Olen avioliitossa, lapsia murrosiän kynnyksellä. En koskaan ole asunut yksin, mutta nyt yli 10 v. liiton jälkeen olen alkanut haaveilla omasta elämästä, ilman miestäni, lasteni kanssa. Mieheni täyttää kaikki äitien toiveet unelma-vävystä, mutta harmaa, mitään sanomaton arki tappaa minut. Tiedän, poden jotakin 4-kympin kriisiä...
En tiedä, mitä erilleen muutto tuo lisää parempaa, mutta sen tiedän, mitä entiseen jääminen tuo. Sitä harmaata jatkoa.
Lukisin muiden näkökulmista mielelläni.
En tiedä, mitä erilleen muutto tuo lisää parempaa, mutta sen tiedän, mitä entiseen jääminen tuo. Sitä harmaata jatkoa.
Lukisin muiden näkökulmista mielelläni.
Vastaukset 13
Vanhimmat
etkö voisi alkaa harrastamaan jotain, yksin, ystäviesi tai miehesi kanssa. Käy ulkona syömässä, viihteellä, teatterissa, kuntosalilla ihan missä vain. Lomamatka voisi piristää niin ja keskustelu miehesi kanssa..
Tuskinpa tuo yksinolo parempaa mieltä pitemmällä aikavälillä tuo, puhu miehesi kanssa, että tarvitset omaa aikaa jos et halua harrastaa hänen kanssaan..
Olen itse ollut saman aikaa yhdessä puolisoni kanssa, ja me ainakin puuhaillaan kaikenlaista yhdessä (matkustellaan, käydään ravintolassa, konsertissa, teatterissa, lätkäpelissä, tehdään ruokaa), tosin meillä ei ole lapsia, toki kovasti niitä toivotaan.
Ei arjen tarvi niin harmaata olla, se on kyllä itsestä KIINNI!
Jos miehessäsi ei ole mitään vikaa, mutta arki painaa niin lapset sitten ehdottomasti isälle. Saat sitten aivan itse mennä ja tulla eikä sinun tarvitse edes lapsistasi välittää. Lapset kun ovat oleellinen osa sitä arkea.
t. yh-isä
Mulla on aikalailla sama tilanne. Tosin pidempään asiaa pohtineena oivalsin, ettei se ollut arki joka minut tappaa, vaan katkeruus.
Mieheni on myös varmasti unelmavävy, muttei unelmamies. Ulkokultainen, hyvä puhumaan ja menestyvä. Silti meillä on tilanne se, että minä maksan kaikki laskut, hoidan kodin ja lapset. Minä laitoin urani holdiin siksi aikaa, että lapset kasvoivat tarhaikään ja maksoin silloinkin edelleen kaikki laskut säästöistäni. Vasta muutama vuosi sitten tajusin, että mieheni on kokoajan säästänyt omaa rahaansa omia juttujaan varten. Hänen toivomuksesta meillä on täysin eri tilit ja muutenkin täysin eri omaisuus. Sikäli se on ollut hyvä ratkaisu, että muutama vuosi sitten rikastuin huomattavasti. Omaisuuteni on nyt turvassa, kiitos mieheni itsekkyyden.
En ihmeemmin osaa nauttia arjesta, mutta siinä se sivussa pyörii. Joskus sitten järjestän juhlaa itselleni ja lapsille. Miestä en enää ota mukaan.
Nämä neuvot täällä palstalla ovat huvittavia; toiset käskevät eroamaan samantien, toiset käskevät suunnilleen hyppäämään kaivoon, kun kehtaa valittaa ilman, että mies on alkoholisti tai pahoinpitelijä. Jokainenhan kuitenkin määrittelee itse mihin elämässään tyytyy.
Neuvon sinua,älä ainakaan heti ole eroa ottamassa.Puhu miehesi kanssa tunteistasi.Muuta vaikka vähäksi aikaa yksin asumaan ja katso,miltä se arki tuntuu ilman perhettä.Voin sanoa,ettei pidemmän päälle yksinolokaan ole kivaa.
Ero ei ole ratkaisu sinun kyllästymiseen,mutta pieni irtiotto voi aukaista silmäsi.Mutta varo,se voi aukaista myös miehesi silmät etkä välttämättä enää olekaan tervetullut takaisin.
Jokaisen parisuhteen kompastuskivi on se tylsä arki,mutta itse eron kokeneena kaipaan sitä tylsää arkea.Meidän liitto ei kaatunut tylsään arkeen,vaan muut asiat ajoivat siihen tilanteeseen.
Parisuhdetta pitää hoitaa,sitä intohimon liekkiä miehen ja naisen välillä on hellästi hoidettava,että se kantaisi tylsän ja harmaan arjen yli.Hae keskuskusteluapua ja käykää pariterapiassa.Tee kaikkesi,että liittosi säilyy.Tämä on ystävän neuvo,ei ero tee sinua sen onnellisemmaksi,jos sisälläsi asuu synkkyys.Tsemppiä:)
Jos miehesi on unelmavävy, niin ei hän pahalta kuullosta.
Oletko tullut kysyneeksi mieheltäsi, että "tehtäisiin joskus jotain kivaa"? Mitähän ihmettä se muuten sinusta voisi olla?!
Mihin teillä on ylipäätään mahdollisuuksia?
Lähtekää maailmanympärysmatkalle jos on varaa. Jos ei, niin älä sitten haaveile sellaisesta.
Meistä useimmat joutuvat tyytymään aika vähään vaihteluun ja käymään töissä joka päivä.
Jos otat eron saat toki vaihtelua.
Miehesi tuskin ymmärtää motiiviasi erota ja tulee olemaan siitä syystä katkera.
Siinäpä sitten riitelette lasten huoltajuudesta koska miehesi mielestä et ansaitse lähihuoltajuutta koska eroat olemattomin syin.
Päätyvät lapset kummalle hyvänsä, he pitävät eroanne hirvittävänä tragediana.
Siiitä tuli esimerkki televisiosta pari päivää sitten. Yksikään lapsi ei olisi halunnut vanhempien eroavan.
Rumba isän ja äidin välillä rassaa, varsinkin kun he taatusti tietävät, että juuri heistä te riitelette. Muuta riitaa eivät ole tainneet nähdä?
Jos niin on, he pitävät itseään automaattisesti syynä eroonne.
Minusta sinun kannattaisi vaatia omaa tilaa avioliiton sisällä jos pidät miestäsi niin tylsänä.
Kyllä hän sinulle antaa luvan tehdä lähes mitä hyvänsä, kunhat et riko lastenne kotia.
Jotenkin vain tuntuu siltä, että myös sinä olet aika tylsä, etkä osaa pitää hauskaa missään.
Kerro nyt ihmeessä mikä sinusta olisi hauskaa? Keksitkö yhtään sellaista jota voisi tehdä paria kertaa enemmän?
Onko se mahdotonta avioliitossa?
Eroaminen köyhdyttää kummasti, ja aikaa ei enää ole kuin lapsille ja töihin.
Muu aika menee nukkumiseen.
meillä on ainakin niin, että mieheni osaa olla muiden edessä "niin ihana" että...hän osaa vetää sympatiat puolelleen ja olla virheetön mies, ja minä taas se pahis. Minussa on vika (toisten mielestä). En ole väittänytkään, että riidoissa on vain yksi osapuoli...mutta kiukuttelu...alistaminen...se on henkisesti raastavaa mitä on jatkunut jo monta vuotta.
Parisuhde on sanansa mukaan kahden ihmisen suhde.Se joko toimii tai sitten ei.Ihan turhaa mielestäni etsit täältä tukea päätöksellesi,tee ihan niin kuin tuntuu hyvältä ja ota vastuu päätöksestäsi.
Kylläpä pohdinnat olivat samankaltaisia: ei ole suhteessa uutta, kaikki on harmaata... ja mies on tosi hyvä. Kuulostaa ihan dekkarikirjoituksen alkusanoilta: kaikki on ristiriitaista paitsi minä.
Elämässä voi itse vaikuttaa paljon erilaisiin asioihin, vaikkei uskoisi. Avioerossa vaikutetaan myös muiden perheessäolijoiden elämään, se kannattaa uskoa. Tuohan kuulostaa vaaralliselta että harmaa arki tappaa. Juhlat ovat takana, elämä ei ollutkaan yhtä juhlaa, se loppui aikanaan - siis juhla. Kyllähän sen voi laittaa miehen syyksi: liian hyvä, kiltti, unelmavävy, joka osaa jopa puhua... Mutta ei, tuosta pitää päästä eroon jotta elämä muuttuisi. Varmasti muuttuisi.
Mitä peilistä näkyy kun katsot? Oikeassa oleva ihminen joka on väärässä paikassa harmaan massan ympäröimä? Mikseivät muuten muut voi muuttua, jotta sinulla olisi parempi ja värikkäämpi olo? Se on kyllä väärin, hehän tekevät siinä vain elämää itselleen, ei sellaista voi hyväksyä, eihän? Sehän on itsekästä. Moni täällä kertoo olevanssa samassa tilanteessa, jopa liki identtisessä sellaisessa, ja yhtä neuvottomilta he vaikuttavat? Elintilassa pitää olla jokin vialla kun paha olo tunnelmoi alati.
Eihän asia voi olla näin vaikea ratkaistavaksi. Nuorempana varmaan lähdit, pidit hauskaa ja vaihdoit maisemaa, mutta tylsä elämä seurasi liepeilläsi. Monien tavoin ajattelet kuinka lähellä onnellinen elämä onkaan, vain virastotalon aula. Sinne on lyhyt matka. Sieltä saa avioerokaavakkeita - onnen ajatuksia. Niitä täyttämällä virallistaa itselleen oikeuden astua elämäänsä. Oikeuden astua todelliseen elämään, josta ei ole voinut edes haaveilla. Kuinka ihanalta ja kepeältä kuulostavatkaan nuo askeleet! Miehesi on hidas ja harmaa kaikessa, se me tiedetään. Mutta mikä saa sinut jahkailemaan? Onko seura tehnyt ajan saatossa sinusta mahdollisesti kaltaisensa?
Ajattele kuinka paljon sinulla onkaan valtaa! Se on hyvä että sinä tiedostat sitä. Ristiriitaisista ajatuksistahan ei perheen sisällä kannata puhua, vähiten puolisolleen. Se kun on liian kiltti, ja ei se siihen varmaan reagoisi mitenkään. Ajatusmallit tuleekin arkistoida ainoastaan omaan päähän, ja kertoa niistä etenkin niille ymmärtäväisille ystävättärille. Niille jotka tietävät paljon.
Kauanko aioit riuduttaa itseäsi ahdistavassa tilassa tekemättä mitään? Ajattele, kaikilla muilla on asiat paremmin. Ja onhan sinullakin tuosta vielä niin saavuttamattomasta onnesta varattu oma osuus.
Kiiruhda tyttäreni, sillä elämä ei odota. Varsinkaan onnellinen elämä!
Lähde, kun olet vielä nuori.
Minä voin henkisesti hyvin huonosti liian monta vuotta avioliitossa joka oli kuollut.
Ei ollut mitään yhteistä.
En ollut miehelleni yhtään mitään.
Yleisin ´kutsumanimi´oli että olen vitun nolla.
No, nyt tämän vitun nolla asuu ihan yksin, ja voin hyvin.
Aina ei ole ruusuista, mutta kun muistaa, millaista oli liitossa olen iloinen jokaisesta päivästä.
Täytän kohta 59 vuotta.
Ajattelen niin, että elän edes onnellisena nämä vuodet mitä minulle vielä annetaan.
Miestä korpesi, kun meillä ei ollut avioehtoa, hän yritti kaikkensa ettei joutuisi maksamaan minulle 50/50 - mutta niinpä maksoi.
Lähde, sanon, ja voit paremmin.
Terveisin
tervaskantomummeli...
Mieheni oli hieno ihminen, kaikkien mielestä ihana, mutta täysin sulkeutunut ja apaattinen minua kohtaan, suhde täysin itsestäänselvyys, minkäänlaista muistamista tai empatiaa ei tippunut. En ollut vuosiin onnellinen, meilläkin takana 10 vuoden liitto. Yritin useita vuosia leikkiä kotia, tehdä niinkuin kuuluu ja suhtautua lakonisesti "miehet..", mutta sitten sain vain tarpeekseni.
Meillä on mennyt hyvin. Lapset ovat molempien luona yhtä paljon, ja raha-asiat hoidettiin sovussa. Lapset kokevat, että heillä nyt vaan on kaksi kotia eivätkä he lyhyiden välimatkojen ja tiiviin yhteydenpidon vuoksi koe menettäneensä tässä mitään.
Suhteeni lapsiin on nyt parantunut, kun en välttele kotiinmenoa iltaisin, vaan olen heidän kanssaan täysillä. Olen myös paremmalla tuulella, kun en aina ole ärsyyntynyt puolison hölmöilystä.
Nautin omasta ajastani kun lapset ovat isällään, en edes kaipaa (ketään) miestä tähän enkä voisi kuvitella mitään suhdesäätöä. Yksinään on erittäin mukavaa ja palkitsevaa olla, eikä sillä ole mitään tekemistä jumppaamisen, elokuvien eikä kavereiden kanssa. Minulla on omat tavarani ja omat ajatukseni, aikatauluni, mieltymykseni ja näin se on hyvä! Toki olen käynyt myös bilettämässä, mutta omien mielihalujeni mukaan enkä aivan äärimmäisyyksiin asti.
Mieheni, tai ex-mieheni ajatuksista en tiedä, hän olisi kai halunnut jatkaa liittoa. Mutta nuori hyvätuloinen mies, kaipa hän jonkun löytää, jos itselleen kaipaa. En voi aikuisena ihmisenä ottaa ikuista vastuuta toisen onnesta, jos mitään yhteistä ei ole eikä tule.
Minun mieheni petti vuosikausia, selitti ylitöistä - uskoin - tietysti.
Sitten hän jäi kiinni, ei selittänyt - lähti vain toisen luo - erottiin.
voi käydä niin et tahtoo elää elämää ilman mitään suhdetta.Jos susta tuntuu et jos jatkat tuota suhdetta se tuo harmaata jatkoa niin tavallaan et pysty elämämään hyvää elämää joka on tärkeää.Yksin asumiseen kyllä tottuu mutta onhan se suuri muutos.Jos se susta tuntuu parhaalta ratkaisulta niin silloin varmasti teet oikein.
Tästä voisi olla apua, ettei tule tehtyä hätiköityjä ratkaisuja
http://www.katajary.info/kurssit/solmu¨
Tai kirjallisuutta:
http://www.katajary.info/materiaali/Solmu parisuhteessa -kirja/index_html