Yleensähän perheväkivallan uhriksi osoittautuu mies mutta onko kellään kokemusta äidin väkivaltaisuudesta? Minulla ja sisarillani on, äitimme suoraan sanottuna pahoinpiteli meitä kun olimme pieniä (nyt olemme nuorinta sisartamme lukuunottamatta kaikki jo teini-iän ohittaneita) ja tänään oli tilanne taas lähellä kun äitini meinasi käydä 6v siskomme päälle, minä siskon sitten pelastin äidin kynsistä. Äitimme on muuten kaikin puolin "hyvä äiti" mutta hän ei osaa hallita vihanpuuskiaan ja ne yltyvät mielipuoliseksi raivoksi joka yleensä purkautuu fyysisenä väkivaltana; mm. hiuksista repimisenä, tönimisenä, tavaroilla heittelynä jne. Tämä kaikki siis tapahtui lapsuudessamme, nykyään äiti on rauhoittunut paljon siitä mitä se on pahimmillaan ollut mutta silti se saa noita puuskiaan vieläkin. Hän on aina ollut myös hyvin hallitseva, nauttii toisen ihmisen alistamisesta ja kiukuttelee kuin pikkukakara jos ei asiat mene juuri niinkuin hän tahtoo. On myös aina osannut peitellä todellisen minänsä todella hyvin, ei ole ikinä vieraiden aikana saanut kohtauksiaan ja on sitten aina pelotellut meidät hiljaisiksi jos on jotain tehnyt. Äiti ei myöskään ikinä ole myöntänyt omia tekojaan, aina vähätellyt, puolustellut tai kieltänyt että olisi tehnyt mitään väärää. On aina suorastaan loukkaantunut jos on yritetty keskustella asiasta. Näin ollen asiasta ei ole juuri koskaan meidän perheessä keskusteltu ja nyt seuraukset alkavat näkyä mm. 16v siskoni joka on ehkä eniten kärsinyt äidin puuskista, on alkanut antamaan takaisin samalla mitalla niin sanotusti. Ärsyttää äitiä ihan järjestelmällisen tahallaan, aukoo päätään jne..Tämmöinen tarina minulla, onko kohtalotovereita?
äidin väkivaltaisuus
chemosh
173527
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
En oikestaan jaksa tuota sen enempää "taas" jauhaa, mutta muutamia kommenteja kuitenkin. Olkaa samperin onnellisia, että teitä on useampia kokemassa (joo,joo!) sitä paskaa. Nimittäin itse olin yksinhuoltajan ainoa lapsi ja arvaa oliko hauskaa miettiä, että kuka se hullu perheessä on. Tarkoitan, että kun on muitakin kokemassa, niin ei tule ehkä niin helposti syyllistäneeksi itseään.
Mutta hyvä jos olette nuoremmallakin iällä jo noinkin hyvin perillä kokonaiskuvasta vallankäyttöineen, provosointeineen ym. Jos ei asiasta saa perheen sisällä puhuttua (eikä sitäkään kannata ikäänsä odotella), niin suosittelen kyllä hankkimaan ulkopuolista apua. Väkivallan mahdollisesti aiheuttamat traumat kannattaa yrittää aukaista mahdollisimman pian, niin ei tarvitse niistä sitten marttyyrinä vuosia narista. Pelkään, että äitinne on, niin vanha kettu tuossa asiassa, ettei itse kyllä asiaa esille ota (jos rakastaa teitä, niin luultavasti häpeää ja haluaa kieltää asian).
Niin, ja useinhan tuo tuosta vissiinkin pahenee ajanmyötä, ja lopulta perheellä on ihan omanlainen käsitys katastrofista. Sitten kun tulevaisuudessa muodostat parisuhdetta, niin puolisosi voi olla vähän ihmeissään kun selität, ettei tässä mitään, eikös se riitely tälläista aina ole...?!!!
Lue vaikka ensi alkuun wikipedian perheväkivalta artikkeli. Siinä näytti olevan linkkilista avun pariin.
Eli äiti on ollut hyvin dominoiva, kun lapset olivat pieniä, mutta nyt teini-ikäisenä lapset antavat takaisin, mikä on ollut ihan oikein, ja välillä äiti tirauttaa kyyneliä, kun ei muuta voi. Tietty aina kieltää, että olisi mitään väärää tehnyt aikoinaan. Lasten itse täytyy nostaa itseänsä jalustalle ja puolustaa, muuten se äidin tai isän dominoivuus jatkuu myöhemminkin elämässä ja omat traumat sen kun kasvavat. Kun alkaa antamaan takaisin niin se puhdistaa kummasti ilmaa ja saa säilytettyä oman ihmisyytensä, eikä lapsi-aikuinen -suhde pääse enempää vääristymään.
Ennen sanottiin uppiniskaisiksi lapsia jotka eivät ehdottomasti totelleet vanhempiaan. Kasvatusoppaat neuvoivat "murtamaan" lapsen oman tahdon. Suomalainen lastenkasvatus on paljon ottanut mallia Saksasta aikanaan, ja seurauksethan siellä tunnetaan. Väkivalta synnyttää väkivaltaa. Alice Miller on kirjoittanut monta kirjaa lapsen persoonan kunnioittamisesta, kannattaa lukea.
Kasvaako lapsesta itsenäinen ja itsepäinen, vai alistuuko hän väkivallan alla persoonattomaksi miellyttäjäksi ja hyväksymisen etsijäksi lopuksi ikäänsä?
Miten näet tilanteen jossa poika nousee puolustamaan itseään äidin väkivaltaa vastaa, mikä pojasta silloin kasvaa? Kenties itsepäisen persoonaton naisenhakkaaja vaiko alistuvan itsenäinen hyväksymisen etsijä? Kumpi on parempi, nousta väkivalloin väkivaltaa vastaan(onko lapsella muita keinoja ja väkivallalla tarkoitan myös henkistä sellaista)ja kantaa syyllisyyttä naisen hakkaamisesta, vai alistua koko elämänsä?
nyt otat yhteyttä kouluterveydenhoitajaan, jonka velvollisuus on järjestää sinulle apua.
Älä vastaa väkivaltaan väkivallalla. Hae apua. Samalla saat "työkaluja" elämää varten, jotta et käyttäisi fyysistä väkivaltaa vuorovaikutuksen välineenä kuten vanhempasi tekivät. Avun hakeminen on paras vaihtoehto. Voit saada keskusteluapua itsellesi ja äitisi saa keskustella "kasvatusmenetelmistään" ammattilaisten kanssa.
Ensi vuoden alusta kaikilla lasten fyysisestä pahoipitelystä ja kurittamisesta tiedon saavilla virka- ja työtehtäviään hoitavilla on laajennettu velvollisuus toimia lasten/nuorten parhaaksi. Perheväkivaltaa ei todellakaan ole tarvetta hyssytellä kotiväen omassa piirissä eikä sitä kannata ruveta kotikonstein lääkitsemään (lyönkö takaisin vai alistunko..ym).
Mulla äitini on alkoholisti. Olin n. 9vuotta kun alkoi juomaan avioliitossa isäni kanssa. Sitten äitini valitsi alkoholin mielummin kuin perheensä. He erosivat ja muutin pikkusiskoni kanssa äidin luokse. Näin siellä kuinka äitini hakkasi, haukkui ja muutenki fyysisesti pahoinpiteli miehiään ja päin vastoin. Lopulta muutimme isäni luokse ja siinä vaiheessa jo sosiaaliviranomaiset puuttuivatkin elämäämme mikä oli sen ikäisellä inhottavaa.. Nyt asun jo mieheni kanssa omassa asunnossa. Olen itse huomannut miten äitini käytös vaikuttaa minun elämään nyt. Kun riitelimme mieheni kanssa seurustelun alussa heittelin tavaroita ja jopa kävin hänen päälle.... Kun olin 15 vuotiaana nähnyt mallin, niin käytin sitä sitten. Onneksi olen nyt muuttunut ja tiedän ja tunnistan sen vääräksi. Siskoni on nyt 16 vuotias ja on oppinut myös ymmärtämään miten äiti teki väärin kaikessa.. Suosittelen itse ottamaan yhteiyttä sosiaaliviranomaisiin, sillä se kyllä helpotti meidän elämää.. Vaikka vieläkin äiti syyllistää meitä miten kamalia lapsia olemmekaan kun teimme sen hänelle.. Mutta alkoholistithan syyttävät kaikissa asioissa muita.. Haluan kertoa esimerkin, koska tämä on mielestäni huvittava: Äiti kaatui vastikään pyörällä. Siskoni sanoi, että " nonii, humalassa kaatulit, oma vikasi" Niinpä äiti vastasi" Se oli pyörän vika, huono pyörä"... Ja oli ihan tosissaan.
"... vieläkin äiti syyllistää meitä miten kamalia lapsia olemmekaan kun teimme sen hänelle..."
Tällaiselle tyypille tepsii parhaiten realiteettihoito. Aina vain suoraan nyrkki tauluun, kun tuollaista puhetta alkaa kuulumaan ja ilmoitus, että jos aukoo päätään samalla tavalla uudestaan, niin seuraukset ovat samanlaiset.
Taitaa olla Oinas horoskoopiltaan äitinne...?
Kyllä mun äiti on oinas.. Mistä niin päättelit?
Te väkivaltaisen äitinne lapset, pakottakaa äitinne hakeutumaan hoitoon. Se on hoitoon hakeutuminen tai poliisille rikosilmoituksen teko. Annatte äidillenne yhdessä tiedon vaikka naisten väkivaltaisuuteen erikoistuneesta www.vakivalta-apua.fi -paikasta ja vastuutatte hänet hakeutumaan asioitaan käsittelemään.
Toinen vaihtoehto siis, jonka annatte äidillenne, on rikosilmoituksen teko hänen toimistaan. Kun äitinne saa kutsun saapua poliisin kuulusteluun epäiltynä lapsiinsa kohdistuneista väkivallanteoista, niin se on tyypillisesti asia, joka saa ihmisen miettimään tekojaan.
Tsemppiä teille elämäänne väkivaltaisen äidin lapset!
tuota aikaisempaa neuvoasi realiteettihoitdosta. Toivottavasti oli vitsi? EI väkivallalla väkivaltaa vastaan.
Kyllä niitä väkivaltaisia, niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa käyttäviä, äitejäkin on. Ehkä ko. ilmiöstä ei vain puhuta niin paljon kuin miesten harjoittamasta väkivallasta.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että ei ole ihan helppo tie tuollaisista lähtökohdista. Itselleni ja sisaruksilleni äidin käytös on aiheuttanut turvattomuuden tunnetta, heikkoa itseluottamusta, varovaisuutta/arkuutta suhteessa muihin ihmisiin, vaikeutta luottaa, passiivisuutta, heikkoja sosiaalisia taitoja jne. Ihmissuhteet eivät tule koskaan olemaan helppoja minulle. Eivät ne sitä varmaan ole kellekään, mutta minulle vielä vaikeampia kuin useimmille.
Sitä vaikempaa tilannetta on korjata, mitä myöhemmin siihen puututaan. Toisaalta tuollaista voi olla ulkopuolisen vaikea huomata tai edes uskoa. Lapset ovat aika pitkälle lojaaleja vanhemmilleen.
Dave Pelzerin Pimeän poika on kirjoittajan omiin kokemuksiin perustuva kertomus äärimmäisen julmasta äidistä ja selviytymisestä. Torey Haydenin kirja Auringonkukkametsä on hyvä kirja siitä, miten äidin ongelmat vaikuttavat koko perheeseen. Suomalaisilta tekijöiltä on teos nimeltä Lasinen lapsuus. Se perustuu tutkimuksiin vanhempien alkoholismin vaikutuksen lisäksi myös vanhempien mielenterveysongelmien vaikutuksesta lapsiin.
uskottekaan. Itse elän parisuhteessa, edelleen, tämöisen ihmisen kanssa. Seurassa vieraiden läsnäollessa on mitä mukavinta ihmistä ja puhuu aivankuin kantaisi vastuuta perheestään ja parisuhteestaan. Tottuus on kuitenkin tämä;
Ollut useita syrjähyppjä, valehdellut ja salannut. Sittemmin lasten syntymisen jälkeen huutanut kuin hinaaja ja pahoinpidellyt lapsia.... ajanut käytöksellään perheen tekemisiin lastensuojelun, poliisi, syyttäjäviranomaisten, lasten pysykologien yms... kanssa. Syy on kuulema omissa vanhemmissa, lapsissa ja puolison siaruksissa, itse on puhdas kuin pulmunen valehteluun ja pettämiseen, puhumattkaan väkivallasta lapsia kohtaan. Kaiken takana on kuitenkin tyytymättömyys itseensä ja samalla suunaton itsekyys omaan napaan tujottaminen.
Mikä auttaa:
Suoraan puhuminen kertominen että olet huorannut, valehdellut, salannut, käyttäytynyt väkivaltaisesti ja olet täysi paska joka on pilannut paitsi oman elämänsä myös hyvän parisuhten ja lasten elämän. Tämä myös julkisesti vieraiden läsnäollessa on saanut ajattelemaan ..... Huutaminen ei auta vaan rauhallisesti asiosta puhuminen niiden oikeilla nimillä...., huoraaminen on huoraamista, valehtelu valehtelua, huutaminen huutamista, väkivalaisuus väkivalaisuutta jne....
Kyllä vaikutusta on kun vieraiden läsnäollessa rauhallisesti toteaa, että sinä se olet pettänyt perhettäsi useita kertoja ja käyttäytynyt väkivaltaisesti lapsiasi kohtaan pahoipidellen yms... ja voisit vähitellen kasvaa aikuseksi tai pakata tavarasi ja etsiä onneasi toisaalta.
hae eroa ja sopikaa kaikessa sovussa lastenne hoidosta. Lopettakaa kulissin pönkittäminen jos elämänne on tuollaista. Lapset siitä eniten kärsivät.
sinä luulet.... En pönkitä mitään. Yksin ei voi sopia, jos toinen on ajatuksiltaan 4 vuotiaan uhmaikäisen astella... niin kyllä siinä sopimiset sovussa on aikalailla vaikea tehdä. Aika kätevästi vetäsit diagnoosisi, kulissien pönkittämisestä en tunne että ainakaan minulla olisi moiseen tarvetta. Nähdäkseni ennen sopimista toisen on kasvettava aikuiseksi, onhan kaikkien kyettävä jatkamaan elämää erojen jälkeenkin.
Voi vain käydä niin että toisen henkisen kasvun odottamisessa menee loppuikä, hukkaan, kuin hakkaisi omaa päätään seinään. Joskus eroaminen on paras ratkaisu. Sen jälkeen pääsee rakentamaan elämään uudelta pohjalta.
Hei!!
Meillä on väkivaltainen äiti, käyttää fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Täysin holtiton ollut vihan puuskissaan, eikä ole antanut minkäännäköistä ihmisyyden arvoa meille, meitä on kolme sisarusta. Hän mm. hakkasi mun päätä seinään, kunnes taju meni ja jätti virumaan. Huusi kurkku suorana, että ei ole ikinä halunnutkaan meitä. Kaiken teki salaa isältämme joka asui töissä ja kertoi jotain aivan satuja isälle, miten on mennyt, kielsi meitä puhumastaan mitään. Nyt ollaan kaikki jo lähes aikuisia ja kaikki me niitetään sitä hedelmää elämässämme, kukin tavallaan. Ihan hirveän surullista, mutta niin totta, mutta mä jaksan uskoa, että ihminen voi selvitä mistä vaan, vaikka se voi viedä aikaa paljon ja vaatii työtäkin toki paljon... uskon että äidin pahoinpitelemiä on paljon enemmän, kuin media antaa ymmärtää, äiti pahoinpitelijänä on turhaan tabu aihe. On liian yleistä, että äiti lyö ja meillä ei ole varaa enää vaijeta ja peitellä sitä asiaa.