Minua on jo pitkään ahdistanut vanhempieni jatkuva kyttäily mitä teen ja mitä en tee. He jakelevat neuvojaan kuin teini-ikäiselle. Jos en sattumalta vastaa puhelimeen, niin sitten jo pelätään pahinta. Mulla on tunne, että olen tilivelvollinen ja kaikki asiat pitäisi raportoida. Tilanne kärjistyi muutama viikko sitten ja en ole ollut äitini kanssa missään tekemisissä emmekä puhuneet. Minä saan vaan syytöksiä ja haukkumisia niskaan, enkä jaksa enää. Onko teitä muita jo aikuiseen ikään ehtineitä, joita vanhemmat vielä yrittävät kontrolloida?
Nelikymppisen liikaa huolehtivat vanhemmat
Ottaa jo päähän
142225
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
olemasta heille se kiltti lapsi? haistata suoraan vitut heille, pistä kunnolla häpeämään ja irtaannuta heidät itsestäsi, etteivät enää elä kauttasi, Sinä tarvit siinä kovia välineitä, eikä mitkään kaunopuheet auta. Häpäise heidät, ole vastoin mitä he odottavat, haistata ja tee vaikka mitä. ehkä he sitten voivat EHKÄ tajuta.
tai ala vaatimaan heiltä ihan sitä samaa ja suutu jne.
Joo, hyviä neuvoja! Joskus se on pantava "kova kovaa vastaan".
Ihan kuin minun suustani oli sinun kirjoituksesi. Tosin ikää minulla on hieman vähemmän. Mutta minua ottaa päähän kun äitini puhuu ja kohtelee minua kuin pikkulasta. Syyttää, antaa "neuvoja" eli latelee itsestäänselvyyksiä, puhuu seläntakana paskaa ja arvostelee.
Vaikka hänen lapsensa olenkin, niin voisi silti nähdä jo että pärjään omillani. Onko sinulla muuten sisaruksia? Jos on niin ovatko he nuorempia vai vanhempia? Minä olen nuorimmasta päästä ja puhuin kerran juuri tästä asiasta isosiskoni kanssa. Hän vain sanoi että se johtuu siitä kun olemme kaksoisveljeni kanssa nk. iltatähtiä.
Vaikka mielestäni se on hieman ontuva selitys sille että neuvoo itsestäänselvyyksiä. Esim. muistakaa harjata kissojen turkki päivittäin. Myös niiden ruokintaan on pitänyt puuttua. Omaa kissaansa hän hemmottelee katkaravuilla päivittäin ja on tuonut pussillisen meillekin n.kk sitten. Ja se pussi on pakastimessa avaamattomana vieläkin.
Sitäkään en siedä, että hän arvostelee minun kotiani ja miten sitä hoidan. Se on joka kerta sama juttu, aina on kuulemma sotkuista tms. Mutta aina on jotain. Minä en arvostele hänen kotiaan, miksi hän sitten minun?
Juuri NIIN! Oma äiti myös ensimmäiseksi tarttuu siihen, mikä "on VÄÄRIN" huoneistossani, jos sattuu tulemaan käymään!
Minulla ei ole mitään RAKENTAVIA ehdotuksia ja vinkkejä vastaan, mutta sitten kun homma on sitä, että "valitetaan/kritikoidaan valittamisen halusta", niin minulla RÄJÄHTÄÄ PÄLLI!
Noniin...se on siis ihan selvästi joku ihmisTYYPPI, joka kyylää "hautaan asti" omia lapsiaankin!
Joo, järkyttävää!
Oma veljeni on yrittänyt "harrastaa" samaa (ja äitinikin) itseni kohdalla, vaikka olen itsekin kolmenkympin paremmalla puolella!
Ja tuohon listaan voisi vielä lisätä juhlapyhät, joina pitäisi aina tulla vanhempien luokse pariksi pväksi.
Vaikka ihmisellä ei olisi omia lapsia, parisuhdetta ja perhettä, hän on silti aikuinen! Näin nelikymppisenä vanhanapiikana ;) alan olla lopen kyllästynyt siihen syyllistämiseen, että minun odotetaan viettävän "ainakin joulun" vanhempieni kanssa.
En ole edes jouluihmisiä, ja ei siinä sinänsä mitään etten kävisi heidän luonaan vierailulla välillä ihan mieluusti, mutta se on oma päätökseni - koska ja milloin!
En ole paha ihminen, huono tytär enkä vanhempani hylännyt, jos vaikka päätän lähteä pyhinä matkalle. Etukäteen jo ottaa päähän tulevat kommentit puhelimessa tyyliin " no ei me enää montaa joulua tässä eletä, ai et tule edes jouluksi käymään, mitä sinä siellä kotona yksin pyhiä vietät, täällä on kaikki ja olen laittanut XXXX-määrän jouluruokaa jne jne". ARGGGHHHH!!!
Kummasti kyllä samaa ei esitetä kaksi vuotta vanhemmalle veljelleni, jolla on kaksi lasta ja se täydellinen esimerkillinen elämä.
Eli olisi kivaa saada viettää edes kerran joulua siten kun itse haluan, ja ILMAN SYYLLISTÄMISTÄ!
Jos haluan olla yksin kotona, tuojottaa vaikka tv:tä ja juoda lasin punaviiniä, miksi vanhemmat eivät salli sitä minulle? Miksi pitäisi vuodesta toiseen alistua showhon, jonka käsikirjoituksen ja vuorosanat tiedän jo 40-vuoden takaa? Samoja fiiliksiä kellään?
Lapset ovat lähteneet vuosikymmenet sitten. Lapsenlapsetkin teini-iässä. Kuitenkin jouluna meille! Ei voida ajatella kuin ihanaa kotijoulua.
Kyllä minä tiedän, miksi:
Ovat työssä ja monissa menoissaan ja harrastuksissaan. Ei heillä ole halua ja viitseliäisyyttä tehdä sellaista joulua kuin mitä minä teen.
Hampaat irvessä!
Olen karsinut karsimistani tarjoilua ja muuta hössötystä, mutta vain se, että kotiini pelmahtaa yli tusina ihmisiä, väsyttää jo ihan fyysisesti. Viime joulunakin istuin ruuan päälle tuoliin ja nukuin siihen paikkaan, vaikka oli sellainen hälinä ympärillä.
Olen sanonut, etten jaksaisi, mutta saan kuulla, että joulu ei ole missään muualla sama. He tahtovat auttaa, tuovat tarjoilua, siivoavat keittiön ruuan päälle, eihän he ole vaivaksi!
No ennen joulua pitää kuitenkin tehdä valmisteluja, jotka jäävät yksin minulle. Selkävaivaisena ja verenpaineisena ei jaksaisi.
Joulu tulla jolkutteleepi taas, huokausten huokaus.
Haluaisitko olla joulun yksin vai mennä jonkun lapsesi luo välillä?
Kerro lähteväsi etelään, matkalle, kylpylään jne.
Sinä olet varmaan niin kiltti ettet voi tuottaa pettymystä?
Teillä nyt on kuitenkin kiva joulu kun sinun luoksesi haluavat tulla!
Minun äiti tulee niin yksinäiseksi taas jouluna ja tekee kuolemaa, jo kymmenen joulua tätä samaa.
Tuskin hän minua haluaisi sinne, mutta kun tilanne on niin kurja ettei omat lapsenikaan halua siellä käydä kun äitini (73v) puhuu vaan sairauksistaan.
Sitten haukkuu äitiä, eli minua, kuinka kylmä ja välinpitämätön olen, ja kertoo vielä monisanaisesti miltä se sitten
" mahtaa tuntua kun poliisiviranomaiset tulevat kertomaan että ovat löytäneen maatuneen yksinäisen,hylätyn mamman kotoaan kuolleena".
Jos hän voisi määrätä kuolinajan, niin se olisi joulu, kuinkas muuten!
Mutta kuulin tuossa pari vuotta jutun mammasta jonka poika perheineen ei uskonut ettei mamma halunnut jouluvieraita. Ei mennyt perille kielto ei millään.
Sitten nää menivät vaan sitkeästi ja voi kurja, koko talon ikkunat aivan pimeinä.
Suuttuneina perhe sulloi lahjatkin myttynä postilaatikkoon ja lähtivät pois.
Mutta mamma oli kotona, ja oli ommellut pimennysverhot niin ettei valo päässyt ulos ja paljastanut että kotona ollaan!
Näin pitkälle joku menee kun ei voida keskustella asioista toistensa kanssa niin että viesti menee perille.
Itse ajattelen kyllä kun olen jo yli 50, eikä lapsenlapsia ole, niin tuntuu ainakin tällä hetkellä siltä etten sukujoulua pidä.
Olen pitänyt niin monta, saamatta useinkaan sitä toivottua vastavierailukutsua.
Voishan sitä välillä vaihdella.
Katsotaan kuinka tässä käy :).
ajattelin kellojen kilkatusta.
mitä kenenkin jaksaminen ja kunto kestää.Nuorempina olimme mummoloissa jouluaattona,mutta nyt jo mummoikäisenä,mutta kuitenkin oikein hyväkuntoisena nautin siitä joulunlaitosta.Olen sanonut,että meillä on aattona avoimet ovet,ne lapsistani perheineen tulevat,joiden suunnitelmiin se sopii.Omat vanhempani ovat jo monet vuodet olleet meillä,äitinikin on ihan mielissään valmiista joulupöydästä.Avomiehen lapsiakin kai pari tulee.Luulen kuitenkin,että kun voimat tästä vähenee,niin ympäristö alkaa oivaltaa,ettei enää jaksa niin kovasti touhuta.Tai jos ei oivalla,uskallan kyllä sen ottaa puheeksi,enkä luule,että siitä riitaa tulee.Nyt vielä nautin niistä jouluvalmisteluista,tuo itsellekin hyvän joulumielen.
En ollut ollut Suomessa pariin vuoteen ja äiti kinusi kinuamistaan jouluksi "kotiin" (onhan minulla oma koti!).
Suostuin pitkin hampain tuolle ulkomaanmatkalle. Vähän arvelin, ettei joulusta tulisi mukava omasta näkökulmastani. Päätin kuitenkin, että samapa tuo - voihan kaikki mennä hyvinkin.
Näin se meni: äiti oli kinunnut myös vuosia aiemmin eronneen sisareni (lapset isällään) ja perheettömän veljeni paikalle. Hän kyllä tiesi, etteivät välimme olleet hyvät. Tunnelma oli siis alusta lähtien kireä. Oman käytökseni yritin pitää mahdollisimman neutraalina. Sisko oli myrtsinä ja veli mesosi ja uhosi tapansa mukaan.
Ateria katettiin yhdessä olohuoneeseen - telkkarin ääreen. Äidin oli "pakko saada nähdä" Kauniit & rohkeat siinä kun söimme. Joopa joo, tosi korkea tunnelma!
Lahjojen jakoa. Siskoni sai kaikilta monta lahjaa, hän ei itse ollut järjestänyt mitään meille muille. Äiti sai monta lahjaa veljeltä ja minulta. Veljeni ja minä emme siis saaneet paljon mitään, pari lahjaa toisiltamme. Oli siis hiukan noloa. No ajattelin, että emmehän me nyt aikuiset paljon lahjojen tarpeessa olleetkaan, mutta kyllähän se näkyi missä mennään...
Tulos on tietenkin se, etten enää koskaan vaivautunut lähtemään sinne "koti-Suomeen" joulunpyhiksi, pahaa mieltä noutamaan.
Voin kuvitella, miten äitini on minua mollannut sen(kin) takia ihan määrättömästi. Puhelimessakin väittää säännöllisesti, että hän on "niin yksin", oikein intonaatio kohoaa lähes kiljumiseksi. Kuitenkin vähän päästä luettelee, miten oli sen ja sen kanssa siellä ja siellä.
Yksinäisempi minä silloin olin kunnes vihdoin löysin aviomiehen. Siitä vasta riemu syntyi, kun olin vielä vähemmän tekemisissä "vanhan äidin" kanssa, tukena. Minähän "hylkäsin" äidin yksikseen kuolemaan...
Outoa, miten joillekin ihmisille on niin hirveän vaikeaa hyväksyä ja sisäistää se elämän kulku, joka meitä jokaista kohtaa. Kaikkienhan on kuoltava. Itsekin luultavimmin jään yksin moniksi vuosiksi, koska mieheni on sen verran vanhempi. Sehän on niin tavallista. En kuitenkaan aio ruveta ruikuttajaksi, vaan keksin omalle elämälleni ihan omia sisältöjä, niin kuin mielestäni on jokaisen ihmisen velvollisuus. Toisissa ei sovi eikä voi roikkua. Sellainen on inhottavaa.
No, tässä tuli nyt vähän purkamista vanhoista asioista, kun joku nyt nuo pyhät otti esiin. Väittäisin, että olen aika hyvin päässyt tapahtuneista yli.
Kaikillahan meillä on omanlaisemme tilanteet. Yrittäkäämme kestää ja pankaamme omat rajamme sopiviin paikkoihin, että jaksaisimme.
Joulu jälleen tulossa. Oma äitini sanoo, että lapset ovat aina tervetulleita kotiin, ihan milloin vaan. Mutta kun kyselen heiltä tiettynä ajankohtina, jolloin itselle olisi mahdollista tehdä ko. vierailu. Koskaan se ei heille sovi silloin. On muita vieraita tulossa, tai jotain muuta vastaavaa.
Tätä peliä on jo jatkunut vuosikymmenet. Toinen sisarukseni viettää melkein kaikki juhlapyhät vaimoineen vanhempieni luona. Mutta omat vierailuni heidän vieraana, ovat olleet hyvin harvalukuiset. Jos vanhempani haluavat tavat minua, he tulevat silloin luokseni käymään. Kotiseudullani en ole käynyt yli kolmeenkymmeneen vuoteen, kuin ainoastaan 5-6 kertaa.
Kyseleville ystäville ja sukulaisille on tosi hankala vastata, miksi käyn niin harvoin kotona, tai yleensä vanhempiani tapaamassa.
mä yli 40 v. nyt ja viimeset 15 vuotta kiltisti viettänyt joulun äidin kanssa, jollen ole sattunut olemaan työvuorossa. Viime jouluna tein poikkeuksen, koska olin vasta muuttanut uuteen kotiin. Kaupunkiin, josta se joulurauhakin julistetaan. Kutsuin kyllä äitini ja siskoni luokseni, tein jouluruat ja kaikki valmiiksi. No he eivät tulleet (kissa sairastui, junamatka yksin pelotti jne). Nyt äitini taas kyseli, että tulettehan jouluksi sitten hänen luo? Vastasin, että en tule, johon hän ihan äimänä, että hänhän joutuu sitten olemaan yksin. Niin, minäkin olin viime joulun yksin, kun omaiset eivät tulleet, vaikka puhe oli.
Joulu on alkanut vuosi vuodelta ahdistaa yhä enemmän ja nyt pari vuotta sitten tajusin, ettei minun ole pakko muiden/äitini mieliksi viettää joulua hänen ehdoillaan, jos itse siitä vielä kärsin. Itsekkäitä ovat ihmiset. Kun olin teini-30 v. kumpikaan vanhemmistani ei välittänyt tippaakaan, mitä teen. Nyt tuntuu oudolta, että nelikymppisenä ovat mukamas alkaneet huolehtiin. Mainittakoon, että olen perheetön ja tällä hetkellä akateeminen työtön. Voi kamalaa, he varmaan ajattelevat. Koko elämä pilalla, ei edes miestä eikä perhettä, eikä työpaikkaa.
Hakeuduin tälle palstalle, koska itsekin mietin omaa suhdetta vanhempiini -lähinnä äitiini. Sait mielenkiintoisia kirjoituksia takaisin, monella on jonkinlaisia ongelmia suhteessa vanhempiin. Olen samanikäinen ja jossain päässyt eteenpäin verrattuna tilanteeseesi. Neuvoja en enää saa liikaa, koska olen jossain vaiheessa osoittanut ärtymykseni ja onneksi se riitti. Olen perheen kuopus ja tuntuu siltä, ettei minusta ole koskaan kunnolla päästetty "irti", äitini soittelee liian usein ja tietää menoni.
Luulen, että kohdallani on kyse äidin läheisriippuvuudesta, eli hän elää elämäänsä osittain kauttani. Saatan olla väärässäkin. Tilanne ärsyttää ja vaikuttaa yksityisyyteeni, tuleehan sitä myös kysymyksiä: "missä olit?" yms, jolloin koen olevani myös tilivelvollinen.
Aloittelen muutenkin uutta elämää, lapset ovat aikuisia ja on seurusteluntapaistakin, jota minulta on udeltu -olen ollut liian usein poissa kotoa. Argh. Itse aion ottaa etäisyyttä, en vastaa aina puheluihin ja ehkä sanon -taas- että soiteltaisiin harvemmin: olenhan oikeasti töidenkin jälkeen väsynyt.
Tilanteet ovat erilaisia, mutta kuulostaa siltä etteivät sinunkaan vanhempasi ole vielä päästäneet sinusta irti. Tee sinä se irtiotto, ehkäpä voisi -esim.työkiireisiin vedoten- ehdottaa, että soittelisitte esim kerran viikossa?