Naimisissa, tahtoo eroa

Liian helposti, vai kuinka, olemmehan olleet avion satamassa vasta 2 vuotta? Kuitenkin, suhteesta on kadonnut kaikki se, mitä siinä oli joskus. Olemme tunteneet toisemme 8 vuotta, joten ehkä tämä on tätä arkea sitten.. En kuitenkaan koskaan aiemmin ole kaivannut yksinoloa näin paljon kuin tänä vuonna!
Jutella olemme yrittäneet, mutta siitä ei tule sen kummempaa, koska hän on jo valmiiksi jotain mieltä ja yleensä päätyy syyllistämään minua itsekkyydestä. Olenkin ehkä itsekäs, kun haluan urheilla omissa oloissani, käydä ehkä tyttökaverin kanssa siiderillä silloin tällöin, mutta hänelläkin on omat menonsa, harrastuksensa (tai sitten hän vain tyytyy makaamaan kotona ja katsomaan kellosta, missä ja miten kauan vietän aikaani). Ilmeisesti kuvittelee myös, että minulla on joku toinen - ei ole - toisaalta jos olisi, se ehkä tekisi erosta selvän heti. Saa nähdä, miten tämä tästä lutviutuu. En syytä miestäni mistään, hän on hyvä ja hellä ja mukava, mutta toisaalta turhan takertuva (ei lähde minnekään jollen minä ole lähdössä ja jos olen lähdössä ystävättärieni kanssa ulos, hän soittelee ja lähettelee tekstiviestejä pilaten kaikkien tunnelman; myös omani; nykyisin olenkin jättänyt puhelimen pois, jos jonnekin lähden - ja sitä tapahtuu harvoin, koska en halua sitä mykkäkoulua ja murjotusta kotona jälkeenpäin).
Onko minulla kohtalotovereita, joiden kanssa asioista jutella? Voisin pistää myös sähköpostia.. helpottaa omaa mielialaani ja ehkä kohtalotoverinikin??
4927
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kirjoitat näin: "Re: Levottomuus
peetu 10.06. 07:31
Sama vika "moilasella". Itse olen ollut saman miehen kanssa kohta 8 vuotta (pitkää) ja nyt alkaa happi loppua. JOtain uutta on ollut kehissä - huom. itse olen pettänyt ja tehnyt päätöksen pettämisestä, enkä kadu, en sitten tiedä, katuisinko, jos mieheni saisi tietää. En tiedä, olen kai täysin moraaliton ja ajattelematon, itsekäs paskiainen. Mutta omapa on elämäni, ajattelen, itsehän täällä tiliä itselleni teen ja haluan olla onnellinen. Ehken ole sitä, jos vakituinen parisuhde tökkii noinkin "pahasti", että petturiksi olen ryhtynyt, mutta huom. olen pettänyt kaksi kertaa, joista viimeisin ei vieläkään ole oikein ohi (syntyi jonkinmoinen suhde, vaikka vastapuolikin varattu - menossa naimisiin kesällä). En tiedä, miten päin olla, ajatukset aika rikki, napistua tulee oman ukon kanssa, mutta jotenkin sitä vaan ei osaa lähteä (eikä kai haluakaan, kun ei osaa!) Ajattelee vaan liikaa "mitä muutkin sanoo"- tyyliin. Toisaalta, kuten jo alussa mainitsin, itsellemme elämme. Eiköhän elämän pitäisi olla sitten sen arvoista ja näköistä." Ai ettei ole toista miestä?

Äänestä
  • kirjoittamani!!

    Äänestä

  • peetu kirjoitti:

    kirjoittamani!!

    teitä on kaks Peetua jotka olleet parisuhteessa 8 v eikämee oikeen hyvin.

    Äänestä

täälläkin takana hitusen yli 2v avioliitto ja 8 vuotta yhteiseloa. Mulla on tasan sama tunne kuin sulla, tosin eri syistä. Mun mieheni ei vois vähempää olla kiinnostunut minusta, minun menemisistäni jne. Jos haluat jutella, laita mailiosoite. Ois kiva vaihtaa ajatuksia jonkun kanssa, jolla on samanlainen elämänvaihe menossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


peetu kirjoitti:

Liian helposti, vai kuinka, olemmehan olleet avion satamassa vasta 2 vuotta? Kuitenkin, suhteesta on kadonnut kaikki se, mitä siinä oli joskus. Olemme tunteneet toisemme 8 vuotta, joten ehkä tämä on tätä arkea sitten.. En kuitenkaan koskaan aiemmin ole kaivannut yksinoloa näin paljon kuin tänä vuonna!
Jutella olemme yrittäneet, mutta siitä ei tule sen kummempaa, koska hän on jo valmiiksi jotain mieltä ja yleensä päätyy syyllistämään minua itsekkyydestä. Olenkin ehkä itsekäs, kun haluan urheilla omissa oloissani, käydä ehkä tyttökaverin kanssa siiderillä silloin tällöin, mutta hänelläkin on omat menonsa, harrastuksensa (tai sitten hän vain tyytyy makaamaan kotona ja katsomaan kellosta, missä ja miten kauan vietän aikaani). Ilmeisesti kuvittelee myös, että minulla on joku toinen - ei ole - toisaalta jos olisi, se ehkä tekisi erosta selvän heti. Saa nähdä, miten tämä tästä lutviutuu. En syytä miestäni mistään, hän on hyvä ja hellä ja mukava, mutta toisaalta turhan takertuva (ei lähde minnekään jollen minä ole lähdössä ja jos olen lähdössä ystävättärieni kanssa ulos, hän soittelee ja lähettelee tekstiviestejä pilaten kaikkien tunnelman; myös omani; nykyisin olenkin jättänyt puhelimen pois, jos jonnekin lähden - ja sitä tapahtuu harvoin, koska en halua sitä mykkäkoulua ja murjotusta kotona jälkeenpäin).
Onko minulla kohtalotovereita, joiden kanssa asioista jutella? Voisin pistää myös sähköpostia.. helpottaa omaa mielialaani ja ehkä kohtalotoverinikin??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu