemme tilan. Ihan niin kuin muuten kenen tahansa ihmisen tulisi toimia toistaan kohtaan - oli miniä tai ei. Ja omasta täydellisyydestäni miniänä en tainnut puhua. Päinvastoin jopa, mainitsin, että marmatan joskus miehelleni hänen äitinsä tempauksista, jotka eivät sovi omaan ajatusmaailmaani.
Ihanteistani taisin mainita tosiaan sen verran, että mielestäni on tosi kehittävää - kenelle tahansa, jopa sinulle varmaan - ottaa opikseen maailmasta ympärillään. Oletko kuullut sitä totuutta, että kaikki viisaus ei koskaan asu yhdessä päässä? Osa siitä saattaa olla livahtanut jopa anoppisi päähän (vaikka esimerkkikertomuksesi ei sellaista vakuutakaan), koska onhan hän saanut aikaan edes jotain hyvää, miehesi. Niin, en siis oleta, että muut eläisivät minun ihanteideni mukaan.
Sen verran kannattaa huomata, että kun aloittaa näillä palstoilla keskustelun, niin joutuu varautumaan siihen, että kaikki eivät aina ole samaa mieltä. Se on tavallaan keskustelun pointti... Ei oikein voi mennä rajaamaan jotakuta pois tyyliin "turha tulla neuvomaan". Ja tiedätkö vielä sitäkin, että joskus mitalin toisen puolen pohtiminen voi oikeasti kannattaa. Siispä, miltä miehestäsi todennäköisesti tuntuu, jos kovin morkkaat hänen äitiään, vaikka asian osalta olisit oikeassakin? Sinäkö olet tarinan suurin kärsijä?
Eipä kuulu sinulle!
Jos mummi sanoo noin loukkavasti omasta lapsenlapsestaan tämän kuullen, niin kahta kamalampaahan se lapselle on, jos kukaan ei edes puolusta! Minä en ainakaan olisi hiljaa kun lasta loukataan, oli lapsi sitten oma tai vieras.
Jos kaikki vaikenevat, lapsi ajattelee että kaipa nuo siis ovat mummin kanss samaa mieltä siitä että minä olen ruma ja hirveän näköinen....
Kuka siis ei hyväksy erilaisuutta? Ymmärsin, että juuri anoppi motkotti lapsenlasta, jonka ulkonäköä piti kummallisena ja epänormaalina.
Hänhän siinä vaikuttaa suvaitsemattomalta.
Miehelläsi meni puurot ja vellit sekaisin.
Saa sinulla ollakin kulttuurishokki, jos kuulet anoppisi haukkuvan lapsenlapsiaan. Kuka sitä voi tietää, kelpaako teidän lapsenne, kun hänen aikansa tulee olla anopin arvosteltavana.
Tietenkin poika helposti puolustaa äitiään, niin että kannattaisi olla sanomatta mielipidettään ääneen. Eihän siitä ole mitään hyötyä kenellekään. Sanotut sanat voivat jäädä miehen mieleen soimaan, vaikka sinulta olisi koko asia unohtunut.
Suvaitsevaisuus ei sitten taida päteä tähän lapsenlapseen?! Että suututtaa tollanen ja ehdottomasti olisi miehenkin pitänyt tajuta - tai kenen tahansa ja oli laukoja sitten kuka tahansa.
En tiedä tuosta puolustamisesta, kun ei ole tullut tilanteita eteen... Uskon ja toivon, että kyllä. Ja ehdottomasti uskon, että tuossa tilanteessa mies itse olisi kokenut myös tosi epämukavaksi ja typeryydeksi lapsen ulkonäön haukkumisen.
On ihmeellistä, että lain mukaan täysi-ikäiset ihmiset kehtaavat soittaa suutaan toisten ulkomuodosta, ja sitten vielä suuttua, jos joku on eri mieltä! Tässäkin tapauksessa on kai kysymyksessä yli viisikymppisestä ihmisestä, joka ei pidä omana tietonaan tyhmää mielipidettään. Omituinen aikuinen ja isoäiti!
Pitäisi toki ymmärtää pitää suunsa kiinni, vaikka lapsenlapsi olisi tuottanutkin ulkomuodollaan hänen arvokkuudelleen pettymyksen!
Mikä ihmisiä oikein vaivaa, kun tuollaisita asioista saa aikaan riidan ja jopa kahdessa perheessä.
Erilaisuus pitää nimenomaan hyväksyä, eikä siitä ole syytä edes keskustella. Jokainen on omanlaisensa ensi hetkestä asti.
Koeta sinä kasvattaa itsesi hyväksymään anoppisi erilaisuus, ja opi käsittämään, että suvaitsemattomuus ja toisen ulkomuodon arvosteleminen on tämän perheen toimintatapa. Kun sen tietää, voit selvitä ilman mielipahaa.
Sinun ei koskaan tarvitse itsellesi hyväksyä näitä asioita, eikä ottaa niistä mallia omalle käytöksellesi. Mutta kun tiedät, millaisia he ovat, ei toiste enää tarvitse saada "kulttuurishokkia" huonon käytöksen edessä.
Varaudu siihen, että jäät sisäpiirin ulkoreunoille, jos et osallistu takanapäin haukkumisiin, mutta onko kovin toivottavaa edes olla mokomien pikkusielujen armoissa?
Ainoa, jota sinun tulee varovaisesti ja silkkihansikkain kasvattaa, on miehesi. Älä koskaan mene mukaan, jos hänessä huomaat näitä äidin taipumuksia. Älä arvostele ketään sukulaistasi tai tuttavaasi hänen kanssaan.
Miehestäsi pitää saada pois käsitys, että äidin pahansuopaisuus olisi jotain perheen "kulttuuria".
Valitettavasti se on tämän suvun kulttuuriperinne..Minun kuuluu olla hiljaa anopin edessä tai myötäillä hänen sanomisiaan, koska hän on jo seitsemänkymmentä eikä elä enää kauan. Näin siis mieheni on minulle sanonut. Eli ei TOIVOAKAAN, että tilanne korjaantuu kun vasta anopin todella kuoltua. Kymmenen elinvuotta vielä niin lapsenlapset ovat jo aikuisia ja minkähänlaisella itsetunnolla sitten varustettuja?