Storan seikkailut

Nyt maksetaan suomalaisten suuruudenhullujen, ahneiden herrojen maailman valloitusta. Tosin tässä on mukana ruotsalaisiakin.
USA:n seikkailut, Uruguai/Brasilia.
Muualle on varaa ajaa rahaa kuormittain mutta Suomessa jos ei ylitetä edellisen vuoden rökälevoittojen määrää se lasketaan tappiolliseksi liiketoiminnaksi.
Luoja varjele meitä silloin kun Nokian alasajo alkaa.
Silloin sitä vasta verta piereskellään.

Se on kummallista kun suomalaisen työn tulokset poltetaan aina maailmalla savuna ilmaan.

Soneran UMTS kaupat Saksassa. Monia muita.
Kukaan ei ole silti syyllistynyt mihinkään laittomaan .
141507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

olemasta, muutamassa vuodessa kuihtuu pois kokonaan. Mitä tänne enään jää?
ei mitään tuottavaa työtä, muutama britti ei auta asiaa, vanhuksetkin kohta hoidetaan isoihin keskuksiin, halvempaa nääs!

Äänestä
  • No jospa tämä kammottava uutinen laittaisi valtiovaltaan vauhtia ja ydinvoimala hanke kallistettaisiin kemijärven suuntaan vaikka väkisin.

    Entisenä Kemijärviläisenä ei voi kuin päivitellä tätä hommaa. Uskomatonta.

    Äänestä

  • Kemijärvi liitetään Pelkosenniemen kuntaan pakkoliitoksella vuoden 2009 alusta

    Äänestä

  • niemel. kirjoitti:

    Kemijärvi liitetään Pelkosenniemen kuntaan pakkoliitoksella vuoden 2009 alusta

    sitten auttais ?

    Äänestä

Jos et tiedä, niin pääomalle yritetään kasvattaa arvoa ja siinä on liiketoiminnallisia riskejä. Ne ikävä kyllä realisoituvat suoritusportaalle, kuten tässäkin tapauksessa materiaalien saatavuus näyttää tulevan ylivoimaiseksi esteeksi.

Mitä ihmeen laitonta siinä on, että yksityistä pääomaa sijoitetaan ja sitä joskus hävitään? Minkälaisen oikeusjutun laittaisit?

Äänestä
  • Sinun kommunistisyyttelysi kuvastaa älykkyytesi tason.
    Mitä noihin yksityisiin omistuksiin kertomissani kohteissa tulee tulee. Sekin paljastaa sinun suppean tietämyksesi.
    Sinun kannattaa pitää suusi supussa ja vetää tietsikan töpseli seinästä ja ottaa päivälääkkeesi.

    On se niin valitettavaa kun valtio ei lisää laitoshoitopaikkoja kahelit joutuvat elämään avohoidossa.

    Äänestä

  • Etelässä p kirjoitti:

    Sinun kommunistisyyttelysi kuvastaa älykkyytesi tason.

    Se, että valtio omistaa osakkeita, ei tee osakkeen perustana olevasta omaisuudesta julkista.

    Äänestä

  • Etelässä p kirjoitti:

    Sinun kommunistisyyttelysi kuvastaa älykkyytesi tason.
    Mitä noihin yksityisiin omistuksiin kertomissani kohteissa tulee tulee. Sekin paljastaa sinun suppean tietämyksesi.
    Sinun kannattaa pitää suusi supussa ja vetää tietsikan töpseli seinästä ja ottaa päivälääkkeesi.

    On se niin valitettavaa kun valtio ei lisää laitoshoitopaikkoja kahelit joutuvat elämään avohoidossa.

    Nyt on menny puurot ja vellit toverilta sekaisin.

    Ikävä kyllä, valtion omistajapolitiikka ei ole aluepolitiikkaa.

    Mutta ennenkuin moittimaan alat, niin kerro toki siitä, minkälaisen oikeusjutun laittaisit ja mikä olisi haaste?

    On se hyvä että Suomen Keskusta puolustaa haja-asutusalueita aktiivisella omistajapolitiikalla...

    Äänestä

  • sijoittaja. kirjoitti:

    Niinpä, valitettavasti tyhmyydestä ja taitamattomuudesta ei voi syytettä nostaa.

    Äänestä

  • Kyllä tämä asia on selvä muille paitsi sulle juntti valtiolla on osakkeissa ja ääni vallassa enemmistö ja he ovat ensimmäisinä tietoisia tämän suuruus luokan asiassa. ps eri asia on sitten välittääkö tämä hallitus asiasta vai ei.

    Äänestä

  • Etelässä p kirjoitti:

    Niinpä, valitettavasti tyhmyydestä ja taitamattomuudesta ei voi syytettä nostaa.

    Yksityisiä pääomiahan ne ovat, miksi edes pitäisi rangaista?

    Äänestä

  • jaspari kirjoitti:

    Kyllä tämä asia on selvä muille paitsi sulle juntti valtiolla on osakkeissa ja ääni vallassa enemmistö ja he ovat ensimmäisinä tietoisia tämän suuruus luokan asiassa. ps eri asia on sitten välittääkö tämä hallitus asiasta vai ei.

    Miten et käsitä, että julkisesti noteerattu pörssiyhtiö ei ole valtionyhtiö vaikka valtio omistaakin siitä osakkeita? Ei valtion tehtävänä ole enää ollut pitkään aikaan tukea elinkeinoelämää suoralla panostuksella.

    Se on markkinataloutta.

    Äänestä

Stora Enson toimitusjohtajan Jukka Härmälän kansainväliset eläkemaksut, palkka, luontaisedut ja bonukset olivat yhteensä 1,58 miljoonaa euroa vuonna 2006. Kun täydellinen idiootti saa näin paljon niin mitähän viksummalle maksettaisiin. Pitäisiköhän panna paperit sisään?

Äänestä
  • Kepu pettää aina, mutta demarien ammattiyhdistysihmiset joka kerta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Etelässä pakkotöissä kirjoitti:

Nyt maksetaan suomalaisten suuruudenhullujen, ahneiden herrojen maailman valloitusta. Tosin tässä on mukana ruotsalaisiakin.
USA:n seikkailut, Uruguai/Brasilia.
Muualle on varaa ajaa rahaa kuormittain mutta Suomessa jos ei ylitetä edellisen vuoden rökälevoittojen määrää se lasketaan tappiolliseksi liiketoiminnaksi.
Luoja varjele meitä silloin kun Nokian alasajo alkaa.
Silloin sitä vasta verta piereskellään.

Se on kummallista kun suomalaisen työn tulokset poltetaan aina maailmalla savuna ilmaan.

Soneran UMTS kaupat Saksassa. Monia muita.
Kukaan ei ole silti syyllistynyt mihinkään laittomaan .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu