miten olla hyvät appivanhemmat?

Ehkä tärkein asia on, että arvostat lastesi perheiden omaa elämää. Älä mene ja tuputa omia neuvojasi sanoen, että aina on tehty niin ja se on ainoa oikea keino. Anna heidän elää omaa elämää sotkeutumatta jokaiseen asiaan ja kommentoimatta kaikkea. He elävät uutta maailmaa, monia asioita on muuttunut siitä, miten ennen oli, silloin kun sinun lapsesi olivat pieniä.n Voit toki soitella ja kysellä kuulumisia, mutta älä tee sitä päivittäin. Kun olet kylässä, auta vaikkapa tarjoutumalla tekemään koko ruoka, eikä vain vähän hämmentää soppaa...siitä kun on enemmän haittaa, että ympärillä pyörii liikaa ihmisiä.

Ojenna auttava kätesi silloin kun he sitä tarvitsevat ja sinulla on mahdollisuus olla avuksi, vaikkapa lastenhoidossa. Muistan omien appivanhempieni kertoneen monta hyvää "niksiä" esim. sairaan lapsen hoidossa, josta en olisi muuten tiennyt mitään, esim. kuorittuja valkosipuleja pinnasängyn reunaan, niin jo aukeaa vauvan nenä.

Arvosta myös lastesi puolisoita "tasavertaisina" omiin lapsiisi nähden. Kenenkään menneisyys tai lapsuuden kotiolot eivät takaa sitä, että aikuisena olisi "huono tai hyvä".

Koskaan tuo yhteydenpitämisen määrä ei juttu eikä mikään. Tottunut itsekin olemaan paljon yhteydessä omiin vanhempiini enkä koe sitä rasittavaksi tai kamalaksi asiaksi, jos mieheni on yhteydessä vanhempiinsa - päinvastoin. Enhän koe yhteydenpitoa mitenkään elämää rajoittavaksi asiaksi. Ehkä juuri se olisi tärkeää, että suhtaudutaan lopulta kunnioittavasti (toisin ja puolin) ja ystävällisesti eikä koettaisi, että anopin tehtävä olisi vain osoittaa miniässään/vävyssään ne huonot piirteet tai mollata hänen vanhemmuuttaan. Useimmillahan se lähtee puhtaasta halusta oikeasti auttaa, mutta joskus se avun määrä kehotuksin jne voi mennä liiallisuuksiin toisesta osapuolesta.

Nämä on sellaisia asioita, jotka uskoisin merkitsevän enemmän kuin esim. yhteydenpidon määrän. Vaikea sinänsä ajatella mitkä ne asiat ovat, koska anoppini kanssa ei ole koskaan ollut konflikteja ja pidän häntä hyvänä anoppina. Eikä siihen lopulta muuta tarvittu kuin ystävällinen suhtautuminen. :) Anopeilla on sinänsä hyvä asema tässä, että olette itsekin kokeneet sen miniän aseman (tai suurin osa) ja voitte sitäkin kautta muistella mitkä oli silloin tärkeitä asioita teille. Joillekin tosiaan se voi olla tuo yhteydenpitomäärä, mutta itse en osaa mitään ideaaliyhteydenottomäärää sanoa. On ihanaa lukea, että jotkut haluaa olla hyviä ja mukavia anoppeja miniälleen - minusta jo sellainen ominaisuus on tae, että jos sinusta riippuu niin asiat tulevat menemään hyvin eikä sen enempää tarvitse noita asioita miettiä. Minä varmaan olisin yhteydessä sen verran kuin haluaisin ja toivoisin, että rehellisesti miniä/vävy kertoisi jos asia haittaisi ja sen jälkeen katsoisin asiaa. Rehellisesti sanottuna itsestäni tuntuisi pahalta, jos joku mieheni lähimmäinen ei soittaisi hänelle koska pelkäisi etten esimerkiksi minä siitä tykkäisi - puhelimeen ei tarvitse vastata, sen voi laittaa vaikka hiljaiselle jos sillä hetkellä ei jaksa puhelimessa olla, mutta kyllä läheiset saa yrittää toisian kiinni silloin kun haluaa - ei se ole kenenkään elämästä pois.

tuohon ei ole olemassakaan. Kaikki riippuu siitä, millainen on tuo vastapuoli.
Itse olin luonteelleni uskollinen, suhtauduin avoimesti, hyväksyvästi, auttavasti ja ystävällisesti poikani vaimoon, mutta se ei ollut hyvä.
No, ei auttanut muu kuin tehdä kaikki kuten vaadittiin, mutta sekään ei ollut hyvä. Normaalia ihmissuhdetta emme ole miniäni kanssa kyenneet solmimaan.

sekä laatuina mummu tai äiti

Olet varmaan iältäsi hyvin keskivertoa anoppi.
Isoäitinä keskiverto ikä on myös tuo 50-60 vuotta.
Isoäitinä oleminen on aikajanassa 0-20 vuotta, suurimaksi osaksi, varsinkin, jos isovanhemmiksi tullessa ollaan jo 60 v.
Olin itse 17 v. kun ainoa isoäitini kuoli, meillä oli ikäeroa 58 vuotta.
Äitini vihasi mummua eikä sallinut yhteyden pitoa.
Olen itse rakentamassa suhdetta Mummu Pikkumies. Meillä on oma-aika jonka vietämme kaksi, keskivertona n. 2tuntia/ viikko.
Mielestäni ei lapsenlapsen tulo lisää tarvetta pitää yhteyttä lapseen, tai Hänen puolisoonsa.
Aikuiset ja oman elämänsä haltijat tuskin rahaa tai apua pyytelevät.
Tietysti lapsenlapseen on pidettävä yhteyttä, siihen ei lapsi itse kykene vielä vuosiin.
Niin Me olemme parhaat kaverit ja Pikkumies on aina iloinen, kun tapaamme. Meillä on “omat” juttumme ja leikkimme, tietysti joku sanoo; kuorit kermat päältä.
En ostele; vaateita, tavaroita, leluja, Pikkumiehen tavara ja leluvalikoimassa on kaikkea, joten hankkisin vain jotain tuplaksi.
Olen sopinut miniän kanssa, niin kauan kuin kykenen, neulon puvut sukat ja lapaset. Ensimmäiseen sukka pariin kysyin luvan. En oleta että tuotteitani ehdottomasti käytetään, pikkumies ainakin joskus sanoo Ei.

Keskustelu mummun Pikkumiehen yhteisajasta on käyty, tuo viikkotapaaminen on selviö. Tilapäisiä muutoksia voi olla, kun sovimme, mummu on aina Pikkumiehen seuralainen jos/kun tarvitaan.

Miniäni on hyvä puoliso ja äiti, tarvittaessa vaihdamme tietoja Pikkumiehen parhaaksi.

Niinpä, sainkin hyviä näkökulmia , kiitos teille.
Olenkin ajatellut, että en ostele tavaroita, enkä vaatteita ,tarjoan auttavan käteni ja ilmoitan , että olen käytettävissä apuun, jos tarvitaan.

No olen sitä sukupolvea, joka ei osaa istua jouten, kävin tässä kerran ja pesin ikkunat ja silitin pyykit, kysyin tietty voinko tehdä. Olivat mielissään. Vein ruokakassin, koska ovat hyvin niukoilla taloudellisesti , toki kysyin, mistä puute.
En soittele,laitan nykyään kummallekin lapselleni tekstarin noin kerran parin viikon sisään , jossa puhuttelen kumpaakin, en vain omaa lastani.

Minulla on paljon ystäviä , mukava työ ja luontoharrastus,tunnen täysin olevani eri sukupolvea,joten meillä on eri jutut, toki voin kertoa näitä niksejä mitä olen hyväksi havainnut oman elämänpolkuni varrella.
Paras lahja on lasteni oma elämä , olen antanut juuret ja siivet, nyt he ovat maailmalla , meillä on nyt tamä kolmas vaihe, aika mukavaa.
Lisää näkökulmia saa antaa...

Hän ei tyrkytä eikä tunkeudu ja on aina hienotunteinen, mutta hänen kotiinsa voi myös aina mennä. Usein käymme siellä syömässä, joskus anoppi ja appi ovat käyneet myös meillä. Hän muistaa minua syntymäpäivänä, antaa lahjoja välillä muutenkin, esimerkiksi itse kutomiaan villasukkia ja on sanonut minulle jo aivan mieheni ja minun suhteen alkaessa, että olen heille nyt kuin oma perheenjäsen. Hän vain yksinkertaisesti pitää minusta, ja totta kai sen vaistoaa. Eipä siihen sen kummempia kommervenkkejä tarvita.

Tietysti miniöissäkin voi olla eroja. Ehkä jotkut haluavat pitää enemmän etäisyyttä. Minä arvostan perhettä ja sukua, ja jos meillä joskus on lapsia, haluaisin että heillä on läheiset suhteet isovanhempiin.

Älkää tehkö mitään lapsenlapsiin liittyvää ilman vanhemman tai vanhempien lupaa. Jos esim. haluatte syöttää karamelleja lapsille, kysykää vanhemmilta saako niin tehdä.

Mulla on mitta AIVAN TÄYSI ANOPPIA. Se kohtelee mun muksuja niinkun hän itse haluaa. Se ei anna niille esim. koskaan rahaa paitsi kerran. Kun lapsi sanoi, että se saa perjantaina 5 euroo jos sen huone pysyy siistinä koko viikon. Silloin anoppi otti lompsastaan 5 euroo ja sano tossa sulle 5 euroo. Meinasin sanoa lapselleni, että no nyt sun ei tarvi pitää huonetta siistinä. Kyllä oli niin tyypillinen älynväläys että ja tämmösiä piisaaa.
Mun mielestä jos lapset on mummolla hoidossa ja mummo haluaa ottaa lapset mukaan 100km päässä oleville kavereille, niin vanhemmilta on kysyttävä lupa.
Tämmöstä kaikkea ja sitten kun asiasta puhuu, mummo toteaa, että kun hän tekee niinkun ite haluaa. No sitten on etitty hoitopaikka muualta. Mut onhan tää siis perseestä.