miksi haluatte olla eksänne ystäviä? Onko hän vain niin mukava tyyppi vai onko sinulla tunteita häntä kohtaan? Vai kuuluko hän jo erottomattomasti elämääsi?
Kertokaapa ihmiset
viilisniilis
792113
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 79
Vanhimmat
Miten tämä muka liittyy mpw:n logiikkaan?
Sitäpä tarviikin miettiä oikein kunnolla. Ehkä MPW tietää vastauksen.
Minä olen oikein hyvää pataa entisen avovaimoni kanssa. Vaikka meistä tulikin sisko ja sen veli ja erosimme, ei ystävyytemme mihinkään ole kadonnut. Vaikka seksuaalinen vetovoima katosikin, niin ei ajatusmaailmamme mihinkään muuttuneet.
että tämä on se yleisin syy. Toisen tuntee jo niin hyvin, että haluaa olla ystävä, vaikka intohimoinen rakkaus katoaisikin. Ystäviähän ei voi koskaan olla liikaa.
niin yleensä se eron perustekin oli se, että oltiin liian ystäviä... Parin kanssa onnistuu, ja siksi jaksan toitottaa sitä, että "parhaat tyypit kannattaa pitää kavereina". Sen voi sitten tulkita miten haluaa..
kannattaako sinun mielestäsi olla toisen kanssa ystävä, vaikka ei tiedä ihan tasantarkkaan, mitä toista kohtaan tuntee? Satuttaako siinä itsensä vain pahemmin?
jos on enemmän tunteita, niin kyllä se ystävyys voi silti toimia, jos osataan kunnioittaa sitä toista...
Ystäviä voi olla myös pienellä latauksella, ja yleensä auttaa se, että asiat jakaa. Joillekin on mahdotonta päästä tiettyjen tunteiden yli, mutta useimmille ei.
eksäsi ilmoittaisi, että rakastaa sinua yhä, vaikka olette yhä ystäviä, niin eikö sinua ahdistais olla hänen seurassaan? Kun ei pysty vastaamaan samoin, jne..
miten se näkyy ulospäin. Jos hän pystyy kunnioittamaan minua ja toiveitani, niin ystävyys voi onnistua. Jos ei, niin sitten ei.
Ei se silti estä minua tuntemasta ystävyyden tunteita kyseistä ihmistä kohtaan.
a ja o:
"jos on enemmän tunteita, niin kyllä se ystävyys voi silti toimia, jos osataan kunnioittaa sitä toista..."
Vaikka itse olen aika skeptinen ex-ystävyyden suhteen, niin en kuitenkaan tyrmää sitä mahdottomana.
"Säätäminen on perseestä"
ei ahdista, vaikka toinen tunnustaisikin tunteensa, kunhan vaan kunnioittaa sua siinä, ettei ole niin vahvoja tunteita. Eikö ole sellainen olo, että toinen vaatisi jotain, vaikka ei sitä sanoisikaan?
niin ei se ole mikään syy kieltää sitä, mikä on olemassa.
Ja oikeassa ystävyyssuhteessa sellaiset asiat voidaan puhua halki.
Jos se ei sitten meinaa toimia, niin silloin on parempi ettei nähdä, mutta toisen subjektiiviset tuntemukset eivät yksin kaada oikeaa ystävyyssuhdetta.
on perseestä. Ja oikean ystävän kanssa voi puhua kipeistäkin asioista.
ero, et oikean ystävän kanssa ei tarvi säätää, vaikka joskus olisikin negatiivisia asioita, jopa henkilökohtaisella tasolla.
ja sitten se, että joidenkin kanssa voi olla kaveri (eli puheväleissä), mutta harvojen kanssa oikeesti ystävä.
...vaikka kuinka yrittäs rakentaa ystävyyttä, niin se ei todellakaan näköjään ole "ihmisen" kädessä, et se vaan rakennetaan tosta noin. Erittäin harvassa on ihmiset, kenen kanssa oikeasti ystävystyy ja sydän sykähtelee mukana.
Ainakin näin varttuneempana tuntuu, et ne muutamat todelliset ystävät on sieltä lapsuudesta/nuoruudesta asti pysyviä, eikä uusia ystävyyksiä oikeen tahdo syntyä millään. Kavereita kyllä on ja uusia löytyy edelleen verrattain helposti.
yksin ja yksinäinen kuin eksä "ystävänä", hyi hitto.
siis mitään rakkaustuntemuksia, mutta musta se on itsestäänselvyys et pyrkimyksenä olis säilyttää mahdollisimman hyvät välit jatkossakin, vaikkei enää oltais yhdessä. Jos kerran ollaan sovussa erottu, niin miks pitäis eron jälkeen sit olla niinkuin ei toista tuntisikaan tai riidellä tai tapella tai muuta.
Ja se on myös mulle yks niistä harvoista ihmisistä kelle voi puhua luottamuksellisesti ja joka ymmärtää mua edes osittain. Useimmat ei ymmärrä alkuunkaan:)
Ehkä mä joskus löydän uuden miehen josta tulee mulle seuraava uskottu ja silloin mä luonnollisesti koitan luottaa tähän uuteen mieheen ihan samalla lailla.
Silloinhan on helppoa, kun on erottu ystävinä, mutta pystyisitkö jonkin ajan päästä olemaan myrkyisänkin eron jälkeen jonkun ystävä?
miten kauan oltaisiin oltu yhdessä. Jos olis monen kymmenen vuoden pituinen liitto takana, niin en sitä kyllä haluaisi myrskyisästi lopettaa. Itse asiassa ei mun kanssa edes vois erota myrskyisästi:D Tarvii olla aika taitava mies jos siinä onnistuu olen meinaan niin helposti lepyteltävissä.
Sitten ainakain erilaisia! Mä suutun todella helposti ja mun viha saattaa olla todella pitkää. Tällä hetkellä taidan tosin olla väleissä kaikkien kanssa. Ihme.
exän kaveri, enkä muutenkaan jaksa monia ihmisiä kerralla. Tiukkaa tekee välillä, että jaksaa omaa muijaa sekä yhtä miespuolista kaveria. Onneksi sekään ei tykkää olla liikaa tekemisissä.
Ajattelin, että joskos sinulta vielä joskus heruisi sitä silakalta haisevaa reikää.
Epäilen, ettet ole eksäni, joten ei. Ei heru.
exälle heruis kuitenkin.
Taitaa olla aika vahvasti vielä tunteet pelissä. Tulitko jätetyksi?
Ei kai heruisi. Pitäisi olla ihan hirveessä jurrissa, että sellasta tapahtuisi. Jätetyksi kylläkin tulin.
sinne piti ujuttaa.
Kuitenkin herahtaisi.
ettei eksäni taitaisi haluta harrastaa seksiä kanssani. Itse ehkä voisin halutakkin, mutta järki toivottavasti estäisi sen. Ja se, että miehen raiskaaminen on kyllä aika vaikeaa naiselle. Ja en millään haluisi kuitenkaan hänen anustaan sorkkia.
ryyppyporukkaan ja juota se kaatokänniin. Kun sammuu, niin hyppäät pukille vaan.
En ala tekemään mitään tuollaista. En jaksa kuluttaa energiaani noin paljoa. Mä luulen, että mulla on vaan taas vaihteeksi tää kuiva kausi, niin kai sitä sitten elämänsä parasta seksiä muistelee :D.
En halua olla exäni ystävä, kenenkään niistä. Seksisuhde pilaa ystävyyden ja kun se (seksi) loppuu, niin loppuu muukin. Sitten täytyy vaan jatkaa matkaa ja etsiä uusia ystäviä ja/tai seurustelukumppaneita.
Yleensä kun harrastetaan seksiä läheisen ihmisen kanssa, ihminen on vapautunein, haurain ja avoimin. Eikö sellaisen ihmsen kanssa, joka sinut on tässä tilassa nähnyt ja kokanut jotenkn tunne sinut erittäin hyvin? Ja minusta jotain känniörvellys yhden illan juttua ei laskea siihen kastiin. Eikö seksiuhde voi toisaalta syventää ystävyyttä? Tai jos seksi on paskaa, niin pilaako se ystävyyden? Vai pitääkö olla jo niin vahva ystävyys takana, että pystyy yhdessä sille nauramaan?
Niitä eri asioina. Tottakai puolison kanssa voi ja pitääkin olla ystäviä mutta sellainen ihan oikea ystävä on.. erilainen. Mulle ei tulisi mieleenkään alkaa säätään ystävän kanssa, koska se pilaisi sen ystävyyden. Minä en pystyisi nauraan sille ikinä vaan se sekstailu jättäisi arvet siihen ystävyyteen, ja mitä pitempi ystävyysaika takana sen pahempi juttu. Seksin laadulla ei ole väliä, en ylipäätänsä ymmärrä kaveriseksiä. Ystävät ja seksikumppanit on mulla erikseen.
ihan fiksu päätös, että ei seksiä ystävien kanssa. Ja jos harrastaa ystävän kanssa toistuvasti seksiä, voi olla jo hämärää, että missä nyt oikein mennään. Toinen kuvittelee enemmän, kumpaankin sattuu ja ystävyys menee.
Mulle seksi on "pyhää" ja rakastelen vain kunnon tunteesta, ystävyys ei ole sitä tunnetta. Mä kuulun siihen porukkaan jonka mielestä seksi kuuluu seurusteluun ja sen merkiksi, ja sillä mä saan isot vampit pettämisestä. Vaikka olen hyvinkin seksuaalinen kun se hetki tulee, mulle ei kuitenkaan tule minkäänlaista tarvetta millekkään vaki, säätö, kaveri jne panoille. Mä olen omavarainen ;D
Mun touhuilla pitää olla alku ja loppu. Eli seurustelusta pitää sopia jotta osaan asennoitua oikein, seksi kuuluu siihen ja pettäminen katkaisee yhteyden ja seurustelun, ja se loppuu sitten siihen. En pysty/halua olla enää sellaisen kanssa tekemisissä jonka kanssa olen sekstaillut eikä homma onnistunut. Siitä ei pääse muuten tunnetasolla eroon ja munhan pitää tietää se loppu.
Mun eroni on ollut yhtä lukuunottamatta sellaisia ettei todellakaan jäänyt halua edes moikata tavatessa. Yhden kanssa moikataan muttei minua muuten kiinnosta edes jutella sen kanssa. Exät on historiaa enkä minä halua heidän kuuluvan sen jälkeen enää mitenkään elämääni.
"Exät on historiaa enkä minä halua heidän kuuluvan sen jälkeen enää mitenkään elämääni."
Jätin tyypin puoli vuotta sitten väkivaltasen käytöksensä vuoksi, kerta riitti ja lähdin. Uhkasi tappaa ja vahingoitti fyysisesti tosi pahasti ja minä helvetin hölmö halusin vaan eroon koko tyypistä ja jutusta enkä nostanut pahoinpitelysyytettä. Olisi pitänyt.
Nyt tää kundi panttaa edelleen omaisuuttani aina keksien uusia verukkeita ja selityksiä. Ymmärsin jo kesällä että tyyppi kärsii huonosta itsetunnosta ja on aikaansaamaton kusipää, omahyväinen narsistipsykopaatti, mutta olen yrittänyt säilyttää suht ystävälliset välit, että saisin omaisuuteni takaisin. Pitäisi kai antaa miespuolisten ystävieni hoitaa homma. Prkl.
Pelkään pahoin, että tyyppi yrittää vaan venyttää juttua, koska ilmoitin etten halua häntä elämääni enkä halua enää koskaan olla missään tekemisissä. V*tun kusipää.
Sori purkaus, mutta adrenaliini kohoaa kummasti kun ajattelee :)
Mies haluaa ystävyyttä vain, että saa pidettyä jonkinlaiset manipulointimahdollisuudet käsissään. En sitten missään nimessä suosittele minkäänlaisia välejä sen kanssa, noi oireet ei parane vaan pahenee. Ja jos nyt esim alkaisit sen kanssa uudestaan seukkaan, niin hän yhdistäisi sen päässään paskamaisen/väkivaltaisen käytöksen ansioksi ja sulle koittaisi surkeat ajat. Seuraava eroyritys voikin sitten jo viedä hengen.
Jos ne tavarat eivät ole tärkeitä, unohda ne. Jos taas on, niin sitten sukulaismiesten/poliisien kanssa hakeen ne ja tee selväksi, että ei tarvi enää soitella.
Nimim. kokemusta löytyy
ihan jo siitäkään syystä, että ymmärrän nyt ettei tyypillä kaikki ole kotona, onnistui jotenkin esittämään ihan toisenlaista, kilttiä ja paljon puhuttua "kunnollista". Epäilykset alko nousta jo silloin kun tajusin ettei siltä onnistu oikein toi duunintekokaan, mutta siihenkin oli aina hyvät selitykset..Velkansa sentään maksoi takaisin eikä ne loput tavarat ole muuten tärkeitä kuin periaatteesta, mun ostamat ja maksamat.
Ystävät oli menossa jo kesällä löylyttään tyypin, mutta sain hillittyä niitä. Se olisi aivan turhaakin, koska se urpo joutuu elämään surkean itsensä kanssa ja varmasti tekee saman seuraavalle naiselle. Toivottavasti silloin se nainen ei käy säälimään ja ala liian kiltiksi.
Löylyttäminen olisi taatusti moraalisesti oikein mutta valitettavasti siinä vaiheessa olisi itse lain silmissä huonossa asemassa. Parempi kun tosiaan hakee tavarat nätisti tai unohtaa ne.
Jokaisen meistä on elettävä oma elämämme ja tehtävät omat valinnat, sun pitää olla vaan onnellinen että pääsit itse kohtuullisen vähällä eroon. Uudet joutuu pitään itse itsestään huolen.
en voi olla kuin tyytyväinen, että todellisuus paljastui suhteemme suht alkuvaiheessa. Ja näin vanhana ja tarpeeksi nähneenä ei tarvinnut kauaa punnita palatako vai ei. Kynnys väkivaltaisuuteen alenee heti ensimmäisestä kerrasta enkä tosiaan halunnut jäädä odottelemaan seuraavaa kertaa.
Loppu (suht) hyvin, kaikki hyvin. :)
(kamat vielä saan, keinolla tai toisella ;) Öitä!
Hyvä mitä aikaisemmin sen huomaa. Etukäteenhän sitä ei tiedä ku selvistä tapauksista, muut joutuu kokeileen. Hyvä että kuitenkin kävi hyvin. Öitä :)
et exän kanssa ei oikeen sellaista ystävyyttä tahdo rakentua, miten ystävyyden itse koen, mut kaveri voi paremminkin olla: "Moi mites meni keäsloma..."
oikeampi sana... Ystävyys taas voi olla pohjana suhteelle...
Ehkä enemmin kaveruus olisi kannattavaa. Että kävisi joskus silloin tällöin oluella ja puhuisi paskaa. Mutta toisaalta, sen ihmisen kanssa on koettu niin paljon kaikenlaista, että on myös helppo avautua. Se puoltaa mielestäni ystävyyttä.
on mun mielestä oikeempi nimitys. Ystävyys on kuitenkin aika tunnepitoista, mutta erilaista, mitä parisuhdetunteilu ja kaveruuteen taas ei sillä tavalla liity suuria tunteita.
juuri sitä. Ystävyys on kuitenkin syvempää kuin kaveruus. Mä pidän ystävyyttä hyvänä pohjana parisuhteelle. Eron jälkeen ei kuitenkaan ole mahdollista palata samankaltaiseen ystävyyteen takaisin...kaveruus on silloin oikeampi termi kai.
on minusta se vaaran kätkevä elementti, avautumiseen liittyviä tunteita on kenties heitelty negatiivisesti erossa ja niiden takia on voitu jopa erota.
Toki hyvin tutulle ihmiselle on helppo avautua, mutta huonona päivänä se voi kääntyä itseään vastaan ja johtaa siihen tyypilliseen "säätämiseen", jota jo käytiin "silloin ennen".
Kyllä ystävyys voi toimia oikeastikin entisen kumppanin kanssa, mutta itse ole hiukan skeptinen sen asian suhteen.
eksän kanssa liian läheinen ystävä, niin uskon,että se vaikuttaa myös kummankin muhin suhteisiin. kyllä mulle olis ainakin kova pala, jos mies menisi kertomaan vaikka meidän ongelmia eksälleen.
Totta tuokin, että avautumisesta on helppo siirtyä seksiin. Varsinkin kun toinen on herkässä tilassa.
itseä kohtaan loukkaavaa, et exälle vuodatettas nyxäsuhdeongelmia, joista HE eivät itsekään aikanaan selvinneet :)
paljon kannattavampaa, että eksä ja nykyinen olisivat kavereita? Eksä voi auttaa heti alusta ja kertoa, miten tietyistä asioista selvitään? :D Taitaa olla utopiaa...
ehdotus, "Elävä parisuhdeopas" :)
Kyllä mä olen vähän sellainen tyyppi, et jos tykkää liikaa kaveerata exän kanssa, niin mun kanssa ei suhdetta edes synny.
Kaveri ja kaveeraaminen on muuten eri asioita.
Kaverille sanotaan: Tiätkö me mennään Sumin kanssa tänään haravoimaan, joten ei käy.
Kaveeraamisella tarkotetaan: Mun pitää mennä Sumin kanssa haravoimaan, vaikka ei vittu vois vähempää kiinnostaa, tekisin mitä tahansa muuta tällä hetkellä.
että mitä tarkoitit tuolla kaveeraamisella. Tai sitten en.
Mä en ainakaan pystyisi olemaan kenenkään eksän kaveri, vaikka siötä saisikin hyvä neuvoja. Ainakaan en haluisi kuulla toiselta, että mitä ovat puuhanneet sängyssä, tms. Tai kun aletaan muistelemaan jotain heidän yhteisiä hauskoja muistojaan. Kyllä hajoilisin pieniksi palasiksi siinä vaiheessa.
Ainahan sitä haluaisi kuulla, että eksä oli ihan hirveä noita. Seksi oli paskaa sen kanssa ja se oli ilman meikkiä aamuisin ruma. Ehkä jotkut henkisesti suuremmat ihmiset eivät tarvitse tällaista pönkitystä, muttta mä haluan ainakin kuulla tollasia asioita.
kaveraamisella sitä, et on jossakin taustalla vielä sellainen "liittoutuma", tekisin jotain mielummin sun(ex) kanssa, kuin nyxän kanssa tota paskahommaa sen tätin luona.
Exä kaverina mulle tarkoittaa sitä, että siinä ei puhuta seksistä, ei tunteista, ei romantiikasta tms. vaan ainoastaan siitä, mikä liittyy kaveruuteen, ei mulla edes kiinnosta puhua exän kanssa sellaisista, joista on jo vuosia puhuttu "silloin".
Mä olen sellainen, että otan kyllä verrattain reilusti etäisyyttä menneeseen elämään, enkä päästä sitä missään vaiheessa pintaa syvemmälle itseeni, se on mennyttä. En yleensäkään puhu exästä tunteellisessa mielessä, en positiivisessa, enkä negatiivisessa. En koskaan hauku exää nyxälle, enkä kenellekään muullekaan. Ajattelen, että ei ex ole sen huonompi ihmisenä, kuin minäkään.
tajusin ton, mitä tarkotit kaveeraamisella. Ja se olisi kyllä vittumaista.
Sä et (kai) ookkaan nainen, niin sä et tiiä, että miten mukavaa on kuulla, että eksässä vaikka on ollut joku kauneusvirhe, mitä ei muut tiedä. Tai sitten sä oot vaan reilu tyyppi.
ajattelen, että meissä kaikissa on tosi pieniä kauneusvirheitä ja olisi väärin ketään ihmistä kohtaan kertoilla niistä jollekin toiselle.
Toisaalta ajattelen, että minä en kykene rakentamaan kuitenkaan kenenkään toisen itsetuntoa, vaikka kuinka haluaisin, joten en ainakaan ota siihen työhön työkaluksi ketään ulkopuolista ihmistä, kaikki muut keinot kyllä :)
hyvä. Tulee aina alemmuuskomplelekseja, kun muut täällä ei tällasia ulkonäkökeskeisiä paskiaisia kuin mä.
Tottahan toki kaikissa on virheitä, ja ehkä se antaa ihmisestäkin paremman kuvan, kun ei hauku vaikka eksän persettä. Tietää se nykyinenkin, että ei tulevaisuudessa mahdollisesti hauku häntä jollekkin toiselle. Eli luottamus kasvaa.
nyt itseäsi ruodi liikaa, on meissä kaikissa se toinenkin puoli olemassa, se vain ilmenee eri tavalla jokaisella.
Ulkonäkö on kuitenkin vain pieni osa kokonaisuutta, eikä täydellisinkään ulkonäkö kanna kovinkaan pitkälle.
voi olla ystävä niin kauan kunnes joku muu äijä sitä panee. Noin puoli vuorokautta taitaa olla pisin tällainen ystävyys.
En tiennytkään, että tällainen kirjoittamaton sääntö on olemassa :). Tuntuuko se sitten pahalta, kun joku panee "sun" naista?
tuntee itsensä jotenkin ryöstetyksi, kun omaisuuden hallinta siirtyy ilman minkäänlaista korvaussummaa.
erositte?
käskettiin häipyä.
reilu ämmä...:-/ Ei se silti tarkota et kaikki naiset olis tollasii.
Ja jos vaikka joskus haluaisin, niin tuskin siihen pystyisin. Ennemmin tai myöhemmin tulis varmaan mieleen, että pitäiskö ottaa pienet vanhan kertaus vaakamambot.
Mä en ole keksinyt koskaan mitään syytä pitää yhteyksiä ex-kaatoihin tai ex-tyttöystäviin.
on et on yhteisiä lapsia, yhteinen työpaikka, yhteiset harrastukset tai joku muu yhdistävä tekijä. Tulee varmaan elämä tosi hankalaksi jollei pysty pitämään välejä kunnossa silloin.
Töitä ja harrastuksia ei pidä sotkea suhteisiin.
Mä pyrin pitämään työn ja harrastukset erillään parisuhteesta. Ne toimii mun "pakopaikkana", kun suhde ahdistaa.
Mun exät (hoidat ym.) ovat aina asustaneet jollakin toisella paikkakunnalla, joten senkään takia niihin ei ole tarvinnut törmäillä. Välit oon kuitenkin aina pitänyt kunnossa kaikkiin. Kuulumisia vaihdetaan, jos vahingossa jossakin törmätään.
Noh. Exäni on lasteni äiti. Siinä on jo yksistäänkin niin vahva syy etten välittäisi olla ainakaan liian etäinen, hänen asiansa kun vaikuttaa suoraan niihin joita rakastan enemmän kuin itseäni.
Ja kyllähän tuo on niitä ihmisiä jotka mut tuntee aika läpikotaisin. Tiedän että hän on luotettava ja hyväntahtoinen ihminen jolle voi vieläkin avautua... kunhan kestää tietyn sarkasmin ja eron tuoman tuskan purkaukset osaa sivuuttaa.
Jooh. Kyllä vois sanoa että ei tehtyä saa tekemättömäksi ja vaikka mulla kumppanin paikka auki on niin tuo nainen on todellakin jonkinlainen osa elämääni. Exän osan täyttää hienosti.
tunteita, huh. Mulla tulee kolkko tunne, jos ajattelenkin.
Tänään olin kirjamessuilla. Kattelin fiksun näköstä messuvierasprukkaa. Monella naisella oli puoliso mukana.
Prkle, koko päivän on mielessä ollut miks mut on hylätty..olen ollut aika kitkerä exiä kohtaan. Erityisesti palstamies olis tykännyt tästäkin mun kiinnostuksestani, kirjamessuista. Minkäs tälle paskalle laiffille mahtaa. Ei muuta kuin puren hampaita yhteen. Ehdottelen tapaamisia jollein mukavalle tuntemalleni miehelle...jos ei tartteis olla yksin. Jos ei tartteis enää koskaan erotakkaan. Se olisi parasta!
Se muuten on vittumaisinta, kun on itse yksin, (jos se sillä hetkellä vituttaa) ja menee johonkin kirjamessuille, elokuviin tms. Ja sitten siellä näkee toisiinsa nuohovia pareja jotka ovat tosi onnellisia. Mä en koskaan voi olla tuikituntemattomien ihmisten puolesta jotenkin "onnellinen", vaan pariskunnat ärsyttää. Stana. Ja taas saa katella niitäkin koko päivän. Ne ostaa yhteisiä ruokia ja on niin onnellisia.
mutta se haittaa jos on joku pariskunta ja siitä se mies katsoo jotenkin...no sillain pidempään mua, niin se ärsyttää...katselis sitä omaa naistaan vaan. Tosta jos mistä tulee vaivaantunut olo. Ihan eri asia, jos joku sinkkumies katselee...kun se et joku varattu äijä, usein vielä joku 40-50 vuotias...
Mutta 40-50-vuotiaiden miesten "hyvät" pikkutuhmat vitsit, joita tössäni kuulen, jätän kyllä omaan arvoonsa. Kai ne luulee, että siinä jotenkin punastuisi tai jotain. Jos mä punastun, niin se johtuu raivosta :D. Kerran oon puihin mennyt töissä. Mut se mies oli niin musta niin hyvän näköinen, että meni pasmat ihan sekaisin.
kun lihava riita... Meinaan että tuo on usein se pienemmän riesan tie, jos sattuu vaikka niin että toinen tarttee apua johonki juttuun niin se kynnys sitä pyytää on myös paljon matalampi kun sellasessa tilanteessa jossa ollaan riidoissa tai ei missään tekemisissä toistensa kanssa.
Mut se mua ottaa kyllä vähän otsaluuhun että kaikki tahtoo lähinnä olla vaan kavereita tai ystäviä...
mitään muuta syytä ei tarvita
ex:ien ystävä, koska kaikki ovat todella hyviä tyyppejä, joiden kanssa on ollut mukavaa olla ja jutella.
Mutta todellisuus on niin, että vaikka olen kaikkien kanssa puheväleissä, olemme enemmän hyvänpäivän tuttuja. Ja tämä on heidän valinnasta ja sitä täytyy kunnioittaa.
eihän mulla olekaan, kuin yksi ex-mies, mutta en muutenkaan jaksa ihmisten kanssa riidellä/saatika jatkaa riitelyä. En sanoisi nyt mikään ystävä kuitenkaan, mutta kaverilliset välit ja toisekseen ei siinä miehessä selvinpäin mitään vikaa ole vaan kama sen muuttaa, silloin ei jaksa edes moi sanoo, jos sen näkee jossain. Tunteita ei löydy minkäänlaisia, ei edes sääliä ja siitäpääse, koskaan mihinkään et on kolme yhteistä lasta.
Nää kaksi muuta, niin vaikea heitä mieltää ex-mies kategoriaan, koska ei meillä semmoista seurustelusuhdetta, koskaan ole ollukaan. Toisen kanssa en ole ollut tekemisissä vaan hänen juoksupoikiensa kanssa, joskus aikoinaan jotka infosivat oikein loistavasti asioista, mutta en tiedä kui kävis nykyään, mutta tuskin kykenis koskaan kaveri edes olemaan se ei taas ole minust` riippuvainen asia, jos joku ihminen tahtoo olla nii pitkävihainen vaikken nyt mitää ihmeellistä tehnykään, kuin narrasin, mut nii sekin minuu.
Toisen kanssa jonkin verran oltu ja toki pystyisin omalta puoleltani olemaan enemmänkin tekemisissä, jos hän itse nii päättää eli päättää haluta tutustua poikaansa, niin jeesaisin siinä asias kyllä täysin.
(vitsi et tuli taas tekstii) :))
En ole koskaan ymmärrätyn eksien kanssa ystävystelyä. Ja en tasan ymmärtäisi laumaa kumppanini eksiä "parhaiana" ystävinä(mme).
No jos on monta vuotta ollu yhessä ni onhan se ihan kiva jos voi ystävinä pysyä eron jälkeen kuin, että ei tuntiskaan enää toista systeemillä.Tunteita ei enää ole.
onneksi ei tarvitse olla...suosittelen kokeilemaan ystäväpiirin laajentamista jos näin on.
?