Tonne alemmas laitoin viestin, mut kertokaas nyt miehet, mitä nainen voi tehdä tai kantsiiko tehdä yhtään mittään. Se juttu oli siis näin: Mies nuoruudessaan super"rakastunut". Lapsi tulee, nainen jättää, kun mies ei koskaan kotona. Romahtaa, huumekierre, yliannostuksia jne. Nyt tolkuissaan. Tapaillut mua alle 2 kk (4 viikonloppua). Sanoo, ettei enää ole tunteita. Ei uskalla. Skaalassa rakkaus 100%-0% on vain kaksi tunnetilaa...100% ja 0%...ja minä olen se 0% kun se nuoruudenrakastettu oli 100%. Enhän minä voi tuollaisen nuoruudenhuuman kanssa kilpailla...ja riippuvuussuhdehan se taisi olla, kun vaihtui huumeriippuvuuteen. Kysyin, josko en vaan oo se oikea, että ehkä se kykeniski rakastamaan sitä oikeaa. Sanoi, että ajattelen liikaa, että ei tiedä...ajattelee mua, olen "hieno" ja "mukava/viihtyisä" noin suomennettuna. Mut höh...en mä terapeutiks voi alkaa...ja kyl must olisi kiva, jos mies jota deittaan, tykkäisi musta. Niin, ei saa kutsuu "seurusteluksi", eikä "miesystäväksi". Siis aikaa on nyt kulunut 1,5 kk...viitsinkö olla kärsivällinen vai pakottaudunko unohtamaan...kun on se mies niin mukavan näköinen katsella...
mitä mitä teen ???
nainen jota mies ei rakasta
461332
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
tehdä yhtään mitään.
Korkeintaan voit alkaa roikkuilla äijän kimpussa, mutta ei tuu tekeen hyvää sun itsetunnolle.
Jatka etsimistä, niitä oikeita on monta ja toi saatto olla yksi niistä, mutta valitettavasti se ei tunne samoin.
että mistä te naiset *aina* noin surkeita miehiä löydättekin?
odottelinkin jo.. =P
En tiedä. En ole eläessäni edes yhtä tupakkaa polttanut. Olen 100% raitis ja "kunnollinen". Kiltti. Mutta totesinpa, että miehistä, joita olen tavannut viime aikoina, 100% ovat käyttäneet huumeita jossain vaiheessa. En minä löydä heitä, he löytävät minut. Voi että ovat ihania aluksi, mutta sitten en enää kelpaakaan... sitoutumiskammoisia ovat kaikki. Eivät kunnolliset rakastavat miehet minua halua...ei minulle koskaan kukaan tule juttelemaan...netissä todella harva minuun ottaa yhteyttä...En minä ruma ole...en tietty mikään kauhean seksikäskään, vaikka itse pidän kyllä itsestäni. Kaunis olen yleensä ulkomaalaisten mielestä, mutta suomalaiselle miehelle en kelpaa (50% tapaamistani miehistä on ulkomaalaisia). Ehkä seuraavaksi etsin itselleni mustan miehen, koska mustaa miestä en ole koskaan tapaillut. Jos vaikka kelpaisin :) ja onhan heillä useilla ihana vartalo ja pyöreä takapuoli ;).
haltuun ja hallinta omiin käsiin, suosittelen lämpimästi :)
Eli rohkeasti vaan juttelemaan niille miehille josta *itse* olet kiinnostunut...
se lämmittää sun sydäntä että sitä miestä on kiva kattella?
Se on semmoista lumoutumista. Vielä enemmän lumoutunut olin edelliseen miesystävääni. Ja se kumma juttu on siinä, että yleensä lumoudun katsellessani miestä takaapäin:). Kasvot eivät ole minulle ollenkaan niin tärkeät...mutta se on se miehekäs vartalo, joka saa aikaan sellaisen lumoutumisen.
Aika monella miehellä on miehekäs vartalo =)
Mä en kuitenkaan ymmärrä miten voi olla lumoutunut miehestä joka on melko selkeästi ilmaissut ettei sillä ole mitään annettavaa sulle...? Ei kai se pelkkä kroppa riitä hyvään suhteeseen, täytyyhän siinä nyt olla jotain muuta.
Kyllä minäkin meen pyörälleni päästä ja lumoudun jos on komea mies, vahvat kädet ja leveät hartiat ja blaa blaa blaa mutta ei niillä oo tuon taivaallisen merkitystä jollei sillä miehellä oo mitään siellä sydämessä ja annettavaa mulle.
Vain eivät halua / uskalla olla yksin.
Mieluummin mä kuitenkin olen yksin kuin sellaisen kanssa joka ilmiselvästi ei mua halua tai rakasta. Pelkän kuoren kanssa ei voi "olla", ei se anna mitään.
Mutta onko aloittaja?
Jokaisella meistä on oma käsityksemme siitä mikä on hyvä suhde ja mitä suhteelta kaipaa, minähän pystyn puhumaan vain ja ainoastaan omasta vinkkelistäni.
... hölmö minä =)..
T: tuleva kotipsykologi
aina olla vastavuoroista. Onhan sitä yksipuolistakjin rakkautta. Ei omat tunteet ole mitenkään riippuvaisia toisen tunteista. Ei kai se rakastaminen ammenna sitä tunnetta niistä toisen tunteista.
Vai voiko joku muka heti kuolettaa tunteensa, jos vaikka vastapuoli ei samoin tuntisikaan?
Mutta samalla saattaa kyllä tuntea itsensä täysääliöksi..
Itsekunnioitus pitäisi aina pystyä säilyttämään, oli tilanne mikä hyvänsä.
Rakkaushan on pyyteetöntä, ainakin jos se on aitoa. Ei se velvoita toista mihinkään, eikä vaadi toiselta mitään.
joten en tiedä hänen tunteistaan. Aina vaan niitä omia tunteitaan ei pysty säätelemään. Kun näitä palstoja lukee ja näkee sen ihmisten kaipuun jotain toista kohtaan monien vuosien jälkeenkin, päivästä toiseen.. ei se voi olla mitään mielikuvitusta.
Ja usein sitä toivoisi että se järki olisi vahvempi =)
Mutta en ymmärrä miks roikkua ihmisessä jolta sitä rakkautta ei saa. Rakastaahan voi vaikka loppuelämänsä ihmistä jolta ei saa vastakaikua mutta mä tuntisin että multa viedään itsekunnioitus jos roikkuisin ihmisessä jolta en saa mitään takaisin.
niin paljon myötätuntoa kaikkia rakkaudessa pettyneitä kohtaan, itseni mukaanlukien. Koska harvoin tosiaan käy niin onnellisesti, et kahden ihmisen tunteet syttyy ja sammuu samanaikaisesti. Niin käy ehkä elokuvissa..:/
Helpompi varmaan saada orgasmi samanaikaisesti toisen kanssa, kuin se et tunteet kulkis tasatahtia toisen kanssa:)
Elämää ei oo suunniteltu kovin oikeudenmukaiseksi.
sä koskaan rakastanut sydämesi pohjasta jotain miestä? Niin, että olisit hänen vuokseen valmis tekemään vaikka mitä ja luopumaan vaikka mistä, vaikka siitä kaikista tärkeimmästä mitä sulla on?
Kyllä mä olen miestä rakastanut koko sydämelläni ja sielullani mutta niin paljoa mä en ketään ihmistä rakasta että olisin valmis luopumaan itsekunnioituksestani. Mun mielestä rakkaus ei vaadi itsekunnioituksesta luopumista, vaan silloin on kyse enemmänkin riippuvuudesta.
Mulla ei oo lapsia mutta voisin kuvitella että lasteni vuoksi olisin valmis luopumaan ihan mistä vaan, mukaanlukien oman henkeni.
ajatusmaailmat tuntuu eroavan sitten näissä asioissa kuin yö ja päivä.:) Mutta ei se mitään, kaikki saa ajatella omalla tavallaan. En väitä, et mun ajattelutapa olis oikea eikä varsinkaan helppo. Sen tiedän, et rakkauden takia joudun kärsimään vielä monet monet kerrat.
Enpä ole moista kokenut..
ei sen kokeminen mua ainakaan yhtään tasapainoisemmaksi ole saanut päinvastoin. Koskaan ei ole mielialat vaihdelleet niin paljon, kuin sen yhden ihmisen takia.
Olen silti onnellinen siitä, et saan tuntea sitä. Paljon enemmän se antaa...tietää ettei sydämen kohdalla ole ihan pelkkää kiveä.
En tiedä, onko se hyvä vai huono asia loppujen lopuksi. Mä en tiedä millainen olisin, jos en kokisi sitä koska se vaikuttaa kaikkeen kuitenkin niin kokonaisvaltaisesti.
Kyllä mäkin olen vahvasti rakastanut melkein hulluuteen asti ja vaikkei siitä mitään hyvää seurannutkaan, oon onnellinen että sain sen kokea. Rakkaus ei koskaan ole helppoa.
Mä oon kuitenkin päättänyt että kenenkään toisen takia mä en elämääni pilaa, mä haluan säilyttää itsekunnioitukseni ja pitää huolta itsestäni vaikka kuinka rakkaus repisi ja tulis repimään tulevaisuudessakin. Jollain tavalla se on ehkä mun tapani selviytyä tässä maailmassa jossa niitä pettymyksiä rakkaudessa joutuu kestämään.
Mä en tavallaan näe muuta vaihtoehtoa. Kuulostaako ihan hullulta? :)
.. Kunhan muistaa aina joskus antaa mahdollisuuden tälle tulevalle herra Aurinkoiselle muuttaa tapojaan mikäli meno ei heti alkuun miellytä =)
hullulta kuulosta...:)
Mutta uskotko siis, että on joku toinenkin mies, jota voisit rakastaa yhtä paljon?
Mä en rehellisesti sanottuna omalle kohdalleni usko, koska tuntuu että olen kaikki tunteeni kuluttanut tähän yhteen ihmiseen. Ja niinkuin joskus aiemmin jo palstalla kerroin, niin se menisi vaan siihen vertailemiseen. Vertaisin uutta miestä jatkuvasti tähän toiseen, turhaan. En usko, että parempaa vaan voi olla ja huonompaan en jaksa kuluttaa energiaani. On paljon helpompi sitten olla yksin.
Toivottavasti vielä joku päivä saat nuo jätteet käsiteltyä...
Ei mun tarkotuksena muutenkaan ole muuttaa ketään ja mä kyllä osaan antaa uuden mahdollisuuden, välillä vähän liiankin monta kertaa...
vaikken mitään sympatiaa täällä olekaan keräämässä, nytkin varmaan jo kerroin liikaa... mutta hyvältä tuo silti tuntui sun sanomanasi:)
Jollen uskois niin mä voisin samantien heittää kaikki toiveeni rakkauden suhteen. Mä en usko että on olemassa vain ja ainoastaan se yksi ihminen kuka voi tehdä onnelliseks.
Mä en usko tuohon että tunteet on mitään sellasta mitkä voi kuluttaa loppuun, tunteita syntyy samaa tahtia sydämenlyöntien kanssa. Se voi hetkellisesti tuntua siltä mutta oikean ihmisen osuessa kohdalle, sitä kohtaan voi nousta uusia tunteita. Mun sydämessä ainakin riittää tunteita koko loppuelämän varrelle, ne vie joskus ehkä vähän harhaan ja sekottaa päätä mutta jollen mä tuntisi niitä, mä en kokis eläväni.
Minä olen kyllä rakastanut kaikkia miehiä, joita olen tapaillut. No, sitä edellistä miesystävääni tosiaan varmaan kaikkein eniten...tai ehkä vain palvoin häntä eniten:). Mutta voisin rakastaa nykyistäkin samalla tavalla...
Mulla niitä tunteita riittää...vaikka muille jakaa...ja olen ehdottoman luotettava ja uskollinen...mut se ei taida miehille riittää... Sanoi nykyinen, että en ole riittävän "vaikea"...mut vaikeaksi muutun siinä vaiheessa, kun päätän kuolettaa tunteet...sit ei mun luokse enää voi palata. Kuluneen vuoden aikana kaksi miestä on halunnu palata luokseni...mut vastaus on EI. Kun ne tunteet on jäädytetty, niin ne on jäädytetty...
sitä ihmistä ja paljon. Se ei sitä tiedä, korkeintaan voi aavistaa. Koskaan ei olla tunteistamme puhuttu kunnolla. Sen tiedän, että se musta ainakin välittää, jollain tasolla ainakin. Mun mielestä sekin on jo tosi paljon. Enempää en koe, että mulla on mahdollisuutta tai oikeutta vaatiakaan. Niin paljon on kuitenkin tapahtunut kaikkea. Asiat nyt vaan ei aina mene niinkuin niiden tahtoisi menevän.:/
Rakkaus ei tosiaankaan toimi kuten sen toivoisi toimivan. Niin julmaa kuin se onkin, niin se vaan pitää oppia hyväksymään osaks elämää. Täytyy vain toivoa että saa rakastaa ja tulla rakastetuks mutta aina on riski että satuttaa itsensä tosi syvältä. Joskus haavat on elämänkestävät, joskus ne pystyy paikkaamaan niin ettei se enää satu mutta kaikista niistä jää jonkinlaiset arvet sydämeen.
En tiedä haluatko kertoa enempää mutta mikset sä oo kertonut tunteistas tälle miehelle? Onko se varattu tms? Kuulostaa aika surulliselta tilanteelta :(
on varmaan se, ettei ole ollut tilaisuutta. Ei nähdä siis usein. Sitten molemmilla on ollut muita juttuja, mulla ei kylläkään kuin yksi ja siitäkin jo aikaa, mutta toisella varmaan aina joku nainen/naisia kierroksessa. Mene siinä nyt sit jotain kertomaan :D En mä tiedä, onko hän nyt varattu....fifty-fifty...voi olla tai voi olla, että ei. En ole mistään naisjutuistaan kysellyt, ei kai ne mulle kuulu. Tosiaalta tosta vois muuten aika hyvin päätellä, ettei sillä suunnalla kovin paljoa kiinnostusta ole, jos meinaan luen tätä omaa kirjoitustani:D, mutta jotenkin mä olen silti niin tottunut tähän kaikkeen ettei tunnu mikään miltään.
En väittänytkään olevani ihan normaali ihminen:)
Mene nyt hyvä ihminen kertomaan sille miehelle tunteistasi, mitä tahansahan voi tapahtua :) Ethän sä saa koskaan tietää mitä siitä vois tulla jollet sä ota sitä askelta. Tosin tässä nyt vähän pata kattilaa soimaa kun en itsekään ole kovin hyvä tekemään noita aloitteita miesten kanssa mutta jos saisin sua rohkaistua ;)
etten usko et musta siihen on. Ei ole kuitenkaan mistään vieraasta tyypistä kyse vaan on tässä jotain yhteistä taustaa takana ja se nyt tietysti vaikeuttaa aika paljon tilannetta.
Ja minähän en tietty tiedä tuon taivaallista teidän tilanteesta mutta kuulostat niin surulliselta ja jos voisi olla mahdollisuus että saisit olla rakastamasi ihmisen kanssa niin eikö se riski kannattaisi ottaa...?
Itse tietty teet päätöksen, tarkoitus ei siis ole painostaa :)
Itseasiassa tää ihminen on aina saanut mun olon paremmaksi:) Surullinen mä oon ihan perusluonteeltani
En siis tiedä tekeekö tää asia mua nyt yhtään sen surullisemmaksi. Tietysti se tuntuu pelottavalta ajatukselta, jos nää tunteet ei johda mihinkään sen suurempaan, eikä silti mene ohi, niin sit voi tulla loppuelämästä varmaan aika tuskallista.
Mutta siinähän se just onkin.. En ole varma haluanko mä pilata loppuelämäni sillä tiedolla. ettei me koskaan päädytä yhteen...:(
Nyt ainakin kun on elämäntilanne muutenkin vaikeahko on varmaan parempi elää vaan sitä unelmaa. Se kun ei ainakaan satuta tämän enempää. Nyt ainakin vielä silloin tällöin jaksan hymyillä ja nauraakin:)
Mitään ei tietenkään pidä tehdä jos itsestä tuntuu ettei se olis oikein tai ei itse pystyisi siihen, tärkeintä on kuunnella itseään. Mä saan vaan hiukan sellaisen käsityksen että sä annat tavallaan liikaa valtaa tuolle rakkaudelle. Nyt en todellakaan tarkoita vähätellä sun tunteita, sä ilmiselvästi rakastat sitä miestä mielettömästi mutta se on sun itsesi päätettävissä annatko sä tuon rakkauden pilata loppuelämääsi kuten itse sanoit.
Sä voit ottaa riskin ja katsoa tulisiko teistä jotain tai sä voit jättää sen ottamatta. Mikäli et ota, sä et voi koskaan tietää. Entä jos 70-vuotiaana saisit tietää että mies on rakastanut sua yhtälailla mutta ajatellut kuten sinä ettei uskalla ottaa riskiä siinä pelossa että se sattuu lopun elämää?
Rakkaus sattuu, elämä sattuu, joskus se on yhtä helvettiä eikä elämä koskaan tuu olemaan helppoa. Sä voit kuitenkin itse päättää että kävipä miten kävi, niin sun elämä ei mene pilalle vaikka menettäisitkin rakkauden. Se on lahja että oot ylipäätään saanu rakastaa ja ainakin sä tietäisit ettet oo elänyt elämääsi laittamalla päätäsi puskiin koska pelkäät.
Tämä on tietty ainoastaan mun tapa nähdä asiat enkä väitä sen olevan ainoa oikea näkökulma, hiukan erilainen vain ja toivottavasti et ota tätä minkäänlaisena arvosteluna itseäsi kohtaan koska sitä se ei ole :)
Vastaan noihin kirjoituksiin, joita tänne on tullut. Mies oli niin ihana ja kiltti ennen ensimmäistä tapaamistamme, että käänsi sydämeni puolelleen jo silloin. Mutta edellistä miesystävääni rakastin ja palvoin vielä enemmän...koska hän oli todellakin elämäni "prinssi"... katsoessani häntä ajauduin aina faaraoiden aikaan...ah... saatoinkin vain katsella häntä lumoutuneena...aivan lumoavan miehisyytensä lisäksi hän myös osoitti tunteita ja runsaasti hellyyttä, mitä nykyiseltäni en saa. Mutta tuli päivä, kun hän ei halunnut jatkaa. Minä en ole "roikkuvaa" tyyppiä. Sana lopettamisesta, niin minusta ei enää kuulu mitään. En ruikuta, en anele...en ole ripustautuvaa tyyppiä, en todellakaan.
Huumepiireissä? Ja nyt narkkaatte yhdessä silloin tällöin.
Meinaan aika sekavalta toi sun tekstis vaikuttaa.
Aika hyvin veikkaat...valitettavasti en ole eläessäni yhtä tupakkaa polttanut saati huumeita kokeillut. Alkoa en käytä lainkaan. Että se siitä...ja hyvässä ammatissa olen ;).