Kaikille petetyille....

En todella rakasta. Lähdin vihdoin viimein kun tajusin että pettäminen on miehelle elämäntapa.

Kaikki rakkaus on kuollut ja kuopattu. Ja olen alkanut tapailla erästä miestä, näin alkuun varovasti....

Niin pitkä historia yhdessä, todella paljon hyviä kokemuksia ja seikkailuja käyty läpi. Hän on kaikesta huolimatta iso osa mun elämää ja sain viettää parhaimmat nuoruusvuodet hänen kanssaan. Hänen ansiostaan (ironista) olen oppinut paljon asioita ja olen niin uskollinen kuin mies pystyy olemaan.

12 vuoden jälkeen hän löysi seuraavan ja avioliittohan katkesi juuri sillä sekunnilla eikä asiasta keskusteltu kertaakaan. Vaimoni tuntee minut niin hyvin ja tiesi itsekin että tuon kun tekee minun kanssa niin paluuta ei ole. En kilpaile enkä kilpailuta, minun kanssa ei ole olemassa ykkösiä, kakkosia tai muita numeroita, vain naiseni ja minä. Nainen joko on minun tai sitten ei ole. En ole mustasukkainen eikä minua vituta kun miehet yrittää pokata naistani, jos naiseni on minun arvoinen hän pysyy uskollisesti rinnallani ja jos ei ole niin hän lähtee jonkun muun matkaan, niin se vain menee. Minä tosin en anna toista mahdollisuutta. Etsin itselleni elämän läpi vievää kumppania ja sielunystävää ja semmoista en löydä jos se ei ole 100% aito ja kestävä myös ilman rajoituksia tai mustasukkaisuutta.

erehdys elämässäni.

Rakastan.

Ja siksi hän onkin vielä minun vaimona, eikä kenenkään muun.

Jos rakkautta ei olisi ollut jäljellä, ei olisi ollut mitään järkeä pelastaa liittoa.