Voisiko miehet vastata mikä saa teidät viemään uuden naisen kotiin ennenkuin lapset ovat päässeet tasapainoon eroon liittyvissä tunteissaan? Miksi on niin kiire uuteen suhteeseen??
Miksi heti uutta pesään???
uusi sinkku
313501
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Olisiko se syy sama kuin naisillakin?
Itsekin ihmettelen samaa.Mun ex oli 2 kk yksin ja heti uusi nainen kuvoissa.Lapsikin tutustutettiin isin "työkaveriin" samaan syssyyn.Taisi poika ihmetellä,kun "työkaverin" kanssa pussailtiin:)
He menivät kihloihin saman tien,kun meidän eropaperi tuli postista tunnettuaan toisensa 5kk.Melkoisen rohkeita ovat.
Jotkut ihmiset ovat niin läheisriippuvaisia,etteivät pärjää yksin.Onneksi itse ainakin nautin,kun en ole enää tilivelvollinen kenellekään.Saa tulla ja mennä kuten haluaa.
Nuorin poika ei hyväksy isän uutta ja sanoi sen ihan suoraan - minulle. Lapsi mm. pelkää menettävänsä isänsä.Isä ei tunnu välittävän vaikka asioista on puhuttu.Viime tapaamisella olivat yötäkin yhtaikaa entisessä kodissa - minusta tämä on kamalan väärin lasta kohtaan. Minusta tämä ei exän elämän rajoittamista vaan huolta lapsesta. Harkista aika on ihan kohta takana -2 vaihetta sisään..En tajua mitä uuden naisenkin päässä liikkuu vai eikö siellä tosiaan liiku mitään? Luulisi edes naisen jarruttelevan vähän..
--- samalla saa psyykkausta ja apua myös äiti tai isä.
Miksei lapsen kanssa puhuta. Tarpeeksi. Lapsi on melko järkiperäinen olento. Lapselle voi kertoa ettei tämä menetä äitiään/isäänsä vaikka toisella tai molemmilla niistä olisi uusia kumppaneita.
Lapsi-vanhempi ja mies-nainen suhde ovat eri asioita. Ne ei kilpaile samanlaisesta rakkaudesta toistensa kanssa. Itsekäs lapsi ei hyväksy äidin/isän saavan ja antavan huomiota jollekin muulle kuin lapselle itselleen, etenkin jos ero on jäänyt lapsen mieleen epäselväksi. Samanlaisia kiukutteluja on havaittavissa myös lapsissa, jotka elää avioperheessä.
Kokemukseni mukaan, silloin kun vanhemman uusi kumpani on ihan tavallinen ja vaaraton ihminen, suurin ongelma poissaolevan vanhemman päässä on pelko siitä että oma suhde exään katkeaa lopullisesti. Tasapainoinen aikuinen ymmärtää ettei exän uudet suhteet ole uhka kenellekään.
Olen kanssasi paljosta samaa mieltä mutta mutta..
Kysymys kuitenkin kuuluu miksi mies ei välitä?? Vaikka asiasta on puhuttu -kaikki saman pöydän ääressä -ilman uutta tosin.
Lapsen itsekkyys/kiukuttelu on mielestäni aika outo luonneanalyysi. Nyt ei ole kysymys minusta vaan lapsen asemasta ja suhteesta isäänsä..
Vaikka kai sen voi noinkin ymmärtää ja vastata kysymykseen: lapsi kiukkuaa kun ei hyväksy uutta kaveria nopealla aikataululla..
Olen myös sitä mieltä että minä en voi yllä pitää lapsen ja isän suhdetta.
En vain ymmärrä miksi isä ei välitä lapsestaan??ja mikä saa naisen änkäämään heti toisen kotiin ennenkuin pölyt ovat milläänlailla laskeutuneet..elämä jatkuu meidän kaikkien kohdalla ja hyvä niin mutta miksi niin hoppu?
Lapsi ei määritä kenen kanssa äiti tai isä seurustelee. Eipä lapset saa kiukutella muitakaan vanhempiensa kavereita kohtaan.
Laittakaa se kiukutteleva kersa kuriin. Taikka hyväksytte että lapsi kiukuttelee.
Miehen motiiveja et saa täältä selville.
Ainoostaan kysymällä mieheltä.
Alkuperäinen viesti taisi kysyä, miksi kaikki pitää tapahtua niin nopeasti? Ei lapsi todellakaan tarvitse psykologia/psykiatria jos reagoi negatiivisesti siihen, että erosta on muutama kuukausi aikaa ja hänelle esitellään uusi äiti/isä- työkaveri. Lapsi kyllä sopeutuu tilanteeseen kuin tilanteeseen, mutta onko liikaa vaadittu aikuiselta, että antaa lapselle rauhan tehdä oma surutyönsä ja vasta sitten kiikuttaa uuden ihmisen lapsen elämään?????
Taitaa olla enemmän aikuisen itsekkyydestä taas kerran kysymys.
Olin nuori, 11v. kun vanhempani erosivat ja isäni tapasi uuden naisen. Kaikki oli ok siihen asti kunnes sain tietää heidän menneen kihloihin. Tunsin ihan älytöntä mustasukkaisuutta ja pelkäsin isäni hylkäävän minut. Olin jotenkin kuvitellut että uusi äitipuoleni on vain jokin ohi menevä juttu.
Häiden jälkeen elämä kuitenkin jatkui niinkuin ennenkin. Huomasin olevani ihan yhtä tärkeä isälleni kuin ennenkin. Vaikka isäni olisi odotuttanut häitään 10 vuotta olisi tunteeni varmasti menneet samaa rataa. Jossakin vaiheessa lapsen täytyy ymmärtää että aikuinen jatkaa elämäänsä ja että hänellä on oikeus uuteen onneen.
Kun ymmärsin ettei isäni rakkaus minua kohtaan muuttunut ja että sain äitipuolestani uuden kaverin rauhoituin.
Aikuisten pitää näyttää että tapahtui mitä vaan lapsi on kuitenkin kaikille osapuolille tärkeä.
Jos lapsi kaikista yrityksistä huolimatta käyttäytyy epänormaalisti, suhtautuu asioihin epätietoisesti ja vanhempien kyvyillä tilannetta ei saada rauhoitettua, kyllä silloin tarvitaan ammattilaista.
Psykiatrilla tai psykologilla käynti ei tarkoita että päässä olisi vikaa, tai olisi hullu. Kyse on siitä ettei saa asioita järkevään kuosiin omassa päässään, eikä kukaan ulkopuolinen lähelläkään osaa niitä oikeisiin uomiin ohjata.
Olisko sana terapeutti sitten neutraalimpi. Ammattilanen joka tapauksessa joka osaa selittää asiat lapselle siten että lapsi ymmärtää, ja alkaa itse ajatella asioita hieman toisesta näkökulmasta.
Ei ole myöskään äiti tai isä huono jos ei osaa omaa lastaan auttaa. Lapsi on tavallinen ihminen jonka mielenliikkeitä ei edes äiti tai isä aina hallitse. On huomioitava että ero vie myös äidin ja isän resursseja omasta tilastaan. Toisilla enemmän toisilla vähemmän, mutta ihmisen kyky käsitellä kriisejä on rajallinen.
Avun pyytäminen ei ole huonouden tai heikkouden merkki. Sen sijaan lapsen jättäminen epätietoiseen tilaan on välinpitämättömyyttä. Mitä nopeammin lapsen ajatusmaailmasta eroon liittyvät epätietoudet selvitetään, sen paremmin lapsi pääsee jatkamaan elämäänsä. Lapsuus on niin lyhyt aika, että pitkään jatkunut ongelma voi muuttua traumaksi, jonka hoito voikin olla hankalampaa ja kestää kauemmin.
Terapeutilla käytiin me muutaman kerran kun oltiin täydessä umpisolmussa lapsen kanssa. Se aukasi munkin silmät katsomaan asioita hieman laajemmin. Niiden käyntein turvin on elämää ollut helpompi jatkaa. Suosittelen jos omat rahkeet ei riitä. Äiti ja isä ei ole taikureita jotka taikoo lapsilta kaikki ongelmat pois tosta vaan.
Jos ei persettä anna!
No, koskas sitten.
Uuden naisystävän esittely miehen lapsille tarkoitta sitä, että uusi naisystävä kokee olevansa osa miehen elämää, osa miehen tulevaisuutta.
Mies haluaa tällä tavoin osoittaa uudelle naisystävälle, että heillä on yhteinen tulevaisuus.
Ei se mitä ex-vaimo sanoo kiinnosta enää.
Olin pari vuotta avoliitossa miehen kanssa, joka meidän tavatessa toisemme oli hädin tuskin saanut kamppeensa siirretyksi entisestä kodistaan. Minut esiteltiin saman tien lapselle. Kaikki tosin meni hyvin, ainakin näennäisesti; lapsi tykkäsi minusta heti, minä hänestä jne.
Syitä siihen, miksi mies meni saman tien uuteen suhteeseen (ja VAKAVASTI - alkoi saman tien suunnitella yhteistä tulevaisuutta kanssani) olivat varmasti riippuvuus parisuhteesta ja naisista ylipäänsä, halu näyttää entiselle vaimolle (mies oli hyvin katkera vaimolleen) - ja luonnollisesti rakastuminen minuun.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että ei pitäisi siirtyä tällä tavalla suhteesta toiseen; ero jää käsittelemättä ja ongelmat ovat edessä. Tuntuu, että miehet ovat naisia epäkypsempiä tässä suhteessa.
Mietikää tätä..
Muutin vappuna meidän yhteisestä kodista pois koska mies halusi erota. Parin päivän päästä muutti ex mieheni uusi naisystävä ja sen lapsi meidän vanhaan kotiin. Meillä on siis tyttö joka tässä tilanteessa meni aivan sekaisin.
Ei siinä kaikki, he pistivät siitä muutaman viikon päästä uusi lapsi alkuun, ja saavat sen nyt maaliskuussa 2008.
Tänään tlu harkinta aika täyteen ja he juhlivat kihlajaisia. Kaikki tämä on tapahtunut 6 kk sisällä. Että rankkaa on sekä mulla ja tytöllä ollut sopeutua tähän uuteen elämään ja pysymään ex miehen vauhdissa mukana.
No,lohduta itseäsi sillä,että itse käyt erosi rauhassa läpi,opit jotain tästä kaikesta ja osaat seuraavssa parisuhteessa paremmin hoitaa asioita.
Exmiehelläsi niin kova vauhti päällä,mutta kyllä se juna vielä pysähtyy.Ja se pysähdys tuleekin äkkiä.Mutta sepä ei olekaan sinun ongelmasi:)
Koeta tukea tytärtäsi,että hän selviytyisi tästä kaikesta tervepäisenä.Yritä jutella asioista,kysellä miltä hänestä tuntuu.Älä sorru kyselemään ex;n elämästä vaan siitt,miten tyttäresi kokee asioita.Voimia teille,kyllä te yhdessä selviätte!
Olin periaatteessa ihan samassa tilanteessa, mutta olin siis se uusi nainen: mies alkoi parin viikon tuttavuuden jälkeen haluamaan kanssani lasta, avioliittoa - ihan kaikkea.
Näin jälkikäteen näen, miten hullua se kaikki oli. Mies ei ole käsitellyt eroaan yhtään, ja tiedän, että mies ei ole tänä päivänäkään käsitellyt ei sen koommin avioeroaan kuin eroaan minusta - joten sama rumba todennäköisesti jatkuu... on ihmisiä, jotka eivät koskaan kasva aikuisiksi.
Mun ex vielä päivä,pari sitten haikaili,kuinka meillä oli asiat ihan hyvin..Vaikka on jo uusissa kihloissakin..ihme hommaa..Itse haki lopullista eroa ja sanoi,ettei se ollut kostoa...Jaa-a,en kyllä edes niin ajatellut,mutta nyt alan ihmetellä tuota touhua..On kuulemma nykyään niin kiirekin...Voi kökkö,onko sekin mun vika???Kuinkahan se minuun liittyy??
Onkohan herralla ollut niin kova vauhti,että nyt vasta tajuaa kaiken tekemänsä.En tiedä eikä se mulle kuulu.Hoitakoon omat sotkunsa kunhan jättäis minut ongelmiltaan rauhaan.
Siitä että miehet pelkäävät jäävänsä yksin koko loppuelämäksi ainakin itse mietin tätä.
Nyt ne XX kyllä liioittelevat: näkevät kaiken pahana mitä xm (ex-mies) on tehnyt tai tekee. Jos nyt on tavannut tai jutellut naisen kanssa, niin xn tulkitsee heti etteipä osaa käsitellä eroa, kun on jo naisen kanssa. On aikalailla skitsofreenistä ajattelua. Miehet eivät vaivu aina nurkkaan kelaan ja herää siitä sitten viiden vuoden päästä kertomaan muille, miten elämä oli muuttunut ja nyt sitten eletään uutta tulemista.
Onnettominta on se, että xn levittää mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman pahaa ja vääriä todistuksia xm:stä. Ehkä sillä tuetaan omaa heikkoutta, ja yritetään pienistä aineksista keittää mahdollisimman myrkyllistä soppaa. Ehkä?
Lopettaisitte ruikuttamisen. Kun ero on tullut, niin pitää osata jatkaa.
kuulehan,onneksi suurin osa meistä eronneista miehistä/naisista osaa ajatella tunteilla eikä pelkillä sukuelimillään.Ero on niin iso henkinen juttu,että kyllä se kannattaa kunnolla käydä läpi ennenkuin uutta suhdetta yrittelee.ja lasten takia kannattaa hiljentää vauhtia,että lapsirievut pääsevät edes jotenkin tasapainoon eron tiimellyksessä ennenkuin uusi mies/nainen sekoitetaan heidän elämäänsä.
Ei se ex-vaimon vihan tunne tyhjästä synny. Voin kertoa oman näkemykseni toisesta näkökulmasta, koska olin se "uusi nainen", joka tuli kuvioon heti kun mies oli saanut kannettua tavaransa entisestä kodistaan.
Vaimo oli se, joka haki eroa, mutta oli silti vihainen. Menemättä yksityiskohtiin, ymmärrrän vaimoa erittäin hyvin - syytäkin oli olla vihainen.
Jos mies aloittaa saman tien uuden suhteen, niin hyvä on, se on hänen asiansa. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että tällainen on usein keskenkasvuisen ihmisen touhua, ja tälläisella ihmisellä usein ero jää täysin käsittelemättä. Ja se minkä taaksesi jätät, löytyy kyllä ennen pitkää edestäsi.
Tällä miehellä oli itsellään sen verran katkeruutta ex-vaimoaan kohtaan, että hän purki sen sitten lopulta minuun. Eli tässä vain yksi esimerkki, miten käsittelemätön ero voi vaikuttaa.
apua tähän eron tuskaan minä en olisi koskaan uskonut et me ei oltais voitu vanheta yhdessä
Miten tämän parhaiten käsittelisi, itse olen jätetty osapuoli ja vaimo aikoo ottaa lapset ja minä jään yksin ja minä rakastan yhä vaimoa samalla tavalla kuin 20 vuotta sitten et tuntuu tän kaiken käsitteleminen olevan tosi vaikeaa.
Olen 39v. ja ollut saman naisen kanssa 18 vuotiaasta ja olemme saaneet sinä aikana kolme poikaa joista yksi kuoli noin kaksi vuotta. Vaimo ilmoitti noin kolme viikkoa sitten että haluaa eron minusta ja syy oli vain se että se jokin on hävinnyt meidän suhteesta. Itsestäni luulen et on tosi vaikeaa olla yksin ja sitä hakee toisen ihmisen läheisyyttä vaikka olisi tosi hienoa jos pystyisi hetken elämään vain itselleen tietenkään lapsia unohtamatta mutta se voi olla vaikeaa.
Xn:t ovat katkeria, kun eivät saa elämästä irti yhtä paljon kuin miehet. Miehet ovat realisteja: osaavat käsitellä eroa, ja erottaa ne ailahtelevista tunteista ja antavat järjen puhua.
Yleensä eron jälkeen mies palautuu nopeammin yhteiskuntaan kuin Xn, koska Xn pitää alkaa kertoa erosta muille niin, että toinen näyttäisi erittäin huonolta, ja lopulta saisi ystävättäriltään kommentit: kylläpä sinä olet kestänyt, teit ihan oikein kun erosit, se olikin sellainen... Näissä laahaavissa tarinoissa Xn:t elävät ja riutuvat.
Miehet tietenkin ovat myös alla päin, fiksuina eivät yleensä ala riidellä, ja luopuvat lapsista antaen ne äidin hoitoon. Siinä he toimivat oikein, äiti kuitenkin on lapsille läheisempi, ja se turvaa lasten kasvua. Eivät isit silti lapsia hylkää, mitä Xn:t täälläkin viljelevät.
Miehet saattavat törmätä mukaviin naisiin, ja kenties jopa tutustuvat heihin, tulee paljon yhdessäoloa ja muuta kivaa. Kyllä miehet kertovat että on erottu, ja jotenkin nämä "toisella kierroksella" tavatut naiset ovat niitä, joiden kanssa sitten vietetään elämän loppuun asti. Ensimmäinen avioliitto on tehty naisenmieliksi, ajatellen kyllä se tästä menee. Siksi ne kaatuvatkin, naisten omat kulissit rapistuvat.
Xn:t, hankkikaa itsellenne elämä!
Tämä viimeinen kappaleesi on loistava esimerkki miehen kyvystä siirtää vastuu ja ongelma pieleen menneestä avioliitosta naisen kontolle:
Eli väität, että avioliittoon on menty naisen mieliksi. Jätät kokonaan kertomatta, miksi menit avioliittoon itse. Näetkö itse miten petät itseäsi?
Tuskin, joten voin vastata puolestasi:
Menit avioliittoon statuksen takia: vaimo, lapset, omakotitalo, koira, hyvä duuni...
Tatä kun kestää aikansa, se alkaa tuntua rasittavalta, ja on aika vaihtaa uuteen.
Näin yksinkertaista se on. Eli kysymys kuuluu edelleenkin, miksi mies sitten menee avioliittoon, jos kerran avioliitto on niin mätä asia?
Ja kerron vielä kerran, että itse pysyttelen avioliiton ulkopuolella. Koska tiedän mitä haluan - toisin kuin sinä.
Kumpikin menee avioliittoon, koska luulee toisen olevan sellainen ihminen jonka kanssa haluaa viettää loppuelämänsä.. JA LISÄKSI:
koska luulee toisen olevan sellainen ihminen JOKA haluaa viettää loppuelämänsä tämän toisen kanssa.
Rakastaa, kunnioittaa, huomioida,... jne.
Ja sitten jokin menee vikaan. Kumppani ei olekaan sellainen kuin kuvittelin, haluaisin häntä muuttaa tai hän minua, yhteisymmärrys puuttuu, tai ajan mittaan kummankin muuttuessa ihmisenä muututaan eri suuntiin.
Jotkut syyttää kolmansia osapuolia sekaantumasta suhteeseen, mutta ei se niin mene. Suhteen onnistuminen ja epäonnistuminen on kiinni vain niistä kahdesta jotka siinä on. Elämä tuo erilaisia vastoinkäymisiä, joista ei ehkä olekaan voimia selviytyä.
Joka tapauksessa syyllisen etsiminen on typerää turhaa ja naurettavaa. Kaikki kaatuu kummankin päälle 50/50 jos haluaa jotakuta erosta syytellä.
Syyttämällä miestä nahjukseksi syyttää samalla itseään. mitäs meni nahjuksen kanssa naimisiin, tai mitäs ei hyväksynyt miestä sellaisena kuin on. Syyttämällä vaimoa petturiksi ja harpuksi... no, se voi osua oikeaan, koska naiset ovat katalia joskus. Miehillä on harvoin tarkoitus ottaa nainen lasten hankkimista varten, elättämistä varten kun itse on kotona hoitamassa lapsia jne. Kumpikin voi katsoa peiliin: menikö naimisiin rehellisesti ja vilpittömästi.
Tiedättekö mikä on suurin moka minkä ihminen ennen avioliittoa tekee (tämä eritoten nuoremmilla ihmisillä)?
Tavatessaan mielenkiintoisen ihmisen mies/nainen tuo itsestään parhaat puolet esiin, ja jopa huijaa olemalla toisenlainen kuin onkaan (huijaa kyllä myös itseään, koska on niin valtava halu olla tämän toisen kanssa).
Esim. väittää olevansa kiinnostunut samoista asioista kuin toinen, vain saadakseen mahdollisuuksia yhteisen ajan viettämiseen. Ja se tapahtuu ihan vilpittömästikin! Ajan mittaan esim. miehen urheiluharrastus ei olekaan niin mukavaa, ei jaksa roikkua matseissa mukana, saatikka jälkipeleissä pubissa. Mutta jos tuo väsyminen tapahtuu vasta kun ollaan avioliitossa ja on lapsiakin... helposti syytellään miestä ettei ole sitoutunut perheeseen.
Tai mies on suhteen alussa kiinnostunut naisen hemmottelusta, joka kuitenkin avioliiton aikana unohtuu. Nainen kiukustuu ja mies ei jaksa kuunnella nalkuttavaa naista.
Perheeseen sitoutuminen on oma palettinsa. Nainen hössöttää enemmän kuin mies. Mies ei kestä naisen hössötystä eikä nainen hyväksy että mies hoitaa perheensä eri tavalla kuin nainen, tekemättä sitä kuitenkaan väärin.
Kaikki nuo ovat pinnallisesti ilmeneviä asioita, mutta nousevat ihmisen sisältä. Jossain vaiheessa läheisyys muuttuu epäoleelliseksi, lopulta vastenmieliseksi. Koska toinen ei vastaa siihen mitä "minä haluan".
Oma lukunsa ovat väkivaltaiset, päide- ja peliongelmaiset, joiden psyyke vaatii muutakin kuin peiliin katsomista. He tarvitsevat apua, jota puolisosta ei ehkä monista syistä johtuen saa.
Huomaavainen voi olla myös rehellisesti. Ei voi vaatia toista muuttumaan vain, koska itse on ajatellut että avioliiton ja lapsien myötä on muututtava ja elämänarvot mentävä uusiksi. Ehkäpä toinen ei muutukaan, tai ei samaan suuntaan. Kumpikin myös muuttaa toista. Joko läheisemmäksi tai etäisemmäksi. Minä ainakin huomaisn muuttuneeni avioliitossa hiton kärttyisäksi, ilkeäksikin. Huomasin muutoksen vasta monta vuotta eron jälkeen, mutta kuitenkin. Muutuin, oletan, koska mies ei toiminut kuten ajattelin että hänen pitäisi toimia. Heikkona en keksinyt muuta "kostokeinoa" kuin olla ilkeä: jospa hän sitten ymmärtäisi miten pahalta minusta tuntuu.... ja niihän asiat ei mene. Mies ymmärsi haluta minusta eroon. Oma syyni. Eroa edelsi vuosien riidat. Silti en eroa hyväksynyt. Paitsi nykyään.
Olkaa rehellisiä: itsellenne ja kumppanille. Epäonnistuminen avioliitossa ei ole mitenkään hävettävää. Jos olet asettanut itsellesi tuon kynnyksen, se on sinun asettamasi, etkä voi syyttäää yhteiskuntaa tai sukulaisiasi jos hakkaat päätä seinään ja pidät siitä kiinni. Mutta idiootiksi ei kannata itseään tehdä. Kuten joku jälkikatkera eronnut on huomannut. Olo ei kohene eikä parane vaikka vuosikaudet haukkuisi exää ja exän uutta elämää. Lähipiiri näkee tilanteen läpi vaikka ei sitä suoraan sano. Säälin kerjääminen katkeralla toiminnalla ei aja sinua itseäsi mihinkään hyvään. Kun kuolet, et saa uutta tilaisuutta. Oliko sitten kiva viettää paska elämä? Itse ryvet paskassa 24/7 ja kuvittelet kiukkusi kohteiden tekesvän samoin. Niin ei ole. Häiritset heitä vain satunnaisesti Mikro-osia heidän elämästään, eikä ne sinua muistele omassa elämässään. Tuskin häirintä edes aiheuttaa sitä mitä haluaisit. Ainoat jotka todella kärsii ovat lapset. Heille jää ikuinen trauma lapsuudesta. Senkö verran lapsiasi rakastat?
- entinen jälkikatkera eronnut, enkä vieläkään viimeiseltä lapselta saanut anteeksiantoa.
Taidat lähinnä puhua siitä, miten 1. avioliitto usein koetaan.
Ongelma on siinä, että jotkut eivät opi tästä kokemuksesta mitään. Mennään toiseen liittoon, ja sitten vielä kolmanteen...jne.
Olen itse ollut kahdessa liitossa, jossa miehelle liitto oli kolmas. Eivät olleet paljoa oppineet.
Tämä toinen miehistä kielsi kaikki ed. eroon liittyvät syyt, ja kun myöhemmin sitten selvitin asiaa, niin ex-vaimo kertoi minulle, mihin hiedän liittonsa päättyi: samaan kuin omanikin.
Ja mies tietenkin syytti yksipuolisesti exää oman avioliittonsa päättymisestä. Eli moni ihminen joutuu tällaiseen suhteiden kierteeseen, josta ei päästä yli eikä ympäri. Ei osata olla yksin ollenkaan, puhumattakaan siitä, että alettaisiin miettiä, mikä ed. suhteissa on mennyt pieleen, ja hyväksyttäisiin tosiasiat.
On toki ihmisiä, jotka oppivat läksynsä, ja löytävät lopulta ehkäpä vasta 40-50-vuotiaina sen oikean. Mutta nämä ihmiset ovatkin miettineet menneisyyttään ja ymmärtäneet, että jos haluaa onnistua liitossa, on käytävä edelliset suhteet läpi ja opittava virheistä.
Ja on myös turha yksipuolisesti väittää, että syy ei ole kummassakaan - kyllä syitä löytyy: esim. jos ihminen on hyvin katkera, hän myrkyttää helposti toisen elämän. Tällaisen ihmisen pitäisi hakea ulkopuolista apua, jos hän ei kykene avautumaan puolisolleen. Olennaista on, että jokainen ottaa vastuun omasta elämästään.
Ja olet oikeassa siinä, että ensimmäiseen avioliitton mennään usein väärin odotuksin. Odotetaan jotain tiettyä nimenomaan toiselta, ja petytään, kun ei saadakaan sitä.
Ihan sama se on monesko avioliito. Joku kuvittelee olevansa toisella kerralla muka viisaampi, koska edellisen eron "syyt" oli jossaan muualla kuin omassa kuviossa: puoliso petti, kasvettiin erilleen jne. Sitten kuvitellaan että ollaan muka viisampiakin. Huh. Toisella kerralla vaan voi rytista alas paljon nopeammin, koska on oppinut tunnistamaan sen tilanteen kun ollaan metsässä.
Niinhän se on. Toinen liitto ei tilastollisesti kestä sitäkään vähää, mitä ensimmäinen.
Kertaalleen eronnut on jo seuloontunut kakkoskastiin. Ei sillä ainakaan mahdollisuudet parane jos on kertaalleen todistanut, että ei osaa elää yhdessä.
Useimmiten sitten jää vielä käteen toinen samanlainen. Ei näytä hyvältä, eihän?
Ei auta yhtään "käsitellä" menneitä koska harva muuttaa elintapojaan vaikka analysoisi elämäänsä yötä päivää.
Otetaan esimerkiksi avioliitto, joka päättyy pääosin siihen, että mies alkaa viettää öitä poissa kotoa lisääntyneen juhlimisen ja sitä seuranneen alkoholi-ongelman takia. Juhlaputket venähtävät päiväkausiksi, ja lopulta vaimo saa tarpeekseen ja haluaa erota.
Mies menee lennossa uuteen liittoon ja kieltää avioeron syyt, syyttäen vaimoa katalaksi petturiksi. Alkuhuuman jälkeen miehen juhlaputket alkavat taas, ja alkaa sama rumba... Kakkosvaimo saa tarpeekseen ja haluaa erota. Mies ei vaan taaskaan ymmärrä, koska hänessä ei omasta mielestään ole mitään vikaa.
"Harva muuttaa elintapojaan". Olet oikeassa. Mutta ongelma ei olekaan tämä, vaan se itsepetos, johon tämä esimerkinkin mies syyllistyi.
Jos ei kykene ottamaan vastuuta omasta elämästään ja sen ongelmista, niin avioliitto ei ole silloin oikea valinta.
Ei nyt sentään noinkaan. Ensinnäkin: miksi aina ja jokaisen pitäisi muuttaa elintapojaan tai yhtään mitään? Jollei omana itsenään kelvannut/sopinut yhdelle on edelleen mahdollisuus tavata ihminen jolle kelpaa. Mielipiteestäsi saa sen kuvan että eronnut on aina töykeä moukka jonka kanssa kukaan ei voi elää.
Menneiden käsittely on ainoastaan hyväksi. Yleensä elämässä mennään eteenpäin sitä sen kummemmin analysoimatta. Vaikka kuinka olisi harkinnut ennen avioliiton solmimista että onko se nyt oikea ratkaisu, ei siinä vaiheessa näe tulevaisuuteen eikä sitä mihin ihmiset muuttuvat ja miten elämä vie. Mutta vasta jälkeenpäin näkee menneeseen. Kierkekaardin sanoin "Elämää voi ymmärtää vain taaksepäin, kuitenkin sitä täytyy elää eteenpäin."
Toinen liitto voi kestää jopa paremmin. Usein kestääkin. JOS on edellisen liiton jälkeen hoitanut jälkipuinnin ainakin itsensä kanssa. Jos puhutaan nuoruuden ensimmäisestä avioliitosta joka päätyy eroon, sitä solmittaessa ei ollut elämänkokemusta. Oli vain optimistinen ja ihana kuva tulevaisuudesta. Toisessa avioliitossa on jo paljon enemmän.
Ihminen muuttuu elämässään myös tunne-elämältään. Muuttuminen hidastuu iän myötä. Vanhempana pitää tärkeämpänä aivan toisenlaisia asioita kuin nuorena. Niin pitääkin olla. Vanhempana voi kohdata ihmisen, joka ei enää niin kovasti muutu, mutta jolla on samankaltainen käsitys läheisyydestä kuin itsellä - kuin se nuori jonka kanssa ensin avioitui, mutta jonka kanssa ei sitten kasvanutkaan samaan suuntaan.
Vanhempana arvostaa kumppania eri tavoin kuin nuorena. Nuorena puoliso on itsestäänselvä. Avioliiton kränät ja riidat voi aiheuttaa sen ettei enää missään olosuhteissa pysty elämään kuten alun perin oli tarkoitettu, puolisoa kunnioittaen ja arvostaen. Uudessa suhteessa kaikki on edessä. On järkeäkin suhtautua kumppaniinsa toisin, ymmärtää itse huomaavaisuuden merkityksen. Mutta myös tunnistaa melko nopeasti mikäli kumppani ei olekaan sopiva. Sitä paitsi, kaikki eivät kaipaa "hellyyttä ja huolenpitoa" samalla tavoin. Siksi oikeanlaisen huomioivan puolison osuminen kohdalle on tärkeää. Että suhteessa on hyvä olla.
Pessimisti ei pety, mutta elämää jää elämättä, "koska ei kannata". On aika surra, kärsiä, nousta paskasta ja iloita taas elämästä. Toivottavasti sullekin käy vielä niin :)