Kyllä työhönottajissakin taitaa olla vikaa. Rima ja kriteerit on niin korkealla ettei kukaan sinne yllä (paitsi jos on joku tutun-tutun-tuttu). Muutamassa haastattelussa jossa olen käynyt ei ole mukamas löytynyt tarpeeksi hyvää hakijaa ja paikka on laitettu hakuun uudestaan? Ala on suosittu, hakemuksia tulee aina satoja. Miksi ei muka niistä löydy sopivaa?
Ihmiset pelkäävät nykyään toisiaan. Kaikki inhimillinen on pelottavaa. Jos olet persoona, olet liian vahva. Jos sinulla on itseluottamusta olet narsisti. Jos olet herkkä olet heikko.
Eikö riittäisi alan koulutus, työkokemus, suositukset ja hakijan kova motivaatio ja kunnianhimo menestyä työssään?
Ihmiset pelkäävät nykyään toisiaan. Kaikki inhimillinen on pelottavaa. Jos olet persoona, olet liian vahva. Jos sinulla on itseluottamusta olet narsisti. Jos olet herkkä olet heikko.
Eikö riittäisi alan koulutus, työkokemus, suositukset ja hakijan kova motivaatio ja kunnianhimo menestyä työssään?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Olen näet ainakin kolme kertaa saanut työpaikan se. eri ihminen on päättävässä asemasa olevana tehnyt valinnnan ja sitten alle puolen vuoden päästä on ilmestynyt uusi työhönottaja, joka onkin teilannut maanrakoon. Muistan vieläkin nämä tapaukset.
Uusi ei edes ehtinyt oppia tuntemaan minua, vaan oli jostain muodostanut mielipiteensä ensi tapaamiselle. Osoitti heti myös, mitä minusta ajattelee. Mikään ei muuttanut hänen mielipidettään muutaman kuukauden sisällä vaikka tein miten hyvin kaikki. Aina kun tuli mahdollisuus, pienikin, siitä kasvatettiin iso juttu kepulikonstein. Vastaavassa tapauksessa muiden kohdalla tehtiin silmänkääntötemppu ja asia esitettiin erinomaisena, vaikka yleensä siitä olisi kuulunut saada vähintään huomautuksen.
Asian olisi vielä ymmärtänyt, jos mulla olisi ollut vakipaikka, mutta olin määräaikainen ja poistuin vaivattomasti muutenkin hyvin pian. Tosiasiassa työpaikka kärsi eniten, minun ohella siis. Mutta tärkeintä olikin mustata tulevaisuutta varten ja lyödä maahan ja mitätöidä kunnolla. Myös muut työntekijät lähes pelkäsivät olla minun kanssa tekemisessä, elleivät he näyttävästi samalla mitätöineet minua ympäristölle.
Joo itse olen saman kokenut vituttaa työpaikoissa tuollainen tutun tutun tuttu meiniki että sellaiset saa töitä. Vaikka itse olisit paljon pätevämpi kyseiseen hommaan ja sitten tuntuu että kaikki on siellä työpaikassa sinua vastaan tai yritetään kaataa niskaasi toisten tekemät virheet vaikka sitä et sinä olisi tehnyt yms. Vituttaa kilpailla työpaikoista joitakin hevonvitun tutun tutun tuttuja vastaan että näin.
Vaikka on vankka kokemus alalta ja parit tutkinnot takana, niin ei kelpaa, kun ikää on vähän yli 40 v. Mutta toisaalta ihmetyttää eräs yritys, jossa toimihenkilöistä (useista) on tehty asiantuntijoita ja johtajia, vaikka kokemusta ei ole nimeksikään.
Luultavasti työnhakijoissa löytyy joka lähtöön, mutta niin se on niiden rekrytoijienkin kohdalla. Kyllä ne saattaa juoksuttaa ihan omaksi ilokseen, ja siinä saa varautua ajanhukkaan ihan samallatavoin kuin missätahansa liiketoiminnan markkinoinnissa.
Nykypäivän vaatimukset ovat kovat. Todellisista osaajista on pulaa. Rimaa ei silti missään nimessä lasketa sillä perusteella, ettei sopivia hakijoita kasva puussa.
"Eikö riittäisi alan koulutus, työkokemus, suositukset ja hakijan kova motivaatio ja kunnianhimo menestyä työssään?"
Jos ne täydellisesti soveltuvat, niin useimmiten kyllä. Lisäksi tiedot, taidot, kyvyt ja persoona on lisättävä tähän listaan. On lisäksi hyvä huomioida, että soveltuva kokemus tms. ei useinkaan ole hakijan tiedossa täydellisesti. Työpaikkailmoitus ei ole kuin raapaisu täytettävästä tehtävästä.
Ei osaajista ole pulaa, vaan tarpeeksi nöyristä osaajista.
Mitä ihmeen järkeä on siinäkin, että osaaja, joka oli reipas ja sosiaalinen ainakin työt aloittaessaan, laitetaan pois, koska osaajan aika ei riitä tumpelon esimiehen sosiaalisten tarpeiden tyydyttämiseen (ihan oikeasti, hankkisi kavereita, jos haluaa vuodattaa avio-ongelmiaan...) ja jatkuvasti on kahnausta työmenetelmistä, jotka osaaja tuntee 100%:sti, mutta esimies tuskin 5%.
Esimies tulkitsee tilanteen huikealla sisäisellä intuitiollaan niin että työntekijä on "vastahakoinen" eikä tarpeeksi "oma-aloitteinen" todella halutakseen jatkaa työpaikassa.
Sitten ruvetaan hakemaan uutta työntekijää ko. pestiin, mutta koska "osaajat" on paikkakunnalla jo jokseenkin läpikäyty, haetaan reipasta ja sosiaalista "koulutettavaa" sen sijaan.
Monen alan osaajat vaihtavat paraikaa ammattia ja vaihtavat työtä mieluummin vaikka kadunlakaisijaksi, kuin menevät vanhaan duuniinsa napanöyhtäisten amk-pelle-esimiesten höykytettäväksi tai merkonomirekrytoija-apinoiden ivattavaksi.
(Ihan pienenä lisäyksenä: ammattilaiset ovat melko itsetietoista sakkia ja heidät tunnistaa mm. siitä, että he käyvät töissä tekemässä työtä, eivät omaa persoonaansa ja kyvykkyyttään kailottamassa. Tätä eivät tajua ne, joilta todellinen kokemus käytännön työnteosta puuttuu.)
Noin hyökkäävällä ja negatiivisella asenteella en itse ainakaan rekrytoisi sinua. Jos termi nöyryys on sinulle synonyymi sille, että pitäisi kuunnella esimiehen avio-ongelmia, niin jossain mennään vikaan.
"ammattilaiset ovat melko itsetietoista sakkia ja heidät tunnistaa mm. siitä, että he käyvät töissä tekemässä työtä, eivät omaa persoonaansa ja kyvykkyyttään kailottamassa."
No tässä ainakin sinun persoonasi on saanut turhaa kailotusta. Jos egosi ei taivu nöyryyteen, niin kyse on juuri siitä, että työn tekemisen sijaan keskityt aivan vääriin asioihin. Taidat huomata sen itsekin?
(On vähän pitkä kirjoitus, mutta toivottavasti jaksat lukea. Edellisen sisäluku ei tainnut mennä ihan putkeen...)
Ole huoleti, pomo haukkui minut jo kaikista olettamistaan asennevammoistani, joten vuodatuksesi valui ns. hukkaan...
Kaikki tietonsa pomo oli saanut ilmeisesti puhumalla puille, koska onnistuin kumoamaan faktoilla kaikki hänen muut houreensa, paitsi sen että hänen mielestään olin vain tulkinnut väärin hänen puheensa, koska oletin hänen tarkoittavan sitä, mitä puhuu, kun todellisuudessa minun olisi pitänyt tulkita hänen puheestaan - ilmeisesti rivien välistä - mitä hän tarkoittaa.
Luojan kiitos sain potkut siitä firmasta ja toivottavasti en samanlaiseen joudu. En varmaan joudukaan, koska "nöyryyden" puutteessa en voi pidätellä nauruani esim. rekrytoijien kysyessä paperista lukien kysymyksiä, joihin olen jo vastannut.
Persoonassani ei ole mitään vikaa ja olen oikea unelmatyöntekijä. Minua solvaamalla kerrot enemmän itsestäsi kuin minusta. Ihmetyttää kyllä, mistä ihmeestä näitä persoonallisuusasiantuntijoita sikiää? Ehkä peruskoulussa pitäisi alkaa antaa nöyryyskoulutusta siitä, että vaikka mikä titteli siinä kaulassa roikkuisi, niin se ei sinällään tuo ihmiseen mitään lisäarvoa, vaan se, mitä tuo ihminen todellisuudessa tietää ja osaa.
Tällaisia kvasi-analysoijia en nauramatta jaksa katsella, mikä tietysti ottaa pattiin heikoin eväin varustettua ns. "ylempää" toimihenkilöä tai sellaisena mielellään esiintyvää.
Jos työntekijää on tarkoitus nöyryyttää ja kyykyttää ja ottaa "egolta" luulot pois, ei pidä ihmetellä, miksi parhaat lähtevät ja vain pahimmat silmänpalvojat jäävät.
Emme me siellä työpaikalla ole omasta puolestamme toteuttamassa mitään markkinatalouden missiota, vaan ansaitsemme leipämme myymällä ammattitaitomme sille, joka sitä tarvitsee ja osaa myös arvostaa, edes antamalla työrauhan.
Jäbä yrittää nyt päteä jollain sivistyssanoilla?! Aikaisempi kirjoittaja puhui asiaa, sulla todellakin on asennevamma. Itse en esimiehenä jaksaisi tollasta jätkää kauan katsella, joka yrittää päteä... Hyväksy roolis. Kun olet työnHAKIJA, niin olet pyytämässä työpaikkaa. Ihme spedeilyä...
Näinhän se selviää, millaisiin kaikenlaisiin asennevinksahduksiin työhakijana ja työntekijänä törmää. Yleisin on juuri tämä: Ole sinä siinä vaan kusi sukassa, koska olet minua alempana.
Päättely on tasoa: Olen oikeassa, koska olen viisaampi kuin sinä, ja minun täytyy olla viisaampi kuin sinä, koska olen oikeassa.
Jotain tämän ketjun, josta tämä ketju lähti sivuun luisumaan, aloittaja taisi mainita persoonallisuuden vahvuuksista, joita työnhakijassa ei saa olla, koska ne tulkitaan huonoiksi ominaisuuksiksi. Kaikkien pitäisi olla jotain yksiulotteisia kiiltokuvapojuja, etteivät vaan herätä epäilyjä mahdollisen "luonteen" olemassaolosta?
Ns. korkeammassa asemassakin olevat ovat nykyään ihme pelokkaita ja epäluuloisia. Miten sellaisten kanssa sitten syntyy yhteisymmärrystä, kun kaikki mitä on, tekee tai sanoo on vain osoitusta asennevammasta ja pätemisen tarpeesta.
Ihmiset vertaavat toisia pääasiassa itseensä, eli harmillista kyllä myös omat viat paljastuvat syyttämällä muita. Esim. jos itsellä on alemmuuskompleksi, toistenkin täytyy olla samanlaisia tyhjän uhoajia.
Kasvaminen ja kehittyminen on ihmisen osa, ei sitä tarvitse pelätä, että se välillä sattuu. Tärkeintä on, että tuntee itsensä ja omat vahvuutensa, niin eivät puskasta huutelijatkaan paljoa hetkauta. Se, mitä ulospäin näkyy on sitten ihmisen itsensä säädeltävissä.
Työhaastattelussa olisi parempi jos hakija ja työnantaja voisivat olla ihan omat itsensä, ettei tulisi pettymyksiä puolin tai toisin. Turha se on sitä paitsi arvioida työntekijän soveltuvuutta kynnysmatoksi, jos työhön haetaan oma-aloitteista, itsenäistä vastuunkantajaa, joka rohkenee myös toimia aktiivisesti isossa ryhmässä eikä pelkää uusia haasteita.
"Jos työntekijää on tarkoitus nöyryyttää ja kyykyttää ja ottaa "egolta" luulot pois, ei pidä ihmetellä, miksi parhaat lähtevät ja vain pahimmat silmänpalvojat jäävät."
Et tosiaan taida ymmärtää homman jujua? Ei "nöyryydellä" tarkoiteta mitään orjana olemista. Ei tosiaan ihme jos sinulle on huomautettu asiasta. Tottakai työnhaussa pitää tietyllä tavalla olla nöyrä. Ei uuteen firmaan voi mennä takki auki ja pullistella.
Jos noilla avuilla on esimiesasemassa niin ei voi olla kovin kaksisesta työpaikasta kyse. Työn iloa vaan sinne!
Ahaa, nyt huomaan mokani!
Käytin väärää sanaa "nöyrä", joka sinällään on perusvireeltään positiivinen, silloin kun sitä oikein käytetään. Olen kuullut kyllä vedottavan "nöyryyden puutteeseen" silloinkin kun siitä ei ole ollut missään nimessä kysymys. Kieli on vaikea työkalu.
Olisi pitänyt käyttää sanaa "nöyristely", mikä on merkitysopillisesti lähempänä oikeaa termiä.
Tämä selittääkin nämä asialliset tunteenpurkaukset näissä vastauksissa. Taidatte sittenkin olla fiksuja kavereita, koska näin tarkasti ja objektiivisesti osaatte eritellä asioita ja ilmiöitä.
Harmi, jos aiheutin aiheetonta tuskaa työvoiman laadullisista puutteista - ainakin mitä minuun tulee. Minulla on sen sijaan ollut hauska lukea näitä äkkiarvaamalla tehtyjä luonnehdintoja minusta, koska näitä ei allekirjoittaisi kyllä kukaan entisistä työnantajistani tai työkavereistani - ehkä sitä yhtä yksin pimeään eksynyttä hourailijaa lukuunottamatta. En ollut nimittäin ainoa, jonka kohdalla hän toimi lumiukkoperiaatteella: päivällä pihalla, yöllä kuutamolla.
Kiitos selvennyksestä!
Käsität termin "nöyryys" jollain tavalla väärin. Jokaiselta ihmiseltä sitä pitäisi löytyä, toisilta enemmän ja toisilta vähemmän. Nöyryydellä ei tarkoiteta, että olisit esimiehesi sylkykuppi, johon hän voi kaataa myös siviilissä olevat ongelmansa. Nöyryys ei tarkoita, että egolta otettaisi luuloja pois. Se ei ole silmänpalvomista, eikä mitään tämän tyylistä mihin vihjailet.
Nöyryydellä tarkoitetaan tietynlaista asennoitumista uuteen tilanteeseen, työympäristöön ja uusiin tehtäviin. Ihmiseltä löytyy kunnioitusta ja arvostusta työtä kauemmin tehneitä kohtaan. Nöyryys työtehtävien edessä juontaa myös haasteellisuuteen ja sitä kautta motivaatioon. Henkilö kokee, että hänellä on vielä opittavaa ja työ on mielekästä.
Nykypäivän koulutuslaitokset hokevat "sinusta tulee johtaja" –mantraa ilmeisen tehokkaasti. Jokaisen markkinointia lukeneen pitää heti koulun penkiltä päästä markkinointiosaston esimieheksi tai vähintään AD:ksi. Työnhakija usein jo haastattelussa ilmoittaa, että maksimissaan vuoden tai kaksi voisi "suostua" olemaan assistenttina, mutta sen jälkeen olisi jo päästävä pomoksi.
Nöyryyden puute näkyy myös työyhteisön toiminnassa kun uutta henkilöä opastetaan ja perehdytetään. "No niin, joo joo... älä sä tuu mua neuvomaan" –asenne on tullut meilläkin vastaan. Vaikka henkilö olisi toiminut samassa toimenkuvassa muualla, se ei tarkoita, että myös meillä kaikki asiat tehtäisi samoin.
Nöyryyden puute näkyy myös perinteisessä mielessä, eli työnantajan direktiovallan vastustamisena. Henkilö ei mielellään ota esimiehen ohjeita, tai suoria komentoja kuuleviin korviinsa, tai ainakin protestoi niitä vastaan. Etenkin jos työtehtävä on tylsä ja rutiininomainen, ei sitä haluta nöyryyden puutteessa lähteä suorittamaan. Markkinointisuunnittelijan joutuessa postittamaan n.150 kirjettä hän purnasi aiheesta kuukauden työtehtävän suorittamisen jälkeenkin. Ei kuulemma tuollaiseen pitäisi joutua "alentumaan" kun on nimikkeenäkin ihan markkinointisuunnittelija.
Nöyryys on myös perinteistä suomalaista vaatimattomuutta. Omat saavutukset näytetään, niistä otetaan kiitos vastaan, mutta niistä ei tehdä erillistä numeroa. Muita työtovereita ei paineta alas sillä, että minä itse olen saavuttanut tämän ja tämän. Työtoverit nähdään tasavertaisina kumppaneina, eikä omaa itseä nosteta jalustalle.
Tämä kuvailemani nöyryys on kovaa valuuttaa työmarkkinoilla. Tällaisia henkilöitä haetaan, rekrytoidaan ja he myös etenevät organisaatioissa pitkälle. Heidän perusvalmiutensa mm. esimiestoimintaan on ideaali, sillä henkilö ei hae esimiestehtävää vain saadakseen statusta ja komentovaltaa. Nöyryys on myös taito, jota voi harjoittaa. Usein elämänkokemus jo itsessään tuo tiettyä nöyryyttä elämän isojen kysymysten äärellä.
Tämä oli loistoesimerkki ketjusta, joka vastaa arki-elämänkin tilanteita: tässä takerruttiin yhteen sanaan, ilmeisesti tekstissä esiintyneiden provosoivien ilmausten raivostuttamana. Itse asia unohtui matkalla ja keskityttiin mollaamaan henkilöä, johon liitettiin monia negatiivisia ominaisuuksia ja purettiin aggressioita mitätöimällä kirjoittajaa henkilönä. Kirjoittajan omia lauseita käännettiin häntä vastaan asiayhteydestään irrotettuina lainauksina, joita sitten esitettiin todisteina mielikuville, joita kirjoittajaan haluttiin liittää.
Lopuksi annettiin luotujen mielikuvien pohjalta täysin itsestään selviä käyttäytymisohjeita kuvitteellisille "persoonallisuushäiriöiselle" pullistelijalle.
Tämä taas kuvastaa sitä, miten herkästi aliarvioimme ihmisten kykyjä, ominaisuuksia ja sosiaalisia taitoja, varsinkin jos heidän oletetaan kuuluvan jotenkin alempaan kastiin tai olevan muuten alisteisessa asemassa arvioijaan nähden.
Tätä olen kovasti tutkinut, opiskellut ja päätä pahkaa kokeilemalla testannut. Maallikkona ei tietysti kannata vetää mitään kankeita johtopäätöksiä, mutta sen verran voin yleistää, että olen törmännyt ihmistyyppiin joka "ei näe ennen kuin uskoo".
Eli ennakkoluulot ohjaavat ihmisen ajattelua jopa niin pitkälle, että hän ei näe edes tapahtumia sellaisena, mitä todella tapahtuu (no, esimerkkinä jonkun laitteen toiminta), vaan miten hän luulee tapahtuvan. Tähän ansaan on paljon helpompi langeta silloin, kun tulkitaan toista ihmistä. Positiivisetkin asiat voidaan kääntää puutteiksi, kun ne ymmärretään omien ahtaiden käsityksien kautta.
Taisin jo aikaisemmin todetakin että ihmisen osa on kasvaa ja opetella. Kasvun edellytys on se, että ensin hieman rauhoittuu ja uskaltautuu sieltä poterosta ulos katselemaan maailmaa avoimesti. Positiivinen ajattelu ei ole sitä, että kaikkea pitäisi ihannoida kritiikittä, vaan se on vastavoima negatiiviselle ajattelulle, jossa kaikki vastaantuleva teilataan yhdenkin pienen puutteen perusteella.
Haluan siis tällä loputtomalla horinallani siis tuoda esiin sen, että täällä "hakijapuolella" saattaa olla hyvinkin syvällisesti ajattelevia ihmisiä, jotka suhtautuvat kriittisesti myös itseensä ja haluavat kehittää taitojaan ja ymmärrystään. Tässä ei kuitenkaan auta se, että kohdellaan jotenkin aliarvioivasti, ivallisesti tai "isällisesti opastaen". Kyllä itsensä hyvin tunteva tämän kestää, mutta epäilee silti, josko hänellä itsellään olisi jotain opittavaa. Olisi parempi antaa kunnon palautetta ja reilusti ilmoittaa, mitä mielikuvia hakija herättää. (Tämä ketju oli siis loistava esimerkki reilusta palautteesta, mitä haettiinkin ;) ) Karkeimpina ja kauheimpina esimerkkeinä esim. katkot työhistoriassa, joita saatetaan tulkita merkiksi sairaudesta, alkoholismista tai vankilatuomiosta, mutta ei kuitenkaan kysytä suoraan vaan vittuilemalla vihjaillaan "että sinulla ei taida olla elämä oikein hallussa..."
Hakijan puolelta avoimuus ja rehellisyys onkin sitten harvinaisen vaikeasti tasapainoteltava asia,: jos et kerro, salailet, jos kerrot (olin sukulaisen raksalla tms.), keksit selityksiä.
Anteeksi provoni, mutta uskon, että tästä jotain syntyi. Ainakin itse tulin taas vakuuttuneeksi ilmaisun ja kommunikoinnin vaikeudesta, kun pitää ottaa niin monta asiaa huomioon.
Kiitos ja näkemiin!
Hei kiitos, tästähän sikisi kunnon keskustelu.
"Jotain tämän ketjun aloittaja taisi mainita persoonallisuuden vahvuuksista, joita työnhakijassa ei saa olla, koska ne tulkitaan huonoiksi ominaisuuksiksi. Kaikkien pitäisi olla jotain yksiulotteisia kiiltokuvapojuja, etteivät vaan herätä epäilyjä mahdollisen "luonteen" olemassaolosta?"
Tästä olen samaa mieltä. En ehkä osannut itseäni ensimmäisessä viestissä tarpeeksi selkeästi ilmaista. Tunnistan itsessäni luonteenpiirteitä jotka ovat vahvoja ja näin ollen arvelluttavat tai pelottavat rekrytoijia. Itse haluan uskoa, että juuri ne luonteenpiirteet tekevät minusta ainutlaatuisen ja menestyvän ihmisen elämässä ja työssäni. Toisaalta olen yrittänyt joitain vahvoja puoliani hieman loiventaa, jotta saisin sellaisen työn kun haluaisin. Kaikki eivät luonteestani tykkää, mutta: onko se minun vika?
Ihmettelen näitä "todellisia osaajia"? Jos niistä on pulaa niin eikö se tarkoita ettei sellaisia super-hyper -ihmisiä ole olemassakaan? Voisiko potentiaalinen, motivoitunut ja kyvykäs oppimaan olla tulevaisuuden "todellinen osaaja"?
Ja miksi ihmisen uuteen työhön astuessaan tulisi heti osata kaikki? Eikö kukaan ehdi enää perehdyttää? Ja eikö jokaisessa organisaatiossa ole omat työskentelytavat ja työprosessit sekä ns. "talon tavat", joita EI voi osata ilman perehdyttämistä?
unohtaa. Suomalaiset on jo muutenkin todella nöyrää, ujoa ja heikkoitsetuntoista kansaa, mikä on todennäköisesti mm. kulttuurin, koululaitoksen, kasvatuksen vika. Miten pärjätään globalisaatiossa,kasvuyritysten kehittämisessä, kansainvälisessä markkinoinnissa, ideoinnissa, toiminnan kehittämisessä, EU:ssa lobbauksessa tms., kun aina ollaan niin onnettoman hiussukoita nöyristelijöitä joka suuntaan.
Oma yli parinkymmenen vuoden kokemukseni työelämästä on se, että karsimaattiset ja hyvän itsetunnon omaavat johtajat ottavat työhön vahvan itsetunnon omaavia alansa ammattilaisia, mutta heikon itsetunnon ja osaamisen omaavat esimihet ottavat alaisekseen juuri ja juuri kriteerit täyttäviä hissukoita, jotka eivät saa suutaan auki missään tilanteessa, vaikka näiltä kaivettaisi silmät päästä. Vahvan itsetunnon omaavat visonäärijohtajat haluavat keskustelua ja vastaväitteitä ja kehittää toimintaa, mutta vastaavat heikkoitsetuntoiset pelkurit haluavat olla omissa oloissaan tietsikoidensa kanssa ja pelkäävät ja karttavat visusti keskustelua tai minkään asian ottamista ns. pöydälle, ja keskittyvät vain pelkkien rutiinien ja hallinollisten asioiden hoitamiseen kuin toiminnean kehittämiseen.
Sarjassamme työantajan unelmat: Haemme huippuosaajaa, loistavaa alansa asiantuntijaa, täydellisesti alan hallitsijaa.
Joku kun vielä tarkentaisi millä alalla on pulaa näistä täydellisistä hakijoista? Olisiko aika todeta, että täydellistä ihmistä ei ole olemassakaan? 300 hakemusta siis roskiin ja eikun uusi kierros ja ilmoitus? Missä siis ammattitaito työnanatajalla?
Lisäksi:
Useassa työhaastattelussa viimevuosina käyneenä, en voi muuta kun oikeasti IHMETELLÄ miksi rekrytoijien ammattitaito on niin olematonta!
Kysymyksiä luetaan paperilta, ei kuunnella vastauksia, kysytään aivan epäolennaisia ja lopulta paikan saa - ei se pätevin ja sopivin, vaan kentis pomon tytär, sopivan harrastuksen omaava tai rekrytoijasta kivoin tyyppi. Se, että kaikki eivät voi olla rekrytoijan kanssa bestiksiä ei nimittäin tarkoita sitä, että kyseinen hakija ei voisi olla paras juuri hakemaansa työhön.
Yhden kerran tässä 3-vuotisen hakukierroksen aikana olen törmännyt todella hyvään haastattelijaan. Oikeat kysymykset, oikea asenne ja ammattitaito. Haastattelusta jäi hyvä fiilis, vaikka paikkaa en saanutkaan.
jo menestynyt tai vaikka vaan varakkaampi kuin esimiehesi ja vielä esim. nainen. Oikein pelottaa mennä työhaastatteluun, ettei vaan näytä mitenkään hyvännäköiseltä, seksikkäältä, varakkaalta, liian pitkältä, liian pätevältä yms. ettei vaan mahdollinen esimies satu tuntemaan alemmuuskompleksia pituudesta, ulkonäöstä, osaamisesta, autostasi yms. Aina täytyy parkkeerata auto johonkin kauemmas, etteivät haastattelijat näe sitä, ja kaikki timantit täytyy jättä pois samoin korkokengät, huulipuna ja kynsilakat on jätettävä pois, nuttura täytyy laittaa, ettet näytä kovin seksikkäältä pitkissä hiuksissa. Ja sitten on vielä yritettävä näytellä vielä nöyrää ja ripaus yksinkertaisuuttakin on suotavaa.
Kateus kun asuu meissä kaikissa. Jopa rekrytoijissa.
Miten sitä "kynttiläänsä" oikein voisi esitellä, jos sitä kuitenkin täytyy pitää vakan alla?
Ristiriitaisia ovat olleet selitykset tähän asti. Jos et tule haastatteluun tyylin "oho! ovenkarmi taisi tulla mukana...", et ole tarpeeksi aggressiivinen, dynaaminen ja nälkäinen. Jos esittelet auliisti saavutuksesi ja myös tappiosi positiivisessa valossa ja elämäsi voittokulkuna kohti täydellisyyttä, et ole tarpeeksi nöyrä, sopeutuvainen ja tasapainoinen.
Vai onko palaute ollut vain sen tosiasian peittelyä, että valinta tehdään kuitenkin perusteilla, joista käytetään eräissä yhteyksissä nimitystä "syrjintä".
ei sitten saa pyytää nimeksikään eli paremmat mahkut tulla valituksi on sillä, joka pyytää vähiten.