Useammassa yhteydessä olen täällä törmännyt sellaisiin ajatuksiin, että lapset ovat etupäässä naisen projekti, johon vastahakoinen tai muuten höplästä vedetty mies on narutettu mukaan - ja että on hyvin suuri vääryys, että oikeusjärjestyskin vielä sitä tukee. Perusteena mm. se, etteihän muillakaan eläinlajeilla isän vastuu rajoitu paritteluhetken ulkopuolelle...
Tarkastelemisen arvoinen ajatus! En lukiossa enää lukenut bilsaa, mutta muista nisäkkäistä omin päin muuten kyllä (mm. van Lawick-Goodall, Lorenz, Morris). Tämä ei ole mikään tieteellinen artikkeli, vaan karkea kuvaus. Jos lanseerattaisiin sitten tämä eläimellinen isyyskäyttäytyminen meillekin, niin hyväksyttäviksi pitäisi ottaa lyhyiden, vastuuttomien paritteluhetkien onnen lisäksi sellaiset seikat, että useimmissa eläinyhteisöissä jokaisella on tiukasti oma paikkansa eikä sosiaalinen kiipiminen ts. oman aseman parantaminen ole juuri mahdollista. Jokaisella on omaan paikkaansa kuuluvat tehtävät, joiden päämääränä ei ole pelkästään oma hyvinvointi vaan koko joukon hyvinvointi ja turvallisuus. Naaraat joutuvat ehkä alistumaan paritteluun, mutta suurella joukolla alhaissyntyisiä uroksia ei ole mitään mahdollisuuksia ikinä päästä pukille, ellei sitten ihan varkain. Alhaissyntyisten määrää säädellään myös tiukasti ja ne ja niiden mahdolliset jälkeläiset ovat ensimmäisiä menehtyjiä, jos ravintoa on niukasti. Myös valtaa pitävän uroksen voi käydä heikosti ja viimeistään vanhana se joutuu syrjäytetyksi ja kenties tapetuksi. Valtaa pitävällä uroksella on kyllä korkea asema, mutta vastuukin ovat mittava. Vieläkö tarvitsee jatkaa?
Ei ole oikein, että meitä ihmisiä muihin nisäkkäisiin rinnastaessa nyppästään rusinat pullista eikä katsota kokonaisuutta. Aika usein tuntuu tosin siltä, että eläimet kykenevät keskuudessaan suurempaan myötätuntoon, vaikka kuinka toimivatkin "vailla omaatuntoa", vain vaistojensa varassa, koko yhteisön hyväksi. Ihmisillä tuntuu olevan enemmän tai vähemmän pallo hukassa kun vastuunoton merkityksen aakkosia pitää rautalangasta vääntää! Samoin perusteinhan koko nykyinen yhteiskuntajärjestys on pahasti pielessä ja suunta pitäisi olla suurella vauhdilla amerikkalainen ja vielä sikäläistäkin edistyneempi. Jos ei mun tarvitse vastata edes omien tekojeni mahdollisista seurauksista, niin vielä pienemmällä syyllä joidenkin ventovieraiden aiheuttamista menoista! Jokainen olkoon oman onnensa seppä, jos ei takominen joltakulta onnistu, niin heikosti käy, mutta mitä se mun henkilökohtaista napaa kaivaa?!
Tarkastelemisen arvoinen ajatus! En lukiossa enää lukenut bilsaa, mutta muista nisäkkäistä omin päin muuten kyllä (mm. van Lawick-Goodall, Lorenz, Morris). Tämä ei ole mikään tieteellinen artikkeli, vaan karkea kuvaus. Jos lanseerattaisiin sitten tämä eläimellinen isyyskäyttäytyminen meillekin, niin hyväksyttäviksi pitäisi ottaa lyhyiden, vastuuttomien paritteluhetkien onnen lisäksi sellaiset seikat, että useimmissa eläinyhteisöissä jokaisella on tiukasti oma paikkansa eikä sosiaalinen kiipiminen ts. oman aseman parantaminen ole juuri mahdollista. Jokaisella on omaan paikkaansa kuuluvat tehtävät, joiden päämääränä ei ole pelkästään oma hyvinvointi vaan koko joukon hyvinvointi ja turvallisuus. Naaraat joutuvat ehkä alistumaan paritteluun, mutta suurella joukolla alhaissyntyisiä uroksia ei ole mitään mahdollisuuksia ikinä päästä pukille, ellei sitten ihan varkain. Alhaissyntyisten määrää säädellään myös tiukasti ja ne ja niiden mahdolliset jälkeläiset ovat ensimmäisiä menehtyjiä, jos ravintoa on niukasti. Myös valtaa pitävän uroksen voi käydä heikosti ja viimeistään vanhana se joutuu syrjäytetyksi ja kenties tapetuksi. Valtaa pitävällä uroksella on kyllä korkea asema, mutta vastuukin ovat mittava. Vieläkö tarvitsee jatkaa?
Ei ole oikein, että meitä ihmisiä muihin nisäkkäisiin rinnastaessa nyppästään rusinat pullista eikä katsota kokonaisuutta. Aika usein tuntuu tosin siltä, että eläimet kykenevät keskuudessaan suurempaan myötätuntoon, vaikka kuinka toimivatkin "vailla omaatuntoa", vain vaistojensa varassa, koko yhteisön hyväksi. Ihmisillä tuntuu olevan enemmän tai vähemmän pallo hukassa kun vastuunoton merkityksen aakkosia pitää rautalangasta vääntää! Samoin perusteinhan koko nykyinen yhteiskuntajärjestys on pahasti pielessä ja suunta pitäisi olla suurella vauhdilla amerikkalainen ja vielä sikäläistäkin edistyneempi. Jos ei mun tarvitse vastata edes omien tekojeni mahdollisista seurauksista, niin vielä pienemmällä syyllä joidenkin ventovieraiden aiheuttamista menoista! Jokainen olkoon oman onnensa seppä, jos ei takominen joltakulta onnistu, niin heikosti käy, mutta mitä se mun henkilökohtaista napaa kaivaa?!
Vastaukset 34
Vanhimmat
"isän vastuu rajoitu" vaan "isän vastuu ulotu"
mutta totaalinen itsekkyys pidentää elinikää.
määrä!
Esim jotkin hämähäkit..
Naaras isompi.. ja syö uroksen siittämisen jälkeen
Käärmeet: n.100 käärmettä yrittää pistaa yhden naaraan paksuks samaan aikaan.
Sit on tietysti useat linnut: Yhdessä hoidetaan pesää ja pentuja.
Malleja on monia....
Tai sit Käki.. vie munansa muiden pesään ja antaa niiden sitten hoitaa kasvatus ja elätys
onkin varmaan viisaudessaan kokeillut kaikkia näistä, jos se vain suinkin on ollut mahdollista ;)
on varmasti jäänyt viimeseksi =)
Miten olisi etana? Äijät purisivat toistensa vehkeet irti kuhertelun jälkeen :).
ja neuvolalaitoksen tarpeessa, kaksineuvoisia kun usein ovat! Mut jos joku eläinlaji valitaan, niin loogista olisi sitten seurata lajikäyttäytymistä ihan kaikessa, eikö? Ei tämän ole tarkoitus olla mikään eläintietovisa tyyliin: kuinka monta e-kirjaimella alkavaa eläinlajia muistat ja niistä jotain tiedät, vaan haudanvakavaa ryppyotsaista pohdiskelua, josta ei ole leikki kaukana, että tiedätte!
Oli niin pitkä etten jaksanut paneutua.. Otsikon muistin ja pari ekaa lausetta.. =P
Mut pystyykö etanat kasvattamaan ne takas niinkö meritähti omat raajansa?
käyttöohjeidenkin kanssa (mm. pomminpurkuohjeet), jotka on muutenkin usein koneellisesti käännetty niin, että tiedot eivät tule ihan parhaassa tärkeysjärjestyksessä...Tolla kärsivällisyydellä pärjäisi loistavasti vaikka kirurgina! Työ tekijäänsä opettaa!
Luin tuon uudelleen?
Mikä tuossa on nyt se perusajatus?
Molemmat vanhemmat on pakotettava huolehtimaan lapsistaan?
että aidoin pakotus nousee ihan ihmisestä itsestään. Silti on olemassa hämmästyttävä määrä asioita, joita minun ei tulisi mieleenikään tehdä, jollei olisi ihan pakko...Siksi on olemassa lait ja siksi niissä on mieltä! Elämä on aika lailla pakon sanelemaa kun sen oikein oivaltaa! Ja aika harvaa asiaa osaa todella arvostaa, jos ei yhtään ole joutunut vaivaa näkemään. Missä on aarteesi, siellä on sydämesi!
Ja järkeviä...
.. Pahoittelen keskustelun viemistä eri teille..
Etköhän saa vielä ihan asiallisiakin vastauksia.
roolimalli muutenkin. Luin, että täydessä ravintolassa saa nopeasti palvelua kun kallistaa päätään taaksepäin ja päästää simpanssin kirahduksen...testattu tosielämässä! Söpöt töröhuuletkin simpansseilla on, ihan sukupuolesta riippumatta!
eläimiä käytetään ihmisen käytösten puolustamiseen niin yleisesti kaikki on silloin sallittua. Ainaskin mä luulen, et aina lyötyy eläin jolta sopiva malli löytyy.
Mut on turha kuvitella, että mies ja nainen olisivat tasavertaiset esim. lisääntymisen suhteen. Ainakaan ennen kuin kummallakin sukupuolella on sama todennäköisyys tulla raskaaksi ja sama mahdollisuus määrätä raskauden jatkuminen tai keskeytys. Eikä edes seksin vapaaehtoisuus tee miehestä tai naisesta yhtä vastuullisia lopputulemasta. Se on vain valitettava totuus vaikka miten tasa-arvoon pyrkisimmekin.
Vertaus. Voin mennä vapaaehtoisesti lentokoneeseen, mutta jos ohjaimia hallitsee toinen henkilö on minun vastuuni lennon kulusta aika pieni - rajoittuu vain ohjaajan suostutteluun kunnialliseen laskuun maahansyöksyn sijaan. Silti vapaaehtoisuudestani huolimatta väitän, että ohjaajalla on minua suurempi vastuu asiasta. Tai ainakin minusta valta ja vastuu liittyvät toisiinsa.
Ja amerikkalaisilla ei minusta olen asian kanssa mitään tekemistä - sikäli kuin tiedän ihmisen biologia ei ole heidän kehittämänsä, eikä myöskään meikäläiset lait.
Mitä tarkemmin tarkoitat: vallatomampi on luonnollisesti ja ymmärrettävästi muutenkin vallattomampi? Edelleen: Millä perusteella seksin vapaaehtoisuus ei tee miehestä tai naisesta yhtä vastuullisia lopputulemasta? Miten jaat vastuun?
Valta ja vastuu liittyvät aivan varmasti toisiinsa. Siitä olen erittäin samaa mieltä! Aina on tärkeää esimerkiksi puhua totta, olla totta! Lentokoneen matkustajanakin on tärkeää puhua totta, jotta päätyy sinne, minne halusikin matkustaa! Esimerkkipyyntö: Mitä tarkoitat tässä yhteydessä kunniallisella laskulla ja toisaalta maahansyöksyllä?
ensimmäiseen kappaleeseen. Olen siitäkin erittäin samaa mieltä, so. on melko mieletöntä, mielivaltaista ja turhaa lähteä valikoimaan eläinten erilaisten käyttäytymismallien buffet-pöydästä puolustusta ihmisen käyttäytymiseen. Ihmeen suosittua se on silti ainakin tällä areenalla...
maailmalla...tarkoitin enempi amerikkalaisella adjektiivia, kuin tiettyä kansakuntaa tiettyine lakeineen. Kyllä mun mielestä yhteys löytyy ilman aasinsiltaakin siinä, että on varsin absurdi ajatus kannattaa yhteiskuntaa, jossa on veronmaksaja, joka maksaa muidenkin menoja, jos ei hyväksy edes omien tekojensa mahdollisista seurauksista aiheutuvia menoja...(Jonkinlainen harmonia on kyllä meikäläisten ja sikäläisten lakien välillä. Ei tällä pallolla mikään kansakunta täysin irrallaan toimi.)
Amerikkalaiset voisivat sitäpaitsi olla täysin eri mieltä siitä, että kiellät heidän kehittäneen ihmisen biologian!
Lähtöoletus: raskaaksi tulemisen todennäköisyyteen ei kumpikaan vaikuta toisen tietämättä (esim. kertomalla et mulle on tehty vasektomia, mut peruu myöhemmin sanomalla aprillia). Kumpikin siis suostuu seksiin samojen tietojen kanssa. Oletus siksi, et vastuukysymys kallistuu aikas voimakkaasti vilpin tekijän puoleen - huolimatta seksin vapaaehtoisuudesta. Tässä voi vaik verrata liikenteeseen ja vastuukysymykseen siihen, et toinen muuttaa onnettomuusriskejä vetämällä puoli pulloa kossua ennen rattiin astumista. Kaikki olemme vapaaehtoisesti liikenteessä, mut isompi tai jopa ainut vastuu onnettomuudessa on tässä tapauksessa juopuneella.
Nainen voi omalla päätöksellään joko keskeyttää raskauden tai jatkaa sitä. Mies taasen ei. Ainoa vaikutusmahdollisuus siis on puhua vastustaja ympäri (suuntaan tai toiseen). No aborttiin suostutteleva mies on tieteskin murhaan yllyttäjä ja synnytykseen painostava on sit jotain muuta. Mutta mies ei voi mitenkään ajaa naisen päätöksen yli. Lapsen syntymä on siis täysin naisen päätöksen varassa. Jos ko. tilanteessa toimii toisen päätöksen vastaisesti on myös vastuu silloin pitkälti isensä kannettava. Esim. jos minä haluan lapsen pitää, mut nainen antaisi sen adoptoitavaksi (olettaen et suostuu kuitenkin suostuu synnyttämään), niin pitäisin itseäni aikas törkeänä jos ko. toiveesta huolimatta vaatisin esim. elatusmaksuja. Jos taasen kumpikin kannattaa ajatusta yhteisestä lapsesta niin silloin varmasti vastuu on yhteinen (et myöhemmin avioeron yhteydessä on vaikeampi vedota takautuvasti vastuukymyksiin). Tosin silloinkin lain mukaan valta on enempi naisen puolella (esim. jos nainen on avioliitossa, ei uudella miehellä ole mitään mahkuja lapseen ja pienten lasten tapaamiskuvioissa nainen on selkeästi vahvemmilla).
Mut minusta vapaaehtoisuus tai tietoisuus riskeistä ei edelleenkään jaa vastuuta tasaisesti - ei liikenteessä, seksissä tai elämässä yleensä. Sama vastuu tulee kyseeseen vain silloin jos kysymys on liki identtisistä yksilöistä, joilla on täysin samat mahdollisuudet vaikuttaa asioihin sekä ennakolta, että tapahtumien jälkeen. Laki ei tietenkään voi moista ottaa huomioon, mut lait toimivat yleisestikin vain keskiarvon mukaan. Lakien ongelmat tulevat parhaiten esiin siellä, missä lakeja eniten tarvittaisiin.
No oletetaan et haluan selvitä hengissä ko. lennosta niin kunniallinen lasku on siis sellainen et ko. toive toteutuu ja maahansyösyssä ei. Ja totuudesta - ei kukaan - tai harvempi - lentokoneeseen astuessaan oleta, et päätyy raatona tantereelle (vai sit perillekin) eli vaikka kuinka kertoisi toiveensa määränpäästä niin aina joku voi saivarrella, et juuri tuota toivetta et etukäteen muistanut sanoa.
Tuota vallattomuutta en ymmärrä.
seuraukset ja niistä vastuun kantaminen on aikas laaja käsite. Meistä jokainen (tai liki) kuluttaa selkeästi enemmän kuin mitä luonnolla on annettavaa. Ja kovin harva meistä oikeasti korvaa menonsa luonnolle takaisin. Verot ja raha on tietenkin yksi tapa nähdä vastuun kantaminen.
Mut edelleen määriteltäväksi jää se kuuluisa vastuu - jos jätän autoni avoimeksi Kontulan ostarille niin olenko vastuussa sen varastamisesta? Pitääkö ko. tapauksessa jättää vakuutushakemus täyttämättä ja itse katsoa syyllistyneensä rikokseen yllyttämiseen?
Juu - varmasti löytyy amerikkalaisia, jotka moista väittävät, mut onneksi niitä on myös meillä.
Muu osuus vastauksestasi jäi vähän hämäräksi, mutta se ei tietenkään ole 1:1 osoitus siitä, että se on hämärä. Ehkä pääni vain ei toimi just nyt. Mietin sitä yön yli...
Samoihin lähtöoletustietoihin kuulunee myös se, millä mielellä seksiä harrastetaan - tai ainakin se, että asiasta on yhteisymmärryksessä voitu puhua tai yhteisymmärryksessä oltu puhumatta. So. ollaanko liikkeellä vain leikkien, katsellen, vaiko jotain muuta. Kummankin on siis voitava osallistua seksiin samojen tietojen kanssa. Valehtelu tai salaaminen on väärin! Vilpintekijöitä voi tilanteessa olla myös useampia, kuin yksi. ("Yksi kuppa sinne tänne paljon haittaa...Eihän sitä edes ole, jos en siitä puhu.")
Raskauden keskeyttämiseen liittyvistä ajatuksistaan jokainen vastuuntuntoinen sänkyyn menevä pari on toivottavasti keskustellut ja päässyt sitä kautta selvyyteen toisen kannasta asiaan. Samoin myös siitä, mitä mahdollinen raskaaksitulo juuri ao. suhteessa voisi merkitä. Jos se olisi katastrofi tai matkan varrella muuttunut sellaiseksi - mahdollisuus raskaaksituloon on marginaalinen, mutta silti hyvin monessa tapauksessa kuitenkin mahdollista - on viisainta pidättäytyä seksistä ao. ihmisen kohdalla kokonaan. Jos ko. tilanteessa tietää olevansa eri linjoilla toisen kanssa, mutta toimii sen tiedon vastaisesti, niin silloin toimii sen tiedon vastaisesti...
Adoptiovertaus meni ohi. Jotta nainen voisi antaa lapsen adoptoitavaksi miehen ohi, on edellytyksenä se, ettei lapsi virallisesti ole miehen lainkaan. Jos lapsi on annettu adoptoitavaksi, siirtyy elatusvastuu uusille virallisille vanhemmille.
Olet hyvinkin oikeassa laeista. Lait ovat todella vain ihmisen luomia työkaluja ja siksi vajavaisia ja jopa monissa tilanteissa huonoja. Ne voivat pakottaa vastuuseen, mutta toimivat jopa omaa tarkoitustaan vastaan joissakin tilanteissa.
Nykyiset tapaamiskuviojärjestelyt ovat monessa tapauksessa pahasti epäonnistuneita. Epäreiluja aikuisille osapuolille, lapsista puhumattakaan.
Tantereelle raatona törmäämisestä sanoisin, että paremmat oddsit on kuitenkin matkustajalla, joka selvittää, mihin on matkalla, vaikka mieli sitten muuttuisikin matkan varrella. (Reittilentoon vertaaminen ei siis tässä yhteydessä oikein onnistu, koska reitinmuutoksessa on oltava liikkumavaraa.) Selvityksellä on kai jotain merkitystä siihen, suostuuko ohjaaja ylipäänsä koko diiliin ja paljonko hän varaa matkalle polttoainetta yms. Oddseja parantaa myös se, ettei matkustajan rooliin asettuva teeskentele, ettei ole ilmakuoppia ja pomppii istuimeltaan vaikka tässä oletettu ohjaaja karjuu, että nyt kone heittelehtii pirusti...Kyllä molemmat siinä sillä tavalla tasapuolisesti vaikuttavia ohjaajia ja suunnittelijoita ovat koko matkan ajan.
Jossain vaiheessa mentiin jo ohi sen pisteen, jossa lentomatkustukseen liittyvät vertaukseni kärsivät inflaation...
Ja sen lisäksi tästä keskustelusta uupuu kokonaan sen, josta vastuuta otetaan, ääni. Se ei liene aivan merkityksetön.
Kaikessa - ihan kaikessa - ihmisten välisessä kanssakäymisessä on siunauksellisinta, jos ihmiset pystyvät rohkeasti kohtaamaan toisensa!
Yhteisymmärrysoletus lienee vaikea toteuttaa käytännössä - tai siis et ko. ymmärrys on hyvä ainakin päivittää riittävän usein. Esim. kolme vuotta aiemmin sitä voi suhtautua hyvinkin eri tavalla seksiin ja sen seurauksiin. Tosin kuten ap viestissäsi mainitsit et kyse oli ehkäisystä niin mulle se ainakin tarkoittaa, et seksiä harrastetaan silloin muussa kuin lisääntymistarkoituksessa - luulisin se et se lienee useimpien kanta. Ja tällöin myös voisin olettaa et mahdollinen raskauskin ja lapsi ovat ei toivottuja - vaikka toki kummankin mieli saattaa ko. tilanteessa toki muuttua, mutta silti on loogista olettaa, et näin ei välttämättä käy. Eli minusta silloin ei pidä ihmetellä jos toinen tai kumpikin osapuoli haluaa raskauden keskeyttää tai lapsesta luopua.
Samaa mieltä tuosta raskauden keskeyttämisestä. Olisi todellakin hyvä jos kumpikin tietäisivät miten toinen ko. tilanteesta ajattelee. Ja todella tietäisivät, eivätkä tee oletuksia perustuen omiin haaveisiin tai toiveisiin.
Adoptiosta. Siis et nainen synnyttää lapsen, mutta antaa miehelle täydellisen vastuun lapsesta - adoptio oli väärä sana. Tällöin minusta miehen toki tulee itse kantaa vastuu lapsesta ilman rahallisia tms. vaateita.
Jos äänettömällä jäsenellä tarkoitat lasta niin sit mennään mielenkiintoiselle kentälle. Lapsen etu on varsin mielenkiintoinen käsite ja perustuu aivan liian paljon mutuun kuin todellisiin tutkimuksiin. Esim. et biologiset vanhemmat ovat jotenkin merkittävässä roolissa lapsen kehityksen kannalta - näin mutulla - harvat tutkimukset sitä puoltavat. Lapsi tarvitsee toki toisen ihmisen läheisyyttä, mutta sen voi tarjota imettäjä, naapurin Lissu tai lähikaupan kassa. Sikiöltä on toki vaikea käydä kysymässä, mut mitään selkeitä korrelaatioita onnellisella elämällä ja biologisten vanhempien läheisyydellä ei minun tietääkseni ole. Omaa epäonneaan voi toki ain perustella erovanhemmilla tms. mut kyseessä lienee enempi tekosyy.
ei-toivottu. Tässäkin asiassa olisi todella tärkeää olla samoilla linjoilla! Koska seksiä harrastettaessa AINA on olemassa se marginaalinen riski, olen ainakin omalla kohdallani ratkaissut asian niin, että en vain yksinkertaisesti mene sänkyyn sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa tapahtuva ei-suunniteltu raskaus olisi ei-toivottu. Näin siksi, että en voi antaa itselleni oikeutta päättää lapsen kuolemasta. Tätä en myöskään ole keneltäkään kumppaniltani salannut. Useampi suhde on myös jäänyt alkamatta tämän periaatteen vuoksi.
Yhteisymmärryksen päivittämisestä olen erittäin samaa mieltä. Viisautta tarvitaan myös siinä tilanteessa, jossa huomaa, että toinen ei ole halukas "päivittelemään" ts. tuomaan julki sitä, missä on menossa (,jos tietää sitä itsekään,) vaan laskettelee menemään, kuin paraskin suurpujottelija ja antaa ymmärtää, että näistä asioista on turha keskustella. Useinhan nainen saa suhteen jossain vaiheessa sen omituisen höpöttäjän leiman. Kaikki on miehestä ihan hyvin, jos mistään suhdetta koskevasta ei tarvitsisi puhua. Kaikesta muusta kyllä voi puhua. Toinen puhuu aidasta ja toinen aidan seipäistä...
Voi myös olla sellainen tilanne, että suhteen jossakin (ruusuisemmassa) vaiheessa on syntynyt sellainen molemminpuolinen ymmärrys esim. tästä raskausasiasta, että se ei ole suunnitteilla, muttei myöskään kummallekaan osapuolelle ajatus, johon on mahdoton sopeutua, jos niin kävisi, koska se mahdollisuus on kuitenkin toiseen yhtyessä aina olemassa.
Rahallisten vaateiden osalta voit olla hyvinkin oikeassa, että ne voivat olla joissain tilanteissa kohtuuttomia tai kohtuuttomalta tuntuvia. 100% syyntakeeton ei ole vielä sillä, että on huolehtinut ehkäisystä ja on sitä kautta ilmaissut tahtonsa. Myöskään se, että täysin luopuu hoitovastuusta ei vielä voi sinänsä tarkoittaa, että oikeus taloudellisista velvoitteista luopumiseen on syntynyt. Oikeastaan tuntuu jopa kummalta, että toinen "saa" kantaakseen sekä kaiken duunin, että kaiken rahoitusvastuun. Täydessä vastuussa olemisella on moniulotteiset seuraukset, so. rajoittavat vaikutukset, joilla on erittäin merkittävät talousseuraamukset, sinne heikentävään suuntaan.
Rahallisten seikkojen ulkopuolelle jää vielä kuitenkin koko joukko asioita, joilla on isompi merkitys lapsen hyvinvoinnin ja identiteetin kannalta. Ei ole ihan yhdentekevää olla jonkun lapsi vs. ei kenenkään lapsi. Lapsi kumminkin aika varhaisessa vaiheessa oivaltaa, ettei ole yhdestä vanhemmasta syntynyt.
Vastuuasioissa mies ja nainen ovat samalla viivalla. Suhtautumisestaan riippumatta. Konkreettisen kokemuksen kanssa eri viivalla. Lapsi ei kasva miehen ruumiissa eikä miehellä ole identtistä mahdollisuutta todella kokea se, millaista on olla raskaana, vaikka kuinka eläisi symbioosissa lapsen äidin kanssa. Hän voi vain yrittää ymmärtää. Lapselle altistumisen myötä side lapseen voi kuitenkin ajan kanssa mielestäni kehittyä aivan yhtä lailla vahvan symbioottiseksi isän ja lapsen, kuin äidin ja lapsen välillä, jos se mahdollisuus käytetään. Tässäkin asiassa kypsyminen voi yksilöstä riippuen olla erilaista, mutten ainakaan itse ole tuntenut mitään äitiyden tunteen tsunamia välittömästi lapsen syntymisen jälkeen hormonipöllystä huolimatta. Kyllä siihen uuteen ihmiseen on ihan isän tavoin erikseen joutunut tutustumaan, kiintymään ja kiinnittymään, vaikka siihen olikin jo sisäisen kokemuksen kautta tutustunut. [Raskaus yms. kokemuksena on naisillakin melko yksilöllinen. Lievällä pahoinvoinnilla selvinneellä ei ole kokemusta siitä, miltä tuntuu kun joutuu jatkuvan oksentelun vuoksi vuodelepoon ja tiputukseen.]
Totta kai ollaan mutu-kentällä, sinä yhtä lailla, kuin minä, kun puhutaan tarinan äänettömästä yhtiömiehestä. En tiedä, mitkä ovat sinun omat kokemuksesi kummankin vanhemman läsnäolon merkityksestä lapsen elämässä itse lapsena tai lapsen vanhempana. Minä olen kumminkin joutunut hämmästymään kun olen nyt viimeaikoina keräillyt näitä mutuja hiukan suuremmalta yleisöltä, kuin ihan omasta päästäni (lienen jakautunut persoona, haha). Jossain vaiheessa ylitetään piste, jossa otosjoukko riittää täyttämään tieteellisesti validin tutkimuksen kriteerit. Kaikki lapsen lähipiirin ihmissuhteet ovat erinomaisen tärkeitä ja merkityksellisiä, mutta silti olen törmännyt yhä uudestaan tarinoihin siitä, kuinka pirun sinnikäs vimma lapsella on saada selville oma biologinen taustansa ja sen, kuinka hirveän iso asia se on. [Monella omien biologisten vanhempiensakin kanssa asuvalla lapsella tulee vaihe, jossa hän kokee olevansa niin erilainen, kuin vanhempansa, että alkaa epäillä/toivoa, että oikeat vanhemmat ovat jossain muualla. Tämä lienee myös luonnollinen osa lapsen kehitysprosessia.]
Uskon, että jos sinulla itselläsi on ollut onni kasvaa hyvässä suhteessa biologiseen äitiisi ja/tai biologiseen isääsi ja toisaalta mahdolliseen biologiseen lapseesi/lapsiisi, et ole valmis aivan täysin allekirjoittamaan sitä, että näissä suhteissa tuo olemassa oleva bio-osio on aivan vailla dynamiikkaa, so. hyvinkin helposti korvattavissa. Et voi olla niin sokea, että ohittaisit sen tosiseikan, että nimenomaan suhteen biologisuus - se että tunnistat toisessa geenejäsi ja sukusi geenejä ja päinvastoin - tekee suhteen solmimisen luonnollisemmaksi! Jopa parisuhteen muodostamisessa jotkut tutkimustulokset ovat antaneet viitteitä siitä, että ihmiset mielistyvät helpommin sellaiseen ihmiseen, jotka tuntuvat riittävässä määrin "sukulaisilta".
Jos toisen vanhemman poissaolo voidaan selittää kuolemalla, on se kova paikka, mutta lopullisuudessaan silti jotenkin lohdullisempi, kuin se, että se toinen elää ja kenties vielä ihan huutomatkan päässä, mutta ei vain ole kiinnostunut. Vielä käsittämättömämpi tilanne on lapselle silloin, jos toisen vanhemman tapauksessa kysymys ei ole elämänhallinnassaan kyvyttömästä ihmisestä (rapajuoppo tms.) ja/tai jos tällä ihmisellä on muita lapsia, joista hän on halukas ja kyvykäs huolehtimaan tai ainakin olemaan läsnä näiden elämässä jollain lailla. Vaikka lapsella olisi elämässään rivikaupalla kompensoivia suhteita, ne ovat silti toissijaisia siihen biovanhemman puuttumiseen nähden. On totta, että kaikenlaisten asioiden kanssa oppii elämään. Vaikka ilman toista jalkaakin voi elää ihan hyvän elämän! Tämä olemassaoleva, mutta toisen vanhemman omasta tahdosta puuttuva tai vajaa lapsi-vanhempi -suhde on kuitenkin lapsen (aikuisenkin lapsen) elämässä ennemminkin kuolioon, kuin amputaatioon rinnastettava tila. Sen kanssa on aika tylyä elää!
luulen, et kiinnostus omiin sukujuuriin ja kulttuuriin on myös paljon muiden ihmisten ruokkimaa. Esim. vanhempien pakomielteenä voi olla yrittää saada lapsi opiskelemaan esi-isiensä kieltä, musiikkia tai muuta historiaa, mutta lapsi itse on enempi kiinnostunut muusta ympäröivästä maailmasta ja kavereista. Aikuisen kanssa lapsi toki osoittaa aitoa kiinnostusta ko. asioita kohtaan, mutta muiden lasten kanssa ollessaan ilmiö ei toistukaan. Jos itse toimimme lasten tuntemusten ja tuntemattomuuksien tulkitsijoina, niin mukaan sekoittuu aina/useimmiten liikaa omia tunteitamme. Samaisesta syystä monet lapsitutkimukset menevät metsään esim. ne joissa vanhemmat arvioivat lomakkeilla lastensa luonnetta tms. Eikä pieni tai suuri otosjoukko paranna väärää lähtöasetelmaa.
Se on toki totta, et ihmisellä on myös voimakas halu selvittää omia juuriaan ja suhdettaan ympäröivään maailmaan. Ehkä siten pyrimme ymmärtämään itseämme ja löytämään paikkamme. Mut mä luulen et se ymmärrys ei löydy se enempää lähisukulaisia tutkimalla - vaikka usein niin haluamme uskoa. Kaikki ihmiset ovat niin samankaltaisia, et parhaiten omaa ja muiden käytöstä ymmärtää katsomalla ihmisetä yleensä - olemme kuitenkin kaikki erittäin lähellä toisiamme geneettisesti. Tottakai lähisukulaisista löytyy enempi yhtäläisyksiä, mut jos silmänsä avaa niin saman näkee myös muissa.
Ja raajavertauksesta - ihmisen onnellisuuden kannalta raajattomuudella voi olla merkitystä, mutta ei välttämättä. Samaa pätee tietoon lähisukulaisista - en menisi kuitenkaan ruumiinvammaa laittamaan samalla viivalle ko. asian kanssa eli minusta vertaus ontuu pahasti. Toisaalta mä luulen, et vois olla tylsä elää vanhempien kanssa, jotka eivät minua halua tai eivät minusta piittaa. Ja voi jopa olla et on parempi pitää yllä illuusiota rakastavista biologisista vanhemmista kuin nähdä todellisuus. Ja mä luulen et just asiaan liittyvä romantiikka pitää hengissä sitkeää halua selvittää juuriaan. Ja usko juurista löytyvistä vastauksista. Ja mä luulen, et mitä enempi itsellä asiat on pielessä sitä suurempi halua on niitä vastauksia hakea ko. suunnalta. Eikä Freudilainen koulukunta helpota ko. halua mitenkään.
Sulla on selkeästi vankkumaton tieto siitä, mikä johtaa onnelliseen aikuisuuteen/lapsuuteen. Minulla ei. Asiaan liittyvissä tutkimuksissa on vastaan tullut todella mielenkiintoisia tuloksia - jotka moni sotivat perinteisiä uskomuksia kasvatuksen yms. vaikutuksesta onnelliseen elämään. Ja monasti kannattaa verrata kuinka muissa kulttuureissa asian laita on ja sekin saattaa yllättää. Ja minä taas olen joutunut hämmästymään et kuinka paljon tietomme onnellisesta lapsuudesta perustuu stereotypiohin, "omiin ja ystävien kokemuksiin", uskomuksiin etc.
Ja vastuuasoissa mies ja nainen eivät ole samalla viivalla. Tai vasta sitten kun kummallakin on sama todennäköisyys tulla raskaaksi ja samat mahdollisuudet päättää raskauden kulusta. Ja myös samat oikeudet pienen lasten tapaamisiin ja huoltamisiin.
et kyky ylipäätänsä puhua yhtään mitään kieltä on liki täysin muiden ihmisten ruokkimaa, jollet ole Mogwli ja elä susien parissa! Taidat olla niitä, yksi kansa, yksi maa, yksi kieli ja yksi silmä -ihmisiä! Sori, mutta mua huvitti suunnattomasti tuo sinun täysin asiantuntematon tai jos asiaa yhtään olevinaan tunnet, umpisokea käsitys asiasta. Väitän, että voin marssittaa rivikaupalla tutkimustietoa, joka kumoaa tuon, niin kielitieteen, kuin lapsipsykologiankin puolelta! Sinun mielestäsi on siis vähämerkityksistä, kykeneekö ihminen kommunikoimaan sukulaistensa kanssa - ja ettei ihminen luonnollisesti ole tästä kovinkaan kiinnostunut? Tämän käsityksen tekstistäsi valitettavasti saa. Minäpä väitän, että muiden lasten kanssa ollessaan lapsella on erittäin suuri paine samaistua ja kuulua jengiin - kaikki erilaisuus on sellaista, jonka haluaa häivyttää. Seurasin viimeksi tänään ilahtuneena, kuinka ruotsinkieliset koululaiset puhuivat ratikassa ruotsia kovaan ääneen. Epäilen vahvasti, ettei heillä olisi pokkaa tehdä sitä, jos Suomessa ei olisi ruotsinkielisiä kouluja ja ruotsilla pakkoruotsin statuksestaan huolimatta niin vahva lakiasema.
Sä todella luulet hirveän paljon. On nimittäin tutkittu juttu, että raamatullinen sanonta "isien synnit kostetaan tuleville sukupolville" ei ole mikään tuulesta temmattu juttu. Siinä geenipaketissa, jonka ihminen hedelmöittymishetkellä saa, ihminen perii myös kummankin sukunsa teot. Tutkijat ovat hämmästyneet siitä, että käyttäytymismallit todella voivat periytyä sukupolvelta toiselle ilman, että jälkipolven edustaja on edes tietoinen tällaisesta mallista. Ja tätä vastaavaa korrelaatiota ei ole löydettävissä kenestä tahansa vastaantulijasta, niin paljon kuin ihmiset muistuttavatkin toisiaan.
Mihin ihmeeseen kaikki tieto sitten perustuu, jos ei jossain mielessä ihan kaikessa jonkinlaisiin stereotypioihin. Kaikissa tutkimuksissa asiat on puristettava joihinkin keinotekoisiin malleihin, jotka eivät ikinä vastaa täysin todellisuutta, mallintavatpa ja kuvaavatpa sitä vain. Arkikokemuksen halveksunta on ihan yhtä epätieteellistä, kuin sen yliarvostaminenkin!
Seison edelleen raajavertauksen takana, vaikka yhdellä raajalla. Moni lapsi joutuu varmasti elämään sellaisten vanhempien kanssa, jotka heistä eivät osaa oikeasti kovin välittää. Silti se, että kokemus vanhemmasta jää täysin puuttumaan on vammauttavaa. Adoptiolapsilla on monesti asiat aivan vallan erinomaisen hyvin. Silti heille saattaa tulla pakottava tarve selvittää juuriaan. Ei kaikille, mutta monille. Tämän matkan jälkeen he palaavat yleensä takaisin, kuka enemmän tai vähemmän vaikutettuna siitä mitä löysi tai ei löytänyt ja jatkavat elämäänsä siinä oikeassa tutummaksi tulleensa elämässä. Silti tämä juuristaan perille pääseminen on tärkeä osa identiteettiä.
Keskitysleirin kokeneesta keskitysleirikokemukset ovat kauheinta, mitä hän on kokenut. Helpomman elämän eläneellä melkein auton alle jääminen saattaa olla kauheinta, mitä hän on kokenut. Kumpikaan ei pysty täysin ymmärtämään toisen kokemusmaailmaa, koska skaalat ovat kokemusten kautta muotoutuneet niin erilaisiksi.
Se kovasti lyttäämäsi mutu on itse asiassa aika tärkeä juttu. Itsekin mutuilet jatkuvasti. Kaikista merkityksellisintä sinulle onkin juuri se, mitä juuri sinä olet kokenut. Alkuperäiseen viestiini palatakseni voin sanoa, että käsitykset vastuun jakautumisesta ja siitä, kuinka reilua se on, lienevät mahdottomia ratkaistavia juuri tämän erilaisen kokemuksen vuoksi. Jokainen kuitenkin turvaa viime kädessä siihen, miltä hänestä itsestään tuntuu. Äänettömään yhtiömieheen, eli lapseen palatakseni onkin tärkeää pystyä luottamaan siihen, että hän kyllä suht tolkussa ympäristössä kasvaessaan pystyy itse ääneen sanomaan (jollei ole mykkä), mikä on hänen käsityksensä siitä, keitä hän elämäänsä kaipaa. Sitä, kuinka paljon siitä käsityksestä muodostuu hänelle myötäsyntyisesti, kuinka paljon ympäristön syöttämänä, lienee mahdotonta määritellä - ja tuskin tarpeellistakaan. Vastuullisen vanhemman tehtävä on vastata, kun lapsi häntä kutsuu! Vastuullinen vanhempi joutuu muutenkin jatkuvasti asettamaan etusijalle lapsensa tarpeita oman mukavuutensa sijaan.
Illuusiot eivät tervettä lasta tyydytä. Jos sinulla on mitään omakohtaista käsitystä lapsista tiedät, että he ovat raadollisia totuudenkaivajia - kaivavat sinusta sellaisiakin totuuksia esille, joita et soisi ihmisten ilmoille tulevan.
Nainen ja mies eivät ole samalla viivalla raskausasiassa. On hitusen helpompi tehdä päätös sellaisen elämän jatkumisen estämisestä, joka ei kasva omassa ruumiissa ja tunnu alusta saakka koko systeemissä. Eihän sitä edes näe! Tästä on vain pieni harppaus siihen aikaan, jolloin lapsia ei ollut edes olemassa ennen kuin ne oli virallisesti otettu yhteisön jäseniksi. Näin abortin saattoi tehdä äidille vaarattomammin vielä lapsen jo poistuttua hänen ruumiistaan!
Toivottavasti olet sellainen ihminen, joka taistelee kumpaakin sukupuolta olevan vanhemman oikeudesta ja velvollisuudesta pienen lasten tapaamisiin ja huoltamisiin! Jokainen lapsi ansaitsee parasta - molemmat vanhempansa!
Kiitos mielenkiintoisesta keskustelusta, vaikkemme ihan samalla viivalla olleetkaan...
sorry mr Kipling!
puhtaan kielellisesti puhutaan perheenJÄSENistä. Tämä on tietysti epämääräinen käsite ja voi tarkoittaa hyvin erilaista piiriä ihmisiä, kuitenkin siteenä joko sukulaisuus tai se että asutaan yhdessä.
Olen muutoinkin jo työläismuurahaisen roolissa ja parittelemaan pääsystä on turha edes haaveilla. Jos sota tulee, niin olen niissäkin porukoissa etulinjassa uhrattavia.
Ei siis muuta tilanteita mitenkään. Tai suhteellisesti ottaen tilanteeni voisi jopa parantua, sillä useammat joutuisivat kanssani samaan asemaan.
ns. susiparin (tässä yhteydessä voisi näinkin vanhoillisen nimityksen taas ottaa käyttöön) täytyisi allekirjoittaa ennen ensimmäistä yhdyntäkertaa paperi, jossa selvitetään tarkalleen miehen vastuu ei-toivotun raskauden suhteen. Jos kaikki mahdollinen on tehty ehkäisyn eteen, mutta nainen siitä huolimatta tulee raskaaksi, niin mieheltä edellytetään naimisiinmenoa lapsen äidin kanssa halusi hän lasta tai ei tai halusi naimisiin menoa kyseisen naisen kanssa tai ylipäätään tai ei. Sillä saataisiin tämä vaikea biologispsykologisperäinen dilemma ratkaistua todella järkevällä ja kaikkien kannalta riemastuttavan onnellisella tavalla. Vai mitä?
Pitäisi tuollaisena allekirjoittaa? Näin miehen näkökulmasta.
Eikö vois samalla tavalla sopia, että jos vahinko pääsee tapahtumaan, niin naisen on taivuttava aborttiin. Halusi sitä tai ei.
Ratkaisuhan se on tämäkin.
Nyt vaan neuvottelutaitoja hiomaan, ennen sopimusluonnosten tekoa.
tiedä. Sitä mäkin ihmettelen, että minkälaista vastuunkantoa ap. hakee mieheltä, joka ei halua lasta hänen kanssaan? Toi oli vain kärjistetty ehdotus, jotta hää huomaisi miten mahdotonta on vetää vastuulle vastuutonta ihmistä tässä asiassa. Ainut vastuu on itellä, jos lähtee mukaan vastuuttoman ihmisen kelkkaan. Eihän sitä tietty välttämättä tiedä, onko ihminen vastuuton ennen kuin on liian myöhäistä, mutta ehkä siitä oppii jotakin vastaisuuden varalle. Melko paska opetus, mutta elämä on joillekin kovakouraisempi kuin muille.
että olisi todella toivottavaa, että ihminen olisi ihmiselle susi. Sudet nimittäin muodostavat elinikäisen parisuhteen ja ovat toisilleen uskollisia kuolemaan saakka...