ei jaksa kroolata

Moro!

Kaipaisin vinkkiä ja rohkaisua erityisesti krooliuinnin opetteluun. Uintitekniikkakoulun kävin kesällä (aikuisten sellaisen, aikuinen kun olen) ja nyt olen reenaillut itsekseen reilun kuukauden 3 krt./vko. Krooliuinnissa on ongelma, että jaksan uida 25 metriä, mutten yhtään enempää pitämättä taukoa. Hengitystä olen opetellut molemmilta puolilta ja se alkaa onnistua. Mikähän voi olla vikana, kun ei jaksa. Käsissä krooli ei tunnu, jalat menee kyllä aika helposti hapoille ja veikkaan, että hengityksessäkin on joku fiba, koska en kauemmin jaksa uida. Olen kuitenkin muuten erittäin hyvässä kunnossa. Yksi virhe on ehkä, että potkin liikaa jaloilla?

Eli, jos joku jotain selvää tästä sai ja osaa auttaa, niin suuri kiitos!!!
122328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

moromoro! Kroolin pitäisi kyllä tuntua enemmän hartioissa ja käsissä kuin jaloissa. Jos potkit liikaa, jalkojen isot lihakset kuluttavat kaiken hapen. Koita harjoitella pullarin kanssa, harjoittele uimalla vain käsivedoilla.

Voisit myös tarkkailla uima-asentoasi ettei ole liian pysty tai valuva. Yksi hyvä kikka on uida hitaasti kestittyen tekniikkaan eikä nopeuteen. Uloshengitys on muuten yhtä tärkeä kuin sisäänveto, saatko keuhkosi tyhjäksi uloshengityksen aikana?

Äänestä
  • Moi taas ja kiitos! Tuota jalkojen toimintaa pitää yrittää hillitä kyllä. Itselläni on vielä normaalia huomattavasti paksummat reidet, joten ne varmasti sitä happea vievät, jos tekevät liikaa työtä. Tuo jalkojen liika työ, mitä ne tekee, tulee kuitenkin jotenkin luonnostaan sen käsien rytmin mukana, mutta täytyy yrittää sitä jalkojen rytmiä muuttaa rauhallisemmaksi. Kun katsoin netistä jotain Tom Dolanin uintipätkää, niin huomasin, että eihän se potki jaloilla juurikaan vaparissa.

    Asento minulla pitäisi olla ihan ok, vaikka sitä on tietty itse vaikea nähdä. Tuota hengitystäkin pitää opetella, koska itselläni tämä uintiharrastus on niin tuore juttu, ja aikuisiällä opeteltu, että ei se varmaan ihan heti löydy.

    Palataan asiaan!

    Äänestä

  • kela kirjoitti:

    Moi taas ja kiitos! Tuota jalkojen toimintaa pitää yrittää hillitä kyllä. Itselläni on vielä normaalia huomattavasti paksummat reidet, joten ne varmasti sitä happea vievät, jos tekevät liikaa työtä. Tuo jalkojen liika työ, mitä ne tekee, tulee kuitenkin jotenkin luonnostaan sen käsien rytmin mukana, mutta täytyy yrittää sitä jalkojen rytmiä muuttaa rauhallisemmaksi. Kun katsoin netistä jotain Tom Dolanin uintipätkää, niin huomasin, että eihän se potki jaloilla juurikaan vaparissa.

    Asento minulla pitäisi olla ihan ok, vaikka sitä on tietty itse vaikea nähdä. Tuota hengitystäkin pitää opetella, koska itselläni tämä uintiharrastus on niin tuore juttu, ja aikuisiällä opeteltu, että ei se varmaan ihan heti löydy.

    Palataan asiaan!

    Mitä pidempi matka, sen heikommin potkitaan. Itse kuin uin matkaa (> 2000 m), käytän jalkoja lähinnä tasapainoon ja ponnistamaan liukuun käännösten jälkeen. Polkin kyllä 6-tahtia, mutta ei niissä ole paljoa voimaa.

    Lyhyillä matkoilla (50 ja 100 m) potkut ovat tärkeitä.

    Äänestä

heps,

no ensiksikin siellä kursilla ei ehditä perehtyä lajiin kovin syvästi.

Veden kanssa oleminen ja rentous ja hengityksen helppous tulee uimarille vasta ajan kanssa.

Arvelisin että sinulla on liian kiire päästä sinne altaan toiseen päähän ennenkuin uppoat ja siksi et ehdi hengittää kunnolla etkä tulla enää takaisin.

Tri valmentaja kurssin uima valmentaja Pertsan ohje olis 'puumerkki' -harkka:
- mene veteen vatsallesi (tietty uimalasit ja lakki päässä)
- kellu, levitä kädet ja jalat.
- pidä kasvot alas ja niskat rentona kuten muukin keho
- välillä vedä henkeä kääntämällä kasvot sivukautta veden pinnalle , puhalla ulos veteen alas rennosti

Aloita uimaan eli:
- liikuta jäseniäsi edestä taaksepäin yhä ollen mahallaan vedessä
- lisää käsien ja jalkojen vetoja ihan pikkuhiljaa niin että menet eteenpäin
- hengitä yhä sisään rennosti pääntä kääntämällä pintaan ja ulos veden alla
- lisää jäsenien vauhtia pikkuhiljaa
- lisää vauhtia ja ala uimaan kroolia
- käänny altaan päässä jne

helppo homma, et siis saa paljoa matkaa mutta tulet tutuksi veden ja kehosi kanssa...

Toinen juttu tuli mieleen: keskity siihen että olet vedessä kuin tukki suorana osittai pinnalla , niin ettei jalat/polvet roiku tai laahaa ja siten vastusta eteenpäin menoa.

Uiminen on helppoa kun veden läpi ei tartte väkisten mennä vaan lipua sen läpi kuin delffiini käyttäen veden hydrominaisuuksia hyväksi. Kun sen tajuu/löytää , niin siitä alkaa uimisen taito ja nautinto...

Äänestä
  • Morjens!

    Ei todellakaan ehditä perehtyä ei. Meikäläisellä on semmoinen ongelma, etten itse asiassa osaa kellua. Olen tuota ns. meritähtikelluntaa opetellut ja mielestäni osaan olla vedessä rentona, mutta niin vaan ne rennot jalat aina uppoavat pikku hiljaa pohjaa kohti. Rintauinnin loppuliukuvaiheessa huomaan monesti saman ongelman, eli jalkani tippuvat pohjaa kohti juuri ennen kuin ne koukistan. Kaverini mukaan, joka on käyny uimaopettajan tutkinnon, se johtuu siitä, että minulla on niin älyttömän paksut reidet. Lihakset ei kuulemma kellu niin kuin läski :) .

    No ei kai se auta kuin palata taas ihan perusteisiin ja yrittää opetella se kelluminen ens alkuun. Josko sitä pääsisi enempi sinuiksi veden kanssa, niin vois joku päivä vielä nauttia uinnista.

    Kiitos vikistä!

    Äänestä

No niin!

Tuli taas käytyä uimassa ja kroolia harjoiteltua. Tässäkin keskustelussa olleita vinkkejä pyrin hyödyntämään.

Yritin havainnoida omaa uintia ja tulin siihen tulokseen, että hengitystekniikassa on se suurin ongelma. Jos pystyisin uimaan hengittämättä niin uintini olisi mielestäni aika sulavaa. Jalkani eivät siis laahaa, vaan potku rikkoo pinnan. Yritin myös keskittyä pitämään itseni mahdollisimman suorana ja liu'uttamaan kättä pitkälle ja pitkään. Tällä tavalla sainkin uintiin rauhallisuutta ja rytmiä ja uinti tuntui eteenpäinvievältä.

Edelleenkin kuitenkin tuo hengitys tökkii. Eli pystyin uimaan vain 25 metriä, jonka jälkeen jouduin lepäämään. Pystyisin ehkä maksimissaan uimaan 50 m putkeen, jos allas olisi sen mittainen. Hapenotto joka kolmannella tuntuu sopivalta tahdilta, mutta kun alan lähestyä altaan päätyä niin tulee vähän kiire ja joskus pitää vaihtaa hengitys joka toiselle, ettei lopu happi.

Olen tarkkaillut toisten uimareiden tekniikkaa ja ihmetyttää, kun joillain jalat laahaa hirveästi ja tekniikka on muutenkin hakusessa, mutta niin ne vain uivat pitkiäkin matkoja ilman taukoja.

Kai sen hengityksen ajan kanssa oppii, vaikka aika turhauttavaa on uida altaanmitta ja pitää tauko jne.

Mikäli lisää hyviä vinkkejä tuohon hengitykseen, niin kertokaa vaan.

Äänestä

Kaiken a ja o.

Kerrot potkivasi liikaa?

Montako käsivetoa menee altaanmitalla ja montako potkuja?

Äänestä
  • Moi!

    Käsivetoparit oon kerran laskenut ja muistaakseni niitä oli 12 eli yht. 24 (12 12) :). Vai onko tuo ihan älytön määrä 25 metrillä, eli oisko ollu sittenkin 6 6. No pitää huomenna varmistaa.
    Potkujen lukumäärästä en tiedä, koska en ole koskaan yrittänyt laskea, mutta sanotaanko, että paljon paljon enemmän kuin käsivetoja. Jaloissa tuo krooli minulla tuntuukin, yläkropassa ei. Voisko liika potkiminen johtua siitä, että muuten minun jalat uppoaa, nekun ei nääs kellu, kuten aiemmassa viestissä kerroin?

    Äänestä

  • kela kirjoitti:

    Moi!

    Pullarit käyttöön ja käsivetotreenejä.

    Vaparissa ns keskipiste erittäin tärkeä.
    Eli missä kohtaa kätesi leikkaavaat ja kiemurteletko.

    Ihan perusharjoituksilla kuten mm ns pelastusuinti jolloin pää kokoajan pinnan yläpuolella ja katse eteenpäin.

    Käsivetotreenejä ilmana potkuja ja nimenomaan pullareiden kanssa.

    Äänestä

  • lifeguard72 kirjoitti:

    Onko tämä pullari se muovinen kelluke, joka laitetaan säärien väliin. Sillä olen käsivetoja treenannut, mutta siinä ongelma on juuri tuo hengitys, kun jaloilla ei voi tavallaan tasapainottaa uintia. Kun otan pullarin kanssa happea, niin silloin kyllä jalat uppoaa ja uinti lähtee kiertämään sivulle.

    Vaikka ehkä haet juuri sitä takaa, että ensin on opittava uimaan suoraan sen pullarin kanssa.

    Kiitoksia.

    Sitä hain.

    Rentous ehkä vielä hiukan hakusessa mutta sitkeällä treenillä sekin tulee.

    Kellumisen yksi merkittävin tekijä juuri rentous.

    Hiljaa hyvää tulee

    Tsemppiä treenamiseen!

    Äänestä

  • lifeguard72 kirjoitti:

    Sitä hain.

    Rentous ehkä vielä hiukan hakusessa mutta sitkeällä treenillä sekin tulee.

    Kellumisen yksi merkittävin tekijä juuri rentous.

    Hiljaa hyvää tulee

    Tsemppiä treenamiseen!

    Nonni!

    Nyt on alkanut tuo krooli pikku hiljaa edistyä. 50 metriä yhteen menoon on jo voitettu kanta ja tuntuu, että pikku hiljaa alkaa rentous löytyä potkuunkin ja hengitys paranee. Tuohon hengitykseen tein semmoisen muutoksen, että otan joka toisella ilmaa. Joka kolmannella olisi ehkä vielä sopivampi, mutta vasemmalta puolen on tuo hengitystekniikka vielä puutteellinen ja varsinkin, kun nyt joutuu vielä keskittymään potkuihin yms. Tosin välillä tulee kokeiltua joka kolmannellakin ja pikku hiljaa sekin tuntuu paremmalta.

    Oon myös kokeillu ottaa joka neljännellä happea, ja silloin uinti kulkee todella jouheasti eteenpäin, kun ei tarvitse niin usein kääntää päätä hengitykseen, mutta sillä tahdilla tulee happivaje aika äkkiä.

    Mutta valoa alkaa olla tunnelin päässä. Seuraava tavoite 75 m putkeen, tosin en tiiä millon...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kela kirjoitti:

Moro!

Kaipaisin vinkkiä ja rohkaisua erityisesti krooliuinnin opetteluun. Uintitekniikkakoulun kävin kesällä (aikuisten sellaisen, aikuinen kun olen) ja nyt olen reenaillut itsekseen reilun kuukauden 3 krt./vko. Krooliuinnissa on ongelma, että jaksan uida 25 metriä, mutten yhtään enempää pitämättä taukoa. Hengitystä olen opetellut molemmilta puolilta ja se alkaa onnistua. Mikähän voi olla vikana, kun ei jaksa. Käsissä krooli ei tunnu, jalat menee kyllä aika helposti hapoille ja veikkaan, että hengityksessäkin on joku fiba, koska en kauemmin jaksa uida. Olen kuitenkin muuten erittäin hyvässä kunnossa. Yksi virhe on ehkä, että potkin liikaa jaloilla?

Eli, jos joku jotain selvää tästä sai ja osaa auttaa, niin suuri kiitos!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu