Hei Suomessa asuvat, naimisissä suomalaisen miehen kanssa olevat ulkomaalaiset naiset! Mulla olisi kysyttävää...
Olen itse ulkomaalainen ja olen naimisissa suomalaisen, koulutetun, työssäkäyvän miehen kanssa. Mies on ihan jotain muuta, kun mitä ennen häitämme oli. Hänellä oli periaatteet (kuten minullakin), mielipiteet ja näkemys perheen-elämään (tunteista suora puhuminen, keskenäisen ongelmien välitön ratkaisu, välittäminen, rehellisyys ja riittävä seksi). Olen ollut niin rakastunut tähän mieheen etten ehkä huomannut, että nänen mielipiteet ovat valhetta. Hän ei tarkoittanut sitä mitä puhui ja nyökkäili myönteisesti. Nyt ollaan jo yli 5 vuotta naimisissa, meillä on kolme lasta... Hänen välinpitämättömyyden (minä näen tunnekylmyyden niin) luokittelin että lapset ovat pieniä jne... Mutta nyt on mitta täynnä.
Olen ihan ok näköinen, olen oppinut suomenkielen näinkin hyvin, käyn työssä, hoidan lapsia, osaan tehdä ruokaa, siivoan ynm. mitä yleensä "hyvä vaimo" tekee. Mutta en koskaan saa huomiota ja kehuja. En ole koskaan hänestä kuullut miten tärkeä ja rakas olen, nyt kun kädessäni on eropaperit, hän ei muuta voi sanoa, että onko tä nyt oikea ratkaisu lapsien takia... Hän sanoo rakastavansa, muttei ymmärrä että parisuhde ja perhe-elämä on kaksi eri asiaa.
Minä en ole hätäinen, tähän ratkaisun minua johtivat tuhat keskustelua, itkuiset yöt, huutaminen, rakkauden kerjääminen, tarkasti omista tarpeista selittäminen - ei mikä niistä tehnyt mitään vaikutusta mieheeni, tai siis teki...viikoksi, sit unohtuu siihen asti kunnes alan taas nalkuttaa. Minä olen hänen mielestä omituinen, kun tarvitsen huomiota, hellyyttä, rakkauden osoitusta ja puhumista tunteista, että minä tarvitsen miehen johon voin luottaa ja että oloni olisi turvallinen. Hän ei ymmärrä etten mä osa lukea ajatuksia ("kyllähän sinä tiedät että rakastan sinua....kyllähän sinä itsekin tiedät että olet ihan ok näköinen...." MISTÄ V:::STA????) Ja mies omaa ammatin, jossa PITÄÄ miettiä ja pohtia asioita!
Kysymykseni olisikin:
Onko tuollainen käyttäytyminen suomalaisen miehen ominaisuus (kuten mieheni sanoo). Oliko teillä samalaista? Eli ennen häitä-unelmamies, (en siis tarkoita materiaalista puolta, en mennyt naimisiin vaihdakseen maata...) joka kuuntelee, pussaa, puhuu tunteista, itkee siitä miten ihana sinä olet, ja kerro rakkaudestansa enemmän, kun "olet rakas" joskus harvoin. Ja sit häiden jälkeen muuttuu täysin teini-ikäiseksi, kylmäksi ihmiseksi, joka ei osaa käsitellä ongelmia, ei osa puhua niistä vaan pakenee jonkinlaisen "kulissin" taakse ja ihmettelee sitten, miksi olen hermostunut kun sillä on "työ"hymy päällä...
Itse olen väsynyt. Registröin herkästi sanattoman viestinnän ja nyt olen täysin nolla omasta mielestäni. Tuntuu etten ole koskaan hyvä, rakas, kaunis, fiksu... Kuten mieheni kerran sanoi minun humoristiseen lausahdukseen "Olen aika fiksu, etevä, aktiivinen ja huomaavainen ja sun on oltava tyytyväinben että sait sellaisen vaimon": eli hän vastasi : Niin juu muttet ole täydellinen....
Eli en ole koskaan hyväksytty (ihmisten PERUSTARVE) kun en ole täydellinen.
Minulle avioliitto tarkoittaa paljon. Olisin ollut 100 kertaa naimisissa jo, jos haluaisin "tavallista, kylmää, suomalaista miestä" (kuten mieheni sanoo olevansa, minä en usko siihen että kaikki miehen ovat samanlaiset!). Kyllä niitä sellaisia kotimaassanikin on yllinkyllin.Halusin naimisiin yksi kerta ja elää lopuun asti. Menin naimisiin, koska mieheni on viestinyt minulle että "kanssani olet turvassa, olen mies, joka pystyy huolehtia sinusta ja sinun hyvinvoinnistasi kokonaisvaltaisesti". Kun puhun hänelle, hän ei edes muista mitä on luvannut minulle ja minkäänlaisia luonteenpiirteitä sanoi omaavansa...
Onko teillä samanlailla? Mitä teette/teitte jos on. Olen hukassa , meillä on lapsia, joten jos eroan, jään kuitenkin asua samassa taloudessa miehen kanssa. En vain ole enää hänen vaimo ja olen vapaa, kuten myös hän. Pystynkö minä? Olenko minä liian vaativa ja täytyykö minun tukehduttaa omat tarpeeni... Tämä on "sielunhuuto" tänne, minulla ei ole ketään kenelle puhua...
Olen itse ulkomaalainen ja olen naimisissa suomalaisen, koulutetun, työssäkäyvän miehen kanssa. Mies on ihan jotain muuta, kun mitä ennen häitämme oli. Hänellä oli periaatteet (kuten minullakin), mielipiteet ja näkemys perheen-elämään (tunteista suora puhuminen, keskenäisen ongelmien välitön ratkaisu, välittäminen, rehellisyys ja riittävä seksi). Olen ollut niin rakastunut tähän mieheen etten ehkä huomannut, että nänen mielipiteet ovat valhetta. Hän ei tarkoittanut sitä mitä puhui ja nyökkäili myönteisesti. Nyt ollaan jo yli 5 vuotta naimisissa, meillä on kolme lasta... Hänen välinpitämättömyyden (minä näen tunnekylmyyden niin) luokittelin että lapset ovat pieniä jne... Mutta nyt on mitta täynnä.
Olen ihan ok näköinen, olen oppinut suomenkielen näinkin hyvin, käyn työssä, hoidan lapsia, osaan tehdä ruokaa, siivoan ynm. mitä yleensä "hyvä vaimo" tekee. Mutta en koskaan saa huomiota ja kehuja. En ole koskaan hänestä kuullut miten tärkeä ja rakas olen, nyt kun kädessäni on eropaperit, hän ei muuta voi sanoa, että onko tä nyt oikea ratkaisu lapsien takia... Hän sanoo rakastavansa, muttei ymmärrä että parisuhde ja perhe-elämä on kaksi eri asiaa.
Minä en ole hätäinen, tähän ratkaisun minua johtivat tuhat keskustelua, itkuiset yöt, huutaminen, rakkauden kerjääminen, tarkasti omista tarpeista selittäminen - ei mikä niistä tehnyt mitään vaikutusta mieheeni, tai siis teki...viikoksi, sit unohtuu siihen asti kunnes alan taas nalkuttaa. Minä olen hänen mielestä omituinen, kun tarvitsen huomiota, hellyyttä, rakkauden osoitusta ja puhumista tunteista, että minä tarvitsen miehen johon voin luottaa ja että oloni olisi turvallinen. Hän ei ymmärrä etten mä osa lukea ajatuksia ("kyllähän sinä tiedät että rakastan sinua....kyllähän sinä itsekin tiedät että olet ihan ok näköinen...." MISTÄ V:::STA????) Ja mies omaa ammatin, jossa PITÄÄ miettiä ja pohtia asioita!
Kysymykseni olisikin:
Onko tuollainen käyttäytyminen suomalaisen miehen ominaisuus (kuten mieheni sanoo). Oliko teillä samalaista? Eli ennen häitä-unelmamies, (en siis tarkoita materiaalista puolta, en mennyt naimisiin vaihdakseen maata...) joka kuuntelee, pussaa, puhuu tunteista, itkee siitä miten ihana sinä olet, ja kerro rakkaudestansa enemmän, kun "olet rakas" joskus harvoin. Ja sit häiden jälkeen muuttuu täysin teini-ikäiseksi, kylmäksi ihmiseksi, joka ei osaa käsitellä ongelmia, ei osa puhua niistä vaan pakenee jonkinlaisen "kulissin" taakse ja ihmettelee sitten, miksi olen hermostunut kun sillä on "työ"hymy päällä...
Itse olen väsynyt. Registröin herkästi sanattoman viestinnän ja nyt olen täysin nolla omasta mielestäni. Tuntuu etten ole koskaan hyvä, rakas, kaunis, fiksu... Kuten mieheni kerran sanoi minun humoristiseen lausahdukseen "Olen aika fiksu, etevä, aktiivinen ja huomaavainen ja sun on oltava tyytyväinben että sait sellaisen vaimon": eli hän vastasi : Niin juu muttet ole täydellinen....
Eli en ole koskaan hyväksytty (ihmisten PERUSTARVE) kun en ole täydellinen.
Minulle avioliitto tarkoittaa paljon. Olisin ollut 100 kertaa naimisissa jo, jos haluaisin "tavallista, kylmää, suomalaista miestä" (kuten mieheni sanoo olevansa, minä en usko siihen että kaikki miehen ovat samanlaiset!). Kyllä niitä sellaisia kotimaassanikin on yllinkyllin.Halusin naimisiin yksi kerta ja elää lopuun asti. Menin naimisiin, koska mieheni on viestinyt minulle että "kanssani olet turvassa, olen mies, joka pystyy huolehtia sinusta ja sinun hyvinvoinnistasi kokonaisvaltaisesti". Kun puhun hänelle, hän ei edes muista mitä on luvannut minulle ja minkäänlaisia luonteenpiirteitä sanoi omaavansa...
Onko teillä samanlailla? Mitä teette/teitte jos on. Olen hukassa , meillä on lapsia, joten jos eroan, jään kuitenkin asua samassa taloudessa miehen kanssa. En vain ole enää hänen vaimo ja olen vapaa, kuten myös hän. Pystynkö minä? Olenko minä liian vaativa ja täytyykö minun tukehduttaa omat tarpeeni... Tämä on "sielunhuuto" tänne, minulla ei ole ketään kenelle puhua...
Vastaukset 66
Vanhimmat
ratkaisusi hyötyjä ja haittoja.
Siis mikä on ongelmasi? Juoko miehesi, lyökö miehesi, pettääkö miehesi? Onko hän rikollinen, pedofiili, homoseksualisti?
Elättääkö hän perheensä, välittääkö lapsistaan?
Mitä tarkoitat sillä, että tarvitset miehen, johon voi luottaa? Etkö voi luottaa tähän mieheen? Miksi et?
Älä sano, että miehesi on valehdellut. Sinä olet vain tutustunut häneen paremmin. Ja hän sinuun. Ja avioliiton arki on alkanut, kuten se alkaa jokaisessa avioliitossa.
Kuinka luulet elämäsi paranevan sillä, että eroatte? Kuinka niin aiot jäädä asumaan samaan talouteen? Kuinka se onnistuu, jos miehesi haluaa aloittaa uuden suhteen, kuten varmasti haluaa? Entä jos itse satut löytämään vielä jonkun?
Et kai vain ole tavannut jotakuta miestä, jonka kieli laulaa rakkaudesta? Oletko varma, että hän todellisuudessa pitäisi sinusta ja lapsistasi yhtä hyvää huolta kuin lastesi isä? Ai niin, sinähän ilmeisesti ajattelet, että parisuhde ja perhe-elämä ovat kaksi eri asiaa. Ehkäpä sinun mielestäsi niin on, mutta normaalien ihmisten keskuudessa perhe-elämä perustuu juuri parisuhteelle.
Sinä et ole oppinut avioliittosi aikana tärkeintä asiaa suomalaisesta miehestä. Suomalaisen miehen sanaan voi luottaa. Jos hän sanoo rakastavansa sinua, se on totta. Hän ilmoittaa kyllä sitten, kun tilanne muuttuu.
narsistinen mies. En tiedä hyötyjä, haittoja omalle, muutenkin jo huonolle omatunnolle,kylläkin. Ei ole rikollinen, ei pedofiili, homoudesta en tiedä, mutta olisi ok asia. He ainakin ilmaisevat tunteitansa.
Perhettä elättä, mutta vastuutta ei kanna. Ei juo.
En voi luottaa siihen ,että mieheni pitää taloudesta, minusta ja lapsista hyvää huolta minun sairastuessaan. Hän on välinpitämätön, tunteeton ihminen, joka ei osa myöntää sen.
Mieheni ei ole valehdellut. Hän vain ilmaisi mielipiteita joita ei ole omistanut ja jotka olivat ratkaisevia tekijöitä kun tekin päätöksen mennä naimisiin ja synnyttää lapsia. Arki on eri asia kun periaatteet ja mielipiteet. Vaikutat kovasti minun mieheltäni, kun ei sinullekaan mene perille asiat.... Tutustuin mieheen enemmän kyllä. Mutta minun (kuten normaalilla ihmisellä yleensä on) periaatteet ja elämän-näkemykset jäivät samoina,koska ne ovat osa minua ymmärrätkö? Kommentisi tätä asiaa käsitteleva osio on täysin tarpeeton eikä selitä asioita.
Elämäni paranee sillä, että saatan ehkä löydä itselleni uuden kumppanin. Periaatteni eivät antaa minun naimisissa olevana mennä sellaiseen. Kuten kirjoitin avioliitto on minulle tärkeä asia. Nyt ei ole mahdollista asua erillään. Ja olisi erittäin mukavaa jos mieheni löysi itsellensä uuden naisen, sillä silloin olisin 100 % vapaa. Enkä suunnitellut uhraavani vielä muutaman vuoden auttakseen miestäni ymmärtämään narsisminsa.
Miestä en ole tavannut, kuten kirjoitin avioliitto minulle on tärkeää. Mutta tarvittaessa löydän 100% rakastavan miehen, olen vain varovaisempi.
Vai normaalin-ihmisen näkemys... Ok. Eli kuten sanoin perhe-elämä on ERI ASIA kun parisuhde!!!!!! Se perustuu parisuhteeseen ,mutta on eri asia. Tyhmille (kuten sinä) selitän: parisuhteeseen kuuluu kaksi. Mies ja Nainen (yleensä). Perheeseen kuuluu yli kaksi jos on lapsia. Perhe-elämä hajoaa jos parisuhde ei voi hyvin. ELI PERHE_ELÄMÄ ON ERI ASIA KUN PARISUHDE!
Avioliitossani olen oppinut sen, että ihmiset ovat erilaiset. Olen myös oppinut pohtimaan mitä on narsismi. Ei voi yleistää . Kaikki suomalaiset eivät ole samalaisia, ihan kuten eivät ole samalaisia kaikki virolaisetkaan. Ihmisen on biologisen perimän, vanhempien kasvatuksen ja yhteiskunnan vaikutuksen summa. Se on yksilöllistä.
Vaikutat kovasti minun mieheltäni ja sanon sinullekin :
LUE ENEMMÄN luulet vähemmän! Tulevaisuudessa, ennen kommentin kirjoittamista voisit vaivautua ottamaan selvää asioista joista aiot kommentoida.
Kiitos!
on saanut narsisti-diagnoosin?
Mistä tiedät, että homot ilmaisevat yksilötasolla tunteitaan sen kummemmmin kuin heterotkaan?
Eikö perheen elättäminen ole mielestäsi vastuun kantamista? Onko joskus käynyt niin, että olet sairastunut, ja lapset jääneet hoitamatta? Tietenkään miehesi ei voi olla työssä ja hoitaa lapsia samanaikaisesti.
Millä lailla miehesi välinpitämättömyys ja tunteettomuus ilmenee?
Toteat pariinkin kertaan, että muistutan miestäsi. Miehesi vaikuttaa kunnon kansalaiselta, joten kai tuo on otettava kohteliaisuuttena. Itse olen kylläkin nainen, ja minullakin on kolme lasta.
Olen lukenut elämässäni paljonkin, minulla on akateeminen tutkinto, ja kirjallisuus on yksi sivuaineeni. Siitä asiasta, josta kerroit, en ole voinut ottaa selvää muuten kuin kirjoituksesi pohjalta. Miehesi mielipidettä en ole kuullut lainkaan. Et kai sinäkään vaadi, että alkaisin ottamaan selville taustojanne?
Tuskin sinun on realistista haaveilla, että löytäisit miehen, joka vastaisi epärealistia odotuksiasi. Monet prinssit muuttuvat sammakoiksi, ja jotkut sammakot prinsseiksi. Siihen vaikuttaa osaltaan myös se, millainen prinsessa niitä suutelee.
Ymmärtäkseeni todella pieni osa narsisteista virallisen diagnoosin (kuten sanoin lue enmmän- luulet vähemmän). He eivät edes ymmärrä tarvitsevansa apua. Heidän läheiset vain kärsii. Jos haluat lukea aiheesta enemmän http://www.narsistienuhrientuki.info/index.php
Muistutat niin paljon miestäni, kun naisena et ymmärrä mitä haen, että sinun ehkä tekee tosi hyvää lukea asiasta. Vaikka 99,99% narsisteistä eivät parane...
Minä TIEDÄN homoista. On monipuolista, henkilökohtaista kokemusta! Minä LUEN JA KOEN enkä vain LUULE!
työssä käyminen ei ole vain vastuun kantaamista. Suomessa se on muuta. En ala tässä nyt selittämään suomalaisien suhtautumista työttömiin. Olethan akateemisesti koulutettu, joten uskon, että itsekin tajuat...kai...
Väliinpitämättömyys ja tunteettomuus ilmenee niin:
kts. linkki mitä annoin, ja siellä narsistin kuvaus. Keskustelupalsta on todella antoisaa jos haluaa ymmärtää mitä on elää narsistin kanssa.
Se että muistutat miestäni (ei pahalla) saa mut ajattelemaan että omat myös narsistisiä piirteitä. Jos et ymmärrä mitä tarkoitin alkuperäisessä kirjoituksessäni.
Odotukseni ovat realistiset ja kuuluvat normaaliin arkeen normaalissa perhe-elämässä ja parisuhdessa.
Ja prinsessa ei voi hellästi suudella loputtomiin jos sammakko sylkee sen naamaan.
että miehesi narsistidiagnoosi on sinun tekemäsi. Olet selvästikin hyvin herkkä diagnostisoimaan ihmisiä narsisteiksi, koska kerran minuakin olet valmis näin pintapuolisen tuntemisen perusteella sellaiseksi leimaamaan. Oletko miettinyt, mistä tuollainen herkkyytesi voisi johtua?
Kyllä minullakin on useita homoseksuaalisia ystäviä ja tuttavia. He kaikki ovat erilaisia ihmisiä, ja kyllä heistä osa olisi sinun kriteereittesi mukaan varmaankin narsisteja.
Kertoisitko minulle, mitä on normaali arki ja normaali parisuhde? Ja kertoisitko edes yhden esimerkin siitä, miten miehesi käytös ei vastaa sitä?
Minua surettaa kolmen ilmeisesti pienen lapsesi kohtalo. Perheen särkyminen on lapsille aina murhenäytelmä. Joskus se on väistämätöntä, jos toinen puolisoista on väkivaltainen, alkoholisti, rikollinen tai esimerkiksi pettää puolisoaan jatkuvasti. Ilmeisesti miehesi ei tee mitään sellaista.
Olisikohan käynyt niin, että olet lueskellut liiaksi mainitsemiasi narsistipalstoja ja mahdollisesti vielä ymmärtänyt niitä väärin?
Ja oletko miettinyt, minkä diagnoosin miehesi sinusta saattaisi tehdä, jos haluaisi?
Ja sorry kun hermostuksessani vertaisin sinutkin narsistiksi. En todellakaan voi tehdä näin, koska en tunne sinua. En yleensä yleisä, olin vain hermostunut.
Minun tapaamani homot ja lesbot ovat ihania juuri siksi että he ovat aitoja ilmaisemaan tunteensa. Monet heistä osaavat rakastaa niin että kateeksi käy.
Normaali parisuhde on suhde, jossa on luottamusta, jossa huonot ja hyvät asiat eletään, itketään ja tuetaan yhdessä. Jossa toinen kertoo tunteitansa avoimesti, sekä hyviä että huonoja. Jossa toinen pyytää anteeksi sydämmestänsä jos loukkaa toista. Jossa on seksiä. Jossa on yhteenkuuluvuutta ja lämpöä. Yksi ihminen näitä asioita ei voi ylläpitää pitkään (niin kun minä tein) voimat lopahtavat, kun näkee ettei toisella ole tunteita. Että toisen ihmisen toimintaa ohjaavat:"(lainattu)itsekeskeisyys, manipuloivuus, hallitsevaisuus ja tunteettomuus.
Tunnetasolla tällainen ihminen on pinnallinen, impulsiivinen, kateellinen, toisia omiin tarpeisiinsa käyttävä, ihailua vaativa, itsestään ja ominaisuuksistaan suuria kuvitteleva, vastuuton, ei koe syyllisyyden tuntoa ja lisäksi hänellä on empatian puute. Hän ei ota riittävästi huomioon muita ihmisiä tai heidän tarpeitaan ja oikeuksiaan, vaan käyttäytyy ylimielisesti ja röyhkeästi. Hänellä ei ole kykyä tai halua myötäeläytyä toisen tilanteisiin tai tunteisiin. Narsismin avulla hän suojautuu pienuutta, avuttomuutta, keinottomuutta, kateutta ja riippuvuutta vastaan."
Minuakin suretta lapsien takia, mutta yritän tässä sinnitella. Mieheni on nimittäin ihmeessään kun tunnisti itsessään nämä narsistiset piirteet... Ei ole hyvä lapsillekaan jos ei he koskaan kuulee kehuja. Toruja kylläkin jokaisesta pikkuasiasta...
Ymmärsin kylläkin oikein kaiken mitä luen, onneksi minulla on hyvä kieli pää, olen oppinut suomen kielen 5 vuodessa tähän tasoon. En puhunut 5 vuotta sitte kun makkara ja h9iekka :)
Mieheni voisi tehdä minusta diagnoosia vaikka kuinka:). Muttei hän huomaa minussa mitään. Olen kun varjo vain hänelle. Hän voi kuvailla minua vain muutamalla asialla: mukava, hyvin on oppinu kielen, hyvä äiti
;(
Mutta kyllä se siitä .
Anteeksi vielä kerran kun hermostuin ja kirjoitin jossain jopa törkeästi.
Itse seurustelin ulkomaalaisen naisen kanssa, ja kun hän tuli tänne ja yritimme elää normaalia elämää, niin se sitten ei vastannut hänen odotuksiaan.
Enhän minä enään jatkuvasti niitä kukkia rahdannut hänelle, ja halusin viettää koti-iltoja yhdessä, eikä aina istumassa jossain terassilla, keilaamassa, biljardia pelaamassa tai laukkaamassa joka ikisen sukulaisemme tai ystävien luona tai ympäri Suomea.
Ja töitäkin minun piti tehdä ja näytin mitä oli arki elämä täällä. Ottaen huomioon, että olisin saanut vielä tämän suhteen mukana 3 lasta, ja olin siihenkin itseni valmistanut, niin ei ku neidin mielestä olin kovempi, kuin ennen jne jne..Sanoi lähtiessään, että samalaisia kaikki miehet, niin oman maan kuin Suomalaisetkin.
En tiedä missä vika, mutta joskus vastaus voisi naiselle löytyä sieltä, kun katsoo peiliin.
Nyt olen tavannut uuden ja hänen arvonsa aivan toisenlaiset, ja huomaan kuinka hän arvostaa jurouttani, hiljaisuuttani ja ahkeruuttani työssä.
Hän huomaa, että välitän hänestä, koska välittämiseni kuitenkin huokuu sisältä ilman sanoja ja korulauseita tai jatkuvaa kuohuvaa kuplaa ja hauskanpitoa.
Tärkeintähän on löytää se oikea vastakappale, joka arvostaa samoja asioita..Toisille riittää perhe elämä Suomalaistapaan ja joskus juhlaa, toiset ovat tottuneet liikaan kuohukupliin ja siittä irrottautuminen joko onnistuu tai sitten ei..
Itse näin jälkeenpäin huomasin, että oikeastaan tälle naiselle hänen lapsensa olivat sittenkin rasite, ja kävipä mielessä, että pahimmassa tapauksessa olisi minulla ollut raskaan työni lisäksi huolettavana 4 lasta, jos siihen lisää olisimme tehneet ja nainen olisi huidellut menemään jossain...
Romantiikkaa, hunaja puheita ja kuplia saa aina hetken miehiltä, mutta kuten kirjoitat arki ja mies joka on valmis kantamaan vastuun lapsista ja vaimostaan, niitä kavereita on harvassa...
Ne on niitä sammakoita siellä kuplien ja humun keskellä ja kotona ja töissä niitä sankareita, sitä saa kanssa eräs nainen jossitella ja miettiä lopun elämänsä siellä humun keskellä, jossa elämä on hauskaa yöllä ja aamulla ihmetyttää ahdistus ja tyhjyys, siellä mennään lujaa, mutta siellä myös kulutetaan kuoret nopeasti loppuun ja sen jälkeen ei ole sitten enään mitään.
Minä olen nähnyt sen puolen aikoinaan läheltä tuolla kaukana...
Minä olen kypsä ihminen. Aikuinen siis. Minä ei kaipaa biljardejä, diskoja ja keilaamista. Kaipaan tunteita. En lahjoja. Kaipaan huomiota, pikku asioita, jotka tekevät arjesta mieluisan ja piristävät.
Arki-elämää ei ole suomalaista tai venäläistä... Arki-elämä on ihmiskohtaista. Joillain enemmän täynnä onnea, kunnioitusta ja rakkautta joillain vähemmän. Jotkut ajattelevat että lahjoja annetaan vain ja ainoastaan jos niitä ansaitaan, tai tulee juhlapäivää jotkut taas antavat lahjoja vain miellyttäkseen rakasta ihmistä. Jotkut osoittavat rakkautta joka päivä ja se näkyy heidän toiminnassaan, jotkut taas osoittavat rakkautta vain jos toinen osapuoli on ansainnut sen.... Ihmisiä on erilaisia. Näin suomalaisia perheitä jotka ovat onnellisia, huomaavat toisiaan, touhuavat yhdessä ja näkyy että siellä on rakkautta. Näin ja elän sellaisessa, jossa ei osoitetaan tunteita, lasketaan pisteitä ja ollaan kylmiä kuten myös pidetään kulissejä yllä. Sielä ei välitetään toisesta, ei huomataan toista... Minun tapauksessani se toinen on nyt minä.
Peiliin kun katson, näen ihmisen joka on muuttunut. Kun pohdin miksi näen, että kaipaan toisen aikuisen läsnäoloa, rakkautta, hellyyttä ja kunnioitusta. En osa enää itse antaa tälle ihmiselle mitään, vaikka alussa yritin itkien ja pitkään. Eräs suomalainen nainen sanoi minulle että suomalainen nainen on fiksu ja minä tyhmä. Suomalaisella naisella on aviomies kotihommiin ja rahan vuoksi ja rakastaja rakkautta ja tunteiden takia.. Ei kuulemma Suomessa löydy aviomiestä, joka voisi olla sekä hyvä isä että rakastaja ja rakastettava... En usko siihen. En halua uskoa.
Hienoa, että naisesi arvostaa sinua. Hienoa myös että viestit hiljasuudella että rakastat häntä... Mieheni ei tee näin.
Kirjoitat sana arki ihan kun se on sotaa vastava asia.... Hei! Arki voi olla hauska, tai surullinen, tai menevä, tai rauhallinen... Se on elämä!
on, että onko kaikki suomalaiset miehet narsisteja, tai ainakin ne joiden vaimo on ulkomaalainen?
suomalainen ihminen, huono provo yritys:)
olen virolainen ihminen
sen takia emme vastaa. ja jos olet virolainen,eikö sinulla ole ketään,kenelle voit puhua omassa maassa
Luin ensimmäistä juttuasi ja heti tuli mieleen sun kansallisuus. Mieheni kirjoittaa ja taivuttaa suomea juuri samalla tavalla!
Et mielestäni poikkea suomalaisesta naisesta. 60% heistäkin kokee saavansa elämässään liian vähän hellyyttä ja huomiota. Tämä pätee olivat he millaisessa suhteessa tahansa ja myös jos he elävät yksin tai yksinhuoltajana pelkästään lasten kanssa. Miten sinä olet kuvitellut, että oma elämäsi muuttuisi parempaan suuntaan jos nyt hajoittaisit perheesi? Miehenä sanon, että kolmen lapsen kanssa mahdollisuutesi uuden suhteen aloittamiseen jonkun sinua oikeasti ymmärtävän miehen kanssa ovat pienet(0). En kirjoita mitään miltä miehestäsi perheen menettäminen tuntuu koska se ei todennäköisesti sinua kiinnosta yhtään. Sen sijaan on monta kertaa nähty, että lasten tilanne erossa huononee. Yksinhuoltajaäidin kasvattamat lapset hakevat herkästi vertaisseuraa kodin ulkopuolelta jengeistä joissa he oppivat huonoja tapoja ja heistä tulee suuremmalla todennäköisyydellä heikosti elämässään menestyviä aikuisia. Ajattele siis tilannetta vielä näistä lähtökohdista; eron jälkeen mikään ei tule paranemaan mutta monia asia tulee olemaan huonommin.
Etten löydä itselleni miestä. Kolme lasta ei ole mikään häiriötekijä... Jos sinun mielestäsi on ,se ei kyllä ole ainoa totuus, se sinun mielipide... Sinä olet kyllä omituinen, kun ylipäätänsä vastat tänne, vaikka pyysin naisia vastamaan. Eli voit mennä MIESTEN LOGIIKKA palstalle, on ehkä enemmän käyytöä siellä sinulle.
Minä tiedän että mieheni kärsii, jos lähden. Kaikki kärsii! Onko se niin että minun on kärsittävää ettei mies kärsisi? Näinkö on sinun näkökulmasi?
Kasvatan lapsiani hyvin. Parempi kun moni muu. Miehen osuutta siinä ei valitettavasti ole, sillä hän passiivisesti vain toteuttaa ohaamani tilanteita lapsien kanssa. Oma-aloittellisuutta ei hänellä ole.
Mieheni on hyvä ihminen, mutta minä olen myös sellainen. On väärin että minä kärsin.
Sinulle ei toisaalta haluaa selittää mitään, sillä et vaikuta kovin ystävälliseltä. Tuntuu että jotenkin tuomitset minua. Onko kenties siksi että olen ulkomaalainen? Rauhoitu en syö sinun leipääsi, jos eroan. Käyn töissä.
Näyttääkö otsikko tutulta? Kiitos siitä, että aikoinasi veit "nimmarini", tosin oma vikani kun en ole rekkautunut.
Jos suurin osa (suomalaisista) naisista kokee saavansa liian vähän hellyyttä ja huomiota, niin miten roikkuminen huonossa suhteessa auttaisi jotenkin asiaa? Saisiko jotakin tilastoa, että avioerolapset "hakevat herkästi vertaisseuraa" jne?
Tämä tilasto tosin kertoo päinvastaista erolapsista kuin mitä yleisesti luullaan. Ja olet mielestäni täysin oikealla tiellä kun viittaat tuohon hellyyden puutteeseen ja huonossa suhteessa roikkumiseen.
Siis lapsista.. omani olen kasvattanut käytännössä ihan parin vuoden ikäisistä asti yksin. Ero tuli ja miehestä ei juuri ollut isäksi lapsilleen tai avuksi minulle. Mitä niille lapsille oikein sitten on tapahtunut, kun äiti heitä on yksin hoitanut ja kasvattanut (tosin päivähoidossa ja koulussa osan aikaa toiset aikuiset)? No, molemmat ovat luokkiensa parhaita oppilaita, ei mitään vaikeuksia oppia uutta, ei vaikeuksia sosiaalisessa kanssakäymisessä. Jengit eivät kiinnosta, kavereita on ja viettävät aikaa toistensa luona kyläilemällä ym. Ovat rehellisiä ja hyviä lapsia.
Olen miettinyt miten olisi käynyt, jos aikoinaan olisin jäänyt liittoon, josta hellyys ja toisen huomiointi olivat kadonneet. Missä mistään ei enää puhuttu. Missä aikuisilla ei enää ollut keskinäistä arvostusta ja vastuuta myös toisen hyvinvoinnista.. Lapset olisivat ehkä oppineet olemaan kuuntelematta toisten ihmisten toiveita, eivät olisi osanneet lukea omia tarpeitaan, olisivat oppineet peittelemään ja salaamaan.. Voi voi.. Olisivatko he aikuisiällä samanlaisissa liitoissa kumppaneidensa kanssa, kuin mitä oli omien vanhempien suhde?
Ehdottomasti lapsille parempi erota, jos ei ole enää mitään toivoa aikuisten välisessä suhteessa. En tiedä onko keskustelun avaajalla toivoa suhteessaan, mutta kyllä se arki vaan astuu eteen ja suuri osa suomalaisista miehistä on tyytyväisiä juuri niin ettei ole keskustelua, hellyyttä, yhteistä aikaa ja tekemistä. Itse toivon omaan suhteeseeni lisää yhteistä aikaa, joskus tuntuu ettei mies huomioi sen tärkeyttä. Joskus hänkin on hiljaa, eikä hän tunnu edes ajattelevan onko suhteessamme jotakin puutteita ja voisiko arjestakin tehdä "luksusta" panostamalla hieman enemmän.
Jos sinusta todella tuntuu, että miehelläsi on persoonallisuushäiriö, olisi siksikin hyvä viedä lapset erotessanne omaan kotiin. Tietysti niin, että heillä säilyisi ihan säännöllinen mahdollisuus viettää lasten ja isän yhteistä aikaa.
Sinulla on selvästi pohjoiset geenit. Esiäitisi ovat satojen sukupolvien ajan odottaneet sydän syrjällään sadon kypsymistä ja raskas kivi on vierähtänyt sydämeltä kun ei tällä kertaa tullutkaan katovuotta. Ilmaiseksi ei vilja ole kuitenkaan laariin päätynyt vaan oma mies on raatanut pellolla kuin eläin ja siitä on vaimo osannut olla kiitollinen.
Sinulla isoäitisi geenit ja sinut on rakennettu kokemaan suurimmat tunteet kärsimysten kautta. Nyt kun mies ei riehu kotona kännissä eikä lapset kuole kätkytvuoteessa niin sinulla on tylsää. Sama pätee kyllä suomalaisiinkiin naisiin ei sen puoleen mutta pienten lasten äitinä sinulla ei ole mitään oikeaa syytä erota. Olisit onnellinen siitä mitä sinulla on, sinun esiäitisi olisivat ikionnellisia.
Siis luitko ollenkaan tuon naisen kirjoituksia? Hänen suhteensa oli alussa rakkaudentäyteinen, mutta mies lakkasi tekemästä töitä suhteen eteen! Ajat muuttuu, elämän puitteet muuttuu, lapsia syntyy, työpaikat ehkä vaihtuu, muutetaan kotia ym. Kyllä parisuhteenkin pitäisi pysyä niissä muutoksissa mukana ja kehittyä!! Se taas on kiinni siinä suhteessa olevista ihmisistä.
Me elämme nykyaikaa, tässä ajassa on aivan toisenlaiset haasteet kuin oli esiäitien ja -isien aikaan. Jos yrität väittää, että tämänpäivän ihmisten pitäisi elää samalla tavalla kuin esim. ihmiset elivät 100 vuotta sitten, niin kysyisin pari kysymystä:
- Miksi näistä asioista ei puhuttu ennen ja miksi niistä puhutaan nyt, onko kehityksen suunta ollut mielestäsi huono?
- Elätkö itse suhteessa, jossa olet tyytyväinen? Mitä tekisit, jos niin ei olisi?
"Onko tuollainen käyttäytyminen suomalaisen miehen ominaisuus (kuten mieheni sanoo). Oliko teillä samalaista? Eli ennen häitä-unelmamies, (en siis tarkoita materiaalista puolta, en mennyt naimisiin vaihdakseen maata...) joka kuuntelee, pussaa, puhuu tunteista, itkee siitä miten ihana sinä olet, ja kerro rakkaudestansa enemmän, kun "olet rakas" joskus harvoin. "
Kylläpä se niin taitaa olla, että suomalainen (tai minkämaalainen) mies joko on tuollainen tai ei ole. Harvemmin kukaan avioliitossa muuttuu noin radikaalisti. Tuon "olet rakas"-sanominen on kyllä melko kitsasta, se ei nyt vain kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Rakas on niin voimakas sana ettei sitä kovinkaan paljoa tule käytettyä. Mutta kyllä suomalainen mieskin hellyyttelee ja pitää hyvänään naistaan, vaikka ei suoraan mitään rakkaudentunnustuksia latelisikaan.
Ilmeisesti teillä on arkeen kyllästymistä ilmassa tai mies on tietoisesti esittänyt jotain toista ihmistä.
"Olen hukassa , meillä on lapsia, joten jos eroan, jään kuitenkin asua samassa taloudessa miehen kanssa. En vain ole enää hänen vaimo ja olen vapaa, kuten myös hän."
Ei tule toimimaan. Täällä ei toimita noin. Jos eroatte, teillä on asumusero edessä. Kukaan ei täällä eroa ja jää samaan asuntoon asumaan, muiden ihmisten suhtautuminen tuollaiseen järjestelyyn tulee olemaan äärimmäisen epäluuloinen ja miehet luokittelevat sinut petturiksi sanot mitä sanot (eli eivät luota pätkääkään mihinkään mitä kerrot).
Älä lähde tuohon. Jos eroat niin eroat kunnolla ja muutatte erillenne. Tuo on varmasti surkein ratkaisu mitä tähän tilanteeseen voi olla. Tämän kummempaa konkreettista neuvoa en osaa antaa.
Silloin kun on käynnissä soidinmenot,miehet puhuvat,mitä odottavat naisen kuulevan.
Sama minulla tapasin fiksun,akateemisesti sivistyneen miehen.
Mitä on nyt tuppisuu,eikä todellakaan pidä huolta kuin itsestään,siitä huolimatta kuvittelee että parisuhde on vielä kunnossa,ei tajua kuoleman merkkejä.
Todellakin niin omaan napaansa tuijottaja,että kuvittelee naiselle riitäävän,että on maapallolla yleensä naisen kanssa.
Ikävä kyllä miehet ovat miehiä.
naispareja tuntuu olevan entistä enemmän?
Kun on niin tylsää miehen kanssa, kun se on mies.
Ymmärrän ap:n tunteet ja ajatukset avioliitostaan, mutta eihän tuossa nyt ole mitään ihmeellistä. Kuten joku jo kirjoittikin, 60% suomalaisista naisista kokee samalla tavalla...
Mutta sen sijaan kuulostaa varsin naiivilta, että ap sinä ajattelet jääväsi miehesi luokse asumaan eron otettuasi?! Ei tule onnistumaan, ei kukaan suomalainen mies sellaiseen suostu! Mikähän logiikka sinun päässäsi oikein pyörii?
Hämmästyttävää on myös se, että miksi ylipäätään olet Virosta tänne Suomeen tullut - eikö virolainen mies ole sinulle kelvannut?
Ja sitten ilmiö, joka on "tietyissä piireissä" melko yleisenä käsityksenä on se, että suomalainen mies ottaa virolaisen/venäläisen tai thai-naisen vaimokseen, koska ei suomalaista saa! Ja eihän sitä suomalaista naista saa, jos ei osaa rakastaa ja tunteitaan näyttää... Monille ulkomaalaisille naisille kun riittää juuri se taloudellinen turvallisuus - ja niinhän se suomipoikakin ajattelee, kun ulkomaalaisen naisen nai... ...
Tavallaan ymmärrän ap:n ajatusta siitä samaan talouteen jäämisestä. Kyse voi olla kulttuuriin kuuluvasta ajattelusta. Kerronpa hieman meidän virolais- suomalaisesta uusioperheestämme:
Mieheni kustantaa edelleen virolaisen x-vaimonsa ja lasten kaikki menot. Nainen vaatii sitä, vaikka omiakin tuloja on, vetoaa miehen isyyteen ym. ja välillä taitaa jopa kiristääkin lapsilla.. Mies on kovin kunnollinen ja kiltti muutenkin, hän tukee rahallisesti myös muita sukulaisiaan. En tarkoita, että ap. nyt olisi aikeissa maksattaa ihan kaiken eron tullessa entisellä miehellään, mutta Virossa kuulemma tuo on todella yleistä että mies jatkaa elatusta eron jälkeen. Olikohan hänellä ajatusta siihen suuntaan, ap:llä? Oma mieheni ei jäänyt enää eron jälkeen samaan talouteen kuitenkaan, sillä emotionaalisesti se olisi ollut todella raskasta ja hänestä väärin.
Keskustelun avaaja on ihan selvästi tavallinen ja tunteellinen ihminen, joka tarvitsee rakkautta ja kohteen rakkaudelleen. Mies taas näyttää unohtaneen mistä parisuhteessa on kysymys. Mikäli jommankumman tarpeet jäävät jatkuvasti suhteessa vaille täyttymystä, eikä mitään ole tehtävissä, ei ole muuta tietä kuin ero. Mutta älä vaan hyvä nainen jää siihen x-miehen kanssa samoihin nurkkiin!!
On sattumaa varmaan, että ap:llä on suomalainen mies. Kuten sekin, että minulla on virolainen mies. Ei sitä voi valita keneen rakastuu! Eikä sitäkään syveneekö rakkaus vai kuihtuuko alun innostuksen jälkeen pois, joskus ei työkään auta suhteen pelastamiseen. Mutta jos rakkautta on ja tahtoa löytyy, pääsee jo pitkälle eteenpäin.
Sinulle "suomalainen nainen" sanoisin, että lue nuo lauseeni yltä, ja mieti valitsitko itse juuri tietoisesti kumppaniksesi kansallisuuden vai persoonan..
"""Ja sitten ilmiö, joka on "tietyissä piireissä" melko yleisenä käsityksenä on se, että suomalainen mies ottaa virolaisen/venäläisen tai thai-naisen vaimokseen, koska ei suomalaista saa! Ja eihän sitä suomalaista naista saa, jos ei osaa rakastaa ja tunteitaan näyttää... Monille ulkomaalaisille naisille kun riittää juuri se taloudellinen turvallisuus - ja niinhän se suomipoikakin ajattelee, kun ulkomaalaisen naisen nai... ...""""
Tuo teidän käsityksenne on silkkaa paskaa;)
Olen ollut aikoinaan seurustelusuhteissa Suomalaisten naisten kanssa ja naimisissakin erään kanssa n.8 vuotta..
Mistähän ihmeellisestä kaivosta kumpuaa käsitys teillä Suomalaisen naisen erinomaisuudesta? Koska se ei pidä paikkaansa millään tasolla;) Olen pahoillani...
Ystäväpiirissäni olevista kavereista jotka ovat menneet naimisiin ulkomaalaisen kanssa on ollut varsin paljon kysyntää Suomalaisnais piireissä...
Sattuu olemaan vain näin, että minulle ja monelle muulle nykynaisen tietyt ominaisuudet tuovat mieleen lähinnä naisen, joka haluaisi, että hänellä olisikin munat. Mietippä mitä sillä tarkoitan...
Muutenkin tas tämä outo tilanne, nainen kokee tarpeen muuttaa miestänsä, mutta onko nainen suhteessa täydellinen tekijä, absoluuttinen totuus?
Käsittääkseni molempien pitäisi olla kykeneviä muovautumaan suhteessa, jos nyt olettaa et se kestäisi edes vähän pitempään.---
.. et viitannut minuun tuolla "Tuo TEIDÄN käsityksenne on silkkaa p.....;)".
Kuten kirjoitin, ajattelen ettemme tietoisesti valitse tiettyä kansallisuutta kumppaneiksemme, tai suurin osa ihmisistä ei varmaankaan tieten hae sitä kumppaniaan ulkomailta. Minä siis en puhunut mitään siitä kuka kelpaa kenellekin. Omassa tapauksessani se oli sattumaa, meidän ajatuksemme elämästä vain ovat samalla linjalla. Huumori on yhteistä, ajatuksistaan kertominen sallittua, toimimme monissa asioissa samalla tavalla, tosin mieheni on MIES ja minä olen NAINEN. Se ero meillä näkyy selvästi joissakin asioissa.
Sinä kuitenkin laitat meidät kaikki suomalaiset naiset samaan pakettiin? Katson olevani erinomainen, olen suomalainen, olen nainen, oma arvokas itseni. Ja vaikka kerroinkin tietäväni mikä virolaisessa kulttuurissa on yleistä, en todella pitänyt itseäni parempana. Työskentelen eri kansallisuuksien kanssa, ja vaikka eroja huomaankin, olen oppinut uusia asioita. Samoin olen saanut opettaa toisille uusia asioita.
Kokemuksia on minullakin suomalaisista miehistä. Voisin ihan reippaasti väittää, että persoonia ovat olleet ihan jokainen. En myöskään ajattele virolaisten miesten olevan parempia kuin suomalaiset. Minun mieheni on minulle paras mies. Silloin en ajattele muuta kuin sitä millainen hän on, kansallisuudesta viis.
Ja olet aivan oikeassa: suhteessa täytyy molempien olla valmiita joustamaan, muuttumaan tilanteen niin vaatiessa. Sitähän ap. toivoi, että niistä elämän muutoksista huolimatta mieskin olisi pysynyt muutoksissa mukana. Onhan se suhde mutkattomampi ilman lapsia ja aikaa jää suhteelle enemmän, mutta lasten syntymän jälkeen mies on vetäytynyt ja nainen jäänyt yksin. Yrittänyt virittää keskustelua, antanut miehelle hellyyttä toivoen että siihen vastattaisiin. No mies on vastannut kylmyydellä.. Saman teki oma x aikoinaan..
Suomalaiset naiset ovat yhtä lailla persoonia ihan jokainen. Heillä voi olla vaikka mitä ominaisuuksia: huumoria ja yhteisten ajatusten kerrontaa mutta yhteistä heille kaikille tuntuu olevan, että jossain vaiheessa he lähtevät parisuhteesta lätkimään. Sille tapahtumalle voi keksiä vaikka mitä termejä ja selityksiä mutta suomalaisen miehen mielestä sellainen nainen on paskalaatuinen. Revi siitä sitten tai valitse muijasi tieten tahtoen jostain muusta maasta. Sitä voi kutsua myös elämänhallinnaksi.
Tilastojen mukaan avioeroa hakee tosiaankin yleensä vaimo eikä mies. Nainen on valmis uhraamaan avioliiton ennenkuin luopuu haaveistaan. Mies taas usein tyytyy onnettomaankin parisuhteeseen eikä hae eroa. Mies kompensoi tilannetta mielummin salarakkaalla ja harrastuksilla, tai pakenee työhönsä. Pääasia että kulissit pysyvät pystyssä. Nainen taas on valmis romuttamaan ne ahdistavat kulissit ja lähtee toteuttamaan itseään.
Avioeroa hakeva henkilö on siis yleensä nainen, joka tienaa oman toimeentulonsa. Vähätuloiset naiset eivät yleensä uskalla hakea eroa taloudellisten vaikeuksien pelossa. Miehen siis kannattaa hankkia vaimo, jolla ei ole koulutusta eikä toimeentulomahdollisuuksia, hädintuskin kielitaitoa...
Paras ratkaisu olisi kuitenkin, että kaikki solmivat rakkausavioliiton ja pitävät romanssia yllä myös tavallisena arkena. Ap:n tilanteessa mies on unohtanut missä avioliitossa olikaan kyse. Oma isäni on aina ollut valtavan tunnollinen perheen elatuksen suhteen ja muuten mukava seuramies, mutta äitini on totta puhuen nääntynyt rakkauden ja hellyyden nälkään siitä lähtien kun täytti 38. Sitä emme me lapsetkaan ole voineet olla huomaamatta. Minusta olisi ihana nähdä isän vaikka edes halaavan äitiä niinkuin joskus silloin kun olin vielä pieni lapsi. Mutta kun ei.
asenteellista kirjoitustasi.
Näkee etet tiedä muista kulttuureista yhtään mitään vain naurettavaa sosiaali psykologiaa, jota toteutetaan lämpimässä toimistohuoneessa tunetmatta toisia kulttuurien naisia juuri ollenkaan.
Itselläni on hyviä ystäviä eräästä kansallisuudesta, jotka asuvat eri puolilla maailmaa naisia valtaosa ja käsitteesi ja tietämyksesi ovat heille vitsejä;) Toisaalta näin voit kuitenkin esittää sääliviä katseita kadulla, kun näet aasialaisen naisen, voih orjuutettu ei vapaa nainen...
Mut hei käänteiverrallisesti, mitä on silloin tilanne Suomalaisesta naisesta, joka ottaa kielitaidottoman ja pyyhi persettä koulutuksen omaavat paperit kaverin jostain kaukomailta roikkumaan kotiinsa?
Toteuttaako nainen tällöin haaveitaan ja onko tämä mies alistettu ?
Kerron nyt jotain arvon naiset teille!!! Jos ette pysrty hyväksymään toisita kulttureeista tulevia naisia tasa-arvoisina ja ennen kaikkea ettette pysty kunnioittamaan heitä, miten te kuvitelette, että miehet pystyvät siihen tai ylipäänsä ilmapiiri muuttuisi täällä kansainvälisemmäksi...
Mannerheimin lastensuojeluliiton mukaan paras kasvuympäristö lapsille on kokonainen perhe jossa on sekä isä että äiti. Sillä perusteella täydennän edellisen kirjoittajan lausetta: "Nainen on valmis uhraamaan avioliiton" - ja lastensa hyvinvoinnin - "ennenkuin luopuu haaveistaan."
"Avioeroa hakeva henkilö on siis yleensä nainen, joka tienaa oman toimeentulonsa. Vähätuloiset naiset eivät yleensä uskalla hakea eroa taloudellisten vaikeuksien pelossa."
Väärin. Sosiaalipummina voi Suomessa elää oikein hyvin, ja myös eletään koska esim. käytännössä kaikki asumistuki menee yksinhuoltajanaisille. Jos perheessä olisi kaksi rahanhankkijaa pärjäisi se omillaan.
"Ap:n tilanteessa mies on unohtanut missä avioliitossa olikaan kyse."
Jälleen väärin. Tässä tilanteessa nimenomaan nainen on unohtanut missä avioliitosssa on kyse.
Kaikilla naisilla kansallisuudesta riippumatta on samanlaisia ajatuksia romanssin ja rakkauden puutteesta avioliitosta. Ero monen muunmaalaisten ja suomalaisten naisten välillä on, että he eivät tällaisten harlekiinipäiväunien takia riko perhettään.
Ottaapa eräät herkkähipiäiset helposti nokkiinsa "ei mistään" :-D Eikö ole selvää että tuo edellinen oli vastaus sitä edelliseen? On myös oman omituisen mielikuvituksesi tuotetta, että siinä arvostellaan ulkomaalaista naista, mistä sen sait päähäsi? Asiasta kuitenkin vaahtoat rivikaupalla ja oikein kahteen otteeseen. Luepa joskus huviksesi ketjun muitakin kommentteja niin saat jonkinlaista kokonaiskuvaa keskustelun kulusta.
Olet ilmeisesti rasisti ja käsite rakkaus ei sulle merkitse mitään...
Mieheni on komea, hyvin koulutettu ja naisia sillä riittäisi. Eli kyllä se "kelpaisi" muillekin, jopa suomalaiselle naiselle, ehkä sullekin?? Se on hyvin varakaskin.
Muuhun tyhmyyksiisi en vitsi vastatakaan... Miksi olet monikultuurisessa palstalla kun asenne on tälläinen?
AP
Nämä viestivät ainakin minulle, ettei kaikki suomalaiset naiset ovat sitä mieltä, että virolaiset ovat vain taloudellista turvaallisuutta vailla, rahan perään, yksinkertaisia ja h...ia. :) Olen tavallinen ihminen, kävin koulua Suomessa, jotta saisin työpaikkaa täällä ja näin olleen osallistuisin yhteiskunnan menoja rahoittamiseen. Olen ollut opiskelun ohessa työssä, enkä päiväkään ole ollut "ulkomaalaisena parasiitina" yhteiskunnallenne.
Nyt meillä mieheni kanssa tilanne rauhoittui, hän menee pykoterapiaan, ja sit me molemmat pariterapiaan.
Mutta jos ei mitään auta, en tiedä mitä teen. Se on päivän selvää, että ei onnistuu yhteiselo eronneena. Mutta weikö se on just se asia joita (suomalainen kaverini kertoi) vastuulliset vanhemmat tekevät? Siis monet. He asuvat yhdessä kunnes lapset kasvavat ja sit vasta eroavat. Kyse nyt ei ole mistään sellaisesta, että haluaisin, että mieheni rahoittaa minun menojani. Tienaan tarpeeksi. Mieheni on hyvä isä ja lapset rakastavat häntä. En vain voi viedä lapsia häneltä, enkä voi itse lähteä ja jättää lapset miehelleni, koska rakastan heitä suunnattomasti. En voi tukahduttaa omiakaan tunteita ja tarpeita. Avioliitto merkitsee minulle paljon (kuten monelle virolaiselle)ja siksi en voi mennä pettämään miestäni ja saada ne tunteet ja hellyyden, jotka minulle ihmisena kuuluvat.
Olen ikään kun umpikujassa. Toivottavasti kirjoituksestäni jotain tolkkua saa.
Olen miettinyt muuten sitä aikaisemmin. Siis että suomalainen nainen haluaisikin munat. Ehkä jotkut. Olen miettinyt ns. tasa-arvoa, josta monet kiivasti keskustelevat. Olisiko se ongelmana tässä maassa?
Ymmärrän sana tasa-arvo silloin, kun nainen oli ala-arvossa. Tällä hetkellä, tässä kulttuurissa sen tarkoitus on vääristynyt! Nykynaiset haluavat olla miehiä! Heille ei merkitsee mitään sukupuolierot ja tasa-arvo onkin sitä, että miestä nokitaan, syytetään, haukutaan ja nainen on jotenkin parempi olento... Missä tasa-arvo?
Eli miehiä aliarvostetaan, naiset eivät tarvitsee tunteita eikä kohta miehiäkaan. Mies ei ole miehekäs enää, kun ei sallita, nainen ei tahdo olla naiseellinen, kun on tasa-arvo... Kohta ihminen "kehittyy" itseänsä itse siementäväksi...
Ja tota onneksi en ole kyseisen henkilön kanssa naimisissa...
"Nainen on valmis uhraamaan avioliiton" - ja lastensa hyvinvoinnin - "ennenkuin luopuu haaveistaan."
Väärin. Eivät kaikki naiset! Jos olisi näin olisin jo lähtenyt kahden vuoden avioliiton jälkeen! Toisaalta, jos yksi vanhemmista ei voi hyvin, ei voi hyvin koko perhe, eli lapset ensimmäisinä aistivat että jotain on vialla. Onneton vanhempi ei voi kasvattaa terveitä lapsia. Jos lapset eivät näe kotona hellyyttä ja rakkautta, niiden osoitusta, heistä ei voi kasvaa aikuisia jotka osaavat antaa rakkautta ja hellyyttä toisille. Me kaikki olemme meidän vanhempiemme pienoiskopioita. Toki on meissä muutakin, yhteiskunta vaikutuksesta tulleita piirteitä, mutta tunteiden ilmaisussa olemme yleensä vanhempiemme kaltaisia.
Sosiaalipummina en aikoiskaan, enkä miehen rahoja tahdo myöskään. TYÖSKENTELEN HOITOALALLA ja tienaan HYVIN!
"Jälleen väärin. Tässä tilanteessa nimenomaan nainen on unohtanut missä avioliitosssa on kyse. "
Hei , ajatuksen kulkusi on selkeä ja vanha-aikainen. Nykyään ihmiset ovat vapaaita. Myös tunteiden tärkeyttä on TUTKITTU! Ja osoitettu että tunteiden ilmaisu ja perustarpeiden tyydyttäminen ovat TÄRKEITÄ! Lue E. Eriksonin teoriaa tarkasti. Avioliitto EI ole vin lapsia kasvattamista yhdessä ja yhteiseloa. Avioliitto on liitto jossa molemmat ovat vapaehtoisesti toisensa kanssa, tukevat huonoina hetkinä toisiaan, ovat toisilleen parhaita kavereita ja rakastavat toisiaan. Rakkaudella taas on montaa muotoa.
Meillä kaikilla, siis meillä JOKAISELLA on neljää perustunnetta, joita me tarvitaan ja yritämme tavoitella tai välttää:
Ilo/rakkaus/mielihyvä/seksi
Viha/kiukku/suuttumus/raivo
Suru/surullisuus/epätoivo/murhe
ja Pelko/syyllisyys/häpeä/ahdistus
Vaikka haluaisimme tukahdutta niitä tunteita ne kuitenkin ovat meissä läsnä, ja joskus purkautuvat. Jos joitain niistä me emme tunne esim. avioliitossa, tai saa (seksi, mielihyvä, ilo, rakkaus) voimme huonosti kuten minä.
Meillä on myös muutama perusTARVE: esim. turvallisuuden ja rakastettuna olemisen tarve, terpeellisuuden ja hyödyllisyyden tarve ja TUNTEIDEN ILMAISEMISEN JA JAKAMISEN TARVE. Jos emme saa näitä tyydytetyksi esim. avioliitossa voimme huonosti mys(kuten minä).
Jotkut ihmiset taas eivät osaa ilmaistaa tunteitaan. Se ei ole sairaus, vaan vanhemmista opittu käyttäytymismalli. Olemme sellaisia naisia tai miehia, minkäälaisen käsityksen naiseudesta tai miehekkyydestä olemme saaneeet lapsuudessamme.
Sinun kirjoituksessasi ilmenee että melkein vihaat minua, (eli tällä hetkellä elämäsi saattaa olla sellainen että päässäsi vallitsee vihe/kiukku/suuttumus/raivo tunne) yrität ilmaista ne täällä. Minä taas ilmaisen surun/epätoivon ja murheen. Ymmärrän sinua ja ajatuksienkulusi, mutta ota rennommin. Anna tunteiden lupaa olla sinussa, hyväksy että muut tarvitsevat niitä ja muilla niitä on. Tunteet eivät lopu avioliiton puolen vuoden jälkeen. Ne jää. Jos me osataa ylläpitää ja ilmaisttaa ne, avioliitto voi hyvin pitkään.
Mieheni itse ymmärsi asian, kun selitin hänelle. Hän menee psykoterapeutille opiskelemaan tunteiden ilmaisua. Oppimaan uuden mallin, että tunteet ovat sallittuja, eivätkä ole taakka tai heikkous. Oletan ettet jaksa lukea tätäkään loppuun asti, toivon kuitenkin, että otat itse selvää tästä asiasta ja mitä avioliitto oikeasti on.
Henkilökohtaisesti en tunne todella yhtään virolaista "rahan perässä juoksijaa". Sinusta aistii, että kaipaat vain rakkautta ja turvallisuutta sekä hyvän parisuhteen. Olen iloinen kuullessani, että myös miehesi ymmärsi jotakin olevan vialla ja hakee apua. Sinun tehtäväsi on nyt antaa hieman tukea hänelle hänen tiellään muutokseen ja myöhemmin sitten menette eheyttämään suhdettanne terapiaan. Todella hyvä asia!
Vastuulliset vanhemmat Suomessa eivät anna lastensa kasvaa ilmapiirissä, jossa on jotakin "vialla". Lapset aistivat sen kuitenkin, mutteivat ymmärrä mistä on kysymys. Se aiheuttaa heissä ristiriitaa ja turvattomuutta. Voi olla, että noita kulissiliittoja on meidänkin kulttuurissamme, mutta järjellä ajatellen se ei ole oikein. Miten siinä lapset oppivat läheisyyttä ja hellyyttä, puhumista avoimesti, jos vanhemmat eivät sitä osaa keskenään tehdä? Se on luonnotonta ja väärin elää teeskennellen.
Jos kaikesta huolimatta eroatte, teistä kumpikaan ei eroa lapsista. Asettukaa sopivan lähelle toisianne asumaan, silloin lasten on helppo siirtyä vakiokodista toisen vanhemman kotiin. Pitäkää kiinni säännöllisistä tapaamisista ja hoitakaa lasten vaihdot asiallisesti kuten aikuisten kuuluu, vaikka omat tunteet olisivatkin pinnassa.
Sinulla näkyy jo valoa tunnelin päässä. Älä luovuta, miehesi on myöntynyt jo paljoon ja toivon että tulevaisuudessa suhteenne muuttuu taas hyväksi.
Tässä nyt puhutaan samoja termejä käyttäen eri asioista. Tämän naisen miehelle perhe on selvästi elämäntehtävä ja sen menettäminen tuntuu samalta kuin lasten kuolema. Siksi mies on perheen pelastamiseksi valmis vaikka mihin terapiahömpötyksiin joista ei miehelle itselleen ei ole mitään iloa (naiset selvittävät ajatuksiaan puhumalla, miehet eivät).
Tarkennan vielä: en syytä tätä naista enkä pyydä häntä harkitsemaan liitossa pysymistä. Itse asiassa pyydän häntä eroamaan. Eroaminen on tälle miehelle kuitenkin parempi ratkaisu koska se antaa hänelle mahdollisuuden - shokin jälkeen - löytää vierelleen nainen jolla on sama arvomaailma kuin hänellä itsellään on. Ja tälle naiselle, tjaah... Esim. Saharan eteläpuoliseen afrikkalaiseen mieskulttuuriin kuuluu puolison vaihtaminen silloin tällöin joten ehkä sieltä suunnalta löytyisi hänelle samanlainen lintu.
Mieheni muuten itse sanoo kärsivänsä, kun ei pysty ilmaisemaan tunteita. Mies ei pidä terapiaa hömpötyksenä, vaan ratkaisuna ongelmiin. Tämä "lintunainen" haluaa vain olla rakastettu ja rakastaa... Lue hyvä ihminen edellinen viesti ehkä ymmärrät...
Ja tota kommentisi on aivan omituinen... Miten afrikkalaiset tähän kuuluu? Siis tunteiden ja tarpeiden tyydyttämiseen? Siis länsieurooppalaiseen kullttuuriin???
että mieheni menee teraapiaan vain pelastakseen perheen? Tuntuu ettet osaa itsekään tunteita ilmaista eikä tuntea...
Eikö sulle tulee mieleen että ehkä mieheni rakastaa minua ja haluaa omalta osalta yrittää pelastaa PARISUHTEEMME. Kuten tässä joku sanoi aikaisemmin, parisuhteessa täytyy molempien hioa omat terävät kulmat, jotta pääsis elämään yhdessä. Miksi et voi olettaa että hän menee terapiaan MINUA varten, kun olen niin rakas hänelle? Ei varmaan sinulle tulee mielenkään, kun et osa itse rakastaa. Olisko näin?
.. tuolle sivistyksen kaapuun pukeutuvalle sovinistirasistille ;-) Ei oska lugeda sinu sõnumid..
ja vastavat itselleen
olemaan lokeroimatta Suomalainen mies - ulkomaalainen nainen yhdistelmää tiettyyn lokeroon mielessäsi;)
Lukaseppa tekstisi uudelleen, onko tämä kohta asenteelinen?
""Miehen siis kannattaa hankkia vaimo, jolla ei ole koulutusta eikä toimeentulomahdollisuuksia, hädintuskin kielitaitoa... """"
Siis? Kerrataanpa vielä. Ja mielellään luetaan vielä koko alkuperäinen teksti tämän lisäksi.
"Miehen siis kannattaa hankkia vaimo, jolla ei ole koulutusta eikä toimeentulomahdollisuuksia, hädintuskin kielitaitoa... "
Eihän se ole kenekään mielipide vaan sarkasmia avioerotilastojen faktoista! Helpommalla mies siinä pääsee, ei siis tarvitse harjoitella mitään tyhjänpäiväistä kommunikaatiota eikä panostaa parisuhteeseen avioliitossa. Eikös täällä ole miesvoimin korostettu sitä, että riittää kun mies elättää perheen ja jättää muut kotkotukset sikseen?
Kertoisitko vielä missä siinä muuten arvosteltiin ulkomaalaista naista? Minä en sellaista kohtaa löydä. Taitaa olla sitä rivienvälistä vainoharhaisuutta...
jäi kuitenkin sinulta analysoimatta miksi sitten Korkeasti koulutettua ja omillaan tuleva Suomalainen nainen, joka lähtee kulkemaan elämässä eteenpäin ottaa itselleen kielitaidottoman, viidakkotohtorin paperit omaavan tyhjä taskun?
Minä tiedän jo vastauksesi : Rakkaudesta
Tunnistan myöskin käänteisajattelusi ;)
Mies ottaa vastaavasti vain siksi edellämainitun naisen, koska se on alistettavissa mielestäsi? Eikö niin?
Älä piiloudu...Ei minkäännäköistä vainoharhaa, vaan tyypillinen asenne kirjoitus sinulla tietämättömältä ihmiseltä;)
ymmärrä omien kirjoituksiesi todellista juontoa..Siis kerrataanpa kirjoitustasi;)
""Nainen taas on valmis romuttamaan ne ahdistavat kulissit ja lähtee toteuttamaan itseään. ""
""Avioeroa hakeva henkilö on siis yleensä nainen, joka tienaa oman toimeentulonsa. Vähätuloiset naiset eivät yleensä uskalla hakea eroa taloudellisten vaikeuksien pelossa.""
Koska lähdet tekstissäsi vastaamaan miksi Suomalainen nainen hakee useinmiten eroa, eikö niin?
Vähätuloisilla naisilla viittaa heikommista asemista tuleviin naisiin kuten esim. Aasialaiset?? Venäläiset jne..mistä nyt Suomalainen mies yleensä monikulttuurisen suhteensa luo..
""Miehen siis kannattaa hankkia vaimo, jolla ei ole koulutusta eikä toimeentulomahdollisuuksia, hädintuskin kielitaitoa...
Paras ratkaisu olisi kuitenkin, että kaikki solmivat rakkausavioliiton ja pitävät romanssia yllä myös tavallisena arkena. """
Tässä ylennät Suomalaisen naisen suhteen ylivertaiseksi, koska käsityksesi mukaan suhde ei voi onnistua koska yhteistä kielitaitoa ei löydy persuolettamuksesi mukaan vai mitä mieltä olet?
"""Helpommalla mies siinä pääsee, ei siis tarvitse harjoitella mitään tyhjänpäiväistä kommunikaatiota eikä panostaa parisuhteeseen avioliitossa"""
Kerrotko minulle mihin faktaan tuo perustuu vai onko se vain sinun ikioma käsitys niistä suhteista?
Huomauttaisn, että esim. Aasiassa on maita, joissa puhutaan toisena äidinkielenä Englantia, myöskin olisi hyvä sinun muistaa, ettet pysty tietyistä päälle päin näkyvistä asioista päättelemään mistä maasta;) Tämä olisi hyvä sinun muistaa, koska saattaapi olla, että hyvinkin komminukointi sujuu ja mihin perustuu olettamus, että suhteet näissä liitoissa toimivat juuri kielimuurien ja ei kommunikoinnin takia?
Outoa ajattelutapaa;)
"""Kertoisitko vielä missä siinä muuten arvosteltiin ulkomaalaista naista"""
Ethän sinä suoranaisesti arvostellut, nostit vain itsesi ylemmäksi, koska osaat kommunikoida, toisin kuin mies ja nainen, jossa nainen on ulkomaalainen, ja toteat siksi liiton kenties kestävän???
Muutenkin sana " hankkiminen" on minun mielestäni alentavaa sävyä osoittava lausahdus..
Voitko kertoa "hankkivatko" Suomalaiset naiset sen ulkomaalaisen kanssa, vai onko se jälleen niitä elämää suurempia rakkaustarinoita, joissa henkinen keskusteluyhteys miehen ja naisen kanssa on maksimoitu...
Ainut mikä noissa kirjoituksissa vituttaa on vain toi piiloasenne, ei muuta.
Eikä tarvitse vastata, koska aihe tympii ja omaat ajattelusi..
sónumistasi :)
Meillä eteni kaikki huonosti. Mies ei tajunnut että nupissansa on välinpitämättömyys ongelma ja empaatian puute ja syytti minua, että olen liian vaativa, kun haluan perus tunteideni ja tarpeideni täyttymistä... Psykoterapeutti jotenkin auttoi häntä, eli ei ollut puolueton vaan yritti säylyttää mieheni muutenkin liian suuren EGON. En jaksa enää tapella, vaatia, kerjätä ja itkeä. Jätän häntä. Se tekee hyvää hänelle, ainakin hän ymmärtää mitä olen tuonut elämäänsä. Ja myös minulle ehkä tunnen joskus taas että olen hyvännäköinen, kunnioituksen ja arvostamisen arvoinen ja saan olla se heikko puolisko...
Sinulle suuri kiitos sanoistasi. Oikeasti. Ne lohduttivat silloin kun ajattelin, että olen väärässä maassa, että täällä kaikki ihmiset ovat tunteettomat eivätkä ymmärrä mitä on parisuhde ja ihmisen perustarve. Ihana että on normaaliakin ihmisiä tällä palstalla. Vaikka nyt tänään kuulin, ettei tänne "täysjärkiset" ja fiksut ihmiset käy...
;)
Kui ma ei eksi, sa oled teinud lõpetuse?
Onko teidän suhteessanne tapahtunut jotakin uutta viime kirjoituksesi jälkeen?
Kerroit miehesi saaneen vahvistusta omalle egolleen siellä terapiassa. Se oli ilmeisesti yksilöterapiaa, vai kävittekö yhdessä? Mikäli hän kävi yksin, voi kyseessä olla vaihe jolloin hän todella joutuu kohtaamaan asiat asioina. Ehkä silloin tulee sellainen uho- vaihe, jolloin hän viimeiseen saakka yrittää pitää kiinni omista näkemyksistään. Muutos pelottaa. Siksi kerroin sinulle aiemmin, että terapian alkaessa hän mahdollisesti tarvitsee tukea muutokseen. Sinäkin tarvitsisit tukea, mistä ajattelit sitä saada? Onko ymmärtäviä ystäviä, vai oletko ihan todella päättänyt viikonlopun jälkeen lopettaa liittonne?
Olen todella pahoillani puolestasi.. Jos jatkat pidempään saamatta tarpeeksi tukea itsellesi, sinä väsyt.. Jos jätät miehen, tarvitset siltikin ihan jo käytännön apua lasten tm. kanssa. Helppoa ei tule olemaan, sinä kuitenkin rakastat sitä miestä. Toisaalta mietin, olisiko teille hyväksi pitää pieni hengähdystauko suhteessanne, oletko kysynyt mieheltä? Jos hän vaikka muuttaisi sovituksi ajaksi toiseen asuntoon, niin teillä olisi molemmilla rauha tutkia tunteitanne ja päästä selville toiveistanne ja siitä mitä tarvitaan muutokseen jos vielä palaatte yhteen.
Minun neuvoni eivät välttämättä ole avuksi, ainakaan jos olet jo lopullisen päätöksen tehnyt ja alkanut eroa järjestelemään, mutta toivon sinun saavan asiat kuntoon.. tavalla tai toisella!
Missäpä muualla suursuomalaisuusaatteen ylevöittämät rasistit voisivatkaan tuntea oloansa kotoisammaksi kuin juuri tällaisella monikulttuuri-palstalla? Ai niin, he itse kutsuvat itseään mieluummin realisteiksi.
Suhteessamme oli tapahtunut kamalia asioita viikonloppuna. Olen tyhjä ja väsynyt. En osa edes nauttia siitä että mies ymmärtää ja ehkä kohtaa nyt tosiasioita. Olen väsynyt. Sellaisia kavereita minulöla ei ole jotka voisivat tukea minua. Yleensä minä olen se joka tukee ja positiivisesti ajaa eteenpäin. En tiedä on niin tyhjä ja väsynyt olo että luulen masentuvani, makaan vaan sängyssä vaikka pitäsi olla työharjittelussa. Mikski kaikki vielä muuttu...
En ymmärrä sinun tekstiäsi. Itse olen suomalainen. Pitääkö minullekin siis ehdottomasti "kelvata" suomalainen mies, jos rakastun ulkomaalaiseen? Siis rakkaudella ei sinun mielestäsi ole mitään tekemistä kumppanin valinnassa...pitää vaan "kelpuuttaa" joku, kunhan on samaa kansallisuutta.
kylla se on suomalaisen miehen tapa. kun on kerran luvannut rakastaa, niin se rakastaa, ei siita tarvitse joka paiva jankuttaa, se olisi teennaista suomalaiselle miehelle. Keraan sanottu patee kunnes toisin sanotaan.
Vaikka lupasikin. Jätti mut vain itkemään ja lähti baariin ottamaan kaljaa. Mä jätän hänet.
ulkomaalaisia naisia jotka ovat naimisissa suomalaisen miehen kanssa, kommentoimaan, niin vastaan minäkin, vaikka olen suomalainen. Itse elin 15 vuotta avioliitossa suomalaisen miehen kanssa, alussa hänkin oli huomaavainen, ihana ja rakas, ja muisti "osoittaa" sen minulle monilla tavoilla. Jossain vaiheessa kaikki muuttui, en muista oliko heti lasten syntymän jälkeen vai paljon myöhemmin, en varmaan edes tiedä. Jatkoimme vuosia, minä hoidin kodin ja lapset, ja hyvin hoidinkin. Aina oli ruoka odottamassa kun mies tuli töistä kotiin, aina oli puhtaat vaatteet kaapissa ja remontit ja autojen huollot hoidettu. Mieheni hoiti "sosiaalisen elämän". Jossain vaiheessa väsyin, en itse sitä edes huomannut, olimme niin kamalan täydellinen perhe. Olin monet kerrat yrittänyt kerjätä rakkautta ja hellyyttä ja läheisyyttä, tai edes puhekaveria, en jaksa nyt, olen väsynyt, oli lähes aina vastaus, tai sitten telkkarista tuli joku hyvä ohjelma. Lopulta erosimme, vaikka lasten takia sitä pitkitinkin, mutta sitten ei vaan enää kumpikaa jaksettu.
Noh, luulin että elän loppuelämäni yksin lasten kanssa, mutta toisin kävi. Elämääni ja kotiimme käveli uusi mies, virolainen. Olin kuin prinsessa muutaman vuoden, ok, vieläkin, mutta eipä mekään enää niin kovasti jutella maailman asioista, aamu 4 saakka. Eikä enää niin paljoa hellyyttä kuin alussa, mutta ihan riittävästi, ja joka päivä muistetaan sanoa edelleen että rakastan! ei se vie niin kovasti aikaa, mutta tuntuu hyvältä. Suurin kiitos tuli lapsiltani, vanhin poika sanoi että äiti, sinä olet alkanut hymyilemään!
Kun lukee tämän keskustelun läpi, niin ei voi olla huomaamatta miten tunteellisia suomalaiset miehet loppujen lopuksi ovat. Riittää, että yksi nainen ilmaisee olevansa pettynyt avioliittoonsa suomalaisen miehen kanssa, niin saadaan aikaan oikea tunteiden myrsky!
Odottaisin kunnon suomalaismieheltä vähän reilumpaa meininkiä, kuin mitä tämä keskustelu heijastaa. Miksi ette kerro ap:lle miesnäkökulman vinkkejä siitä miten hän voisi avioliittonsa pelastaa? Sen sijaan suurin osa kommenteista haukkuu kaikki naiset ja samalla ulkomaalaiset miehet. Ei nyt ihan noin halpamaisesti saisi omaa egoaan pönkittää.
Onneksi suurin osa tämän palstan miehistä ei edustakaan tavallista suomalaista miestä. Minä ainakin tunnen vain kunnon äijiä enkä mitään tällaisia herkkähipiäisiä räksyttäjiä.
Ja sinulle ap: minusta on hienoa että taistelet perheesi ja avioliittosi puolesta, toivottavasti jaksat jatkaa vaikka tunnut välillä luovuttaneen. Toivon myös, että miehesi lopulta osoittautuu yhteistyöhalukkaaksi. Jos hänen kanssaan ei lopulta onnistu, niin älä turhaan pelkää, että kaikki suomalaismiehet olisivat yhtä juroja. Suomesta löytyy kasapäin upeita miehiä, jotka osaavat pitää perhettä arvossa ja samalla vaimoaan kuin kukkaa kämmenellä!
Joka toinen Suomalaisliitto päättyy avioeroon, kuinka tämä täsmää kirjoituksesi kanssa?
Ja turhaan syytät Suomalaismiehiä...Valtaosa negatiivisista palautteista täällä on suurimmaksi osaksi Suomalaisten naisten kirjoittamia, kun äkkisältään arvioi.
rehelliseksi ja väittävät,että muut valehtelevat.antavat neuvoja,vaikka niitä me emme tarvitse.juuri niistä,,kaunotarista,,kokeillin kaikkenlaista
Selasin ketjun läpi, en lukenut han kaikkea, mutta kommentoin kuitenkin.
Sinä vaikutat aika temperamenttiselta ja tulisieluiselta naiselta, intohimoiselta siis. Ehkä miehesi ei ole yhtä vikkelä käänteissään ja sanoissaan tai yhtä hyvä tuomaan esiin tunteitaan, haluaan ja arvostustaan sinua kohtaan. Se, että hän ei käyttäydy kuin sinä, ei kuitenkaan tarkoita, ettei hän tuntisi sinua kohtaan yhtä voimakkaasti kuin toivot.
Luettuani tekstejäsi, huomasin, että olaat olla aika paha suustasi. Lienet laukonut miehellesi erinäisiä totuuksia (siis sinun näkökulmastasi), jotka ovat varmasti osuneet mieheesi aika pahasti. En yhtään ihmettele, jos miehesi on mennyt lukkoon eikä osaa muuttaa tilannetta ja lähtee baariin sen sijaan että yrittäisi lepytellä sinua.
Olet varmasti tehnyt paljon uhrauksia miehesi eteen, mutta miehestä tuntuu vamasti samalta, hän on myöskin varmasti tehnyt paljon sinun ja lapsienne eteen. Nyt hän on varmasti sydänjuuriaan myöten loukattu ja äärettömän surullinen, kun huomaa ettei kelpaakaan vaimolleen. Miksi luulet, että vain sinusta tuntuisi siltä, ettet riitä?
Jos todella haluat hoitaa parisuhdettasi, kehottaisin sinua ensin mieittimää, miten sinä voit rakastaa miestäsi paremmin ennen kuin alat syytellen vaatia häntä muuttumaan. Positiivisella asenteella on ihan erilainen vaikutus kuin negatiivisella, vaikka pyrkimys olisikin sama.
Huomaa, etten suinkaan sano, että sinussa olisi vikaa tai että olisit toiminut väärin, vaan yritän saada sinua tarkastelemaan tilannetta niin kuin se on eikä niin kuin tahtoisit sen olevan. Jos todella olet sitoutunut parisuhteeseesi, haluat varmasti tehdä kaikkesi parantaaksesi sen tilaa. Silloin sinun täytyy suhtautua siihen eri tavalla. Varmasti itsekin ymmärrät, ettei valittamisella saa mitään aikaan. Ala nyt ihan ensin pitää huolta itsestäsi ja hemmotella itseäsi, sitten saat ehkä vähän voimaa olla ystävällinen miehellesi ja hemmotella häntä.
Jos sinusta tuntuu, että olet naimisissa eri miehen kanssa kuin alussa, mihestäsi varmaan tuntuu aivan samalta sinun suhteesi. Tuskin sinäkään ennen syytit häntä ja nalkutit.
Älä käsitä minua väärin (en tahtoisi vihaasi ylleni :) ), ymmärrän sinua täysin, mutta toivon että voit katsoa tilannetta myös toiselta kantilta.
Kyllä, olen temperamenttinen ihminen. Mutta olen myös pohtija.Osaan pysähtyä ja arvioida oman käyttäytymiseni ja mitä minua tähän hetken toi. Siis minun huonot puoleni ja mitä minä olen ns. pilannut parisuhdessamme. Haluaisin muuttaa paljon, vaikka tulin sellaiseksi äkäiseksi akaksi siitä syystä, että mies on välinpitämätön minua kohtaan; siksi etten voi olla heikko hänen kanssaan, koska hän ei tue minua silloin ja kaikki kaatuu. Haluaisin muuttua entiseksi, olen jutellut miehelleni, selittänyt. En tiedä mitä tästä tulee.
Osuit oikeaan että osaan olla paha suustani. Olen sanonut miehelleni paljon pahaa ja ymmärrän jos hän meni lukkoon. Minä myös selitin miksi kerroin hänelle niitä totuuksia. Kun minun sattuu, minä haluaisin että hän ymmärtäisi minua, ottii syliin vaikka paijas ja rauhoittaisi. Kun hän muuttui kylmäksi näinä hetkinä, en osanut muuta kun haukkua. Kun sattuu sisältäpäin, en tiedä ketään kuka osaisi pitää turpansa kiini silloin. Myönnän että olen loukannut häntä. Mutta pyysin myös anteeksi, monta monta monta kertaa. Olen myös yrittänyt selittää. Hän taas ei koskaan pyydä anteeksi. Siis hän pysty siihen, jos minä jo kerjään. Älä ymmärrä väärin. En yritä nyt puolusta itseäni. Kerron vain tuntemuksistani.
Uhrauksista meillä oli puhetta eilen mieheni kanssa. Uhrauksia joita esim hän tuntee tekevän perheemme eteen, minä en edes luokittele uhrauksiksi omassa elämässään, koska se on vain elämänmuutos parempaan suuntaan ja vapaehtoinen (alkoholin käyttämisen väheneminen, baarit ja kaverit vähenee, harrastuksiin ei ole aikaa niin paljon kun haluaisi). Jos kertoisin nyt sinulle omista uhrauksistani näyttäisin täällä martyyriltä joka muistaa vanhoja asioita, joten en tuo niitä julki. Sanon vain että luovuin monesta asiasta, joita suomalainen nainen olisi vaatinut ja monet niistä olivat unelmissani lapsuudesta (minut täytyy tuntea, jotta pysty ymmärtää arvojani ja mitä ne minulle merkitsee). Luovuin niistä silloin kuitenkin helpolla, koska rakastin miestäni niin paljon että olin valmis luopua jopa jalastani, kunhan olen hänelle hyvä ja hän on kanssani. En koe uhrautuvani elämäni hänelle, minulla on vain surullinen olo nyt.
Kelpoisuudesta: yritin miehelleni kertoa ettei hän ole minulle kelvoton, vaan me olemme liian erilaisia. Jos me erotaan voimme olla kumpikin onnellisia vielä. Minusta ei ole oikein että minun täytyy luopua viimeisista asioista jotka tekevät minusta minua. Vaikka mistä olen luopunut aikaisemmin, tunteista, puhumisesta, hellydestä, rakkaudesta ja välittämisestä en luovu. Hänen perheensä taas ei ole kasvattanut häntä rakkaudessa, tai siis rakastivat häntä, muttei näyttäneet sitä. Arvot perheessä olivat erilaiset, enemmän tekniset. Eikä se ole hänen syy tietenkään, ja on väärin että hän väkisin yrittää vääntää itsestään sen mikä ei ole.
Minä en tiedä miten jatkaisin tässä suhteessa. En ole martyyri enkä kuningatar, joka vain päättää mitä hyvä henen täytyy saada. Tällä hetkellä mies tuntuu ymmärtävän hyvin mistä yritin kaikki nämä vuodet puhua. Tuntuu että hän todellakin yrittä. Minä taas tunnen jonkun etäisyyden. Rakastan häntä edelleen, ja minun on ikävä häntä kun esim. en ole nähnyt häntä koko päivä, mutta kun näen hänet, haluan vain karkuun. En tiedä miten voin luottaa häneen. Tämä ei ole ensimmäinen riita meillä ja joskus aikaisemmin olen kertonut että jos luotan häneen silloin ja hän ei ymmärtänytkään mitä tarkoitan vaikka sanoo toisin, en voi enää koskaan hneen luottaa. Kyse ei ole pettämisestä. Kyse on siitä että kun toiselle on huono olla toinen jättää vain pulaan. Se minulle on päljon tärkeämpi kun uskollisuus. Minä en paljoa halua. Välittämistä, rakkautta, hellyyttä ja tunteita, ehkä vähän romantiikkaa olis ok myös ja että pystyn luottamaan. Minusta se ei ole paljon.
Minä olen niin eksyksissä, kun olla voi. Viikonloppuna tapahtui sellaisia asioita jotka tekivät aika pahan haavan minuun. Mieheni käyttäytyminen, vaikka hän nyt pahoittele kovasti, pelkään että se tapahtuu joskus taas ja onko silloin jo myöhäistä tehdä asialle mitään.
Olet oikeassa myös siinä, että mieheni tuntee olevansa naimisissa toisen ihmisen kanssa. Mutta muutuin sellaiseksi hirviöksi, koska yritin ennen tätä päivä, lukemattomia kertoja unohtaa, syytin itseäni ja yritin vain rakastaa miehen omia tarpeita unohtaen. Se ei vain onnistu minä kohtaan aina uudelleen itseäni. Silloin, kun mies sanoo ymmärtävän ja yrittävän muuttaa suhteemmeniin että molemmat olisimme tyytyväisiä, minä uskoin ja luotin, muttei tapahtunut mitään. Hän ei tarkoittanut koskaan sitä mitä sanoi, hän ei edes muistanut sitä, vaikka minä luotin, että kaikki muuttuu (myös minä olin valmis muutokseen). Kun kerrasta toiseen tapahtui niin olin enemmän ja enemmän vihainen ja äkäinen, tyytymätön ja haukkuva. En puolusta itseäni nyt, kerron ja pohdin miten tähän on tultu.
Minulla on hevetin huono olo nyt, vaikka sain ruusuja eilen mieheltä, hän itki ja kertoi miten pahoillaan on. Älä nyt vain luokittele minua mielisairaaksi tai masentuneeksi tyypiksi. En ole sellainen. Tämä kerta on jotenkin sellainen. En ole taipuvainen itsetuhoon, mutta tälläinen umpikuja laittoi minut popsimaan pillereita lauantaina. En tiedä mitä minulla on, menenkö hulluksi. Onneksi tuli järki enkä ehtinyt syödä kauhean monta. Mies kuitenkin huomasi, koska lääkepakkaukset olivat lattialla. Muttei soittanut myrkytyskeskukseen ja kun minua nukutti ja menin sänkyyn ja nukuin 6 tuntia, hän ei edes käynyt minua katsomassa. Nyt toivon ettet ymmärä minua väärin. Se ei ollut näyttelemistä, minua hävettää suunnattomasti että olin niin heikko. En itse edes ymmärrä mitä päässäni liikkui. Ei se ole sen arvosta. Mies nyt on häpeissään kun tajusi, että jos olisi enemmän pillereita olisin kuollut kuudessa tunnissa jo. Hän ei edes tiennyt kuinka mnta olen syönyt näki vain että meni ainakin kymmenen. Minä ymmärrän että hän oli krapulassa eikä tajunnut ehkä vakavuutta. Mutta sisälläni on sellainen olo, että olin heikko ja hän ei ole tukenut minua, hän ei ollut läsnä, eikä tehnyt mitään. Jos olisin kuollut silloin... Minulla on nyt jonkinlainen shokki menneillään, ilmeisesti siitä että olen yrittänyt tappaa itseäni, vaiika olin AINA sitä mieltä etten minä näin koska tee. Myös miehen reaktio tapahtumaan oli ihmeellinen. Pääni on kun tiili nyt ja pelkään että masennun. En myöskään tiedä mitä teen. Rakastan miestäni ja HALUAN luottaa hänen ja olla hänen kanssaan, mutta minua pelottaa että minuun taas sattuu. Tiedän ettei se tahallaan minua satuttaa, mutta se ei tuskani paranna eikä helpota. Onko ero oikea vaihtoehto? Ei mitkä psykoterapeutit tähän auta. Jos hänessä ei ole sitä välittämistä, ei kukaan äkisin sitä hänelle anna. Tämä on sitten minun näkökulma asiaan tällä kerta.
Kiitos kuitenkin järkevistä sanoistasi, mutta tässä umpikujassa ja mielitilassa en pysty enää yrittämään. Mun on oltava joskus heikko ja antaa asioihin olla.
Puhut umpikujasta ja ymmärrän sinua, mutta elämässä ei sellaista olekaan kuin umpikuja. Sinä selviät kyllä.
Olen hirveän pahoillani puolestasi ja siitä, että sinulla on noin paha olla. Kenelläkään ei kuuluisi olla tuollaista oloa koskaan. Nyt sinun on kuitenkin jaksettava tehdä vielä yksi asia puolestasi, nimittäin soittaa terveyskeskukseesi. Soita sinne nyt HETI, ei kohta, ja kerro kuka olet, että olet kolmen lapsen äiti ja niin uupunut, että lähes yritit itsemurhaa lauantaina. Kerro että sinun pitää päästä lääkärin juttusille mahdollisimman pian, mielellään jo tänään. Soita NYT, ennen kuin edes luet tätä tekstiä pitemmälle. Itse asiassa lähetän tämän viestin nyt, että saat sen heti, ja jatkan kohta.
Minä olen ihan ok, enkä enää ikinä ajattelekaan että tekisin sellaista. Minä en ymmärrä mitä minulla silloin lauantaina oli, tuntui siltä että olen umpikujassa. Että minulla on rakkaat lapset jotka rakastavat isää, enkä ikimaailmassa halua erottaa heidät ihmiselta jota he rakastavat. Itse en voi lähteä ja elää joissain muualla, koska rakastan lapsia. Elää sen miehen kanssa en pysty (niin ajattelin). Mies sanoi että Suomessa kaikki ihmiset ovat tälläisiä kun hän, tunteettomia ja ajattelin, että annan lapsilleni huonon kuvan, kun olen tälläinen tunteellinen ja kaipaan läheisyyttä. Oli jotenkin sellainen olo etten minä pärjää täällä. Onneksi se on ohi. Olen sen verran järkevä että selviän ilmankin lääkäreitä. Toki jos tuntisin että tarvitsen lääkärin apua enkä selviä, tai jos edes epäilisin että on riski että yritän tehdä sen taas olisin soittanut sinne.
Kiitos paljon sanoistasi.
kuvan, että olen edelleen itsetuhoinen. En ole. Minä en edes ajattele itsemurhaa, tai ssiis ajattelen ja mua hirvittää miten saatoin edes ajatella niin...
Olet varmasti ihan järkevä ja pärjäät varmasti yksinkin, mutta teidän tilanteenne kuulostaa niin mutkikkaalta, että edelleen neuvoisin sinua menemään lääkärin juttusille, sillä hän voisi sitten neuvoa sua eteenpäin. Ei terapiassa käy vain hullut, masentuneet ja itsetuhoiset, vaan meillä kaikilla on elämämme aikana sellaisia hetkiä, jolloin kaipaamme apua ja tukea. Sulle tekisi varmasti hyvää puida asioita jonkun ulkopuolisen kanssa, siksi ehdotan sulle tätä.
Ei se, ettei näytä tunteita, tarkoita sitä että olisi tunteeton. Et sinä ole ainoa tunteellinen ja tunteva ihminen Suomenmaassa. Olet ihan normaali ja avoimuuteesi miehesi varmasti on osaksi rakastunutkin. Jos miehellesi tunteiden näyttäminen on vaikeaa, hän varmasti tarvitsee sinua vierelleen tasapainoittamaan eloaan. Sinä toisaalta olet joskus ollut tunteettomaan mieheesi niin rakastunut, että olet jättänyt oman maasi ja mennyt naimisiin ja tehnyt vielä lapsiakin. En usko että miehesi edes sinun mielestäsi on niin kelvoton kuin nyt annat ymmärtää ja kuin sinusta nyt tuntuu.
Nyt sinut on kuitenkin vallannut syvä katkeruus, josta on todella vaikeaa nousta, tiedän sen hyvin. Se ei kuitenkaan ole mahdotonta. Se on mahdotonta niin kauan kuin odotat miehesi nostavan sinut sieltä, mutta jos ja kun jaksat itse alkaa nostaa päätäsi siitä suosta, huomaat että vähitellen katkeruus alkaa valua sinusta pois ja voit taas rakastaa onnellisesti.
Kuule, siirryn nyt vastaamaan aamuiseen viestiisi, kun en enää oikein muista mitä siinä oli.
Ensinnäkin tahtoisin sanoa, ettet sinä ole mikään hirviö eikä miehesi mikään saamaton vätys. Olette todennäköisesti molemmat täysin uupuneita tilanteeseen, toisiinne ja itseenne. Mieti mitä noistä kolmesta voit ensimmäiseksi alkaa muuttaa.
Lakkaa keskittymästä mieheesi. Sinä et voi muuttaa miestäsi, hän on sellainen kuin on. Jos hän tuntee tarvetta muuttua, hän muuttuu, mutta sinä et voi sitä tarvettä häneen laittaa. Se tarve ei synny ehdottamalla, painostamalla tai uhkailemalla. Käyttämällä noita keinoja vain nakerrat rakkauden pohjaa teidän altanne. En sano tätä syytelläkseni sinua, vaan että ymmärtäisit sen. Muista myös, että miehesi on edelleen se sama, johon rakastuit.
Lakkaa keskittymästä tilateeseen. Se on nyt sellainen kuin se on, ja sinä elät nyt tässä tilanteessa. Mitä siinä tilanteessa on säilyttämisen arvoista - lapset tietenkin, mutta onko perhe-elämänne sellaista, haluatko todella erota vai pysytkö mieluummin yhdessä miehesi kanssa? Jos haluat pysyä yhdessä miehesi kanssa, ota se päämääräksesi ja lakkaa miettimästä eroa. Mitä haluat muuttaa tilanteessa (huom! ei miehessäsi)? Miten se on mahdollista tietäen, että konkreettisesti voit muuttaa ainoastaan omaa käytöstäsi ja itseäsi?
Mieti sitten, mitä sinä todella tarvitset. Tiedän, että tarvitset miehesi tukea, mutta koska hän ei juuri nyt kykene sitä sinulle antamaan, mieti millä voit sen korvata. Mitä sinä todella kaipaat, mitkä ovat todelliset tarpeesi? Oletko katkera niistä uhrauksista, jotka olet tehyt ja joita et edes täällä anonyymisti paljasta (ovatko ne niin henkilökohtaisia, kipeitä)? Mitä sinun elämästäsi puuttuu? Oletko varma että haukut oikeaa puuta? Ehkä sinulle tekisi hyvää hemmotella itseäsi, keskittyä itseesi ja omaan elämääsi miehesi ja perheesi sijasta? Ehkä olet unohtanut itsesi ja sen, joka olet joskus ollut. Ehkä et ole ollut uskollinen itsellesi. Miten sen voisi muuttaa?
Olen lukennut dr. philin kirjan. Mutta se on jo ohi, en voi tehdä kaiken yksin. Olen yrittänyt, todellakin, olin positiivinen ja uskoin että kaikki muuttuu jos minä muutun. Ei se näin menee. Muutokseen tarvitaan kahta, muuten kun toinen vain pomppii ja toinen ottaa vastaan ei tulee mitään. Kokemusta on.
En keskity mieheeni. Olen täällä vain, koska meillä on lapsia, ja se ei ole oikea minua kohtaan. Minä olen täysin samaa mieltä kanssasi, ettei kukaan muutu painostamalla, ettei väkisin voi pakottaa rakastaa ja välittää. Mieheni ei valitettavasti ole se sama johon rakastuin.
Perheemme on hyvä, mutta onko oikein että minä olen onneton? Se tässä minua askarruttaakin että olisin lähtenyt miettimättä jos ei olisi lapsia. Haluan että perhe säylyy, mutta en voi luopua minuudesta. Voisin toki lähteä ja löytää miehen muualtakin, siis rakastajaa, mutta minulla on periaatteet ja arvot, joita minä olen oppinut jo lapsuudessani.
En nyt vaan pysty lakkaamaan miettimästä. Haluan muuttaa tilanteen, haluan että minua kohdellaan rakastavasti, hellästi ja hieman joskus romanttisesti, eli kun rakasta naista, eikä niin kun vanhaa ruosteesta moottoripyörää. Minä en voi muuttua itse mitenkään enää (olen dr.phillin kirjan jälkeen todellakin yrittänyt), ainoa vaihtoehto on luopua tarpeistani ja siihen en menee.
Kuten kirjoitin en ole katkera uhrauksistani, surullinen kyllä joskus, mutten katkera. Uhraukseni voivat joidenkin mielestä olla tyhmiä , mutta minulle ne olivat tärkeitä. Elämästäni puuttuu toisen aikuisen läsnäolo ja välittäminen, rakkauden tunne, romantiikka. Siihen en voi suoranaisesti enää mitenkään vaikuttaa.
En ole ollut uskollinen itselleni. Olen rakastanut itseäni aikaisemmin, enkä ole antanut kenenkään satuttaa minua näin.
Huomautan, että minä en ole lukenut Dr. Philin kirjaa, enkä tiedä mistä siinä puhutaan. Minä puhun oman kokemukseni ja järkeni perusteella. Lukeminen ei auta, ymmärtäminen vähän, vasta tekeminen muuttaa asioita.
Olet täällä vain, koska teillä on lapsia? En oikein ymmärrä, mitä haluat sanoa. Ei sinun tarvitse luopua minuudestasi, vaan ruokkia sitä itse vaatimatta että joku toinen tekisi sen puolestasi. Ei sinun arvosi riipu siitä, miten miehesi sinua kohtelee. Ei sinun minuutesi katoa parisuhteessa, ellet anna sen kadota. Se, mitä yritän sanoa, on että ehkä ongelman ydin onkin sinussa itsessäsi eikä miehessäsi. Se on kammottava ajatus, mutta yleensä totta ihan kaikille. Perheesi, miehesi ja itsesi puolest toivoisin, että voisit miettiä sitä. Nyt minusta tuntuu, että olet vastaan kaikkia niitä mielipiteitä, jotka eivät ole tai vastaa omiasi. Sellaisen käsityksen saan ainakin tästä ketjusta.
Hyvä nainen, mitä tilanteeseesi nyt kuuluu? Olet ollut niin kovin pitkään hiljaa, ovatko suhteenne solmut lähteneet purkautumaan, kuinka voit?