Avoliitto päätyy eroon 9 kertaa todennäköisemmin kuin avioliitto. Miksi kukaan haluaa elää epävarmassa parisuhteessa, jota ei ole haluttu tunnustaa julkisesti sukulaisten ja ystävien edessä?
Avoliitto ei oikeasti ole mikään liitto, vaan seurustelusuhde, jossa asutaan yhdessä. Ottakaa vastuu kumppanistanne ja menkää naimisiin. En sano, että naimisiin meno ratkaisee ongelmat, mutta ainakin se on turvallinen paikka molemmille osapuolille niitä ratkoa, kasvaa yhdessä ja kasvattaa myös lapsia.
Avoliitto ei oikeasti ole mikään liitto, vaan seurustelusuhde, jossa asutaan yhdessä. Ottakaa vastuu kumppanistanne ja menkää naimisiin. En sano, että naimisiin meno ratkaisee ongelmat, mutta ainakin se on turvallinen paikka molemmille osapuolille niitä ratkoa, kasvaa yhdessä ja kasvattaa myös lapsia.
Vastaukset 110
Vanhimmat
... sua on vaan lyöty pölökyllä päähän.
HTH
/Nev
Nyt täytyy kyllä kysyä, että miten ihmeessä se avioliitto oikein muuttaa epävarman suhteen varmaksi? Pappi sanoo aamen ja laitetaan kultaset rinkulat sormeen?! Olen aivan yhtä tosissani suhteessa olen sitten mennyt naimisiin tai en. Ei ne rinkulat sormessa ja kirkossa sanotut kliseet sitä elämää muuta.
Ehkä katsos se oma näkömyksesi ei olekaan se ainut ja oikea.
on reilu ja virallinen suhde, joka on solmittu todistajien läsnäollessa ja heidän tukeaan pyytäen. Se on solmittu elinikäiseksi liitoksi miehen ja naisen välille ja siitä liitosta ja lupauksesta ovat sormukset merkkinä. Lupauksesta rakastaa niin hyvinä kuin huonoina päivinä, ja pitää toisesta huolta viimeiseen asti. Kun toinen on luvannut rakastaa, niin liitto ei ole enää pelkästään tunteitten varassa, vaan lupauksen. Tunteet menevät ja tulevat, mutta lupaus ei muutu.
Jos jotkut eivät tähän lupaukseen pysty, niin se ei silti vesitä selittämääni avioliiton ideaa. Itse haluan kaikesta sydämestäni olla lupauksen arvoinen niin lähimmäisteni, kuin myös Jumalan silmissä.
"TAHDOTKO ottaa N.N. puolisoksesi ja..."
Se on tahdonilmaus, eikä siinä luvata yhtään mitään. Lupauksia voidaan kyllä vaihtaa avona ja aviona. Lupaus rakastaa, pysyä yhdessä ja rakentaa yhteistä arkea sekä ylä- että alamäissä on jokaisen parin kahdenkeskinen lupaus, jota ei muuten anneta vihkikaavassa.
Muuttuisiko avoliittoni paremmaksi jos ottaisin papin mukaan ja menisin torille huutamaan että "tahdon rakastaa"? Miksi tai miksi ei?
>>Lupaus rakastaa, pysyä yhdessä ja rakentaa yhteistä arkea sekä ylä- että alamäissä on jokaisen parin kahdenkeskinen lupaus, jota ei muuten anneta vihkikaavassa. >>
Vihkikaava menee jotakuinkin näin, tosin riippuen hieman papista:
Kysyn sinulta M.M. tahdotko ottaa N.N. aviopuolisoksesi, osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta niin myötä kuin vastoinkäymisissä, kunnes kuolema teidät erottaa?
Harvemmat avoparit varmaankin tuollaista lupausta toisilleen antavat..? ja jos antavat, niin mikseivät he samalla halua antaa lupausta todistajien edessä virallisesti ja julkisesti? Ehkä tuota lupausta on helppo olla oikeasti tarkoittamatta jos sen sanoo vain kahden kesken.
"Tahdotko...?" "Tahdon." ei ole lupaus. Se ei ole lupaus. Tahdotko olla onnellinen? Tahdon. Onko se lupaus olla onnellinen? Tahdotko uuden auton? Tahdon. En silti lupaa sellaista hankkia.
Minä olen kyllä avoliitossani luvannut rakastaa, pysyä yhdessä ja rakentaa yhteistä arkea ylä- ja alamäissä. Ja olen myös saanut tämän lupauksen mieheltäni. Jos ei omaan puolisoonsa voi sen vertaa luottaa että uskoo hänen tarkoittavan tuota kahden kesken, vaan tarvitsee siihen äidit ja kummin kaimat todistajiksi, niin olisikohan syytä vielä harkita sitä liittoa?
Joo kyllä tahtominen on ihan eri asia kun lupaaminen.
Kun me menimme naimisiin, vihkijä kysyi minulta "do you accept to marry this man", ei muuta. Että pääsin kuin koira veräjästä kun ei mitään tarvinnut luvata ja kylläpä se ratkaisevasti liittoomme vaikuttaakin. Tai sitten ei. Oma asenne ratkaisee, toiset tarvitsevat avioliittoa omia tunteitaan varten, toiset lasten turvallisuuden vuoksi ja toiset eivät sitten mistään syystä.
omaiselta toisen sitomiselta "ettet vaan pääse karkuun kun olen epätoivoisena ihmisenä kerrankin jonkun saanut"
Miksi pitäisi turvata jollekkin avokumppanille paljoakaan, koska jälkeesi on uusia ehdokkaita pilvin pimein yrittämässä. Lapset ovat tärkeimmät ja heidän tulevaisuutensa, jos niitä kerran on. Aika muuttuu ja me niiden mukana, pois maailman hömpötykset.
Avioonko mentävä?
Jos on ollut aviossa 30 vuotta ja yhteiset lupaukset on aina senkin 7 kertaa päättyneet toisen osapuolen pettämiseen...
Ei mitään mieltä aloittaa uudessa avioliitossa- yksi avioliitto(vaikkakin eroon päättynyt) riitti minulle.
Olen päättänyt kasvaa ja jatkaa nykyisen kumppanini kanssa loppuun asti.
Hän on ollut sanansamittainen ainakin tähän saakka..
Ihmiset pelkävät ottaa vastuuta, se on yksi syy miksi avioliittoa kartetaan. Ja kun Jumalan sanalla ei nykyään ole paljonkaan väliä. Mutta eipä ole siunaustakaan monien ihmisten elämässä ja eroja tulee.
Tunteet tulevat ja menevät...??? Eikö se ole vähän tekopyhää elää avioliitossa, jos ei rakasta puolisoaan? Ei se papin aamen tee liitosta tai rakkaudesta sen kestävämpää. Sitä paitsi myös avoliitossa voi luvata rakastaa niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin. Ainahan sitä voi lupailla kaikenlaista, olipa suhde millainen tahansa...
Puolet avioliitoista päättyy eroon ja jos ei ole avioehtoa, niin varakas osapuoli nyljetään rahoista ja omaisuudesta putipuhtaaksi ja vaikka olisi avioehtokin, niin on annettava tasinkoa, joka voi olla äärimmäisen suuri, jos toinen suurituloinen tai sijoittaa omaisuuttaan taitavasti.
Tämä toinen osapuoli sitten ottaa jonkun luuserin ja omat lapset joutuu mies luovuttamaan tällaiselle kusipäälle.
Minä sanon: Pysykää kaikki kunnon suomalaiset miehet sinkkuina,jos haluatte, että tuleva elämänne tulee olemaan tasapainoista ja raha-asianne kunnossa.
Se "rakkaus" on yleensä sitä hormonipeliä ja loppuu muutaman vuoden päästä tai avioliitosta, josta pidetään kynsin hampain kiinni ns. kulissiavioliittona, eletään kuin helvetin esikartanossa.
Siis summa summarum; miettikää, mitä opimme tästä.
Itse olen ollut onnellisesti naimisissa vuosikymmeniä, koska silloin taisteltiin vastoinkäymisiä vastaan ja ne yritettiin voittaa, mutta nykyisin naiset potevat prinsessasyndroomaa ja molemmat osapuolet sitä kuuluisaa "minullekaikkihetinyt"-syndroomaa....
Sen lupauksen olla yhdessä voi myös tehdä ilman papereita, sormuksia ja todistajien läsnäoloa. Totta kai haluan avomieheni kanssa naimisiin, mutta en näe sitä oleelliseksi vielä! Koska olen kohtalaisen nuori ja suhdetta takana vasta lyhyen aikaa.
Avoliitto on ehkä helpompi purkaa mutta lyödäänkö vetoa, että hyvin ei käy suurimmassa osassa niistäkään avioliitoista, jotka on solmittu lyhyen seurustelun jälkeen koska "avioliitto on ainoa oikea suhteen tila" - sitten muutetaan yhteen ja tutustutaan toiseen tosissaan ja hups, enhän mä siitä tykkääkään ollenkaan. Muista, että Suomessa avioeroluku on aika korkealla, noin 50%.
Kyllä olemme avomieheni kanssa sanoneet toisillemme aikovamme rakastaa toisiamme ja olla yhdessä loppuelämämme. Rakastamme toisiamme myös huonoina aikoina. Enkä usko että olemme mitenkään harvinainen avopari, meitä on varmaankin aika monta.
Ja kyllä, tämän tietävät myös sukulaiset ja ystävät ilman vihkikaavaakin! Eiköhän se ole tullut heille varsin selväksi elämämme kautta. Olemme myös monelle sen kertoneet, jos yhtään lohduttaa.
Teot ovat kyllä tässä asiassa mielestäni tärkeämpiä kuin sanat. Piste.
Lupauksista viis veisataan. Näin juuri karmean avioerotapauksen läheltä.Vaimo rakastui korviaan myöten uuteen mieheen ja toisen omaan.Niin vain entinen mies jäi kuin nalli kalliolle.Oli aikoinaan oikein prisessahäät ja onnen piti kukoistaa päälle päin.
ja kyllä siinä ajassa on ehtinyt aika moni avioliitto päätyä eroon. Jokunen tuttavapiiristä on ehtinyt erota avioliitosta jo kolmekin kertaa.
Ei ole tainnut aiheen aloittaja todellakaan syventyä miettimään, mikä on parisuhteen todellinen kantava voima. Se ei ainakaan löydy sormuksesta ja vihkitodistuksesta! Se on varmaa se! Ja mitä ideaa koko avioliitossa on muutenkaan? Perintöasiat voi hoitaa testamentillakin...paljon halvempaa.
Ja vielä tämä kommentti, jossa avoliitossa erotaan vaikka kuinka monta kertaa todennäköisemmin. Mitä sitten? Pitäisikö vaan mennä naimisiin ja kärsiä siinä sitten, vaikka olisi huono olla? Typerää! Ja yliarvostettua puuhaa! On jokaisen oma asia, kuinka haluaa elämänsä viettää eikä tarvi tulla tänne komentelemaan miten ihmisten pitäisi olla!
Tuskin kaikki avoliitossa elävät suunnittelevat pysyvänsä siinä loppuelämänsä. Meille ainakin, kuten kaikille ystäväpariskunnillemme, avoliitto on välietappi elämän matkalla. Avoliitosta siirrytään avioliittoon, sitten kun aika on sopiva. Minulla on melko laaja ystäväpiiri, ja vain yksi ystävä on mennyt naimisiin asumatta ensiksi miehensä kanssa yhdessä (miehen isä oli jonkin sortin vapaakirkon pappi).
Ennen avioliittoa on hyvä asua yhdessä ja oppia tuntemaan toisen sekä luoda yhteistä arkea ja yhteistä elämää. Uskon henkilökohtaisesti, että on paljon helpompaa siirtyä avioliittoon, jos ensiksi on asunut yhdessä. En kuitenkaan usko, että avioliitossa olisi parempaa kasvaa yhdessä, sillä mitä jos se kasvu johtaa eri suuntiin? Mitä jos tulikin ryhdyttyä suhteeseen sen väärän ihmisen kanssa, liian nuorena? Ihmisen kasvua ja kehitystä ei voi ohjata tai pakottaa, joten mielestäni avoliitolla (joka kestää vuosia ennen avioliittoa) voidaan välttää turhia avioeroja. Eikö vain?
Olet aivan oikeassa siinä, että avioliitto on lapsille turvallisempi juridiikan kannalta. Ja tuohan se puolisoiden väliin elatusvelvollisuudenkin, joka tosin Kelan ja Sossun mukaan on olemassa myös avoliitossa... Siksi me olemme menossa naimisiin ennen kuin ryhdymme yrittämään perheenlisäystä tai ottamaan yhteistä talonlainaa.
Naimisiin mennään, mutta vasta avoliiton jälkeen!
mut eikös ennen naimisiin menoa kannattais olla avoliitossa??et oppii tuntemaan toisen kunnolla ja harjoittelemaan yhteiseloa.kyllä minä naimisiin haluan, juuri siksi että antaa kestävämmän pohjan, mutta eka haluan kyllä asua yhdessä.sitä yhteenmuuttoa odotan puoli vuotta:)sitten olis suunnitelmissa muuttaa yhteen, nyt huono ajankohta.
suoraan avioliitolla aloitetut avioliitot kestävät huomattavasti paremmin kuin sellaiset avioliitot, jotka aloitetaan avoliitolla. 1960-luvulla avoliitot lisääntyivät rajusti ja sitä myöten myös avioerot. Mitähän tämä kertoo avoliiton kannattavuudesta? Tuttavapiirissäni on pareja, jotka ovat aloittaneet avioliiton ilman avoliittoa ja heistä ainoastaan yksi pari on eronnut. Lisäksi on pareja, jotka ovat menneet naimisiin avoliiton kautta ja yhtä lukuunottamatta kaikki eronneita 4-5 vuoden liiton jälkeen. Eli avioliitto ja julkinen sitoutuminen kunniaan. Myönnän, että hengellinen vakumukseni vaikuttaa mielipiteisiini, mutta tosielämän esimerkitkin tukevat niitä.
Vale, emävale, tilasto.
Kyseiseen tilastoeroon voi vaikuttaa mm. seuraavat asiat:
- suoraan naimisiin menneet ovat tehneet sen niin nuorena, ettei heille ole omaa identiteettiä muutoin kun kyseisessä liitossa
- oma tai lähipiirin hengellinen vakaumus on johtanut tällaiseen ratkaisuun ja estää myös eroamasta
- suoraan naimisiin menneellä voi vakaumuksensa vuoksi olla vähemmän kokemusta miehen ja naisen välisistä ihmissuhteista joten hän nielee kaiken mitä suhde tuo eteen "normaalina" koska ei muusta tiedä
Mikään näistä ei takaa suhteen onnellisuutta, ja suhteen kesto itsessään ei kai ole elämän tavoite?
Tilastoon vaikuttaa myös se, että avoliitoissa on paljon nuorten kokeilevia liittoja joihin ei olla edes lähdetty vakain aikein. Ne eivät olemassaolollaan yhtään vähennä vakaiden ja sitoutuneiden avoliittojen kestoa, vaikka tilastoissa näkyvätkin.
Hieman vielä jatkan. Jokunen vuosi sitten tehtiin tilasto, jossa huomattiin korrelaatio kesän jäätelömenekin ja hukkumiskuolemien välillä. Tästä voisi nokkelana päätellä että jäätelö lisää hukkumisriskiä TAI sitten että kuumana kesänä sekä syödään jäätelöä että uidaan ja veneillään enemmän. Sinun päätelmäsi on lähinnä tuon ensimmäisen tyyliä... yhteinen nimittäjä kuitenkin lienee pikemminkin asenne parisuhdetta ja perhettä kohtaan, joka voi olla hyvin sitoutunut myös avoliittoon päätyvällä.
Turha puhua avioliittojen erotilastoista niin kauan kuin on mahdotonta seurata rekisteröimättömiä avoliittoja!!!Eihän ne ole missään tilastoissa siis avoliitot,eli ei niiden eroprossiakaan kukaan pysty tilastoimaan.Että se siitä tilastojen vertailusta.Itse ole avioliiton kannalla,joskin haluan tutustua tulevaan puolisoono ensin jonkin vuoden avoliiton kautta.Kumpaakaan muotoa en ole vastaan ,itse vaín koen että pelkkä avoliitto ei riitä ,tahdon kertoa kumppanilleni että hän on se rakkain ja sen kautta näyttää näkyvästi hänelle ja muillekkin kuinka tärkeä ihminen hän minulle on.Rohkeuttahan se vaatii kyllä koska naimisiin ei mennäkkään heppoisin perustein prinsessa fiilingeillä.Ja kyllä se hieman vaatii pariskunnalta tosiaan paperihommia,kuulutuksia ehkä jos haluaa niin vieläpä juhlankin järjestelemistä.Hepointa olisi tietty jättää tuo kaikki väliin ja kahden kesken suullisesti sopia että ollaan koko loppuelämä yhdes.Mutta itselleni tuo kaikki on tärkeää.Kuka sen sitten määrittelee tuleeko kestämään ,sitä ei tartte ihmisten miettiä,ehei,vaan eletään siten kuin se hyvältä tuntuu siinä parisuhteessa.Siitä kuitenkin ainä lähdetään että sehän kestää!!!
Kun ihmisillä on raamatullinen vakaumus pysyä yhdessä, tuo yhdessä pysyminen ei ole vain lähipiirin painostusta vaan pariskunta ajattelee tykönään, että yhdessä pysytään vaikka mitä tulisi. Näin ollen mahdollisiin ongelmiin tartutaan tosissaan ja pyritään ratkaisemaan, koska kumpikin tietää että jos ei niitä ratkaise, ne seuraavat mukana. Se on todellista sitoutumista ja luo onnen.
Avoliitto on paras vaihtoehto juuri siksi, että se päättyy 9 kertaa todennäköisemmin kuin avioliitto. Näin ei tule solmittua huonoa avioliittoa, mistä olisi käytännössä hankalampaa lähteä pois.
Bravo, uusi yhteiskunta!
ja ihmissuhteet tulevat enemmän ja enemmän kertakäyttötavaroiksi. Ei ihme, että ihmiset voivat yhä huonommin kertakäyttöyhteiskunnassamme.
Minä elän avoliitossa. Kumpikaan meistä ei halua naimisiin.
Miksi sinun mielestäsi parisuhde on avoliitossa epävarmempi kuin avioliitossa? Rakkauden määräänhän ei kuitenkaan vaikuta kumminpäin eletään.
Monesti pariskunnat muuttavat yhteen jo muutaman viikon tapailun jälkeen jo pelkästään ihastumisen hurmasta tai taloudellisista syistä. Näin ollen heistä tulee avopari. Avoliitto perustetaan herkemmin kuin avioliitto. Osapuolet eivät tunne toisiaan niin hyvin kuin naimisiin aikovat todennäköisesti tuntevat. Siinä yksi syy avoliittojen eroprosenttiin. Se ei silti tarkoita, etteivät avoliitossa elävät ihmiset oikeasti rakastaisi toisiaan ja haluaisi elää elämäänsä yhdessä.
Avioliitto on vaikeampi purkaa kuin avoliitto. Siksi myös onnettomassa parisuhteessa elävät jäävät joskus roikkumaan toisiinsa kun eroprosessi vaatii paljon energiaa. Riitojen ollessa pahoja oikeudenkäyntikulut ja -vaiva omaisuutta jaettaessa riittävät perusteiksi jäädä suhteeseen, jossa toinen tai molemmat eivät ole onnellisia. Avioliittojen erotilastot näyttävät kauniimmilta, mutta onnellisuudesta ja vakaasta parisuhteesta ne eivät kerro mitään.
Lyhyesti: Avoliitto ei ole epävarmempi vaihtoehto kuin avioliitto. Parisuhteesta on kysymys kummassakin tapauksessa ja sen onnellisuudella on merkitystä, ei suhteen virallisuudella. Avioliitto ei automaattisesti tarkoita rakastavampaa, turvallisempaa ja varmempaa suhdetta.
Ja julkistamisesta. Oletko ihan varma, että suhdetta ei voi tuoda julki ennen papin aamenta? Kyllä meidän tapauksessa molempien suvut ja ystävät tietävät hyvin, että elämme yhdessä eikä siihen mitään häitä ole tarvittu.
Voisitko, tuleva aviomies, hieman perustella näkemyksiäsi?
>Miksi sinun mielestäsi parisuhde on avoliitossa epävarmempi kuin avioliitossa?>
Koska avoliitossa ollaan vähän niin kuin tunnepohjalla. Tehdään niin kuin tuntuu hyvältä. Jos tuntuu vaikealta niin lähdetään helposti kävelemään ja jätetään asiat selvittämättä. Avioliitossa molemmat ovat LUVANNEET rakastaa toista niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Pappi ei kysy, että tuntuuko sinusta että haluaisit rakastaa, vaan haluatko rakastaa. Avioliitto sitoo molempia osapuolia ja haastaa ratkaisemaan ongelmat ilman taka-oven aukipitoa pakomatkaa varten.
>Ja julkistamisesta. Oletko ihan varma, että suhdetta ei voi tuoda julki ennen papin aamenta? Kyllä meidän tapauksessa molempien suvut ja ystävät tietävät hyvin, että elämme yhdessä eikä siihen mitään häitä ole tarvittu. >
Kyllä suhteen voi tuoda julki, mutta oletteko luvanneet rakastaa toisianne, tunteista riippumatta, todistajien läsnäollessa ja viettää lopun ikänne yhdessä, kunnes kuolema erottaa? Jos sinun mielestä tässä ei ole eroa siihen, että seurustellaan ja muutetaan yhteen, niin ihmettelen.
Koko näkemyksesi perustuu lupaukselle. Usko jo taavi että lupauksia voi antaa ilman vihkimistäkin, yksityisesti tai julkisesti.
Tämä on ev.lut.kirkon nettisivuilta:
"Vihittäviltä kysyttäviksi kysymyksiksi on kaksi vaihtoehtoa:
"Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta, NN, tahdotko ottaa MM:n aviomieheksesi (aviovaimoksesi) ja osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?"
"Jumalan edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta, MM, tahdotko ottaa NN:n aviovaimoksesi (aviomieheksesi), olla hänelle uskollinen ja rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti?""
Minusta siinä lukee TAHDOTKO ei LUPAATKO tai AIOTKO tai RAKASTATKO. Kysy keneltä tahansa vakaammassa avoliitossa elävältä TAHTOOKO hän rakastaa puolisoaan, olla uskollinen ja niin edelleen, niin eiköhän vastaus ole myöntävä. Muuttaako se suhdetta, jos se ääneen sanotaan?
Avioliittoa solmiessa ei kysytä edes että luuleeko tai uskooko vihittävät pystyvänsä niihin asioihin mitä tahtovat, kysymys on pelkästä tahdosta. Paitsi jos lupaus on ympätty sormuslupaukseen, mutta se ei ole pakollinen (varmaan vähemmistö sen valitsee) ja edelleen lupauksia voi antaa myös kirkon ulkopuolella.
eikös se avioliittokin solmita rakkaudesta? siis tunnepohjalta. Tutkija ton sanoneetkin että nykyään kun avioliitot pohjatuu liikaa tunteisiin, ne ovat alttiimpia hajoamaan. Ennen se oli vähän pakko, ainakin naisenkannalta kun ei saanut muuten elantoaan eikä saanut omistaa omaa omaisuuttaan. Ja naimisiin mentiin omaisuuden tai aseman takia.
Ja eipä tuo minun ukkoani aikoinaan avioliittokaan estänyt lähtemästä ja jättämästä asioita selvittämättä. Ei viitsinyt edes osallistua talon myyntiin. Eikä häntä kiinnostanut liiton aikanakaan lasten elämä, kunhan kävi esittäytymässä ja vittuilemassa. Että se siitä lupauksesta...
Kyllä se on ihmisestä kiinni, kuinka sitotutuu, ei siitä, mitä tulee lupailtua muille. Ainahan sitä haluaa näyttää muiden silmissä paremmalta kuin onkaan.
Saitkin jo tuossa oivallisen vastauksen, jonka kanssa olen hyvin samoilla linjoilla.
Eikö parisuhteessa yleensäkin olla tunnepohjalta? Vaikka kuinka mentäisiin naimisiin ja vannottaisi vihkivalat se ei tarkoita, että tilanne pysyisi tunnetasolla samanlaisena hautaan asti. Voiko kukaan ylipäätään LUVATA rakastaa toista lopun ikänsä? Tunteita on vähän vaikea suunnitella vuosiksi eteenpäin etenkin kun ihmiset muuttuvat koko ajan ikääntyessään (ei tosin välttämättä radikaalisti). Sitä paitsi onko sinun mielestäsi todellakin sellainen avioliitto hyvä, jossa rakkaus on hiipunut, mutta jossa nyt surkeina kitkutellaan kun tuli niin luvattua puolisolle, sukulaisille, ystäville, valtiolle ja kirkolle? Kaikkia vastoinkäymisiä ei pysty ratkomaan jos yhteys puolisoiden välillä on ajan myötä hämärtynyt.
Yhtä lailla avoliitossa elävät voivat luvata toisilleen ties mitä. Yhtä lailla avopuolisot voivat rakastaa toisiaan lopun ikänsä ja pysyä yhdessä vastoinkäymisistä huolimatta.
Tosiaan, emme ole julistaneet sukulaisille, ystäville ja kylänmiehille, että "Hei kaikki, me olemme yhdessä, rakastamme toisiamme ja haluamme elää elämämme yhdessä!"
Miksi ihmeessä tekisimme niin? Mitä se todistaa ja kenelle? Itsehän kuitenkin tiedämme asian laidan, se riittää. Jos joku asiasta kysyy, vastaan. En ymmärrä mitä virkaa on ulkopuolisilla todistajilla meidän, kahden ihmisyksilön, välisessä rakkaudessa.
>>Kyllä se on ihmisestä kiinni, kuinka sitotutuu, ei siitä, mitä tulee lupailtua muille. Ainahan sitä haluaa näyttää muiden silmissä paremmalta kuin onkaan.>>
Tuossa olen kanssasi samaa mieltä. En siis ole ollenkaan sitä mieltä, että avioliittoon meno takaisi suhteen toimivuuden ja vakauden. Avioliitto vaatii työtä ja vielä kerran työtä molemmilta osapuolilta, että se kestäisi. Keskusteluissa on lähinnä puhuttu avioliiton ja avoliiton välisistä peruslähtökohdiltaan eroavista näkemyksistä ja tavoitteista.
>>Voiko kukaan ylipäätään LUVATA rakastaa toista lopun ikänsä? Tunteita on vähän vaikea suunnitella vuosiksi eteenpäin etenkin kun ihmiset muuttuvat koko ajan ikääntyessään (ei tosin välttämättä radikaalisti).>>
Niinpä! Mitä rakkaus on? Se ei kuitenkaan taida olla pelkästään sitä, että miltä minusta nyt tuntuu. Mielestäni rakkauteen kuuluu kaikkia seuraavia elementtejä:
-Välittäminen
-Toisen huomioonottaminen
-Anteeksiantaminen
-Anteeksipyytäminen
-Hyväksynnän osoittaminen
-Rakkauden osoittaminen erilaisin teoin
-Toisen asemaan asettuminen
-Tunteet (menevät ja tulevat)
Entä kuinka moni näistä on tahdon alaisia asioita?
Kaikki, paitsi yksi, joka on häilyvä. Kuitenkin nykymaailmassa ihmiset perustavat rakkauden vain tuon viimeisen lenkin varaan ja unohtavat kaikki muut.
Sinun avovaimostasi tulee sinun kuollessasi sinkku kun taas aviovaimosta tulee leski ja hän saa leskeneläkettä.Sori mut juristit ovatkin juuri tästä syystä hyvin huolissaan siitä ettei avoliitossa elävät ajattele tätä asiaa myös juridisesti,esin edes testamentilla !! Tunne ja rakkaus vie avo tai avioliittoon,mutta on niissä tuo mainitsemani ero.Miksi puhutaan aina erotilastoista,miksei voida käyttää järkivalintojakin ja turvata toisen ihmisen ja lasten tulevaisuus rahallisesti toisen kuoltua.Vaikeita asioita ajateltavaksi ,mútta kyllä nämäkin asiat pitää puhua selviksi!!!
Eipä se leskeneläke ole mikään täysin varma juttu, vaan siihenkin liittyy ehtoja, kuten se, että avioparilla on lapsia ja että avioliitto on kestänyt tietyn verran.
Siinä olet tosiaan oikeassa, että testamentti kannattaa ehdottomasti tehdä avoliitossa. Mielestäni myös avioliitossa on hyvä huolehtia asioista, eikä vain olettaa, että rakkaus ja sormus riittää.
Tota just tarkoitin!Nää on niin tunneherkkiä asioita,mut aina unohdetaan se että kaikessa rakkaudessa on se liitto millanen hyvänsä pitäisi myös muistaa tämä ettei mikään kuitenkaan ole ikuista.Ja kuitenkin on se tosi asia että avoliitossa asiat ovat juridisesti huonommalla tasolla kuin avioliitossa,valitettavasti.
Eli sekä avioliittoa että avoliitoa.Olen avioliiton kannalla silti !!!Kait olen joko tyhmä tai ehkäpä viisas... :)Nämä asiat pitää sopia pariskunnittain. Kehottaisin kuitenkin juuri avoliitossa olevia turvaamaan toisen puolison kuoleman varalta.
"Avioliitto vaatii työtä ja vielä kerran työtä molemmilta osapuolilta, että se kestäisi."
Minä laittaisin tuon niin, että mikä tahansa tärkeä ihmisuhde vaati "työtä" - jota minä kutsun kasvamiseksi.
Olen avoliitossa, enkä ikinä enää halua naimisiin. Nyt minulla on rohkeutta ottaa todellista vastuuta todellisesta ihmisuhteesta. Eli kaikki perustuu vapaaehtoiseen rakastamiseen ja sitoutumiseen. Sen on tultava ihmisen ytimestä eikä mistään ulkopuolelta, ainakaan mistään peloitteesta.
Meillä asia on tietysti helppo, kun ollaan vanhempia. Omat lapset aikuisia. Voisi olla eri asia jos mukulat ois pienempiä. Vaikka nekin minä olen tehnyt sitä silmällä pitäen että kun kerran teen, minä heidät elätän ja kasvatankin. Helpommalla ois tietysti päässyt jos ois ollut mies kaverina.
Näin pikkujoulu aikaan taas näkee kuinka ukkomiehet (ja miksei rouvatkin) juoksee kilpaa pettämässä puolisoitaan. Ei siinä varmaan papin aamenet paljoa paina. Ja nykypäivänä aika harva ajattelee avioliittoa ikuisena ja että ne kirkkovihkimiset vaan kuuluu hääshowhun,ei niitä niin syvällisesti mietitä.
Tietysti hyvä jos olet itse menossa naimisiin ja uskot siihen mutta kukin tehköön tavallaan ja eläköön hyväksi katsomallaan tavalla. Kyllä siitä avoliitostakin on hankala erota. Avioliitto on monille vaan totuttu tapa elää kuin että siinä oikeasti haluisi olla...
Luuletko että avoliitossa olevat erityisesti hehkuttavat olevansa AVOLIITOSSA. Mulle on aivan sama miksi elämäntilannettamme kutsutaan, mutta esim. kelan papereihin jne joutuu ruksimaan kohdan "avoliitossa" kun sillä tavalla tämä meidän järjestelymme virastoissa ym tulkitaan! Naimisiinmenoa pidän järkevänä juridisena järjestelynä, eikä meillä ole kiire sen suhteen. Ja suomalaiskansallisia kesäisiä kermakakkuhäitä kammoksun ;)
Ettei sinulla ole kiire juridisesti ajateltuna naimisisiin???Mistä sitä kukaan sitä viimistä elonpäiväänsä tietää?? No näin jos vain naimisiin juridisista syistä....
Juuri noin. Tosimies uskaltaa sitoutua! Minullakin on onni elää sellaisen miehen kanssa(se näkyy monessa muussakin asiassa btw:))
Niin. Sanokoot ihmiset mitä sanovat, mutta useimmissa tapauksissa on vaan yksinkertaisesti nössöilyä ja vastuunpakenemista muuttaa aluksi avoliitttoon. Ystäväpiirissämme on monia, jotka ovat edenneet suoraan avioliittoon, ja hyvin ovat liitot toimineet. Tilastojen tukiessa ympärillä olevia esimerkkejä, onko enää kahta kysymystä, kumpi on parempi vaihtoehto?
Monet naiset ovat saaneet itsensäkin uskomaan, että avoliitto on ihan ok juttu, koska eivät halua erota rakastamastaan miehestä joka pakenee vastuutaan. Surullista mutta totta :(
kanalihalle noista jutuista!!! Huh mitä meininkiä. Mitä liittoratkaisut muille kuuluu? Kyllä ystäviä tuetaan ja rakastetaan liiton virallistamisesta riippumatta. Minä kannatan molempia ratkaisuja, kun ne tehdään täydestä sydämestä ja rakkaudesta! Juridisesti avioliitto on automaattisesti varmempi, avoliitossa kannattaa huolehtia testamenteista ym. Lasten on nähtävä ja koettava rakkautta ja luottamusta perheessä! Heille lienee sama onko vanhemmat naimisissa vai ei, kunhan ymmärtävät missä mennään.
Häät ovat perinteisesti loistavia juhlia, hauskaa yhdessäoloa. Yhtä ihania ovat kihlajaiset, tuparit ja kissanristiäisetkin hyvässä porukassa.
Mun miehestä ei tee miestä avioliitto, vaan se kuinka hän mua kohtelee kaikenkaikkiaan!!! Mun tosimies tajuaa ja haluaa mua - pyrkii syvemmälle mun sisimpään. Hän päästää mut niin lähelle kuin mahdollista. Meillä on ihanaa yhdessä.
Ollaan molemmat nähty myös parisuhteen nurjat puolet ja tiedetään nyt miten tätä liittoa tahdotaan vaalia.
Onhan se ehkä niinkin, että jotku miehet pakenevat vastuutaan ja pitävät avoliittoa hyvänä ratkaisuna. Itselläni ei vaan ole yhtään tällaista miestä tuttavapiirissäni, paitsi enoni. Enoni ja hänen avovaimonsa ovat olleet yhdessä n. 35vuotta, ilman sormuksia tai aamenta... Harvalle avoliitto on se elämänpituinen ratkaisu, monelle se on vain etappi elämässä, askel matkalla hautaan.
Mielestäni ulkopuolisten on näin netin välityksellä todella vaikeaa - ellei peräti mahdotonta - ottaa kantaa toisten ihmisten parisuhteeseen ja sen laatuun. On eri asia kommentoida tuttavien suhteita, koska niitä sentään on voinut seurata jo pidemmän ajan ja ihan läheltä, oikeassa elämässä.
Melko kovaa yleistämistä vedät, kun sanot että on "nössöilyä ja vastuunpakenemista" muuttaa avoliittoon ennen avioliittoa. Minusta se taas on vastuullista oppia tuntemaan mahdollisen tulevan elämänkumppanin ennen avioliiton solmimista. Minusta se ei ole nössöilyä, jos haluaa oppia tuntemaan toisen ennen avioliiton solmimista.
Moni täällä puhuu erotilastoista, missä näitä tilastoja voi lukea? Onhan se helppoa viitata tilastoihin, joita kukaan muu ei sitten löydy. Ei tämän tietenkään ole tarkoitus olla tieteellinen keskustelu, mutta olisi ne lähdetiedot silti kivaa saada. Sillä itse en ole tuollaisiin tilastoihin törmännyt, ja mitä itse olen nähnyt lähipiiristäni, avoliiton jälkeen solmitut avioliitot näyttävät toimivan erittäin hyvin. Jopa syvästi uskovainen ystäväpariskunta asuivat vuoden yhdessä, kihloissa, ennen avioliittoa. He olivat sitä mieltä, että tämä oli järkevä veto. Toinen tuttavapariskunta taas asuivat samassa talossa, eri asunnoissa, ennen naimisiin menoa. He viettivät melkein koko ajan yhdessä, nukkuivat vain eri asunnoissa. He olisivat myös halunneet muuttaa yhteen ennen avioliittoa, miehen syvästi uskovainen baptisti-pappi-isä ei suostunut siihen.
Tosimies suojelee naisensa. Tosimies osoittaa rakkautensa. Tosimies sitoutuu. Tosimies on kuitenkin älykäs ja realisti, ja tosimies ehdottaa yhteenmuuttoa ennen avioliittoa. Tosimies näkee maailman selvänä silloinkin, kun naisella on ne pinkit lasit päässä. Tosimies ymmärtää arvostaa avoliiton merkitystä oppimispolkuna ennen yhteistä elämää avioliitossa.
Minulla on rinnallani tosimies, eikä hänen arvoaan vähennä yhtään se, että me emme vielä ole naimisissa. Häistä on jo monta vuotta ollut puhetta, mutta minä en ole vielä ollut valmis. Avomiehenikin haluaa "oikeat" häät, jotka vaativat suunnittelua ja panostusta. Sitten kun ajankohta on oikea, mekin astumme alttarille.
Voit sanoa minua höpsöksi, tyhmäksi tai sinisilmäisesti, mutta minä kyllä tiedän ja olen nähnyt, että mieheni ei pakene vastuutaan, vaikka olemmekin asuneet jo 6 vuotta avoliitossa....
se taitaa juuri niin olla, että mies se on joka ei uskalla sitoutua naiseen. Ainakin yleisimmissä atapauksissa. Näin nainen sitten tyytyy elämään suhteessa, jossa ei ole oikeaa sitoutumista ja halua viettää toisen kanssa loppuelämää. Mikäs siinä miehellä on elellessä kun on kaikki avioliiton edut mutta ilman vastuuta. Sitä vain ihmettelen, että miksi naiset eivät vaadi kunnolla vastuunottamista, ennen kuin antavat kaikkensa miehelleen, joka voi lähteä kävelemään heti kun siltä tuntuu, ilman mitään harkinta-aikoja.
Olen samaa mieltä kanssasi "Iso B". Tärkeää on se, että oma ratkaisu tehdään täydestä sydämestä ja rakkaudesta, oli kyseessä sitten avio- tai avoliitto.
Miettikää onko avioliitto todella aina parempi ratkaisu?? Jos naimisiin mennään suvun tai seurakunnan painostuksesta ei välttämättä tiedetä mihin kelkkaan hypätään. Mennään vain naimisiin, että päästään laillisesti "naimaan", tai, että saadaan suku hiljaiseksi "sillä seurustelua on jatkunut jo liian pitkään ja vaarana on himojen kasvu ja rajan ylitys". se, että lupaus tehdään sille toiselle, eikä sukulaisille, papille, seurakunnalle. Sydämessäni ole tehnyt lupaukseni myös Jumalalle, vaikka pappi ei ole sanonut aamenta.
Ja mitä lapsiin tulee, ei avioliitto ole tae lasten hyvinvoinnille, vaan se millaisia vanhempia lapsilla on: Se osoitetaanko lapsille rakkautta, hyväksytäänkö heidät sellaisena kuin he ovat, vietetäänkö heidän kanssaan aikaa. Avioliitto ei tee hyvää vanhemmuutta, eikä avoliitto ole huonon vanhemmuuden alku.
Olen edelleenkin Iso B:n kanssa samaa mieltä siitä, että avioliitto ei tee miestä, vaan se millainen tämä mies (oli sitten avio- tai avomies) on minua kohtaan: Haluaako hän panostaa yhteiselämäämme, haluaako hän jakaa elämänsä kanssani, osoittaako hän rakkauttaan arjessa, ilossa ja surussa. Miehen tekee lisäksi se haluaako hän taistella suhteen puolesta: esim. pysyykö hän vierelläni, vaikka olisi jo pitkään ollut vaikeaa.
Lasten asema suhteessa vanhempiin on aina turvattu, oli kyseessä avio- tai avoliitto. Avopuoliso sen sijaan on juridisesti huonommassa asemassa kuin aviopuoliso. Olen jutellut tästä asiasta oikeusaputoimistossa työskentelevän juristin kanssa (joten siinä teillä tietojeni lähde)!!!
Lapset ovat aina perijöitä. Jos esim. miehelläni olisi talo omissa nimissään, menisi talo mieheni kuoltua lapsillemme. Jos lapset ovat alaikäisiä ei minulla olisi ilman maistraatin suostumusta lupaa myydä sitä.
Jos olisimme naimisissa puolet talosta menisi kuitenkin lapsillemme, eikä minulla edelleenkään olisi lupaa myydä taloa ilman maistraatin suostumusta (koska puolet kuuluu lapsille).
Mikä on ero? Ero on se, että avopuolisona minulla ei olisi oikeutta edes talosta saatuihin myyntirahoihin, jotka kaikki pitäisi esim. tallettaa lasten tilille. Aviopuolisona sen sijaan saisin puolet talon myyntituloista itselleni.
Mikä on yhteistä? Kummassakin tapauksessa kuollut puolisoni olisi poissa, ja minä olisin onneton, oli minulle tuloja talosta tai ei.
Mutta nämä kaikki pätisivät vain silloin, jos talo olisi mieheni nimissä. Asia olisi aivan eri, jos talo olisi puoliksi minun ja puoliksi puolisoni nimissä.
Sitten vielä lopuksi: mitä erojen määriin tulee...
En usko, että eroja on paljon suhteen muodon (avo- vai avioliitto) tähden, vaan yksinkertaisesti siksi, että aika on muuttunut. Naiset eivät ole enää taloudellisesti riippuvaisia miehistään ja siksi esim. naisen on helpompi lähteä parisuhteesta, kuin aikaisemmin. Toiseksi ihanteet suhteesta muuttuvat, eikä sillä ole mitään tekemistä avo- tai avioasian kanssa. Suhteelta odotetaan nykyisin paljon enemmän kuin aiemmin, siksi tyytymätön puoliso saattaa lähteä etsimään "parempaa" kaveria melko nopeasti...ja uskon että tätä kaikkea tapahtuu sekä avio- että avoliitoissa.
Uskon kuitenkin, että aina kun suhteessa on lapsia asiat ja arvot muuttuvat (sekä avo- että aviopareilla). En usko, että parit ylipäätään eroavat helpommin, jos heillä on yhteisiä lapsia: Avoero on varmasti yhtä tarkkaan harkittu kuin avioerokin.
"koska eivät halua erota rakastamastaan miehestä joka pakenee vastuutaan."
Ja sinusta heidän pitäis lempata se rakas ja etsiä joku muu (kuka tahansa) joka vain suostuu sormuksen ostamaan ja antamaan sukunimensä?
Kerrohan vielä hieman tarkemmin, mistä vastuusta tässä on kyse. Etkö sinä aikuisena ihmisenä osaa kantaa vastuuta itsestäsi, ja etkö kuitenkin ota vastuuta tarvittaessa myös kaikista sinulle rakkaista ihmisistä oli suhteenne lakipykälien mukaan mikä tahansa? Mikä avioliiton solmimisessa olisi vastuun kantamista? Taloudellinen vastuu on hoidettavissa muilla papereilla ja emotionaalinen vastuu on kiinni jostain muusta. Ainoa kiistaton ja ohittamaton etu avioliitossa on se, ettei syntyvän lapsen isyyttä tarvitse tunnustaa, mutta se on yleensä pienempi vaiva kuin itse vihkiminen ellei meinaa kovin montaa tusinaa tähän maailmaan tuottaa :D
AAMEN!!!!
En tietenkään asialla tuota tarkoittanut (lempata siis oma rakas ja ottaa joku vaan jolla on sormus taskussa)Ymmärretäänpä nyt tietoisesti oikein nämä viestit.
Ja sitten tuohon vastuuseen. Avioliittoa vastuullisena ratkaisuna tukee aika montakin asiaa, mutta otetaan nyt yksi aika selkeä juttu esimerkiksi. Jos ihminen päättää virallisesti kirjoittaa ne Paperit (vaikka avioliitto ei mikään paperi olekaan), hän tietoisesti tekee sopimuksesta vaikeammin purettavan. Hän toisinsanoen ottaa tietyn riskin siinä, että haluaa antaa kaikkensa tähän sitoutumiseen.
Vaikka erot ovat avossa ja aviossa henkisesti ihan yhtä raskaat, näin uskon, virallisuuden allekirjoittamisessa ottaa tietoisen vastuun; luopuu illuusioistaan kontrolloida suhdetta testaamalla toinen ihminen ja tämän "pimeä puoli". Sillä ns. pimeä puolihan meillä kaikilla on. Eri asia on sitten miten paljon olemme valmiita tekemään töitä oman ja toisen pimeitten ja valoisien puolien yhteensovittamisen eteen. (Enkä nyt puhu väkivallasta tms. ettei taas tule väärinymmärryksiä)
Tahtoa ja tietoista vastuunottamista, siinä onnistuneen avioliiton resepti. Hedelmänä on koko ajan kasvava rakkaus. On ihanaa rakastaa, kun kummatkin ovat liitossa mukana vapaalla tahdollaan itsekkyydestään luopuneena, yhteisen onnen ja myös puolison hyväksi töitä tehden. Tappeleminenkin on turvallista, kun ei ole minkään testisuhteen ikeessä, miettikääpä sitä.
Olet oikeassa siinä, että suullinen sopimus on vaikeampi todistaa ja näin ollen ehkä helpompi rikkoa kuin kirjallinen. Mutta tekeekö paperi tai sormus suhteesta todella vastuullisen? Vastahan lehdissä oli tilasto, jonka mukaan 25% avioliitossa syntyvillä lapsilla on muu isä kuin äidin aviomies. Avioliitossahan isän ei tarvitse tunnustaa lastaan, kuten avoliitossa, eikö tämä anna aviovaimoille luvan harrastaa sivusuhteita suhteellisen turvallisesti?
Kuten huomaat, asioilla on kaksi puolta :)
Sitten lanseeraat termin "testisuhde". Tottakai jokainen suhde on aluksi testisuhde, jossa opitaan tuntemaan toista. Mutta väittäisin, että harva ihminen jatkuvasti testaa puolisoaan suhteessa. Oli se sitten liitto i:llä tai tilman. Ja ne ihmiset, jotka testaavat puolisonsa "pimeää puolta" (mikä lie sekin on), tekevät sen kyllä läpi elämänsä, taitaapa kuulua tuollainen laskelmallisuus, kylmyys ja testaaminen luonteeseen.
Tarkoitat ilmeisesti, että suhteen eteen tehtävä työ yllättäen kasvaa vokaalin ostamisen jälkeen? Itse en siis vielä ole naimisissa, joten en osaa varmuudella tästä sanoa. Mutta pidän ainakin kovin outona, että minä yhtäkki olisin valmis tekemään vielä enemmän töitä suhteemme eteen. Meille molemmille tärkein on puolison hyvinvointi ja suhteemme laatu, perhe (vaikkei meitä vielä ole kuin kaksi) tulee ensin. Itsekkäitä emme ole koskaan olleet suhteessamme. Toimimme siis sinun mallisi mukaan jo avioliittomaisesti, vaikka elämmekin avoliitossa.
En usko, että sormus tai papin aamen toisi jostain niin paljon enemmän rakkautta. Eikö rakkautta joko on, tai ei. Muutenhan toiselle voisi alkaa asettamaan ehtoja: "Rakastan sinua enemmän kunhan..." Ei rakkaus ole ehdollista, vaan ehdotonta. Eikö vain? Luottamus taas voi olla ehdollista, ja luottamuksen määrä voi ehkä kasvaa avioliiton myötä.
Ettet nyt vaan sekoittaisi kahta asiaa, rakkautta ja luottamusta? Monen on varmasti helpompaa luottaa puolisoonsa, jos hän on rengastettu. Mutta mielestäni tämä kertoo enemmän kyseisestä henkilöstä ja suhteen laadusta, kuin avioliitosta instituutiona. Minä rakastan miestäni ja tunnen sen ihanan tunteen päivittäin, joskus voimakkaammin ja joskus heikommin. En kykene ymmärtämään, miten avioliitto voisi aiheuttaa sen, että rakastaisin häntä enemmän.
Meillä ei ole mitään yhteensopivuusongelmia, taitaapa molemmat puolet ja luonteet olla sen verran hyvin balanssissa. Enkä koe, että minun pitäisi piiloitella "pimeää puoltani". Minun pimeä puoleni on pyrkimykseni olla täydellinen, aamukärttyisyyteni ja taipumukseni jättää vaatteita lojumaan pitkin makkaria. Nämä puolet mieheni on nähnyt ja hyväksynyt jo aikoja sitten. Hänen avullaan olen jopa ymmärtänyt, ettei kukaan voi olla täydellinen ja ettei kaikkien ole pakko tykätä minusta.
Kaikki parit eivät tappele, eivätkä kaikki parit tarvitse sopimusta, jotta tuntisivat olonsa turvalliseksi parisuhteessaan. Ja toisaalta, ei se sopimus tarkoita, että puoliso välttämättä on tukena, luottamuksen arvoinen tai uskollinen.
Näissä avo/avio-keskusteluissa on aina kaksi puolta vastakkain, kumpikin niin varmoja oman näkökantansa paremmuudesta.
Avokit muistavat aina mainita sen, että se papin aamen ei tee ketään onnelliseksi, eikä lupauksia tarvitse tehdä sukulaisille. Avioliittoon ei tarvita sormusta eikä papin aamenta, se ei ole pointti. Eikä lupausta tehdä sukulaisille tai seurakunnalle, vaan yhteiskuntaan nähdeen ja omalle puolisolle. Toki avokillekin tehdään lupauksia ikuissta rakkaudesta jne., mutta moniko teistä on avokeista on luvannut avopuolisolleen puolet omaisuudestaan eron sattuessa? Tiedän, on hirveää puhua rahasta, sillä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa, mutta näin se vain on.. Tietenkään en tarkoita, että avioehtoja ei saisi tehdä, jos esim. toinen puoliso on erittäin varakas, mutta yleisesti ottaen avioehto, joka pitää molempien omaisuudet erillään, vastaa avoliittoa sitoutumisen tasolla.
En ryhdy kyseenalaistamaan kenenkään avoliitossa asuvan parin puolison rakkauden määrää tai sitoutumisen tasoa, mutta korostaisin kuitenkin juridisen sitoutumisen eroa yhteiskuntaan päin. Ero on sama kuin lupaisi kaverilleen jeesata, jos sillä on rahapula tai taata kaverin laina.. kumpikaan ei takaa, että kaverilta ei rahat lopu, mutta takausta ei varmaan ihan kenelle tahansa kaverille anna.
säkin mahdat olla kotosin? Ehkä sul on käyny vaan ihan v***n hyvä flaksi tai jotain. Tai sitten puolisos hyppää vierais minkä kerkee ja sä ylläpidät teiän "ihanaa" kulissia...ihan vaan siks ku kaikki täytyy näyttää niin hienolta ulkopuolisille. Who know's? ...eikä mua kiinnostakaan, mut tossa vastuunpakenemisessa olet kyllä aika väärillä raiteilla. Avopuolisoni on kosinut mua, mutta en suostunut siihen, koska mielestäni koko avioliittohässäkkä on aivan turhanpäiväistä ja yliarvostettua puuhaa. Pistää rahaa palamaan moiseen ja jäljelle jää sormus. Mitä h******n virkaa koko rihkamalla on suheessa. Olemme eläneet avoliitossa kohta 10 vuotta ja se on varmasti ollut aivan samanlaista elämää kuin aviopareillakin.
Ei naimisiinmenon pidä sisältää hässäkkää, was? Eikä kallista sormusta. Naimisiin mennään, kun tahdotaan lupautua toiselle puolisoksi koko loppuelämäksi, satoi tai paistoi.
Tosi surullista jotenkin lukea näitä viestejä, sinunkin. Kirjoituksessani en mitenkään halunnut leveillä ihanalla liitollani tai miehelläni (jotka ovat kyllä ihania;), kerroin vain, miten asiat minulla ovat, miten ne voivat olla. Tuntuu, että monet ovat tosi katkeroituneita, eivätkä edes usko, että ihania avioliittoja ja puolisoita voi olla todellisuudessa. Kyllä voi!! Älkää tyytykö huonoon liitoon tai huonoon kumppaniin. Hoitakaa yhdessä suhdetta, ja etsikää yhdessä onni. Luja lupaus olla toisen kanssa AINA (=avioliittolupaus) on pohja tällaiselle suhteelle. Miksi et rakkaallesi sellaista lupausta voisi antaa?
Minä en usko avioliittoon joten elän mielummin avoliitossa. Aivan sama millä nimikkeellä muut seurusteluamme tai suhdettamme kutsuvat mutta avioon emme ole menossa. En voi sanoa etteikö ikinä, mutta ei ole ajankohtaista. Ei se rakkaus niistä sormuksista ja papin aamenista sen paremmaksi muutu
Sinä mainitsitkin molemmat hyvät syyt olla menemättä naimisiin. Ideologinen, eli et "usko" avioliittoon. Voisin kuitenkin kysyä, missä mielessä et usko avioliittoon? Ei vihkiminen tietenkään rakkautta paranna, eikä tuo liittoon, mutta ei se myöskään vie sitä pois tai huononna.
Toinen hyvä syy olla menemättä naimisiin sinulla on se, että se ei ole ajankohtaista. Seurusteket henkilön kanssa, josta et ole varma, haluatko elää hänen kanssaan loppuelämääsi. Silloin ei kannata mennä naimisiin ja sitoutua suhteeseen, josta ei ole varma.
Olemme seurustelleet sen verran vähän aikaa että avioliiton miettiminen ei ole ajankohtaista. Voihan sitä yhdessä elää elämänsä loppuun asti vaikka aviossa ei olekaan. Ja kaikki eivät vain halua mennä avioon. Eroavat ne avoparitkin mutta mysö moni avioliitto päätyy eroon muutaman vuoden sisällä. Ei tietenkään pidä unohtaa sitä että monet liitot eivät pääty eroon. Olen varma suhteestamme vaikka avioon emme aijo mennäkään.
Tottakai avoliitto päättyy eroon paljon todennäköisemmin kuin avioliitto, koska avoliitto-nimikkeen alta löytyy hyvin paljon kokeilevia, tutustuvia, identiteettiä rakentavia ja jopa vain taloudellisin perustein muodostettua liittoa. Nämä liitot ei kuitenkaan vähennä lainkaan niiden vakaiden ja sitoutuneiden avoliittojen kestävyyttä eikä muuta niitä epävarmoiksi.
Eiköhän yhdessä asuessa parisuhde ole aika julkisesti tunnustettu :D Avioliitto itsessään ei välttämättä näy yhtään missään arjessa, mutta yhdessäasuminen on aika huomattava piirre.
Avioliitolla ei myöskään ole mitään tekemistä vastuun kantamisen kanssa. Kaikki taloudelliset yms. seikat on hoidettavissa myös muilla papereilla.
Tiedän kaksi pariskunnan jotka ovat avoparina eläneet vuosikymmeniä, toinen pariskunta on kasvattanut liitossaan seitsemän lasta ja toinen kaksi. Onko heidän liittonsa julkisesti tunnustamattomia, epävarmoja, vastuuta karttelevia?
Avioliitto tarkoittaa muiden monien asioiden lisäksi sopimuksen solmimista, ja tää sopimus käsittää toisen tukemisen ja toisen rinnalla pysymisen ym. Avoliitossakin on sopimus: sopimus yhteisestä kodista ja jaetusta elämästä ja arjesta.
Juridisesti avoliittoa ei ole olemassakaan ,kun kysymykseen tulee puolison kuoleman jälkeinen elintaso,että tämmöstä.
No jos itse on kustantanut yhteisen asunnon ja elmän kaikki omaisuus, ei ole kiire naimisiin.
Avoeron tai avopuolison kuoleman sattuessa tavarathan jaetaan nimiperiaatteen mukaan. Eli se, joka tavaran on hankkinut saa sen mukaansa.
Eli jos kyseinen kirjoittaja on ostanut kodinkoneet, tietokoneet, kalusteet ja muut, hänellä tuskin on kiire naimisiin juridisista syistä. Ja voihan sitä aina tehdä testamentin kuoleman varalta, joka hieman laskee perintöveron määrää sekä estää mahdolliset riidat kuolleen puolison suvun kanssa.
Ja mitä elintasoon tulee, ei kait se leskeneläke tule ihan automaattisesti jokaiselle avioliitossa elänneelle leskelle? Onhan sillekin ehtoja muita kuin se aamen ja sormus...
Asioilla on kaksi puolta!
Ihmiset menevät naimisiin sosiaaliseen paineen takia. Kyseessä on jonninjoutava rituaali, joka "kuuluu tehdä". Miksi vaikeuttaa suhteesta lähtemistä? Pelkäätkö, että naisesi ei pysy tyytyväisenä sinuun. Selvästi pelkäät suhteesi jatkuvuutta, kun yrität epätoivoisesti parantaa onnistumisen mahdollisuutta tilastoja tuijottamalla.
Unohda kaikki tuo säälittävä uskonnollissävytteinen höpinäsi. Ajattele kerrankin elämässäsi omilla aivoillasi!
Kun kerran aloit ajatella puolestani, niin kerron sinulle miksi menen naimisiin:
Olen Jeesukseen uskova, kristitty mies ja menen naimisiin, koska haluan jakaa elämäni rakastamani naisen kanssa. Minulle avioliitto merkitsee pyhää, Jumalan säätämää järjestystä miehen ja naisen yhteiseen elämään, jossa on turvallista kasvaa ja kohdata sekä elämän ilot, että surut. Menen naimisiin ja aion pysyä naimisissa elämäni loppuun asti. Annan tulevalle vaimolleni rakkautta niin henkisesti, että fyysisesti ja haluan hänen kokevan turvallisuutta ja hyväksyntää jokaisena yhteisenä päivänämme. Avioliitto ei todellakaan ole minulle asia, joka "kuuluu" tehdä, vaan Jumalan lahja ja siunaus miehen ja naisen välisellä suhteelle.
Tilastoja en tuijottele sen kummemmin, eikä tainnut olla hyvä idea niistä tuohon aloitukseen kirjoittaakaan. En pelkää sitä, että tuleva vaimoni tulisi tyytymättömäksi, mutta jos niin käy, niin olen epäonnistunut tehtävässäni olla hänelle rakastava mies ja aion keskustelujen kautta yrittää paremmin. Sitähän se avioliitto pääasiassa onkin: jatkuvaa toisen huomioimista ja anteeksiantoa sekä -pyyntöä.
Hassuinta kommentissasi on se, että mitä enemmän ajattelen omilla aivoillani, sitä enemmän ymmärrän Avioliiton tarkoitusta ja merkitystä. Samalla näen selkeämmin myös sen valheen, jonka jokainen avoliittoa puolustava on niellyt. Toisaalta sekin käy hyvin järkeen, että miksi ihminen joka ei usko Jumalan säätämään järjestykseen, puolustaa avoliittoa.
Ei suinkaan, et ajattele omilla aivoillasi, vaan pohjaat ajatuksesi tuhansia vuosia vanhaan kirjaan, jossa ei ole minkäänlaista totuuspohjaa. Mitä enemmän raamattua lukee, sitä selvempää on, että se on aikansa ihmisten luomus, johon on otettu aineksia vanhemmista kansantaruista. Mitään jumalaa ei ole olemassa.
Ajattele miten naurettavana pidät esimerkiksi uskomusta Ukkoon, Tapioon, Marsiin, Zeukseen jne. Onhan noita uskomuksia riittänyt ja tyypillisesti kun uskonto on kerran päässyt häviämään, sitä ei ole kukaan enää vakavasti voinut ottaa. Maailmahan on luotu sotkan munasta!
Minäkin jaan elämäni rakastamani naisen kanssa. Se ei millään tavoin edellytä avioliittoa, jolla ei minulle ole mitään arvoa.
miten hänen elämänsä kuolemasi jälkeen,kuten tilastossakin jo kerrotaan että miehet kuolevat noin 8 v aiemmin kuin naiset.Jaha toivotaan että avokillasi on hyvät suhteet äitiisi etteoi tartte hänen kanssa yhteisesti rakentamastanne esim.talosta lähtä kun äitisi sinut perii heti lastesi jälkeen,no joo hieman provosoin,mutta ota selvää nämäkin asiat rakastathan avokkiasi kuitenkin niin paljon ettet jätä häntä pulaan jos tosian kuolo korjaa sinut ensin....
Testamentilla ja huomattavilla sijoituksilla, joista kyllä kärsii verotkin maksaa.
Että olet lukenut Raamatun edes kerran läpi, kun voit sanoa siitä:
>>Mitä enemmän raamattua lukee, sitä selvempää on, että se on aikansa ihmisten luomus, johon on otettu aineksia vanhemmista kansantaruista. Mitään jumalaa ei ole olemassa. >>
Vai oletko kenties lukenut jonkun vapaa-ajattelijan väsäämän opuksen Raamatun luotettavuudesta ja halunnut uskoa jonkun toisen ihmisen mielipiteen kyseisestä teoksesta, koska et ole itse vaivautunut ottamaan asioista selvää?
Kumma kyllä, sillä mitä enemmän Raamattua tuntee, niin sitä selvemmin näkee sen kaiken käytännössä, mistä Raamattu meille puhuu. Raamattua ajankohtaisempaa kirjaa ei löydy mistään. Mennyt, nykyisyys ja tuleva on siinä niin konkreettisesti läsnä, että saattaisit jopa tulla Jumalan armosta uskoon, jos sitä viitsisit lukea. Raamatun sanaa vahvempaa tekstiä ei löydy tästä maailmasta. Se sana muuttaa ihmisten elämiä ja pelastaa sieluja.
...ja niin tekee AVOmiehenikin, joka opiskelee teologiaa aikomuksenaan valmistua papiksi. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä astumme aikanaan avioliiton satamaan, mutta ei tämän hetkinenkään tilanteemme kyllä tee meistä sen vähemmän tai huonommin uskovia kuin sinustakaan.
(Viitaten lauseeseesi: "Toisaalta sekin käy hyvin järkeen, että miksi ihminen joka ei usko Jumalan säätämään järjestykseen, puolustaa avoliittoa.")
Kauniisti kirjoitit avioliitosta rakkaasi kanssa-toivon teille kaikkea hyvää ja ennenkaikkea pysyvää keskusteluyhteyttä.
Niin kauan ,kun keskustelua riittää on asiat hyvin
Kiitos Herralle siitä, että saatte olla uskossa. Ette todellakaan ole huonompia uskovia kuin minä (syntinen kuin mikä, mutta pelastettu Jeesuksen armosta), vaikka asuttekin avoliitossa. Raamattu kuitenkin kehoittaa ojentamaan uskovia sisariamme ja veljiämme, joten on minun velvollisuuteni sanoa että avoliitossa asuminen on syntiä. Jumala on säätänyt pyhän avioliiton miehen ja naisen väliseksi turvalliseksi liitoksi, jota ei ole mahdollista harjoitella etukäteen. Yhteisen asunnon ja vuoteen jakaminen tarkoittaa luonnollisesti sitä, että myös fyysinen kanssakäyminen kuuluu mukaan suhteeseen. Jos tämä tapahtuu avioliiton ulkopuolella, niin kyseessä on aviorikos, josta tulee tehdä parannus. Jumala on tällä järjestelyllä halunnut suojella meitä ja vaikka kuinka olisitte menossa naimisiin, niin ette voi olla varmoja mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Siksi yhteistä vuodetta kannattaa odottaa.
Monesti suurin syy siihen, että myös kristityt muuttavat avioliittoon on talous. On halvempi asua samassa asunnossa, erityisesti kasvukeskuksissa. Samalla joutuu kuitenkin tekemään kompromissin Jumalan tahdon kanssa, mikä ei johda hyviin lopputuloksiin. Kun yhdessä rukoilette, että Pyhä Henki kirkastaisi teille totuuden avoliitosta, niin
myös Jumalasuhteenne paranee. Korostan sitä, että itse olen niin syntinen kuin vain voi olla, enkä sano tätä siksi että tuntisin oman oloni paremmaksi. Jumalan tahto on, että muutatte erilleen ja pidättäydytte seksistä ennen kuin olette menneet naimisiin. Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä parannusta ja kuunnella Jumalan tahtoa. Hän ottaa AINA tuhlaajapojan/-tytön takaisin. Siunausta tulevaisuuteen ja kirkastakoon Pyhä Henki teille totuuden.
Olen iloinen, että sinullekin Jumala on rakastava ja armahtava Isä eikä mikään ankara ja tuomitseva Herra, jota tulee pelätä. Kaikkea hyvää ja Taivaan Isän siunausta sinulle ja morsiamellesi.
avoliitto on juridisesti hyvin tuulinen paikka jälkeenjäävälle puolisolle esimerkiksi kuolemantapauksen sattuessa.
Hiukkaakaan väheksymättä avoliittoa, elinhän itsekin sellaisessa 4 vuotta, sanon silti, että menkää naimisiin.
Minä ja mieheni testamenttasimme omaisuutemme toisillemme kuoleman sattuessa.
Jos olisimme avoliitossa, jälkeenjäävä maksaisi lahjaveroa 44 %. Aviopuoliso maksaa 14 %. Siitä voi laskeskella paljonko se on 400.000 euron arvoisesta omakotitalosta, jonka omistamme puoliksi.
Monet avoliittolaiset eivät ole edes hoksanneet tehdä tuota testamenttia. Silloin kuoleman sattuessa juridisesti on sama, kuin tuon asunnon ja muun omaisuuden omistaisimme puoliksi minä ja naapurin Reiska. Laki ei tunne avoliittoa. Jos avopuolisoilla ei ole lapsia, kaiken omaisuuden vievät kuolleen vanhemmat tai sisaret. Aviopuolisolla on puolisonsa omaisuuteen avio-oikeus sekä nk. lesken hallintaoikeus yhteiseen kotiin ja kodin irtaimistoon omaan kuolemaansa saakka.
Harkitkaa nyt kuitenkin sitä avioliittoa, edes sitten kun vanhuus alkaa kolkuttaa.
Hmn.. on se kumma, kuinka suuri ongelma me avoliitossa asuvat parit voimme olla naimisissa oleville. Olisikohan teidän joidenkin muiden tuomitsijoiden aika keskittyä ihan omaan elämään?
Itse olen sitä mieltä, että avoliitossa asuminen on ennen avioliittoa perin järkevää. Tiivisti yhdessä asuminen, saman sängyn, vessan ja keittiön jakaminen tutustuttaa sinut syvemmin toiseen kuin se että vain tapailun perusteella mennään naimisiin. Usein myös nämä, ketkä eivät asu ennen avioliittoa ovat hyvin tiukasti uskonnolisia ihmisiä. Ja yleensä ehditään seurustella vain vuosi tai kaksi kun jo mennään avioon, koska on niin kiire saada lupa muuttaa yhteen ja naida! Ja sehän vasta perin järkevää onkin.. huhhuh.
Olen myös sitä mieltä, että voin saman tien kiikuttaa paikalle vaikka presidentin ja pari muuta todistajaa, kertoa rakkaalleni heidän paikalla ollessaan, että lupaan rakastaa miestäni loppuelämäni ja kirjoittaa vaikka valan vielä paperillekin, mutta se ei mitenkään vahvista meidän suhdettamme. Jos suhteemme olisi niin epävakaa, että moisen valan vannominen sitä vahvistaisi, olisin väärän miehen kanssa.. Minä rakastan häntä ihan yhtä paljon oli sitten valoja tai ei. Jos joku haluaa pönkittää suhdetta valalla, senkun, mutta me emme sitä tarvitse. Mies on ihan yhtä tosissaan minun kanssani emmekä tarvitse siihen mitään todistajia. Jessus, tämähän on meidän parisuhteemme! Miksi meidän pitäisi toitottaa sen tilaa muille ihmisille?! Tokihan kaikki sukulaiset ja ystävät tietävät meidän elävän yhdessä. Ja väitän, että vaikka lupaisin rakastaa miestäni aina, se ei muuta sitä, miten vaikea tai helppo minun olisi erota. Vai mitäs te avioliiton puolustajat sanovat vaikka pettämisestä? Eiköhän lähes jokainen lupaa suhteen alussa olla uskollinen - se siitä lupausten voimasta!
Joku puhui, että avoliitossa ollaan vain tunteiden takia. Niin ollaan. Ja toivottavasti myös avioliitossa!! Jos minä jostakin muusta syystä joskus päädyn avioon kuin tunteiden syystä, niin maa minut niellaiskoon.
Ei kai täällä kovin moni avoliittoa kokonaan tuomitse. Itsekin asuin vaimoni kanssa vuoden yhdessä ennen vihkimistä, kosinut oli jo tosin...
Ja tietenkin ihmiset, jotka ovat yhdessä istuneet alas ja päättäneet, että eivät halua mennä naimisiin, se on heidän oma valintansa. Silloin kannattaa kuitenkin pitää huolta keskinäisestä testamentista jne.
Ei kuitenkaan kannata myöskään luulla, että naimisiin menneet ihmiset jotenkin olisivat höpisijöitä, jotka luulevat papin aamenen ja sormuksen taianomaisesti yhdessä prinsessahäiden siunaavan parisuhteen. Ei se vihkitilaisuus ole ratkaiseva, vaan se avioliitto.
Osaatko sanoa pitääkö menna vihille ennen 50-vuotis päivää ja miten kauan liiton on pitänyt kestää että saa leskeneläkkeen? minkä ikäiset lapset saavat puoliorvon eläkettä vai onko sellaista enää olemassa?
"Menkää naimisiin!!!
Avoliitto päätyy eroon 9 kertaa todennäköisemmin kuin avioliitto. Miksi kukaan haluaa elää epävarmassa parisuhteessa..."
Vaikka kaikki avoliitossa olevat menisivät naimisiin, ei se heidän erojaan estäisi. (Se, että ihmisiä hukkuu eniten silloin kun myös syödään eniten jäätelöä, ei tarkoita, ettäkö hukkumiskuolemilta voitaisiin estää olemalla syömättä jäätelöä.)
Tottakai avoliitot päätyvät useammin eroon, koska avioliittoonkin menijät yleensä kokeilevat yhteiselon toimivuutta avoliitossa ennen naimisiinmenoa. Jos siis homma ei toimi, ero tulee todennäköisemmin jo silloin kun ollaan avoliitossa, eikä vasta sitten kun on menty naimisiin.
"En sano, että naimisiin meno ratkaisee ongelmat, mutta ainakin se on turvallinen paikka molemmille osapuolille niitä ratkoa, kasvaa yhdessä ja kasvattaa myös lapsia."
Kelle se on turvallinen? Sille vähävaraisemmalle/vähemmän tienaavalle osapuolelle se on turvallisempi ja varakkaammalle/enemmän tienaavalle se on turvattomampi. Muuten siinä ei eroa olekaan, avioliitosta on helppo erota, eikä siihen tarvita edes toisen suostumusta - pelkkä yksipuolinen ilmoitus riittää, edes syytä ei tarvitse mainita.
Yllätysvetona väitän nyt ihan tosissani, että avioliittoon pitäisi sitoutua silloin, kun on vielä "sokeasti" rakastunut ja vasta seurustellut ilman yhteistä kotia. Tällä en tietenkään tarkoita, etteikö toiseen pitäisi ensin tutustua kunnolla (yhteiset arvot, huumori, säpinä jne.), ja hyväksyä että toinen on myös epätäydellinen. Tähän ei kuitenkaan tarvita arkea tiskivuoroineen, ei todellakaan.
Rakastuneena on valmis tekemään sijoituksen toisen hyväksi, yhteiseksi hyväksi. Kyse ei ole naiviudesta tai hullunrohkeudesta. Rohkeudesta, ja toisaalta nöyryydestä kylläkin. Yhteinen arki jatkuu todennäköisesti ihanana arkena pidempään tällaisen sijoituksen jälkeen. Tiskivuorotkin voivat olla suloisia vielä vuoden jälkeen, mitäs siihen sanotte?;)Koska me kaikki olemme enemmän tai vähemmän rikkinäisiä, yhteiselossa rytisee jossain vaiheessa enemmän tai ainakin vähemmän. Rakkauteen kuuluu myös kipu. Joka yhteistä kotia ja elämää ilman kolinaa toisen kanssa kuvittelee, pettyy ihan varmasti.
Miksi kolina pitäisi testata? Miksi ei samantien sitoutua tekemää töitä rakkauden eteen, raivaamaan yhdessä esteitä? Jos tällaiseen ei itse/kumppani voi sitoutua ilman avokauppaa, pistää miettimään, kannattaako silloin lähteä kauppoja hieromaan ollenkaan.. Jos pelkää että kumppani paljastuu jonkin sortin hirviöksi yhteisessä taloudessa, ei kannata ehkä laittaa hynttyitä yhteen silloinkaan, edes avona... Likaset kalsarit pitkin lattioita tai jotain muuta hermoja kiristävää voi paljastua vaikka kenestä, mutta ne lienevät yhdessä selvitettäviä juttuja? Jos siis tahtoa ja sitoutumista löytyy.
Avo-ja avioliittoa ei erota pelkkä nimitys, ne ovat pohjimmiltaan aivan eri asia. Avoliitto on huono kopio avioliitosta, miehen ja naisen turvaksi luodusta liitosta. Se, että ihmiset eroavat avioliitoista ei johdu siitä, että avioliitto olisi jotenkin epätoimiva tai vanhentunut tai jotain muuta viallista. Me ihmiset viallisia olemme, jos suoraan sanotaan. Silti avioliitto voi toimia, jos rakkautta riittää. Rakkaus ei ole pelkkä tunne, se on myös tekoja ja toimintaa, joskus työlästäkin.
Juuri siitä syystä avioeroja tulee niin paljon, kuin päätä pahkaa rakkauden ensi huumassa mennään yhteen ja kun se arki astuu kuvaan, ei enää tunteet riitäkään..
Niinhän se menee, että hyvä avioliitto ei ole kiinni koeajan pituudesta, vaan parin sitoutumisesta. Kirjoitustasi kommentoinut on väärässä siinä, että rakkauden huumassa solmitut avioliitot päättyisivät muita helpommin eroon. Ennemmin kavahtaisin avioliittoa, joka perustuu sille että halutaan olla ehdottoman varmoja.
Olen parikymppinen naisen alku ja samaa toivon itsellenikin. Mitä järkeä sitä sitoutumista on lykätä jos molemmilla on se tunne sydämessään ja valmius sitoutumaan.
Olen ollut tuota mieltä jo jonkin aikaa...(= hyvän aikaa), mutta valitettavasti puolisoni on ollut eri mieltä...
Ollaan oltu miehen kanssa n.20vuotta avoliitossa ja voit olla aivan varma, että naimisiin ei mennä, ei ainakaan jos se musta on kiinni.
Ja voihan sitä tehdä keskenäisen testamentin, ettei pääse suku sählään väliin.
Ihminen tarvii sen kuuluisan takaoven, josta voi äkkiä pujahtaa pakoon, jos siltä tuntuu, ilma mitään jumalatonta paperirumbaa ja ½vuoden odotteluja, eikä tarvi sitten miettiä mitä sitä tuli Herran ja koko suvun edessä luvattua.
Kuinkahan moni aviomies joutuu hoitamaan omaksi luulemaansa lasta, kun naimisissa olevillehan ei tehdä samoja "kuulusteluja",kun avoliitossa eläville?? Ilman muutahan sitä oletetaan, että se on miehen lapsi............
Onks aivot narikassa?
Olimme mieheni kanssa yhdessä 2,5 vuotta ennenkuin muutimme yhteen (olimme 16v tavatessamme). Avoparina ehdimme asustaa n. 4 vuotta ennenkuin menimme naimisiin. Parisuhdetta oli silloin takana 7 vuotta. Emme uskoneet "papin aameneen" muuttavan mitään suhteessamme, mutta kyllä se vain muutti. Meistä tuli entistä läheisempiä toisillemme (vaikka olimme todella, todella läheisiä ja rakastuneita entuudestaankin) ja kyllähän tuo naimisiin meno lisäsi turvallisuuden tunnetta yms. Nyt naimisissa n.4vuotta, 11v yhdessä ja suhde senkun paranee! Suosittelen kyllä avioliittoa kaikille!!!
Viestiketjun aloittajan kanssa samoille linjoilla, kyllä se avioliitto ja TAHTOrakkaus antavat hyvän pohjan ja perustan suhteelle ja hyvän kasvupaikan mahd. lapsiille.
Itse olen tosin eron kokenut ja se oli maanpäällinen helvetti se, mutta se ei ole avioliiton kunnioitusta yhtään kohdallani vähentänyt, on vaan tullut todettua että liian helposti nykyisin erotaan individualisista "mutu"-syistä ja liiton koossapitämiseen tarvitaan kaksi, eron pystyy toinen yksin ottamaan vaikka koko muu perhe olisivat vastaan.
"Avioliitto pidettäköön kunniassa" :)
Jarkke
Nyt kyllä puhut vasten parempaa tietoasi. Olen ollut avoliitossa yli 20 vuotta, eikä ole aikomustakaan mennä naimisiin. Miksi pitäisi? Omaisuus on yhteistä, testamentit tehty. Menköön naimisiin se kuka haluaa.
http://www.kauppalehti.fi/4/i/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=6791
Onko sitten miellyttävää elää kulissiliitossa, josta molemmat osapuolet kaipaavat pois. Ks. linkki yllä.
onkohan sulla kaikkim kotona kun tuollaisia puhut. taitaa joku kammari olla kylmänä
muussa suhteessa, kuin avioliitossa. Se on fakta!
Jos joka toinen avioapareista eroaa ja avoparien eroamistodennäköisyys on sun mukaas yhdeksän kertaa todennäköisempää, niin äkkiseltään lasken eroamistodennäköisyydeksi 9*50%=450%.
..niin ehkä ymmärrät, et se on aivan yks hailee millä nimikkeellä se suhde on!
Suhde kestää jos on kestääkseen kutsuttiin sitä sitten avoliitoksi, avioliitoksi tai vaikkapa super-hyper-liitoksi! Se terminologia ei ole ainuttakaan liittoa pelastanut...eikä tuhonnut!
Ja se sun tilastotieto on muuten aivan arsesta!
Otappa siitä tutkimuksesta selvää. Siinä avoliitoksi lasketaan KAIKKI jotka asuvat saman katon alla! Vaikkapa viikon!
Liitto on liitto vasta kun se on kestänyt vuoden pari...riippumatta siitä, et millä nimellä sitä kutsutaan!
Ja mitä ihmeen shaissee toi on, et avoliitossa ei ole haluttu tunnustaa kumppania julkisesti?! WTF?!
Jos sun tuleva morsmaikkus on sitä kaliiperia et lapset saa traumoja siitä ku hänet näkee ja pikkulinnut tippuu puista, ni älä viitti yleistää! Vai olik se toisinpäin? Et hän ei kehdannu näyttäytyä sun seuras julkisesti..?
nimittäin uskovaisen suusta. On se *erkele, että yritätään toisille tuputtaa omia "totuuksia". Ero tulee jos on tullakseen, oli sitten naimisissa tai ei. Tosin jotkut puupäät luulevat että "jumalan" edessä kun vannoo niin ei voi erota.
En lähde mukaan kinaamaan siitä onko avo aviota parempi tahi huonompi. Pidän kuitenkin jokseenkin loukkaavana sitä, että mitätöit ihmisten tunteita, tahtotiloja, vastuunottokykyä ym. positiivisia ominaisuuksia, jos he eivät ole päätyneet samaan ratkaisuun sinun kanssasi. Itse olen ollut sekä avo- että avioliitossa (siis kahden eri henkilön kanssa), ja molempiin lähdin täydellä sydämellä, tahdolla, sitoutumisella ja vastuulla. Aina vain elämä ei valitettavasti mene suunnitelmien mukaan. Tahdoin ja lupasin minäkin aviopuolisoani rakastaa mutta hänpä rakastikin pullon henkeä enemmän kuin minua. Siinä ei papin edessä vannottu vihkivalakaan auttanut. Olisiko minun kenties pitänyt väkisin pysyä naimisissa ja antaa alkoholistin tuhota omakin elämäni? Se Jumala, jonka minä tunnen, ei sellaista vaadi vaikka Hänen kasvojensa edessä olen avioliittoon astunutkin. Nyt olen avoliitossa eikä tunteita, tahtoa tai sitoutumista ole tippaakaan vähempää. Muistathan, hyvä tuleva aviomies, että Raamatussa sanotaan: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi".
Tuo että avoliitossa olevat eroaa enemmän on ihan loogista. Ehkä he uskaltavat erota, eivätkä jää kitumaan lapsien tai ehkä uskonnon takia. Tiedän itsekin tyyppejä, jotka ovat myöntäneet, että ero saattaa todellakin tulla sitten kun lapset ei ole enää kotona. Ja ehkä jos toinen puoliso pettää ja ollaan avioliitossa, silloin toinen jää siihen liittoon varmaan todennäköisemmin kuin jos oltaisiin avioliitossa. Eli alistuu tällaiseen helpommin.(siis ei alistu asioden selvittämiseen, vaan siihen että pettäminen jatkuu..omat vanhemmat esimerkkinä) Rakkaus ja sitoumus eivät tarvitse papin aamenta välttämättä, kunhan molemmat ovat vain oikeasti sitoutuneita. Jos rakkautta ei ole avioliitossa, miksi sitä lähteä feikkaamaan ja viettää loppuelämä kurjassa suhteessa.
avoliitot kestävämpiä. avoliitto kestää keskimäärin 2 vuotta pidempään kuin avioliitto
Itse elän paljon mieluummin avoliitossa, sen takia, että minua ei kiinnosta minkään näköiset uskonnolliset arvot. Koska mielestäni voi ihan hyvin seurustella ja hankkia lapsia vaikka ei olekkaan sitä sormusta sormessa ja nimeä kirkonkirjassa. Ja eikös avioliitto ole vahvistusta rakkaudelle. Jos toista oikeasti rakastaa ei se sitä avioliittoa tarvitse. Sitä paitsi kyllä avioliitossakin elävät tekevät syrjähyppyjä ja on vaikeaa yms..
Luuletko todella että tolla siviilisäädyllä on jotain väliä, kun ero tulee ? HEI HALOO !!!
Ota nyt poika reppana pää pois persiistä ja aukase silmäs, suomalaisten kansallislaji on nykyään eroaminen...oli sitten avo- tai avioliitto, tytöt haluaa mässäillä draamalla ihan livenä.
- Tottakai avoliitto päätyy eroon 9 kertaa todennäköisemmin kuin AVIOliitto koska kysehän on Suomen valtiosta, kun on niin tyhmä että se katsoo samassa taloudessa asuvat eri sukupuolta edustavat aikuiset ihmiset automaattisesti AVOpariksi. Kun toinen kavereista sitten muuttaakin pois niin se TIETENKIN tilastoissa näytetään (mukamas) erona.
"Miksi kukaan haluaa elää epävarmassa parisuhteessa, jota ei ole haluttu tunnustaa julkisesti sukulaisten ja ystävien edessä?"
- Kyllä itselläni on ainakin ollut tapana käydä näyttämässä poikaystävä / mies ehdokas kotona. Ja sukulaisissakin ollaan YHDESSÄ käyty, eikös tämä sitten ole sitä suhteen "julkistamista"..?
Ensinnäkin minä en edes kuulu kirkkoon ja vaikka kuuluisinkin niin ei minulla ole minkäänlaista halua esiintyä päivää jossakin epämukavassa koltussa keskellä sukulaisten ja tuttavien.. Ja mikä hitsin papin aamen ja jumalan siunaus.. En halua loukata asiaan uskovia, en todellakaan mutta tietääkseni parisuhteessa ei katsota mitä muut ajattelevat vaan keskitytään meihin kahteen, siihen olennaiseen.
Ja mitä lasten kasvattamiseen tulee niin itse olen kaveripiirissä huomannut sen että niiden kavereiden vanhemmat jotka ovat olleet naimisissa, ero tuli ennenkuin lapset ehtivät lentää pesästä. Ja suurinosa avoliitossa elävien vanhemmat ovat yhdessä vielä tänäkin päivänä. Mukaan lukien omani, vaikka heille ero meinasikin tulla mutta osasivat puhua ja selvittää asiat :)
... ja tiedoksi. Itse olen kohta parikymppinen nuori nainen.
Olen varma, ettei eroani olisi tapahtunut ollenkaan, jos olisimme menneet aikaisemmin naimisiin.
Olimme kuin luotuja toisillemme, mutta minulle tuli henkilökohtaisia ongelmia, jolloin päätin poistaa mieheni elämästäni jotta hänen ei tarvitsisi sotkeutua niihin..
Vasta nyt, monien vuosien jälkeen ymmärrän, että pilasin sillä liikkeellä meidän molempien nuoruuden..
Toki on ihmisiä, jotka vaan porhaltavat eteenpäin tapahtui mitä tapahtui, mutta kaikki eivät ole yhtä koviksia.
Joillakin todella menee elämä pilalle sen takia, ettei vakiinnuttu silloin kun se oli vielä mahdollista.
Olen siis todellakin sitä mieltä, että menkää naimisiin. Se on kuin kiitos jonka voi tuntea kuulemattakin, mutta aina on parempi olla kuin on todella KUULEE sen.
instituutio - puolisot vain vaihtuvat. AVOmieheni entinen AVIOvaimo meni äskettäin naimisiin kolmannen kerran 31-vuotiaana. Onhan tietysti hyvä, että papit ja käräjäoikeuksien virkamiehet työllistyvät :-/ I rest my case.
Avioliiton purku paljon pahempi kuin avoliiton. Kokemuksesta voin kertoa että on melko petetty olo kun ei yhtä äkkiä kelpaakaan puolisolle 12v. liiton jälkeen. Toinen kohtelee kuin ilmaa. Tulet olemaan vain se rahan tuoja... elättäjä jota ei arvosteta.
on tuosta asiasta. huoh...
Itse kohta yhdeksän vuotta avioliitossa eläneenä kehottaisin nuoria ja vanhempiakin harkitsemaan perusteellisemmin ja vielä kerran perusteellisemmin pysyvään suhteeseen ryhtymistä.
Ensinnäkin sitä, kenen ja millaisen ihmisen kanssa aikoo elää ja lapsensa kasvattaa. Fakta on se, ettei kukaan karvoistaan irti pääse vaikka olisi kuinka huippu ihminen(esim. Sinä) vierellä tallaamassa.
Kehotan hyvin viileeseen harkintaan, ja valitsemaan(!) kumppani, eikä lyömään hynttyyt yhteen just sen kanssa joka sattuu sopivasti kohdalle.
Miksi monimutkaistaa suhdetta pistämällä sormukset nimettömiin?? Jos vieläpä ei ole edes
varma suhteensa laadusta.
Sukulaisetkin puhuvat kymmenenkertaa enemmän jos erotaan avioliitosta kuin avoliitosta.
Itse en kyllä aion mennä lähiaikoina naimisiin.
Tyhmää tuo miesten painostus.
Oletpa vanhanaikainen koska vain naimisissa olevat ottavat vastuun asioista. Ihan samanlailla voit tehdä avopuolison kanssa paperit vastuista ilman papin aamenta. Avoliitossa on se hyväpuoli että omaisuus ei mene jakoon erotessa koska se mikä on toisen nimissä on myös toisen. Esimerkiksi jos aviopuoliso perii sukulaisiltaan rantapaltan mökkeineen niin avioerossa palsta menee puoliksi mutta avoliitossa ei toisella ole mitään osuutta toisen omaisuuteen joka on toisen nimissä. Itselläni on naiseni kanssa yksi lapsi ja siitä otetaan vastuu ihan samanlailla vaikka emme ole kuin kihloissa. Avioliitossa tulee riitoja jos toinen perii omaisuutta ja haluaa tehdä avioehdon ettei peritty omaisuus mene erossa jakoon. Elämme 2000 lukua ja minunkin lastani on haukuttu äpäräksi mikä osoitta että vieläkin suomessa on sivistymättömiä henkilöitä. Kolmanneksi taidat mennä lankaan kun naisesi pakottaa sinut naimissiin.
loppujen lopuksi vaikka olisi lapsia tai omaisuutta, ei avoliitossa eläminen tuo sitä tunnetta ,että toinen tosissaan on ja yrittää hamaan tulevaisuuteen asti..vaikka ei sitä voi mitään jos elämä erottaa.
että olkoon sitten kyse avio-/ avoliitosta niin joka tapauksessa kummatkin päättyvät eroon tavalla taikka toisella...
ajattelen asian näin koska on aika harvinaista että puolisot keskenään kuolisivat yhtäaikaa..
onhan sekin tietysti mahdollista mutta silti aika epätodennäköistä...
Minä haluaisin naimisiin, mies ei. Turha kuulemma muuttaa tilannetta, kun se on näinkin hyvä.
Toisin sanoen mies ei halua naimisiin, koska sitten on lopullisesti pallo jalassa.