Vanhasen

rohkeus ei tule ikinä riittämään tilanteeseen puuttumiseen, valitettavaa mutta totta! Omistajaohjauksesta puhuminen on hölynpölyä vailla minkäänlaista todellisuuspohjaa, eivät nämä poliitikot voi eivätkä uskalla puuttua yrityksen toimintaan jossa on myös ulkomainen omistus, vieläpä iso sellainen. Tavallaanhan he ovat jo tämän toiminnan hyväksyneet ja nyt pitäisi ottaa "pakkia".
Luulenpa ettei sellaista ihmettä nähdä vaikka olisi kuinka iso nimiadressi. Sääli!
4231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tekstiviesti/nettiVanhasen rohkeus ei riitä ja Häkämies/Venäjä/Venäjä/Venäjä taas ei halua koska on kompuksessa kapitalistien kans laittamassa ammattiyhdistykset kuriin ja herran nuhteeseen.Kokoomus vie hallituksessa kepulilaisia kuin pässiä narusta. Osakeyhtiössä voi 10 %:n omistusosuudella saada ylimääräisen yhtiökokouksen pystyyn ja esittää vaatimuksia, mutta todellisuudessa ei valtio, kunnat ja työnantajat edes halua ryhtyä toimiin. Turha on Karvista yksin syyttää, sillä kvartaalitaloudessa toimitusjohtaja tekee täsmälleen niin kuin yhtiön hallitus ja viime kädessä yhtiökokous haluaa. Oikeasti toimitusjohtajalla ilman vähintään yhtiön hallituksen siunausta ei ole mitään valtaa. Lopettaisivat jo kansan jymäyttelemisensä.

Äänestä

oikeassa herrojen rohkeudesta...Mistä se kertoo,jos pörssikurssit nousee kun enso ilmoittaa lopettavansa tehtaita suomessa ja ruotsissa...suuresta ulkomaalais omistuksesta varnaankin.Epäliempä vaan,että aika äkkiä on ympäristöjärjestö enson kimpussa, kun uruguaissa on alettu lyömään kunnolla metsää nurin...

Äänestä

Olen täysin samaa mieltä. Vanhanen taitaa olla nynnerö. Hänenhän pitäisi pitää maalaisten puolta!

Äänestä

panna pahatkin asiat kuntoon, kuten sairaanhoitajien palkat - mutta vain hetki ennen vaaleja. Pahaksi onneksi Kemijärven kannalta vaaleihin on vielä matkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja Häkämiehen kirjoitti:

rohkeus ei tule ikinä riittämään tilanteeseen puuttumiseen, valitettavaa mutta totta! Omistajaohjauksesta puhuminen on hölynpölyä vailla minkäänlaista todellisuuspohjaa, eivät nämä poliitikot voi eivätkä uskalla puuttua yrityksen toimintaan jossa on myös ulkomainen omistus, vieläpä iso sellainen. Tavallaanhan he ovat jo tämän toiminnan hyväksyneet ja nyt pitäisi ottaa "pakkia".
Luulenpa ettei sellaista ihmettä nähdä vaikka olisi kuinka iso nimiadressi. Sääli!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu