en ole koskaan ollut kiinnostunut ulkolaisista miehistä. olen yli 40 eronnut nainen.
edellinen suomalainen poikaystäväni pettänyt ja valehdellut silmät ja suut täyteen.
tapaan kuukausi sitten baarissa ulkolaisen miehen ,10 vuotta nuoremman. mukava kohtelias mies,hauskan näköinen, puhuu mukavasti englantia. haluaa tavata uudestaan.työkomennuksella täällä, ei turkkilainen. olemme tavanneet muutaman kerran, olen pitänyt tätä hauskana lomaromanssina mutta nyt on alkanut mietityttämään että mitä tämä mies oikeasti minusta haluaa.hän ehdottelee aina uutta
tapaamista.
onko muilla kokemuksia näistä
komennusmiehistä?
edellinen suomalainen poikaystäväni pettänyt ja valehdellut silmät ja suut täyteen.
tapaan kuukausi sitten baarissa ulkolaisen miehen ,10 vuotta nuoremman. mukava kohtelias mies,hauskan näköinen, puhuu mukavasti englantia. haluaa tavata uudestaan.työkomennuksella täällä, ei turkkilainen. olemme tavanneet muutaman kerran, olen pitänyt tätä hauskana lomaromanssina mutta nyt on alkanut mietityttämään että mitä tämä mies oikeasti minusta haluaa.hän ehdottelee aina uutta
tapaamista.
onko muilla kokemuksia näistä
komennusmiehistä?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tuota en kyllä kysyisi tältä palstalta ;-) Täällä nämä asiat päätetään yksityiskohtia kyselemättä aina ja heti kättelyssä näin: Kun suomalainen mies lähtee työkomennukselle niin hän tapaa siellä elämänsä rakkauden, joka on fiksu, koulutettu, naisellinen ja kaunis. Jos taas ulkomaalainen mies tapaa työkomennuksella naisen, niin kyseessä on ilmiselvästi huijari ja pelimies eikä missään tapauksessa rakkaus... :-D
Voin lyhyesti kertoa omaa tarinaani vähän toisin päin. Olin itse toisessa EU-maassa työkomennuksella ja tapasin siellä aviomieheni. Minä olin eronnut 36-vuotias ja mies 28v. Ikäero ja oleskeluni väliaikaisuus laittoivat epäilemään kannattaako rakastumisen pelossa edes ystävystyä sen syvemmin tähän ihmiseen. Mies oli energinen ja sporttinen, todella hyvännäköinen, eteni hienosti alkavalla urallaan, olisihan hän saanut vaikka kenet! Hän ei pyytänyt aluksi edes varsinaisille treffeille vaan tapailimme lähinnä lenkkeilyn ja ulkoilun merkeissä. Minulle oli siis vähän epäselvää mitä hän minusta tahtoi. Oliko hän vain ystävällinen? Entä mitäs jos minä eronnut muija ilman paikallisia ystäviä olikin kaverin mielestä vain helppo nakki josta ei jää jälkeenpäin riesaa?
Lopulta siinä kävi niin, että mies pyysi minua jäämään kotimaahansa ja nyt olemme olleet pari vuotta onnellisesti naimisissa. Meillä oli sattumalta onnellinen loppu, mutta olisi siinä pari epämiellyttävämpääkin vaihtoehtoa sopinut kuvioon. Ymmärrän kyllä miten hankala tällainen tilanne on, itse jouduin miettimään pääni puhki sen sijaan että olisin antanut asian sujua omalla painollaan.
"Lopulta siinä kävi niin, että mies pyysi minua jäämään kotimaahansa ja nyt olemme olleet pari vuotta onnellisesti naimisissa. Meillä oli sattumalta onnellinen loppu..."
Ei kai 2 vuodessa ehditä vasta kuin alkuun, vai joko se suhde loppui? Ero voi tulla myöhemminkin kuin ensimmäisen kahden vuoden aikana.
Olipas taas nokkelaa pilkunviilaamista ja pessimismiä parhaimmillaan ;-)
Eikös siinä tule selväksi, että se onnellinen loppu tarkoittaa nimeomaan sen työkomennuksen aikana syntyneen suhteen onnellista lopputulosta. Toisinkin olisi voinut käydä, vai mitä? Eri asia sitten taas miten kauan kahden EU-kansalaisen välinen avioliitto tulee kestämään, mutta eikös se taas ole jo ihan eri aihe, eikä liity alkuperäiseen avaukseen??
,ettei turkkilainen? Kun et koskaan ole ollut ulkomalaisista miehistä kiinnostunut, ei sinulla olettaisi olevan huonoja kokemuksia turkkilaisistakaan kuten on suomalaisesta. Evvakkoluuloja vai niitä tuttujen kokemuksia?
Ilmeisesti siksi, että nykyään palstalla täytyy mainita erikseen "mieheni ei ole turkkilainen" välttääkseen asian ajautumasta heti kättelyssä niille raiteille! Itse kirjoitin kerran suhteestani saksalaiseen mieheen, hänestäkin väännettiin väkisin alta aikayksikön Saksaan muuttanut turkkilainen... Eli näin jälkiviisaana minunkin olisi heti aluksi kannattanut mainita "syntyperäinen saksalainen, EI-turkkilaista syntyperää, oleva poikaystäväni". Sairasta, mutta totta :-)
Noh, ensinäkin kaikki on yksilöitä, mistä maasta sitten tulevatkaan. Oletus tosin on, että tietyn maalaisessa on tietyt piirteet, ja onhan se toisinaan tottakin.
Itse olen seurustellut ja eronnut ja tätä rataa noin vuoden erään ulkomaalaisen miehen kanssa, joka on työkomennuksella Suomessa.
En kuitenkaan usko, että hänen kansalaisuutensa on vaikuttanut asiaan.
Onhan se temperamenttinen ja pitää kyllä omasta tahdostaan kiinni, mutta täten myöskin antanut ajateltavaa suomalaisista miehistä, jotka usein (ainakin lähipiirissäni, en tarkoita että kaikki) ovat aika helposti parisuhteessa nöyrää poikaa ja suhteessa mennään aikalailla naisen säännöillä, antanut siis aihetta miettiä suomalaistakin tapaa, joka on aika akkavaltaista.
Molempien tulisi voida päättä asioista tasapuolisesti.
Väkivaltaa ei ole ainakaan tullut esille, ja hän on kyllä ottanut huomioon minut naisena monella tavalla, ja toisaalta taas olen kokenut, että kulttuurierot ovat suuret ja hän on niin omaehtoinen, ettei elämämme sovi yhteen.
Kaikki on kiinni luonteistanne, ei kukaan voi sanoa, sopiiko juttu teille vai ei.
hei,
hyvä ystäväni maksaa edelleenkin turkkilaisen
poikaystävän velkoja, eikä tule koskaan saamaan
rahoja takaisin.poikaystävä kadonnut suomesta.
olivat monta vuotta yhdessä.
jälkeenpäin selvinnyt että miehellä ollut useampia
venäläisiä naisia myös samaan aikaan.
en ollut ajatellutkaan mitään tiivistä suhdetta, puhumattakaan mistään perheen perustamisesta.
taidan ottaakkin tämän mukavana kielikurssina,
halvemmaksihan tulee näin kotisuomessa.
kiitos kuitenkin kommenteista kaikille.
Niinhän sitä moni tekee, yhden perusteella leimaa miljoonat.
Itselläni suhde komennusmiehen kanssa joka 7v nuorempi, ja nyt hän muutaa Suomeen pysyvästi puolen vuoden yhdessäolomme jälkeen. Olen aikuinen nainen, joten teen omat päätökseni itse, antamatta kenenkään negatiivisten kommenttien vaikuttaa siihen mitenkään, positiivisten kylläkin ;o)
Elättämään en ketään ryhdy (en suomalaista kuten en ulkolaistakaan), joten työtä hän tänne tulee tekemään, enkä koe tulleeksi "hyväksikäytetyksi" mitenkään. Itse olen rakastunut ja tyytyväinen suhteeni tällä hetkellä, tulevaisuudesta en tiedä enkä sitä ajattele sen enempää, elän tätä päivää ja olen onnellinen.
Minullakin on sellainen kolli, siis ihana marokkolainen. Naimisissa on oltu jo ikuisuus, tai niin han ihanasti aina sanoo.
Itse olen 52 -vuotias ja han on 23. Tosirakkautta ilman muuta.
Kerroinkin kuinka han minua kosi Espanjassa. Kohta tulemmekin Suomeen silla komistukseni haluaa tutustua pohjoisen kulttuuriin. Han on niin onnellinen, olemmehan jo hakeneet oleskelulupaa...