Kaikkihan alkoi siitä kun menetin rakastamani miehen, sen jälkeen on aivot ollut ylikierroksilla kaikesta tästä miettimisestä.. Hänen kanssaan olin onnellinen, onnellinen pitkästä aikaa moneen moneen vuoteen. Oikeasti onnellinen, tunsin olevani "turvassa" kaikkien niiden yksinäisten vuosien jälkeen. Sitten se otettiin pois.
Aikani olen yrittänyt ajatella positiivisesti mutta alkaa tuntua siltä, että nyt riittää.
Miten voin luottaa parempaan huomiseen? Miten voin luottaa siihen, että löydän vielä joskus elämääni rakkautta? Miten voin luottaa siihen, että joku rakastaa minua vielä pyytämättä mitään takaisin? Miten voin luottaa siihen, että selviän näistä suruista? Miten voin luottaa siihen, etten enää koskaan joudu kokemaan tällaista?
Miksi hel..tissä olen muille iloinen ja auttavainen jos mitään en saa takaisin? Miksi yritän tsempata muita töissä ja vapaalla? Miksi yritän tehdä muut onnelliseksi jos en saa sitä itsekään? Miksi yritän olla positiivinen jos minulle ei suoda edes vähää onnea?
Mitä minä oikeastaan edes odotan saavani tuolla positiivisella ajattelulla? Kaikki on vaan niin TURHAA, millään ei ole mitään väliä. Miksi tavoitella positiivisuutta, naurua, onnellisuutta ja rakkautta kun niitä ei näytä koskaan saavan?!
Sitä saa mitä tilaa.. Ei näytä pitävän paikkaansa.
Aikani olen yrittänyt ajatella positiivisesti mutta alkaa tuntua siltä, että nyt riittää.
Miten voin luottaa parempaan huomiseen? Miten voin luottaa siihen, että löydän vielä joskus elämääni rakkautta? Miten voin luottaa siihen, että joku rakastaa minua vielä pyytämättä mitään takaisin? Miten voin luottaa siihen, että selviän näistä suruista? Miten voin luottaa siihen, etten enää koskaan joudu kokemaan tällaista?
Miksi hel..tissä olen muille iloinen ja auttavainen jos mitään en saa takaisin? Miksi yritän tsempata muita töissä ja vapaalla? Miksi yritän tehdä muut onnelliseksi jos en saa sitä itsekään? Miksi yritän olla positiivinen jos minulle ei suoda edes vähää onnea?
Mitä minä oikeastaan edes odotan saavani tuolla positiivisella ajattelulla? Kaikki on vaan niin TURHAA, millään ei ole mitään väliä. Miksi tavoitella positiivisuutta, naurua, onnellisuutta ja rakkautta kun niitä ei näytä koskaan saavan?!
Sitä saa mitä tilaa.. Ei näytä pitävän paikkaansa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
viestisi aiheutti lähes hengästyttävää ahdistusta. itse olen myös juuri eronnut pitkästä suhteesta, ja olo on toisinaan tosi surkea... mutta, sain ystävältäni hyvän neuvon, joka on niin ilmeinen, mutta en sitä kuitenkaan itse tajunnut, ja se on tämä: mitä helvettiä varten perustaisit elämäsi parisuhteelle? tee asioita joista nautit, ei kaiken tarvitse pyöriä miesten ympärillä!
Kuinka typerä sitä onkaan kun kuvittelee elämänsä romahtavan, vaikka parisuhde on siitä vain pieni osa. nyt olen keskittynyt opintoihini aivan uudella innolla, ja suunnitellut kaikenlaisia projekteja joita parisuhteen aikana ei kerennyt tekemään... ihana tunne,,, toisinaan:) kyllä se iloksi muuttuu, usko pois.
Niin juuri! Sitä minä itsekin olen miettinyt, että eikö tosiaankaan elämässä ole muuta onnen aihetta kun parisuhde?? Päädyin siihen tulokseen, että on, paljonkin. Olen onnellinen työstäni, onnellinen ystävistäni, perheestäni, kodistani.. MUTTA! Se kaikkein suurin ja täyttävin onni puuttuu, eli rakkaus. Ja kun ihminen jää ilman sitä, mitä silloin on? Tietenkin rakkautta saa myös perheeltä ja ystäviltä mutta ei se ole samanlaista. Kovin moni tuntuu "mittaavan" elämäänsä parisuhteen perusteella, niin myös minä osittain. En jaksaisi enää kaivata jotain ihmistä rakastettavaksi, haluaisin rakastaa ja että minua rakastettaisiin.
Eron jälkeen olen siis joutunut miettimään näitä asioita enemmän kuin haluasin. Olen yrittänyt ja yrittänyt ajatella positiivisesti: "ei se elämä tähän lopu, kyllä se tästä helpottuu, onhan minulla muutakin.." jne. Mutta kamalan vaikea enää ajatella niin kun tuntuu ettei sitä onnea olekaan minulle tarkoitettu. Kunpa voisi hävittää koko rakkaus ajatuksen päästään ja olla onnellinen muista asioita, mutta sitä vain odottaa ja odottaa, että joku toisi värejä elämään.. Nii-in, itsehän minä olen elämästäni ja onnestani vastuussa..
Tämä suhde ei kestänyt kauan, vuoden päivät, eli juuri niin sopivasti, että luulin löytäneeni sen onnen ja sain maistella sitä vähän kunnes se revittiinkin taas pois.
Miten voisi palata edes siihen ennen eroa olleeseen positiiviseen asenteeseen? Siis että töissä ja vapaalla kaikki olisi hyvin, vaikka ei rakkautta olekaan?
Nauran, tai ainakin yritän nauraa, olen iloinen, tai ainakin näytän olevani, jne. eli todella teennäistä, haluaisin oikeasti nauraa ja olla iloinen, ensin pitäisi kuitenkin iloita sisältäpäin. Ja se positiivinen ja iloinen asenne yleensäkin elämässä tuntuu nyt olevan turhaa kun itse ei saa mitään vaikka kuinka haluaisi antaa kaikkensa.
En tiedä mihin näiden ajatusten kanssa joutuu, sekoanko vai selviänkö..
Jaksamista teille muille joilla on vaikeaa, yritetään pärjätä.
Sinulle Vilbertti; ihana kuulla, että ainakin joku on tällaisesta selvinnyt! :)
Minä olen kohtalotoveris mietin ihan samaa mulla on nyt niin että mulla on on mukamas mies joka mua rakastaa mutta sillä ei ole aikaa mulle.Miksi näin?Lue särkynyt sydän juttuni niin tiedät.
Miksi postit ne aloituksesi miehen logiikasta ja täältä?
Kait me ollaan sitten liian kilttejä luonteeltamme,aatellaan enenpi muita kun itseämme,voisko se johtua siitä?
Hei,
Olen mies ja mulle tapahtui kolmisen vuotta sitten aivan samalla tavalla, siis naisen kanssa.
Mulla meni puoli vuotta ihan synkkyydessä, mutta nyt tuo ajanjakso on jo hailea muisto vaan. Niin vaan sitten puoli vuotta myöhemmin tapasin nykyisen naiseni, joka on ollut kaikin muodoin entistä parempi.
Olen 100 prosenttisen varma, että sulle käy saman lailla, vaikka nyt ei siltä tunnukaan. Sydämen asioissa aika saa ihmeitä aikaan. Usko vaan, vaikka se nyt kornilta ja typerältä saattaakin kuullostaa.
V
Miksi olla hyvä ja kiltti muille, miksi kertoa kaipauksestaan, miksi sanoa nätisti toiselle, miksi jaksaa aina olla iloinen ja positiivinen..
Kun vastaukseksi saa joko ei mitään tai sitten jotain tylyä.
Pettymys ja turvattomaksi, hylätyksi tuleminen melkein vei multa hengen.. siis henkisesti, multa meni pohja kaikkeen. Meni luottamus toiseen ihmiseen.
Kadun, ja silti en kadu, kaikkea sitä kaunista mitä sanoin ja annoin toiselle. Turhaan tuhlasin itseäni. Mikään ei merkinnyt toiselle mitään. Silti hän otti vastaan kaiken minkäannoin hyvästä sydämestäni ja rakkaudesta häneen.
Mutta ikinä enää en sano. En koskaan enää sano miten ikävä on, miten iloitsen jostain.. kauheaa miten ihmisestä tulee tällainen. Kyyninen.
Voisiko tästä parantua? Tuntuu että ei.
kylläpä sulla menee huonosti.Onko teille tullu ero vai jotai muuta?
kommentoida toisen ahdistusta noin!
jokaisella pitää saada olla oma tapa surra ja purkaa tunteitaan!sitä varten tämä palsta vissiin
on tehty,sinä taidat olla väärässä paikassa.
voisit mennä muualle heittämään tyhmiä juttujasi tai olla kokonaan kirjottamatta jos et mitään
mukavaa voi sanoa.
Jumpo taidat olla ihan dumbo! No täältä pesee: mitäs jos dumboilisit jonnekin muualle yksinkertaisen huumorintajusi kanssa, ok?
elämääsi vielä rakkautta vaikka nyt siltä ei tunnu.Sitä vaan joskus menettää niitä joita rakastaa eikä sille voi mitään.Ehkä et turhaa tavoittele positiivisuutta,onnea ja naurua tai kaikkea sitä hyvää koska sen aika on vielä.Nyt tuntuu et kaikki ois täysin turhaa mutta kun selviät tuosta joka vie aikansa niin kyllä saat vielä onnen ja rakkauden.Yleensä sitä miettii liikaa ja sen jälkeen kaikki on kyllä sekaisin myös sydän.Vaikka muut eivät antaisi mitään takaisin mutta ajattele et teet hyvin kun autat muita ja ole siitä iloinen.Kun löydät rakkauden niin anna silti paljon ja pyydä vähän niin saat kaiken!Yritä jaksaa ja luota huomiseen!
Kaunis kiitos kaikille vastanneille! Ette tiedä mitä nuo ystävälliset ja tsemppaavat sanat merkitsee, itkeä piti kun tekstejänne luin!
Erityisesti sinulle Shirlee, kiitos! Sanasi antoivat toivoa. :)
"Pähkäillen" ja "kylmä tämä maailma" arvelivat, että tämä nyky meno on mennyt siihen, että kaikki ajattelevat vain itseään. Niinhän se on, tai ei tietenkään kaikki mutta enemmissä määrin, kaikille on tärkeetä että itsellä menee hyvin, se lähimmäisen auttaminen on jäänyt vähäiseksi.
Olen jälleen kerran saanut aivoni ylikierroksille näinä parina päivänä ja päätinkin, että jatkan sinä iloisena ja hymyilevänä itsenäni vaikka en sitten mitään saisikaan. Tänään toivoin exälle onnea (soitin hänelle) ja toivoin myös, että hän löytäisi ihmisen jonka kanssa hänkin tuntisi olonsa onnelliseksi. Vaikka se ihminen en ollutkaan minä ja vaikka hän satutti minua, välitän hänestä ja toivon hyvää.
Olen myös ollut erityisen paljon yhteydessä ystävääni joka kamppailee oman eronsa kanssa. En ehkä saa hänelle parempaa oloa aikaiseksi mutta näytän kuitenkin välittäväni ja tarjoan auttavan käteni.
Tänään eräs asiakas hymyili, jopa kahteen kertaan, hänen silmänsä näyttivät onnellisilta ja kasvot nauroivat, olisi tehnyt mieli juosta hänen peräänsä ja sanoa kiitos! Kiitos tuosta hymystä! Eli pienestäkin voi nähtävästi olla onnellinen. :) Ja nyt tiedän miltä jostakin voi tuntua kun näkee hymyilevät kasvot, vaikka sitten vain yhdet, silläkin on merkitystä. Ehkäpä minä olen se joka saa jonkun muun samanlailla iloitsemaan kuin tämä asiakas sai minut.
Se, että sisälläni on paljon surua, kylmyyttä ja kaikkea sitä toivottomuutta tulevaa kohtaan, häviää varmasti jossakin vaiheessa, eikö häviäkin..? Yritän nyt palauttaa itseni pikkuhiljaa sille eroa edeltäneeseen suht onnelliseen tilaan, eiköhän tästä selvitä, vaikka se aikaa ja voimia veisikin. Kaikkea sitä tähän eroprosessiin kuuluu, ihmisen pitää miettiä kaikki mahdollinen läpi, pohjamutia myöten, kaikki tuntuu niin turhalta ja surulliselta.. Vaikka nyt on parempi päivä, tiedän kuitenkin että niitä onnettomia ja kamaliakin päiviä tulee vielä, mutta se ei auta kuin jaksaa ne päivät, kyllä ne iloiset päivät joskus voittaa.
Rose18 kirjoitti; "ja kyllä sinun sydämmesi lämpee vie jollekkin muulle kun se aika tulee.." Niin, ja toivottavasti jonkun sydän lämpenee myös minulle! :)
Paljon aurinkoisia ja hymyileviä päiviä kaikille! :)
minäkin. Itse on aina auttavainen, tekee toisen puolesta jos mitä ja ikinä ei saa mitään takaisin. Ottaa pattiin täälläkin. Mutta ehkä se on sitä tätä päivää että aina ollaan ottamassa, mutta ei anneta mitään eikä auteta yms. Mitenhän sitä osais itsekin olla vain se ottaja? Tuskin ainakaan mulla onnistuu, mutta toivottavasti joskus tulee kohdalle sellainen joka osaa antaa sille arvoa. Koitetaan jaksaa!
Sellaiseksihan tämä maailma on mennyt, jokainen ajattelee vain itseään. Kaikki inhimillisyys ja
toisen ihmisen kunnioittaminen on tipotiessään. Ihminen on yksin ajatustensa kanssa - vastaan tulvii vain kylmyyttä, itsekkyyttä, kateutta, tunteettomuutta - kaikkea vastaavaa. Mitä kannattaa yrittää - olla ystävällinen muille, huomioida, rakastaa, kun se tuottaa vain pettymystä pettymyksien perään. Olemme kuitenkin vain ihmisiä, jokainen ajattelee mielensä mukaan, toiselle on helppoa olla ystävällinen muille, ei tunne siinä menettävänsä itse mitään, paremminkin saa siitä hyvän mielen, mutta sitten se toinen puoli asiassa; kun sydämessään toivoo, että saisi myös palautteena hitusen ystävyyttä, huomiota, pari ystävällistä sanaa, niin eipä niitä tulekaan - silloin tuntee sydämessään surua, ajattelee, miksi enää yrittää, turhaa kaikki - yksin on kuitenkin ja yksinäiseksi jää - niin kylmä on tämä kiireinen ja itsekäs maailma.
Jaksamista sinulle.