Meillä on poikaystäväni kanssa ero edessä, se on selvä. Hänellä on liian paljon ongelmia, että hän pystyisi ylläpitämään parisuhdetta. Hänellä menee aina palkka suoraan vuokran jälkeen vanhoihin velkoihin, jotkut ovat jo ulosotossakin, joten minä maksan hänen ruokansa, tupakkansa, työmatkansa ja jos teemme jotain yhdessä: leffat yms.
Hän juo aina kun näkee kavereita ja toisinaan ottaa muutakin reiveissä.
Kaikki tämä ahdistaa. Arki on sitä, että hän tuijottaa telkkaria ja treenaa. Minulle ei ole aikaa. Humalassa olemme väkivaltaisia toisiamme kohtaan. Olen kertonut nämä kaikki vanhemmilleni, ja poikaystäväni ei saa enää tulla heidän luokseen kylään.
Eihän tässä ole enää mitään järkeä?!!
Silti tunteeni ovat edelleen vahvat ja hyvät ajat pyörivät mielessäni, rakastan häntä silti. Olemme nähneet koko seurustelumme( 1 1/2 vuotta) ajan joka päivä.
Miten tästä voi aloittaa uuden elämän?
Hän juo aina kun näkee kavereita ja toisinaan ottaa muutakin reiveissä.
Kaikki tämä ahdistaa. Arki on sitä, että hän tuijottaa telkkaria ja treenaa. Minulle ei ole aikaa. Humalassa olemme väkivaltaisia toisiamme kohtaan. Olen kertonut nämä kaikki vanhemmilleni, ja poikaystäväni ei saa enää tulla heidän luokseen kylään.
Eihän tässä ole enää mitään järkeä?!!
Silti tunteeni ovat edelleen vahvat ja hyvät ajat pyörivät mielessäni, rakastan häntä silti. Olemme nähneet koko seurustelumme( 1 1/2 vuotta) ajan joka päivä.
Miten tästä voi aloittaa uuden elämän?
Vastaukset 3
Vanhimmat
moi!
itse erosin pitkäaikaisesta poikakaveristani koska hän oli aika ajoittain väkivaltainen ja muutenkin liian "menevä" ja oli muutenkin paljon riitoja..
olimme olleet vuosia yhdessä ja eron ajatteleminen tuntuin kauhealta. Ajattelin että en pysty siihen kuitenkaan.
Olimme olleet "lapsesta" asti yhdessä ja kasvaneet yhteen erittäin vahvasti.Ja olimme myös erittäine hyviä ystäviä keskenään- vietimme kaikki vapaa-ajat yhdessä ja kerkesimme asuakkiin yhdessä 5 vuotta.
Mutta minä tein sen... erosimme ja selvisin erosta!!!! Alkuajat olivat kauheita, en syönyt enkä nukkunut kunnolla... parin viikon päästä olin niin huonossa kunnossa että hyvä kun pystyssä pysyin.
Pikkuhiljaa elämä rupesi voittamaan, kiitos ystävien!!
kaikista vaikein oli opetella elämään ja olemaan yksin!! kun oli tottunut että toinen on siinä kokoajan...
Kokoajan mietin että miestä en tule koskaan enää itselleni löytämään ainakaan sellaista jota rakastaisin yhtä paljon kuin entistä...
mutta toisin kävi, minä rakastuin... löysin sellaisen miehen itselleni johon olen ihastunut täysin... :)
kyllä se elämä vielä sullekkin hymyilee... tee rakaisusi pian, teillä on vähän samanlainen tilanne kuin meilläkin ja uskon että se ei tule korjaantumaan- "me" yritimme korjata tilannetta pari vuotta mutta se meni vain pahempaan suuntaan.
Heips.
Itselläni oli aika vastaava tilanne. Ja voin kertoa että siitä ei pääse yli, ei ainakaan helposti.
Omasta erostani on nyt kulunut tarkalleen puolitoista kuukautta. Seurustelimme vuoden, näimme joka päivä ja viimeiset puoli vuotta asuimme yhdessä.
Rakastin ja rakastan edelleen entistä poikaystävääni, tiedän että ero oli parhain vaihtoehto, mutta kuitenkin ikävöin häntä päivittäin. Muistan hänet kaikesta, tietty ruoka, joku lehtiartikkeli. Mieleni tekee soittaa hänelle koko ajan, mutta onneksi ei ole puhelinnumeroa.
Kirjoittamasi perusteella teidän ongelmana on rahan puute. Meillä oli sen liian suuri vetovoima.
Miehelläni oli ulosotossa summia joista en voisi edes kuvitellakaan, linnatuomio tulossa (noin 6.vuotta). Tiedän, kuulostaa tässä vaiheessa jo huonolta, mutta rakastan häntä kaikesta huolimatta. Hän ei olisi voinut kohdella minua paremmin, tuntui että hän olisi ollut se yksi ja oikea minulle.
Mieheni liikkui huumeiden ja järjestäytyneen rikollisuuden perässä. Verrattuna minuun, yliopiston opiskelijaan, olimme aivan täysin erilaisia. Lopuksi hän huomasi että häntä kiinnostaa enemmän hämärät jutut eikä aikaa jäänyt suhteellemme koska hän juoksi kaikki yöt ties missä.
Loppuaikoina minä en merkinnytkään enää mitää, ainut asia mikä merkitsi oli raha, huumeet ja ylipäätään kaikki rikollisuus.
Ero oli vaikea, hän halusi erota kuten myös minä. Tällä hetkellä emme ole edes puheväleissä. Välimme tulehtuivat täysin erovaiheessa ja kun, hän vei tavaroitaan pois sitä ennen uhkailtuaan minua.
En ole puhunut kenellekään mieheni työstä tai hänen asioistaan, hän oli vainoharhainen, epäili, luuli että petin häntä.
Hän oli renttu, minun renttuni. Alusta asti melkein loppuun asti minä olin hänelle tärkein ja hän myös minulle. Asiat vain muuttuivat.
Toivon että tuska, kaipuu, suru loppuisi kohta. Sattuu vaan niin perkeleesti. Varsinkin kun mielikuvitus alkaa temppuilemaan ja alan ajattelemaan että joku muu nainen saa kokea sen kaiken hyvän mikä ennen kuului minulle.
Toivon sinulle kaikkea hyvää. Kyllä erosta pääsee yli, mutta itseäni pelottaa että kuinka kauan se vie. Oma oloni on vain pahentunut päivien edetessä.
Maybe someday I´ll find u again, but I hope, that it will never happen. I love u, u know that.
It´s better of alone.
tehdä sitä ratkaisua. Hän on rauhoittunut minun(kin) takiani todella paljon vuoden sisällä, itsekin olen joskus kokeillut bileissä, mutta nyt pelkään niitä ja inhoan, että sellaisia edes on olemassa.
Olen hänelle tärkeintä kaikessa, hänellä on ollut todella vaikea lapsuus, mutta en jaksa tätä taakkaa enää varmaankaan.
Minulla on rahaa elättää itseni, mutta, että vielä toinen. Asiat paheni, koska nyt sotkin
vanhempanikin tähän, vaikka isä ei poikaystävääni vihaakaan, siltikään.
Poikaystäväni ei mitään rikollista touhua, mutta on humalassa todella aggressiivinen ja joutuu näin tappeluihin, sun muihin.
Meillä kävi niin, että minä muutuin, kasvoin. Hän haluaa juhlia ja rellestää, minä haluaisin viettää hänen kanssaan läheisiä hetkiä kaikkialla, välillä käydä baarissakin, mutta niin, että juominen pysyy kohtuuden rajoissa.
En saa selvää edes omista ajatuksistani, välillä päätän, että nyt eroamme ja sitten taas rakkauden tunteet pulpahtavat pintaan. Tiedän kun menen tänäänkin töistä kotiin, olemme läheisiä ja halailemme, ja se tuntuu oikealta, kunnes taas tappelemme.