Kun pitää kerran pettää eikä voi olla sitä tekemättä niin silloin ei auta muu kuin erota. Sitten voi sallia itselleen ilman omantunnon pienintäkään tuskaa hyppiä reijästä reikään.
Kannattaako nahkoja hangata vastakkain
lopunikänsä?
5525
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
vastakkain jos nahkat eivät enää toimi.Pitää otta semmoinen nahka jonka kanssa toimii.
Niinpä juuri
...siitähän katoaa se pettämisen jännittävyys...
Ja sama touhu jatkuu uudessa suhteessa aika isolla todennäköisyydellä.
Meilläkin piti olla jotain niin ihmeellistä mutta välillä tuntuu että paskan marjat, mitä meillä on jäljellä!
Miksi mies ylipäätänsä kosii ja haluaa naimisiin jos ei pysty lopettamaan epäilyttäviä touhuja? Haluaisin todella tietää! Miksi tuhlata aikaa jos intressit on täysin muualla?
En väitä ettei naiset petä, mutta oikeasti, olen nainen, EN HALUA pettää, vaikka joskus ollut luonnollisestikin tarjouksia asian suhteen...
Kyllä todella naisetkin pettämistä harrastavat, mutta oma luonteeni ei anna periksi siihen. En vaan ymmärrä miksi tuhlata sitten kenenkään aikaa jos haluaa pomppia ympäriinsä!?
Joko ollaan tai sitten ei!
Se sattuu niin perkeleesti kun tajuaa toisen touhut selkänsä takana, vaikka periaatteessa siihen selän takana pelehtimiseen ei pitäisi olla mitään syytä.
En usko nykyään enään mitään mitä mieheni sanoo...Yritän, mutten luota ja usko. Olen nyt yrittänyt kohta 5 kk, ja luulisi ajan jo pikku hiljaa tekevän tehtävänsä, mutta eipäs niin ole omalla kohdalla käynyt. Välillä unohdan asian, mutta aina sa vain puskee loppupelissä jostain esille, vaikka kuinka sitä yrittäisin työntää mielestäni. Tuntuu vain että kidutan itseäni ja toista osapuolta...
Sovimme että asiat pettämisen suhteen on puhuttu halki, mutta aina silloin tällöin mieleen pulpahtaa asioita joita ei voi olla sanomatta/kysymättä toiselle.
Välillä tunteet vaihtelevat päivittäin...joskus on taas niin rakastunut olo mutta toisina päivinä epäilen aivan kaikkea hänen sanomistaan ja tekemistään. Mieheni sanoi minulle kyllä että aika tekee tehtävänsä ja oloni helpottuu. Mutta tosiasiassa en usko että mieheni oikeasti tajuaa miltä minusta tuntuu.
Ja kesken pahimman alkuselviytymisen mies sitten pyysi kättäni; vähän aikaa tapahtuneen jälkeen! Mikä sinällään pitäisi olla maailman ihanimpia asioita. Ja olisikin ellei olisi tätä tilannetta.
Miten ironista sekin...kun olemme lähestyneet suhteessamme siihen pisteeseen monen vuoden jälkeen että kuvittelimme olevamme valmiit naimisiin, niin omien häiden odottelu tuntuu kaksijakoiselta. Ja AINA olen sen kuvitellut täysin toisenlaiseksi. En tiedä haluanko muistaa tätä tunnetta joskus kun mietin avioliiton alkua.
Ensi kesänä pitäis sit tanssia häitä...Eikä todellakaan ole kiva fiilis järkätä tällä hetkellä omia häitä...:0(
Vaikka rakastan aivan kauheasti niin se on nähtävästi tyhjääkin tyhjempää jos ei ole luottamusta ja arvostusta.
Ilmeisesti mieheni ajattelee ettei tarvitse nähdä vaivaa suhteen eteen enempää kosinnan lisäksi...Mutta sepäs ei tälle naiselle riitä tälläisen myllyn jälkeen.
Kuvittelin oikeasti olevani niin vahva että pystymme aloittamaan alusta, mutta enään en tiedä. Jotakin tuntuu kadonneen meiltä täysin...Ja lupasimme vielä alussa toisillemme ettemme anna suhteemme mennä sellaiseksi.
Aluksi kaikki tuntui vuosia ja vuosia sitten niin oikealta, tuntui kuin olisin löytänyt, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, kotiin. Mutta nyt paljon on sirpaleina...Sydän on niin hemmetin kipeä ettei koskaan!!
JOSSAIN MÄÄRIN olen ruvennut ymmärtämään ihmisiä jotka kostavat pettäjille itse pettämällä...Vaikka se varmasti ei auta omaan sydänsärkyyn. Lähinnä se että saa aiheutettua samaa sydänsurua toiselle osapuolelle on siinä varmaan kuitenkin se pääpointti...?
Mutta jostain se itseluottamus ja tunne siitä että on haluttava, on haettava, jos suhteesta ei sitä saa.
Sydän karrella yritän luottaa mieheeni tällä hetkellä.
En vain luota...Haluaisin mutten onnistu siinä.
Miettikää oikeasti pettäjät ennenkuin teette ratkaisevan liikkeen! Ellei peli ole kummallekin selvä, niin ette tiedäkään / ajattele miten pahat arvet saatatte jättää toiselle...
Sille ainoalle ihmiselle jota olette suhteen alussa rakastaneet ja haluneet niin paljon. Sille, josta näitte päiväunia ja jonka seuraavaa tapaamista ette malttaneet odottaa. Sille, joka tarvitsi vain muutaman hassun tunnin unta, jotta sai olla toisen kanssa mahdollisimman paljon. Sille, jolle ei edes ruoka maistunut, kun ajatteli niin paljon toista. Sille, joka aiheutti toiselle ja itselleen mahtisuuret puhelinlaskut. Sille, joka aiheutti kylmät väreet vain kävelemällä ohi...mieheni tietää nyt kenestä puhun, toivottavasti. Jos luet tämän, niin toivon että muistat miten ihanaa meillä joskus oli.
...siitähän katoaa se pettämisen jännittävyys...
Ja sama touhu jatkuu uudessa suhteessa aika isolla todennäköisyydellä.
Meilläkin piti olla jotain niin ihmeellistä mutta välillä tuntuu että paskan marjat, mitä meillä on jäljellä!
Miksi mies ylipäätänsä kosii ja haluaa naimisiin jos ei pysty lopettamaan epäilyttäviä touhuja? Haluaisin todella tietää! Miksi tuhlata aikaa jos intressit on täysin muualla?
En väitä ettei naiset petä, olen itse nainen, mutta pointti on että EN HALUA pettää, vaikka joskus ollut luonnollisestikin tarjouksia asian suhteen...
Kyllä todella naisetkin pettämistä harrastavat, mutta oma luonteeni ei anna periksi siihen. En vaan ymmärrä miksi tuhlata sitten kenenkään aikaa jos haluaa pomppia ympäriinsä!?
Joko ollaan tai sitten ei!
Se sattuu niin perkeleesti kun tajuaa toisen touhut selkänsä takana, vaikka periaatteessa siihen selän takana pelehtimiseen ei pitäisi olla mitään syytä.
En usko nykyään enään mitään mitä mieheni sanoo...Yritän, mutten luota ja usko. Olen nyt yrittänyt kohta 5 kk, ja luulisi ajan jo pikku hiljaa tekevän tehtävänsä, mutta eipäs niin ole omalla kohdalla käynyt. Välillä unohdan asian, mutta aina sa vain puskee loppupelissä jostain esille, vaikka kuinka sitä yrittäisin työntää mielestäni. Tuntuu vain että kidutan itseäni ja toista osapuolta...
Sovimme että asiat pettämisen suhteen on puhuttu halki, mutta aina silloin tällöin mieleen pulpahtaa asioita joita ei voi olla sanomatta/kysymättä toiselle.
Välillä tunteet vaihtelevat päivittäin...joskus on taas niin rakastunut olo mutta toisina päivinä epäilen aivan kaikkea hänen sanomistaan ja tekemistään. Mieheni sanoi minulle kyllä että aika tekee tehtävänsä ja oloni helpottuu. Mutta tosiasiassa en usko että mieheni oikeasti tajuaa miltä minusta tuntuu.
Ja kesken pahimman alkuselviytymisen mies sitten pyysi kättäni; vähän aikaa tapahtuneen jälkeen! Mikä sinällään pitäisi olla maailman ihanimpia asioita. Ja olisikin ellei olisi tätä tilannetta.
Miten ironista sekin...kun olemme lähestyneet suhteessamme siihen pisteeseen monen vuoden jälkeen että kuvittelimme olevamme valmiit naimisiin, niin omien häiden odottelu tuntuu kaksijakoiselta. Ja AINA olen sen kuvitellut täysin toisenlaiseksi. En tiedä haluanko muistaa tätä tunnetta joskus kun mietin avioliiton alkua.
Ensi kesänä pitäis sit tanssia häitä...Eikä todellakaan ole kiva fiilis järkätä tällä hetkellä omia häitä...:0(
Vaikka rakastan aivan kauheasti niin se on nähtävästi tyhjääkin tyhjempää jos ei ole luottamusta ja arvostusta.
Ilmeisesti mieheni ajattelee ettei tarvitse nähdä vaivaa suhteen eteen enempää kosinnan lisäksi...Mutta sepäs ei tälle naiselle riitä tälläisen myllyn jälkeen.
Kuvittelin oikeasti olevani niin vahva että pystymme aloittamaan alusta, mutta enään en tiedä. Jotakin tuntuu kadonneen meiltä täysin...Ja lupasimme vielä alussa toisillemme ettemme anna suhteemme mennä sellaiseksi.
Aluksi kaikki tuntui vuosia ja vuosia sitten niin oikealta, tuntui kuin olisin löytänyt, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, kotiin. Mutta nyt paljon on sirpaleina...Sydän on niin hemmetin kipeä ettei koskaan!!
JOSSAIN MÄÄRIN, olen ruvennut ymmärtämään ihmisiä jotka kostavat pettäjille itse pettämällä...Vaikka se varmasti ei auta omaan sydänsärkyyn. Lähinnä se että saa aiheutettua samaa sydänsurua toiselle osapuolelle on siinä varmaan kuitenkin se pääpointti...?
Mutta jostain se itseluottamus ja tunne siitä että on haluttava, on haettava, jos suhteesta ei sitä saa.
Sydän karrella yritän luottaa mieheeni tällä hetkellä.
En vain luota...Haluaisin mutten onnistu siinä.
Miettikää oikeasti pettäjät ennenkuin teette ratkaisevan liikkeen! Ellei peli ole kummallekin selvä, niin ette tiedäkään / ajattele miten pahat arvet saatatte jättää toiselle...
Sille ainoalle ihmiselle jota olette suhteen alussa rakastaneet ja haluneet niin paljon. Sille, josta näitte päiväunia ja jonka seuraavaa tapaamista ette malttaneet odottaa. Sille, joka tarvitsi vain muutaman hassun tunnin unta, jotta sai olla toisen kanssa mahdollisimman paljon. Sille, jolle ei edes ruoka maistunut, kun ajatteli niin paljon toista. Sille, joka aiheutti toiselle ja itselleen mahtisuuret puhelinlaskut. Sille, joka aiheutti kylmät väreet vain kävelemällä ohi...mieheni tietää nyt kenestä puhun, toivottavasti.
Jos luet tämän, niin toivon että muistat miten ihanaa meillä joskus oli.
vahingossa kun korjailin jälkimmäistä...