Olen jo vuosia ollut tyytymätön avioliittooni.Lopulta en enää edes viitsinyt puhua asiasta miehelleni.Kaikki puhe valui kuin vesi sorsan selästä,ei mitään vaikutusta.
Tapasin mukavan sinkku miehen ja pikku hiljaa suhteemme kehittyi.Aluksi tietysti seksiä.Minä olin elänyt pitkään puutteessa ja uusi suhde korvasi menetetyn ajan.En ollut ikinä kokenut yhtä tyydyttävää seksiä.
Tietysti tunteet tulivat mukaan ja olin hankalassa tilanteessa,omasta tahdostani,rakastajani halusi minut omakseen ja minä halusin avioeron.Puhuin asiasta miehelleni ja hän ei tietenkään halunnut luopua hyvästä ja toimivasta yleiskoneesta.
Olin päättänyt erota ja pitää siitä kiinni.Sen jälkeen oli helppo järjestää muut asiat ja yhdessä puhuimme,kiitos tuleva exä,lähes aikuisten lastemme kanssa asiat selväksi ja siinä se.Mieheni uskoi lopulta eron tarpeellisuuteen ja jos sanon eron olleen helppo niin en liioittele.Saimme pitää lapset yhdessä ja eihän se lasteni isäkään mihinkään häviä vaan hänen kanssaan kasvatamme lapsemme.
Kiitos tuleva exä
Tapasin mukavan sinkku miehen ja pikku hiljaa suhteemme kehittyi.Aluksi tietysti seksiä.Minä olin elänyt pitkään puutteessa ja uusi suhde korvasi menetetyn ajan.En ollut ikinä kokenut yhtä tyydyttävää seksiä.
Tietysti tunteet tulivat mukaan ja olin hankalassa tilanteessa,omasta tahdostani,rakastajani halusi minut omakseen ja minä halusin avioeron.Puhuin asiasta miehelleni ja hän ei tietenkään halunnut luopua hyvästä ja toimivasta yleiskoneesta.
Olin päättänyt erota ja pitää siitä kiinni.Sen jälkeen oli helppo järjestää muut asiat ja yhdessä puhuimme,kiitos tuleva exä,lähes aikuisten lastemme kanssa asiat selväksi ja siinä se.Mieheni uskoi lopulta eron tarpeellisuuteen ja jos sanon eron olleen helppo niin en liioittele.Saimme pitää lapset yhdessä ja eihän se lasteni isäkään mihinkään häviä vaan hänen kanssaan kasvatamme lapsemme.
Kiitos tuleva exä
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jahkailua on ollut, tosiaan vuosikaudet. Odotin "ihmettä" tapahtuvaksi" eli että vaimo ottaa vastuun myös muustakin kuin omasta katkeruudesta lapsuutta ja itseään kohtaan eli kasvaa aikuiseksi. Tunneherkkänä ilmaisi asiat erittäin pikkutarkan narsisistisesti vuosikaudet. Joten aika on mennyt yhden henkilön tarpeita tyydyttäessä.
Olen ajat sitten päättänyt erota mutta nyt kun aika on erinäisten ulkopuoliseten vaikuttajien poistuessa kypsä. Jolloin asia on nyt ajankohtainen.
Lapset kasvatin ja autoin lähes yksin 12 vuotta ja he ovat tukeni saaneet ja luottamus on kunnossa heihin. Vaimon ongelma on että peloittaa kauheasti ottaa riippuvuuden jälkeen vastuuta itsestään vaikka on uhannut vuosikaudet eroavansa. Nyt se on sitten edessä ja saa nähdä miten käy mutta hoiva apu on nyt siltä osin siirryttävä naiselle itselleen.
En tiedä helpostikko käy vai ei mutta ero tulee varmuudella.
"Mieheni uskoi lopulta eron tarpeellisuuteen ja jos sanon eron olleen helppo niin en liioittele"
Heh, taisi olla helppo ero sinulle. Paskat niistä muista, kun itsellä menee kovaa...
Niiiiin?
Paskat niistä muista? Keistä kaikista NIISTÄ muista?
Toimimaton suhdekos on parempi? Kaverisuhde niinkö?
Kyllä se vaan niin on, että jokainen vastaa viime kädessä omasta onnellisuudestaan täällä.
Joten jos hommat ontuu, on asialle tehtävä jotain.
Hampaat irvessäkö olisi vain pidettävä kulissia pystyssä MUIDEN takia, vaikkei ois mitään yhteistä enää jäljellä?
Ehei.
Enkä ole aloittaja. Meinasin kommentoida aloittajan kirjoitukseen jo aiemmin.
Niitä on tuollaisia miehiä, jotka ovat - sanomansa mukaan - "tyytyväisiä" kunhan arki vaan sujuu. Itsellä on kotona myös sellainen.
Jatkuvaa ärinää jos mitä kysyy, sanoo tai kommentoi.
En osaa tehdä tai sanoa mitään oikein. Häiritä häntä ei saa eikä "tyhjänpäiväisiä" puhua.
Elämme yhdessä mutta juopa on hirveän leveä.
Mitätöintiä, väheksyntää, nimittelyä, alistamista, oven näyttämistä, väkivaltaakin (ei enää kun ei puhuta liikoja;D
Ongelmat on vuosien saatossa lakaistu maton alle, ja syyt ovat jo liian syvällä. Paskaa pääsi kertymään paskan päälle.
"Kaiken maailman terapeutteja" HÄN ei katso tarvitsevansa. Enää he eivät tässä vaiheessa tosin voisikaan auttaa, ollaan jo liian pitkällä, ja kunnioitus kadonnut. Kämppismeininki on. Kiintymystä jonkun verran, rakkautta ei.
Hän hokee aina että "tee äläkä valita." Eli hänen mielestään hänellä ei ole ongelmia. Ja onkin sanonut että "passaahan sitä lähteä jos ei ole tyytyväinen." Tuo on ollut kommentti jos olen nostanut kissan pöydälle.
Terapiaan siis hänen mielestään menköön kellä on ongelmiakin. Pitäisi olla vain tyytyväinen.
Puhua ei ole kannattanut enää aikoihin.
Tuleepa sitten erilleen muutto melkoisena yllätyksenä, mutta ei voi mitään..
Tasan varmasti tulee riitelemään asiasta, ja on omimassa kaiken "olennaisen" asunnosta.
Kunhan vaan ei rupea reuhaamaan ja käy rinnuksiin, niin materiat saa olla. Koira on valitettava juttu, on kiintynyt minuun enemmän..
Kuitenkaan en missään tapauksessa voi elää saman katon alla enää 5-8 vuotta.. ei missään tapaukessa.
Olen aivan samaa mieltä aloittajan kanssa.
Täällä on vain yksi elämä elettävänä itse kullakin, ja jos seksi loppuu, eikä olla aivan eläkevaareja ja mummoja vielä.., niin aika ankea ajatus sekin. Ei mikään avioliitto tosiaan sellainen.
(ja toisaalta, miksei sitä mummunakin vielä..)
"""Puhuin asiasta miehelleni ja hän ei tietenkään halunnut luopua hyvästä ja toimivasta yleiskoneesta.""" -kirjoittaa aloittaja
Noinhan se nimenomaan on, miehet eivät hevin halua muutosta, kunhan heillä hommat pelittää.
""" ja yhdessä puhuimme,kiitos tuleva exä,lähes aikuisten lastemme kanssa asiat selväksi ja siinä se.""""
Eli aloittajan tapauksessa ei pienet lapsiraukat enää kärsineet hekään;)
Ja toisaalta.. vaikka lapset olisivat pieniäkin, niin he herkästi vaistoaa asiat ja kärsivät tilanteesta (puhumattakaan jos joutuvat kuuntelemaan riitelyjä jne jne),
joten ei suinkaan ole aina paras ratkaisu pitää kulisseja pystyssä esim vain "lasten takia."
Olen samaa mieltä aloittajan kanssa.
Aina täällä liikkuu noita lukkareita, jotka tietää paremmin toisten liitot ja erojen tarpeettomuudet. Eiköhän se ole kuitenkin viime kädessä henkilökohtainen ratkaisu. Joku ehkä eroaa helposti ja toinen taas menee äärirajoille ennen kuin ymmärtää pelastaa itsensä. Juttu onkin siinä, että eron ottanut vastaa omasta puolestaan tekemästään päätöksestä. Ihminen pelkää suotta eroa ja yksin elämistä. Silloin, kun eronneelle iskee ahdistus, kannattaa aina muistaa mistä piinasta ja huonosta suhteesta on itsensä irrottanut. Vaikka sanotaan, että aika kultaa muistot, kannattaa silti yrittää muistaa rehellisesti miksi oikeastaan erosi ja minkälaista se elämä siinä parisuhteessa oli. Eipä sitten ahista enää... Sehän on fakta, että hyvästä ja toimivasta liitosta ei kukaan vapaaehtoisesti lähde. Vai mitä?