Kun tulin Saksasta Suomeen henkilöautolla, jossa oli ns. punaiset kilvet. Kilvet ovat voimassa koko EU:n alueella, myös Suomessa. Satamasta Suomessa minun piti ottaa suomalaiset siirtokilvet ja vakuutus. Nythän minulla oli 2 vakuutusta yhtä aikaa voimassa samalle autolle. Käsittääkseni moninkertainen vakuuttaminen on kiellettyä. Mitä jos olisin joutunut kolariin, kumpi vakuutus olisi korvannut vastapuolen vahingot, saksalainen vai suomalainen? Ei sen saksalaisen vakuutuksen voimassaolo siihen päättynyt kun ruuvasin kilvet irti. Minulla oli vakuutuskortti täytetty ko. autolle ja visusti tallella.
Tähänkin asiaan olisi EU:lla aihetta puuttua! Suomalaisilta maahantulijoilta vaaditaan aiheettomasti liikennevakuutus vain siksi että on asuinpaikkana Suomi.
Tähänkin asiaan olisi EU:lla aihetta puuttua! Suomalaisilta maahantulijoilta vaaditaan aiheettomasti liikennevakuutus vain siksi että on asuinpaikkana Suomi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tämä siirtotarrapelleily on täysin Suomen solmimien kansainvälisten sopimusten ja sitoumusten vastaista. Muuten nuo punareunaiset tullikilvet ovat voimassa lähes koko maailmassa: vain esim. Afganistanin kaltaiset hieman epävakaat maat eivät ole ratifioineet Green Card sopimusta.
Mutta VM ja Ajoneuvohallintokeskus voivat tehdä mielensä mukaan mitä vain juurikaan pelkäämättä oikeuskanslerin puuttumista asiaan. Tässä ei ole syyttäminen kansleria - kyseiset virastot kun vain viittaavat kintaalla tämän ohjeille ja määräyksille. EU lienee ainoa mutta pitkä tie tämänkin asian oikaisemisessa.
Samaan suunnitelmalliseen tuontiautojen "kyykytyspakettiin" kuuluu myös tuo vaatimustenmukaisuustodistus. Tällaisen todistuksen tarpeen voisi jotenkin ymmärtää mikäli joku olisi tuomassa jotain kananhampaan harvinaisuuteen verrattavaa ajokkia (vaikkapa Sbarroa, Cizeta-Moroderia tai Monteverdia).
Uskon kuitenkin tämän tsaristisen typeryyden autontuonnissa sortuvan siinä kuin tämä kansamme tosi hyvin raitistanut alkoholipolitiikkammekin (eli kieltolaki)paraikaa tekee.
...luin tässä taannoin Hesarista että asiasta on
joku vaivautunut jo tekemään valituksen EU-tuomioistuimeen.
Surullisintahan tässä on edelleen se etteivät viranomaisemme osaa oma-aloitteisesti hoitaa asioita kuntoon vaan kaikki täytyy kiertää EU:n
kautta, vaikka olemme olleet EU:ssa jo lähes kymmenen vuotta.
Ehkä tässä taas muutama vuosi katoaa mutta seuraava auto ajetaankin sitten jo saksankilvillä kotiin asti.
Kyllä siellä aletaan kokoajan enemmän hermostua suomen niskurointiin. Viimeisimmät huomautukset ovat tuosta leasing autosta ja varmaankin lisää tulee vielä.
Maanantaina oli radiossa juttua ahvenanmaalaisten nuuskanmyyntikiellon uhmaamisesta ja mainittiin että EU voi määrätä 20 000 euroa uhkasakoa päivässä kunnes asia EU lakien mukainen.
Autoveroasiassa uhkasakko toivottavasti vielä suurempi, ja kyllä VM:n on ossain vaiheessa taivuttava vaikka sakon avulla. Olen muuten erittäim mielelläni valmis maksamaan veronmaksajana osuuteni uhkasakosta jos säästän esim. 10 000 euroa seuraavan kahden auton hankinnassa.
Valitus on todellakin tehty ja läpi menee. Seuraako tästäkin valitusruuhka, jossa ihmiset vaativat kahteen kertaan maksettuja vakuutuksia ja turhan siirtokilven kustannuksia takaisin. Tähän kait on oikeutus jos homma ei ole ollut laillinen?
Toin maaliskuun lopussa Saabin Hankoon. Olin soittanut edellisenä aamuna Hangon Tulliin ja kysynyt, miksi pitää ottaa uusi liikennevakuutus Suomessa vaikka minulla on saksalaisen vakuutusyhtiön kansainvälinen liikennevakuutus voimassa kaksi viikkoa? Soitin myös vakuutusyhtiööni mutten saanut kunnon vastausta. Ensin Tullissa vastattiin, ettei vakuutus ole Suomessa voimassa, johon totesin että se on merkintöjen mukaan voimassa kaikkialla muualla paitsi IRAKissa. Parin puhelun jälkeen sanottiin, että katsotaan asiaa sitten kun olet satamassa. Niinpä otin asian puheeksi seuraavana iltana Tullin luukulla ja vältyin suomalaiselta vakuutukselta. Niinpä otin siirtoluvan kuudeksi päiväksi. Asiallisella virkailijalla oli "vaikeuksia" merkitä auto vakuutetuksi (vain suomalaiset v-yhtiöt kelpasivat ja Valtiokonttori), mutta hän hoiti homman.
Kerroin aikeistani muillekin minua ennen jonossa oleville mutta jostain syystä muut joutuivat ottamaan suomalaisen vakuutuksen.
Omassa vakuutuspaperissani oli kylläkin erikseen maininta kansainvälisestä liikennevakuutksesta. En tiedä onko näitä erilaisia.