Haluaisin pystyä luottamaan. Haluaisin luottaa. Mutta en pysty. Mies jäi kiinni valehtelusta (aikaa raadollisestakin, vaikka ei varsinaisesta pettämisestä ollutkaan kyse (tai mistä minä tiedän, mitä on tapahtunut ja kenenkin kanssa)), kovastihan sieltä tuli selittelyjä että ei mitään väärää tehnyt, että ei valehdellut. Sitten jo sanottiinkin että joo kyllä mä valehtelin, olen pahoillani, kun taas toisena hetkenä sanoo että ei valehdellut.
Ja tuota onkin sitten jatkunut koko ajan hänen jäätyään kiinni. Elämme siis kaukosuhteessa, jossa luottamus ois mielestäni se kaiken a ja o, mutta kun ei vaan pysty luottaa. Mies sanoo että ei ikinä tekisi mitään mikä vahingoittaisi minua tai tekisi minut surulliseksi. Mutta kun on tehnyt jo, ja kelaan tätä joka päivä pitäiskö luottaa vai ei. Kun juttelen miehen kanssa puhelimessa tai mesessä, tuntuu että tottakai voin luottaa.
Mutta se hetki kun luen mesen viestihistoriaa ja sieltä putkahtaa ne valehtelutekstit, mietin että idioottiko sä oot ku tohon retkuun haluat luottaa?!?
Mun kohdalla sanonta; Anteeksi annan mutta en koskaan unohda, on enemmän kuin totta. Anteeksi olen antanut mutta en millään voi unohtaa.
Ja muutenkin koko juttu kaihertaa välejämme, kun jaksan näpäyttää valehtelusta aina välillä (tapahtuneesta on nyt...hmm...neljä päivää. (älkää naurako! :D )) Väärinhän se on kaivella "menneitä", mutta... ketuttaa. Ehkä jotenkin haluan hänen tajuavan, että olen katkera ja typerä akka, et se jättäis mut, ni ois paljon helpompaa. Kun en itse pysty sitä tekemään. Välitän kuitenkin tästä miehestä NIIN paljon että sattuu.
Ja tuota onkin sitten jatkunut koko ajan hänen jäätyään kiinni. Elämme siis kaukosuhteessa, jossa luottamus ois mielestäni se kaiken a ja o, mutta kun ei vaan pysty luottaa. Mies sanoo että ei ikinä tekisi mitään mikä vahingoittaisi minua tai tekisi minut surulliseksi. Mutta kun on tehnyt jo, ja kelaan tätä joka päivä pitäiskö luottaa vai ei. Kun juttelen miehen kanssa puhelimessa tai mesessä, tuntuu että tottakai voin luottaa.
Mutta se hetki kun luen mesen viestihistoriaa ja sieltä putkahtaa ne valehtelutekstit, mietin että idioottiko sä oot ku tohon retkuun haluat luottaa?!?
Mun kohdalla sanonta; Anteeksi annan mutta en koskaan unohda, on enemmän kuin totta. Anteeksi olen antanut mutta en millään voi unohtaa.
Ja muutenkin koko juttu kaihertaa välejämme, kun jaksan näpäyttää valehtelusta aina välillä (tapahtuneesta on nyt...hmm...neljä päivää. (älkää naurako! :D )) Väärinhän se on kaivella "menneitä", mutta... ketuttaa. Ehkä jotenkin haluan hänen tajuavan, että olen katkera ja typerä akka, et se jättäis mut, ni ois paljon helpompaa. Kun en itse pysty sitä tekemään. Välitän kuitenkin tästä miehestä NIIN paljon että sattuu.
Vastaukset 3
Vanhimmat
samanlaiselta kun mun "mieheni", jonka kanssa elän kaukosuhteessa...
Et nyt kertonut mitä miehesi on valehdellut mutta ilmeisen raadollisesti kuitenkin kuten asian ilmaiset. Luottamus on suhteen a&o. Parisuhteessa pitää voida luottaa siihen mitä toinen sanoo. Itsestäni tuntuisi kauhealta funtsia omassa päässäni puhuukohan nyt mieheni totta vai ei. Lisäksi tuo valehtelun myöntäminen/kieltäminen edestakaisin kertonee omaa kieltänsä miehesi luonteesta. Kyllä mielestäni sanojensa takana pitää pystyä seisomaan ja niistä vastuuta kantamaan jos kyseessä on aikuiset ihmiset. Siteeraisin tähän sananpartta "kuka varastaa nuppineulan, varastaa hevosen" eikähän tätäkin voi soveltaa valehteluunkin. Muutenkin vaikuttaa tosi ristiriitaiselta koko mies. Neuvoni: unohda tämä mies ja jatka elämää. Uih kuulostanpa tiukkapipolta... Mieti myös miksi välität tästä miehestä. Vai välitätkö vaan siitä että sinulla on joku, ihan sama minkä tasoinen.
Kirjoituksestasi paistaa se, minkä jo itsekin tiedät, eikö ?!
Tuo mies ei taida olla se oikea sinulle tai sinä hänelle. Sinua varten on jotakin muuta odottamassa.
Sen vain tietää, tuntee, silloin kun toiseen voi luottaa.