Mikä mielestänne on elämän tarkoitus? Biologiselta kannalta tietysti suvunjatkaminen, mutta entäs psyykkinen puoli?
Oma elämäni tuntuu tällä hetkellä täysin tarkoituksettomalta. Olen liian pahasti masentunut jatkaakseni opintoja, ja yksinäinen, kun puoliso on viikot muualla töissä. En voisi tappaa itseäni, mutta ehkä kuolla nuorena jonkin hyvän asian puolesta? Mietin, että pitäisikö lähteä buddhalaismunkiksi Burmaan, mutta mieheni väitti, että naisena en olisi munkki vaan nunna.
Mielestäni elämän tarkoitus sopii aiheeksi tälle palstalle yhtä hyvin kuin mille tahansa muullekin.
Oma elämäni tuntuu tällä hetkellä täysin tarkoituksettomalta. Olen liian pahasti masentunut jatkaakseni opintoja, ja yksinäinen, kun puoliso on viikot muualla töissä. En voisi tappaa itseäni, mutta ehkä kuolla nuorena jonkin hyvän asian puolesta? Mietin, että pitäisikö lähteä buddhalaismunkiksi Burmaan, mutta mieheni väitti, että naisena en olisi munkki vaan nunna.
Mielestäni elämän tarkoitus sopii aiheeksi tälle palstalle yhtä hyvin kuin mille tahansa muullekin.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Itse en ainakaan sitä tiedä, vaikka monest sitä miettinyt olen. Ei se voi lapsen saaminenkaan/suvun jatkaminen olle, koska siihen kykenee lähes kaikki. Luulis sen olevan jotain suurempaa..tai ainakin toivoisin sen olevan. Eihän tässä muutenb mitään järkeä olisi täällä olla, ellei olis jotain syytä.
Ei sitä tiedä ennen ku se tulee eteen. Toiselle se on itsestään selvä. Ne menee ja tekee sen. Toisille se ei ehkä aukeakaan ihan heti.
Aattele jos sun elämäntehtäväs onki selvittää mikä elämän tarkotus on. Sitä ennen pitää tehdä sitä minkä osaa parhaiten.
on, että kasvat omaksi itseksesi.
täyteen, on aika mennä pois..Se on elämän tarkoitus..
että me tarkoitettiin samaa asiaa...
Suotavaa olisi, että ihminen ehtisi kasvaa täyteen persoonallisuuteensa, ennen kuin lähtee täältä...
olla mielialalääkkeiden hankinta, noin aluksi. (Kirkasvalolamppu voi olla kiva kans?)
Lääkkeet ei toimi, vuosien varrella kokeiltu kaikkia. Terapiaan en tällä hetkellä pääse, olen yrittänyt. Olen niin synkkä, että alan jo uuvuttamaan puolisoanikin.
Kirkasvalolampusta saa migreenin.
Lääkkeitäkin on tullut uusia, tosin vahvat vaativat käyntiä erikoislääkärillä. Toivottavasti sopiva löytyy.
Esim. alkoholi, rauhoittavat lääkkeet, tupakointi jne. voivat aiheuttaa tai lisätä masennusta, joten niitten kanssa pitäisi olla varovainen. Yritä saada nautittua päivänvaloa ulkona.
Elämän tarkoituksena on selvittää kaks asiaa, eli mi(t)kä on sun intohimo(t) (ei nyt välttämättä seksuaalisessa mielessä, mistä saat kiksejä) ja missä asiassa olet hyvä.
Jos haluat helpon elämän, teet sitä missä olet hyvä. Riskinä on, että olet tyytymätön elämääsi tehtyäsi joitakin vuosia itsellesi helppoja asioita.
Kylläisempään elämään pääset, kun selvität mikä kiihottaa syvintä olemustasi ja sitten käytät kaiken tarmosi sen saavuttamiseksi. Haittapuolina voidaan pitää sitä, että asian selvittäminen voi viedä aikaa ja sitä, että oletkin aivan paska siinä mitä haluaisit tehdä.
on pitää pillut täytettynä jatkuvalla syötöllä
"Mietin, että pitäisikö lähteä buddhalaismunkiksi Burmaan, mutta mieheni väitti, että naisena en olisi munkki vaan nunna."
Sellaista ei olekaan, kuin buddhanunna. Älä kuuntele miestäsi.
Tämä ei olekaan ihan kevyt aihe ja taidan olla jotensakin huono vastamaan, koska omalta kohdaltani en oo vielä selvittänyt elämän tarkoitusta lähimainkaan mutta vastaanpa silti.
Mä mietin usein hyvin abstraktisti sitä miks ihminen on maan päällä, miks me ollaan kehitytty tällasiks mitä me ollaan ja miks ihminen toimii kuten toimii. Mikä ihmiskunnan tarkoitus on kun me kulutetaan tätä maapalloa kiihtyvällä vauhdilla ja imetään lopulta kaikki kauneus mitä maapallolla on ollut tarjota meille? Tähän mä en oo löytäny vastausta ja tuskin tuun löytämäänkään.
Sit jos mä mietin omalta kohdaltani niin asia ei tunnu olevan yhtään sen helpompi. Mä oon kuullu monia määrittelyitä elämän tarkotuksesta, joidenkin mukaan elämän tarkoitus on elää niin, että tuntee itsensä onnelliseksi. Ei kuulosta pahalta, mutta on siinä jotain muutakin. Mä luulen, että meillä jokaisella on jokin mystinen syymme olla täällä, jokin aukko mikä meidän jokaisen tulee täyttää. Jokaista tarvitaan tavalla tai toisella.
Nuorempana mä muistan katkerana miettineeni erästä mulle tapahtunutta asiaa enkä voinut silloin ymmärtää, että miten kaikki asiat oli voinutkaan osua juuri oikein kohdalleen, jotta mä en onnistunut tässä asiassa, mitä halusin todella pahasti. Senhän piti olla selvä asia, mutta kohtalo päätti toisin. Tää asia olis vaatinut mun lähtöä toiseen kaupunkiin. Vuosia myöhemmin eräs mulle läheinen ihminen sanoi, että onneks mä oon pysynyt siinä ja pitänyt kaikkea koossa, koska ilman mua tietyt asiat ois voinut mennä ties kuinka pahasti.
Mä en ollut koskaan nähnyt asiaa noin, mä näin vaan itselleni tapahtuneen pettymyksen, mutta ensimmäistä kertaa mä konkreettisesti koin, että asiat tapahtuu kuten niiden on tarkoitus tapahtua. Tällä mä en tarkoita sitä, että ihminen olisi tahdoton olento, joka ei voi vaikuttaa omaan elämäänsä, vaan sitä että usein asioiden oikean laidan tajuaa vasta myöhemmin ja silloin ymmärtää miten kaikki tapahtui juuri kuten pitikin. Sitä ei välttämättä sillä hetkellä ymmärrä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan...
Eli se elämän merkitys... En tiedä. Mä jatkan sen selvittämistä itselleni ja teen sitä todennäköisesti vielä kiikkustuolissa. Mä luulen, että on jotain mitä kukaan ei voi koskaan täysin ymmärtää mutta sen selvittäminen pitää meidät liikkeessä jotta me ei päästetä irti elämästä.
jokaisen itsensä löydettävä itsestään.
vähän lyhyt vastaus tuohon. Kannattais ehkä hakea sitä oman elämän tarkoitusta niistä itselle vaikeista asioista. Sieltä saattaisi löytyä jotakin, millä olis oikeesti merkitystä sulle.
puhuttaessa ei ole muuta tarkoitusta kuin elämän jatkuminen ja kehittyminen evoluution kilpajuoksussa.
Ihmisen ajukopan sisällä asia on monimutkaisempi. Harva pystyy hyväksymään sen tosiasian, ettei meistä loppupeleissä tule muuta kuin 70 kiloa horsmanlannoitetta.
ikävän karkoitus!
Lyhyt mutta sisältää mielestäni kaiken oleellisen. Tuotahan ihminen koko elämänsä koettaa eri keinoin tehdä, välillä onnistuen ja usein myös epäonnistuen.
sekin kysymys kohtaa vastauksen.
Mielestäni ihmisellä on kaksi pääelämäntarkoitusta.
Ensimmäinen on lajin jatkaminen. Huom. ei suvun sillä se on itsekäs päämäärä.
Toinen on sen aukon täyttämistä aikuisiällä, mikä lapsena jäi vajaaksi.
Jokainen vanhempi yrittää parhaansa lapsiensa eteen, ja aina vähän enemänkin, mitä itse lapsina ovat saaneet. Mutta riittääkö se lapselle, onkin jo aivan toinen juttu. Yleensä ei riitä. Tämän vajeen täyttäminen aikuisiällä jää jokaisen omalle vastuulle ja se ainoastaan mahdollistaa omaksi aidoksi itseksi kasvamisen.
Se taas tuo mukanaan mielenrauhan, anteeksannon, ymmärryksen ja kiitollisuuden. Tähän pisteeseen pääseminen on pitkän ja tuskaisan matkan takana, mutta takaan, että on vaivan arvoista.
mutta siis mistä sen tietää, mistä on jäänyt paitsi lapsena vai onko mistään.
Tarkoititko, et jos en oo lapsena kokenut oloani rakastetuksi, niin mun tehtävä aikuisena olis paikata se vaje ja etsiä rakkautta? Eikö jokainen tee niin, nekin joita on lapsena rakastettu?
"mutta entäs psyykkinen puoli?"
Tässä ote alkuperäisen kysymyksestä.
Elämässä aikuisiällä tulee eteen tilanteita, joissa mopo niin sanotusti karkaa käsistä. Vieressä seisoja ihmettelee, et mikä sille nyt tuli. Eihän tää nyt NIIN vakava asia ollu.
Eli siinä tunnekuohussa oli kyse siitä VAJEESTA.
Aikoinaan ei ole tullut rakastetuksi omana aitona itsenään, vaan vanhempien omien tiedostamattomien ja läpikäymättömien ongelmien läpi. Tämä tilanne vaan muistutti lapsuudessa kokemaa (eli syyttävän sormi osoittaa tekijää tai sanojaa, eli verbaalista) ja ne kolme muuta sormea osoittavat itseä, eli tunnekuohun kokijaa (mentaalista).
Ettei asiat siirry sukupolvelta toiselle, pitää omista tunnekuohuista ottaa vastuu, eikä jättää niitä toisen kannettavaksi.
Tunteet kuuluu ja saa näyttää juuri sellaisinaan kun ne pintaan putkahtaa. MUTTA niistä täytyy itse kantaa vastuu. Vaikka "huomenna" mennä itseensä, miettiä -MITÄ MUSSA OIKEIN TAPAHTUI- ja palata sen ihmisen luo, jonka niskaan paskalasti tuli heitettyä. Selittää, et hei ei se Susta johtunu. Oli ihan mun oma ongelma. Sorry.
Siitä rakkaudesta. Rakkauden etsiminen ITSEN ulkopuolelta aikuisiällä on jumittumista rakkauden kerjäämiseen yhä edelleen omilta vanhemmiltaan. Se rakkausVAJE täytyy itse itsessään täyttää. Kaikki muu täyttö on hölmöläisten hommaa koska se kannettu vesi ei saavissa pysy. Se RAKKAUSVAJE täyttyy sitä mukaa, mitä enemmän käy läpi omia tunnekuohujaan ja pääsee lähemmäksi aitoa omaa itseänsä.
Mun mielestä kaikki ihmisen tunnevammat syntyy siitä, ettei tule rakastetuksi vanhempiensa taholta semmoisena ainutlaatuisena ihmistaimena, mitä me jokainen ollaan. Sen oikaiseminen jokaisen omassa elämässä on se toinen elämäntarkoitus. Eli sukupolvelta toiselle siirtyvien tunnevammojen pysäyttäminen omaan itseen, eikä siirtää niitä toisten kannettavaksi. Silloin me nähdään jokainen ihminen omana itsenään, eikä meidän omien tunneongelmien värittämänä.
Tässäpä tätä tuli Sun lyhyeen ja ytimekkääseen kysymykseen. Olen tässä kirjoittanut ainoastaan ja vaan MILTÄ MINUSTA TUNTUU ja otan kirjoittamastani täyden vastuun.
Ps. Googleta -Kotkansydän- tai hänen nettikirjansa -Pois tuskasta- Se kirja on aivan kuin oma polkuni omaan itseeni ja itseni rakastamiseen. Kun sitä luin, oli kuin oma elämäni olisi siihen kirjoitettu. Oman prosessini aloitin 1986 vuoden alusta ja olen edelleen ihanalla, raikastavalla ym. ym. matkalla itseeni.
Tuohan selittää paljon.